lauantai 23. tammikuuta 2021

Pentukurssin antia - kontakti, luopuminen ja kohdetyöskentely

Tihku on käynyt pentukurssilla turkulaisessa Pawsiteam -pentukoulussa. Nyt on takana kolme kurssikertaa, ja ajattelin kirjoitella tähän ylös mitä asioita olemme tunneilla käyneet läpi, niin voin joskus myöhemminkin lueskella, mitä tuli kurssilla opittua.
Tähän postaukseen tiivistän kaksi ekaa kurssikertaa, ja kolmas ja myöhemmät kerrat sitten omina postauksinaan.

Tihku on kurssin juniori, aloitti kurssin 9 viikon ikäisenä, kun suositusalaikäraja oli 11 viikkoa. Laitoin viestiä pentukoulun vetäjälle, josko saisimme uhmata ikärajaa ja tulla nuoremman pennun kanssa. Pentukoulun aloittaminen tuntui nyt erityisen tärkeältä, kun sosiaalistaminen on koronan vuoksi hieman hankalampaa ja myös on kesäpennun sosiaalistaminen talvipentua helpompaa, niin nämä ekat viikot keskellä pimeintä talvea on käytettävä viisaasti :) .


9-viikkoinen Tihku ekalla pentukurssikerrallaan 💗 
Halli on kooltaan iso ja pentuja kerrallaan viisi, mahdumme tunneilla hyvin pitämään oikein reilut koronaetäisyydet.

Eka kurssikerta

Ekalla kertaa harjoiteltiin kontaktia ja luopumista. Mutta ihan aluksi kuitenkin keskusteltiin palkkasanasta ja tehtiin siihen liittyvä harjoitus. Palkkasanalla on tarkoitus merkitä koiralle kun se tekee oikein. Toinen vaihtoehto tarkoitukseen on naksutin, mutta se ei ole aina mukana kun taas palkkasana on tietenkin helppoa sanoa aina kun on tarvis. Ennen palkkasanan ilmoille päästämistä on kuitenkin varauduttava, että taskussa on nameja, sillä palkkasanaa on Aina seurattava palkka.

Itselläni on jo ennestään palkkasana Jess, jota käytän Wiimankin kanssa ja se tarkoittaa Namia Tulossa - oli luonnollista valita Tihkullekin sama sana, muuten kyllä menisi kieli solmuun 😊. Olen hieman naksutellutkin Tihkulle, mutta sen olen nyt toistaiseksi jättänyt. Tavallinen tapa opettaa palkkasana koiralle on, kuten mekin teimme kurssilla: sanoo palkkasanan ja sitten nami, palkkasana ja nami ja vielä uudelleen, noin kymmenen kerran setti. Ja sitten sama setti uudelleen vielä muutaman kerran. Niin, että koira varmasti tietää, että palkkasanaa seuraa nami.

Kontaktia olinkin jo kotona Tihkun kanssa harjoitellut, ja kurssilla jatkoimme harjoituksia. Kontaktiharjoitus sujui niin, että pennun kanssa istutaan alas ja kun se katsahtaa sinua päin, niin palkkasana ja nami. Pian voi kriteeriä kiristää ja palkata koiran vasta kun se katsoo sinua silmiin.
Sitten voi namin heittää viereen, jotta kontakti katkeaa, ja kun pentu taas katsoo sinua silmiin, niin taas palkkasana ja nami. Jos ja kun tämä alkoi sujua, niin sitten lähdettiin vähän liikkeelle - peruutettiin itse  koiran edessä ja kun se katsoi päin, niin palkkasana ja nami. Tämä viimeinen harjoitus vahvistaa myös luoksetulon käytösmallia. Tihkulle nämä olivat tuttuja juttuja ja oli oikein pätevä junioripupsi <3.
Tihku on muuten myös jotenkin ihan luonnostaan ja alusta asti helposti tarjonnut kontaktia ja kysynyt asioita katseellaan, siis ihan eka päivistä asti. Muistelisin, että Wiima ei ehkä ollut tällainen pentu, vaan sen kanssa piti asia kokonaan opetella - siitäkin on kyllä kasvanut kontaktihaluinen koiruus.



Ohjelmassa oli myös luopuminen,  ja oppimismetodi oli sama, kuin miten olin itsekin Tihkun kanssa jo ennen kurssia harjoitellut. Eli herkku molempiin käsiin, toinen käsi suljettuna pennun eteen ja toinen käsi piiloon selän taa. Pentu luultavasti ensin yrittää saada namia suljetusta kädestäsi, mutta kun se edes hetkeksi vetää kuononsa pois suljetusta kädestä, niin palkkasana ja nami. Koira siis saa selän takana olevan namin luopumalla siitä, jota pidät kädessäsi.
Kun koira alkaa hoksata tilanteen, eikä enää heti syöksy kiinni suljettuun nyrkkiisi, niin siinä kohtaa on oikea hetki nostaa kriteeriä - jatkossa palkkaa pentu kun se luopuu suljetusta namikädestä JA katsoo sinua. Näin luopumisharjoittelu tukee myös kontaktia. Liitä luopumisharjoitukseen vihjesana, kun koira on hoksannut mitä siltä odotetaan, eli esimerkiksi Jätä. 

