Nenä vie rallyssa, toisinaan taas ei

Tämä tarina kertoo teinikoira Tihkun nenästä ja rallytokosta. Mitä yhteistä niillä on? Harmillisesti aika paljonkin 😃, sillä jostain syystä Tihkun nenä menee välillä pitkin treenihallin mattoja, vaikka meidän pitäisi harjoitella rallya. Mutta otetaanpa alusta:

Tihku siis aloitti rallytreenit viime vuonna alkusyksystä, niin että oli noin 9 kuukauden ikäinen ekalla tunnillaan. Aluksi treenattiin ulkona paikallisen koirakentän kentällä. Tihkun mielestä yhdessä tekeminen on kivaa, mutta keskittyminen on Tihkulle vähän vaikeaa, sillä kun tulee muuta näköpiiriin, niin tekeminen helposti keskeytyy. 

Keskittyminen kuitenkin kehittyi ja osaaminenkin, ja ennen kuin ulkotreenit päättyivät, kahdeksan ohjattua kertaa, sujui moni yksittäinen liike jo varsin kivasti. 

Ulkotreenien päätyttyä ilmoitin meidät vakiotreeneihin sisätiloihin, treenihalliin. Halli oli Tihkulle uusi, ja hallitreenit ylipäätään uusi juttu, pentukurssia lukuunottamatta silloin ihan ekoina kuukausina.  Rallytreeneissä on 6 koiraa samanaikaisesti (max), ja lisäksi siellä useimmiten on kouluttajan omat koirat aidan takana. Eli aika haastava tilanne pikkupojalle. Ennen joulua ehdimme käydä viisissä treeneissä marras-joulukuun aikana.

Eka hallitreeni marraskuussa - mitenkähän sitä kuvaisi?  Nimittäin ei minuuteissa vaan ihan sekunneissa saatoin laskea sen kerran onnistumiset. Treenihallin maton hajut veivät pikkuista teiniä ja yhteistyöstä ei tullut mitään. Lisäksi odotushetket olivat pelkkää piippiä ja ulinaa. Muutamia onnistumisia kuitenkin saatiin, kun treenattiin ihan siinä kohdassa, missä odottelimme vuoroammekin - siitä kohtaa oli jo lattia haisteltu. 
Mutta jos lähdimme vähänkään eteenpäin omasta ruudustamme, niin pikkupoika uppoutui hajujen maailmaan. 

Sellainen oli eka kerta, mutta emme lannistuneet, vaan kipitimme paikalle viikon ja seuraavankin päästä uudelleen.

Jo toinen rallytreenikerta oli Tihkulle helpompi kuin eka. En väitä, etteikö nenä ja hallin hajut olisi olleet isossa roolissa silloinkin, mutta saimme työskenneltyä myös yhdessäkin. Ja ennen kuin treenit ennen joulua loppuivat, saimme tehtyä ihan kivojakin pätkiä yhdessä. 

Minulla on kyllä muistikuva siitä, että Wiiman kanssa olisi ollut helpompaa. Wiimaa ei (muistaakseni) hajut niin paljon vieneet ja ainakin se pystyi paremmin olemaan välittämättä muista koirista hallissa. 

Urosten kanssa on vissiin enemmän näitä haisteluhaasteita, ja on se varmasti uroksillakin yksilöllistä - minulla kun on kokemusta vasta yhdestä, eikä siitäkään vielä kovin pitkää aikaa :). Minulla on kuitenkin vahva usko siihen, että kunhan jaksetaan tankata näitä asioita, niin valo alkaa pilkottaa.

Siitä innostuneena, että nuo loppuvuoden -21 viimeiset kerrat menivätkin jo suhteellisen kivasti, varasin yhden treenikerran toiseen halliin irtotunnille. Ajattelin - ja ajattelen - että on hyvä esitellä koiralle useita ympäristöjä ja totuttaa koira siihen, että ympäristöt vaihtuu, vaikka tekemiset pysyy samana.

Mussukka poseeraa siinä niin kauniisti <3

No, irtotunti vieraassa hallissa ei ollut menestys :D . Kyseessä oli ratatreenit, eli jokainen neljästä koirakosta treenasi vuorollaan täyspitkän radan. Sehän on teinikoiralle aika vaikeaa, ja olin ajatellutkin, että en käytä omaa aikaamme varsinaiseen ratatreenin, vaan teetän ihan helppoja juttuja ja yksittäisiä kylttejä vain, niin että varmasti saisimme onnistumisia.

Kävi kuitenkin niin, että nenä vei ja emme tainneet - jos oikein muistan - juurikaan kylttejä onnistua tekemään, vaan treeni muodostui "nosta nenä lattiasta niin saat palkan" -harjoitukseksi. 

Lelut (pallo) onneksi veivät haistelusta voiton, niin omalla vuorollamme keskityimme vaan leikkimään ja pitämään hauskaa, jotta Tihkulle jäisi fiilis, että mamman kanssa oli kuitenkin kivampaa kuin haistelu.

Tauot ja odottelu ovat Tihkulle vaikeita ja ääntä pakkaa tulemaan, niin piippiä kuin lauluakin. Sitä koitan hillitä erilaisilla syötävillä ja rutiineilla.

HOMMAT ETENEE JA KEHITYSTÄ NÄKYY

"Omalla" hallilla on kuitenkin tekeminen alkanut sujua aika kivasti! Hurraa! Huomioiden, että teinikoiran keskittyminen on kiven alla ja hajut kiinnostaa, niin kuitenkin näistä huolimatta saadaan nykyisin tehtyä ihan kivoja settejä, joissa keskittyminenkin on kasassa ja meillä on molemmilla kivaa. Tästä olen hyvin iloinen!

Seuraava haaste meille tuli tämän vuoden ekoissa treeneissä viime viikolla. Oli nimittäin niin, että Tihkun paras leikkikaveri Naava oli tulossa samoihin treeneihin. Etukäteen mietin, että sen treenikerran teemana ei varmaan tule olemaan rally vaan teemalla "mamman kanssa puuhailu on kivampaa kuin best friendin kanssa". 

Ennen tunnin alkua tapasimme hallin edessä ja molemmat koirat, niin Tihku kuin Naavakin alkoivat "laulaa" tunnistaessaan toisensa. Naavan emännän kanssa kuitenkin pidimme koirat erossa toisistaan, sillä nyt ei ollut aika leikkiä.

