Paimion luontopolku kulkee vaihtelevassa maastossa

Pääsiäissunnuntaina kävimme kiertämässä Paimion luontopolun reippailun merkeissä. Sää oli todella keväinen siinä huhtikuun alussa ja takkikin tuntui olevan välillä liikaa. Reitti tarjoilee kauniit, vaihtelevat maastot ja pituudeltaan se on virallisen tiedon mukaan noin 4 kilometriä - minun ja mieheni sportstrackerit näyttivät kylläkin 4.95 päästyämme takaisin parkkipaikalle, eli lähempänä viittä, mutta sehän on melkein sama asia.

Pääsiäissunnuntain vierailu tuolla polulle oli meillä järjestyksessään toinen, edellisen kerran kiersimme reitin toukokuussa vuonna 2019 ja tässä postauksessa on kuvia molemmilta kerroilta.

Polku on hyvin helppokulkuinen noin reitin puoleen väliin asti. Siinä on vuorotellen pitkospuuta ja maastopohjaa. Molemmille puolille avautuvat kauniit suomaisemat, myös suolampi.

Kosteikon yli kulkee komea silta.
Tämä kuva on vuodelta 2019, ja silta vaikutti tuolloin uudelta.

Vanha siltakin oli tänä vuonna 2021 edelleen tallella. Se ei kylläkään kutsunut käyttämään 😊, vaan mieluummin tuli valittua tuo uudempi vieressä näkyvä silta. 
Tämä vanhempi silta toimi kuitenkin hyvin pienenä harjoituksena Tihkulle tällaisista vähän keinuvista silloista ja laitureista. Tosin - ihan turha harjoitus, Tihku on kotonaan kaikilla alustoilla.

Reitin puolessa välissä maasto muuttuu. Tilalle tulee kuivapohjainen mäntymetsä ja polku alkaa nousta kallioille. 

Vähän matkaa kallioita noustuamme polku saapuu kallion laelle, josta kulkija saa ensin näköpiiriinsä näköalatornin ja sen jälkeen laavun, jossa voi nauttia eväänsä.

Siellä haukkujen taustalla tuo näköalatorni näkyy. Siihen emme tällä kertaa kiivenneet, koska siellä oli muita ihmisiä ja näinä aikoina sitä haluaa sen pienen viheliäisen pöpön vuoksi vältellä muita.

Viime reissulla kiipesin, ja alapuolella näkyi komea mies ja kaunis koira 😊😍

Laavu. Kuva toukokuu 2019.

Näköalatornin alapuolelta löytyy laavu, jossa on myös grillausmahdollisuus. Viime toukokuussa nautimme eväämme laavulla, mutta tällä kertaa pääsiäissunnuntaina vaeltajia oli liikkeellä enemmän ja laavu oli kansoitettu. 

Niinpä kiipesimme yksinkertaisesti toisen pienen kallion laelle ja mussutimme välipalamme siinä. 
Mukana meillä oli äitini pääsiäiseksi meille leipoman vadelmapiirakan viimeiset palat, smoothiet ja pullollinen vettä. Koiroille oli molemmille reppuun pakattu omat dentastickit.

Jos asemoi itsensä tähän lähelle, niin vahingossa voi suuhun lentää muutakin kuin dentastickiä, miettii Wiima keräämällään elämänkokemuksella :)

Tihkun elämänkokemus ei vielä riittänyt yllä olevan kaltaiseen päättelyyn, hän mussutti omaa tikkuaan vieressä tyytyväisenä :)

Laavun jälkeen reitti kulkee ensin muinaishaudan, pirunpellon, ohitse. Sen jälkeen maasto vaikeutuu hieman, mutta ei edelleenkään mitenkään vaikeaksi normaalikuntoiselle ihmiselle. 

Eteen tulee esimerkiksi tämä pitkähkö laskeutuminen kallioilta alas ja sateisella kelillä, saatika talvella, kalliot ovat varmasti liukkaita. Apuna kulkee kuitenkin köysikaide, josta voi halutessaan tarttua kiinni, jos tuntuu, että on lentämässä pyllylleen.

Viimeksi kiersimme reitin toukokuussa ja ihana tupasvilla oli jo kukassa suonlaitamilla
(kuva 2019)

Ihan näin vihreää ei vielä nyt huhtikuussa ollut, mutta kuukauden päästä reitillä näyttää jo tältä.
(05.2019)

Suolampi (05.2019)

Maailman paras Wiima (05.2019)

Retkikoira Tihkunen 5kk (04.2021)

Kiva reissu. Kotimatkalla puhuimme isännän kanssa siitä, että tällä reissulla myös taas huomasimme, miten maailma on muuttunut. Kun vuonna 2019 kävimme tämän reitin kiertämässä, niin koko matkalla ei tullut vastaan ketään. Koronan myötä koko Suomi on hakeutunut metsiin ja luontopoluille - ja kun itsekin saavuimme paikalle, niin parkkipaikka oli täynnä autoja. 

Onneksemme olimme liikkeellä aika myöhään iltapäivällä, joten saimme silti aika rauhassa kulkea ja saavuttuamme takaisin autolle, oli useimmat jo häipyneet paikalta. Ystäväni kertoi vaeltaneensa reitin samana päivänä, mutta jo kahdeksan aikaan aamulla, ja tuolloinkin oli reitti ollut melko tyhjillään. 

Parkkipaikan vieressä on pieni ulkomuseo, jossa esitellään turvesoiden historiaa. 

Tämä kuva on otettu ulkomuseon oviaukossa, valitettavasti ei tullut sisäpuolelta muita kuvia.

Kiinnostuitko lähtemään kierrokselle? Parkkipaikka löytyy osoitteesta Luontopoluntie 54, Paimio.

Jos haluat vaeltaa rauhassa ja hiljaisuudessa, ja on viikonloppu, suosittelen aikaista lähtöä taikka sitten hieman myöhempää lähtöä. 

(5.2019)