Tihku rallytokon ratatreeneissä

Itsenäisyyspäivänä pakkasin itseni ja Tihkun autoon, ja köröteltiin Turkuun rallytreeneihin. Kyseessä oli yksittäinen treenikerta vieraassa hallissa, ja treenien ideakin oli ensisijaisesti hallitreeni ja vasta toissijaisesti rallytokoharjoitus. Olen viime aikoina kiikuttanut Tihkua vähän eri halleissa tekemässä eri juttuja ihan ympäristöharjoituksena, ja harjoittelemassa sitä, että mamman kanssa kannattaa työskennellä, olipa ympäristö sitten mikä vaan. 

Odottelu sujui odotuksiani paremmin

Rallyn ratatreenit oli toteutettu kisatyyliin, niin että yksi koira radalla kerrallaan ja muut odottivat vuoroaan. Tihkulle on odottaminen ja toimettomuus melko vaikeaa, etenkin jos on muita koiria paikalla, Tihku helposti alkaa turhautuneena piipata. Ollaan kuitenkin aika hyvä rutiini saatu aikaan mattotreenillä - hän osaa hakeutua vihjeestä matolle, johon palkkaan, ja siinä hän useimmiten pystyy ilman piippausta tai vähäisellä ääntelyllä olemaan. 
Ratatreeneissä odottaminen sujui odotuksiani paremmin. Emme edes mattoa koko ajan käyttäneet, vaan istuksimme katselemassa tapahtumia, ja vieressä olevat koirat ja oma toimettomuus eivät silti johtaneet vähäistä isompaan ääntelyyn, piippaukseen. Hyvä Tihku! 

Nyt tarkkana!

Hajujen wonderland

Sitten tuli vuoromme olla seuraavana radalla. Menimme ensin lämmittelyalueelle, kuten kisoissakin. Siinä en ensin saanut kontaktia Tihkuun ollenkaan, nenä vei hajumaailmaan. Mutta alkoi se nenä noustakin ja saimme mukavasti lämmiteltyä ja tehtyä joitakin perusliikkeitä, kuten pyörähdystä, joka on Tihkun lempiliikkeitä, ja jota hän helposti myös tarjoaa.

Lähtökyltille asetuttuamme hommasta ei kuitenkaan tullut mitään. Hallin matto oli jotenkin ihan taivaallisen tuoksuinen,  Tihku oli kuin noiduttu ja vaan haisteli. Koitin lelulla leikkimistä, mutta Tihku valitsi hajut ja palkkasin herkulla kun pää nousi vähänkin ylös matosta, mutta ei auttanut - jos söi, niin nielaisun jälkeen nenä oli taas matossa!

Hohhoh! Otsalleni alkoi jo kohota hiki ja pieni ärsyyntyminenkin, että eikö nyt saada edes mitään treeniä tehtyä kun koira oli muuttunut kokovartalonenäksi!
Otin pienen timeoutin itseni kanssa, nyt oli muutettava suunnitelmaa. Juttelin kouluttajan kanssa ja päätimme, että en yrittäisi hetkeen keskeyttää Tihkua vaan kiertelisimme tilassa hieman, niin, että hän saisi haistella, mihin oltiin tultu.

Uusi lelu sen teki!

Toinen juttu oli se, että olin valinnut lelun vähän huolimattomasti kiireessä. Kyseinen lelu, vaikka onkin sellainen pitkä ja retuutettava, on joskus ennenkin jäänyt Tihkulta huomiotta. En tajua miten olinkin niin ajattelematon. Kouluttaja lainasi meille uutta hallin lelua - narun päässä olevaa palloa! Leikki on tie Tihkun sydämeen, ja lelu muutti tilanteen!

Ja siitä se lähti! Minulla oli yhtäkkiä aivan täydellinen kontakti Tihkuun ja keskittyminen kestikin nyt koko radan! Nenä ei painunut lattiaan enää sekunniksikaan! Pääasia kun oli siinä hallitreenissä, niin en keskittynyt vetämään koko rataa läpi yhdellä kertaa, vaan leikitin Tihkua onnistumisista ja leikkien välissä herkkupalkkailin. Niin siinä kävi, että vähän hassusti alkaneen "nenärallyn" sijaan saimme oikein kivat ja onnistuneet treenit!

Mitä opin tästä kerrasta? Pitäisi antaa Tihkun haistella uusi tila ennen treenin aloitusta ja sitten selkeä siirtymä treeniin. Lisäksi Tihku palkkautuu herkuillakin, mutta Rrrrakastaa leikkiä! En tajua, etten tarkemmin miettinyt, minkä lelun pakkaan mukaan. Jatkossa sen on oltava Se number one! 