Maailman söpöin pikkunäätä - Tihku 9 vkoa

Luopumisharjoitusta kannattaa tehdä kotona ja laajentaa se sitten ulos eri paikkoihin, jonka jälkeen voit harjoitella toisilla kohteilla - laita vaikka herkkukippo keskelle pihaa, koira hihnaan ja pidä koira niin, ettei se ihan pääse herkkukippoonsa käsisi. Kun koira sitten katsoo pois kiposta, sano taas Jätä ja palkitse ruhtinaallisesti. Herkkukipon tilalle voit vaihtaa lelun tai minkä tahansa houkuttelevan asian. Muista, että myös Jättämisestä saatava palkka on herkullisuudeltaan oltava verrannollinen asiaan, josta koira luopuu, ainakin treeneissä - arjessahan sitä sitten voi tulla tilanteita, ettei taskussa ole parhaat namit, mutta jos pohjatyöt on tehty herkuilla, niin koiran motivaatio ei yhdestä kerrasta laske.

Luopuminen on hyvä taito osata, kun koirasi näkee lenkillä jotain, mitä et halua, että se ottaa suuhunsa tai jos haluat, että se kulkee edes yhden lyhtypylväsvälin haistelematta pylvään juurta 😊


Kuvissa 9 viikkoinen Tihku

Toka kurssikerta

Aiheina oli koiran virikkeistäminen ja käsikosketus. Kurssin eka puolikas oli kaikkien koirien mielestä varmasti ihan huippujuttu, sillä kouluttaja Anna oli rakentanut halliin erilaisia virikkeistämispisteitä ja tarkoitus oli, että pennut käyvät niissä vuorotellen, niin että jokainen ehtii kokeilla kaikkia.
Virikkeistämispisteet olivat itse asiassa erilaisia ruuanhakupelejä, pyyheliina, jonka sisälle piilotettiin nameja; älypeli, jossa pennun piti hoksata vetää luukkuja auki; tötteröitä, joiden sisälle laitettiin nameja; laatikko täynnä sanomalehtisilppua, jonne sekaan laitettiin nameja ja vastaavia kohteita.

Virikkeistämishetken tarkoitus oli saada meidät koiranomistajat ymmärtämään virikkeistämisen tärkeys koiran arjessa (linkki) ja näyttää siihen sopivia esimerkkejä, miten koiraa voi ruokkia muutenkin kuin ruokakupista.
Itse olenkin Wiiman kanssa sitä paljon harrastanut - lähes päivittäin piilottelen nappularuuan pitkin kotia etsittäväksi tai heittelen pihanurmikolle kelien salliessa. Käytän myös erilaisia ruoka-astioita, joiden kanssa koira joutuu hieman työskentelemään ruuan saadakseen. Kesähelteillä jäädytin koko ruuan maitopurkkiin ja Wiima sai nauttia viilentävän ruokansa pihanurmikolla - mielikuvitus vain on rajana :).
Nyt kun Tihku on tullut, niin koirot saavat yhteiset ruokansa (aamu ja ilta) samaan aikaan kupista, jotta rutiini vahvistuu, mutta Tihkun keskipäivän ruokinnassa olen käyttänyt mielikuvitusta.

Tihku pentukurssin virikkeistämishetkessä. Malttoi myös sekunnin ajan poseerata, vaikka muuten haki häntä heiluen nameja. Yksi virikepiste oli tämä lehtisilppulaatikko, jonne oli pudotettu nameja.

Yhdellä virikkeistämishetken pisteellä oli älypeli.
Jos laatikot olivat hieman auki, niin Tihku oivalsi tökkiä niitä tassulla enemmän auki, mutta suljettuja laatikoita se ei hoksannut availla - se kai olisikin jo liikaa vaadittu 10-viikkoiselta penneliltä
💗

Toisella osuudella opetettiin koiralle käsikosketus. Eli siis sellainen taito, että koiran kuuluu tökätä kämmentäsi, ja se saa siitä palkan. Tämä olikin Tihkulle jo ennestään tuttua, ja tällöin voi lisätä haastetta esimerkiksi liikkumalla itse ja koira liikkuu mukanasi. Heitä "välinami" aina itsestäsi poispäin, jotta koira voi taas hakeutua kämmenen luo. 

Käsikosketus on taito, jonka koira oppii nopeasti ja siitä saa tehtyä varsin vauhdikkaankin pelin, josta koirat tykkää. Itse olen käyttänyt tätä temppua esim rallytreeneissä kun otan koiran treenivuoroon, niin saan sen paremmin kuulolle ja vireeseen kun tehdään tätä tuttua temppua muutaman kerran lentän laidalla. Lisäksi se on kohdetyöskentelyn alkeita, jota voi jalostaa pitemmälle - koira oppii, että tökkäisyllä on merkitys. 

