Geenitutkimuksista juhannuksen viettoon

Kesäkuussa varasin Tihkulle ajan verikokeeseen ELL-asemalle kun minulla oli muutakin asiaa sinne (Wiiman allergiapillerit olivat lopussa, sekä ostin samalla Bravectot myöhemmin annettaviksi).  
Vielä en tiedä tuleeko Tihkusta sellainen mies, joka isäksi kelpaa, mutta ajattelin selvittää asian geenien kannalta, kun homma sopi tähän kohtaan niin mainiosti.
Iskähommiin Tihku aikanaan lähtee vain siinä tapauksessa, että luonne ja terveystiedot sen sallivat - ja silloinkin valikoidusti. Nuorena miehenä yksi, enintään kaksi pentuetta sopivalle tai sopiville nartuille, jonka jälkeen seuraillaan, mitä tuli - ja jos hyvin kävi, niin myöhemmin sitten ehkä pari pentuetta lisää - tällainen on kaavailuni tällä hetkellä, jos noihin asioihin ylipäätään päästään.

Lapinkoirilla toivotaan tutkittavan ainakin kolme perinnöllistä sairautta:
- Pompen tauti – aineenvaihduntasairaus
- DM eli Degeneratiivinen myelopatia – etenevä selkäydinrappeuma
- prcd-PRA – verkkokalvon asteittainen surkastuma

Vuoroa odottelemassa eläinlääkäriasemalla

Pompen taudin osalta Tihku on polveutumisen myötä terve, mutta nuo kaksi muuta olisi testattava, koska emä on niin DM:n kuin PRA:nkin kantaja.

En ollut geenitestejä ennen teettänyt, joten opiskelin netissä mitä mahdollisuuksia on ja viimeisenä vertailussa oli Laboklin ja MyDogDna. Valitsin kuitenkin Laboklinin, se tuntui yksinkertaisemmalta ja asian ratkaisi vielä lopulta se, että käyttämäni eläinlääkäriasema tekee yhteistyötä Laboklinin kanssa ja meidän osaksi jäi antaa verinäyte, kun he hoitivat loput.

Kesäkuun 16. päivä oltiin verinäytettä antamassa ja kesäkuun viimeisenä päivänä tulivat jo tulokset -
- > Tihku on PRA kantaja, mutta DM:n osalta terveet geenit.
Tulevien mahdollisten morsmaikkujen tulee siis olla PRA:n suhteen terveitä. 
Laskua vielä odottelen, sitä ei ole kirjoitushetkeen mennessä tullut. En tiedä miten laskutus yleensä toimii, mutta ajattelin viikon sisällä alkaa sitä kysellä.
Nonni - nyt tiedetään siis jotain Tihkun geeneistäkin :).

Juhannuksen viettoa

Juhannus tuli ja meni. Sitä vietettiin tänäkin vuonna mökillä ystävien kanssa - toinen ystäväpariskunta saapui laituriin paatillaan ja toiset yöpyivät mökin vierashuoneessa. Lämpöä piisasi, joskin eniten juhannusaattona. Juhannuspäivänä sitä vastoin koettiin niin superhellettä, kuin pieni (hyvin pieni) sadekuurokin sekä myös kovaa tuulta, pääosin kuitenkin aurinkoista ja lämmintä, turhan lämmintä.

Kuka tulee? Vastaanottokomitea on valmiina!

Komea taivas!

Tietenkin juhannuksena myös syötiin hyvin ja ruokaa oli taas ihan liikaa :)

Juhannuslauantain jälkiruokana nautittiin muurikalla paistettuja köyhiä ritareita.
Edellisen kerran olen tehnyt niitä varmaan yli viisi vuotta sitten. Niin hyviä tuli, etten aio odottaa viittä vuotta ennen seuraavia ritareita!

Meidän metsäisellä rantatontilla eivät pionit kasva, mutta nämä tulivat juhannusta kaunistamaan ystäväperheen tuomina

Eräs uimamaisteri nimeltä Tihku.
Hän viihtyy kahlailemassa todella hyvin, mutta varsinaisesti uimisesta ei ole kiinnostunut.

