lauantai 1. elokuuta 2020

Kolin huiputus ja muita kesäreissun huippuhetkiä (matkakertomus osa 1)

Heinäkuun alussa pakkasimme kassit ja koiran autoon ja lähdimme ajelemaan kohti Kolia. Se oli ajatus, joka meillä on ollut jo parina viime vuotena, kun olemme reissanneet itäisessä Suomessa, mutta aiemmilla kerroilla on matka kuitenkin aina suuntautunut vähän toisaalle. 

Päätimme ajaa koko matkan kotoa Joensuuhun heti yhtenä päivänä, vaikka ajoaika oli melkein seitsemän tuntia, mutta järkeilimme, että nukkumalla matkalla yhden yön menettäisimme yhden reissupäivän. 
Wiima ei kauheasti arvosta auton kyydissä olemista  - on kyllä ihan rauhallinen ja istuu turvavöissä takapenkillä, mutta ehkä aavistuksen jännittelee, koska ei osaa rauhoittua nukkumaan, vaan seuraa liikennettä herkeämättä. Siksi ajoimme myös eka päivän etapeissa, jotta Wiima sai vähän jaloitella ja miettiä muuta, vaikka ajomatka venyi syömisineen melkein kymmentuntiseksi.

Wiima Mikkelin torilla, joka on kiva paikka!

Eka pysäys parin tunnin ajon jälkeen ei ollut vielä "mistään kotoisin" eli pikku tauko tienvarsiaseman pihalla, jossa tankattiin ja kävin sisällä hakemassa takeaway-kahvit ja eväitä. Sillä aikaa Wimpelsson pissi, joi ja veti löysää viereisellä nurtsilla :) .

Matkaeväinä nautittiin kahvin kanssa pikku leipäset ja sitten lisäksi tietenkin näitä meidän mielestä parhaita nameja! Suosittelen lämpimästi, jos et ole ennen maistellut. 
Niissä maistuu kahvi ja inkivääri, ja ovat ihanan sitkeitä.


Mikkelin tori

Massumme olivat alkaneet kurnia, ja olimme suunnitelleet lounastavamme Mikkelissä - taas! Aika hauska juttu nimittäin on se, että olemme nyt kolme perättäistä vuotta kierrelleet Itä-Suomea lomillamme ja joka kerralla käyneet syömässä samassa ravintolassa Mikkelissä ja on vielä sattunut, että joka kerta myös samassa pöydässä! 
Vierailemme siis vuosittain Gastropub Einon terassilla ja siinä perällä olevassa pöydässä, joka on eniten varjossa, koska joka kerta on sattunut lämpimät ja aurinkoiset kelit ja Wiimalla on ollut kiva lötkötellä varjossa - ja pöytä on kuin ihmeen kaupalla ollut aina vapaana!

Ensimmäisenä vuotena valinta tapahtui vahingossa, kun emme olleet tehneet mitään taustaselvityksiä paikallisista ravintoloista. Olimme turistit vain hakeutuneet Mikkelin torille ja etsimme sopivaa ravintolaa koiran kanssa ruokailemiseksi. Toisena vuonna mentiin uudestaan, kun oli ollut hyvät tarjoilut edellisenä vuotena, silloin jo vähän nauratti, kun "meidän" pöytä oli taas sopivasti vapaana. Ja tänä vuonna koko jutun juju oli siinä, että mennään "meidän" pöytään 😊. Tarjoilut on joka kerta olleet herkulliset, tänä vuonna olisi tosin pitänyt mennä sisälle tilaamaan kun aikaisemmin oli palvelua myös ulos - sitä ei heti hoksattu ja odoteltiin pöydässä. Mutta lämmin suosittelu siis Gastropub Einosta, jos olet "hoodeilla". 

Einossa viereisessä pöydässä istui muuten nuori mies, joka savolaiseen tyyliin oli puhelias ja aloitti keskustelun, ensin koirasta ja sitten muusta maailman menosta, niinkuin keskustelun aloitukset yleensä menee. Pääasiassa puhuimme kuitenkin hänen ikävästään Turkuun, minun kotiseuduilleni, jossa hän oli asunut viimeiset 15 vuotta, ja juuri nyt palannut Mikkeliin. Päädyimme siihen, että sekä Mikkeli että Turku ovat Suomen parhaat kaupungit!