Jokainen kurssikerta lopetetaan omalle matolle rauhoittumiseen - koira maahan petille ja nameja suuhun ja rauhallista silittelyä. Välillä voit vapauttaa pennun heittämällä namin hieman kauemmas, ja sitten taas kutsu pentu petille rauhoittumaan.

***

Ekan ja tokan kurssikerran taidot olivat sattumoisin sellaisia, jotka olivat kaikki Tihkulle tuttuja kotona tekemiemme pikku harjoitusten ansiosta, mutta olin oikein iloinen huomatessani, että taidot onnistuivat pikkuvesseliltä myös hallin häiriössä. 
Se myös jaksoi mukavasti työskennellä pieniä pätkiä - keskittyminen on pennulla vielä kovin lyhyttä ja yhteistyötä pitää tauottaa runsaasti. 



keskiviikko 20. tammikuuta 2021

Pennun sosiaalistamista ja lumimaisemia

Pentu on vain vähän aikaa pentu ja ensimmäiset viikot 12een ikäviikkoon asti kannattaa käyttää hyväksi sosiaalistamisen merkeissä. Kaikki sellainen, mitä pentu kokee näinä ekoina viikkoina, on sille jatkossa "normaalia". Niinpä sille kannattaakin esitellä elinympäristöä mahdollisimman kattavasti, jotta sen on myöhemmin helpompi suhtautua eri tilanteihin. Ihan kaikkea ei tietenkään pennulle ehdi esitellä, mutta pentu, joka on vaihtelevasti nähnyt erilaisia ympäristöjä, myös yleistää, eli tottuu siihen, että välillä on erilaista kuin toisinaan ja siten helpommin ankkuroituu ja sopeutuu vaihtuviin tiloihin ja tilanteisiin. 

Oppiminen ei toki lopu kun pentu täyttää 12 viikkoa, mutta tietty pennun kehityskaaren mukainen oppimisikkuna kyllä sulkeutuu, joten ajankohta kannattaa todella hyödyntää 😊. Ympäristöissä kannattaa huomioida esimerkiksi ihmismäärä, kulkemisalustat (liukkaat alustat, liikkuvat alustat, korkeat paikat, jne), sekä myös äänimaailma.

Korona-aikana sosiaalistaminen on vähän haastavampaa, mutta olen koittanut viedä Tihkua esimerkiksi ostoskeskuksiin, joissa liikkuu ihmisiä ja kuulutukset kaikuu. Niissä on myös liukkaat lattiat, jotka monia koiria jännittää. 

Tihku ostoskeskuksessa
Toinen korva on noussut pystyyn, toinen vielä taitossa. Toivon, että jäisikin taittoon, mutta toisaalta tärkeintä olisi, että mainitut vekottimet ovat toimivat :D.

Tihku on aika rohkea pentu, eikä se kauheasti häiriintynyt ohikulkijoista ostoskeskuksessa, edes kun ensimmäistä kertaa kävimme. Tämän päivän reissulla keskityimme ensin vaan katselemaan ja syötiin vähän herkkuja samalla. Sain pieniä harjoituksiakin tehtyä, esimerkiksi kontaktia Tihku tarjosi aika kivastikin. Lisäksi hieman käsikosketusta ja namikäden seuraamista pienissä pyörähdyksissä ja lyhyissä seuraamispätkissä.  
Varsin pienet harjoitukset tein, lähinnä vaan siinä mielessä, että näkisin, että pystyykö Tihku keskittymään tuossa erilaisessa tilassa. Jokaisesta havaitsemastani kontaktista kyllä palkitsin, mutta muuten keskityttiin pääasiassa katsomaan ja kulkemaan. 



Tässä astutaan hissiin, ja kuten takajalasta näkyy, sinne mentiin reippaasti oikein pitkällä askelella 😀


Hei, peilissä on joku komistus 😄!

Matkustimme myös hissillä ja se olikin Tihkulle ensimmäinen kerta ikinä. Etukäteen mietin, että mitä mahtaa pentu ajatella, kun hississä on lasiseinät ja maisemat alkavat vilistä. Valmistauduin namittamaan, jos Tihku tuntisi itsensä epävarmaksi, mutta kävikin niin, että liike ja lasiseinät eivät hermostuttaneet ollenkaan, vaan eniten kiinnosti peilistä näkyvä vieras komea uros 😋.

Wiima on varsin alustavarma, mutta joitakin huomioita olen sen käytöksessä tehnyt. Yksi on sellainen, että Wiimalla oli vaikeuksia ostoskeskuksessa mennä lähelle yläkerroksen lasiseinää. Luulen, että se pelkäsi putoavansa. Siitä jäi mieleen, että jos joskus koiranpentu taloon tulee, niin tällainenkin asia on hyvä käydä pienenä kokemassa. Niin tehtiin tänään, mutta Tihkulle korkea paikka ainakaan tässä muodossa ei tuottanut mitään ongelmia, vaan ihan levollisena tiiraili alakerran tapahtumia. 



Oliks hei jottai namei kans?