Sellaiset olivat ne treenit! Kävimme viikottain rallytunneilla syksyllä ulkotreeneissä, mutta ulkotreenien loputtua jätin rallyn vähän tauolle. Olemme sitten puuhanneet muuta ja myös vedetty lonkkaa - tuntui, että kaipaamme vähän taukoa ja muita juttuja. Vuodenvaihteen jälkeen varmasti taas jatkamme ja tammikuussa alkaa myös hauska Hoopers! Jännittävää! Siitä myöhemmin!

Tihku luustokuvilla

Tihku (Erimoone Läpimurto) kävi 2-vuotissynttäreiden (6.11.2022) kunniaksi virallisilla luustokuvilla. Kennelliiton lausunnot tulivat jo samalla viikolla ja toivat mukanaan iloisia uutisia! Tihkulla kuvattiin olat, kyynärät, laaja selkä ja lonkat ja kaikki todettiin puhtaiksi. Olipa ihana nähdä tulokset Koiranetissä, koska tulosten odottaminen oli varsin jännittävää!

Laitan kuvat alle näkyviin, jos jotakuta kiinnostaa katsoa, ja jääpä itsellenikin sitten muistiin myöhemmin helposti nähtäväksi. Kuvat otettiin 7.12.2022 PetVet Ortossa, Turussa.

Lonkat A/A

Selkäkuvat (VA0 / SP0 / LTV0) :

Kaularanka

Rintaranka

Lanneranka

Kyynärät (0/0):

Oikea

Vasen

Ja vielä olkanivelet (terve/ terve)

Oikea

Vasen

Hidas heräilijä

Tihku odottelemassa humahdusta eläinlääkärillä

Heräily nukutuksesta oli aikaavievää. Tihku kyllä käveli eläinlääkäriasemalta omin jaloin - tietenkin, eipä taideta virkoamatonta koiraa edes päästää, tuskin.
Kotiin päästyämme uni ensin vain maistui ja maistui. Sitten iltapäivällä ja illemmalla alkoi Tihku olla jo enemmän tolpillaan, mutta itki ja vinkui, ja tuijotteli kaukaisuuteen, eikä ollut ollenkaan itsensä. Muistelen kylläkin, että niin on Wiimallakin mennyt nukutuspäivät pipariksi.
Seuraavana päivänä Tihku sentään oli ihan entisensä, pirteä ja reipas poika. 

Näin onpi luustokuvat sitten otettu, keväällä vielä tutkitaan polvet ja silmät. 

Vastaanotolla humahduksesta heräilevä Tihku...

... ja kotona uudelleen tuutiva Tihku 🥰

Katselmuskuulumisia

Paimensukuisten lapinkoirien katselmus pidettiin 10.-11.9.22 Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskuksessa Helsingissä ja olin ilmoittanut katselmukseen niin Tihkun kuin Wiimankin. 

Katselmus on kaksipäväinen tapahtuma, mutta koiramme mahtuivat samaan päivään lauantaille, sillä lauantaina esiintyivät pennut, junnut ja nuoret koirat sekä seniorit (8-10 v) ja veteraanit (yli 10 v), ja sitten kaikki AVO-luokat sunnuntaissa. 

Arvostelu katselmuksessa menee niin, että kaikki luokan koirat esiintyvät ensin kehässä samaan aikaan, seisoen ja sitten kehää kiertäen. Sen jälkeen alkavat yksilöarvostelut, ja tässä koira sai arvostelunsa joko heti tai sitten sai sinisen nauhan ja pääsi jatkokehään. Jatkokehässä taas seistään ja kierretään kehää ja tästä jatkokehästä tuomari valitsee loppukehään viisi parasta paimensukuisen lapinkoiran edustajaa, ja loppukehässä laittaa valitut viisi koiraa järjestykseen palkintosijoille 1-5.

Koiria ei verrata suomenlapinkoiran rotumääritelmään, vaan Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran laatimaan arvosteluohjeeseen, jossa huomioidaan entisaikojen tunturien poropaimenen monimuotoisuus. Lisäksi huomioidaan seikat, jotka vaikuttaisivat koiran työskentelyyn vanhassa 'ammatissaan', kuten terve rakenne ja puhtaat liikkeet, säätä kestävä turkki ja rohkeä, ystävällinen luonne. 

Katselmus ei ole koiranäyttely vaan tarkoituksena on saada käsitys senhetkisestä koirakannasta. Parasta on rento meininki ja, että mukana on ihan tavallisia "kotikoiria", joille kaikille ei esimerkiksi näyttelyhommat ole tuttuja.
Itsekin hylkäsin ajatuksen ikävistä näyttelypannoista ja olin ajatellut esittää koirani nahkapannassa ja ohuessa nahkahihnassa. Kävi kuitenkin niin, että nahkahihnat jäivät kotiin ja jouduimme esiintymään paksuissa lenkkihihnoissa, joissa isohko (mutta kevyt) kiinnityshaka. En joutunut ilokseni ollenkaan häpeilemään varustustamme, sillä tavallisia hihnoja näkyi joka puolella. Oikeassa koiranäyttelyssä olisin hävennyt silmät päästäni :D.

