Käytiinpä eläinlääkärillä..

Wiiman takalistosta on viime aikoina aina välillä noussut ilmoille tuoksahdus, joka ei todellakaan ole ollut mikään tyttömäinen kukkaistuoksu. Anaalirauhasten lehahduksia olemme syyksi arvailleet ja niinpä Wiima onkin kerran jos toisenkin joutunut alistumaan meidän koiranhoitajanoviisien käsittelyyn kyseisessä asiassa. Tyylinä on ollut suihkutella kädenlämpöistä vettä typykän ahteriin ja painella 'ulostuloaukon' molemmilta puolilta.

Meistä on tuntunut, ettei hoitomme tulos oikein vastaa odotuksiamme lehahdusten jatkuessa, joten päätimme varata Wiimalle ajan eläinlääkärille syyn selvittämiseksi. 

Samalla oli tarkoitus puhua Wiiman silmistä, joissa toisessa on taas havaittu pientä punotusta, joskaan ei mitään vuotoja tai rähmimistä. Silmätulehdusta Wiimalla on ollut ennenkin, puolen vuoden iässä (tässä siitä kerrasta: http://wiimansivu.blogspot.fi/2012/11/silmatulehdusta-ja-painotietoja-65-kk.html).

Takalisto-ongelma oli mitä arvelimmekin, eli anaalirauhaset hieman täyttyneet - ei kuitenkaan tulehduksia. Saimme kädestä pitäen ohjeistuksen miten niiden tyhjennys tehdään, jos ja kun sellainen toimenpide taas olisi tarpeen. Joten kaikki hyvin ahteririntamalla.

Follikulaarinen konjunktiviitti

Silmässä olikin sitten lääkitystä vaativa vaiva, joskin lievänä, nimeltään Rakkulainen silmän sidekalvon tulehdus eli Follikulaarinen konjunktiviitti. Selvisi että kyseessä on kiusallinen, mutta tyypillinen nuorten koirien vaiva joka voi olla sitkeäkin, siis toistua, mutta helpottaa aikuisiällä - vaiva on sidoksissa pennun immuunipuolistuksen kehitykseen.
Lääkehoitona (kuten viime kerrallakin) antibioottitipat sekä silmähuuhde.

(edit/jälkipäivitys: tämä silmätulehdus vaivasi Wiimaa toistuvasti nuorena koirana, mutta ei uusinut enää noin 1,5 ikävuoden jälkeen. Eli kyseessä todella oli kuten ELL kertoi, nuoren koiran vaiva)

Eläinlääkärin asiakkaana Wiima-pentunen oli valioluokkaa. Samaan aikaan odotushuoneessa oli kissa kopassaan sekä useampia pikkukoiria. Pikkukoirilla oli menoa ja meininkiä, eikä ihan äänetöntäkään, kun taas Wiima tyttönen istuskeli hiljaa ja katseli niiden puuhia. Välillä Wiimallakin tosin maltti petti ja typykkä olisi tykännyt sännätä mukaan touhuporukkaan, mutta kiltisti kuitenkin totteli kun pyysimme sitä istuutumaan paikalleen. Hyvä Wiima! :)

Ei tullut näpsittyä kuvia eläinlääkärin vastaanotolla, mutta kirjoitus ilman kuvia on tylsä.
Joten tässä alla viikonloppuna kännykkäkameralla otettu näpsäisy :)

Aiemmat koiraystäväni

Tällä kertaa vähän muuta kuin Wiimaa: Olen aina tykännyt kovasti koirista ja kaikki kulmakunnan koirat ovat aina olleet tuttujani, jotkut jopa enemmän kuin niiden kotiväki, mutta ihan erityisiä koiria elämässäni on ollut kolme:

Ensimmäinen kolmesta oli mummin ja ukin pitkäkarvainen mäyräkoira Mitsu. Viralliselta nimeltään Mitsubishi. Ei aavistustakaan mistä kennelistä se oli lähtöisin, mutta tuo sen virallinen nimi on jäänyt mieleen, kun automerkkinimelle aina hieman naureskeltiin. Mitsu kuuluu lapsuuteeni - vuosiin ennen koulun alkua ja ensimmäisiin alakouluvuosiini. Minulla on yksittäisiä muistikuvia siitä, muun muassa sellainen, miten jouduin pienenä pinnistelemään sitä silittäessäni, kun jostain syystä minun piti silittää koko koira kerrallaan, päästä pyllyyn asti - ja (mäyrä-)koirahan jatkui ja jatkui vaan :)
Mitsu oli meidän lastenlasten lellikki. Kertaakaan en muista että se olisi meitä ojentanut millään tavalla, mutta me olimme toisaalta hyvin fiksuja lapsukaisia ja kohtelimme sitä kunnioittavasti. Eikä muu olisi tullut mummille ja ukille kyseeseenkään.
Minulla on myös muistikuvia sellaisesta, miten ylpeitä mummi ja ukki olivat ja koko suku olimme Mitsun kiiltävästä hapsuturkista ja erityisesti sen mahtavasta huiskuhännästä!
Mitsun kanssa käytiin metsälenkillä päivittäin, vapaana se siellä juosta vilisti, ja kuten pihallakin, vapaana. Olen vasta myöhemmin tajunnut ihmetellä miten hyvin se pysyi vapaanakin hollilla, vaikka oli rodultaan metsästyskoira, eikä sitä ollut erityisesti koulutettu, sanan varsinaisessa merkityksessä.
Mitsu kohtasi loppunsa pihaltaan karanneen saksanpaimenkoiran puraistua sitä pahasti selkään. Mitsu sai vammastaan johtuen tuomion ettei saisi enää koskaan hypellä eikä kulkea metsämaastoissa, vaan tasaisella alustalla vain ja ihan varovasti. Silloin mummi ja ukki päättivät että hauvan tuli päästä laveammille metsästysmaille hyppelehtimään ja niin lähti Mitsu.

Sitten oli skyenterrieri Dexy. Elin nuoruusvuosiani, alakoulun viimeisiä, yläkoulun ekoja. Dexy oli ihan valloittava otus. Muistan eka kerran kun tapasin sen mennessäni sen kotiin kyläilemään. Tiesin että koiranpentu oli saapunut mutta minulle kerrottiin sen nukkuvan ja osoitettiin sänky jonka alla se olisi. Konttasin uteliaana sängyn edessä ja koitin nähdä millainen mytty siellä oikein tuuti. Eipä tarvinnut kauaa odotella kun olin tainnut ähkiessäni hauvan herätellä, nimittäin sieltä sängyn alta kömpi esiin hullunkurisimman näköinen koiruus minkä ikinä olin nähnyt! Se oli pelkkää selkää ja korvia! Ja uteliaita silmiä =) Oletko nähnyt joskus skyenterrierivauvan? Jos olet niin tiedät mitä tarkoitan :D
Meistä tuli Dexyn kanssa hyvät ystävät ja siinä kodissa aika ajoin yökyläillessäni en tainnut muuta puuhaillakaan kuin rapsutella, paijata ja ulkoiluttaa koiraa. Aamut olivat parhaita - nukuttuani yön, makuuhuoneeni ovi avattiin ja Dexy päästettiin sisään minut herättämään - ja kylläpä heräsin alta aikayksikön niihin märkiin suukkoihin. Olin myös muutaman kerran Dexyn hoitotätinä.
Dexy sairastui kuitenkin sydänvikaan varsin nuorena, vasta muutaman vuoden ikäisenä ja alkoi oireilla niin pahasti, että sen lopettaminen oli armeliaampaa. 

Minä ja Dexy 80-luvulla, meillä oli samanlainen kampaus :)

Ja sitten aikuisiälläni ennen Wiiman tuloa meillä vieraili Rölli. Rölli on borderterrieri, arvokas vanha herra - tai no, ei sen meno nyt aina niin arvokastakaan ole vaan onpi edelleen kahdeksasta (vai jo yhdeksästä) vuodestaan huolimatta kuin villivarsa :)

Mukavampaakin mukavampi koira, kuin ihmisen mieli. Pitkään ajattelimme omaa rotua pohtiessamme että se voisikin olla borderterrieri, mutta monen polun ja harkinnan jälkeen päädyimme sitten lapinkoiraan - joka tietty oli loistovalinta ♥ , mutta ei borderikaan huono olisi ollut, etenkään jos borderimme olisi ollut kuin Rölli, mutta siitähän ei ollut mitään takeita.

