Luolavuoren luonnonsuojelualue

Pari viikkoa sitten lenkkeiltiin alueella, joka on itse asiassa minulle hyvinkin tuttu, eli Turun Luolavuoren (Luolavuori-Ilpoinen) luonnonsuojelualue ja ulkoilureitistö. Luonnonsuojelualue perustettiin Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi ja itse olen pikkutyttönä asunut Turun Ilpoisissa Lauklähteenkadulla aivan tuon alueen vierellä (siis huomattavasti ennen noita maamme 100-vuotisjuhlallisuuksia)

Muutimme kuitenkin pois jo kun täytin 7-vuotta ja sen jälkeen en noilla seuduilla oikeastaan ole käynyt ennen tuota parin viikon takaista reissuamme.

Lähestyimme aluetta Ilpoisten kautta ja jätimme auton koulun/kirjaston eteen, Lauklähteenkadun päähän ja, koska vanha kotipihani on heti toisella puolella, niin toki nostalgiasyistä kurkistimme ensin kotipihalleni. Muistot vierivät mieleen, mm. miten kerran olin saanut hienon vaaleanpunaisen vekkihameen ja ylpeänä menin hametta pihakavereille näyttämään. Kävi kuitenkin niin hassusti, että astuttuani ulko-ovesta pihamaalle jäin vahingossa heti isomman pojan polkupyörän alle!
En tiedä miten pojan siinä kävi, itse sain kaatumisesta haavan polveen, mutta ikävintä oli, että uusi hameeni meni heti riekaleiksi. Se kirveli paljon enemmän kuin polvi :) ! Mutta enemmän on kuitenkin hyviä muistoja ja huvittavaksi muistoksi se on tuo vekkihamemuistokin jalostunut :) .

https://www.turku.fi/kulttuuri-ja-liikunta/ulkoilualueet/luonnonsuojelualueet/luolavuori

Reitistö lähtee heti kirjaston takaa, ja edessä nousee Luolavuoren kukkula. Se on itse asiassa vanha maantäyttöalue, ja sitä aiemmin ihan kaatopaikkakin 😳, mutta sitä ei voi mistään enää ympärilleen katsomalla päätellä. Nykyisin kukkula toimii mm maastopyöräilijöiden harjoitusratana, näköalakukkukana sekä ulkoilualueena koiran ulkoiluttajille ja muille lähiseudun kaupunkilaisille.

Luolavuoren kukkulalta näkyy koko Turun yli, yhdessä suunnassa Turun Tuomiokirkko (kuvassa yllä), toisessa suunnassa Mayerin telakka ja kolmannessa suunnassa Paraisten kalkkitehtaiden piiput.

Hieman yllätyin kun huomasin kukkulan laella jatulintarhan tai toiselta nimeltään neidontanssin. Nehän ovat muistoja kaukaa viikinkiajoilta, ja hetkeksi pääni tyhjeni kaikesta vähästäkin tiedosta ja olin vaan hämmästynyt, etten ollut kuullut Luolavuoren kukkulallakin keskiaikaisia muistoja olevan. Kunnes sitten tajusin missä oltiin ja ettei kukkulaa tässä muodossaan ollut olemassakaan keskiajalla.
Kotiin tultuani vähän googlailin, ja selvisi, että Luolavuoren jatulintarha on rakennettu vuonna 2011,  siis keskiaikaa huomattavasti tuoreempaa tuotantoa.

"Jatulintarha on suomalaiseen kansanperinteeseen pohjaava nimitys eri puolilla Eurooppaa esiintyvälle kivistä kootulle labyrinttikuviolle eli kiertokäytävälle. Muista labyrinttikuvioista poiketen jatulintarhassa ei yleensä ole umpikujia. Jatulintarhan kehien välissä kulkevaa mutkittelevaa polkua pitkin voi kävellä kuvion reunalta keskustaan." (Wikipedia).

Jatulintarhojen, niiden oikeiden, tarkkaa ikää tai merkitystäkään ei täysin tunneta. Arvellaan, että niillä olisi ollut uskonnollinen tausta. Paraisilta löytyy jatulintarha Nauvosta (linkki), ja niitä käsittääkseni löytyykin pääasiassa Pohjolan rannikkoseuduilta.

En saanut jatulintarhaa ihan kokonaan kuvaan, koska keskelle sitä oli majoittunut dronen lennättäjiä, joita en sitten viitsinyt ilman lupaa kuviini poimia.

Nousimme kukkulalle yhdeltä puolelta ja sitten toiselta puolelta alas. Mäki oli varsin jyrkkä, ja koska oli satanut useana päivänä, oli myös polku aika liukas ja liejuinen.

Kukkulan jälkeen toisella puolella alkoi sitten luonnonsuojelualue. Turun Sanomat on kirjoittanut aiheesta näin:

"Turun Luolavuoren kaupunginosaan on perustettu Varsinais-Suomen Ely-keskuksen päätöksellä 25 hehtaarin laajuinen luonnonsuojelualue. Se on osa Luontolahjani satavuotiaalle -kampanjaa. Luonnonsuojelualue sijaitsee Ilpoisten kaupunginosan ja Luolavuoren vesitornin välisellä metsäalueella.
Alueella on yksi Suomen komeimmista luolista, varhaismetallikautisia kivistä kasattuja hautaröykkiöitä ja Ropovahaksi kutsuttu vanha Turun kaupungin rajakivi satojen vuosien takaa. Siellä on myös luonnontilaista männikköä sekä korpimaista vanhaa metsää, jossa on liito-oravan reviiri. Luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaan lahopuun määrä metsässä on huomattava. Louhikkoisesta kalliomänniköstä löytyy myös Litorinameren muinaisranta 7 000–8 000 vuoden takaa.