"Koska on meidän vuoro?"

TIHKU vir. Erimoone Läpimurto

Tihku esiintyi koiristamme ensimmäisenä aamupäivällä luokassaan NUOret urokset, luokassa osallistujia 14 koiraa. Tihku esiintyi kehässä todella kivasti. Koitti kehässä vähän kehää juostessamme haistella, mutta luopui siitä pyytäessäni. Mieheni kertoi jälkikäteen, että yksilöarvostelussa tuomari oli sanonut kehäsihteerille lähetettyään meidät kehää kiertämään, että "siinä on kivannäköinen koira".

Kuva J.Pettersson

Kuva Minna Rinne, kennel Erimoone

Kuva Minna Rinne, kennel Erimoone

Kuva Minna Rinne, kennel Erimoone

Tihku pääsi alkukehistä jatkokehään ja vielä loppukehissä viiden parhaan joukkoon, sijoitus 5.

Yksilöarvostelu, tuomari Outi Pikkarainen:

"1v 10kk, kevyt ja kapea. Tyyppi hyvä. Hyvä pää ja ilme. Hyvät kulmaukset. Hyvä häntä. Hyvät liikkeet edestä ja takaa. Eturinta voisi olla kehittyneempi. Esiintyy hienosti". Nuoret urokset loppukehä sij.5.

Kuva J.Pettersson

WIIMA vir. Villi-Joikhu Lumihohto

Wiiman vuoro koitti iltapäivällä, hän oli mukana yli 10-vuotiaiden narttujen veteraaniryhmässä. Luokassa esiintyi 24 koiraa. Kävi aika hauskasti, että myös Wiima pääsi jatkokehiin ja oli lopuksi arvosteluluokkansa loppukehän viides, ihan kuten Tihkukin. 

Kuva J.Pettersson

Kuva J. Pettersson

Yksilöarvostelu, tuomari Marjo Vierikko:
"10,5vuotias. Erinomainen pää, kaunis ilme. Hyvät kulmaukset. Paimenkoiramainen tyyppi. Hyvä rintakehän malli. Hieman pitkä lanne ja hieman pysty lantio. Tyypillinen häntä. Oikea karvanlaatu. Liikkuu tasapainoisesti. Tasapainoinen sivuprofiili. Miellyttävä, iloinen luonne. Esitetään erinomaisesti. Ok purenta.". Veteraaninartut loppukehä sij.5

Semmoinen katselmuspäivä se oli. Tosi kiva päivä! Ja koirailun lisäksi tapasin paljon kivoja ihmisiä, molempien koirien superihanat kasvattajat, muita tuttuja ympäri Suomen ja vielä samanhenkisiä tuntemattomiakin, joiden kanssa tuli vaihdeltua lapinkoirakuulumisia. Seuraavaa katselmusta odotellessa, joka taitaa etukäteistietojen mukaan sillä kertaa olla jossain päin Keski-Suomea.

Tihku mätsäreissä

Syyskuussa kun koittaa lapinkoirien katselmus (link), niin pitäähän sitä junnukoiran kanssa hieman harjoitella. Ja mikä olisi parempi paikka siihen kuin mätsärit. Niinpä täräytimme itsemme Paimioon mätsäreihin jokin aika sitten. 

Tihku osaa nykyisin rauhoittua mukavasti myös reissun päällä. Sen kanssa voi siis helposti asioida ostoskeskuksissa tai "turuilla ja toreilla". Edelleen on kuitenkin haasteita rauhoittumisessa kun paikalla on muita koiria, vaikka olen asiaan varsin paljon panostanut ja tukitaitoja harjoiteltu. 

Jostain syystä Tihku siis yhä vain kiihtyy muista koirista. Kiihtymyksen taso sitten vaihtelee - nykyisin useimmiten hän pystyy kuitenkin työskentelemään, mutta joskus voi olla jopa vähän vaikea keskittyä. Nykyisin on kuitenkin useimmiten niin, että kun tehdään, hän pystyy unohtamaan koirat, mutta kun odotellaan, eikä tapahdu mitään, niin silloin alkaa piippivuoto ja läähätys. Tässäkin on sikäli edistystä, että jos treenit kestää esimerkiksi tunnin, niin toisen puoliajan tauotkin on helpompia. 

Mätsäripäivä oli hellepäivä, kuten viime aikoina kaikki päivät (puuh, tulispa jo viileämpää!), mutta tilaisuus oli onneksi illansuussa, joten tilanne ei ollut niin hankala. Kävimme ilmoittautumassa, ja sitten etsimme varjoisan paikan odotella ja vähän "herättelin" Tihkua. Kehän alkaessa siirryimme sitten kentän reunalle.