Koirien kannalta juhannus sujui mukavasti, paitsi että sitä lämpöä piisasi. Juhannusaatto kun oli hyvin helteinen emme tehneet lenkkiä ollenkaan - ilma tuntui ihan seisovan. Koirat kuitenkin kulkivat mökkipihalla ja kahlailivat halunsa mukaan. Juhannuspäivänä oli onneksi vähän tuulisempaa, vaikkakin lämmintä, ja teimme sitten pienen lenkin. Vieraammekin olivat varanneet lenkkitossut mukaan, joten kävimme reippailemassa koko porukka, niin sitten tuntui taas sallitulta istua päivällä herkkujen ääreen :).

Wiima puuhaili sitä mitä yleensäkin, eli harhaili pihametsässä, kerjäsi ruokaa, kahlaili, mutta pääasiassa makaili helteessä jossain varjoisassa kolossa, josta oli sopiva näköyhteys kaikkeen mitä pihalla tapahtui. 

Tihku taasen on elohopealle sukua ja hän oli liikkeessä ison osan hellepäivääkin. Hänellä tietenkin myös uusi tilanne, kun ensiksikin oltiin mökillä eikä kotona, joskin mökillä ollaan jo muutaman kerran oltu. Mutta nyt oli vieraita aamusta iltaan ja toiset jopa yötä, ja sellainen on korona-ajan koiralle vähän vierasta. Tihku kuitenkin oli oma vauhdikas itsensä ja luulenpa, että ajoi itsensä vieraidemme sydämiin, siitä huolimatta, että pihisti naispuolisen vieraamme kauniit sukat!

Koirat olivat mökillä ulkoruokinnassa - eli heittelin aamuin illoin niiden nappulat maahan maastoon etsittäväksi. Rutiini näytti toimivan hyvin - ensin pakattiin ruokakipot sisällä koirien tarkassa valvonnassa ja sitten siirryttiin ulos.
Ulkona viittasin Wiiman oikealle ja Tihkun vasemmalle odottamaan. Wiiman ruoka viskottiin syötäväksi tietenkin ensin ja Tihkun toisena, ja eka aamun jälkeen hän osasi hienosti jäädä omalle "puolelleen" odottamaan ruokatarjoilun saapumista. Eli samalla saadaan harjoiteltua vähän muitakin taitoja :).

Tällaisen katoksen isäntä väsäsi laiturille tänä keväänä. Taisi se alkunsa saada jo syksyllä.
Katoksessa on katto sekä seinä vasten pohjoisia tuulia. Siellä sitä sitten on kiva istuksia sateisinakin iltoina sekä syksymmällä tuulilta turvassa.

Auringonlaskut ne ovat merellä kauneinta taidetta!
Tämäkin oli kaunis, mutta ei komeimmasta päästä.

Möksä- NoseWorkia laakerintuoksulla ja kisauutisia

Kulunut kevät ja kesä ollaan harjoiteltu hajunetsintähommia säännöllisesti. Kerroinkin edellisessä päivityksessä - vai kerroinko 😊 - että kuulumme joka toinen viikko kokoontuvaan treeniryhmään. Siinä välissä sitten harjoittelemme miten milloinkin, joskus itseksemme, toisinaan porukassa. Treenit on lähes säännönmukaisesti joitakin poikkeuksia lukuunottamatta olleet eucalyptuksen hajulla, joka siis on NW 1 luokan haju.

Alkuvuodesta esittelin Wiimalle myös 2 luokan hajun eli laakerinlehden (http://wiimansivu.blogspot.fi/2017/01/) ja tuolloin koiruus ilmaisi laakerinkin ilman minkäänlaisia ongelmia. Sen jälkeen on laakerintuoksu on kuitenkin enimmäkseen jäänyt hyllylle, lukuunottamatta niitä paria kertaa keväällä kun treeniryhmämme vetäjä ujutti myös laakeria hajukätköihin.