Rölli on ollut hoitokoiramme kotiväen matkustaessa ja niinpä se on ollut monessa mukanamme. Mökillä, kotona, lomareissuillamme ja you name it. Kivampaa ja sopeutuvaisempaa kaveria kuin Rölli saapi hakea - sille ei edes koskaan tarvitse sanoa 'ei' vaan se tietää säännöt ihan itse. Iloinen hännänheiluttaja, joka pusuttaa kaikki lähiympäristön posket, jos vaan saa mahdollisuuden.

Harmillista vaan ettei Rölli Pöttinen kaikesta fiksuudestaan huolimatta oiken kestä muita koiria (vaikkakin nyt vanhempana paremmin), niin ne eivät ole päässeet meidän Wiiman kanssa tuttavuusasteelle - ja samalla loppui Röllin kyläilyt meillä, mikä on vallan surullinen juttu meidän perheen mielestä. Suunnitelmia kyllä on tämänkin 'ongelman' selättämiseksi :)

9 kuukautta ja herkkukattaus

Tänään 20.1.2013 täyttää meidän Wimpula 9 kuukautta.  Siitä kun vähentää kaksi kuukautta saa tulokseksi seitsemän kuukautta ja täsmälleen niin kauan Wiima on nyt ollut osa perhettämme.
Ja miten sulavasti se onkaan solahtanut osaksi perhettämme - jos lattiaan rapsuvat tassun äänet ja aamuiset ilotervehdykset yhtäkkiä jäisivätkin kuulumatta, tuntuisi se nyt ihan kummalliselta, niin vahvasti ne ovat nivoutuneet osaksi arkeamme.

Juhlapäivänsä kunniaksi Wiimalle tarjoiltiin tänään jälkiruuaksi raakapakastettu lampaanluu. Luulen että Wiiman tunnelmat saadessaan luun haltuunsa oli samanlaiset kuin minulla kun saan kupillisen lakritsijäätelöä tai vadelmasuklaata. Antaa kuvien puhua puolestaan, katso alla:

Paitsi PS: ennen hieman yksipuolista "luu- ja wiima -kuvakavalkadia" kerron vielä että Rally-toko treeneissä oltiin tänään taas eikä ollut yhtään niin 'elefantti posliinikaupassa' -olo kuin viimeksi ja eka kerralla (tänään oli siis kolmas kertamme kyseisen harrastuksen parissa). Tehtävälappuset ja niiden sisältö oli saanut kypsyä korvieni välissä ja kertailin niitä viikon aikana vähän netistäkin, ja opiskeluni olivat tuottaneet tulosta - etenimme radalla viime kertaa sujuvammin. Superpaljon hiomista liikkeissä on ja kotiläksyjäkin saatiin (tiiviimpi 360 asteen oikealle kääntyminen; sekä käännökset tiiviimpinä ylipäätään, oman kehon käyttäminen viestivälineenä käännöksissä ja pujottelu, joka ei tullut "läksyksi", mutta itse tahdon vähän treenata), mutta nyt me ollaan Wiiman kanssa kartalla! :D

Ja nyt se lupaamani kuvakavalkadi synttäriherkkua nautiskelevasta Wimpulasta, 9 kk:

 

Pakkasen puremat

Lauantaiaamuna kun avasimme silmämme näytti mittari täällä Suomen lounaiskulmallakin -27 astetta. Huh, käsittämätöntä! Wiima typykkä kävi pihalla aamupissalla, mutta päin vastoin kuin yleensä, jolloin se usein jää ulos touhuamaan ja ihmettelemään maailman menoa tai toisinaan torkkumaan, mutta tänään se pyysikin varsin nopeasti sisään pääsyä. Ei miellyttänyt nämä astelukemat siis edes lapinkoiraa. Sen verran paksun turkin pimu on kylläkin nyt kasvattanut, että uskon kylmän tunkeneen hauvan sisuskaluihin tassujen kautta.
Niinpä laiskottelimme tuvan lämmössä aamupäivän:

Ja vähän aikaa kun maltettiin pakkasen lauhtumista odotella - niin olivat sääennusteet luvanneet - keli lauhtuikin mukavaksi ulkoilupäiväksi, aurinkokin taisi jo vähän lämmittää.
Jäihän mittari sentään reilusti siniselle (-17 ) vielä päivällä, mutta se ei tuntunut aamujärkytyksen jälkeen enää miltään ja Wiimakin astui uudella innolla pihavahdin tehtäviinsä:

Wiiman partioidessa portilla ja oven edessä valmiina pussaamaan kaikkia tulijoita, minä ja isäntä pakkasimme itsemme sillä aikaa toppa-asuihin ja lähdimme sitten koko konkkaronkka metsään. Lumi narisi ihanasti jalkojen alla. Aurinko paistoi ja kuura kimmelsi kaikkialla auringonsäteiden osuessa.

Vastavaloon kuvatessa tuli valokuvaan erilaisia sävyjä ^

Wiima on bongannut hiihtäjän (ylävasen). Hetken jo pelkäsin että se lähtee morjestamaan, mutta kiltisti typykkä pysyi luonamme.

Juoksemisen riemua! Wiima vetää kierroksen pellolla saatuaan jännittävän vainun.
Vauhdikas luoksetulokin filmille tallentui :)
Filmi (youtube)

^ Ja koiratko ei muka osaa hymyillä?? :) 

 Suunnanvaihto vauhdissa :)

Korpikuusen kannon alla on Mörri Möykyn kolo - taisi olla vielä tuoksukin jäljellä.

Jää tekee kauniita kuvioita

Typykkä ryhdikkäänä

"Kiitos mielenkiinnosta", sanoo Wiima!

Talven tuulet ne metsässä laukkaa - eli metsälenkkiä ja vähän rally-tokoakin

Tänään Wiima tapasi uuden koirakaverin Rimman. Teimme Rimman ja emäntänsä kanssa sunnuntaiaamulenkin metsään ja parasta oli kun tällä lenkillä koirat saivat päästellä vapaina! Reitti olikin meille Wiiman kanssa ihan uusi, hyväksi totesimme ja kierrämme varmuudella toistekin!
Wiima-tyttönen totteli varsin hienosti luoksetulokutsuja, mutta varmuutta siihen kaipaan vielä siinä mielessä, että jos kuonon edestä olisi ponkaissut pupu, niin pahaa pelkään että perään olisi ponkaissut Wiima...
Alla muutama reissulla ottamani valokuva:

Yläkuva. Metsäaukealla heittelimme vähän nameja koirien etsittäväksi. Wiima istahti fiksuna tyttönä paraatipaikalle katsomaan mihin suuntaan lentää - "ehkä suoraan suuhun kun istun näin lähellä ja raotan vähän leipäläpeä", mietti Wiima

*****

Rally-toko treenit olivat taas illalla. Kulunut viikko on mennyt harjoitellessa edellisessä kirjoituksessa mainittuja taitoja - ja kyllä ollaan päästy mukavasti eteenpäin, ei nolottanut osallistua kurssille :) Toki harjoittelemissamme liikkeissä on tosi paljon vielä hiomista ja oppimista, että ne painuvat Wiiman selkärankaan ja ylipäätään alkavat näyttää siltä miltä kuuluu, mutta olemme päässeet alkuun - oikeat sijainnit ovat suurinpiirtein löytyneet ja Wiima hakeutuu niihin käsimerkistä, käskysanoja ei vielä ole.

Seisominen teetti - kuten pelkäsin - eniten töitä. Sitä en nimittäin ollut Wiimalta ennen pyytänyt, eikä se voinut ymmärtää, että Emäntä on nyt yhtäkkiten saanut tällaista päähänsä. Mutta olemme saaneet siihenkin nyt jonkinlaista "tolkkua" - tästä on hyvä jatkaa.