Luonnonsuojelualueella on kolme muinaismuistoa ja yksi luonnonmuistomerkki. Kaksi muinaismuistoista on varhaismetallikautisia, kivistä kasattuja hautaröykkiöitä. Yksi muinaismuistoista on Turun kaupungin vanha rajakivi, Ropovaha, josta on maininta jo vuodelta 1530. Kiveen on hakattu A-kirjain ja vuosiluku 1794. Alueen pohjoispäässä sijaitsee yksi Suomen komeimmista luolista, jolla on pituutta peräti 45 metriä."

Meillä ei ollut mitään selkeää suunnitelmaa, miten lähdemme alueeseen tutustumaan ja meihin iski oikeastaan valinnan vaikeus. Olisi ollut kuntopolun tyyppistä leveämpää maastopolkua tarjolla ja sitten tällaisia kuvassa näkyviä kutsuvia metsäpolkuja, ja näiden välillä pohtiessamme, oli päätös aika helppo - päätimme suunnata metsään.

Alueella risteilee todella paljon metsäisiä polkuja ja ihan tuntui kuin olisi satumetsässä kulkenut. Paljon kiveä ja kalliota polun molemmin puolin ja ryhdikästä mäntypuumetsää ympärillä. Unohtui, että itse asiassa ollaan keskellä Turkua.

Polkuja olisi riittänyt tutkittavaksi varmaan enemmänkin, mutta polkujen lisäksi taitimme matkaa alueella kiertävällä kuntopolulla sekä ihan poluttomalla taipaleella metsässä.

Luolauoren alueella on tietenkin myös luolia ja korkeita kallioita. Siellä on muun muassa kymmeniä metrejä pitkä luola, johon aikuinen ihminenkin voi mennä tutustumaan, mutta paikka ei kuulemma sovi ahtaan paikan kammoisille, joten jätimme sen suosiolla väliin. Jos kiinnostuit, niin mm. tästä voit lukea luolasta lisää (linkki).

Mutta toki oli meidän hieman kiipeiltävä kun kerran olimme paikalle tulleet, mutta minua korkeanpaikan kammoisena kyllä vähän huomasi tuo laella olo. Kuvassa olemme jo kiivenneet aika matkan, eli alas on matkaa enemmän kuin mitä kuvasta näkyy :) .

Kiva alue kaiken kaikkiaan ja varmasti tulee poikettua siellä jollain sunnuntailenkillä toistekin. On todella hieno juttu, että tällainen keidas on jätetty kaupungin keskelle kaupunkilaisten nautittavaksi, niin on kerrostalonkin pihalta lyhyt matka luontoon!

Lenkkimme pituudeksi taisi tulla sellaiset n 5 km, mutta lisää saa mainiosti venytettyä niillä monilla poluilla, ja matkaa voi taittaa aina Kaarinan Vaarniemeen ja Turun Katariinanlaaksoon asti. Toisaalta jos aika on tiukilla, niin lyhemmälläkin reitillä selviää.

Nose Work - syvät piilot ja TYD

Tulin ajatelleeksi tässä, että harrastuksistamme en ole kirjoitellut moneen kuukauteen, vaikka niiden kanssa koko ajan puuhaamme. Nose Workin ohjatut treenit on jatkuneet edelleen kesätauko poislukien joka toinen viikko, kuten jo viimeisten noin neljän-viiden vuoden ajan :)!
Rallytokossa käymme niin ikään säännöllisesti, mutta kirjoittelenpa tähän postaukseen joitakin muistoja lähiviikkojen nosetreeneistä:

Tiimimme onkin koirakoulu Vainuvoiman vanhin pystyssä oleva kuuden koirakon treenitiimi, paitsi että viime keväänä vaihtui yksi osallistuja toiseen. Aina joskus olen miettinyt, että keksisinkö jotain muuta tämän tilalle, kun olen jo niin monta vuotta ollut mukana. Mutta hetken ajateltuani taas päätän, etten keksi, enkä halua keksiä, sillä nenätyöskentely on Wiiman ja minun mielestä niin hauskaa.
Treenaamme lajia myös itseksemme ja välillä myös tuttujen kesken, joka onkin tärkeää, sillä omien piilojen ohella haettavana on oltava myös muiden piilottamia hajuja - muuten vaarana on, että Wiima alkaa hakea jemmoja jotka hakuhajun lisäksi tuoksuvat minulta. Ja sokkohaut ovat tietenkin tärkeitä, siis etten itse tiedä piilojen sijoittelua vaan homman täytyy mennä TYD-periaatteella = Trust Your Dog, ja tämä voi toteutua vain muiden tekemissä piiloissa.
Kaveriporukkatreenimme eivät kuitenkaan ole kovin säännöllisiä, ja siksi olen pitänyt kiinni noista joka toinen viikko kouluttajan johdolla tapahtuvista treenestä. Lisäksi kouluttajamme kouluttautuu myös itse ahkerasti, jolloin hän osaa treeneissä haastaa meitä tavoilla, joita emme itse keksisi.

Yllä olevissa kuvissa ollaan Vainuvoiman omissa tiloissa ja kouluttajamme olikin keksinyt meille hyvät teemat. Kaksi hakua, joista toisessa teemana syvät piilot, ja toisessa tuo TYD. 

Syvät piilot tarkoittaa sitä, että hajulähde on jossain syvemmällä, niin ettei koira pääse siihen kuonollaan kontaktiin. Tällainen paikka voisi olla esimerkiksi hajulähde aavistuksen raollaan olevan laatikon perällä, hieman auki jääneessä matkalaukussa tai hajulähteen lähestyminen jotenkin muuten estettynä. Tällöin haju leviää lähteen ympärille toisella tavalla ja sen tarkentaminen on vaikeampaa. Yleensä myös vaadimme koiralta tarkkuutta ilmaisussa - ei riitä, että kuonolla vilauttaa suurin piirtein hajulle, vaan hajulähde olisi osoitettava mahdollisimman tarkkaan - niin tässä koira joutuu ilmaisemaan hajun pystymättä sitä täysin tarkentamaan.