Kesäloman alkaessa keksin napata laakerintuoksun mukaan ja eilen tein sitten koiraneidille pienet harjoitukset. Tein ensin itse etsintäalueen metsämaastoon. Ensimmäisen löydön kohdalla kävi sitten niin, että neiti kyllä löysi hajun, haisteli sen tarkkaan, mutta jätti ilmaisematta. Uusi tuoksu ja maastoetsinnän metsänpohja taisi hieman sekoittaa neitikoiran päätä. Mutta palikat oli kohdillaan heti sen jälkeen, sillä toisella löydöllä ilmaisu jo tuli tavalliseen tapaan. Wiima löysi hajut maastosta todella nopeasti - vähän liian nopeasti, koska olisin halunnut harjoitella samalla myös maastoetsintää itseään.

Isäntä oli sillä välin tehnyt vielä toisen etsintäalueen mökin taakse. On aina parempi päästä etsimään toisen tekemiä piiloja, koska itse tehdessä ne omat kätkönsä tietenkin tietää ja kehon kielellä saattaa koiralleen tulla etsintävaiheessa jotain paljastaneeksi.
Lisäksi tietenkin toisen tekemillä kätköillä tulee varmistettua se, ettei Wiima esimerkiksi etsi hajulähteitä, jotka tuoksuvat minulta vaan se etsii nimenomaan niitä etsittävän hajun tuoksuisia piiloja.
Tämä pieni filminpätkä on tuolta mökin takana olevalta alueelta. Wiiman ilmaisu on istuminen, se on aavistuksen verkkainen, kuten filmillä näkyy, mutta onneksi varsin selkeä 😅 :

Jos ei filmi näy, niin se näkyy tällä linkillä (linkki vie Wiiman googlealbumiin) : https://photos.app.goo.gl/BdBlKxVGua52Qug53)

Mutta vaikka ilmaisu on tuollainen verkkaisen oloinen, niin välillä ollaan kyllä tosi nopeita!
Osallistuttiin Wiiman kanssa pari viikkoa sitten epävirallisiin NW-möllikisoihin täällä Turun seudulla. Virallisia kisojahan*** ei täällä päin ole vielä ollutkaan - yhdet on tulossa elokuussa, mutta en mahtunut mukaan, paikat olivat menneet ensimmäisen tunnin sisällä! Höh ja pöh :) !
Mölleissä oli neljä osa-aluetta, joista laatikoilta saatiin Wiiman kanssa kisan paras aika ja voitettiin se osakilpailu! Hyvä Wiima!

Wiiman kanssa odotellaan vuoroamme.
Paikalla oli muistaakseni 15 koirakkoa vaikka kuvassa näkyy vain yksi nelijalkainen.

Laatikkoetsintä oli sisäetsintä, kuten tietysti itse sisäetsintäkin. Sisäetsinnöistä Wiima sai kovasti kehuja ja tuomari kehui ilmaisua hyväksi ja selkeäksi, sekä etsintätyöskentelyä ylipäätäänkin hyväksi ja järjestelmälliseksi. Saimme etsinnöistä täydet pisteet.

Ulkoetsinnät ei sujunut ihan niin hyvin. Ajoneuvoetsinnässä oltiin kyllä nopeasti hajulla, mutta aikaa söi kun en itse ollut ihan varma Wiiman ilmaisusta - tiesin sen olevan hajulla, mutta en oikein heti osannut siitä lukea, että missä haju tarkkaan ottaen sijaitsi. Tästä osakilpailusta saimme täydet pisteet, mutta aikaa kului hieman ja tuomarin kommentti oli, että Luota Koiraasi. 

Ja sitten ulkoetsintä oli maastossa, jossa oli tiukka aikaraami. Aika moni koira missasi kätkön, mutta olisin tietenkin itse halunnut olla löytäjien joukossa! Paikalla oli kova tuuli, ja aluenauhat rätköttivät tuulessa. Ne veivät hieman Wiiman huomiota. Emme ehtineet tutkia koko aluetta sallitussa ajassa, joten jäimme pisteittä tässä etsinnässä. Tuomarin kommentti tästä etsinnästä oli, että Koira kaipaa harjoitusta maastoetsintään.

Kiva ja opettavainen kokemus!