Gastropub Einon terassi on koiraystävällinen paikka, jossa Wiimalle on aina tarjoiltu vettä ja 
tarjoilijat tulevat rapsuttelemaan. Taisi kerran saada lihapullankin, nyt ei saanut. 
Wiima ehti syödessämme vetää mukavan mittaiset torkut. 

Isäntä tykkäsi maksa ja muusi -annoksestaan, ja minusta minun sitruunarisotto-kanafileeni lounaslistalta oli todella herkullinen, jonka mukana tarjottu raparperihilloke kruunasi.

Toritunnelmaa Mikkelissä

Kaupungintalo 



Mikkelissä

Mikkelissä ostin torilta myös kesämekon ja saimme parkkisakot (!) - kiitos vaan Mikkelin parkkipirkot ja -pertit, murr! Saapa nähdä tullaanko sittenkään ens vuonna, kun tuli suunniteltua kalliimpi reissu. Pysäköimme ihan oikein, mutta autosta poistuessamme emme hoksanneet laittaa parkkikiekkoa, kun olimme niin nälkäisiä ja pitkän ajon jälkeen innostuneita päästessämme jaloittelemaan. No, oma vikahan se oli...

Taipaleen kanava

Syötyämme lähdimme taas köröttelemaan, koska illaksi piti ehtiä Joensuuhun asti. Taukoa innostuimme kuitenkin taas pitämään kun Varkaudessa näkyi tienviittoja Taipaleen kanavalle. "Mennääks kattomaan?" "Joo, mennään!"
Järvialueiden kanavat ovat tällaisesta meren rannalla kasvaneesta tytöstä niin eksoottisia, kun sellaisia ei meillä päin ole. Seurasimme yhden sulun avaamisproseduurin, kun sattui pari paattia juuri sopivasti paikalle ja Wiimakin pääsi taas pissalle ja nurmikolle tassuttelemaan. 

Taipaleen kanava yhdistää järvet Unnukan ja ja Haukiveden. Kanavalla on pituutta noin puoli kilometriä ja se on Suomen ensimmäinen kanava, jossa oli sulkuportit.



Taipaleen kanavan ympärillä kulkee pieni luontopolku rannan kautta ja maisemat ovat kauniit. 
Täydellinen paikka pitää ajomatkasta taukoa!

Sulkuportit alkavat jo avautua ja vesimassat vyöryä.

Sulkuporttien ollessa kokonaan auki, lipuivat paatit sisään. Sitten portit taas sulkeutuvat ja vettä alkaa virrata luukkuun, niin, että vedentaso saavuttaa seuraavan aukon tason.

Tämän spektaakkelin nähtyämme matkamme jatkui, ja nyt ei oltukaan enää kaukana :).

Wiima autoilee takapenkillä vöissä.

Näin se Wiima kököttää koko matkan eikä malta laittaa makuulle, vaan hän pitää tarkkaan silmällä liikennettä ja näkee jokaisen pyöräilijän, auton ja tallaajan. Pitkiä automatkoja on siksi tauotettava, mutta tauoista huolimatta alkaa koirasen silmiä väsy lopulta painaa, ja silloin hän istuu tuossa asemissaan silmätpuolitangossa. Olisi varmasti ollut hyvä opettaa Wiimalle jo pienenä häkissä matkustaminen, häkissä olisi varmasti rauhallisempaa, mutta sitä ei silloin ajateltu. 

Kolin kansallispuisto

Niin vaan pääsimme perille Joensuuhun ja kirjauduimme Joensuun Scandic-hotelliin, jossa yövyimme reissumme kaksi ekaa yötä. Hotelli oli oikein toimiva koiraperheenkin matkustaa, huone oli siisti ja aamiainen hyvä.
Aamiaisbuffetti oli jo matkamme aikana toiminnassa, mutta itse emme halunneet ottaa riskejä ja viettää pitkiä aikoja samassa tilassa muiden kanssa (koronaepidemia), joten tilasimme aamupalan huoneeseen. Niin ei tarvinnut Wiimaakaan jättää yksin, vaikka se kyllä aiempien kokemusten perusteella odottaa huoneessa ihan nätisti. 