Tunnin alku oli aikamoista sähellystä, eritoten Tihkulla ja hän esittelikin hienoja ooppera-aarioita harmitellessaan, kun ei pääse Naavan kanssa riekkumaan. Mutta kun oli selvillä, mitä tunnilla aletaan tekemään ja ryhdyttiin puuhiin, niin ihme ja kumma - kaikki sujuikin aivan loistavasti. Tihku pystyi hyvin keskittymään tekemiseen eikä haikaillut Naavan luokse. Olin aivan superiloinen ja onnellinen sen nähdessäni!

Meillä oli kuitenkin sikäli onnea, että sillä kertaa treenivuoroon ei ollut ilmoittautunut muita, eli paikalla olimme vain minä Tihkun ja kanssa sekä Naava ja hänen emäntänsä. Voi olla, että jos hallissa olisi ollut enemmän koiria ja ryhmä täynnä, niin tilanne olisi ollut levottomampi ja vaikeampi.

Tällaiset onnistumiset ne kuitenkin saavat valettua uskoa siihen, että kyllä tämä homma jossain kohtaa alkaa pelittämään, vaikka välillä ollaankin oltu epätoivossa. Tämmöstä sen varmaan kuuluukin olla, kun treenikaverina on kultainen, vilkas teinipoika 😍🧡.

Nirsoileva autoilija

Sarjassamme hassuja otsikoita, mutta se kiteyttää tämän postauksen kaksi teemaa. Nimittäin nirsouden ja autolla ajelun :D.

Tihku nirsoilee
Tihkun on ihan viime päivinä vallannut ihmeellinen syömättömyys. Herkut siis kyllä maistuu. Esimerkiksi keskiviikon rallytreeneissä namit olivat oikein toimiva motivaattori. Myös eilen lenkillä teimme pieniä temppuja ja namit riittivät oikein hyvin kiitokseksi näistä hommista.

Mutta annas olla kun katan aamupalan tai illallisen (ja muuta säännöllistä ruokaa ei siis Tihkun päivässä olekaan), niin hän vaan istuu lupasanan jälkeen ja katsoo kun Wiima syö tai kun minä puuhailen omiani keittiössä, eikä koske ruokaansa.
Joinain päivinä hän on sitten kuitenkin ryhtynyt syömään, vaikka ei olekaan sitten annostaan syönyt loppuun, mutta tänään jäi koko annos syömättä.

"No, nyt mä oon tässä, entä palkka?"

Lieneeköhän se tyypillistä teinipojille? Jos kyseessä olisi Wiima, niin tyytyisin vaan ottamaan ruoka-annoksen pois ja tarjoaisin sitä sitten uudelleen kun seuraavaksi olisi ruoka-aika. Mutta Tihku on aika kevytrakenteinen ja ise asiassa olin juuri ajatellut kasvattaa Tihkun annoskokoja, kun se on niin hoikka, hieman liian hoikka.
Joten tilanne on aika nurinkurinen - Wiima, joka on aina vähän laihiksella himoitsee Tihkulta jääneitä ruokia ja Tihku, jonka pitäsi syödä, ei nyt syö. Ei mene taaskaan tasan ne kuuluisat onnen lahjat :) !

Noita treenipalkkoja, jotka mainitsen yllä, ei kuitenkaan nyt näinä päivinä ole tarjoiltu niin paljon, että Tihkun vatsa olisi täyttynyt, kun sekin voisi tietenkin tulla mieleen, että herkkujen jälkeen ei enää ruoka maistu, vaan takana on jotain muuta.

Tihku 1 vuotta ja risat

Tämä on nyt kuitenkin jotain ihan poikkeuksellista - tätä syömättömyyttä on kestänyt ehkä viikon, max kaksi viikkoa (välillä siis kuitenkin syö, mutta ei innolla ja ahmimalla), ja mikään ei ole varsinaisesti muuttunut.
Laitan toivoni siihen, että teinipojilla on kaikenlaisia "kausia" ja tämäkin olisi ohimenevää.

Kerro, jos sulla on vastaavia kokemuksia, niin rauhoitun :).

Tihku autoilee
Tihku on lentävä lappalainen. Sellaista alustaa ei ole tullut vastaan, mitä hän säikkyisi. Sellaista aitaa tai estettä ei ole, minkä yli hän ei hyppäisi - paitsi kaksi: toinen on autoon hyppääminen ja toisen kerron jutun lopussa.

Tihku on myös melko hyvä kuski!

Tihku viihtyy autossa varsin hyvin. Katselee ulos, mutta rauhoittuu myös nukkumaan. Jostain syystä Tihku ei ole autoon ikinä kuitenkaan itse hypännyt, vaikka olen koittanut houkutella leluilla ja nameilla. Olen sitten vaan tyytynyt nostamaan koiran autoon - ja aina vähän miettinyt, että tilanne on kummallinen, kun Tihku teknisesti pääsisi hyppäämään autoon vaikka takaperin, jos haluaisi.

Tihku n. puolen vuoden ikäisenä tuulettamassa itseään ikkunassa, kun purjehdimme
autolautalla Paraisilta Nauvoon tai päinvastoin.

Sitten sitä urautuu enempää miettimättä tekemään niin kuin aina on tehty - Wiima hyppää autoon itse, mutta nuori ja vetreä Tihku on otettu syliin ja sitten asetettu autoon :).

Kunnes silmiin sattui yksi teksti, jossa joku jossain yhteydessä sosiaalisessa mediassa kirjoitti, että "vaadin koiralta, että se hyppää itse". Siinä kohtaa aloin taas miettiä, että pitäisiköhän meidänkin tehdä asialle jotain vai haluanko oikeasti koko Tihkun elämänmittaisesti nostaa koiran autoon.

Niinpä päätin, että aloitetaan harjoittelu seuraavasta autoilukerrasta. Ja niin aloitettiin. Vein Tihkun hihnassa autolle ja avasin takaoven - Tihku matkustaa takapenkillä turvavöissä.
Siinä kohtaa, kun yleensä olisin nostanut Tihkun, sanoinkin Jump (hyppää). Tihku katsoi minua vähän hämmästelleen. Sanoin uudelleen Jump, ja pumps, sinne auton takapenkille hyppäsi Tihku! Eipä ollut sen vaikeampaa, vaikka nameilla ja leluilla houkuttelut eivät olleet onnistuneet. 

Tässä matkustetaan vähän reteesti. Onkohan turvavyö vielä odottamassa kiinnitystä :)

Mitä opimme? Joskus ei kannata järjestää lelusirkusta, vaan antaa vihje ja sitten antaa koiralle aikaa toteuttaa vihje. Luultavasti en ollut tuota aikaa ennen keskittynyt antamaan, vaan olin ensin heilutellut leluja, ja kun koira oli vasta ehtinyt niitä hammastellä, niin olin päätynyt jo nostamaan koiran. 