***edit: kirjoittelen tuolla yllä Nose Work -lajin virallisista ja epävirallisista kisoista. Niin sanottuja oikeasti virallisia kisojahan lajissa ei vielä järjestetä. Tulokset eivät esim tule Koiranettiin.
Laji on niin uusi ja hakee vielä muotoaan. Virallisilla kisoilla Nose Workin osalta tarkoitetaan sellaisia kisoja, joiden tulokset merkitään NW -kisakirjaan, jonka koirakko saa suoritettuaan kyseisen kisaluokan hajutestin. Ehkäpä NW jonain päivänä on myös Kennelliiton hyväksymä laji ja kisat saavat silloin ihan oikeastikin virallisen statuksen.

Nauvon jatulintarha

Kesällä käytiin ihmettelemässä jatulintarhaa. Ai mikäkö se on? No, se on keskiaikainen tai varhaisempi kivistä tehty labyrinttikäytävä. On käsittääkseni vähän epäselvää, mikä noiden tarkoitus on ollut, mutta mieleen tulee, että jonkinlainen uskonasia tai rituaali niihin on liittynyt.

Jatulintarha-sanan jatuli tarkoittaa muuten jättiläistä. Eli tuo jatulintarha on vähän kuin jättiläistenpolku. Ruotsinkielessä on jatulintarhalle kiva sana; jungfrudansen eli neidontanssi.

Muutaman kilometrin päässä Nauvon kirkonkylästä on tällainen jatulintarha ja otimme sen retkikohteeksemme eräänä kesäpäivänä.

Ensin täräytimme itsemme paatilla mökiltä Nauvon kirkonkylään. Matka on lyhyt, kestää noin vartin.

Tuona päivänä taivaalla oli minusta hauskannäköisiä kumpupilviä.
Ihan kuin pieniä avaruusaluksia :)

Kuljimme ensin Nauvon Kirkonkylän läpi ja sitten matka jatkui vielä tovin tällaista hiekkatietä...

.. kunnes kyltin kohdalla käännyimme metsään. Reitti oli hyvin merkitty!

Alla näkyvät metsäkortteet kuuluvat suosikkikasvieni joukkoon!

Mukavaa metsäpolkua jonkin aikaa kuljettuamme saavuimme sitten Jatulintarhalle. Se oli erikoinen. Oli jännä ajatella, että se oli ollut samalla paikalla vaikkapa tuhat vuotta tai pidempään. Ja että mitäköhän silloiset ihmiset olivat paikalla tehneet? Jonkinlaisiin rituaaleihin sen on täytynyt liittyä.
Varmaan jokainen paikalla käyvä tekee saman kuin me teimme, eli astuimme tietenkin labyrinttiin ja kävelimme sen reunalta keskustaan asti :) !

Oli aika lämmin päivä, joten pidimme jatulintarhalla pienen juomatauon ja tietty koiralle kans :)

... ja sitten paluumatkalla ennen venematkan alkua piipahdimme kirkonkylässä pizzalla ja Wiima hurmasi tarjoilijatytöt, jotka kiikuttivat sille vettä ja kävivät sitä vuorotellen rapsuttelemassa :). Pizzerian terassi oli muuten hauskasti sisustettu tuollaisilla kuvassa näkyvillä laatikoilla.

Sellainen kesäpäivän reissu se oli :)

Juhannus ja juhannuksen ahnein akka :) !

Juhannus tuli ja meni. Tänä vuonna saatiin nauttia kauniista keleistä, jotka paranivat juhannuksen loppua kohden. Yksi sadekuurokin taisi ropsahtaa, mutta ei sen enempää.

Juhannusaattoiltana nousi komeat sumut. Oli hieman aavemainen tunnelma kun istuksimme laiturilla ja merellä oli tiheä sumuseinämä. Onneksi ei tarvinnut lähteä merelle vaan sai pysytellä maissa.

Ihmeellistä kyllä, pikkutunneillakaan ei tullut vilu (meillä oli kylläkin kaasulla käyvä terassilämmitin, jolla oli ehkä osuutensa asiaan :) ), ja hyttysiä ei näkynyt koko juhannuksena, mikä oli erittäin bueno.
Kylässä piipahtivat juhannuksen vakiovieraamme, venekansa, sekä kahden naapurimökin väkeä.