Mutta tänään olimme sitten eka kertaa Rally-toko radalla, viimeksi vain harjoitellessamme liikkeitä.
Ja mahdoinko kuvata itseäni jo viime tekstissäkin elefantiksi posliinikaupassa - hmm, se tunne jatkui tänäänkin :D ! Rally-tokossahan on rata, joka koostuu tehtävälappusista, kuten "vasen täyskäännös" "koira eteen vasemmalta sivulle" ja niin edelleen.
Itse tehtävärastit eivät olleet kauhean vaikeita (sillä vaatimustasolla, jonka meille aloittelijoille olen laittanut), mutta minä söhelsin. Vaikka rata oli kirkkaana päässäni, niin sitten kun olin sitä suorittamassa, keskityinkin niin täydellisesti Wimppuun että unohdin missä järjestyksessä rataa pitäisi edetä ja että mitä liikettä mikin kyltti taas tarkoittikaan. Ja taas palattiin vähän taaksepäin ja eiku uudestaan :D

Joopa joo, ei kun harjoittelemaan taas tulevalla viikolla. Kyllä se siitä. Ja on vielä todettava että harvoin kulkee tunti niin äkkiä kuin rally-toko tunneilla :)

Eka Rallytoko- tunti takana

Selvisimme hengissä. Nimittäin ekasta Rally-toko -tunnistamme ikinä. Se ei ollut ihan alusta asti varmaa sillä osallistumme suoraan jatkokurssille koska alokaskurssit olivat täynnä! Wiimalla ei tietenkään päätä kylmännyt mutta Emäntäisellä sitäkin enemmän :D
Mutta paikan päällä osoittautui että kurssilla oli muutama muukin koirakko, joka harjoitteli Rally-tokoa nyt eka kertaa taikka edellisestä kerrasta on paljon aikaa. Niinpä tämä eka tuntimme käytettiin perusliikkeiden opetteluun.
Siis. Sen lisäksi että koiralla pitää olla hallussa
A) Sivu (istuu vasemmalla sivulla ja saapuu sinne etukautta kiertäen; tämän Wiima osaa vallan mainiosti - hakeutuu Sivulle usein pyytämättäkin) , niin nyt pitäisi moinen
B) asento opetella myös Oikealle sivulle. Koiran pitää myös
C) käskystä/käsimerkistä osata vaihtaa puolta vasemmalta Sivulta oikealle sivulle (mietin miksi alan kutsumaan tätä paikkaa Oikealla sivulla - ehkä "Viereen"..) ja vaihto pitää osata sekä minun edestäni kulkien että myös takakautta. Lisäksi Sivulla istuessaan koiran pitää
D) käskystä/käsimerkistä osata nousta Seisomaan liikkumatta kuitenkaan eteen- tai sivulle päin muuta kuin sen mikä anatomisesti on välttämätöntä.
E) Paikkaan Sivu liittyy myös ns Saksalainen käännös, jossa itse käännyn jyrkästi vasempaan ja koira kiertää minut ympäri päästäkseen taas vasemmalle Sivulle.
F) Sen pitää myös oppia uusi paikka istua, nimittäin ihan lähellä edessäni sekä ihan suoraan - pylly ei saa osoittaa koillista eikä kaakkoa vaan suoraan minusta poispäin. En tiedä onko tälläkin asennolla jokin nimitys.. sekä
G) osata seurata minua edellä mainitussa istumasijainnissa^ kun peruutan, ihan lähellä; Wiiman tassun kärjet kiinni minun tassunkärjissäni.
H) Koiran pitää myös osata malttaa 1) istua, 2) maata ja 3) seistä käskystä paikallaan, kun itse kierrän koiran ympäri.
Ja juuri nyt en muista että käytiinkö kurssilla läpi myös muita liikkeitä, mutta kaipa ne palautuvat mieleen, kunhan palaset alkavat loksahdella kohdalleen ennen seuraavia treenejä viikon päästä.