Saapuessamme parkkihalliin tapahtui asia, jota en olisi toivonut tapahtuvan, mutta ei se onneksi tuntunut vahingoksi koituvan: 
Parkkeerasin autoni riviin ja katsoinkin, että vastapäisen auton valot vilkkuvat kummallisesti, mutta ketään ei istunut sisällä, vähän sitä vilkkumista ihmettelin. Otin Tihkun ulos autosta, asetin parkkihallin lattialle ja ryhdyin sulkemaan auton ovia, kun yhtäkkiä sen auton varashälytin alkoi huutaa todella kovin ja se kaikui parkkihallissa niin, että omiin korviinikin melkein sattui. 

Vähän siinä mielessäni hätäännyin, että mitenköhän se Tihku nyt tämän tilanteen hanskaa, mutta koitin tietenkin ulospäin olla ihan rauhallinen ja juttelin pennulle, että mitäs se nyt tuolla lailla alkoi huutaa. Koppasin pennun syliini, että pääsisimme nopeammin matkan päähän huutavasta autosta ja siinä edelleen rauhallisia juttelin, vähän naureskelinkin. 
Laitoin sitten pienen matkan päässä Tihkun taas maahan, auton tuutti kuului vieläkin oikein hyvin, muttei enää sattunut korvissa ja Tihku ei tuntunut panevan mekkalaa pahakseen vaan lähti reippaasti kohti menosuuntaamme ja nuuski mennessään. 





Olen ennenkin huomannut, että Tihku kestää ääniä varsin hyvin, ja se oli varmasti tässä tilanteessa onni. Olisi sille voinut syntyä joninlainen traumakin, jos olisi ollut ääniherkempi. Tai jos olisin ollut huolimaton, niin koira olisi voinut säikähtää ja karata, mutta Tihku oli tietenkin tuollaisessa paikassa koko ajan kytkettynä.

Vaikka ostoskeskuskäynti ei varsinaisesti vaikuttanut olevan Tihkulle erityisen ongelmallista ja viivyimme ehkä puolisen tuntia, niin oli se silti varsin väsyttävää pienelle pennulle. Käytöksestä aloin huomata, että sen keskittymiskyky alkoi hävitä ja kontaktia alkoi olla vaikeampi saada. Puoli tuntia oli siis ihan hyvä aika, vähempikin olisi riittänyt, mutta ei yhtään pidempi - pitenee sitten iän myötä :).


Lumisia kuvia
Turun korkeuksillekin saapui lumipeite joitakin päiviä sitten ja siitä on ollut paljon iloa niin pihalla kuin metsälenkeilläkin. Joskin tulevaksi torstaiksi lupasivat lisää, ja minusta tämä nykyinen määrä riittäisi hyvin :) !

Viikonloppuna oli pakkanen varsin kireää, joten Tihkua en pitänyt pitkään ulkona. Pihalla käytiin tekemässä tarvittavat asiat ja pieni kävelykierros tehtiin Paraisten keskustassa. 

Käytiin moikkaamassa lampaitakin! Nämä asuvat Paraisten keskustassa vanhalla historiallisella puutalokorttelialueella, Vanhalla Malmilla. 








Mutta alkuviikolla pakkanen hellitti ja päästiin vähän pidemmältikin taas olemaan ulkona. Piti mennä harrastamaan peltorallia, mutta siellähän oli tietenkin lunta niin, ettei Tihku siellä selvinnyt, niinpä pysyttelimme poluilla ja metsässä :)





Linssilude :D

Majakka ja perävaunu 💗



lauantai 16. tammikuuta 2021

Note to self - Tihkun ruokinta ja paino

Tihkunen täytti eilen pe 15.1. "jo" kymmenen viikkoa! Hän on siis asunut meillä jo kolme viikkoa. Ne viikot ovat menneet lentämällä, ja ne ovat sisältäneet iloa, hauskuutta, hellyyttä, oivalluksia, touhukkaita päiviä, mutta myös liian aikaisia aamuja, pissilätäkköihin astumisia ja väsymystäkin. Ja niinhän se elämässä on, erilaisia elämän värejä 😊. 

Kun Tihku kotiutui, sai hän kasvattajalta pentupussissa mukaan pussillisen Arden Grange Puppy -ruokaa, sekä alennuslipukkeen samanlaisesta pussista (ja paljon muutakin!). Minulla oli kuitenkin pieni propleema - Arden Grangea myydään vaan Faunattaressa ja lähin Faunatar on meiltä Paraisilta aika pitkän matkan päässä Turun toisella puolella. Tosi, tosi mielellään tukisin yrittäjävetoisia eläintarvikeliikkeitä, mutta tällä puolen kaupunkia on vain M&M -ketjun liikkeitä ja niissä tulee sitten useimmin asioituakin. 

Tämä kuva on edelliseltä kauppareissulta viikko sitten. Cittarin keikalta en tullut kuvia ottaneeksi - minulla taisi olla kädet täynnä pentua ja ostoksia :D.