Wiiman juhannuskaverit
Myös Wiimalla oli koiramaista seuraa - voisi siitäkin todeta, että hänelläkin oli vakiovieraansa :) .
Aika vähän tuli koiruuksia kuvattua, mutta jokainen ikuistui sentään ainakin yhteen kuvaan.

Tässä bordercollie Nemo. Mukava koira. Isäntänsä on Nemon maailman napa. Sen jälkeen tulee kepit ja pallot. Sitten me kaikki muut.

Sitten meillä kävi myös löwchen Bono. Bono alkaa olla jo herrasmiesiässä, 10-vuotta tai ylikin.
Bonon mielestä elämä hymyilee, kunhan se vaan pääsee lämpimään syliin paijattavaksi. Ja naisten syleistä se jostain syystä tykkää enemmän kuin miesten syleistä. Saattaa liittyä joihinkin sen aiempiin kokemuksiin - Bono tuli ystäväperheelleni vasta täysi-ikäisenä, neljän-viiden vuoden iässä.

Ja sitten meillä tietenkin kävi serkkupoika Fonzie, labrador. Serkkupoika siksi, että se asuu poikani serkkujen perheessä (mieheni sisar). Fonzie on kuuden vuoden iässä, rasavilli, ikuinen pentu -  ja sillä on loputon nälkä! Fonzien ruokahalusta olisi monta tarinaa kerrottavana, ehkäpä joskus :) .

Näiden kaikkien koirien kanssa Wiiman yhteiselo sujuu oikein mukavasti. Joskin viime aikoina Wiiman aikuistuttua olen alkanut huomaamaan, että Fonzien villeyttä Wiima kestää nykyisin vähemmän kuin aikaisemmin. Fonzie haluaisi loputtomasti takaa-ajoleikkejä, ja Wiima ei viitsisi ihan niin paljon. Lisäksi Fonziella on - vaikka se on leikattu - ikävä tapa loikata Wiiman pysähtyessä sen selkään ja jyskyttää menemään äijämäiseen tyyliin. Joten tajuan kyllä, että Wiimaa voi se vähän ärsyttää. Niinpä Wiima näyttää Fonzielle aika paljon rauhoittavia eleitä ja saattaapi nykyisin aikuisena pikkuisen ärähtääkin, ellei Fonzie hoksaa, että Wiima on tosissaan. Siinä kohtaa Fonzie viimeistään perääntyy.

Juhannuksen ahnein akka
Otsikossa luvattiin tarinaa juhannuksen ahneimmasta akasta. Se en ole minä itse, kirjuri, niinkuin voisi luulla, vaan ahnein oli kyllä pikkuinen tyllerökoirani Wiima. Nimittäin sen käytös yllätti minut hieman.
Wiima on ihmiselle hyvin nöyrä ja kuuliainen (siitä huolimatta, että se on aika itsenäinen, kummallista, että nuo ominaisuudet yhdistyvät samassa koirassa :) . Wiima on perheen ainoa koira, joten sen ei ole tarvinnut jakaa resurssejaan muiden koirien kanssa.

Minulla on pari aiempaa muistoa resurssien jakamisesta:
1. Wiimalla oli nuorena koirana luu, Fonzie asteli paikalle ja otti muitta mutkitta Wiimalta luun suusta ja Wiima jäi paikalleen hölmistyneenä istumaan.
2. Toinen muisto on alkukesän (tänä vuonna) yhdeltä hellepäivältä - naapurin hoffipentu oli meillä Wiiman kanssa leikkimässä. Toin niille vesikupin. Hoffipennulla oli jano, mutta Wiima sanoi vaimean mur-äänen ja omistajan elkein asteli vesikupille, joi ensin, ja vasta sen jälkeen oli pennun vuoro. Tapahtuma jäi mieleeni, koska se oli eka kerta kun näin Wiiman ottavan etuoikeuden resurssiin.

