Terveisiä syysmetsästä

Tämän päivän lenkkiä varten hakeuduttiin metsään.

Alla vähän kuvia Wiiman puuhista syysmetsässä.

Kato Matte mitä löysin!

Petojen sukua? :D

Wiima se on niin liukasliikkeinen, että suurin osa siitä ottamistani kuvista on tällaisia! :)

Tai jos se joskus sattuu mahtumaan kuvaan kokonaan päätä ja häntää myöten, niin silti se on epäselvä suttu jossain kuvan keskiössä, kun kamerasormeni ei ehdi sen liikkeisiin mukaan - eikä kameran säädöt. Pitäisi niin pystyä ennakoimaan mistä se vilistää kameran säätämistä varten, mutta jos ennakoit yhtä vaihtoehtoa, niin Wiima valitse sen toisen :)

Luonnon omat holvikaaret, kyllä oli komeaa kävellä tällaista polkua!

 

 Mörri Möykyn kannon alla on Wiimukka Kukkasen kolo!

Ja se oli lenkin, lorun ja tämän kuvatarinan loppu, auton kokka kohti kotia. 

Tarvinneeko mainitakaan, että ruokailtuaan naudan rustolihalohkareen (vai miksi sitä kutsuisi..) terassilla, loppuilta kuluikin pentuselta makaillessa, sen verran verotti kuviinkin tallentunut hepulointi sen voimia. Mutta väsynyt koira, onnellinen koira! :)

Uudet valjaat

Ostin Wiimalle uudet valjaat. Nämä ovat nimeltään VGWvaljaat, kirjainyhdistelmä tulee sanoista Very Good Walking. Ne ovat ergonomiset, kiristämättömät, pehmustetut sekä lisäksi ns. antivetovaljaat, eli tekevät vetämisen koiralle lähes mahdottomaksi luonnollisin, hellävaraisin keinoin: koiran vetäessä painopiste muuttuu ja se kääntyy tällöin automaattisesti puolivoltin kohti omistajaa :) Tämä aiheutuu käytännössä siitä, että hihnan kiinnityspaikka ei ole niskassa tai selässä vaan edessä, keskellä rintaa.

Wiima kyllä kävelee itse asiassa varsin kauniisti. Hihnalenkillä hihna on lähes aina löysä. Se kiristyy vain kun toisia koiria tulee vastaan ja niistäkin tilanteista Wimppu suoriutuu paljon hienommin kuin jokin aika sitten.
On ollut hauskaa huomata että edistystä tapahtuu silläkin rintamalla :)

Mutta olin jonkin aikaa ajatellut valjaiden hankkimista sille, ihan vaan siksi että valjaat ajatuksena tuntuu kivammalta kuin kaulan ympärillä oleva panta. Sitten kuulin näistä VGW-valjaista pentukurssilla ja tein hankinnan.

Wiima on nyt käyttänyt niitä viikon ja vaikuttaa siltä, että lenkkeily olisi vielä entisestäänkin rauhoittunut, mutta en ole varma, koska aika hienosti - kuten todettua - se kulki ennenkin. Siitä olen joka tapauksessa varma ja vakuuttunut, että valjaat istuvat sille kuin hansikas, eli eivät kiristä mistään eikä se tunnu edes huomaavan niitä, alussakaan, niin iloinen ja reipas se oli heti jo eka lenkillä niiden kanssa. Eli tyytyväisiä ollaan ja hyvin toimii.

Joten tiedoksi vaan tällainenkin mahdollisuus sinulle, jonka koiralla on veto-ongelma. Kannattaa kokeilla VGW-valjaita.

Valjaiden oikea paikka selkäpuolella on niskassa lapaluiden edessä, kuten kuvissa ja ne kiinnitetään pikalukolla. Rinnassa on rengas jossa remmit yhdistyvät ja hihna on kiinni tässä renkaassa.
Otin Wiimasta lenkillä muutaman kuvan valjaissa, alla:

Wiima tarkkailee harakkaa niin keskittynesti että on ihan patsaaksi jähmettynyt =)

 

Omppuja ja viemärihommia

Matten kirjailuja..
Tuleeko mieleesi mikä voisi olla yhdistävä tekijä omenoille ja vessanpöntön viemärille?
No, sepäs on tietenkin neiti Näpsä eli meidän Wiimukka!

Ja näin siinä kävi; Husse oli pihalla maankaivuuhommissa pihatien laatoittamista varten. Apulaisenaan hänellä tietenkin myös kaivuuhommista kovasti innostunut typykkämme Wiima. Sillä seurauksella että typykän tassut eivät enää sisääntullessa olleet lumenvalkoiset, päinvastoin, pieniä söpöjä multaisia tassunjälkiä jäi eteisen lattian koristeeksi.
Tassunjälkiä alkoi kuitenkin olla lattiassa mielestäni riittävästi, niinpä heitin pimun olkapäälle syliini ja kiikutin hänet toiletin puolelle pesua varten.