Sarjassamme hassuja pikku juttuja, joissa näin ongelman, vaikkei siinä ollut sellaista :).

.. ja se toinen este...
.. niin ja mikä oli se toinen este, jonka mainitsin tossa alussa, ja jonka yli lentävä lappalaisemme ei halunnut hypätä? 

Se on läpinäkymätön tokoeste. Agilityesteissä ei ole ongelmaa ollut, ja luulen sen johtuvan siitä, että niiden kohdalla Tihku näkee, mitä takana on. Kun taas tokoeste on kiinteä, eikä pieni koira voi millään tietää, mitä piilee sen takana.

Tällainen kiinteä este oli rallytokotunnilla ja minulle tuli yllätyksenä Tihkun haluttomuus ylittää sitä. Tunnilla kyllä sitten ylityksen näimme, mutta tosi mielellään Tihku olisi sen kiertänyt. Kävin sitten vielä koirayhdistyksen kentällä sitä itsenäisesti treenaamassa, jotta homma varmasti arkipäiväistyisi.

Ja yhden hypyn jälkeen ei ainakaan tällä treenikerralla enää mitään ongelmia ollut, vaan helposti lensi Tihku esteen yli (ja palasi kontaktiin esteen jälkeen, jihuu!!!).

Tihku omatoimitreeneissä tekemässä kylttejä ja hyppimässä esteen yli.
Ja nythän se este olikin ihan ns. helppo nakki! :)

Sellaisia juttuja tällä kertaa ja muita toisella kertaa.

Aamurallia, valotaidetta ja koirakulkueita

LUX Archipelago -valofestivaalia vietetään täällä saaristossa Paraisilla tänä vuonna viidettä kertaa vuoden pimeimpänä aikana, eli näin marraskuussa.
Valofestarit kestää pari viikkoa ja sinä aikana on erilaisia POP UP -valotaidetapahtumia ympäri Paraista sekä kaupunkikuva koristuu pysyvillä valotaideteoksilla, joita on kiva iltalenkeillä käydä katsomassa. Tai siis, ei välttämättä ihan pysyvillä teoksilla, mutta koko festivaaliajan pysyviä kuitenkin. 

Fredrika Runebregin inkarnaatio, ja eräs Tihku.

Fredrika seisoo oman kahvitupansa Fredrikantuvan edustalla. Fredrikahan asui täällä Paraisilla ja täällä tapasi komean runoilijan, tulevan miehensäkin. Jos piipahdat kesällä Paraisilla, niin käy kahvilla viehättävässä Fredrikantuvassa.
  Tästä lisää vinkkejä Paraisilla vierailuun, LINKKI (aukeaa tämän sivuston toiseen postaukseen).

Valaistu soutuvene kaislikossa oli kaunis näky kuvan peilautuessa
tyynenä seisovan lahden pintaan.

Tähän taideteokseen kuului myös äänimaailma, Meren Kuiske (Havets Sus), ja oli melko maagista seistä tuossa lahden poukamassa äänten ympäröimänä. 

Valofestareiden yhteydessä avattiin kolmatta vuotta myös valotaidenäyttely Metamorphosis täkäläiseen kallioon louhittuun luolaan, väestösuojaan. Paikka on aivan pimeä, valaistuja teoksia lukuunottamatta. Ja lisäksi tilassa soi jännittävä ambient-musiikki. 

Valotaidenäyttelyyn otin mukaani myös Tihkun saamaan uusia kokemuksia erilaisista paikoista, ja tämä oli kyllä yksi erikoisimmista. Kun menimme sisään, niin kysyin vastaanottoihmiseltä, että saadaanko tulla.

Myöntävän vastauksen saatuamme täsmensin vielä, että tämä on teinikoira ja saattaa haukahtaa, jos yllättyy jostakin. Ja jos se alkaisi pelätä, niin poistuisimme, mutta aiemman kokemuksen perusteella, en varsinaisesti ajatellut, että Tihku kovasti pelkäisi. Vastaanottoihminen kuitenkin kertoi, että olemme oikein tervetulleita ja, että näyttelyssä on ollut ennenkin koiravieraita (minä ainakin viime vuonna Wiiman kanssa :D).

Kävi vielä ilmi, että vastaanottoihmisellä oli itsellään porokoira, niin siitähän meillä aukesi yhteinen maailma ja mukava, pikku keskustelu näistä ihanista kotimaisista paimenroduista.

Ja niin oli, että Tihku käyttäytyi aivan täydellisesti. Oli rauhallinen, ei säikkynyt heiluvia teoksia eikä luolan sisällä olevaa äänimaailmaa (joka ei ollut kova, mutta erikoinen). Samaan aikaan kanssamme oli näyttelyssä pari pariskuntaa ja he näkyivät tummina hahmoina etäämpänä, kun koitin liikkua Tihkun kanssa sellaista reittiä, ettemme häiritsisi muita. Mutta Tihkua ei häirinnyt myöskään kauempana lipuvat tummat ihmishahmot. 

Olen niin iloinen siitä, että Tihkun kanssa voi mennä lähes paikkaan kuin paikkaan, ja hän käyttäytyy kauniisti. Toiset koirat Tihkua edelleen kiihdyttävät, mutta senkin osalta ollaan jo paljon paremmassa tilanteessa kuin vaikkapa kesällä ja kunhan teini-ikä tasaantuu, niin uskon, että olemme voiton puolella. 

Dog People Go LUX

Valofestivaalin yhteydessä on myös vuosittain järjestetty kiva koiratapahtuma kaupunkilaisille, koirien oma valokulkue Dog People go LUX. Tapahtuman järjestäjinä ovat LUX Archipelagon työryhmä ja paikallinen koirayhdistys Par-Hau. Kaupunkilaiset kutsutaan koirineen mukaan ja heitä pyydetään pukeutumaan valoihin ja heijastimiin. Tällä on tarkoitus myös Liikenneturvan nimissä muistuttaa siitä, että pimeässä on elintärkeää Näkyä! #näypimeässä

Tänä vuonna kävi niin ikävästi, etten päässyt tuohon tapahtumaan osallistumaan, mutta kun olen alkuvuosina ollut tapahtuman järjestäjänä, niin se tuntuu lähes omalta lapselta ja siksi julkaisen luvalla pari kuvaa paikalla olleelta ystävältäni. Tänäkin vuonna kuten melkein jokaisena kulkueeseen ottivat osaa myös lähitallin hevoset.
Superkivaa, että kaupunkilaiset ovat tämän tapahtuman löytäneet ja ottavat sankoin joukoin osaa, sekä lapsiperheitä saapuu kadun varsille katsomaan.

