Veljekset ja lampahat - treffejä kaikenmoisia

Tihku tulee seinäjokelaiselta Erimoone-kasvattajalta ja kävi niin kivasti, että yksi pentueen velipojista muutti kohtuullisen lähelle meitä ja olemme voineet tavata. Pojat leikkivät tosi kivasti, ääntäkään niistä ei leikkiessä lähde, hieman takaa-ajoa ja sitäkin enemmän tasaväkistä painia :). 

Tihkun veli Kuura on kuvassa parikymmentä senttiä ilmassa :)

Kuuralla on hyvät muuvit <3

Kun painilla oli saatu poikien päästä pahimmat höyryt purettua, oli vuoro hypätä koulunpenkille hömpsöttelemään. Harjoitusten aiheena oli ohjattavuus, yhteistyöskentelyn alkeet ja hauskanpito. Kuormalavalla tasapainoilemalla löytyy hyvin myös takajalat. 

Lisäksi ilostuin kun kuormalavalla nähtiin myös tarjoamiskäytöstä, eli kun ohjaaminen loppui, niin Tihkunen hakeutui itse lavalle ehdottelemaan, että jatketaanko :). Mahtavaa!

Kuuran ilme on vähän onneton, mutta ilme valehtelee, oikeasti Kuurallakin oli oikein kivaa :)

Tihkun ohjaamisessa minulla on hieman opeteltavaa. Olen tainnut tulla poispilatuksi tuon Wiiman kanssa, joka nykyisin tekee mitä vaan namin eteen. Joskin muistan, että silläkin oli nuorempana kausia, että vaadittiin lelua namien tueksi. Tihkun kanssa näyttää siltä, että oppimiseen kannattaa aina sisällyttää liikettä.

Ollaan esimerkiksi harjoiteltu käytöksen kestoa, vaikkapa istumisen, niin, että namia virtaa suuhun, kunnes tulee vapautus. Se toimii jollain tavalla, mutta istuessaan alkaa Tihkun pää pyöriä ympäri, kontakti ja keskittyminen itseeni katoaa - nami ei siis riittävästi kiinnosta, häiriöt on mielenkiintoisempia.
Mutta kun valitsin palkaksi namin sijaan lelun - annoin istumisvihjeen, palkkasin lelulla ja sitten hieman venytin palkkaushetkeä, niin Tihkun intensiteetti istua keskittyneenä säilyi huomattavasti paremmin.
Namit eivät onneksi ole kokonaan pannassa, ne vaikuttavat kelpaavan kunhan itse liikumme, esimerkiksi yllä kuormalavalla temppuillessa namit oli ihan riittävä motivaattori. Niiden kiinnostavuus myös lisääntyy kun joko heitän namit maahan tai teen niillä vähän "ärsyttävää" temppuilua Tihkn nenän edessä ennen antamista.
Tämä Tihkun kasvatus kunnon koirakansalaiseksi tarkoittaa siis omienkin tekemisteni ravistelua ja uusien tapojen hakemista. Ei käy tylsäksi 😀.

Lambeja, lambeja

Täällä Paraisilla on keskusta-alueella vanha historiallinen puutalokortteli Vanha Malmi (uusi, nykyinen Paraisten keskusta onkin yksinkertaisesti nimeltään Malmi, "Menen käymään Malmilla"). 
Vanha Malmi on peräisin 1700-1800 -luvuilta ja on tänä päivänäkin elävä korttelisto.Vanhan Malmin uumenissa on myös lammasaitaus, jonka ohi vuosien mittaan olen ulkoilutettavasta koirasta riippumatta usein hakeutunut kävelemään. Tihkun kanssa ollaan menty astetta pidemmälle, otin yhteyttä lampolan yhteyshenkilöön (lampolaa pyörittää kotiseutuyhdistys) ja kysyin päästäiskö joskus sisäpuolellekin ja ilokseni se oli mahdollista. 