Mutta voi onnettomuus ja harmi! Wiimalla olikin pihalta löytynyt omena leluna suussa, jonka hän sai päähänsä pudottaa suustaan - tietty juuri kun sylissäni ollessaan hänen päänsä lipui wc-istuimen yli!
Ja kuka vihulainen istuimen kannen olikaan auki jättänyt, en tiedä, mutta auki se oli ja kuului plumps. Sinne se putosi. Omppu siis, ei onneksi sentään koira!

Pieni ihmetys oli kun omenaa ei pöntön pohjalta löytynytkään ylösnostettavaksi, miten pitkälle se siis olikaan mennyt?! Hussellapa alkoikin siitä sitten toinen - vähemmän miellyttävä - puuha wc-pönttöprobleeman hoitamiseksi, vaikka olikin jo kaivuuhommista väsynyt ja nälkäkin massussa kurisi.
Ja mielessä kieltämättä kävi, että voisiko tästä nyt kehittyä isompikin urakka ja mikä olisi sen hintalappu..
Mutta lopuksi selvisimme pelkällä säikähdyksellä (ja Hussen remonttimiestaidoilla!). Omppu oli luiskahtanut sellaisella vauhdilla korkealta pönttöön että se oli jatkanut matkaansa suoraan pöntön vesilukon toiselle puolelle. Ja sieltä se Hussen mukaan löytyi tyytyväisenä köllöttelemässä, kunnes hän sen sieltä sopivin työkaluin pois sai.

Että semmoista meininkiä täällä meillä tänä iltana. Kyllä jääpi muistoihin tämä päivä kun koira vessan tukki! :D
Ja alla olevissa kuvissa viattoman näköinen karvakasa on se Viheliäinen_Tuholainen joka tämänkin sirkuksen aikaan sai!

Match Show - eka kerta !!

Heippa! Nyt ette kyllä arvaa missä olen ollut! Paitsi nokkelimmat lukijani saattavat jo otsikon luettuaan aavistella :)

Eli meikäläinen osallistui 'match show'- kilpailuihin. Kisan järjestäjänä SLEK Ry eli Suomen Löytöeläinten Kummit ry ja tapahtuman tuotto meni hyväntekeväisyytenä Suomen kodittomille eläimille, löytöeläinkodeille.

Match show on oikeastaan leikkimielinen näyttely, siinä ei pääsääntöisesti arvostella koiraa sen rotumääritelmää vasten vaan arvioidaan koiran kuntoa, sen esiintymista sekä koirakon - koiran ja ohjaajan - välistä yhteistyötä. Kehässä on kaksi koiraa yhtaikaa ja paremmin suoriutunut saapi punaisen nauhan ja toinen koira sinisen.

Minä osallistuin luokkaan "isot pennut". Iso ei tässä kohtaa tarkoita ikää vaan sitä että olen hujahtanut korkeutta vähän enemmälti kuin vaikka chihuahua. Pentuluokassa kisasivat kaikki alle vuoden ikäiset pennut, itse taisin olla kisojen nuorimmasta päästä.

No, sininen nauhahan siitä sitten tuli, mutta sininen on kaunis väri :) Meidän piti juosta ohjaajaa kauniisti seuraten kehää ympäri, seistä paikallamme sekä antaa tuomarin tutkia hampaita ja kehoa. Minä onnistuin oikein hienosti noissa liikunnallisissa osuuksissa - seurasin Mattea nätisti - mutta sitten tuo paikallaan seisominen ei oikein onnistunut. Sitä emme ole koskaan edes harjoitelleet, mutta istu-käskyä olemme - ja niinpä heti kun pysähdyimme, niin minä iskin pemppulini maahan. Enkä ollenkaan ymmärtänyt että olisi pitänyt kauniissa asennossa - tai ylipäätään - seistä. Niin ja tuo tuomarin tervehtiminen, se oli ehkä aavistuksen liian riemukasta suhteessa siihen mitä odotettiin :D

Mutta Matte sanoo, että 'ei se mitään', sillä ei me siellä maineen ja kunnian vuoksi käytykään vaan kuulemma siksi, että minä saisin lisää kokemuksia ihmis- ja koirapaljoudesta ympärilläni. Ja sitä minä kyllä sain :)

Ja ehkä kaikkein kivointa minun mielestäni oli kuitenkin se kun tapasin toisen samanikäisen lapinkoiratyttösen, Eewi- nimeltään (Nättinuttu), ja väliajalla saimme hieman telmiä.