Wiima hotellilla - oma mammipeitto tietenkin mukana, niin koti syntyy sinne missä ollaan.
Ruoka- ja vesikupeille pruukaan hotelleissa laittaa pyyhkeen tai vastaavan aluseksi, niin paikat pysyvät siistinä. Samalla pyyhe on kätevä messissä myös, jotta saa sadekelin jäljiltä kuraistakin koiraa siistiä.

Hyvin nukutun yön jälkeen starttasimme kohti Kolia. Taivas näytti aurinkoiselta, mutta sadettakin oli lupailtu. Kolille saapuessamme tie alkoi nousta ylöspäin ja P-kylttejä oli matkan varrella jo pari-kolme. 
Ajateltiin kuitenkin, että ajetaan vielä ylöspäin, jos saisimme autopaikan lähempää. Saimmekin, mutta se ei ollut helppoa - tänä koronakesänä koko Suomi on liikkeellä, ja tuntui, että he kaikki olivat tuona päivänä päättäneet tulla Kolille. 

Ensin piti parkkipaikalta nousta Kolin Luontokeskuksen tasolle. Siihen oli tarjolla kiskohissi (eli turkulaisittain funikulaari) tai portaat, joista valitsimme viimeksimainitut.

Portaita riitti ja riitti ja riitti. Tässä et näe puoliakaan. Tai neljäsosaakaan. Reidet huutelivat hoosiannaa, mutta homma kävi hyvin liikunnallisesta porrastreenistä autossaistumisen jälkeen!

Ukko-Kolin laella


Kotimainen koiruli kotimaisissa kansallismaisemissa Ukko-Kolin laella.


Ennen matkaa tein vähän selvityksiä, ja törmäsin mielenkiintoiseen tietoon, jota en tiennyt, vaikka tiesinkin, että Kolin kalliot ovat olleet paikallaan pitkään. 
Mutta, että Euroopan vanhin paikka? Kyllä! Näin kirjoittaa mm. Tiede-lehti:
"Koko Eurooppa sai alkunsa melkein kolme miljardia vuotta sitten. Alku Euroopan maanosalle alkoi Itä- ja Pohjois-Suomen kalliopohjasta. Tarkka kaikista vanhin paikka sijaitsee Pohjois-Karjalan Kolilla, kertoo Tiede-lehti.

- Jos olet käynyt Kolin laella, jolta avautuu yksi maamme kansallismaisemista, olet seisonut Euroopan ikivanhimmalla paikalla, lehti kirjoittaa.
Alku-Suomi kuului varhaiseen suurmantereeseen Kenorlandiin, joka sijaitsi trooppisilla leveysasteilla päiväntasaajan eteläpuolella. Kaikki palasensa Eurooppa sai kokoon dinosaurusten aikakautena. Tuolloin Suomi oli ollut olemassa jo runsaat miljardi vuotta ja liikkunut mannerten mukana."

Sadepilviä alkoi hiipiä yllemme, mutta vielä ei ripotellut

Akka-Kolin laelta näkyi metsää silmän kantamattomiin

Voisitkohan jo lopettaa tuon kuvaamisen???

Jollain voi olla tarve noissa jylhissä maisemissa myös hiljentyä, ja sen olisi voinut tehdä vaikka tässä kalliopyhätössä. 





Kuten kuvista näkyy, niin maisemat ovat tosiaan jylhät ja mahtavat! Ei niitä turhaan kehuta eivätkä ne turhaan komeile kansallisrunoilijoidemme aiheina! Kolilla on tarjota luonnossakulkijalle paljon erilaisia reittejä, itse kiersimme Huippujen kierroksen ja vähän sen lisäksikin, mutta useita muita reittejä olisi myös ollut. Kaikissa on huomioitava korkeuserot ja kiipeämistä on luvassa. Meitä palveltiin hyvin Luontokeskuksen pihalla kun opas tuli kertomaan meille reiteistä. Ylempänä myös kuva häneltä saadusta kartasta.