Käynnit on sujuneet oikein mukavasti ja tarkoitus on ollut totuttaa Tihkua niiden läsnäoloon, niin ettei sen tarvitsisi niitä jännittää saatika pelätä. Käytännössä olemme siis koko poppoo istuneet siellä lampolassa, niin lampaat itse, kuin minä ja lampolan vetäjä sekä tietenkin Tihku.
Istuskellaan vaan, jutellaan ja syödään nameja. Joka kerta mulla on Tihkulle namit mukana, mutta pääasiassa ne häviävät niille herkuille, joita lampaat peräpäästään tuottavat 😀. Mutta sillähän ei ole väliä, pääasia, että suu käy ja mieli pysyy rauhallisena. 

Lampaat eivät ole koiriin kovin tottuneita. Pikemminkin ehkä vähän arastelevat, koska aidalla varmaankin käy välillä haukkuvia koiria. Niinpä Tihkun eka vierailulla lampaat pysyivät kaukana ja tietenkin kunnioitimme sitä ja katselimme niitä kauempaa herkutellessamme (..vain Tihku herkutteli).

Sitten muutaman kerran jälkeen lampaat ovat jo hieman tottuneet lampolassa vierailevaan suteen, ja viime kerralla ne jo uteliaina tekivät hieman lähestymisiä. Ihan nenäkosketuksia ei vielä nähty, mutta ei siitä paljon puuttunut :).

Ajatuksena tässä tietenkin on pennun sosiaalistaminen muihin eläimiin, mutta myös se, että jos joskus innostumme paimennusta kokeilemaan, niin Tihkulla olisi ainakin valmiiksi tottumus näihin eläimiin.

Samalla mentaliteetilla ollaan käyty hevosia ihmettelemässä - joskaan siis ei paimennustarkoituksessa tietenkään, mutta totuttelun vuoksi ja jotta hevosia kadulla nähdessään Tihku osaisi suhtautua niihinkin rauhallisesti, se on myös ratsukolle turvallisempaa.

Lappiksena labbisten joukossa - koirakohtaamisia treenaamassa

Sunnuntaina kävimme ohitustreeneissä noutajaporukassa. Hyvin sovimme joukkoon, vaikka Tihkun toinenkin taittokorva humpsahti pystyyn pari viikkoa sitten. 4 kk:n ikäinen Tihku oli porukan nuorin, muut osallistujat olivat vuosikkaita tai siitä vanhempia, jo aikuisiakin koiria. 

Ystäväni, joka vetää Vainuvoimalla minun ja Wiiman nose-treeniryhmää, kasvattaa myös käyttölabbiksia. Hän järkkäilee kasvateilleen erilaisia yhteisiä treenihetkiä, saimme kutsun mukaan ja sehän sopi meille paremmin kuin hyvin :)! Labbisten lisäksi mukana harjoituksissa oli joitakin muitakin noutajarotuja.

Treenien kulku oli sellainen, että ensin tehtiin puolen tunnin kävely Raision alppiruusupuiston poluilla ja lähistöllä, ja sitten mentäisiin kentälle tekemään oikeita harjoituksia.

Olin etukäteen ajatellut, että olemme mukana kävelyssä, mutta varsinaisten treeniliikkeiden osalta tyytyisimme katselemaan isompien koirien harjoittelua ja syömään nameja ja puuhailemaan omiamme siinä vieressä.

Kevät on vienyt lumet ja jättänyt kurat jäljelle, mutta se ei meitä haitannut :)

Kävelyosuus meillä sujui ... hmm.. varmaan ihan hyvin 😊, ottaen huomioon, että Tihku on vielä vauva, mutta paikoittain mentiin kyllä nelivetoa ja alkupätkästä koko ajan kulkiessamme harvassa jonossa pitkin kävelytietä, mutta paikoittain sain kyllä kontaktiakin, kun oli jonkin aikaa taivallettu.
Kontakti sujuu kahdestaan tekemillämme lenkeillä melko hyvin nykyisin ja hihnakin on pääsääntöisesti löysä, ellei näköpiirissä ole mitään erityistä. Tällä kertaa kuitenkin joka puolella olevat vieraat koirat olivat varsin kiinnostava juttu ja niinpä nelivetoakin tuli harrastettua. 