Isännän ottama kuva kaukaa kehän laidalta. 
Tihku on jotenkin hassussa asennossa myös, ihan kuin hän olisi vähän lihava. Mutta totuus on, että hän on hoikka, niin hoikka, että vähän lisää massaa saisi tulla, mutta onhan hän vielä myös nuori :)

Kehä meni niin, että aluksi olimme kaikki kehässä yhtaikaa, joskin ryhmä puoliksi jaettuna kun koiria oli niin paljon. Tuomari teki yleissilmäyksen ja juoksutti meitä kerran kehän ympäri. Sen jälkeen siirryttiin yksilöarvosteluihin ja kehäsihteeri kutsui kehään aina kaksi koiraa kerrallaan. Olimme loppupäässä, joten saimme tovin katsella muita koiria ennen vuoroamme. 

Sitten tuli meidän vuoromme. Kanssamme yhtaikaa kehässä oli sharpei-rotuinen koira. Meidän numeromme oli pienempi, joten me asetuimme eteen ja sharpei taaksemme. Seisotin Tihkua ja hän seisoi oikein hienosti - tai siis ainakin seisoi melkeinpä kontaktissa, asentoa en tullut mitenkään asetelleeksi.

Sitten tuli tuomari tekemään tutkimuksia. Mätsäreitä mainostettiinkin "harjoituksina", ja niinpä tuomarikin lähestyi hienosti edestä päin, meni meni kyykkyyn ja jutteli rauhoittavasti Tihkua tutkiessaan. Käsittely meni ihan hyvin, vaikka ei Tihku ihan asennossa pysynyt, vaan tervehti tuomaria ja taisi hieman pyörähtääkin. Tihku ei onneksi vierasta tai välttele ihmisiä, vaikkei vieraista sitten tervehdittyään enää kiinnostunut olekaan.

Tuomari kyseli Tihkun ikää ja taustatietoja, ja lopuksi sanoi, että onpa siinä kivan ja sutjakkaan näköinen lapinkoira, enkä olisi voinut olla toista mieltä!

Käsittelyn jälkeen saimme tehtäväksi juosta kahdestaan ensin edes takaisin pois paikaltamme ja sitten takaisin, ja sitten vielä kehän ympäri. Tihku juoksi hienosti vierellä, eikä edes juurikaan haistellut maata, jota olin ennakkoon ajatellut tapahtuvan, ja jos haisteli, niin kuunteli kun pyysin jättämään puuhan (hurraa!).

Kuitenkin kun olimme päättämässä juoksukierrostamme, niin siinä hetkessä kun ohitimme sharpein, se hengitti raskaasti ja kuului röhinä, jolloin Tihku luopui paikastaan vieressäni ja hyppäsi päin sharpeita.
Minulla oli kuitenkin hyvä ote hihnasta, niin ettei Tihku päässyt sharpein luo, vaan juoksumme jatkui, mutta minua vähän harmitti, kun juoksumme päättyi säheltämiseen - vaikka ymmärsin kyllä reaktion, eihän Tihku tiennyt, että örähdys tuli hengityksestä (rassukka) eikä ollut mikään ärähdys. 

Juoksimme sitten vielä molemmat kehän ympäri, mutta Tihku kiusaantui takana tulevasta sharpeistä ja juostessaan piti sitä silmällä. Sharpei tuli minusta vähän turhan lähellä, mutta niin kai se näyttelyissä voi olla.

Saimme sinisen nauhan.

Vuoron odottelua :)

Kun kaikki koirakot oli yksilöarvosteltu, niin tuli vielä punaisten kehä ja sitten vielä sinistenkin kehä, jossa me esiinnyimme. Koiria oli aika paljon. Sinisten kehässä oli muutama muukin nuori uros vähän machoiluiässä, mm yksi sakemanni, jota omistaja piti tiukassa hihnassa ja pyysi tilaa, sakemannin roikkuessa kahdella jalalla kiskoen. 

Me annoimme sakemannille tilaa mielihyvin ja toivoin hiljaa, että meillekin annetaan tilaa. Tihku oli vähän stressaantunut sinisten yhteiskehässä. Varmaan, koska oli jo vähän stressaantunut omalla yksilövuorollaan ja nyt sinistenkin yhteiskehässä oli pari pullistelevaa koiraa.

Siihen nähden Tihku suoriutui yhteiskehästäkin oikein hienosti, juoksumme oli pääasiassa oikein onnistunutta, paitsi kun takana tuleva tuli liian lähelle, niin Tihkun piti katsoa taakse päin.

Lopussa oli seisotus ja siinä meillä oli jo ongelmia, Tihkun piti nähdä takana oleva koira, koska etäisyydet olivat niin lyhyet, mutta silti saatiin myös oikein hyviäkin seisontapätkiä. 

Nämä olivat kivat mätsärit, koska saimme oikein kirjallisen arvion. Sen mukaan kaikki muu (luoksepäästävyys, turkki, hampaat, esittäminen) oli Erinomaista, paitsi esiintyminen oli Hyvää. 
Minusta ihan oikeanlainen "tuomio", ettei tuota esiintymistä vielä ihan erinomaiseksi voi sanoa😊. Sitä kohti kuitenkin toivottavasti mennään!