Varsinaista ihan oikeaa päivävaellusta meidän ei siis tullutkaan reiteillä tehtyä, vastoin alkuperäistä suunnitelmaa, kun aika kului maisemien ihailemiseen ja huipulta toiselle kiipeämiseen. 
Lisäksi alkoi taivaalla näkyvät pilvet näyttää siltä, että kohta tulisi vettä niskaan oikein reilusti ja kallioista (jotka olivat luonnontilaisia ja paikoin todella jyrkkiä) tulisi liukkaita. Aloimme siis hakeutua takaisin päin, mutta sen keskenämme totesimme, että paikalle olisi kiva tulla myös toisenkin kerran ja silloin sesongin ulkopuolella, jotta ihmismäärä olisi pienempi. Kuvissani yllä ei ihmisten määrä näy, mutta tässä alla yksi esimerkiksi. Paikallisetkin sanoivat, että tämä oli poikkeuksellinen kesä, ikinä ennen ei tällaista ryntäystä ollut ollut. Se on kyllä toisaalta hieno asia, että suomalaiset paikkaavat puuttuvia ulkomaisia turisteja!



Saaristolaisia kun itse ollaan, niin vesi kutsuu puoleensa! Niinpä Kolin kallioiden jälkeen oli luonnollista käydä vielä katsomassa kallioiden alapuolella sijaitseva Kolin satama. Sielläkään ei tarvinnut pettyä - löysimme kauniita maisemia ja rantarakennuksia.
Ja kuvista huomaa, että sadepilvet hieman väistyivät. Joskin sitä vettäkin kyllä saatiin, ja reilusti! Mutta meidän kannaltamme täydellisellä hetkellä, kun saavi aukesi juuri kun olimme siirtymässä takaisin autolle. Yläkerran väeltä loistavaa suunnittelua 😀!

Kolin satamassa olisi kanootinvuokraus ollut mahdollista.

Pielisellä seilaillaan mm. tällaisilla bååteilla.

Lake Pielinen

Venetalon harjassa lukee "Tervetuloa Koliin"!


Lossiranta. Selvisi, että tämä lossiranta ei ollut tänä kesänä käytössä. Harmi, olisi ollut kiva nähdä millaisella vehkeellä järvi-Suomessa näitä vesiä ylitellään.


Mitä olisi kierrellä Karjalaa ilman karjalanpiirakkaa ja munavoita?
Mummini myös leipoi karjalanpiirakoita. Nythän niitä saa joka kaupan paistopisteestä, mutta silti tuli näitä syödessä mummi mieleen.

Sellainen oli se päivä. Seuraavana päivänä uudet seikkailut 😊! Terkuin Wiima








keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Wiima on smartti likka (eli mitä tapahtui SmartDog -oppimistestissä)

Wiima kävi Smart Dog -testissä alkukesästä. Pari vuotta sitten testattiin laajempi kognitiotesti ja kun jokin aikaa sitten julkaistiin uusi testimoduli koskien oppimista ja satuttuani bongaamaan mainoksen sopivalla hetkellä - alennusta hinnoissa - varasin ajan. 

Wiimaakin kiinnostaa eläinten käytöspsykologia


Ei minulla uteliaisuutta suurempaa motiivia ole Wiiman testauksiin - toki on kivaa, jos testissä löytyy jotain, mitä voin arjessa hyödyntää ja toisaalta sekin on hyvä, jos tulokset tukevat omia havaintojani, mutta lisäksi minulla on sellainen maallikon kiinnostus käyttäytymistieteísiin ja minua kiinnostaa miten koira toimii ja mihin kaikkeen se kognitiivisilta taidoiltaan pystyy. Ja lisäksi tietenkin, miten yksilöt eroavat toisistaan.

Oppimisnopeustesti kiinnosti erityisesti myös siksi, että Wiima täytti huhtikuussa kahdeksan vuotta ja oppiminen alkaa tutkitusti hidastua siinä suurinpiirtein 7-8-vuoden huitteilla. Ajattelin, että olisi mielenkiintoista nähdä, miten Wiiman oppimiskyky on tallella - ja olihan se 👍!

Linkki aiempaan, parin vuoden takaiseen kognitiotestin kirjoitukseeni(LINK) .

