Pimeitä pallotyyppejä hämärän aikaan

Olen mukana paikallisen koirayhdistyksen toiminnassa ja kävin eilen iltamyöhällä yhdistyksen kentällä palauttamassa sieltä lainaamani tavaran. Nappasin tietty Wimpulan mukaan ja se sai pallon perässä juostessaan vielä pienet iltajuoksut.

Noutoliike on Wiimalle aika uusi taito. Olin joskus yrittänyt sitä sille opettaa, mutta vähän ohimennen enkä riittävällä paneutumisella. Nouto ei ole Wiimalle yhtään luontaista, toki se ilman opettamistakin on palloa tuonut (tai keppiä ja mitä nyt on heiteltykin) silloin kun sitä on huvittanut, mutta siihen ei ole ollut mitään vihjesanaa ja usein olen joutunut hakemaan heittämäni ja noudettavaksi tarkoittamani esineen myös itse arvioituani väärin Wiiman noutofiilikset 😇😏 .

Viime keväänä osallistuimme tokokurssille, tarkoituksenamme uteliaina vain tutustua liikkeisiin, ei varsinaisesti saada siitä uutta vakiharrastusta.
Siltä kurssilta jäi paljon asioita uusina taitoina, harjoiteltavina asioina ja korvan taakse laitettuina. Noutaminen vahvistui tuolla kurssilla alkuvaikeuksien jälkeen. Tosin ei tokoliikkeenä ihan tuon näköisenä kuin filmillä alempana, mutta kurssin jälkeen meidän noudot on enempi tällaisia vapaamuotoisia :) .

**

Ja niinkuin filmiltä ja kuvista huomaa, lunta tulvillaan on raikas talvisää ⛄⛄!
Eilen sitä alkoi tupruttaa ja tällaiseen ihanan lumiseen päivään herättiin tänään:

Kelpo posetus piha-aitauksen edustalla, joka... 

... muuttui tällaiseksi heti kun käänsin selkäni 😄

Arvaatko mikä tämä on? No tietenkin auringonkukkapelto talvisäässä!

Wiima siinä samaisessa auringonkukkapellossa

Ei olisi voinut lomapäivä paremmin sattua! Harmi vaan kun en ehdi viettämään oikein ulkoilupäivää, sillä aika menee huomisten synttärikutsujen leipomuksiin - talon isäntä täyttää vuosia!

PS: ei tämä juttu loppujen lopuksi niin hämärähommia ollutkaan, vaikka otsikko niin väittää. Mutta enpä lähde muuttamaankaan :)

Hyytävän hieno venereissu: onks meduusoi näkyny?

Otsikko on nimeltään hyytävän hieno venereissu siitä syystä, että reissu oli tosiaan hieno, mutta myös hyytävän kylmä. Ajankohta oli lokakuun viimeinen viikonloppu ja keskellä päivääkin veneen kansi oli jäässä, eli veneeseen ja siitä pois oli kuljettava kieli keskellä suuta.
Mutta itse päivä oli silti upea ja aurinkoinen, ja näkymät sen mukaiset.

Idea syksyiseen venereissuun tuli minulta - vene oli vielä vesillä ja olin kuullut, että meduusat olivat saapuneet saaristoon. Ne usein tulevat syksyllä kun vedet viilenevät, muistan jonkin aiemman vuoden kun niitä oli niin paljon, etteivät ne meinanneet samaan mereen mahtua.

Mieheni innostui ilokseni ajatuksesta myös ja niin lähdettiin matkaan. Mutta niin siinä sitten kävi, ettemme juurikaan niitä meduusoja nähneet ja kun näimme, niin olivat niin syvällä meren syvyyksissä, ettei kannattanut valokuvaamista edes yrittää. Osasyy oli kyllä myös se, että lähdimme liikkeelle myöhään iltapäivällä ja halusimme kotirantaan ennen kuin aurinko laskisi. Niinpä emme päässeet etsimään meduusoja kovin laajalla kaarella. 

Tämä pikkuinen meduusa oli ainoa, joka oli riittävän ylhäällä veden kerroksissa, että sitä kannatti edes yrittää kuvata, mutta eipä tuokaan kuva hääppöinen ole.
Mutta paljaalla silmällä näin niitä enemmän, jotkut olivat - usko tai älä - ihan ruokalautasen kokoisia! Niin suuria en muista aiemmin bonganneeni, mutta ehkä olen vain unohtanut.

Reissu ei ollut kuitenkaan turha vaikkei meduusaparvia kameran eteen saatukaan, koska saatiin silti nauttia maisemista. Syksyinen meri on toisella tapaa kaunis kuin kesäinen meri. 

Saarissa on syksyn värit ja ne peilautuu kauniisti veden pintaan. Ja sitten siinä on kuitenkin sellainen karuuden tuntu - en tiedä mistä se syntyy. Ehkä siitä kylmyydestä ja jonkinlaisesta äänettömyydestä, jota merellä ei kesäaikaan koskaan ole. 

Rannalle on rakennettu hieno kummeli, merimerkki (https://fi.wikipedia.org/wiki/Kummeli)

Pieni hiekkasärkkä

Aurinko alkoi laskea ja suuntasimme kotirantaan. Ilma muuttuisi vielä kylmemmäksi, kun aurinko painuisi taivaankannen taakse. Ja pimeämmäksi tietenkin.

Rannassa tuli kuvattua tylleröä vielä tämmöisen hassun filmin verran odotellessamme, että isäntä saisi veneen taas siihen kuntoon, että sen voisi jättää laituriin.

Tätä kirjoitellessa on vene jo nostettu maihin talvilepoon. Ensi keväänä sitten taas uudet merireissut.