HIHNALENKIT YLEISESTI

Hihnalenkkimme ovat tosiaan ihan viime aikoina alkaneet sujua kivammin. Olen pääsääntöisesti toiminut tässä videossa kuvaillulla tavalla (linkki aukeaa youtubeen), ja nyt on vissiin sen verran ikää tai palaset loksahdelleet paikalleen, että homma alkaa tuottaa tulosta :).
- Metodina siis, että hihnan tulee olla löysä, ja jos se tiukkenee, niin annan äänimerkin, peruutan ja tehdään pieni kierros, niin että saadaan liikkeelle "uusi alku". Jos mahdollista, niin pyrin myös vaihtamaan suuntaa.

Kun Tihku - nykyisin vielä vahingossa - osuu vasemman jalkani vierelle, niin joka kerta palkkasana ja nami. Eli vahvistelen the Sivua aina kun mahdollista. 
Hihnakäytöstä ollaan harjoiteltu myös ilman hihnaa aidatulla kentällä niin, että Tihku saa namipalkkaa koko ajan vieressä kulkiessaan. Jos hän lähtee omille teilleen niin kummempaa ei tapahdu kuin että itse etenen ja kun hän taas hakeutuu vierelle, niin palkka alkaa juosta. Tämä sujuu varsin mukavasti ja Tihku pysyy mukana, alla video eka kerrasta (videot eivät luultavasti näy mobiilissa).

Seuraamisharjoitus hihnakäytöksen tueksi.
Filmillä eka kerta harjoituksia tässä muodossa n. ehkä parin viikon takaa.

Tällä filmillä pätkä hihnakävelyä. Tälle pätkälle ei osunut ensimmäistäkään kontaktia, mutta muuten aika kivasti hihna löysällä mennään.

On ollut tosi kivaa huomata, että taidot alkavat kehittyä ja kontakti paranee...
Mutta. Kun yhtälöön lisätään Wiima, eli lähdetään yhteiskävelylle, niin kaikki osaaminen Tihkun päästä valuu ja meno muuttuu nelivedoksi. Näin siis siitä huolimatta, että Wiima kyllä kävelee nätisti. 
En tiedä onko yhteislenkissä vaan automaattisesti jotenkin rauhattomampi tunnelma vai koirien oma laumautuminenko sen aiheuttaa?
👉 tosi mielellään kuulisin tästä kahden koiran omistajien kommentteja, miten teillä on yhteislenkkejä harjoiteltu?
Nyt olen vaan pitänyt kiinni siitä, että teen Tihkun kanssa päivittäin ainakin yhden kävelyn kahdestaan, jotta käyttäytymismallit syvenee, ja toivon ja jotenkin myös uskon, että se alkaa pikkuhiljaa näkyä myös yhteiskävelyissä.

KOIRAKOHTAAMISET

Pikku kävelymme jälkeen kokoonnuimme kentälle harjoittelemaan itse kohtaamisia. Ja vastoin alkuperäisiä suunnitelmiani harjoitella vieressä omiamme, astuimme Tihkun kanssa ihan samaan harjoitteluriviin muiden kanssa. Ajattelin, että ollaan kuitenkin mukana, mutta, että helpotan sitten itse tehtävää sen mukaan kuin mitä Tihku näyttää tarvitsevan - niin, että kuitenkin saadaan niitä tärkeitä onnistumisia.

Mutta hän olikin aivan supertaitava ❤! Aluksi kuljimme ihan vaan ympyrää toistemme perässä - siinä kohtaa valitsin mennä Tihkun kanssa renkaan sisälle, niin ettei meillä ollut ihan edessä tai takana ketään. Palkkaa tietenkin virtasi, ja Tihku sai varsin hyvin suljettua muut koirat kuplan ulkopuolelle.