Dog People Go LUX -kuvat: Tettan LIndqvist

Aamurallia

Meille on muodostunut sellainen aamurutiini, että kun herätään, niin vien ensin koirat pissille ihan vaan pihalle ja varsinainen pieni aamulenkki tapahtuu sitten kun ollaan oikeasti herätty - etätyöpäivinä aamupäiväkahvin aikaan, konttoripäivien kohdalla aikataulua sovelletaan isännän menojen mukaan.

Meillä avautuu ulko-oven avatessa ensin aidattu "Pikku Piha", ja sitten vielä portin takana "Iso Piha", kuten sitä nimitämme ja siellä mahtuu laukkaamaan jo varsin hyvää vauhtia.
"Iso Piha" on kuitenkin portilla erotettu "Pikku Pihasta", koska haluamme kontrolloida milloin Isolla Pihalla oleskellaan - näin siitä syystä, että Ison Pihan puolella koirat herkeää helpommin esim haukkumaan ohikulkijoille. 

Aamupissit käydään kuitenkin aina tekemässä Isolle Pihalle. Homma menee rutiinilla:
1. molemmat karvanaamat ulko-oven takana innoissaan
2. avaan oven ja molemmat karvanaamat juoksevat Ison Pihan portille, minä köntystän perästä ja avaan portin
3. molemmat karvanaamat sujahtavat tahoillensa pissimään
4. joka ekana on pissinyt, juoksee pihan puoleen väliin ja alkaa tuijottaa toista. Kun toinenkin on pissinyt, hänkin alkaa tuijottaa sitä toista - ja sitten alkaa Aamuralli.

Ralli menee niin, että Wiima ajaa takaa Tihkua tai sitten Tihku ajaa takaa Wiimaa, mutta tätä Wiima koittaa välttää, sillä Tihku on Wiimaa nopeampi ja, jos saa mahdollisuuden, nappaa kiinni Wiiman hännästä ja roikkuu siinä kuin takiainen.

Kun Tihku roikkuu hännässä, koittaa Wiima vapautua ja kun vapautuu, niin hän syöksyy Isolta Pihalta Pikku Pihalle turvaan.  Siellä hän hetken kokoilee itseään ja sitten syöksyy taas kuin tavarajuna sieltä Pikku Pihalta Isolle Pihalle ja ajaa Tihkua takaa.
Wiimasta on tullut jo melko taitava pitämään pyllynsä sivuhyppyjen avulla turvassa niin, ettei Tihku saa hännästä otetta :D

Yhtenä aamuna Wiima oli todella smartti ja poimi mukaansa Isolle Pihalle pienen pehmopallon, jonka luovutti Tihkulle. Tihku innostui ja kantoi pehmopalloa suussaan koko rallin ajan, eikä näin päässyt käsiksi Wiiman häntään, jolloin Wiima oli turvassa. Ajattelin, että kekkasiko Wiima tämän yhteyden ja jatkossa aina tarjoaisi Tihkulle lelua rallin alkajaisiksi, mutta ihan niin smartti se Wiima ei ollut, sillä tänään häntä sai taas vähän kyytiä - kaikella rakkaudella :D <3.

Tänä maanantaiaamuna, jonka vietän lomapäivänä, oli kuuraa vielä päivälläkin 

ja uutisten mukaan, saattaa jopa tänne etelään tulla tällä viikolla lunta!

Wiimalla oli niitä polvivaikeuksia silloin pari vuotta sitten. Saimme homman kuntoutuksella taas kuntoon, eikä ongelmia ole ollut. Mielessä kuitenkin aina pyörii, että missä kohtaa olemme taas samassa tilanteessa.
Nyt on Wiimalla näiden rallien ansiosta niin hyvä ja säännöllinen aamujumppa, jossa joutuu todella käyttämään takapäätään väistellessään häntänsä kanssa, että olen aivan varma, että se toimii myös polvien hyväksi. 

Sellainen oli se juttu aamuralleista (ja päivä- ja iltaralleista ja mitä niitä nyt on - samalla kaavalla toistuvat liikuntatuokiot) ja valofestareista.
Alakuvassa ollaan kuitenkin rauhoituttu nautintojen äärelle, kun eilen illalla pimeyden jo laskettua piipahdettiin emännän ja isännän kanssa moikkaamassa kaksjalkajunioria hänen kämpillään Turussa.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille karvanaamoille ihmisineen!

Onnea murunen - ensimmäinen syntymäpäivä!

Ajan kulkua, sitä ei voi pysäyttää ja tuntuu, että se juoksee nopeammin ja nopeammin koko ajan. Muutama päivä sitten saavutimme taas yhden merkkipaalun kun Tihku Pöp Pöppiäinen Pöplund täytti vuoden🧡! Pienestä tuli iso. Silti tuntuu, että ihan vasta hän tuli kotiin.

Tihku 8 viikkoa

Tihku yks vuotta

On ollut vauhdikas, ja raskaskin vuosi, mutta samalla niin antoisa ja ihana! Raskautta vuoteen tietenkin toi korona ja sen seurannaiset, mutta myös on pentuarki välillä aika raskasta. Mikään ei ole pennulle itsestään selvää, kaikki asiat täytyy pennulle opettaa ja välillä on myös opettamisen työkalut hukassa.

Välillä itsen valtaa epätoivo, ja ajattelee, että varmaan teen jotain tyhmää ja pilaan pennun, ja toisaalta kun katsoo muita pentuja, niin voi tulla ajatelleeksi, että miten noi osaa jo tommostakin, kun itse on vielä kaukana kyseisistä taidoista.

Mutta sitten kun huomaa, että arki alkaa sujua ja pentu tuhisee ihanasti sylissä, niin kaikki on ihanaa - samalla tajuaa, että kiire ja vertailu pois, sekä ettei ole mikään kiire mihinkään, tämä on meidän yhteinen ihana ystävyysmatka🧡.

Tihku 6 viikkoa, kasvattajan sylissä
Kuva: Minna Rinne, Erimoone

Tihku lähimetsässä 8 vkoa

Tihku on hauska persoona. Hän on jotenkin koko ajan niin iloinen ja onnellinen. Häntä heiluu iloisesti aina kun hänelle puhuu ja se heiluu kun hän itsekin puuhailee jotain. Vertailuna Wiima - hänkin on iloinen, mutta myös aika totinen - hän suhtautuu vakavuudella moniin asioihin, esimerkiksi työskennellessä tehdään töitä eikä hupsutella. Kun taas Tihkun mielestä pikku hupsuttelu ei ole koskaan huono vaihtoehto.
Nelijalkaperheenjäsenemme ovatkin monelta osin toistensa vastakohtia. Se on aika jännä juttu ja ihanaa, kun he ovat ihan omia persooniaan :) !