Alla muutama kuva tilaisuudesta minun ja isännän ottamina, olkaapa hyvät: (muistat kai että kuvan saat isommaksi sitä klikkaamalla..)

Niin, ja nytpä tässä onkin selvinnyt, että Eevi olikin Eewi =) 

Sen pituinen se. Mennään toistekin! :)

Maalaiskoira kaupungissa ja satelee

Minä ja Matte käytiin tänään ihmettelemässä kaupungin vilinää Turussa. Kaupungissa itsekin asutaan, mutta niin pienessä että kello neljän ruuhkakin kestää vain minuutin.

Satoi, mutta ei se meitä haitannut. Eikä muitakaan, sillä sateesta huolimatta oli mukavasti ihmisiä liikkeellä. Näin lyhyessä ajassa enemmän autoja ja ihmisiä kuin olen ikinä nähnyt. Ja isoja hirvitysbusseja, jotka eivät vain hurisseet vaan myös puhisivat ja suhisivat. En minä tosin niitä silti pelännyt, mutta pidin kyllä tarkkaan vaarin että muistivat mennä ohi eivätkä saaneet päähänsä tehdä muita temppuja.
Hissilläkin (parkkihallin) minä ajelin sekä piipahdin maan alla, eli siellä parkkihallissa.

Kaupungissa oli kyllä niin erilaista kuin kotona, ei puun puuta eikä nurmikkoa. Kivetystä vaan. Sitä minä vähän ihmettelin. Ja se oli myös hieman ongelmallista, sillä minulla alkoi olla - mitensennytfiksustisanoisi - hieman pissihätä. Mutta minähän en siis pissi mihin vaan, katukivetyksille ainakaan, pehmeä alusta sen olla pitää - ruohomatto, sammalmetsä tai ojanpohja.

Edellä mainitusta syystä Matte vei minut reissun lopuksi paikkaan nimeltä Taidemuseon mäki, sillä siellä olisi kuulemma puisto ja ruohoa ja minä pääsisin pisulle. Ja sinne Taidemuseonmäelle minä sitten kyllä pissin, ruohomatolle, olinhan jo tovin pidätellyt.

Reissu meni hyvin. Mikään ei saanut minua pois tolaltani, emmekä me sellaista olleet odottaneetkaan. Kaikkein eniten ehkä ihmettelin hissimatkaa, kun sattui aika paljon ihmisiä samaan hissiin ja sitten piti istua hiljaa paikallaan siellä jalkaviidakossa ja minä olisin halunnut kiertää haistelemassa kaikki varpaanvälit ja tehdä tuttavuutta kaikkien potentiaalisten rapsuttajakäsien kanssa. Enkä kissa vieköön saanut :(

Alla pari pokkarikameran kuvaa reissusta. Matte sanoo, ettei kovin kehuttavia, linssikin kastui ja kuulemma olin myös ollut vähän hankala, vikkeläliikkeinen kuvattava. Matte päivitteli, että kun liipasinsormi kävi, niin minusta oli useimmiten kuvassa enää häntä. Mutta miten olisinkaan siellä suurkaupungin sykkeessä ehtinyt istua poseeraamassa kun oli muutakin tekemistä ja katsottavaa :)

Lähestymme jokirantaa. Nuo keltaiset sadetakit ihastelivat Wiimaa meidät ohittaessaan, kun pyysin sitä istumaan paikallaan "oj en så söt liten valp, och va' duktigt den sitter" .. :)

Jokilaivojen sesonkiaika alkaa olla ohi, kannet sateessa tyhjillään. En tosin tiedä olivatko aukikaan, kun olivat vietävät parkkeeranneet vastarannalle :)

Teatterisillan penkeillä ei ollut sadesäällä monta istujaa..

Hassua ettei täällä Apteekkimuseossakaan ole tullut poikettua vuosikymmeniin, vaikka se on ihan kaupungin sydämessä. Lapsuudesta muistan, että täältä sai ostaa rintasokeria tötterössä - kuin vanhoissa lastenkirjoissa :)

Wiima näyttää vähän hämmästyneeltä kaikissa kuvissa. Se pitää osin paikkansa, sillä se ei meinannut millään viitsiä istuskella paikallaan kuvattavana eikä varsinkaan katsoa kameraan. Kuvan ottamiseksi minun piti pyytää sitä istumaan ja itseni hieman peruuttaa poispäin saadakseni koko koiran ja taustaa mukaan ja kun peruutin poispäin, joka kerta se nosti pyllynsä ja lähti mukaani. Paitsi näillä kerroilla jolloin se jäi kiltisti istumaan, mutta naamasta näkee, ettei se oikein diggaillut tätä kuvaamishommaa :) 
Kuvaaminen on helpompaa metsässä tai olosuhteissa jolloin koira saa olla irti. Tai ainakin siis pennun kuvaaminen. Aikuisena se jo istuu missä pyydetään (toivon.. :)