Smart Dog -testithän ovat ikäänkuin helppoja ja yksinkertaisia ruokapelejä, joissa testi perustuu siihen, että koira hakeutuu herkkupalan luo. Herkkupalan saadakseen koiran tulee sitten - testattavasta asiasta riippuen - pitää jokin sijainti muistissa tai ratkoa ongelma tai poistua herkun luota päästäkseen sen luo, tai muuta vastaavaa. Testitilanteessa koiran oma ohjaaja vetäytyy statistin rooliin taustalle.



Muistitehtävä (pitkäkestoinen muisti)

Muistia testattiin kognitiotestissäkin, mutta siinä testattiin lyhyttä muistia, pisimmillään noin kolme minuuttia. Oppimistestissä muistiaika oli 10 minuuttia.
Koiralle esiteltiin neljä rivissä olevaa kippoa, joista yksi tyhjä, yhdessä esine, kahdessa herkkuja, mutta se pääsee syömään vain niistä toisen. Yhteen kippoon jää siis herkkupala, mutta koira poistuu ohjaajan kanssa tilasta ja tekee lenkin ulkona. 

Noin 10 min päästä palasimme Wiiman kanssa tilaan (vähän ylikin, koska viime hetkellä Wiimalle tuli ulkona vielä kakkahätä 😄). Purkit olivat edelleen lattialla kuten poistuessammekin, mutta purkki, jossa oli ruokaa, oli vaihdettu toiseen samanlaiseen, mutta tyhjään, jottei haju ohjaisi koiraa.
Saatoin Wiiman samaan lähtöpaikkaan kuten testin alkaessa, josta se näki kaikki purkit - ja niin vaan kävi, että luvan saatuaan Wiima marssi suorinta tietä purkille, jonne ruokaa oli jäänyt, eli muisti tarkkaan, mikä purkki oli kyseessä - joskin nyt siis kippo oli Wiiman pettymykseksi tyhjä.

Raportista: Koirasi muisti erittäin hyvin sen astian, joka on sille kannattavin, eli jonne ruoka jäi sen lähtiessä huoneesta. Koirasi pystyi palauttamaan aikaisemmin kohtaamasta tilanteesta asian, jota se ei todennäköisesti olettanut kohtaavansa uudelleen. Suurin osa testatuista koirista muistaa tämän astian.


Oppiminen, vaihe 1

Tässä osiossa mitattiin oppimisen nopeutta. Koiralle opetettiin kaksi sijaintia, joista toisesta sai aina ruokaa ja toisesta ei. Itse asemoiduin Wiiman kanssa toiseen päähän huonetta ja testaaja toiseen päähän, meitä vastapäätä. Testaaja asetteli ruokakippoa vuorotellen (epäsäännöllisesti) oikealle ja vasemmalle puolelleen, siten, että vasemmalle puolelle asetetussa kupissa aina oli makupala ja oikealle asetettu kuppi oli joka kerta tyhjä. 
Oppimisnopeutta mitattiin siitä, miten nopeasti Wiima oppi, että oikealle asetettu kuppi olisi tyhjä. Koira sai seurata kuppien asettelua ja lähteä liikkeelle, kun kuppi oli maassa, mutta se ei nähnyt, tiputettiinko kuppiin syötävää vai ei.

Wiima oppi sijainnin varsin nopeasti, keskimääräistä nopeammin. Testausraportin mukaan: Wiima oppi tehtävän 17 toistolla. Koirasi oppi kahden astian sijainnit erittäin nopeasti, ja osoittaa erinomaista oppimiskykyä. Oppimisen nopeus on nopeampi kuin testatuilla koirilla keskimäärin.

Oppimiskyky-testiosio ei ole ollut esillä vielä kovin pitkään eikä testattujen koirien lukumäärä ole vielä suurensuuri, mutta testissä on jo ollut suomenlapinkoiria ja testaajan mukaan ne ovat kaikki menestyneet tässä testiosiossa keskimääräistä paremmin. Onkin mielenkiintoista kuulla tilannepäivitystä tähän myöhemmin, kun vielä useampi on testin suorittanut.

Kuva Smart Dog -kognitiotestin jälkeen vuonna 2018, Vainuvoiman tiloissa.
Vainuvoiman tiloissa oltiin tälläkin kertaa, mutta huoneisto oli ehtinyt tässä välissä vaihtua. 