Yhteisen ringin jälkeen pysähdyimme paikallemme, mekin otimme oman paikkamme itse ringissä ja sitten ryhdyimme pujotelleen koirakko kerrallaan pujottelemaan muiden koirakkojen välistä. Ja Tihku se vaan keskittyi syömiseen ja minuun kun muut koirakot ohittelivat, ja kun oli meidän vuoromme, selvisimme pujottelusta ja koirien ohittamisesta vallan mukavasti. Kerran tai kaksiko kertaa Tihku jätti paikkansa vierelläni, mutta hihna pysäytti ja mikä mahtavinta, hän tuli heti kutsusta takaisin! Taitava poikunen❤!

Rinkihommien jälkeen teimme vielä muutaman muun perusohitusharjoituksen. Asettauduimme vastakkain ja kohtasimme toisemme ensin reilusti väliä pitäen ja koirat toisella puolella. Sitten jo lähestyimme toisiamme ja pysähdyimme hetkeksi samaan kohtaan, kunnes jatkoimme matkaa. Ja sitten vielä uskaliaasti tulimme toisiamme päin ja pysähdyimme hetkeksi nenäkkäin, parin metrin etäisyydelle, jonka jälkeen taas jatkoimme matkaa toisemme ohittaen.
Ja kuulkaa, pikkumies-Tihkunen 4 kk se selvisi tästä kaikesta erinomaisesti! Olin oikeastaan vähän yllättynyt! Toki siis hankalat kohdat imutin herkulla, mutta silti!

Sellainen harjoituskerta oli se! Olin pentusesta oikein ylpeä ❤! Niin ja koronan kannaltahan harjoitukset olivat turvalliset, koska olimme pelkästään ulkona ja liikkeessä, ja etäisyyden (ja käytöstapojen😊) säilyttäminen oli nimenomaan se mitä harjoiteltiin.

Silmävaivan status ja luontopolkuilua

Jatkopäivitys Wiiman allergia-/silmävaivoista. Wiimalla siis ainoa oire ollut syksyllä alkanut silmien vuoto ja kyynelneste alkoi ärsyttää silmien sisäkulmia, niin että ne kutisivat, niistä lähti karva ja ne punoittivat. Lisää taustoista voit lukea täältä, linkki. 

Viime lekurikäynnillä Wiima sai vaivaan kolmen viikon kuurin Apoquel-tabletteja - uusi lääke, joka oli lääkärin mukaan kuulemma osoittautunut kovin tehokkaaksi.

Kolmen viikon kuurin jälkeen olimme viime viikolla kontrollissa kuulemassa tilannetta. Wiiman silmänaluset näyttävät nyt ensimmäistä kertaa mukavilta viime syksyn jälkeen. Lääke on tehonnut hienosti, mutta ei vielä ihan täydellisesti, joten hoitoa jatketaan näillä annoksilla vielä toiset kolme viikkoa, jonka jälkeen uusi kontrolli. 

Tämä kuva on otettu Wiimasta kuluneella viikolla. 
Hän näyttää tässä ihan pikkutytöltä - jollainen hän toki onkin ❤
Elämäni koira ❤

Ilmeisesti tuo lääke jää sitten jollain annostuksella Wiiman hoidoksi täst'edespäinkin toistaiseksi. Sillä ei ole vaikuttanut olevan mitään haittavaikutuksiakaan - Wiima on ihan yhtä pirteä itsensä, vatsa toimii, turkki kiiltää, enkä muutakaan kääntöpuolta ole tänä lyhyenä aikana huomannut. 