Tihku 8 kk

Tihku on ...

• ...hyvä kommunikoimaan. Hän toimii assistenttina ja tulee luokse kertomaan kun Wiima haluaa ulos (tai sisään), kun uunikello soi, jos en heti nouse, tai jos jokin muu asia on Tihkusta vinossa. Tällaisessa tilanteessa hän tulee luo, kaapii tassullaan ja kun saa huomion, alkaa "kuljettaa" kohti havaintoaan.
  
• ...leikkii mieluiten ihmisen kanssa. Jos Tihkulle antaa lelun, niin hän tuo sen ihmiselle ja haluaa leikkiä yhteistä leikkiä - nouto- ja vetoleikit on parasta. Se kuuluisa pierukaan ei lähde sieltä saharasta (kuten sananlaskussa) yhtä nopeasti kuin Tihku lähtee heitetyn lelun perään! Vertaukseksi hyvin itsenäisen Wiiman tyyli - hän nappaa lelun mukaansa ja aloittaa sillä oman leikin tiettyjä poikkeustilanteita lukuunottamatta.
• ...kekseliäs leikkijä. Vaikka Tihku leikkii mielellään ihmisen kanssa, niin välillä hänkin toki leikkii itse. Silloin leikki on usein aika kekseliästä. Hän voi esimerkiksi ottaa pallon suuhunsa, pudottaa sen, jotta se vierisi ja sitten syöksyy itse perään. Ja sitten kuvio toistuu.
  Pentuna hänellä oli makuuhuoneessa hauska leikki: hän pudotti pallon vaatenaulakon trallien läpi ja sitten tassuilla ohjasi pallon trallien alta pois, ja taas uudestaan kävi pudottamassa pallon trallien alle, jotta pääsi taas ohjailemaan palloa. Hänen leikeissään on siis usein pientä, kekseliästä jujua ja Tihku vaikuttaakin olevan aika smartti koira!
  Joskin hän osaa erittäin hyvin myös ihan vaan suolistaa ja repiä kappaleiksi - näissä hommissa on yleensä kyse vain sekunneista 😅.
• ...hauskalla tavalla röyhkeä. Tihkulla on "inkkarinimi" (saako niin nykyaikana sanoa? toivottavasti en loukkaa ketään) Aina Vähän Tiellä. Nimi kuvaa häntä erinomaisesti, koska hän on aina siellä missä tapahtuu, keskimmäisenä.
  Niin on Wiimakin, mutta kohtelias Wiima on hyvin tarkka siitä, ettei vaan ole ihmisen tiellä, mutta Tihku seistä jököttää tapahtumien keskipisteessä paikallaan. Tihku ei myöskään väistä silmäkontaktia tai käytä rauhoittavia signaaleja ihmisen kanssa keskustellessaan.  Tässä hän on täysin erilainen kuin Wiima, joka signaloi meille ihmisillekin rauhallisia aikeitaan.
  Koirien kanssa keskustellessaan Tihku kuitenkin käyttää signaaleja hienosti. Uskon myös, että Wiiman nöyryys ja Tihkun "röyhkeys" ovat myös luonteenpiirteen lisäksi sukupuolijuttu?
• ...koirasosiaalinen, kyllä (ainakin vielä vuosikkaana). Tihku ei ole joutunut ikinä kahakkaan vaan hienosti viestii kukkoilevillekin uroksille olevansa pikku koiranen, mutta ei  kuitenkaan liian alistuvasti tai väistellen, vaan samalla innokkaasti leikkiin pyytäen. Lapinkoiraurokset eivät välttämättä ole kaikkein koirasosiaalisimpia, joten tässä varmaan tapahtuu muutosta iän karttuessa.
• Yhden "melkein kahakan" muistan, mutta se oli oma vikani: olimme kolmen koiran voimin metsässä (Tihku ja tuttu uros ja vieras narttu). Päätimme ottaa koirista kuvan ja laitoimme ne istumaan vierekkäin. Tihku oli ponnistamassa pois paikaltaan, jolloin otin sitä pannasta kiinni, joka johti siihen, että Tihkun asentokieli muuttui ja tuttu uros, jonka kanssa oli hetki sitten leikitty, syöksyi kimppuun.
  Saimme koirat kuitenkin erotettua ja pienen rauhoittelun jälkeen päästimme ne taas vapaaksi ja kaikki sujui kuin ennenkin - ihmisen aiheuttama väärinkäsitys. Hyvä oppitunti siitä, miten pannassa kiskova koira näyttää uhkaavalta ja miten niitä konflikteja tuolla ulkoillessa syntyy.
• ...ihmissosiaalinen. Kyllä, mutta missä määrin - en tiedä, riippuu määritelmästä? Tihku on "mammanpoika", viihtyy lähellä, tulee syliin ja kuten edellä kävi ilmi, myös kommunikoi taitavasti. Näin siis omien ihmisten kanssa.
  Vieraatkin ihmiset tervehditään iloisesti, mutta kiinnostus laimenee nopeasti ja vieraasta ihmisestä tulee Tihkulle nopeasti samantekevä. Tämä kyllä on paimenkoirille varsin tyypillistä. Wiima on samanlainen, mutta luulen, ettei Wiima ollut vieraita kohtaan pidättyvä vielä näin nuorena, tai sitten en osannut asiaa vielä tuolloin analysoida. Molemmat koirat ovat kuitenkin ystävällisiä ja avoimia ja tervehtivät ihmisiä iloisesti.
• ... sylikoira. Jos sattuu istahtamaan sohvalle tai lepotuoliin, niin voi olla varma, että Tihku loikkaa syliin. Hän tulee kuononsa kanssa ihan lähelle, pussaa ja nuuskii hellästi naamaa ja korvia, ennen kuin lötsähtää maaten. Kovin pitkään hän ei kyllä sylissä pysy - hän ei pysy pitkiä aikoja paikallaan missään, paitsi yöllä nukkuessaan.
  Tihku tulee myös useita kertoja päivässä oma-aloitteisesti tervehtimään ja hyppää ihmistä vasten kahdelle jalalle. Siinä hän hymyilee ja katselee silmiin, niin että ihminen tajuaa alkaa rapsutella massun alta tai mikä vielä parempaa, selkäpuolelta lapaluiden tienoilta, silloin Tihku vaipuu transsiin :). 
  Tällainen sylikoira on meille myös uutta, koska vaikka Wiima on aina lähistöllä, niin hän ei ole ikinä tungetteleva eikä tule syliin. 
• ...lähelläpysyvä. Vapaana ollessaan Tihku pysyy lähistöllä. Tai oikeastaan kaahaa kauheaa vauhtia poispäin, mutta sitten kaahaa samanlaista vauhtia takaisinpäin. Ja uudestaan ja uudestaan. Riistajäljelle Tihku ei lähde (lue kesän jäljestyksestä, LINKKI), mutta vielä en tiedä, mitä tapahtuisi näkölähdössä - tai siis perään kyllä ilman muuta korkealla saalisvietillään lähtisi, mutta koskakohan palaisi? Heti kun näköyhteys katkeaa vai milloin? Se kyllä vähän jännittää ja toivon, että saamme harjoitella irtioloa vielä paljon ennenkuin peura tulee irtiollessa näköpiiriin!
• ...erittäin valpas ja reagoiva. Tihku näkee ja kuulee kaiken - ja myös sekunnin sadasosassa reagoi näkemäänsä. Iän karttuessa ominaisuus toki tasaantuu, kun asiat tavanomaistuvat, mutta vahva valppaus on luonteenpiirteenä. Tämä on eka kerta itselle kun työskentelen tällaisen koiran kanssa ja olen joutunut miettimään monet asiat uusiksi, ja oppinutkin itse samalla!
  Valppaus ja iso kiinnostus ympäristöön häiritsevät työnteossa (mitä se sitten onkaan - rallya, nenähommia - you name it) keskittymistä, mutta vaikka olen tämän asian edessä eka kertaa, olen melko varma siitä, että ajan kuluessa työnteon käytösmallit syvenee ja keskittyminen paranee. 
• ... levoton. Tai miksi sitä nyt kutsuisi. Rauhoittuminen on välillä kiven takana. Onneksi moni asia ja tilanne on jo helpottunut, ja Tihku löytää rauhan joko itse taikka minun avustuksellani. Kuitenkin on päivittäin tilanteita edelleen, kun rauhan soisi löytyvän. Levottomuus tai stressi purkautuu piippailuna ja läähätyksenä, ja tarpeena liikkua koko ajan. Näin on esimerkiksi uusissa hallitreeneissämme, jossa työskentely jo sujuu, mutta tauot ovat vaikeita. Nämä taidot ovat meillä ongoing -harjoittelussa ja päivittäin vahvistan omaehtoista levollemenoa. Varmasti myös ikä tekee tässä osin tehtävänsä.
• ... kiipeilijä ja tasapainoilija. Tihku ei vierasta erilaisia alustoja ja jotenkin luonteenomaisesti lähtee aina kiipeämään ylöspäin, jos sellainen paikka eteen tulee ja valitsee kiipeämisen tasamaan edelle. Hassua, mutta totta :).
  Jos alusta alkaa yllättäin kallistella ja "elää", Tihkun eka reaktio ei ole poishyppääminen (kuten Wiimalla) vaan tasapainoilu.
  
