Maalaiskoira kaupungissa ja satelee

Minä ja Matte käytiin tänään ihmettelemässä kaupungin vilinää Turussa. Kaupungissa itsekin asutaan, mutta niin pienessä että kello neljän ruuhkakin kestää vain minuutin.

Satoi, mutta ei se meitä haitannut. Eikä muitakaan, sillä sateesta huolimatta oli mukavasti ihmisiä liikkeellä. Näin lyhyessä ajassa enemmän autoja ja ihmisiä kuin olen ikinä nähnyt. Ja isoja hirvitysbusseja, jotka eivät vain hurisseet vaan myös puhisivat ja suhisivat. En minä tosin niitä silti pelännyt, mutta pidin kyllä tarkkaan vaarin että muistivat mennä ohi eivätkä saaneet päähänsä tehdä muita temppuja.
Hissilläkin (parkkihallin) minä ajelin sekä piipahdin maan alla, eli siellä parkkihallissa.

Kaupungissa oli kyllä niin erilaista kuin kotona, ei puun puuta eikä nurmikkoa. Kivetystä vaan. Sitä minä vähän ihmettelin. Ja se oli myös hieman ongelmallista, sillä minulla alkoi olla - mitensennytfiksustisanoisi - hieman pissihätä. Mutta minähän en siis pissi mihin vaan, katukivetyksille ainakaan, pehmeä alusta sen olla pitää - ruohomatto, sammalmetsä tai ojanpohja.

Edellä mainitusta syystä Matte vei minut reissun lopuksi paikkaan nimeltä Taidemuseon mäki, sillä siellä olisi kuulemma puisto ja ruohoa ja minä pääsisin pisulle. Ja sinne Taidemuseonmäelle minä sitten kyllä pissin, ruohomatolle, olinhan jo tovin pidätellyt.

Reissu meni hyvin. Mikään ei saanut minua pois tolaltani, emmekä me sellaista olleet odottaneetkaan. Kaikkein eniten ehkä ihmettelin hissimatkaa, kun sattui aika paljon ihmisiä samaan hissiin ja sitten piti istua hiljaa paikallaan siellä jalkaviidakossa ja minä olisin halunnut kiertää haistelemassa kaikki varpaanvälit ja tehdä tuttavuutta kaikkien potentiaalisten rapsuttajakäsien kanssa. Enkä kissa vieköön saanut :(

Alla pari pokkarikameran kuvaa reissusta. Matte sanoo, ettei kovin kehuttavia, linssikin kastui ja kuulemma olin myös ollut vähän hankala, vikkeläliikkeinen kuvattava. Matte päivitteli, että kun liipasinsormi kävi, niin minusta oli useimmiten kuvassa enää häntä. Mutta miten olisinkaan siellä suurkaupungin sykkeessä ehtinyt istua poseeraamassa kun oli muutakin tekemistä ja katsottavaa :)

Lähestymme jokirantaa. Nuo keltaiset sadetakit ihastelivat Wiimaa meidät ohittaessaan, kun pyysin sitä istumaan paikallaan "oj en så söt liten valp, och va' duktigt den sitter" .. :)

Jokilaivojen sesonkiaika alkaa olla ohi, kannet sateessa tyhjillään. En tosin tiedä olivatko aukikaan, kun olivat vietävät parkkeeranneet vastarannalle :)

Teatterisillan penkeillä ei ollut sadesäällä monta istujaa..

Hassua ettei täällä Apteekkimuseossakaan ole tullut poikettua vuosikymmeniin, vaikka se on ihan kaupungin sydämessä. Lapsuudesta muistan, että täältä sai ostaa rintasokeria tötterössä - kuin vanhoissa lastenkirjoissa :)

Wiima näyttää vähän hämmästyneeltä kaikissa kuvissa. Se pitää osin paikkansa, sillä se ei meinannut millään viitsiä istuskella paikallaan kuvattavana eikä varsinkaan katsoa kameraan. Kuvan ottamiseksi minun piti pyytää sitä istumaan ja itseni hieman peruuttaa poispäin saadakseni koko koiran ja taustaa mukaan ja kun peruutin poispäin, joka kerta se nosti pyllynsä ja lähti mukaani. Paitsi näillä kerroilla jolloin se jäi kiltisti istumaan, mutta naamasta näkee, ettei se oikein diggaillut tätä kuvaamishommaa :) 
Kuvaaminen on helpompaa metsässä tai olosuhteissa jolloin koira saa olla irti. Tai ainakin siis pennun kuvaaminen. Aikuisena se jo istuu missä pyydetään (toivon.. :)