Koirat Nemo ja Bono olivat meillä koko juhannuksen ja erilaisia ruokailutilanteita tuli eteen. Muun muassa tapahtui seuraavaa, että yksi vieraista tarjosi grillipihvinsä jämiä vieressään istuvalle Nemo borderille. Ja kun kauempana makoileva Wiima sen huomasi, syöksähti se salamana paikalle, sanoi murmur ja söi grillipihvin jämät Nemon nenän edestä - Nemon kiltisti väistäessä hetkellisesti hurjaksi muuttunutta tyttöystäväänsä.

Samanlaisia tilanteita nähtiin pari kertaa muulloinkin, muuten oltiin kuin parhaat koiraystävykset, mutta kun ruokaa tuli tarjolle, niin Wiima veteli sen kitusiinsa muiden edessä.
Jouduin sitten käskyttämään Wiiman paikalleen, kun Nemo ja Bono saivat päiväruokansa, jotta ne saisivat ruokailla rauhassa ja kielsin vieraita antamasta herkkupaloja koirille, ainakaan niin, että Wimppuli olisi lähellä.

Tämä oli minusta erikoista. Wiima oli minusta yllättävän röyhkeä muille koirille kun oli ruuasta kyse. Kun ruokaa ei ollut tarjolla oli koirilla rauha maassa. Wiima ei kuitenkaan ole kovin dominoiva koira, käyttää rauhoittavia eleitä ja esimerkiksi Nemon suupieliä se toisinaan nuolaisee kertoen olevansa pikkutyttö vaan. Joskin itse osaan kai arvioida Wiiman dominoivuutta lähinnä ihmisnäkökulmasta. Kotioloissa Wiima ei vahdi resurssejaan ollenkaan, siltä voi ottaa herkullisimman luun pois ilman mitään ongelmia. En tosin harrasta sellaista muuta kuin pakon edessä ja olen opettanut sille, että käteni ruokakupin ääressä tarkoittaa yleensä ruokamäärän lisääntymistä.
Wiima täytti juuri neljä vuotta ja siitä on kai nyt tullut sitten aikuinen. Samojen koirien kanssa olemme olleet yhdessä useasti ennenkin ja nyt oli eka kerta, kun Wiiman mielestä kaikki ruoka kuului sille. Mistäköhän tuo kertoo? Siitäkö, että Wiima on nyt aikuinen narttu? Vai siitä, että koiralaumassa yleensäkin nartut päättää? Vai siitä, että Wiima on luonteeltaan kuitenkin dominoiva (koirien suhteen), vaikka itseni on ollut sitä vaikea nähdä? Vai siitä, että nyt oltiin sen kotitontilla? Wiimalla oli myös juoksut toukokuussa, joten valeraskausoireistokin saattaa olla pukkaamassa pintaan.

Koirilla on ollut aika herkullinen juhannus niilläkin, kuten asiaan kuuluu. Perusmömmöt ovat osittain korvautuneet grillilihojen ja makkaroiden jämillä, savulohella ja savukampelalla. Eritoten nuo kalat saivat koirilta kuolan valumaan! Wiimalla on onneksi rautainen vatsa, eikä se reagoi ruokien muutoksiin, joten sitä voi toisinaan vähän hemmotella. Ja ken tietää, mitä muuta se on vatsaansa pistellyt - metsästä ja luonnosta kun voi löytyä mitä vaan. Ainakin kaislikosta se on käynyt noutamassa pari kalan luurankoa, jotka Wiiman ilmeestä päätellen olivat parasta herkkua nekin!

Juhannustunnelmia
Ja vielä pari juhannuksena otettua kuvaa löytyi kamerasta. Kokkoakin polteltiin, mutta kummallista, etten ole siitä tullut ottaneeksi ensimmäistäkään kuvaa. Taisin vain seurustella vieraiden kanssa :) .

Juhannuspöytä on katettu! Tämä kuva taitaa olla lauantailta, koska perjantailta jäljelle jääneet perunat grillattiin. Tarjolla onkin uusia perunoita kolmessa eri muodossa, ihan vaan keitettynä, sitten perunasalaatissa ja sitten kolmantena vielä nuo etualan grillatut perunat.
Silliä tietenkin ja saaristolaislimppua, savukalaa ja grillissä sitten erilaisia lihoja, mitä kukin oli mukanaan tuonut. Nyyttikestiperiaatteella toimittiin, niin ei ollut emännällekään liikaa puuhaa ja stressiä. Ja tällaisista ihan perusaineksista tuli ulkona syödessä oikea juhla-ateria! Ulkona kaikki maistuu niin hyvälle :) !