  

Yksivuotias Tihku Littoistenjärvellä tuulisena päivänä

Synttärisankarin lahja oli possu.
Se oli jo saman päivän aikana ilman sisälmyksiä, joten pääsimme viettämään myös hautajaisia. 

Juhlat vietettiin perhepiirissä. Lautasella jauhelihaa, luonnonjogurttia, porkkanatikkuja ja vähän nappulaakin.

Tällaisia ajatuksia vuosikkaasta Tihkusta. Hän on hyvin kultainen ja erityinen koira, ja olemme hänestä kovin onnellisia. Hän naurattaa meitä keksinnöillään ja tempuillaan ihan päivittäin 🧡🥰😊. 
Paljon onnea kullanmuru, vielä näin jälkikäteen!
Mitäköhän tuleva vuosi tuokaan meille tullessaan!

Veljesten leikit Koirametsässä

Tihku tapasi veljensä Kuuran riekkumistuokion merkeissä Paimion Koirametsässä. Pojat ovat nyt 10kk ja edellinen treffikerta oli alkukesästä, niin ohimennen kävi mielessä, että toivottavasti pojilla edelleen synkkaa, mutta se huoli oli kyllä ihan turha - leikki alkoi juuri siitä, mihin viimeksi jäätiin :). Molemmat pojat ovat hyvin koirasosiaalisia tyyppejä.

Treffipaikkana meillä oli tosiaan Paimion Koirametsä. Kyseessä on aidattu parin hehtaarin metsäalue, jossa voit pitää koiraasi vapaana pelkäämättä, että se törmää toiseen koiraan tai lähtee laukalle peuran perään. Tällaisille alueille on nykyisin kysyntää, tänne Paimionkin Koirametsään oli vaikea löytää aikaa. Viikonloppuajat olivat jo menneet, vain aikaista aamua ja pimeää iltaa oli tarjolla. Mutta perjantaille löytyi yksi kello 17.00 aika, johon iskimme kiinni, ja järkkäsimme molemmat liukua työpäivään.
Varsinais-Suomesta löytyy käsittääkseni toinen samanlainen aidattu koirametsä, ja se on Nousiaisissa.

Koirametsän portti. 

Koirametsää kiertää vankka ja korkea aita, sekä portissa on lukko. Jokainen kävijä saa puhelimeensa käyntikohtaisen salasanan, joka naputellaan portin lukkoon ja sitten alueella voi viettää ostamansa pituisen ajan. Meidän tunnin vierailumme maksoi n. kolmekymppiä. Yhden perheen koirille en ehkä viitsisi moista summaa pulittaa, mutta näin porukassa tuntihinta on leikkihetkestä ihan ok.

Myös pitempiä aikoja on mahdollista ostaa ja vaikka grillailla tai kattaa kahvipöytä eväistä sillä aikaa kun koirulaiset leikkivät - grillausmahdollisuus löytyy ja se kahvipöytäkin. Lisäksi löytyy myös huussi meitä ihmisiä varten.
Alueella on kiva metsäpohja - löytyy kalliota ja selkeäpohjaista mäntymetsää, jossa ihmisenkin on helppo kulkea. Koirametsässä ei myöskään ollut mitään sellaisia esimerkiksi kallionkielekkeitä, jotka aiheuttaisi vaaratilanteita kun koirat laukkaavat leikeissään.

Sellainen fiilis tuli tästä käynnistä, että jos omistaisin metsäpläntin, niin nyt tietäisin mihin käyttöön sen valjastaisin. Metsäpläntti minulta vain vielä puuttuu !