Kotiläksyä tuli siis aika lailla - kääk! Ennen kurssia meillä oli Wiiman kanssa - kuten yllä kerrottu - osaamisrekisterissä tuo Sivu (vasen, yllä A), mutta puolenvaihdot ja Saksalainen käännös (B, C & E, erityisesti E) olivat aika hankalia. Ja, kuten aina, ongelma ei tietenkään ollut koirassa - Wimpsis kyllä työskenteli innokkaasti - vaan ongelma oli minussa, kun en millään oppinut koordinoimaan askeleitani, käsiäni ja käännöksiäni niin kuin kuuluu. Makupala oli aina väärässä kädessä, ohjasin koiran väärältä puolelta ympäri päätyen väärälle puolelle ja ketteryyteni oli muutenkin elefantin luokkaa. Huomasin oman taitamattomuuteni näkyvän myös Wiimassa, siitä tuli välillä vähän epävarma ja alkoi nuuskia lattiaa, koska minä huitelin mennä miten sattui ja meni liian vaikeaksi sille ymmärtää mitä halusin. Mutta sitten helpotettiin asioita, niin sujui paremmin ja pääsimmehän kyllä vähän kärryille ainakin siitä mitä meidän nyt pitäisi oppia ja kotona on siis harjoiteltava ahkerasti.

Kohtaa D harjoitellessamme oli haastetta saada Wiiman pylly irti maasta, sillä olen opettanut sen niin että Sivulla aina Istutaan kunnes lähdetään liikkeelle. Kun Wiimalle sitten kädellä näytin että halusinkin sen nyt seisovan ja kun se nousi seisomaan, niin Fiu samaan aikaan askelsi typykkä heti loittonevia sivuttaisaskelia takajaloillaan ja niinpä se päätyi heti väärään asentoon. Tässä meillä on tekemistä ennen seuraavaa sunnuntaita.

Kohdat F ja G eli istua edessäni ja seurata minua samassa paikassa sujuivat aika hyvin. Tätä olen joskus harrastanut lenkillä ollessamme leikkinä. Ehkä minun olisi hiottava vielä sitä paikkaa, että se istahtaisi vielä lähemmäs minua. Tai ainakin pidettävä huoli ettei se ala jäämään kauemmas. Mutta tämän osalta voin olla rauhallisin mielin.

Ja viimeiseksi kohta H. Ihan jees. Wiima istuu paikallaan kuin tatti vaikka kierrän sen ympäri jos olen komentanut sen Paikka:lleen. Sen pää kyllä kääntyy ja se seuraa kulkuani, mutta vain päällään. Makuuasennossakin se pysyy, mutta vaihtaa kankkua kesken kaiken nähdäkseen minut koko ajan (luvallista R-toko säännöissä?? paitsi ei kai se meillä harrastelijoilla niin tarkkaa, vielä ainakaan :) ).
Seisomisasento sen sijaan - siinä meillä on taas haastetta. Seisomispyyntö on sille ihan uutta, yleensä kun pyydän sen olemaan paikallaan, pyydän sitä istumaan tai makaamaan, niinpä sen korvien väliin ei nyt mene millään, että Emäntäinen onkin saanut päähänsä että nyt sitten pitäisikin jäädä seisomaan! Joten tätä meidän on vähän tulevalla viikolla harjoiteltava :)
Seisomisharjoitukset ovat muutenkin ihan paikallaan nyt sillä suunnittelin vieväni Wiiman alkaneena vuonna yhteen tai muutamaan match showhun ja ehkä jopa näyttelyyn. Ja nyt se on jo niin iso, että seisominen pitäisi olla hanskassa.

Kaikenlaista oppimista ja "hiomista" siis meillä edessä, mutta ilon kautta mennään, sillä emme ole ainakaan näillä näkymin lähdössä kisaamaan tms, kunhan omaksi iloksemme vain jotain yhdessä touhuamme ja kaupan päälliseseksi opimme siinä uusia juttuja molemmat :D

Kivaa oli Rally-tokon ekalla tunnilla ja kiva ryhmäkin. Oli muuten toinen lapinkoirakin, täytyy ensi kerralla tiedustella kuka hän virallisemmin oli. Viikon päästä uudelleen :)

Suunnitelmissa 2013

Vuoden vaihtuessa on tapana suunnitella tulevaa. Toiset tekevät itselleen jopa lupauksia, toiset jättävät asiat vain suunnitteluasteelle. Itse kuulun jälkimmäiseen kastiin - ei sitten niin paljon harmita, jos ja kun ei tullutkaan toteutettua sitä kaikkea minkä oli suunnitellut.