Wiiman nenä toimi tässä etsinnässä hyvin. Kyseessä oli rajattu keittiötila ja tietenkin myös rajattu etsintäaika. Ensimmäinen löytämämme piilo oli esimerkin mukaan millin pari avoimeksi jääneen keittiönlaatikon perällä, noin (ihmis-)reiden korkeudella. Wiima sai siitä wainun aika nopeasti, mutta tarkentamiseen meni jonkin aikaa, koska haju oli varmaan levinnyt laatikon ympärille pilveksi. Laatikon suulla se kuitenkin taisi olla voimakkaimmillaan, ja sen tyttö sitten merkkasi. Oikein.
Toinen piilo oli myös sijoitettu niin, ettei koira päässyt sen lähelle. Tämän hakeminen kesti ensimmäistä pidempään, mutta senkin Wiima sitten sallitun ajan sisällä ilmaisi. Mikä positiivista - Wiimalla oli aiemmin vähän vuoto-ongelmaa, eli jos etsintää joutui työstämään pitemmän aikaa, niin vaikka työnteko jatkui, niin alkoi tulla piippausta ja turhautumista, mutta nykyisin sitä esiintyy harvemmin ja mm tässä vaikeassa tehtävässä ei ollenkaan, mistä olin tosi iloinen.

Tässä odotellaan vuoroa kakkosetsintää varten ulkona, kun toinen koirakko on juuri töissä. Nose Workissa ei koiran tarvitse kestää muiden koirien läsnäoloa vaan tilanne rauhoitetaan ja muut koirat ovat työskentelyn aikana poissa näkyvistä.
Tai siis noin periaatteessa. Meidän etsintätiimissä koiratkin ovat jo tutustuneet, niin ettei niiden läsnäolo lähistöllä haittaa kenenkään etsintöjä. Toisaalta kouluttajamme välillä myös raahaa omaa koiraansa ihan tahallaan häiriöksi etsintöihimme, mutta mm. kisatessa tällaista tilannetta ei tietenkään olisi.

Toinenkin etsintä oli haasteellinen. Taustatiedoksi saimme tehtävän alussa, että etsintäalueena on koko huone, siinä on yksi piilo ja etsintäaika oli aika pitkä, olisiko se ollut peräti 10 minuuttia ja se koko aika olisi käytettävä.
Kävi sitten niin, että se yksi ja ainoa piilo löytyi ekan minuutin aikana - sen löytyminen oli tehty helpoksi. Mutta etsintää piti jatkaa - olemme tiimissä paljon puhuneet siitä, että koiraa pitäisi palkata myös hyvästä etsimisestä, ei pelkästään löydöstä, koska koira ei saa pettyä, jos löytöä ei tulekaan. Etsimisen pitää siis olla motivoivaa ihan sellaisenaankin. Niin jatkoimme Wiiman kanssa etsimistä, mutta mielessäni harmittelin, että löytö tapahtui niin nopeasti ja mietin, että nyt on erityisesti kehuttava koiraa työskentelystä, kun edessä oli niin pitkä tyhjän etsiminen. Kieltämättä mieleeni myös hiipi, että oliko tässä nyt kompa kainalossa ja tilassa olisi useampia piiloja, mutta etsinnän edetessä niitä ei näyttänyt olevan.
Etsintäajan päätyttyä kävi ilmi, että ulko-ovella oli piilo, jota emme olleet löytäneet. Ja kouluttaja kertoi seuraavat huomionsa, että eikös ollutkin kurja juttu, kun piilo löytyi heti ja edessä oli yhdeksän tyhjää minuuttia etsintää. Että hartioideni lyhistyminen löydön kohdalla oli näkynyt ihan silmämääräisestikin 😅. Koira oli pariin otteeseen etsinnän aikana saanut vainun ovella olevasta piilosta, mutta itse kutsuin sen joka kerta pois jatkamaan etsintää, kun kerran piiloja ei pitänyt enempää olla ja ei se ainakaan ulko-ovessa olisi.
Vaikea harjoitus ja toistuvat tällaiset olisi varmaan koiralle tosi raskaita motivaation tappajia. Mutta kertaalleen tehtynä tämä oli hyvä herätys siitä, että oma keskittymiseni herpaantui heti sen ensimmäisen löydön jälkeen, jolloin Wiimankin työskentely herpaantui ja myös hyvä herätys koiraan luottamisesta, kun kutsuin sitä ulko-ovelta (missä haju oli) takaisin töihin. 

Tuuliset treenit Kupittaan Liikennekaupungissa

Viime keskiviikkona olimme ulkotreeneissä Turun Kupittaanpuistossa. Niissä ei ollut varsinaista teemaa, mutta häiriötä sitäkin enemmän, eli sinä iltana puhalsi kova hyinen viima (ei siis ihana pehmoimen Wiima), joka vei hajut mennessään ja lisäksi Kupittaanpuisto on turkulaisten suosima koiranulkoilutuspaikka, joten ohikulkevia musteja riitti.

Meillä oli kuitenkin Wiiman kanssa oikein onnistuneet treenit, hyvin jaksoi pimatsu ilman turhautumista työstää hajujen lähteitä vaikka tuuli haittasi kuonotyöskentelyä.  

Treenien toinen osuus tehtiin pienen esiintymislavan ympärillä. Siinä oli jo illalla sen verran pimeää, ettei tullut kuvia otettua. Mutta sellainen havainto tuli siinä tehtyä, että jos alusta on kovin jännittävä, ei nenäkään toimi.