Olen niin iloinen ja onnellinen siitä, että homma alkaa näyttää valoisammalta ja, vaikka siedätyskin olisi voinut toimia, niin onneksi kuitenkin olin vähän epäileväinen, sillä siedätyshoidossa on kuitenkin vasteaika varsin pitkä, se on kallista, automaattisesti loppuelämän hoito ja lisäksi, onnistunut vaste ei ole lainkaan varma tulos.

*******

Alla kuvapläjäys retkestämme Raision Haunisten altaalle, jonka ympäri kulkee kiva luontopolku. Reitin pituus on nelisen kilsaa, joka on pennulle vielä sopiva, kun pentutahdissa mennään. Joskin se "pentutahti" on kyllä Tihkun tapauksessa varsin rivakka :D.

Varjoja järven jäällä

Kännykkäkamera vääristää värejä, Tihku on oikeasti siis musta.

Tykkään varsin paljon tästä Tiihosen sutjakasta profiilista, tässä siis 4 kk ja risat. Jalat ovat kasvaneet pituutta, niin että hän muistuttaa bambia :)
Jännää nähdä millainen isomies hänestä tulee! Kovasti toivon maltillista turkkia, jollaisesta pentuturkki ainakin antaisi viitettä.

Tämäkin kyyti on välillä varsin jees, mutta koiruus se vaan tahtoo kasvaa ohi sylikoiran koon!

Toinen meidän koirista suhtautuu valokuvattavana olemiseen suurella vakavuudella.
Arvaa kumpi?

Sen pituinen se.

Hymy huulille - haaste 💛

En pääsääntöisesti reagoi erilaisiin some-haasteisiin, mutta tällä kertaa kun tulin haastetuksi, niin päätin toisin. Olen kirjoitellut tätä blogia jo yhdeksän vuoden ajan ja huomannut, miten blogialusta on hiljentynyt. Joitakin vuosia sitten vielä vuorovaikutteisuutta oli paljon enemmän.

Ymmärrän hyvin, mistä asia johtuu - nettiä käytetään yhä useammin kännykällä, jolloin kommentointi voi olla vaikeampaa ja lisäksi blogimaailma "kilpailee" (huono sana - on "vaihtoehtoinen" olisi parempi) muiden uudempien alustojen kuten esimerkiksi instagramin kanssa.

Itse seuraan eniten erilaisia koirablogeja, sekä lisäksi tulee luettua ruoka- ja leivontablogejakin - en ole mikään taituri keittiössä, mutta haluaisin olla, ja blogeista olen löytänyt kivoja ruokaideoita. Minulla on tapana jättää pieni viesti käynnistäni ja kommentoida postauksen asiaa tai blogin muuta sisältöä, koska tiedän, että vaikka itsekin kirjoitan blogia lähinnä itseäni varten muistiinpanoiksi, niin jätetty tervehdys ilostuttaa aina😊.

Haaste tuli Jasukuvaa -blogista ja tässä vielä linkki itse haasteeseen:

https://jasukuvaa.blogspot.com/2021/02/hymy-huulille-haaste.html

Ja haaste kaikessa yksinkertaisuudessaan, ilon kautta:

- kopioitu haastajan alkuperäispostauksesta

"Hymy huulille -haasteen idea on kommentoida muiden bloggaajien postauksia tai kehua blogia.

Kommentoin muiden blogeja, koska se parhaimmassa tapauksessa piristää toisen päivää kun saa positiivisen kommentin! ☀️

Heräsi kysymys, miksi teemme sitä niin vähän? Voisimmeko tehdä sitä useammin? Hyvin harva kommentoi minunkaan blogiini vaikka lukijoita on jonkin verran, miksi? Eikö jaksa vai eikö ole mitään sanottavaa? 

Siksi haastankin juuri sinut kommentoimaan muiden blogeihin jotain positiivista tai muuta kivaa sanottavaa, pieni vaiva mutta iso merkitys! 💛 Voit aloittaa vaikka heti! 😉"

Penturokotuksia, vatsatautia ja painojuttujakin

Blogi on siitä kiva juttu, paljon parempi kuin esimerkiksi insta, että tänne kun kirjoittelee asioita, niin ne säilyy tallella ja on myös helppo myöhemmin löytää luettavaksi, jos alkaa miettiä, että miten asiat menivätkään. Ja tämä blogipostaus on tällä kertaa tällainen Note to self - tyylinen juttu.