Hyvä käynti! Pitäisi vielä yksiin mätsäreihin ainakin päästä, jotta saataisiin vielä harjoitella tuota esiintymistä ennen katselmusta! Tihkusta olin myös oikein ylpeä ja tyytyväinen, hän teki parhaansa, mutta oli myös vähän jännittävää.

Tässäkään ei ole mitenkään mairitteleva asento.

Ehkä minun pitäisi oppia vielä asentoakin katsomaan, mutta keskittyminen menee kaikkeen muuhun, enkä ole tottunut "näytteilleasettaja" (kamala sana, kun on elävistä eläimistä kyse).

********

Sitten vielä jotain ihan muuta - myöhäisiltalenkin tunnelmia :)

Iloinen tai vakava koira?

Olin taannoin yhdessä koulutuksessa, jossa taukopuhe siirtyi rallytokossa toivottavasta iloisuudesta koirien erilaisiin persoonallisuuksiin. Tästä syntyi niin hyvä keskustelu, johon itsellänikin oli kosketuspintaa, ja innostuin siksi kyhäämään aiheesta pienen kirjoitelmankin. Johdantona voisin todeta vaikka, että esimerkiksi 

- Palveluskoiraliiton lajiesittelyssä sanotaan: "Tärkeintä radalla ja treeneissä on iloinen kontakti, liikkeet suoritetaan hymyssä suin, hännät heiluen. Koiraa saa kehua ja kannustaa koko suorituksen ajan.".  Lisäksi
- rallytokon pisteytyssäännöissä sanotaan: "Tuomari arvostelee koirakon yhteistyön ja vähentää iloisuuden puutteesta 0-10 pistettä."

Miltä siis näyttää iloinen, tekemisestä nauttiva koira?

Käsittelimme tätä treenikentän reunalla, ja olen itsekin asiaa joskus miettinyt. 

Olen nimittäin useamman kertaa seissyt kentän laidalla kun radalla (kokemukset rallykentiltä ja myös nose-etsinnöistä) on ollut koira, joka iloisesti heiluttaa häntää työskennellessään. Kentän laidalla on sitten kuulunut kommentteja, että voi kun ihanan iloinen koira ja näyttää rakastavan sitä, mitä tekee. 

Sitten on tullut meidän vuoro ja vaikka tämä asia ei nyt varsinaisesti ole minua kiusannut ja minun on ollut ihan helppo keskittyä omaan suoritukseemme, niin pakko myöntää, että olen ohimennen ajatellut, että mitäköhän ne samat ihmiset ajattelevat koirani Wiiman suorituksesta. 

Wiimalla ei nimittäin häntä heiluskele radalla kesken työnteon. Hän on luonteeltaan vakava koira (vaikka on hänelläkin vitsikkäät hetkensä😀🥰) ja erityisen vakavasti hän suhtautuu juuri "työntekoon", kuten rallyn yhteistyö tai nose-etsintä tai mikä tahansa muu tehtävä. Se ei ollenkaan tarkoita sitä, etteikö hän nauttisi tekemästään, päinvastoin, Wiima on hyvin innokas kaikenlaiseen yhteistyöhön ja tekee aina parhaansa. Hän on vähän sellainen "työkoira", puurtaja.

Tuolla koulutuskentällä kun olimme, niin kouluttaja kertoi myös itsellään olleen tällainen koira, bortsu. Se oli varma suorittaja eikä sitä tekeminen naurattanut, vaan silloin kun oltiin töissä, niin oltiin. Ihan kuin meidän Wiima.

Mainitsin alussa esimerkkinä nuo Palveluskoiraliiton kuvaukset rallytokosta ja rallytokon säännöt, joissa iloista vaikutelmaa peräänkuulutetaan, ja toisessa jopa sitä heiluvaa häntää. Meillä ei kuitenkaan Wiiman kanssa ole koskaan mitään pisteitä vähentynyt tai koskaan edes huomautettu siitä, että koira ei jotenkin näyttäisi nauttivan siitä mitä se tekee - se näkyy tietenkin toisella tavalla - siinä keskittymisessä, korvien ja hännän asennossa, ja olemuksessa muutenkin, tietenkin.

Koiran heiluvaa häntää kuitenkin pidetään ilon ja iloisen yhteistyön mittarina, ja tähän halusin tarjota näkökulmaa, ettei heiluva tai heilumaton häntä kerro kaikkea, koska koirat ovat erilaisia. Vakavampikin koira voi olla tehtävässä kaikella sydämellään ja antaumuksella nauttien mukana, vaikkei niin häntä heiluisikaan. 

Summasummarum - otsikon kysymyksen asettelu "iloinen vai vakava" on persiistä. Vakavakin voi olla iloinen. Se ilo ja onnellisuus ei vaan näy pirskahteluna koko maailmalle, vaan on vähän hillitympää. Samahan se on meissä ihmisissä - toinen nauraa rämäkämmin kuin toinen. 

