"Wiima, tänne!" eli määränpäänä luotettava luoksetulo...

Olimme tänään Wiiman kanssa eka kertaa luoksetulokurssilla. Wiima nimittäin on sellainen koira, joka tulee kutsusta luokse neljä kertaa viidesta kutsusta. Eli useimmiten saapuu kutsusta ihan nätisti, mutta kuitenkin toisinaan pitää haistella ensin haju tai jopa toinenkin ja sellainen pelihän ei aina oikein vetele. Luoksetulotaitojen pitäisi nimittäin olla hallinnassa ja pomminvarmaa, se taito voi joskus pelastaa jopa koiran hengen - se on kaikkein tärkein taito, jonka koiralleen voi opettaa.

Luoksetulon opettelussa on kuitenkin haastavaa kun ohjaajan pitäisi osata olla kiinnostavampi kuin koko maailma. Koiralle kun lajityypillinen käytös, kuten haistelu tai jahtaaminen, on yleensä kaikkein palkitsevinta. Koirahan tekee luoksetulokutsun kuullessaan usein nopean päätelmän, jossa se punnitsee että tuolla suunnassa olisi kiva koirakaveri, riistan tuoksuja tai mahdollisesti vaikka jahtaamista 'kaipaava' jänis tai  ja taas tuolla toisessa suunnassa odottelee se pikku emäntäinen ne vanhat tutut makkarat taskussaan..kumpi siinä tilanteessa kiinnostaa koiraa enemmän, jänis vai emäntä, sen se valitsee.

Kuvista kiitos Johannalle!

Ja koska tiedän, etten millään pysty jokaisella kerralla tarpeen tullen voittamaan koko maailmaa vetovoimallani - edes koirani mielestä :)  - ryhdyin tavoittelemaan klassista ehdollistumista Wiiman luoksetulotaidoissa! Klassinen ehdollistuminen tarkoittaa sitä, että luoksetuloon luodaan niin vahva rutiini, että se vastaa refleksiä.
Harjoitusta toistetaan ja toistetaan, uudelleen ja uudelleen, useita päivittäisiä toistoja, eri ympäristöissä. Loppujen lopuksi käytöksestä pitäisi vihjesanan (tänne!) jälkeen muodostua kuulemma refleksin omainen. Eli koira tulee luokse kutsusta vähän samasta syystä kuin sinä rapsutat nenääsi kun se kutiaa :) .

Tänään ensimmäisellä tunnilla puhuimme luoksetulon opettettelun teoriasta klassisen ehdollistamisen näkökulmasta. Lisäksi teimme palkkausharjoituksia, testasimme palkkaamista niin nameilla kuin leluilla. Wiiman kanssa minulla on se onni, että se on sekä ahne että taistelunhaluinen ( = tykkää kiskoa ja retuuttaa leikkien), joten palkitseminen on suhteellisen helppoa. Namiherkkujen olisi myös oltava maultaan jotain ihan erityistä, taivaallista - tällä kertaa namipalkinnot olivat broilerin filettä, mutta ehkäpä viikolla keittelen vaikkapa sydäntä, niin pikku neiti toivottavasti mennee luoksetuloa harjoitellessaan ihan kiemuralle onnesta :)

Tulevilla tunneilla keskitymme kuulemma mm. etäisyyteen - että se luoksetulo toimisi vaikka koira olisi etäämmälläkin, sekä myös luopumiseen ja toisaalta myös reaktion nopeuteen vihjesanan jälkeen.

Jännittävää. Katsotaan mihin tässä hommassa päädytään, olkoon 'pomminvarman' luoksetulon opettelu tämän vuoden haasteemme! :)

Wiiman ja Fonzien pääsiäistreffit

Wiima tapasi ehkä parhaan ystävänsä Fonzien pääsiäisenä mökkisaaressa. Kaveruksilla oli hauskaa, lumi vain pöllysi tassujen alla, kun karvakorvat pistelivät menemään. Fonzie on iso ja jykevä äijä, mutta sen minkä Fonzie voittaa massassa ja voimassa, sen Wiima ottaa takaisin nopeudessa ja ketteryydessä. Alla joitakin kuvia kaverusten pääsiäistapaamisissa tallennettuina   =)

^ Koiranleikkiä; "Tehdääks hei sillai et sä puret mua ylähuuleen ja mä 
puren sua alahuuleen, jooko?" :D