Oppiminen, vaihe 2

Edelleen mitattiin oppimisnopeutta, mutta nyt tehtävä vaikeutui entisestään. Nyt nimittäin piti oppia pois äskenopitusta ja oppia, että kun äsken herkkupala löytyi aina vasemmanpuoleisesta kiposta ja oikea oli tyhjä, niin nyt olisikin päinvastoin: makupala löytyisikin oikeanpuoleisesta kiposta ja vasemmanpuoleinen oli tyhjä.

Tässä Wiimalla oli haastetta.Wiima kyllä oppi muutoksen sallitussa ajassa, mutta viime hetkillä ennen testiajan loppumista. Poisoppiminen vanhasta on yleensä asia, jossa ikä saattaa ensin näkyä, kertoi testaaja. Itse keski-ikäisenä tunnistan ilmiön myös 😅! Toisaalta, kaipa siinä joltain osin voi olla luonteenpiirrekin kyseessä, meitä on niin monenlaista tallaajaa täällä - toiset jumittavat rutiiniin voimakkaammin kun toiset koko ikänsä, mutta tämä vain omaa maallikkomaista pohdiskeluani.

Raportissa: Wiima oppi tehtävän 49 toistolla. Koirasi oppi hieman keskimääräistä hitaammin kahden astian sijainnit. Oppiminen hidastuu koirilla yksilöllisesti iän myötä, ja on todennäköistä, että koiran ikä vaikuttaa tulokseen. Käänteinen oppiminen on yleensä vaikeampi oppimisosio koirille, verrattuna ensimmäiseen oppimistehtävään, ja sitä se oli myös sinun koirallesi.

Testaaja kertoi tässä myös koirasta, jota niin paljon harmitti tilanteen äkillinen muuttuminen, että kun testaaja oli laittamassa kippoa "väärälle" puolelle, niin koira oli päästellyt pientä kiukkumurinaa, olematta siis kuitenkaan mitenkään agressiivinen :) . 



Tunnetila

Lainaus raportin testikuvauksesta: "Cognitive bias -on teoria, jonka mukaan niin ihmisten, kuin eläintenkin kognitiivisiin prosesseihin, kuten keskittymiseen, päätöksentekoon ja muistiin vaikuttaa aina tunnetila. Yksilöt, joilla on negatiivinen tunnetila (joko pitkäaikainen tai lyhytaikainen) ovat taipuvaisia tekemään pessimistisempiä päätelmiä tilanteessa, jossa ärsyke on epämääräinen, eli ei selkeästi positiivinen eikä negatiivinen. Se on myös kokeellinen menetelmä, jonka on ajateltu mittaavan eläimen sen hetkistä tunnetilaa, tai toisinaan jopa eläimen pysyvämpää persoonallisuutta. Tutkimuksia on tällaisella testiasetelmalla tehty linnuille, rotille ja useille tuotantoeläimille.
Eroahdistuneet ja ääniarat koirat ovat olleet tässä testissä enemmän pessimistisempiä kuin koirat, joilla ei esiinny näitä ongelmia, mikä saattaa kertoa näiden koirien negatiivisemmasta perus ”maailmankuvasta”. Eroahdistuneille koirille annettava mielialalääkitys sai myös aikaan koirilla muutoksen tässä tunnetilaa mittaavassa testissä enemmän optimistisempaan suuntaan. Myös oksitosiinin lisäys muuttaa koiran valintaa optimistisempaan suuntaan. Testissä tunnetila saattaa siis kertoa joko koiran persoonallisuudesta tai sen hetkisestä tilanteesta.
"

Tunnetilaa, eli optimismia tai pessimismiä, mitattiin siten, että koiran opittua herkkulautasen sijainti, ja sen jälkeen poisopittua ensimmäisestä opista ja opittuaan toisen sijainnin, sille esiteltiin vielä kolmas, täysin uusi sijainti edellisten välimaastossa (epäselvä ärsyke). Jos koira oli taas iloisen luottavainen siihen, että herkkua olisi tarjolla, oli sen tunnetila optimistinen. Jos se taas epäröisi tai ei lainkaan enää menisi tutkimaan kippoa, olisi sen tunnetila pessimistinen. 