Mitä ylipäätään tulee rallytokossa toivottuun iloisuuteen - se on hyvä asia. Koira, jota koulutetaan positiivisin menetelmin ilman rankaisua tekee oppimansa asiat yleensä iloisin mielin ja taas rankaisumenetelmät johtavat toisenlaisiin mielialoihin. On todella tärkeää, että harrastaminen on kivaa sekä koiralle että ihmiselle, eritoten koiralle, koska se ei voi valita. Tämä kirjoitus nostaa esiin vain heiluvan hännän onnellisuuden mittarina. 

Meillä asuu nykyisin myös heiluhäntä, Tihku. On jännittävää, miten erilaisia persoonallisuuksia koirat voivat olla - Tihku elää koko ajan elämänsä parasta hetkeä ja Wiima on vaatimaton ja hieman huolissaan asioista - esimerkiksi siitä, että menikö se ruoka-aika ohi niin ettei kukaan huomannut 😃.

Wiima Wiimukka. Elämäni koira. Sieluni puolikas.
Tosikko. Tekijä. Itsenäinen. Kohtelias. 
The Not-Heiluhäntä.

Tihku Tihkendaali Pöppiäinen.

"Kaikki on parasta just nyt!" 

Hyvällä ja kivalla tavalla röyhkeä. Aina valmis!
Valpas. Laumasieluinen. Utelias.
The Heiluhäntä.

Lapinkoirien katselmus syyskuussa

Tänään lähti ilmoittautumisemme Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran katselmukseen, joka pidetään syyskuussa Helsingin seudulla. Koronan takia on katselmuksissa ollut muutama välivuosi, muuten se järjestetään vuosittain ja vuorotellen eri puolilla Suomea. Me olemme Wiiman kanssa osallistuneet melkein joka vuonna, kun tapahtuma vaan on ollut kohtuullisen välimatkan päässä - Tihkulle tuleva kerta on ensimmäinen.

Katselmukset kokoavat  paimensukuiset lapinkoirat omistajineen ja kasvattajineen yhteen, ja samalla tilaisuus antaa jalostuksellisen kokonaiskuvan siitä, miltä populaatio ulkonäöllisesti/rakenteellisesti sillä hetkellä näyttää.
Katselmukset ovat myös rentoja matalan kynnyksen tilaisuuksia, jossa koiran ei tarvitse omata aiempaa kehäkokemusta. Toki on eduksi, jos koiralla on hihnakäytöksen perustaidot ja, että se pystyy toimimaan lähellä muita koiria. Kivaa on myös samanhenkisten ihmisten ja eri puolilta Suomea tulevien tuttujenkin tapaaminen! 

Paimensukuisten lapinkoirien katselmuksessa koiria ei verrata suomenlapinkoiran rotumääritelmään vaan siihen, millaisia vaatimuksia entisaikojen tunturien poropaimenen työ koiralle asetti. Koiran rakenteen piti mahdollistaa koko päivän mittainen, ja päivästä toiseen toistuva, porolauman mukana liikkuminen haastavissakin oloissa, kuten syvässä hangessa ja turkin kestää pohjoisen vaativat säätilat. Tällaiseen entisaikojen poropaimeneen vertautuvat paimensukuiset lapinkoirat myös katselmuksen arvioinnissa.

Todettakoon vielä, jos termi on jollekin vieras, että paimensukuinen lapinkoira on siis rekisteröity suomenlapinkoira ja yksilön tulisi olla tunnistettavissa rotuisekseen, vaikka virallista suomenlapinkoiran rotumääritelmää ei jalostuksessa tai katselmusarvostelussa juuri seuratakaan - tyypillisimmillään paimensukuinen lapinkoira eroaa hieman rotumääritelmän mukaisesta suomenlapinkoirasta, joskin variaatiota löytyy niin kasvatuslinjan kuin yleisemmin rodunkin sisällä.

Paimensukuisessa lapinkoirassa on kyse vain erillisestä suomenlapinkoiran kasvatuslinjasta, erillisiä käyttö- ja "näyttö"-linjoja rodussa ei ole. Näin esimerkiksi paimennusominaisuutta kyllä voi löytyä (tai olla löytymättä) niin valtalinjan lapinkoirassa kuin paimensukuisissakin, ja useimmissa rodun yksilöissä sitä kyllä löytyykin. 

Wiima ensimmäisissä katselmuksissaan 1-vuotiaana vuonna 2013.
Taitaa nyt jo pilven reunalle lähtenyt äitinsä kelliä kuvan taustalla <3.
Voi miten Wiimukka näyttääkin ihan pikkutytöltä tässä <3 !