 Välillä juostiin peräkanaa jäällä niin että lumi pöllysi

 Kuvausolosuhteet oli välillä hankalat kun tummat koirat asettivat itsensä aurinkoisella hangella varjoon. Alla ja ylläkin olevaa kuvaa on siis jälkikäteen valaistu aika lailla, siinä syy jos näyttääpi jotenkin kummalliselta.
- Mutta välillä oli siis tyypeillä myös aikaa ja malttia vain makoilla vierekkäin, ei tosin pitkään :)

Luulin ettei meidän pikkuWimpula edes osaa irvistellä, kunnes näin tämän kuvan. 
Tyttö innostui esittelemään Fonzille miten hyvin huolletut hampaat hänellä on :D
Tämä lienee koirien versio leikistä "I'll show you mine, you show me yours".

Tämä kuva ei ole suora jatkumo edelliseen tapahtumaan, eli Fonziella ei mennyt pupu pöksyyn Wiiman hohtavista hampuleista, se tilanne luullakseni päättyi tavalliseen tapaan jotenkin niin että Fonzarelli vain iski painavan tassunsa Wiiman päälle ja typykkä oli taas kerran jumissa :)
Tässä kuvassa Fonzie juoksee luokseni lihapullan kuvat silmissään, se oli saanut taskussani olevista herkuista vainun.

Käytin näitä Wiiman ja Fonzien leikkituokioita hyväkseni myös luoksetuloharjoittelussa, sillä pimulla on se oppi päässyt vähän valumaan toisesta korvasta ulos. 

Ei tosin paljon, useimmiten se pyrähtää kutsusta nopeaan luokseni. Mutta on myös tilanteita, joissa se on kauempana, kutsun sitä, mutta typykkä haistelee jotain paljon minua ja herkkujani kiinnostavampaa eikä kiirehdi luokseni ollenkaan. Päinvastoin, saattaapa vielä jolkotella vähän poispäinkin ennen luokseni saapumista. Joka kerta se kylläkin saapuu, loppujen lopuksi, onneksi kuitenkin useimmiten nopeammin kuin toisinaan.

Tässä leikkitilanteessa Tänne-käskyn harjoittelun jouduin kuitenkin lopettamaan lyhyeen, sillä ahneempi Fonzie oli luonani nopeammin ja kun Wiima lähestyi minua kutsustani sen takana, ehti Fonzarelli jo kääntymään ja lähtemään Wiiman perään, joka jo kurvasikin taas isompaa koirakaveriaan karkuun edes pääsemättä luokseni.  

Niin että se niistä luoksetulon vahvistamisista sillä kertaa :)

Pakkasen puremat

Lauantaiaamuna kun avasimme silmämme näytti mittari täällä Suomen lounaiskulmallakin -27 astetta. Huh, käsittämätöntä! Wiima typykkä kävi pihalla aamupissalla, mutta päin vastoin kuin yleensä, jolloin se usein jää ulos touhuamaan ja ihmettelemään maailman menoa tai toisinaan torkkumaan, mutta tänään se pyysikin varsin nopeasti sisään pääsyä. Ei miellyttänyt nämä astelukemat siis edes lapinkoiraa. Sen verran paksun turkin pimu on kylläkin nyt kasvattanut, että uskon kylmän tunkeneen hauvan sisuskaluihin tassujen kautta.
Niinpä laiskottelimme tuvan lämmössä aamupäivän:

Ja vähän aikaa kun maltettiin pakkasen lauhtumista odotella - niin olivat sääennusteet luvanneet - keli lauhtuikin mukavaksi ulkoilupäiväksi, aurinkokin taisi jo vähän lämmittää.
Jäihän mittari sentään reilusti siniselle (-17 ) vielä päivällä, mutta se ei tuntunut aamujärkytyksen jälkeen enää miltään ja Wiimakin astui uudella innolla pihavahdin tehtäviinsä:

Wiiman partioidessa portilla ja oven edessä valmiina pussaamaan kaikkia tulijoita, minä ja isäntä pakkasimme itsemme sillä aikaa toppa-asuihin ja lähdimme sitten koko konkkaronkka metsään. Lumi narisi ihanasti jalkojen alla. Aurinko paistoi ja kuura kimmelsi kaikkialla auringonsäteiden osuessa.