Nimittäin alustan takana oli aivan kapea kaistale koroketta, jossa saattoi kävellä (niin kapea, että lähetin koiran, mutten mennyt itse 😏). Kouluttajan vihulainen olikin laittanut yhden jemmoista juuri tähän kohtaan ja sitä jemmaa ei löytänyt kukaan treenitiimimme koirista. Osoittautui nimittän, että koirat keskittyivät niin tarkkaan alustaansa ja sillä pysymiseen, että Wiimaakin kävelytin siinä kolmisen kertaa edes takaisin ja vielä käsiohjauksella tehostettuna, mutta elettäkään työskentelystä ei siinä kohtaa ollut. Koiraa lopuksi autettiin 'kädestä pitäen' löydölle, jotta saatiin palkka tarjottua, mutta tuokin oli hyvä oppitunti minulle itselleni. 

Arvostan toki ominaisuutta, että koira ajattelee ja hoksaa, että tässä on nyt vaarallinen paikka ja keskittyy siihen muuta koohottamatta. Mutta jos joskus ei piilo löydy, niin syynä voi siis olla jokin tällainenkin asia, että itse paikka on niin jännittävä. Wiiman olemuksesta sitä ei voinut lukea, se oli koko ajan hyvällä mielellä, mutta keskittyi kapean kaistaleen ylitykseen ja sulki kuononsa siinä kohtaa.

Semmoisia juttuja kuonohommista tällä kertaa. 

Ai niin, yhden jutun voisin vielä kirjoitella, kun olen tehnyt vielä yhden havainnon:

Wiima on itsenäinen koira, joka pärjää ja työskentelee myös yksin. Voin siis esim lähettää sen johonkin kohteelle haistelemaan ja jos siellä on löytö, niin Wiima ilmaisee sen vaikka olisin etäämmällä.

Tästä huolimatta Wiima häiriintyy, jos en itse ole sataprosenttisesti keskittynyt. Jos etsinnän aikana esimerkiksi alan keskustella kouluttajan kanssa ja annan Wiiman hoitaa etsintähommat, niin silläkin katoaa keskittyminen hommasta. Eli Wiiman mielestä nenätyöskentely on meidän yhteinen juttu, eikä minun sovi siitä luistaa sillä varjolla, ettei nenäni toimi yhtä hyvin.

Tämä on minusta oikein hyvä periaate ja lupaan Wiima tämän jatkossa muistaa 💗😊.

Oletteko kuulleet aiheesta #dollypartonchallenge ? Oli kuulemma Dolly-tyttönen julkaissut itsestään nelikenttäkuvan erilaisissa tilanteissa tarkoituksenaan kertoa, että "get yourself a woman who can do it all". Tämä on levinnyt viraalina sekä ihmis- että koiruusmaailmassa ja esim insta on näitä kuvia täynnä.
Itse innostuin kanssa miettimään, millaiset olisi Wiiman profiilikuvat eri applikaatioissa, ja tulin siihen tulokseen, että ne voisivat näyttää vaikka tällaisilta 😀.
Get yourself a dog who can do it all!

Runoja

" - Minä rauhoitun aina kun alkaa sataa lunta

ja aina kun näen ihmisen koiran kanssa.

Sillä ihmisellä ei ole mitään hätää."

- Eeva Kilpi

Näin tämän runon ja halusin kirjata sen muistiin. Löysin vielä sille myös taustoitusta:

 "Teksti on Eeva Kilven vuonna 1982 ilmestyneen runokokoelman Ennen kuolemaa yhden runon alusta."

*****

Lisäksi koira-aiheisia runoja löytyy myös Sirkka Turkan tuotannosta.

Musta koira nukkuu vieressäni, sielun veli,

sen sydän lämmittää pienen huoneen,

rannan kivet ja järven jään.

Ilman lävistää vanha rakkauslaulu.

**

Lyhyt kalpea talvipäivä mahtuu

vaikka koiran hännänpäähän.

Niinkuin se pieni elämä, joka hyvin mahtui

pihlajan ja pihlajan väliin.

Tulevat talvipäivät, siirtolaiset Lumenmaassa

ikävä tulee, vanha tuttu, piirtää nimensä

sydämen pehmeään pintaan.

**

"Ei hautausmaa ole raskasta, se on linnunlaulua puita, tuulten suhinaa, pimeän sointu.”

**

Saniainen on tämän itkuisen maan villipalmu, hirvet ovat suuriruhtinaita ilman ruhtinaskuntaa, ne viettävät rauhallista maanpakolaisen elämäänsä. Simpukkakuorikeko rannalla on piisamin pitkien hiljaisten talvi-iltojen koko kirjasto.

**

"Taidan viettää melkoisesti aikaa vain tuijottaen koiraan, hämmästellen miten ihmeellinen ja kaunis se on, ja miten maailmani on muuttunut sen tultua elämääni."(kirjasta: rakkaudesta koiriin)

Fyssarin käsittelyssä ja ystävänpäivän lenkki

Käytiin lauantaipäivän kunniaksi pötköttämässä fyssarin patjalla. Olen aikeissa taas lähiaikoina ostaa Wiimalle satsin allastreeniä, ja halusin varmistaa, että tyllerön kroppa on kunnossa ennen harjoittelua. Ja onhan se toki muutenkin parempi hoitaa kireydet ennen kuin niistä tulee häiritseviä. Pätee meihin ihmisiinkin.

Vähän kireyttä löydettiin rintarangassa sekä lonkan koukistajissa, joihin saatiin kotihoito-ohjeet venytyksiksi. Itse asiassa samoja venytyksiä olimmekin harrastaneet, mutta vähän liian pienellä kaarella. Mutta muuten Wiimukka oli ihan hyvässä kunnossa ja se oli kiva kuulla! Myös takaosan lihaksisto oli tasapainoinen - asia, jonka nyttemmin muistan aina kysyä viime keväisestä polvirumbasta oppineena. Ja koska omissa käsissäni ( = osaamisessani) on jotain vikaa - en oikein osaa tunnustella Wiimaa siinä mielessä, että voisin sen lihaskunnosta itse jotain päätellä.