Kun kolmas epäselvä sijainti Wiimalle näytettiin, ei se käyttänyt aikaa ihmettelemiseen vaan iloisen luottavaisena tepsutti kipon luo sitä tutkimaan, ja herkkuhan sieltä löytyi. Wiimalla on (tai ainakin sillä hetkellä oli) siis optimistinen perustunne.

Raportista Wiiman analyysi: Koirasi valinta testissä erittäin optimistinen tässä testissä! Koira menee tarkistamaan erittäin nopeasti epämääräisen keskiastian.

Ja vielä testiraportin kokonaisarvio: Wiima on ystävällinen koira, joka tutustuu rauhallisesti uuteen tilaan. Koira on testissä erittäin hyvin motivoitunut ruuasta, ja se keskittyy tehtäviin erinomaisesti testin ajan. Muisti ja huomiokyky -tehtävässä Wiima muisti erittäin hyvin sen, mille astialle kannatti mennä koiran palatessa huoneeseen. Oppimisnopeustehtävän ensimmäisessä vaiheessa Wiima oppi tehtävän nopeammin kuin koirat keskimäärin. 
Käänteisen oppimisen vaiheessa Wiima oppi tehtävän hitaammin kuin ensimmäisen, mikä on tavallista. Wiima oppi tehtävän tämän vaiheen hitaammin kuin koirat keskimäärin, mihin todennäköisesti vaikuttaa paljon koiran ikä. Koiran tunnetila testissä on erittäin optimistinen.

Oli kiva havaita, että Wiimalla on palikat edelleen oikein päin päässä, ja se on ollut havaintoni suunta myös arjen omissa jutuissa. Oppimistestin tuloksia en oikein uskaltanut ennalta arvailla, koska itse asiassa uuden oppimista ei niinkään nykyisin ole arjessa tullut ainakaan ajatuksellisesti kovin usein testattua, koska arkipuuhamme ovat aika paljon aiempien taitojen hiomista, eli jo opittujen taitojen kertaamista ja syventämistä. Vähemmän tulee opetettua Wiimalle nykyisin ihan uusia juttuja ja siitä sainkin ajatuksen, että varmaan olisi hyvä muistaa ihka uusienkin temppujen opetus myös koiran kypsällä iällä.
Myös oli kiva kuulla testaajan kommentointi suomenlapinkoirien yleisestä nopeasta oppimiskyvystä, käsitys perustuen tähänastisiin testeihin. Kuten jo yllä kirjoittelin, tähän on mielenkiintoista palata kun enemmän koiria on testattu. Kuitenkin niin yksilötasolla kuin myös yleisemmällä rotutasolla on ollut eroja koirien kognitiivisissa kyvyissä. Toivottavasti näitä tietoja myös kasvattajat käyttäisivät hyväkseen, koska luonne ja persoonallisuus terveen rakenteen kera on kuitenkin joka koirassa kaikkein tärkeintä.

Harmillisesti en tullut ottaneeksi kuvan kuvaa tässä testissä, joten juttu on kuvitettu Wiiman muilla kuvatuksilla :) .




lauantai 25. heinäkuuta 2020

Teijon kansallispuisto ja Mathildedahlin ruukkikylä

Lomalla sitä tulee hommailleeksi kaikenlaista kivaa. Sellaistakin, mitä on suunnitellut jo iät ja ajat, mutta toteutus jäänyt puuttumaan. 
Yksi tällainen juttu on päiväretki Mathildedahlin ruukkikylään ja patikointi viereisessä Teijon kansallispuistossa. Tämän päiväreissun toteutimme ystäväpariskunnan kanssa pari päivää sitten. 

Mathildedahl on vanha perinteikäs ruukkikylä noin runsaan tunnin ajomatkan päässä kotoani Salon kunnassa. Asukkaita kylässä on vain runsaat sata (130), mutta turistit moninkertaistavat väkimäärän kesäisin. 
Ruukki on siis vanha teollisuusalue, jossa tuotettiin metallia - ensimmäiset niistä Suomessa ovat perustetut jo 1600-luvulla. Ja kun oli työpaikkoja, niin ruukin ympärille muodostui kylä. Ajat muuttuivat ja metallintuotanto siirtyi kaivoksiin, mutta Suomeen on jäänyt tunnelmallisia ja kunnostettuja ruukkialueita, kuten Fiskars, Billnäs, Teijo ja Strömfors.