Varsinais-Suomessa on niin pienet metsät, autotiet menevät läheltä ja metsissä liikkuu paljon ihmisiä, niin koiran pitäminen vapaana tavallisissa metsissä on aika vaikeaa ja tarkan harkinnan varassa. Eikä kaikkia koiria vapaaksi voi toki edes päästää. Sitten tietenkin myös laki säätelee koiranirtipitoa.
Näin tällaiset aidatut metsäalueet tuovat turvallisen vaihtoehdon koiran ulkoilutukseen ja siksi ne varmasti ovatkin nyt niin kysyttyjä, ettei aikoja meinaa olla ja uusia koirametsiä tupsahtelee.

Kuva: M. Ristimäki
(vas. Erimoone Läpimurto ja Erimoone Loppusilaus)

Poikien leikki oli kivaa katsottavaa. Pääosin takaa-ajoa, mutta mikä hienoa - takaa-ajettavana olivat molemmat poitsut vuorotellen. Takaa-ajojen välillä keskityttiin painiin ja siinäkin oli toinen välillä alla ja toinen päällä, ja sitten osat vaihtuvat. Eli hyvin tasaväkisiä nuoria miehiä, eikä kumpikaan ollut millään tavalla enemmän alakynnessä.

Sitä onkin koirien leikeissä tärkeä huomioida, että leikkivillä koirilla olisi yhtäläinen rooli leikeissä, eikä niin, että toinen on jatkuvasti takaa-ajettavana, tai ainakin tarkkailla tätä koiraa, että nauttiiko se siitä.

En ole varma, onko tässä meidän pikkupojat vai
lauma Sepe Susia 😃🧡?

Oli kyllä kiva keikka, ja jo kotimatkalla Tihku veteli onnellisena hirsiä autossa. Meillä emännillä oli myös oikein kiva juttuhetki pieniä smoothieita nautiskellen. Olen varma, että tätä palvelua tulee käytettyä toistekin ja itse asiassa siihen liittyviä suunnitelmia on jo!

Kuva: M. Ristimäki

Näytelmiä ja ravintolaillallisia Porvoossa

Kaikkea hassua sitä saakin päähänsä! Kuten minä ilmoittaessani Tihkun näyttelyyn :D.
En varsinaisesti ole näyttelyistä kovin kiinnostunut ja oman rotuni suomenlapinkoiran osalta ajattelen, että näyttelyt ovat ohjanneet sen ulkomuotoa väärään suuntaan, ja se vähentää kiinnostustani vielä lisää.
Palkinnoille nousevat usein varsin pehkoturkkiset, neliömäiset yksilöt - ja kun pitää mielessä, että koiran olisi kuitenkin selvittävä porotokan perässä tuntureiden lumilla, niin en ole varma, miten sellainen koira niistä hommista selviäisi.
Joskus myös kasvonpiirteet voivat näyttelyissä menestyvällä lapinkoiralla olla minusta liian raskaat - otsassa jo liian voimakas stoppi ja raskas kuono. Toisaalta minulla on lukemani perusteella se käsitys, että linja olisi ehkä hieman korjaantumassa, mutta varmuutta minulla ei tästä suuntaan tai toiseen ole.

Tihkukin pääsi mukanamme ravintolaan Porvoossa ja osasi hienosti käyttytyä.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että muutama pyörähdys kehässä on ihan hyväksi virallisen rakennearvion saamiseksi, jotta kuulee rakenteen plussat ja miinukset, ja ne taas ovat hyödyksi rotua kasvatettaessa ja toisaalta myös voivat vaikuttaa harrastuksiinkin, esim vauhdikas agility ja vaikka canicross vaativat kropalta tiettyjä asioita.
Tihkuhan on aika erinäköinen kuin lapinkoirat yleensä, niin kovin korkeita arvosanoja en odota, mutta olen kiinnostunut kuulemaan, miten hyvn Tihku vastaa käyttötarkoitustaan, eli onko turkki oikean laatuinen, sekä rakenteen arvion terveys- ja käyttötarkoitusperusteisesti. Rotumääritelmän ulkonäköä määrittävät lauseet kiinnostavat vain löyhästi - esimerkiksi korvien ja hännän asennolla ei ole väliä.

Eräänä iltana tajusin, että Tihku on nyt juniorikäinen ja vielä se ehkä saisi anteeksi joitakin kehätaitojen puutteita, kun taas isompana edellytetään jo taidokasta olemista, ja siihen meillä on vielä matkaa :). Niinpä ilmoitin Tihkun enempiä ajattelematta viime viikonloppuna pidettyihin Porvoon kaikkien rotujen näyttelyihin ja varasin meille hotellihuoneen. 

Lauantaina iltapäivällä lähdimme köröttelemään kohti Porvoota. Sitä ennen vein Wiiman ystäväperheelle hoitoon. Ensin mietin, että Wiima tietenkin mukaan, mutta sitten päädyin ajattelemaan, että hän arvostaa enemmän lepolomaa tuttujen luona ja päästessään lenkeille, kuin sitä, että joutuu istumaan tuntikaupalla autossa ja näyttelykentällä. Ja uskon hänen eritoten arvostaneen sitä, että rakas pikkuriesa eli Tihku oli pari päivää pois näkyvistä :D.

ENSIN SYÖMÄÄN! ...

Saavuimme lauantai-illalla Porvooseen ja kävimme heittämässä kamat hotellihuoneeseen. Sitten suuntasimme ensin pienelle verryttelylle ja sen jälkeen oli tarkoitus saada ruokaa!

Olimme etukäteen miettineet, että vaikka oli syyskuun ilta, niin oli poutaa ja melko lämmintä, niin voisimme hyvin syödä terassilla, kun Tihkukin oli mukana. Mutta jos sellaista paikkaa ei löytyisi, niin Tihku voisi ottaa nokoset autossa sillä aikaa.

Kävi kuitenkin onnenpotku osuessamme Rafael's Bistroon, sillä sinne koiratkin olivat tervetulleita!
Tihkun lisäksi paikalla oli kaksi muutakin koiraa, ja kaikki sujui oikein hienosti!
Mahtavaa, että löytyy tällaisia paikkoja, joihin voi mennä koiran kanssa! Uskon vahvasti, että siitä hyötyy koiranomistajan lisäksi myös ravintoloitsija kun koirat tuovat mukanaan kotoisaa tunnelmaa koko ravintolaan - esimerkiksi tälläkin kertaa naapuripöydistäkin luotiin iloisia silmäyksiä Tihkuun. Ymmärrän kyllä allergisten ongelmat, mutta tässäkin ravintolassa oli kaksi siipeä, joista toinen oli koiraystävällinen. Hyvä Porvoo ja hyvä #rafaelsbistro!