Tässä Tihku on 7 vkoa, kun hän kävi kauppakeskuksessa eka kertaa, 
ja silloin hän nautiskeli mm sonninsutia .D


Halusin vaihtaa ruokamerkkiä, jotta jatkossa saisin sitä lähempää hankittua. Niin pakkasin Tihku Tiihosen autoon ja ajettiin Turun Länsikeskuksen Citymarketiin, jossa kätevästi sijaitsee sekä Faunatar että Musti ja Mirri. Sekä myös apteekki, jonne kanssa teimme Tihkun kanssa piston ei-koiramaisissa asioissa. Sain apteekissa hyvää palvelua, koira sylissäni sain ostaa tuotteen, vaikka koiran kanssa ei liene suotavaa apteekeissa käydä, mutta käyntimme oli hyvin nopea.

Tihku esiintyi oikein edukseen ja keräsi tietysti paljon huomiota, kuten pennut tekevät. Joidenkin kanssa tervehdittiin, mutta aika paljon koitin myös hyödyntää häiriötä ja kutsua Tihkua luokseni sen ensin kiinnostuttua ihmisistä. Liukkaita lattioita se ei tunnu pelkäävän, eikä myöskään vieraita ihmisiä.


Tihkun käsitys siitä, millainen on kiva sisustus 😂
Jos kuva olisi tältä päivältä, niin oikeassa reunassa olisi vielä iso pahvilaatikko täynnä munakennoja ja leluja. Pruukaan tiputella nameja sinne etsittäväksi, kun Tihkun on oltava yksin, ja hän etsii nameja laatikostaan aina yhtä innolla kaiken muun unohtaen.


Faunattaresta hain Arden Grange -pussin, ja sitten seuraavaksi marssin Mustiin ja Mirriin kysymään heidän penturuuistaan. Olin siis päättänyt ostaa molemmat ruuat samalla kertaa, myös uuden merkin, jotta voisin pikkuhiljaa toteuttaa siirtymisen. Esittelyn jälkeen päädyin ostamaan Tihkulle pussillisen 

  • Purenatural Puppy-penturuokaa. Ja suosituksen mukaisesti ostin isojen pentujen ruokaa (Large), vaikka Tihku on pikkuinen veijari, ja minusta ihan tosi taini, mutta M&M:n myyjä kertoi, että raja menee 10 kilossa. Siis, jos aikuisen koiran odotepaino on yli 10 kiloa, niin Large Puppy olisi oikea valinta. Sekä Purenatural Puppyssä että aiemmassa Arden Grangessa proteiinina on kana.


Kun on paljon touhunut, tulee tuutimalullan 💗

Kävi vielä niin hauskasti, että olen viime käynnillä ilmoittanut Tihkun M&M-pentuklubiin, joten saimmekin ruokapussin veloituksetta sekä vielä kaupan päälle ilmaisen lelunkin alle 7 euron valikoimasta. Valitsin kahisevan aasin ja se on tuntunut olevan Tihkun mieleen. Lelun paikka on autossa olevassa kevythäkissä, niin on tekemistä sielläkin, vaikka useimmiten Tihku kyllä nukahtaa autoon.

Ruokaa menee päivässä kolme kertaa desin verran nappulaa sekä lisiä, kuten kananmunaa, raakalihapullia, piimää ja/tai raejuustoa. Treeniherkut vähennän määrästä, ettei laardia kertyisi.
Kolme desiä tuntuu tosin kauhean paljolta kun Wiimakin syö vaan kaksi desiä plus lisät, mutta kaipa sitä energiaa tuossa iässä tarvitaan ja ruuassa on tietenkin eri koostumus.

Tihku ei ole varsinaisesti ahne pentu, ahneempikin voisi olla, mutta kyllä ruoka sille maistuu. Vain muutaman kerran tämän kolmen viikon aikana heppu on jättänyt annoksensa syömättä. Silloin kuppi on otettu pois ja uudelleen eteen seuraavana ruokinta-aikana, niin sitten onkin jo maistunut. 

Aluksi turvotin nappulat, mutta silloin ruoka ei oikein Tihkulle maistunut. Nyt kun tarjoan kuivana ja vettä kipon pohjalla, niin maistuu paremmin.

Tihku on myös syntymäpäivän kunniaksi taas punnittu ja äijä senkun kasvaa ja kasvaa. Vaakamme ei ole ihan tarkka, kilot sentään on oikein, mutta grammoissa on vähän vaihtelua. 
Näyttäisi kuitenkin siltä useamman punnituksen jälkeen, että  

  • paino on nyt 10 viikkoisena 5,3 kiloa. Viikko sitten (9 vkoa)  saimme kokoon 4,6 kiloa, joten kasvaahan se näköjään onneksi,
Kasvamisen huomaa myös siitä, että valjaita on jouduttu löysäämään.

Valjaista puheen ollen - valitsin Tihkulle tyhmät valjaat. Olisi pitänyt ottaa sellaiset, että myös kaulaosa kiinnitetään klipsulla. Nyt ei ole niin, vaan kaulaosa pujotetaan pään yli, eikä Tihku oikein siitä pidä. En tajunnut tätä ajatella, kun Wiimallekin pujotetaan ja se ei pane pahakseen, mutta kun muistelen, niin silläkin taisi olla pikkutyttönä toisenlaiset, ei-pujotettavat.