Jälkiruuaksi tein tällaisen Brita-tortun (jota myös Pinokkio-tortuksi kutsutaan). En oikein osaa leipoa enkä varsinkaan tykkää siitä hommasta. Silloin kun joudun leivontahommiin, niin yleensä teen tällaisen Britan, kun se on niitä harvoja juttuja, jotka mulla yleensä onnistuu :) .
Välissä kermavaahtoa kotimaisten mansikoiden ja vadelmien kera (ihmettelin muuten, että kotimaisia vadelmiakin oli jo saatavilla. Kasvatetaanko niitäkin kasvihuoneissa?).

Wiima ja Wiiman Yoda-korvat (you know, tyyppi Star Warsista..)

Sumujen hellitettyä tuli taivas esiin ja joka ilta auringonlaskun aikaan esittelyyn tuli luonnon oma taiteellinen mestariteos.

Peto lähestyy hampaat vilkkuen..

.. mutta osataan sitä nätistikin poseerata :)

Semmoinen juhannus se oli. Juhannus meni, mutta kesä jatkuu.
Hyvää kesää itse kullekin :) !

Wiima veneajelulla ja valokuvamallina

Viime aikoina en ole oikein ehtinyt päivitellä Wiiman sivuja, vaikka kerrottavaakin on kyllä kertynyt, mutta niistä myöhemmin.

Tässä kuitenkin yksi matkakertomus ja hassu sattumus, kun kuvailin Wiimaa veneen takapenkillä elokuun loppupuolella. Wiima näytti niin sievältä siinä penkillä kököttäessään - taustallaan liehuva Suomen lippu ja kaunis saarimaisema - että päätin ottaa typykästä kuvan :)

Tähtäsin ja painoin laukaisinta - ja juuri sillä hetkellä Wiima päätti alkaa irvailemaan ja tällainen näky ilmestyi kameran näytölle:

Oikein hätkähdin nähdessäni tuon hurjan näköisen otuksen, joka ei ollenkaan muistuttanut kiltinnäköistä Wiimaani :)  Enemmän oli yhdennäköisyyttä Ice Age-elokuvista tutun oravan kanssa, vai mitä mieltä olet?

Mutta kyllä neiti onneksi suostui sitten poseeraamaan hieman asiallisemminkin minulle:

Tällä veneajelulla olimme matkalla mökiltä Nauvon pääsaarelle ostoksille ja syömään. 

Välillä mentiin vähän lujempaakin, kuten ilmeestä näkyy :)
Tämä veneen kokassa oleva tähyäjän paikka on Wiiman lempipaikka veneessä ja siinä se istua kököttää, ellei sitä siitä muualle komenneta (kuten alussa olevissa kuvissa on tapahtunut :) ).

 "Ohoi Kapu, Nauvon vierasvenesatama näkyvissä!"

Ravintolaksi valikoitui ravintolalaiva Najaden, joka tarjoaa ehkä lähiseudun parhaat pizzat. Tällainen nassu kurkki pizzariassa ravintolapöydän alta:

 

 Onhan se ehkä koiralle vähän epäreilua tuollainen ihmisravintolassa käynti, kun pöydän alle leijuu tällaisten herkkujen vastustamattomia tuoksuja. Mutta yritimme parhaamme mukaan korvata asiaa Wiimalle sitten myöhemmin paijauksen ja kepinheiton muodossa =)

 Ja taas ollaan takaisin mökkilaiturilla. Semmoinen reissu se oli. Kiitos kyydistä!

(Kuvat on otettu pokkarilla ja jokin "papukaija-asetus" päällä, siitä nuo riemunkirjavat värit. Mutta ne olivatkin silmääni tällä kertaa jotenkin hauskat, niin enpä ryhtynyt väritasapainoa jälkikäteen korjailemaan. Koittakaa kestää :) )