Wiima fyssarin käsittelyssä.

#karvanlähtöaika

Ja tässä lähikuvassa 😄 vasta odotellaan vuoroa päästä vastaanotolle. 

Fyssarin piti olla ensin perjantaina, mutta siirtyikin hänen esteensä vuoksi lauantaille. Minä olin ehtinyt buukaamaan perjantaille jo vapaapäivän, mutta käytin sen peruuntumisesta huolimatta. Lomapäivä oli itse asiassa onnien onni, sillä koko viikolopun satoi ja tuuli - Dennis-myrsky - niin perjantaina sain kuitenkin nauttia vähän keväisen (!) kauniista ilmasta. Ja keväisestä tosiaan, vaikka ollaan helmikuussa!

"Onks koiraa näkyny?"

Tämä yllä on niemenkärki, jonka päässä usein käydään kurkkimassa merelle, mutta nyt oli vesi niin korkealla, että meidän matka päättyi tähän kohtaan. Kuvassa näkyvä jää oli lähes riitettä, eikä varmaan kestäisi edes Wiimaa, saatika itseäni.

Oonkohan ennenkin maininnut, mutta golfkenttä on kiva paikka näin talviaikaan, kun golffaajat loistavat poissaolollaan ja pienet koiraeläimet voivat siellä vähän päästellä menemään :) .
Tämä kenttä on kävelyetäisyydeltä kotoamme ja kuljemme usein kentän kautta kotiin päin.

Sitten vähän pöhköiltiin vielä toisellakin kentällä, eli futiksen keinonurmikentällä, jonka läpi kuljemme aika usein lenkkireiteillä. Arkisin lenkkimme on usein hihnalenkkejä kaupungissa, niin koitan joka kerta hakeutua myös paikkohin, joissa pitää Wiimaa myös vapaana - sama juttu kuin noissa edellisissä kohteissa :) . 

Tällä kentällä olen ottanut tavaksi puuhata Wiiman kanssa jotain hauskaa, vaikkapa heittää hanskaa noudettavaksi tai nameja etsittäväksi. Tai vaikka harjoitella peruuttamista - mitä milloinkin. Wiima innostuu jo etukäteen kun olemme saampumassa kentälle.
Tänä perjantaina löytyi tuollainen kräki, kuin kuvassa näkyy, ja sen kanssa tehtiin vähän noutoa ja harjoiteltiin vihjeestä suuhun poimimista ja suussa pitämistä:

 

Sattui olemaan ystävänpäivä tuona perjantaina kun kuva otettiin ja tuon viimeisen kuvan jalostin sitten ystävänpävän hengessä tällaiseen muotoon:

Hyviä ystävänpäivän jatkoja itse kullekin!

Littoistenjärven kierros

Viikko sitten sunnuntaina käytiin kiertämässä Littoistenjärvi, joka on Kaarinan ja Liedon rajalla. Matkaa tuli runsaat 7 km, josta puolet oli patikointia katua pitkin asutuksen seassa (Kaarina) ja noin puolet sitten maasto-osuuksia (Lieto).
Auto jätimme Littoisten hiekkarannan parkkiin, josta vasemmalle lähtiessä olisimme päässeet suoraan maasto-osuuksille, mutta päätimme valita katupatikan ensin. Eikä se katupatikkakaan hullumpi ollut, siitä on aikaa, kun olen noilla tanhuvilla viimeksi käynyt, niin oli kiva katsella talojakin.

Järven rannalla on myös vanha Littoisten Verkatehtaan alue, joka on kulttuurisesti merkittävä. Sinne perustettiin verkatehdas 1800-luvun alussa ja alkuvuosikymmeninään se oli Turun seudun suurin työllistäjä. Toiminnot päättyivät runsaat viisikymmentä vuotta sitten, vuonna -68.

Välillä reitti menee näinkin lähellä rantaa. 

Ihan liukkailla keleilla, olisi pidettävä kieli keskellä suuta (ja nastat kengissä).

Järven rannasta löytyy kokous-/juhlapaikka Villa Järvelä, joka tarjoaa ympärivuotisesti saunomispalveluita - eli sauna lämmitetään päivittäin ja sitten voit pulahtaa joko avoveteen tai avantoon kelistä riippuen.
Saunojia oli todella paljon tuona sunnuntaina, kaiken ikäisiä - tuli huomattua, kun itse olimme istahtaneet viereiselle laiturille juomaan repusta löytyneet mehumme, ja ehdimme siksi vähän seurata Järvelään ja Järvelästä kulkevaa 'meno- ja paluuliikennettä' :) .

Kesäaikaan järvelle voi myös lähteä melomaan tai airoilemaan, sillä näiden kajakkien vieressä oli soutupaatteja samalla tavalla kumollaan.

Mukavaa vaihtelua maastopohjissa - niin polkuja ja pitkospuita kuin hiekkateitäkin 

Lintutorni, johon emme nyt kiivenneet. Toinen samalainen oli ihan rantaviivalla.

Verkatehtaan kellotorni. Tämä laaja punatiilinen alue on nyttemmin muutettu asunto- ja liikehuoneistoiksi, sekä museovirasto on nimittänyt sen "valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi". Harmi, ettei minun tullut tätä aluetta enempää kuvattua.

En tiedä mikä talo tämä oli, mutta ihastuin ohikulkiessani ikkunojen koristeluun.
Löytyy niin peuraa, kuin kettua ja pupuakin <3

Verkatehtaan edesmenneen pääjohtajan Louis Schnittin asunnokseen 1800-luvun lopulla rakennuttama linna sijaitsee järven välittömässä läheisyydessä, muttei ihan rannassa. 