Wiimalla ja Tihkulla sujuu varsin hyvin. Paitsi että Tihku on välillä varsinainen riesa ja roikkuu Wiiman korvissa ja hännässä. Wiima kyllä huomauttaa ja komentaa, mutta minusta vähän liian kiltisti, sillä Tihku ei meinaa oikein uskoa, tai uskoo vain hetken. Kaipa sillä Wiimalla sitten vaan on hyvät ja venyvät hermot, ja kaipa tuo isosiskon kiusaaminen jossain kohtaa loppuu. 
Itse en ole kovin paljon siihen sekaantunut, paitsi jos menee liian hurjaksi. Wiimalla on myös oma paikkansa kotona, jonne pieni rasavilli 💗ei pääse. Kyllä niistä varmaan ihan hyvä pari vielä tulee, kunhan Tiihonen saa ikää 😊.



perjantai 15. tammikuuta 2021

Syviä piiloja etsimässä ja pentuhommiakin

Viime keskiviikkona jatkui joulutauolla olleet nosetreenit. Pakkanen nousi juuri parahiksi ja kiristyi iltaa kohti, niin ulkotreenit jäivät pois laskuista. Treenipaikkana toimi sitten raisiolaisen Vanton tilan puuhahuone. Puuhis sopii monenlaiseen käyttöön - löytyy pallomeri, tavaralavoja, erilaisia telineitä, autonrenkaita ja putkia. Tila on sikälikin hauska, että viereisen oven takana sijaitsee lampola, ja sieltä kuului määkimistä. Olisi ollut kiva piipahtaa silläkin puolella :) .

Pari etsintäkierrosta vedettiin - toinen teemalla syvät piilot ja toinen motivointitreeni.

Syvät piilot nosessa tarkoittavat sitä, että koira ei pääse hajuun kiinni, vaan sen on ilmaistava haju kauempaa, kunhan on päätellyt sen sijainnin. Piilot olivat kaikki korkealla - ei kuitenkaan tavoittamattomissa, paitsi yksi, joka oli sijoitettuna katosta köydessä roikkuvaan auton renkaaseen. 

Motivaatiotreeniä emme olekaan tässä muodossa kuin nyt teimme ennen tehneet, mutta ajattelin poimia idean omiinkin harjoituksiini. Homma meni niin, että koira sai katsoa kun hajua piilotetaan: koira istuu paikallaan komennuksessa tai kytkettynä ja ohjaaja kulkee sen näkökentässä ja on piilottavinaan hajua eri paikkoihin, ja kunnes sitten piilottaa oikeastikin, ja varmistaa, että koira varmasti katsoo ja havainnoi tapahtumat. Sitten koira vapautetaan etsimään. Yleensä tällä on innostava vaikutus, ja treeni on hyvä esimerkiksi, jos on ollut taukoa harrastuksista tai toisaalta, jos koiralla on vähän into hakusessa.

Wiimalla oli oikeastaan ihan ihmeen hyvä vire tekemisessä, kun ottaa huomioon, millainen joululoma sillä on takana rasittavan 😃 pikkuveljen kanssa. Syvät piilot se ratkoi nopeasti ja epäröimättä, ilman mitään roskakäytösiä, paitsi alussa, jolloin se kiinnostui jostain muusta ehkä toisen koiran jättämästä "viestistä". Mutta kun siitä päästiin ohi, niin kaikki sujui todella hienosti. Olin oikestaan vähän hämmästynyt, sillä olin valmistautunut siihen, että etsintää olisi tauon jälkeen vähän enemmän ohjattava kuin yleensä. Mutta ehkäpä se oli juuri tuo tauko, joka teki hyvää.
Nähtiin myös varsin kiva ilmaisu tilanteessa, jossa olin pöllöyttäni juuttunut juttelemaan pentu-uutisia ohjaajan kanssa ja Wiima oli sillä aikaa löytänyt jemman. Siinä se kökötti sitkeästi ilmaisemassa kätköä, vaikka emäntä oli keksinyt itselleen muuta tekemistä. Hieno Wiima 💟.

Motivaatiotreeneissä Wiima seurasi piilottamassa kulkevaa kouluttajaa silmä kovana, ja vapautuessaan lähti innokkaasti tutkimaan paikat, joissa se oli nähnyt kouluttajan käyvän. Kiva treenimuoto tämäkin! Nenätyöskentely on siitä kiva juttu, että se skaalautuu niin monenlaisiin erilaisiin harjoituksiin! 




Tihku Tiihonen oli tietenkin mukana. Hän pääsi tutustumaan etsintätilaan ennen "etsijäkoiria". Haisteli paikan tarkkaan ja sitten pääsi tervehtimään vielä kouluttajaakin ennen kuin aikuiset koiruudet alkoivat hommiin. 