Rafaelin Bistro oli Tihkun mielestä mahtava paikka, kun 

siellä sai nakin! Onnenpäivä! En tiedä onko Tihku vielä ikinä elämässään saanut yhdellä kertaa kokonaista nakkia!

Tihku myös käyttäytyi ravintolassa tosi hienosti. Kyllä häntä vähän ehkä jännitti, sillä hieman läähätytti alussa, mutta sitten hänellä mieli rauhoittui ja hän painui makuulle, ja otti nokoset.
Ravintolassa oli aika kova meteli, kun musiikki pauhasi - ei tosin ihmiskorvaan mitenkään erityisen kovasti, mutta sitten paikalla oli yhdessä pöydässä aika kovaääninen juhlaseurue, mutta hienosti Tihku siinäkin sitten rentoutui. Hyvää harjoitusta pennulle!
Ja vaikka kerron kovasta metelistä, niin ihmiskorvaa se ei tosiaan häirinnyt vaan ravintolassa oli iloinen äänimaailma, hyvä palvelu sekä maistuva ruoka!

Nakkiateria loppui kylläkin ihan liian nopeasti, tuumii Tihku

... Sitten näytelmiin!

Seuraavana aamuna starttasimme kohti näyttelypaikkaa, joka oli ulkokenttä. Ja tietenkin - oli alkanut sataa! Onneksi ei ole mitään tupsuteltavaa rotua vaan säänkestävä lappalainen, niin ei sade kovasti haitannut, etenkin kun itsekin olimme sadeasuihin pukeutuneita.

Kahvilateltassa sadetta pitämässä

Alueelle saapumisen jälkeen tehtiin muutamia juoksuharjoituksia näyttelypannassa, joka oli Tihkulle vieras. Näyttelypanta oli Tihkulla vain kertaalleen treenimielessä ennen näyttelyä, kun olin pitkän aikaa ajatuksessa, että esitän Tihkun tavallisessa nahkapannassa, koska se on minusta huomattavasti koiraystävällisempi tällaiselle vilkkaalle pojankoltiaiselle.
Mutta päädyin sitten kuitenkin tuohon ohueen näyttelypantaan, kun ajattelin, että tilanne on nopeasti ohi. Meidän näyttelypannassa on levennetty alakaulaosa, eli se ei tunnu niin ikävältä kuin pelkkä ohut naru.

Kehässä. Ihan hyvin se näyttää tuo juoksemisemme sujuvan :)
Kuvassa näkyy sadeasuinen kehäsihteeri.

Vuoromme koitti varsin nopeasti aamupäivällä, koska penturyhmässä oli vain yksi koira ja seuraavaksi arvosteltiin junnut, joita oli kaksi - me olimme niistä toiset. 

Siihen nähden, että melkein kylmiltään toin Tihkun isoon kaikkien rotujen näyttelyyn, niin kaikki meni varsin hyvin! Liikeosuudet uskoakseni oikeinkin hyvin, Tihku juoksi vieressäni kiskomatta ja kääntyi hienosti vihjeestä Vasen aina kulmissa (olemme harjoitelleet kääntymisiä vihjeestä ihan muissa tarkoituksissa ). 
Mutta seisominen oli vaikeampaa :D . Silloin Tihkun keskittyminen levisi kaikkeen ympärillä tapahtuvaan ja jouduin monta kertaa "keräämään" koiran ja asettamaan uudelleen. Mutta saimme kyllä aikaiseksi ihan hienojakin seisontahetkiä!  (ps. seisontaharjoitukset sujuvat hienosti kotikentällä ja muissa paikoissa, mutta koiranäyttely oli liikaa vasta-alkajalle)

Tihku tuomari Harri Lehkosen arvosteltavana.
Minä sadetakissa ja treenihousuissa, vuoronumero jalan ympäri teipattuna :D,
onneksi ei tarvinnut jakkupukua ylle kiskoa, niinkuin näyttelyissä vissiin on tapana!

Tihku sai tuomari Harri Lehkoselta kivan, aivan itsensä näköisen arvostelun (H) :
"Vielä kesken kehityksen oleva, kevytrunkoinen nuori uros. Pään ja rungon tulee vielä vahvistua ja kallon leventyä. Riittävät kulmaukset, mutta jyrkkyyttä lantiossa. Hieman alaskiinnittynyt häntä ja lyhyt taka-askel. Oikean laatuinen tänään lyhyt turkki. Saisi kantaansa häntäänsä liikkeessä korkealla. Esiintyy iloisesti, tarvitsee kehätottumusta ja aikaa.".

H:sta varmaan harva näyttelykävijä ilostuu, mutta minä ilostuin, kun etukäteen ajattelin, että heitetäänkö meidät ulkonäön vuoksi porokoirakehään ja sitten kun Tihku sopivasti tiputti vielä kaikki alusvillansa ennen näyttelyä. 
Mutta alusvillaton turkki ei saanut moitteita, vaan oikeanlaatuiseksi todettiin, vaikka lyhyeksi, ja sellainen se onkin - myös alusvillaisena. Lisäksi Tihkuhan on kevytrunkoinen - toki vahvistuu kyllä, mutta hitaasti, valmista tulee n. kolmen vuoden iässä, mutta olihan Tihku aivan erinäköinen kuin muut kehässä piipahtaneet lapinkoirat :D. Kulmaukset on tasapainossa, mutta eivät ne tosiaan vielä kovin voimakkaat olekaan, enkä tiedä vaikuttaako rungon kehittyminen niihin. 
Tuo lyhyt taka-askel minua kyllä mietityttää. Ehkä Tihkulla vaan on oikeastikin lyhyt taka-askel, mutta luulen, että vien sen hierojalle tai fyssarille, ettei ainakaan mikään selän tai takapään, lantion kireys siihen myötävaikuta.
Ja häntä - sehän on tuollainen ketunhuiska ja pidän siitä, että se on matala-asentoinen. Kyllä se löyhälle kiepillekin nousee, mutta kuvassa tosiaan näkyy häntä olevan rungon jatkeena ja niin se usein on.

Sellainen Porvoon visiitti se oli. Ihan kiva kokemus ja uskoakseni vielä ainakin kerran käydään näyttelyssä rakennearvostelu hakemassa, mutta se on varmaan sitten joskus täysi-ikäisenä aikaisintaan :).

Ai niin - Tihku sai myös ihailijoita näyttelyissä. Yksi pariskunta tuli varta vasten kysymään, että millaisen arvostelun Tihku sai ja mistä kennelistä koira on. Kun heitäkin kiinnostaisi lapinkoira perheeseen ja heidän mielestään Tihku oli niin nätti, ja allekirjoitan heidän mielipiteensä!