"Oikeita" koiranäyttelyitä en ole oikein oppinut vielä arvostamaan, paitsi rakennearvostelun kannalta. Koen isona ongelmana sen, että koiranäyttelyt voivat johtaa näyttelyarvostelujen ja palkitsemisen myötä siihen, että koirien ulkonäkö voi muuttua jopa aivan epäterveelliseen suuntaan, sekä vaikkei aina niin epäterveelliseenkään, niin näyttelyarvostelut voivat muokata rodun ulkonäköä ihan "vain väärään" suuntaan.

Esimerkiksi omassa rodussani suomenlapinkoirissa on palkintosijoille nostettu mielestäni liian turkikkaita, neliömäisiä ja myös melko matalia koiria, ja ajattelen, että entisaikojen tunturipaimen ei ole sellaiselta näyttänyt eikä sellainen koira ehkä siihen työhön pystyisi, vaikka halua olisi. Kun tällaisia koiria palkitaan, aletaan siihen suuntaan helposti myös jalostuksellisesti pyrkiä, ja silloin ollaan ongelmissa. Minulla on lukemani perusteella se käsitys, että lapinkoirien näyttelytuomaroinnissa on otettu askel oikeaan suuntaan, toivottavasti olen oikeassa.

Edellä kerrotusta syystä pidän PS-lapinkoirien katselmuksen lähtökohdasta arvioida koiraa sen tarkoituksenmukaisuuden näkökulmasta. Olkoon häntä missä asennossa vaan, selällä tai alhaalla, tai korvat kiinnittyneet päähän missä asennossa vaan, tai pään muodossa vaihtelua, niin kunhan ne mukailevat koiran alkuperäistä olemusta ja käyttötarkoitusta, eivät ne ole katselmuksessakaan virheitä. 
Suomenlapinkoira on yleisestikin myös rotuna monimuotoinen, ja se on rodun rikkaus.

Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran sivuilta voit lukea katselmuksesta lisää:  https://www.paimensukuinen.fi/katselmus/

Paimensukuisen lapinkoiran suojeluohjelma löytyy tästä linkistä (PS Suojeluohjelma, LINKKI (pdf)). Suojeluohjelman sivulla 33 kerrotaan, millaisia ulkoisia asioita katselmuksessa tuomarin olisi tarkistettava. Lisäksi luonnollisesti luonteen arkuus tai aggressiivisuus olisi palkinnotta jäämisen peruste.

Vuonna 2017 katselmus pidettiin täällä Turussa ja paikaksi valikoitui Zoolandian nurmet. Itsekin olin tuolloin taustajoukoissa häärinässä, tottakai!
Tässä yleiskuvaa kehästä.

Turun katselmus v. 2017: kehän reunalla nähtyä

Turun katselmus v. 2017: Tämä veijari näyttää sijoittuneen kehässään.

Turun katselmuksen v. 2017 palkintopallit

Wiiman kanssa ei tarvitse tilaisuutta paljon miettiä, mutta Tihkun kanssa lienee johonkin mätsäriin syytä osallistua ennen tapahtumaa. Mätsäristä ehkä saataisiin taas vähän käytöskoodin pohjia kesän treeni- ja harrastustauon jälkeen - kesä kun on nyt mennyt melko lailla löhöillessä ja rennolla meningillä :D.

Tulee myös olemaan mielenkiintoista kuulla, millaisen arvion tuomari antaa Tihkusta. Paimensukuisen lapinkoiran pitäisi tyypillisimmillään olla ravaajatyyppiä, mutta Tihkussa on tuulennopeaa laukkaajaa, siis ei vain luonteensa puolesta, vaan myös rakennettaan myöten ja lisäksi Tihku on rakenteeltaan melko kevyt, enkä osaa veikkailla, miten siihen suhtaudutaan. 

Syyskuussa on siis odotettavissa kivaa, koiramaista menoa ja tuttujen tapaamista! 

Wiiman RTK2

Wiima-tyllerö se tepsutteli itselleen viime perjantaina RTK2-koulutustunnuksen! Olin ilmoittanut meidät Kiharakerhon rallymestaruuskisoihin Kaarinan Tuorlaan, joka tarkoitti, että kisat olisivat melkein naapurissa! Ihanaa luksusta, kun automatkaan ei menisi juurikaan aikaa.
Tuorla ympäristönä myös tarjoilisi ihanan miljöön - sieltä kun löytyy ihania tarjoiluja tarjoileva majatalo, sekä myös kiva luontopolku ja myös tähtiobservatorio (!), joten jos liikut Kaarinan hoodeilla, niin kannattaa poiketa!

Taivas oli perjantaina tummanpuhuva ja mustat pilvet kerääntyivät ylle. Jännäsin, että mahtaako parahiksi tulla sadekuuro juuri kun olisi aika olla radalla. Siinä voisi ainakin kontakti vähän kärsiä, kun koiran on vaikea katsoa ohjaajaa - en olekaan koskaan tullut kokeilleeksi rallytokoa rankkasateessa!
Viimeksi kisasimme helteessä ja se kyllä sekoitti meidän molempien päät.
Niin kuitenkin kävi, että kovaa rankkasadetta ei onneksi kuulunut, pientä tihkusadetta kylläkin, mutta se ei meitä yhtään haitannut. 