Itseäni koskevia suunnitelmia (huom! ei lupauksia asian vaikeusasteesta johtuen) minulla on pilvin pimein, useimmat niistä koskevat ympärysmitan hienoista kaventamista ennen kesän tuloa :)

Mutta myös Wiiman pään menoksi on joitakin suunnitelmia tehty, ja ainakin seuraavia asioita olisi alkaneena vuotena tarkoitus toteuttaa:

• Paimennustesti. Ja tämä on jo hieman pidemmällä kuin suunnitelma. Olen nimittäin ilmoittanut Wiiman toukokuulla pidettävään paimennustestiin, porojen sijaan paimennettavina ovat lampaat! Testissä ei mitata sen taitoja varsinaisesti, sillä eihän sillä ole ollut mitään aiheeseen liittyvää oppiakaan, mitataan vain paimennusvaistoa ja -taipumusta. Toisin sanoen sitä että suhtautuuko se paimennettaviin oikealla tavalla ja onko paimennustaipumus säilynyt sen geeniperimässä. Tästä tulee jännittävä kokemus, odotan sitä jo!
• Paimensukuisen lapinkoiran seuran vuosittain järjestämään Katselmukseen osallistumme. Katselmus kokoaa yhteen paimensukuisia lapinkoiria ympäri maan ja tapahtuman tarkoituksena on saada käsitys paimensukuisen lapinkoiran nykykannasta, linkki sivustolle tässä. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna Helsingissä ja ajankohta on huhtikuussa.
  Tätäkin jo odotan, käyntimme tässä tapahtumassa on ekamme, sillä koiraharras-tuksemmekin on kestänyt vasta puoli vuotta kun Wiima kesäkuussa 2012 kotiutui.
• Kiva Koirakansalainen -testi. Linkki sivustolle tässä. Kesällä tämä testi järjestetään täällä kotikaupungissani ja tarkoitukseni on kokeilla mihin rahkeemme Wimppulin kanssa riittävät. Tämä testi on siitä kiva juttu, että vaikka siinä epäonnistuisikin, niin sitä voipi sitten myöhemmin kokeilla uudelleen.
• Osallistumme yhteen tai useampaan Match Showhun - sekä mieleni tekisi myös osallistua kerran jopa ihan oikeaan näyttelyynkin! Jälkimmäinen aie on kyllä vain harkinnassa, ei vielä suunnitteluasteella :)  Näyttelyihin en enemmälti aio panostaa, mutta kertakokemus olisi hyvää harjoitusta, jännä kokemus itselle ja olisihan mukava myös kuulla mitä Wiimasta sanoisi  rotuarvosteluun perehtynyt tuomari - vaikkakaan menestystä ei liene luvassa, sillä paimensukuisena se ei ulkomuodoltaan vastaa ihan sitä mitä suomenlapinkoiran rotumääritelmään on turkin ja rakenteen osalta kirjattu.
• Harrastusmuotona meillä on Wiiman kanssa ollut (arki)tottelevaisuus, nyt olisi mukavaa löytää sen rinnalle tai sijaan jokin muukin iloinen ja touhukas yhteinen laji.
  Tässä asiassa olenkin tarttunut jo tuumasta toimeen ja ilmoitin meidät rallytoko-kurssille! Sellaisen lajin parissa sitten puuhastelemme maaliskuun loppuun asti ja sitten sen jälkeen vedämme henkeä ja pohdimme Wiiman kanssa että mitäs sitten. Myös agility ja pallopaimennus (eritoten) kiinnostavat - odottelen jännityksellä mitä lajeja tarjoaa paikallinen koirayhdistyksemme lumien sulettua kevätkauden alettua.

Semmoisia suunnitelmia. Sitten laitetaan käpälät ristiin ja hippulat vinkumaan ja vuoden lopussa sitten nähdään, että miten ja mitkä luetelluista suunnitelmista toteutuivat :)
Hyvää ja touhukasta alkavaa vuotta vielä kertaalleen!