Vastavaloon kuvatessa tuli valokuvaan erilaisia sävyjä ^

Wiima on bongannut hiihtäjän (ylävasen). Hetken jo pelkäsin että se lähtee morjestamaan, mutta kiltisti typykkä pysyi luonamme.

Juoksemisen riemua! Wiima vetää kierroksen pellolla saatuaan jännittävän vainun.
Vauhdikas luoksetulokin filmille tallentui :)
Filmi (youtube)

^ Ja koiratko ei muka osaa hymyillä?? :) 

 Suunnanvaihto vauhdissa :)

Korpikuusen kannon alla on Mörri Möykyn kolo - taisi olla vielä tuoksukin jäljellä.

Jää tekee kauniita kuvioita

Typykkä ryhdikkäänä

"Kiitos mielenkiinnosta", sanoo Wiima!

Talven tuulet ne metsässä laukkaa - eli metsälenkkiä ja vähän rally-tokoakin

Tänään Wiima tapasi uuden koirakaverin Rimman. Teimme Rimman ja emäntänsä kanssa sunnuntaiaamulenkin metsään ja parasta oli kun tällä lenkillä koirat saivat päästellä vapaina! Reitti olikin meille Wiiman kanssa ihan uusi, hyväksi totesimme ja kierrämme varmuudella toistekin!
Wiima-tyttönen totteli varsin hienosti luoksetulokutsuja, mutta varmuutta siihen kaipaan vielä siinä mielessä, että jos kuonon edestä olisi ponkaissut pupu, niin pahaa pelkään että perään olisi ponkaissut Wiima...
Alla muutama reissulla ottamani valokuva:

Yläkuva. Metsäaukealla heittelimme vähän nameja koirien etsittäväksi. Wiima istahti fiksuna tyttönä paraatipaikalle katsomaan mihin suuntaan lentää - "ehkä suoraan suuhun kun istun näin lähellä ja raotan vähän leipäläpeä", mietti Wiima

*****

Rally-toko treenit olivat taas illalla. Kulunut viikko on mennyt harjoitellessa edellisessä kirjoituksessa mainittuja taitoja - ja kyllä ollaan päästy mukavasti eteenpäin, ei nolottanut osallistua kurssille :) Toki harjoittelemissamme liikkeissä on tosi paljon vielä hiomista ja oppimista, että ne painuvat Wiiman selkärankaan ja ylipäätään alkavat näyttää siltä miltä kuuluu, mutta olemme päässeet alkuun - oikeat sijainnit ovat suurinpiirtein löytyneet ja Wiima hakeutuu niihin käsimerkistä, käskysanoja ei vielä ole.

Seisominen teetti - kuten pelkäsin - eniten töitä. Sitä en nimittäin ollut Wiimalta ennen pyytänyt, eikä se voinut ymmärtää, että Emäntä on nyt yhtäkkiten saanut tällaista päähänsä. Mutta olemme saaneet siihenkin nyt jonkinlaista "tolkkua" - tästä on hyvä jatkaa.

Mutta tänään olimme sitten eka kertaa Rally-toko radalla, viimeksi vain harjoitellessamme liikkeitä.
Ja mahdoinko kuvata itseäni jo viime tekstissäkin elefantiksi posliinikaupassa - hmm, se tunne jatkui tänäänkin :D ! Rally-tokossahan on rata, joka koostuu tehtävälappusista, kuten "vasen täyskäännös" "koira eteen vasemmalta sivulle" ja niin edelleen.
Itse tehtävärastit eivät olleet kauhean vaikeita (sillä vaatimustasolla, jonka meille aloittelijoille olen laittanut), mutta minä söhelsin. Vaikka rata oli kirkkaana päässäni, niin sitten kun olin sitä suorittamassa, keskityinkin niin täydellisesti Wimppuun että unohdin missä järjestyksessä rataa pitäisi edetä ja että mitä liikettä mikin kyltti taas tarkoittikaan. Ja taas palattiin vähän taaksepäin ja eiku uudestaan :D

Joopa joo, ei kun harjoittelemaan taas tulevalla viikolla. Kyllä se siitä. Ja on vielä todettava että harvoin kulkee tunti niin äkkiä kuin rally-toko tunneilla :)

Ensilumilla osa II

Ensilumi on pysynyt maassa jo torstaista lähtien kolmatta päivää. Ensi viikolla palannemme taas matalapaineen myötä uudelleen mustaan syksyyn, joten näistä maisemista on nyt nautittava ihan satasella!
Siksi halusin tänään viedä Wiiman jonnekin missä se saisi painella vapaana sielunsa kyllyydestä ja nauttia tästä uudesta ihmeellisestä valkoisesta satumaailmasta. Ja niinpä lähdimme autolla pois kaupungin keskustasta kohti metsiä ja rantoja.