Katselin lähtöhärjestystä ja olin iloinen - AVO-luokassa meitä oli vain viisi tällä kertaa. Se tarkoitti, että olisimme aika nopeasti valmiita kotiinlähtöön. 

Radalla minut sai ehkä eniten mietteliääksi este, jota emme ole hypänneet pitkään aikaan. Mietin, että saanko ohjattua Wiiman siihen niin täsmällisesti, ettei hän ratko tilannetta kiertämällä estettä. 

Toinen, mitä jännäsin oli tuo houkutus, koska sieltä löytyi ruokakuppi - toivoin, ettei siinä olisi mitään tuoksuja ainakaan jäljellä. Meillä onneksi toimii seuruu varsin hyvin ja Wiima pitää hyvin kontaktia, ja sen avulla ajattelin, että niistä mennään. Vuoroa odotellessamme kertasimme kuitenkin varmuuden vuoksi Jätä-vihjettä, jos sellaiselle tulisi radalla tarvetta. 

Kolmanneksi - en valitettavasti jostain syystä yhtään sisäistänyt, että kyltillä nro 10: "askel oikealle, istu" oli myös nuo istumiset!! Aivoni käsittelivät tuon kyltin pelkäksi askeleeksi ilman istumisia. Tämähän meille sitten kostautui ja vei meiltä pisteitä, kun ei istuttu omalla kilpailuvuorollammekaan! 

Niin siinä sitten kävi, että Wiima oli hienosti kuulolla ja läsnä koko radan ja teki töitä parhaansa mukaan. Houkutuksenkin hän seurasi niin hienosti, että ei paremmasta väliä ja muutkin kohdat.
Esteen kanssa ei myöskään ogelmia, tyllerö humpsahti yli, kuin hyppelisi esteillä päivittäin. 

Olin ihan superiloinen siitä miten rata sujui! Oltiin ihan omassa kuplassamme! Lopputulos oli 90 pistettä, sillä tosiaan - suoritin oikealle askelluksen ilman istumisia. En käsitä, miksi en niitä sisäistänyt, jännitykseltäni varmaan, mutta ei haittaa, kaikki meni kuin pitikin ja paremmin - sujuva ja iloinen yhteistyö on kaikkein tärkeintä!

- kyltti 10: tvä (istumiset puuttuvat)

- kommentti: hieno, sujuva rata
- sijoitus: luokan 2. sija

- pisteitä 90 ja RTK2

Kun tammikuussa sain päähänpiston ilmoittaa meidät kisoihin, niin en arvannut, että jo kesällä olisimme tässä asti. Toisaalta tämä on se vaihe, jossa oikeastaan näin meidät - tai siis ajattelin, että kovalla tsemppaamisella voisimme ehkä RTK2:n saavuttaa. Sitä pitemmälle en uskaltanut unelmoida, enkä uskalla.

Tilanne on nimittäin se, että Wiima ei oikeastaan enää juurikaan treenaa, joitain yksittäisiä (ohjattuja) kertoja ja ajoittaisia omatoimitreenejä lukuunottamatta - aikani ei oikein riitä, kun Tihkun kanssa harjoittelemme asioita. Niinpä Wiima kilpailee, mutta ei treenaa (sanonnan mukaan "lahjattomat treenaa", haha!).
Olemme kuitenkin rallya pitkään harrastaneet, jo vuosia, niin ajattelin, että vaikka tässä on nyt ollut taukoa, niin vanhoilla opeillamme voisimme klaarata ALOn ja ehkä vielä AVO:nkin, ja tämä mielessäni ilmoitin meidät kilpailuihin. 

Tahdonkin ajatella, että oikeastaan emme Wiiman kanssa varsinaisesti "kisaa", vaan käymme kilpailuissa katsomassa mihin asti osaamisemme riittää. 

Nyt meillä sitten yhtäkkiä on menolippu voittajaluokkaan! AVOsta VOIhin tuntuu isolta harppaukselta. Luokan nimikin tuntuu jo mielessä niin vieraalta - mikä ihmeen "voittaja", mehän ollaan vaan ihan tavalliset  Wiima ja Terhi. 
Ehkä kuitenkin käymme kurkistamassa miltä sillä puolella näyttää, ja katsomassa riittääkö osaamisemme vielä sielläkin - uteliaisuus kasvaa tässä matkan aikana 😊.

Kisan jälkeen emme lähteneet Tuorlan luontopolulle, mutta teimme kierroksen kartanon mailla. Tämän jälkeen vielä vähän herkuttelimme ja joimme kahvit Tuorlan majatalon puutarhassa, ja Wiimakin sai nurmikolta nuuskutella ja kerätä taskuun varaamiani nameja. 

Hyvä Wiima, olet sinä kyllä ihan supertyttö!