Äitini ja isoisäni ovat lähtöisin tältä alueelta ja äiti muistelee isänsä kertoneen, miten Schnittin hienot daamit, rouva ja tyttäret, lähtivät ostoksille Turkuun - silloin valjastettiin komeat hevoskärryt, joiden eteen tuli, ei vain yksi tai kaksi hevosta, vaan useampi vierekkäinen hevospari. Niillä matka varmasti taittui sutjakkaasti :) .
Linna (nyk. Snittin linna) toimii käsitykseni mukaan edelleen yksityisasuntona/yksityisasuntoina.

Nämä kuvat on otettua jo reissun alussa heti hiekkarannalla, jonne jätimme automme. Rannassa oli jokin valkoinen 'värkki', josta Wiima kovasti innostui ja sai peräti pienet ilohepulit sen kanssa.
Koko aikana mulle ei selvinnyt oikein mikä se oli, vaikka sitä jopa pariin otteeseen koiralle heittelin. 

Littoistenjärven rannoilla on ollut asutusta jo 1200-luvulla, ajatelkaa. Ehkä suurin piirtein tämmöistä maisemaa ovat hekin aikalaiset silloin katselleet auringon laskiessa.

🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳

Millainen persoona se Wiima sitten onkaan?

FB:ssä paimensukuisen lapinkoiran keskustelupalstalla oli mielenkiintoinen avaus lapinkoirien luonteista. Oman Wiimanikin kuvauksen sinne tulin kirjanneeksi ja kun kerran ajatukset oli nyt tekstiksi tiivistettynä, niin kirjaanpa (kopioinpa) muistiin myös tänne.
Aikamoisen romaanin kirjoitin, ollakseen FB-kommentti, mutta ei se omassa joukossaan liian pitkältä tuntunut 😀, ja blogissahan pituus ei haittaakaan :

🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄

"7-vee Wiima on eka koirani, enkä siksi oikein pysty vertaamaan luonnetta ja käytöstä muihin lapinkoiriin, mutta moni muun rotuisen koiran omistaja on Wiimasta kommentoinut, että 'onpa se rauhallinen!'. Ja niin Wiima onkin, se on hötkyilemätön ja rauhallinen koira, mutta silti valpas ja 'kaiken näkevä'. Smartdog-testin palautteessakin sanottiin: "Koira on koko ajan hyvin rauhallinen, mutta seuraa tehtäviä kiinnostuneesti ja hyvin keskittyneenä."

Ihmissosiaalisuus
Wiima on ihmisille ystävällinen ja tervehtii vieraitakin ihmisiä mielellään. Ei kuitenkaan jaksa kauhean kauan olla pallutettavana vaan lähtee etäämmälle tarkkailuasemiin tai nuuskimaan omiaan. Kotona Wiima asemoi itsensä siihen huoneeseen missä ihmisetkin, mutta ei tunge syliin. Välillä sille kumminkn tulee läheisyystarve ja silloin koiruus tulee puskemaan kuin kissa ja sitten peruuttaa itsensä ihmisen eteen istumaan rapsuttelua varten, kunnes taas vetäytyy omilleen.

Koirasosiaalisuus
Koirien ohitukset sujuvat varsin hyvin, useimmiten ääneti, Wiima kuitenkin aina vähän jännittyy, ja mikäli ohitus tapahtuu lähellä kotia tai vastaantuleva koira alkaa huudella, niin Wiimakin kyllä saattaa äyskähyää - vähän riippuu myös toisen koiran ulkoisesta habituksesta.
Jostain syystä vieraiden koirien edellä kulkeminen on Wiimalle vaikeinta, paljon vaikeampaa kuin ohittaminen. Silloin pitää koko ajan varmistella, ettei takana tuleva koira pääse perskarvoihin, vaikka etäisyyttä olisi reilustikin. Tämä korostuu täällä pienessä kotitaajamassa, jossa muita ulkoilijoita on vähemmän, kaupunkilenkeillä häiriöiden keskellä tätä ongelmaa ei ole. Joskus kun on vietetty pitkä kesäloma mökillä, niin kaupunkiin palatessa Wiimaa joutuu vähän muistuttelemaan, että miten niitä ohituksia tehtiinkään.
Edellä kerrotusta huolimatta Wiima puhuu selkeää koirakieltä ja osaa taitavasti käyttää rauhoittavia signaaleja. Mutta ne ilmestyvät repertuaariin kun Wiima on vapaana ilman hihnojen rajoituksia. Silloin kyllä onnistuu vieraiden koirien, narttujenkin, lähellä oleminen jos myös toiselta osapuolelta löytyy käytöstavat.

Itsenäisyys
Wiima on jännä paketti itsenäisyyttä ja yhteistyöhalua. Se on varmaan lappalaisille tyypillistäkin, mutta kun omassa tuttavapiirissä on muun rotuisia koiria, niin se on vähän erikoista - yleensä tuntuu, että koirat on jokotai (vai onko?). Wiima on todella mielellään mukana kaikessa mitä tehdään, pitää ja hakee kontaktia, oppii nopeasti ja keskittyy, ja tekee aina parhaansa. Mutta toisaalta Wiima on myös itsenäinen, omia ratkaisuja tekevä koira, eikä hermostu vaikken ole koko ajan näköpiirissä.

Aktiivisuus
Vaikka Wiima on perusluonteltaan rauhallinen (lappalaistenkin keskitasoa rauhallisempi SmartDogin mukaan!) niin Wiimasta huomaa, että tekemistä pitää olla. Jos on useampi päivä mennyt vain peruslenkkejä tehden, on Wiima kotona levottomampi. Jos hihnalenkki on pelkkää omiin ajatuksiin uppoutunutta kävelyä, alkaa Wiimaa talsiminen kyllästyttää ja se alkaa tökkiä jalkojani, tuoda käpyjä ja keppejä jalkoihini heitettäväksi ja noudettavaksi leikkiä varten. Eli aktiviteettia pitää Wiiman päivissä olla, jotta se voi hyvin.