Tällaisia kuvia Tihkusta tulee paljon. Kaikki muu on terävää ja selkeää, paitsi vikkelästi liikkuva pentu :D

Meidän treeniryhmän jäsenistä kolmelle on sattumoisin tässä talvella tullut pentu ja toisellakin ohjaajalla oli pentunsa mukana. Niinpä Tihku ehti ottaa pikku painit pihalla kaveripennun kanssa. Kaveripentu, bordercollie, oli jo hieman isompi, mutta leikki oli kuitenkin ihan kivannäköistä ja tasapuolista, vuorotellen olivat alla ja päällä.


Korona-aikana sosiaalistaminen vaatii vähän extraponnisteluja, joten koitan pitää Tihkulaista aina matkassa. Tälläkin reissulla saatiin taas kivoja ihmiskontakteja ja erilaisia hajuja ja alustoja, jopa pallomeressä äijä piipahti :) .

tiistai 5. tammikuuta 2021

Pentujuttuja - opintien alkupolkuja

Nuorimies Tihku on ollut kotona vasta runsaan viikon, niin ihan hirveästi ei olla vielä ehditty puuhata, mutta toki sitä tavallista arkea on koitettu elellä ja koska koira oppii koko ajan, niin olen koittanut luoda arkeen selkeitä rutiineja. Ja hauska on ollut myös huomata, miten pentu oppii matkimalla isosiskoaan.

RUOKAILU
Esimerkiksi ruokailut. Ensimmäisen aamun ruokailu oli katastrofi! Olin kuoleman väsynyt nukuttuani huonosti jo pari yötä ennen Tihkun noutoreissua ja sitten noutopäivänä heräsimme jo ennen aamuviittä.

Olimme Tihkun kanssa vasta illalla kotona, enkä muistanut enkä tajunnut valmistella aamuruokia. Plus se fakta, että Wiima oli siinä vaiheessa päättänyt, että pikkuveli on superärsyttävä, ja sen riiviön ei saa antaa koskea mihinkään. 
Niinpä ensimmäisenä aamuna koitin hääriä keittiössä ja valmistella aamupaloja ja Tihku keikkui joka puolella ja välillä sylissäni ja Wiimaa ärsytti ja kaikki oli hullunmyllyn. Erotin koirat ja ruokin ne eri aikaan eri paikoissa. Aamu oli jo pitkällä ennen kuin itse ehdin hullunmyllystä kaffen keittoon 😅.

Sitten mietin, että näin ei voi olla ja toisena aamuna loin uudet rutiinit. Komensin Wiiman istumaan paikalleen (en tajua, miksen tehnyt sitä heti, taisin olla itse niin pyörällä päästäni), ja ihme tapahtui - sitten istui kohta Tihkukin! Otti mallia Wiimasta! Yhtäkkiä niillä molemmilla oli hyvä rutiini aamuihin, eivätkä enää ärsyttäneet toisiaan. Molemmat siis istuvat odottamassa - Wiima kutsutaan ensin, ja sitten saa kepponsa Tihku. Lisäksi rutiinin ansiosta Tihku oppi lähes itsestään, että on istuttava, jotta ruoka laskeutuu syötäväksi! Voittajafiilis! 
Lupakäytöstä en ole vielä kytkenyt Tihkun ruokahetkiin, nyt riittää erinomaisesti, että pikkupoika osaa istua ja rauhallisesti odottaa ruokaansa 💗 .  


ISTUMINEN
Istumisen opetteleminen saikin hyvät pohjat noista aamiaishetkistä. En ole vielä kytkenyt sanallista vihjettä istumiseen, mutta Tihku tarjoilee nyt kivasti istumista monissa tilanteissa. Lisäksi pieniä harjoituksia kohti perusasentoa.

NAKSUTTELU 
KONTAKTI JA KOHDETYÖSKENTELY
Olen myös viime päivinä hieman naksutellut Tihkulle lyhyitä sessioita. Ollaan lähinnä keskitytty opettelemaan, että kun naksahtaa, niin palkka suuhun tupsahtaa. 
Klikkerin perusajatuksen lisäksi olen jo vähän jatkanut eteenpäin, ja naksutellut käsikosketusta sekä tietysti kontaktia, jota Tihku tarjoaa herkästi. Tihku on oma-aloitteisesti ottanut kontaktia ihan alusta asti - en tiedä onko oma-aloitteinen kontakti pennuilla tavallista, enkä yhtään muista millainen Wiima oli sen suhteen pentuna?
Tihku on naksutteluissa hyvin tarkkaavainen ja keskittyy parhaansa mukaan, mutta pennun keskittyminen on varsin rajallista, joten koitan pitää sessiot ihan lyhyinä. 

LUOKSETULO
Ulkona kun ollaan, niin olen palkkaillut ja vahvistanut luoksetuloa ja lähellä pysymistä. Tätä olen harrastanut kahdella tavalla - sekä niin, että Tihku saa seikkailla omiaan ja palkkaherkuille pääsee kun tulee välillä moikkailemaan kutsumatta tai kutsuttuna, tai sitten niin, että pyrin pitämään sen lähelläni ja kävellään yhdessä eteenpäin, eli siis hihnakävelyn alkeita, mutta ilman hihnaa 😀.
Varsinaista hihnakävelyä ollaan harjoiteltu toistaiseksi hyvin vähän, mutta muutaman pienen kerran sitäkin.