Pikku Pöppiäinen rokotuksilla

Tihku sai 16-viikkoisrokotuksensa eilen 3.3., varsinaiset 16 viikkoa tuli täyteen viime perjantaina. Kaikki sujui taas oikein hienosti, Tihku oli oikein reipas poika, joka tervehti lääkäriä iloisesti. Taas tutkittiin sydän, keuhkot, silmät, korvat ja vissiin koko koira, ja lääkärin mukaan kaikki oli edelleen kuten pitää 😊.

• Painokin tuli taas tsekattua ja nyt vaaka pysähtyi 9,6 kg:n kohdalla 
  Tarkistin myös - Wiima oli samanikäisenä 10,1 kg, hän on kuitenkin rotevampirakenteinen kuin sutjakka veljensä, oli jo pentuna

Tässä me ootellaan, että päästään lääkärin vastaanotolle.

En voi sille mitään, mutta kun katson kuvista tämän pikkuveijarin ihanaa nassua, niin mieleen tulee heti Sepe Susi! Tietenkin sellainen hyvin kiltti versio Sepestä, ehkä siis Pikku Hukka 😍😀.
Joskus hän näyttää Sepeltä elävässä elämässäkin, mutta erityisesti kuvissa!

Rokotusten jälkeen päätimme viedä kotiin pizzat ja piipahdimme viereisessä Kotipizza-liikkeessä, jonne koiratkin ovat tervetulleita. Tässä Tihku on juuri tehnyt tilauksen ja sitten me taas ootellaan.

Niskassa oli vähän kutinaa rokotuksen jälkeen, mutta sitten se kyllä pian helpotti.

Vatsavaivavihulainen

Vatsapöpö on ollut kiusanamme tällä viikolla. Se alkoi sillä, että Wiima oli vähän levoton. En heti alkanut asiaa kummastelemaan, vaikka huomasin sen rauhattomuuden. yöllä olo paheni ja Wiima pyyteli ulospääsyä oikeastaan koko yön. Itselläni oli työpäivä seuraavana päivänä, niin isäntä ravasi Wiiman kanssa yöllä pihalla pariinkin otteeseen, mutta mitään ei ollut tullut ja Wiima oli kuulemma vain kierrellyt ympäriinsä. Emme oikein tienneet mikä sitä vaivasi. 

Aamulla herättyämme annoin koirille aamupalat - Wiimallekin annoin ihan koko annoksen enempää ajattelematta, ja sehän ei ollut kovin fiksu temppu. Wiimakin oli edelleen vinkuvainen ja rauhaton. 

Aamulenkillä huomasin, että se haki koko ajan kakkapaikkaa, mutta aina kun piti kyyristyä ponnistamaan, se nousi ylös ja haki toista paikkaa. 

Hätäännyin vähän. Ajattelin, että onko vika selässä, niin ettei se pääse kakka-asentoon vai onko suolessa jokin täyte, joka on niin kivulias, ettei ponnistaminen onnistu. 45 minuutin kävelyn jälkeen paine taisi kasvaa liian isoksi ja Wiima pyöri ja pyöri ja pyöri, ja lopuksi sai puserrettua ojan pientareelle löysän läjän. 

Mietin, että jos tavara on noin löysää, niin sitä ei tarvitse pakertaa noin paljon kuin nyt oli pakerrettu ja ajattelin, että löysempi kama se ehkä sieltä vaan poistui tukoksen ohi. Eli se, että koira lopulta kakki, ei rauhoittanut minua ollenkaan.