Kylässä on paljon pieniä kutsuvia käsityöläisputiikkeja, kehräämö, söpöjä alpakoita, kahviloita ja ravintoloita. Siellä olisi hyvin helposti saanut aikansa kulumaan pelkästään putiikkien kaunista tarjontaa ihaillessa!
Itse emme kuitenkaan tällä reissulla ryhtyneet enempiä shoppailemaan vaan kurkistelimme putiikkeihin ja ihastelimme tarjontaa aika nopealla tahdilla, jotta pääsisimme varsinaisen asian ääreen, eli metsään! 
Pikaisen välipalan söimme rannan kahvilassa, jotta jaksaisimme patikoida  (ei eväitä, vesipullo vaan). Oli muuten oikein hyvää kinkku-fetapiirakkaa!



Kauniita tuotteita, joihin kädet syyhysivät -  ja kaupassa ihana puun tuoksu.. mmm..

Alpakka-aitauksia oli siellä täällä ja niiden villasta tehtyjä tuotteita myytiin putiikissa.
Alpakat olivat saaneet kesäkampaukset!



Mathildedahlista löytyy monenlaista. Suosittelen visiittiä, jos olet ohikulkumatkalla. 
Lisäksi ennen Mathildedahlin ruukkikylää on myös Teijon ruukkikylä - joten katsottavaa piisaa päiväretkelle yllin kyllin!


Teijon kansallispuisto


Mathildajärven kierros on karttasivun mukaan noin 5,5 kilometriä, mutta itse jätimme auton ruukkikylään ja kävelimme sieltä, joten saimme kokoon mukavat melkein 8 kilometriä patikointia :) .

Nimensä mukaisesti reitti kiertää kaunista Matildajärveä. Tällaiselle merenrantatytölle vehreät järven rannat tuntuvat niin eksoottisilta lumpeineen ja ulpukoineen.

Taivas peilaa kauniisti tyynen Matilda-järven pintaan.



Reitti on hyvin merkitty ja kulkee niin metsän keskellä, kuin suolla ja kallioillakin. Osa reitistä on polkua ja osittain reitti on katettu pitkospuilla - tai itse asiassa puulla (yksikössä), sillä pitkän matkaa kulkualustana oli vain yksi leveä lankku. Sekin kyllä toimi ihan hyvin, mutta kun joku taivalsi vastaan, niin märän kelin aikana olisi ollut vaikeampi väistellä - nyt saattoi vähän hypätä alaskin lankulta varpaitaan kastelematta.

Wiimakin köpöttelee pitkospuilla.


Kauniita suomaisemia





Maastopohja on osittain varsin kulunut ja puiden juuret esillä. Se johtuu varmaan suurista kävijämääristä, jotka "syövät" (toim.huom. kielikuva) maapohjaa.

Reitti oli hyvin helppokulkuinen, vain yksi kalliokiipeilykohta, josta normaalikuntoinen selviää leikiten. Itse olimme varustautuneet reissulle vain vesipulloin, mutta reitin varrella oli parikin tulentekopaikkaa. Toinen luontokeskuksen (linkki) yhteydessä ja toinen pitkospuiden alkupäässä. 
Jos pitempää visiittiä haluaa, niin telttailuakin voi harrastaa, joitakin näin polulta hieman sivussa järven rannassa. Varmasti löytyisi suojaisempiakin paikkoja :) .

Lämpimällä kelillä on kiva patikoida vetten äärellä, jolloin koiruuden on helppo vilvoitella. 
Kaksjalkaiset joutuu useimmiten tyytymään vesipulloon ellei sitten itsekin päätä pulahtaa
:) .


Lumpeita ja ulpukoita järven selällä.





Näkymä Matildajärven selälle.



Olipa kiva päiväreissu! Patikoinnin päätteeksi köpöttelimme takaisin Mathildedahliin ja istahdimme ravintolan terassille syömään ja sen jälkeen siirryimme vielä apostolinkyydillä Petri's Chocolate Roomiin, jossa nautimme kaffet ja kakkupalat, sekä ostin kotiintuomiseksi satsin käsintehtyä suklaata!
Kotimaassa on paljon nähtävää!