Olipa mahtavan mukava lenkki hienossa säässä! Ja samalla oli tilaisuus harjoitella sitä tärkeintä taitoa eli luoksetuloa - sekä vähän muutakin. Luoksetulo-käsky oli Wiimalla taas suhteellisen hyvin hallussa - paitsi yhden kerran kun metsästä putkahti auto joltain pihatieltä eteemme: Silloin meni Wiimalla korvat lukkoon ja mimmi loikki auton perään taakseen katsomatta ja hävisi metsätietä pitkin näköpiiristäni! Säikähdin aikamoisesti vaikka ajattelinkin että kohta se varmaan kurvaa takaisin. Ja niin se kurvasikin, eli ilmestyi hetken päästä mutkan takaa iloisesti loikkien luokseni ja nauravalla naamallaan kertoi miten kivaa sillä oli ollut. Mutta huh, kaikki katastrofin ainekset tilanteessa olivat!

Haluaisin koulutuksellisesti pystyä vaikuttamaan siihen säteeseen jolla Wiima ympärilläni liikkuu vapaana ollessaan, mutta en oikein tiedä miten. Se kyllä itse asiassa useimmiten silloinkin seurailee minua kun en huutele sitä luokseni, eli itsenäisesti pääosin valvoo silmäkulmastaan kulkuani pysyäkseen matkassani, mutta toivoisin sen kulkevan hieman lähempänä. Sillä kun se on lähempänä, niin tunnen että se on paremmin hallinnassani. Kyllä se toki paljon kulkee ihan lähistöllä, suurimmaksi osaksi, eikä ihan vieressä kulkea tarvitsekaan, mutta välillä ottaa mielestäni vähän turhan isoa etäisyyttä. Joskin loikkii sieltä myös kutsumattakin takaisin luokseni. Minulla on tapana - tänäänkin - mennä vähän piiloon kun Wiima huitelee liian kaukana, silloin se selvästi vähän säikähtää, inahtelee, alkaa säntäillä ja ilmahaistella minut löytääkseen.
Mutta en tällä tavalla ole kuitenkaan saanut sitä lyhentämään sädettä.  >> Onko jollain lukijallamme tähän vinkkiä?? Siinä tapauksessa kirjoittele mielellään kommenttiruutuun, olisin siitä iloinen. Vaikuttaakohan aikuistuminen tähän asiaan, Wiimahan on vasta puolivuotias pentunen. Ja tämä taitaa osittain kai olla myös rotutyypillistä - poropaimenella on kuulemma pitempi etäisyyssäde kuin vaikka bc:llä tai muilla lammaspaimenilla, jotain tällaista muistan jostain lukeneeni, lieneekö niin? Ajatuksia?

Mutta piristävä hyvänmielen reippailu meillä oli, ihanaa! Ihana auringonpaiste! Ihana lumenhehku! Ihanat ruskavärit! Ihana pikku höperöpentunen Wiima, joka nautti reissusta silminnähden - ja minä myös! Huomenna uudestaan ja tällaisia päiviä lisää, kiitos :)

Jääriitteiset lammikot olivat jännittäviä ritistessään ja rätistessään jalan alla

Sekunninsadasosa ennen tämän kuvan ottamista Wiima istui lumikasassa erittäin edustavan näköisenä. Mutta miten voikaan sattua että useimmiten heti kun nostan kameran eteeni, niin typykälle tulee kiire! Ei ole helppo laji tämä koiranpennunkuvaaminen :D

Tikka Tuulispää! :)

..No onkos tullut talvi nyt syksyn keskelle..?

Wakava Wiima

 Oravien ravintolassa oli pöydät katettuna!

  Löydätkö kuvasta Wimppulin? Hän on tuo pieni kärpäsenkakka laiturinpäässä :)

Talvehtimaan jääneiden merilintujen äänet kiinnostivat Wiimaa

 

Muutama paatti vesillä vielä

Maisemissa ja kelissä ei kyllä tosiaankaan ollut valittamista!