ALUSTAPUUHIA
Alustaharjoittelu on tärkeää. Arjessa sitä ei niin tule ajatelleeksi, kun elämä usein soljuu niillä tutuksi tulleilla alustoilla. Mutta kun tuleekin tilanne astella alustalla, joka on vieraampi, niin on kiva, jos koira ei säiky.
Vanhempi koirani Wiima on varsin alustavarma, mutta syksyllä oltiin nosetreeneissä ja olisi pitänyt kiipeillä säkkityynykasassa (LINKKI) ja silti pystyä työskentelemään, eli hakemaan ja ilmaisemaan hajuja. Wiima ei pystynyt, sen verran jännitti outo upottava, kahiseva materiaali. Niinpä jo silloin treeneissä päätin, että kun tuleva pentu kotiutuu, niin pennulle esitellään säkkityynykasa 😀!




Kato mamma, mä saan mun korvat näinki!

Tihkun möyriminen tallentui tietty myös videolle. 
Tämä filmi ei valitettavasti näy mobiilissa.


No siinähän kävi niin, että Tihkun mielestä säkkityyny oli ihan mahtava juttu ja hän usein hakeutuu siihen leikkimään ja kahlailee siellä ylös ja alas eikä välitä vaikka välillä "imeytyy" tyynyn syvyyksiin :D
Kukkulan kunkku!

Tihkun harjoittelut kivaksi koirakansalaiseksi jatkuvat ja niistä seikkailuista lisää seuraavalla kerralla!



sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Hyvää alkanutta vuotta, toivottavat Wiima ja Tihku

Niin vaihtui taas vuosi. Meikäläisellä , öö, en viitsi edes laskea kuinka mones kerta, Wiimalla yhdeksättä kertaa ja Tihkulle tämä oli eka uus vuosi evö. Vietimme vuodenvaihtumisen perheen kesken rauhallisissa merkeissä, mutta tuntui, että tänä vuonna raketteja paukkui naapurustossa enemmän kuin taas vuosiin. Ilon aihe oli kuitenkin huomata, että molemmat karvakorvat ottivat vuodenvaihtumisen rennosti jänteitä järsien (ei omiaan eikä meidän vaan jonkun muun eläinrassukan) ja nokosia vetäen. 

Valmistauduimme aattoiltaan niin, että Wiima sai kunnon lenkin ja sitten teimme vielä yhteisreissun vähän pennunkin energioiden purkamiseksi lähistölle vähän riehumaan, paikkaan jossa ajattelin, ettei siinä iltapäivällä vielä paukkuisi - eikä paukkunutkaan. 

Wiima taitaa ilmeestä päätellen juuri olla hihkaisemassa uudenvuoden toivotuksia, kun olen näpännyt kuvan 😊



Parivaljakko veteli rannalla myös vähän rallia. Sen verran jännäsin aikaisia raketteja, etten uskaltanut päästää koiroja ilman liinoja, mutta en kyllä oikein nyt tykännyt liinoistakaan kun pelkäsin vähän, että jäävät toisiinsa kiinni.  Eivät jääneet :)
(HUOM! huomasin juuri, että youtubevideo ei näykään mobiilissa, näkyy vain nettiversiossa)


Edellisenä päivänä piipahdimme golfkentällä, kun se nyt niin sopivasti on tyhjentynyt golffaajista. Siellä on lääniä missä kulkea ja pitää pentua vapaana, tarvitsematta pelätä autoja. Ajattelin, että se olisi hyvä paikka vahvistaa luoksetuloa, kontaktia ja lähellä pysymistä, kun koiruus ei oikestaan pääse mihinkään pois silmien alta. 



Tihku on kasvattajallaan jo oppinut Tule-sanan merkityksen. Sitä koitan nyt kovin vahvistaa, ettei menisi oppi hukkaan. Tilanne on kylläkin se, että meillä on "Täällä!" varsinainen luoksetulokäsky ja "Tule!" on arjessa sellainen, jota käytän kun haluan, että Wiima tulee lähistölleni, muttei varsinaisesti tarvitse tulla luokse. 
Joten minun pitäisi varmaan alkaa muokkaamaan kutsusanaa Tihkullekin. Mahtaisinko onnistua niin, että Tule-sanalla huutelen, mutta kun Tihku on saapumassa, niin vaihdan tilalle Täällä!-vihjeen. En ole vielä varsinaisesti uskaltanut alkaa töihin tässä asiassa, olen nyt vaan keskittynyt vahvistamaan luoksetuloa ylipäätään, sekä kutsuttuna, että omaehtoista saapumista. 

Tihkulla on tuima ilme, mutta lämpöinen sydän 💗😊

Niin se tämä vuosi alkoi, nenät ja kuonot kohti uusia seikkailuja!