Wiimaa itketti oikeastaan koko ajan ja ajattelin, ettei tämä voi nyt yhtään odottaa. Varasin siis eläinlääkärin päivystysajan  ja isäntä lähti sitten Wiiman kanssa matkaan. 

Iloinen uutinen tutkimusten jälkeen kuitenkin oli, että ei ollut selkävaiva eikä ollut suolitukos vaan olikin alkava vatsatauti ja hänellä oli vatsa varmaan kovin kipeä. Eläinlääkärillä oli suoli ja vatsa kuvattu, eikä mitään löydöksiä niissä ollut.

Wiima sai jo paikan päällä pahoinvoinninestopiikin ja sitten kotiohjeet antaa Cerenia-nimistä tablettia, pahoinvoinninestolääkettä kerran vuorokaudessa vielä kolmena päivänä. Tämän piti rauhoittaa vatsaa ja rauhoittaa hieman koiraakin. 

Olo kohenikin ja Wiima piristyi, kunnes itse erehdyin pölhönä lopettamaan vatsatautiajan ruokinnan (keitettyä kanaa ja piimää, raejuustoa, vähän kaurapuuroa - pieniä annoksia) ja täytin kuppiin nappuloita - ja vatsakipu alkoi jälleen. Voi minua typerystä. 

Mutta kaipa se pian ohi menee ja taitaa olla bakteeriperäinen, sillä Tihku on onneksi säilynyt terveenä.

• Wiimankin paino tuli nyt eläinlääkärikäynnin myötä tarkistettua:
  Vaaka oli näyttänyt lukemaa 18,5kg.
  
  

Paino kävi tässä talvella myös 19 kilossa, vaikka Wiimalla ei saisi liikakiloja polvensa vuoksi olla, eikä tietty muutenkaan. Tihkun myötä on myös Wiiman makupalat lisääntyneet, koska rouvan on oltava mukana kaikissa koulutusjutuissa, tietenkin :D ... hoksasin tilanteen jokin aika sitten ja olen jo leikannut Wiiman annoksia. Puolisen kiloa saisi vielä paino laskea, 18 kg on Wiimalle sopiva paino, silloin kylkiluut tuntuvat sopivasti, muttei liikaa. Wiima on aika kookas ja roteva narttu.

Kaunis, kauniimpi Wiima 🧡!

Luoksetulo - hauska koulutuspeli 1-2-3

Tihkun kanssa opimme pentukurssilla hauskan koulutuspelin luoksetuloa tukemaan, jota en olekaan muistanut tallentaa tänne blogiin. Luoksetulo on tärkeä taito - tärkein, sillä se voi joskus pelastaa koiran vahingoittumasta. Koiralla tulisi olla hallussa jokin sellainen luoksetulokutsu, jota se aina ja poikkeuksetta noudattaa.

Tässä postauksessa esitelty koulutuspeli ei korvaa varsinaista luoksetulotaitoa (lue luoksetulon harjoittelemisesta tätä linkistä) - koulutuspeli on enemmänkin tukitaito niihin tilanteisiin, kun haluat herättää koiran huomion ja saada sen lähellesi vaikka haistelupuuhista, muttet varsinaisesti halua käyttää sitä oikeaa taikasananomaista luoksetulokutsua. 

Kyykky ja YksiKaksiKolme

Ota käteesi kourallinen nameja ja herätä koirasi huomio vaikka nimellä kutsumalla. Kun koira on tulossa luoksesi, käännä sille selkäsi, mene kyykkyyn ja laske kovalla äänellä Yksi,Kaksi,Kolme ja laske kyykkypaikkaasi pari kolme namia. 

Samalla kun koira syö löytämiään nameja, niin nouse sinä ylös ja astele nopeasti muutaman askelen päähän, ja taas käännä selkäsi koiralle, laskeudu kyykkyyn, laske ääneen YksiKaksiKolme ja pudota kyykkypaikkaan parikolme namia. 