Aasi sen teki! :D

Nonni! Terveisiä hienosti sujuneelta hihnalenkiltä! Wiima kulkee ihan mukavasti hihnassa muutenkin ollakseen vielä pikkuinen naperohauva, mutta toisten koirien ohitus on ollut vähän vaikeaa. On tosin eroa, ohitammeko muita koiria kävelylenkillä vai pentukurssin harjoituksissa, nimittäin pentukurssilla ohitustehtävät sujuvat tosi hienosti. Mutta hihnalenkillä jostain syystä eivät, tilanteet kai tulevat tällöin eteen niin yhtäkkiä.  Silloin Wiimalta unohtuu, että minä olen hihnan toisessa päässä ja toinen koira valtaa pikku pennun mielen ihan kokonaan. Ja vaikka Wiimukka hieman ahne neiti onkin, niin namin voima ei ole riittänyt huomion vetämiseksi pois toisesta koirasta. Toinen koira on ikään kuin vielä parempi herkku kuin minun tarjoamani.

Koulutusoppaissa tolkutetaan Lelun käyttöä kontaktinottamiseksi, mutta se on tuntunut vähän vaikealta ja monimutkaiselta ajatukselta kantaa vielä leluakin mukana kävelylenkeillä - mihin sellainen edes kesävaatteissa mahtuisi?!

Mutta nyt minä Matte terästäydyin ja nappasin vinkuAasin, riehulelun, mukaan taskuuni lenkille, ja toiseen taskuun pikku herkkuja. Ja Avot, siinä se oli! Kyllä toimi. Kätevää kun koira on sopivasti ahne ja lisäksi iloluontoisena rakastaa leikkiä ja riehua, niin vastaantulevat koirat ohitettiin Aasin kanssa leikiten, leikin varjolla.

Aasi sujahtaa anorakin taskuun jatkossakin :D

Home alone ja mitä silloin tapahtui...

Matten mietteitä...
Wiimalta on pöydälle hyppely kielletty. Ruuan ja tavaroiden poimiminen pöydältä on sekin kiellettyä. Ja käsityksemme on ollut ettei hän sellaista varsinaisesti harrastakaan, kunnes tänään keittiön valvontakameraan tallentui paljastavaa materiaalia pentusen touhuista :D
Eka kuvassa pimun häntä vispaa pelkästä ajatuksesta jo niin että hännän tilalla on pelkkää suttua. Kakkoskuvassa reisilihakset jännittyvät jänishyppyyn, jota jänishyppyä kolmannessa kuvassa jo suoritetaan. Ja neljännessä kuvassa sitä sitten ollaankin jo pää pöydällä hamuamassa mitä hamuttavissa on :D 
Saalista Wiima-rassukka ei tempullaan kuitenkaan saanut. Matte tuntee itsensä myös hieman tuhmeliiniksi ja myötärikolliseksi, sillä tuolla pöydällä hauvan ulottuvissa oli ihania (sen mielestä..) mahalaukkuherkkuja, joista takuulla leijui aivan ihanan vastustamaton tuoksu pikku karvaturrin nenuun. Nämä herkut täytyy jatkossa säilyttää muualla, niin pennullakin toivottavasti pysyy kaikki neljä jalkaa maassa :)

Tänään on muuten suuri päivä! Nimittäin olohuoneen matto palasi paikalleen oltuaan evakossa siitä asti kun Wiima tuli taloon. Wiima (4 kk) on nyt ollut sisäsiisti jo jonkin aikaa ~ 1-2 viikkoa. Yöt Wiima on jo ihan sisäsiisti, ja aamulla ylösnoustua hellien aamuhalien jälkeen pimu pyytääkin kiireellä ulos. 

Arkisin voi keittiön nurkkaan sijoiteltulta sanomalehdeltä löytyä pienet lirut, kun hän on yksin, mutta jos olemme kotona, niin Wiima pyytää ulos pisulle. 

Niin ja se isompi sortti, Number two- hätä ei ole enää aikoihin tullut sisälle. Niinpä sitten kiikutimme olkkarin ison villamaton taas paikalleen ja toivomme hartaasti ettei hän erehdy luulemaan sitä sanomalehden kaltaiseksi isoksi vessaksi =)