Ääniherkkyys (mm.)
Ilotulitukset ja ukkosilmat eivät Wiimaa hätkähdytä - edes jos sattuisimme olemaan ulkona tämmöisen tapahtuessa. Wiima on kuitenkin vähän sillä lailla dramaqueen, että jotain säikähtäessään tekee minusta vähän ylimitoitetunkin :) väistöliikkeen, mutta sitten ensi reaktion jälkeen palaa heti tutkimaan, että mikä se oli, eli palautuu nopeasti, joka on hyvä juttu. Tämä ominaisuus näkyi hyvin aikanaan myös luonnetestissä, jossa testi tuomarin loppuraportin mukaan melkein keskeytettiin kelkkaosuudessa, kun Wiima sitä niin kovin pelkäsi, mutta kun kelkka pysähtyi, oli Wiima sitä heti tutkimassa.
Tämä 'dramaqueen-homma' näkyy myös mm. kivussa - kerran luulin, että jotain todella ikävää sattui Wiiman jalalle, ehdin jo pelästyä, mutta perskarvoista löytyikin pieni nipistävä takiainen.

Tästä jutusta tuli tosi pitkä, kun innostuin 😊, mutta sen vielä kerron, että ehkä tuon rauhallisen luonteensa ja sopeutuvuutensa myötä, Wiiman kanssa on myös helppo reissata eri paikoissa. Se tekee olonsa kotoisaksi ja "huomaamattomaksi" hotellihuoneissa, ravintoloiden terasseilla jne.
Luonnetestivideo: https://www.youtube.com/watch?v=V--yGV4Y4DM "

🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄

Jäin noista asioista sitten vielä erikseen miettimään mm. tuota äänivarmuutta tai -herkkyyttä. Wiima ei tosiaan ole milläänsäkään ilotulitusräiskeestä eikä ukkosista. Mutta sitten kyllä jokin äkillinen ääni saa sen reagoimaan. Sellaisia tilanteita on ehkä harvemmin, mutta juuri viime viikolla oli yksi:

Oltiin pimeässä iltalenkillä ja kuljettiin tunnelissa vilkkaasti liikennöidyn tien alla. Tunneli on lyhyt ja liikenteen äänet kuuluvat hyvin. Oltiin jo melkein ulkona tunnelista, kun yhtäkkiä Wiima (liinassa) sai jalat alleen ja loikkasi karkuun joltain uhalta.
Ihmettelin mikä olisi kyseessä kun en itse ollut huomannut mitään säikähdyksen aihetta. Mutta sitten tajusin, että tunnelin päälle oli juuri ajanut, ei henkilöauto kuten yleensä, vaan pitkä painava tukkirekka ja vaikka en itse ollut siihen reagoinut, niin Wiima oli äänen muutoksen kuullut ja hyppäsi  yhtäkkiä alkanutta jyrinää turvaan. Sitten se pysähtyi katselemaan ja huomasi, ettei mikään uhkaakaan ja matka jatkui.

Samanlainen tilanne voi olla vaikkapa (kerran tapahtui) jos kävelemme pressusta tehdyn autotallin/varaston ohi ja juuri ohittaessamme pressu alkaa jotenkin tuulessa paukkua. Silloin Wiima reagoi selkärangastaan ja ottaa kaniininloikan selviytyäkseen hengissä, mutta etäämmällä ryhtyy heti tilannetta selvittämään ja huomattuaan, ettei vaaraa olekaan, niin tilanne palautuu.

Onko tällainen koira siis äänivarma vai ei? Reagoiko äänivarmakin koira  ääneen, reagoiko säikähdyksellä vai miten, eli miten toimii ns äänivarma koira kun vieressä pamahtaa? 

Itselleni on tärkeää, että palautuminen on nopeaa, eikä Wiima jää säikähdystään märehtimään, mutta en tiedä mitä vastaisin, jos kysyttäisiin, että onko Wiima äänivarma koira. Luonnetestin kuormituksessa se sai "arvosanaksi" Laukauskokematon, koska Wiima jäi ääniä hieman kuuntelemaan, joskaan ei niistäkään kuitenkaan mitenkään hermostunut.

Toinen asia, jonka olen Wiimassa todennut, on, ettei se tosiaan ole ihan hirveän ihmissosiaalinen. Vaikka moni sen tavatessaan on varmaan toista mieltä - ja itsekin olin aluksi sitä mieltä, ennen kuin aloin ymmärtää sen käytöstä paremmin.  

Wiima tosiaan tervehtii vieraita ihmisiä hyvin mielellään, joskus jopa oma-aloitteisesti :) ellen pidä varaani, mikäli vastaantulija ottaa siihen silmäkontaktin ja näyttää ystävällistä ilmettä. Wiiman häntä alkaa heilua, se menee ihan ihmisen luo ja voi antaa pusunkin, jos vaan onnistuu, mutta sitten pallutus ja silittäminen hyvin nopeasti kyllästyttää tai muuttuu jotenkin epämukavaksi, ja Wiima vetäytyy kauemmas.

Treeneissä Wiima motivoituu ruuasta ja leluista, myös kehut iloisella äänellä kantaa palkkana suorituksen aikana. Mutta jos ryhdyn Wiimaa taputtelemaan ja silittelemään palkaksi, se joko väistää tai sietää, ja vaan odottaa, että tekeminen jatkuisi. 

Tähän liittyy tuo jo edellä kerrottu, ettei Wiima pyri syliin tai polvelle, eikä muutenkaan kosketuksiin, kuten vaikka sänkyymme nukkumaan, mutta lähistöllä se kyllä koko ajan on (poislukien tietenkin kotiväen tervehdykset, jolloin pusketaan ja hinkataan, ja tarjotaan itseä pallutettavaksi, myös aina jotain kantaen, ja sitten sellaiset muut yllättävät läheisyyskohtaukset, joita kyllä tulee useampi päivässä).

En tätä ominaisuutta ole nähnyt tai ymmärtänyt Wiimassa kovin pitkään - ajattelin aina, että Wiima on hyvin ihmissosiaalinen, kun se on niin ystävällinen ja tervehtii iloisesti, mutta se ei olekaan koko totuus.

Tämmöisin aatoksin tällä kertaa :) ihanaa, kun on perjantai, ja vapaa viikonloppu edessä!

Sairaita koiria ja palautteen voima

Joulukuussa kävin kaupassa ajatuksenani ostaa miehelleni onnittelukortti elonvuosiensa taas kerryttyä. Ja ostinkin, mutta siinä kortteja katsellessani huomioni kiinnittyi sellaiseen asiaan, että kolmesta koirakorttivaihtoehdosta kahdessa oli nenättömiä, sairaita koirarotuja edustavia yksilöitä mukamas vitsikkäästi esitettynä.

Toisessa oli supermiehen asuun puettu lentävä englanninbulldoggi ja toisessa ihan hurjasti ylilihava mopsi, joka oli laitettu istumaan pizzalatikkoon. Mopsikortin tekstissä vielä vihjataan huonoon itsekontrolliin lihavuuden syynä - kuin se muka olisi mopsin vika, että painoa on tullut. Mopsi itse ei näytä kuvassa ollenkaan iloiselta vaan kärsivältä ja huonokuntoiselta - minusta näyttää kuin se kuvassa hiljaa pyytäisi "Apua!".

Minua alkoi suututtaa ja tulin surulliseksi. Kyllä me ihmiset ollaan ihan toopeja ja hyvin itsekkäitä. Ensin jalostamme koirista tällaisia sairaita itsensä irvikuvia, jotka pääsääntöisesti ovat koko ajan tukehtumaisillaan plus kärsivät lukemattomista muista sairauksista, ihan vaan koska ne tällaisina näyttävät meistä "hassuilta ja söpöiltä". Ja sitten pidämme hauskaa niiden kustannuksella tällaisten muka-vitsikkäiden kuvien myötä. Kuka kumma tällaisia kortteja muuten ostaa? En minä ainakaan haluaisi tällaista korttia antaa kenellekään.

Käänsin kortin ja huomasin, että kyseessä oli kotimainen korttitoimittaja ja päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Laadin sähköpostin, jossa kerroin ylipäätään brakykefaalisten rotujen terveysongelmista, sekä lisäksi erikseen englanninbulldogin ja mopsin terveystilanteesta - mm siitä, että tuoreen tutkimuksen mukaan enkkubullilla ja kahdella muulla brakyrodulla (ranskanbulldogit ja bostoninterrierit) on geenimuunnos, joka tekee niistä käytännössä kehitysvammaisia.

Eläinlääkäriliitto on kannanotossaan todennut, että kehityshäiriöisten koirien jalostaminen keskenään on kestämätöntä ja epäeettistä. Mopsi ei kuulu tähän "kolmen koplaan", mutta ei se niitä valitettavasti juurikaan terveemmiksi tee.

Lisäksi kerroin  Eläinlääkäriliiton valtuuskunnan tiedotteessa todettavan, että: "Lyhytkuonoisten ja -kalloisten rotujen jalostuksen suuntaa on muutettava ja sairaaksi jalostamiseen on puututtava. Eettisistä syistä myös lyhytkuonoisten koirarotujen kuvien käyttämistä mainoksissa ja markkinoinnissa on vältettävä, koska käyttö lisää rotujen suosiota".

Asiasta on otettu koppi myös mainostajien puolella - julkaisussaan Markkinointi ja Mainonta (linkki artikkeliin) antavat tiedoksi Eläinlääkäriliiton lausuman. Julkaisuun on haastateltu myös Eläinlääkäriliiton puheenjohtajaa Päivi Lahtea, joka kertoo, että myös Eläinlääkäriliitosta ovat olleet yhteydessä mainostajiin, jotka ovat käyttäneet sairaiksi jalostettuja eläimiä mainonnassaan: "Olemme ottaneet aktiivisesti yhteyttä näihin mainostajiin. Meitä on lähes poikkeuksetta kiitetty yhteydenotosta. Yleensä asiaa ei ole ajateltu", Lahti kertoo.".

Sähköpostin lähetettyäni jäin odottamaan vastausta ja pian se jo tulikin. Minulle vastasi kyseisen firman muotoilujohtaja ja vastaus kuului näin:

"Kiitos tärkeästä palautteestasi. Ostamme kuvia kumppaneiltamme ja nämä rodut ovat olleet vahvasti läsnä heidän tarjoamissaan kuvissa viime aikoina, oletettavasti rotujen suosioon liittyen.

Haluamme toimia vastuullisesti - niin ihmisiä kuin eläimiä kohtaan. Välitimme palautteesi kansainväliselle kuvapankille joka meille näitä kuvia tarjoaa, ja lisäksi nostan asian esille seuraavassa tuotesuunnittelun palaverissa."

Tulin vastauksesta iloiseksi. Ei maailmaa kerralla muuteta ja ymmärrän, että kotimainen toimija on ainakin osittain ulkomaisten kuvapankkien armoilla. Mutta pikkuhiljaa voi maailma muuttua jos puutumme asioihin ja kieltäydymme ostamasta tällaisia kortteja tai tuotteita, joita markkinoidaan sairaiksi jalostetuilla koirilla. 

- terveisin koira, jolla on toimivat hengityselimet, ja hänen emäntänsä kirjurina.