Tätä kuviota toistaessasi huomaat nopeasti, että kyykkimisesi herättää koiran kiinnostuksen ja koirallesi alkaa muodostua johtopäätös, että löydät jatkuvasti hyviä namipaikkoja ja sen kannattaa kiireen vilkkaa juosta luoksesi. Pikkuhiljaa sanoista YksiKaksiKolme muodostuu siis luoksetulon vihje 😊.

Tämä oli minusta hauska koulutuspeli ja olen harjoitellut Tihkun kanssa tätä taitoa kurssin jälkeenkin. Peli sopii minusta erityisen hyvin juuri pennuille ja nuorille koirille. Sanojen YksiKaksiKolme tilalla voisi tietenkin olla mitkä tahansa sanat, joita mieluummin haluat käyttää - tärkeää on, että ne toistuvat samanlaisina joka kerta. 

YksiKaksikolme-vihjeestä on minulle ollut hyötyä tilanteissa kun haluan Tihkun luokseni tai lähemmäs, mutten halua käyttää varsinaista luoksetulokäskyä. Tilanne voi olla vaikkapa, että Tihku on jumiutunut haistelemaan jotain tai se on irtoamassa luotani kauemmas kuin haluaisin, niin näin saan käännettyä sen suunnan kohti itseäni. Koulutuspeli on toiminut joka kerta 😊 - ja aina kun sitä käytän, en huijaa vaan jatkan peliä muutaman toiston, jotta Tihkulle ihan oikeasti tulee palkinnoksi hauska leikki.

Sitä oikeaa luoksetulokutsua "Täällä" haluan säästää sellaisiin harjoituksiin, joissa tällä hetkellä voin olla satavarma, että Tihku saapuu luokseni, jolloin tukityökalut kuten tämä YksiKaksiKolme-leikki sopii mainiosti työkalupakkiini :).

Projekti: kotitreenirutiinit ja kaksi koiraa

Kahden koiran koulutusrutiini onkin haastavampaa kuin olin ennalta ajatellut. Tai siis, olen nyt ymmärtänyt, että koulutusrutiini on opeteltava asia itsessään, kun taas yhden koiran kanssa ei tätä tarvinnut ajatella, vaan saattoi alusta alkaen suoraan keskittyä harjoittelemaan aiheena olevaa asiaa itseään ja harjoitustilanne oli rauhallinen itsestään.

Jo ennen kuin varsinaisesti hoksasin tämän koulutusrutiinin puuttumisen ja tarpeen, olen kyllä kuitenkin tietoisesti vahvistanut tiettyä vuorottaisuutta Wiiman ja Tihkun kanssa, esim herkkupalaa saadessaan ne istuvat ja sitten sanon aina nimet samassa järjestyksessä (Wiima, Tihku) ja nimensä kuullessaan koirat saavat makupalansa. Tihkulle tämä on lisännyt kärsivällisyyttä ja luottamusta siihen, että kun Wiima saa, niin kohta hänkin kyllä saa. 

Sama kuvio kuin yllä toimii meillä myös ruokajakelussa, silloin kun ruoka tarjoillaan kupista (tai jostain ruokavirikelelusta tms), eli pääsääntöisesti aamuin ja illoin, tällöinkin siis ruuan saa nimikutsulla. Päiväruokansa Tihku saa useimmiten taskusta, mutta tämä voi vaihdella, mutta toisaalta Wiima ei syö päivisin, eli tässä ei ole mitään erityisiä rutiineja.

Mutta sitten on nämä koulutustilanteet. Tihkulle kuitenkin pitäisi perusasioita kouluttaa ja se on hyvä aloittaa kodin rauhassa ja sitten laajentaa ulos eri paikkoihin. Mutta törmäsin siihen, etten oikein saanut rauhoitettua tilannetta - joko Wiima touhusi siinä mukana tai sitten jos suljin sen pois, niin alkoi kuulua hänen ääntelyjään, joka tarkoitti, että "Minä myös", ja kun näin kävi, niin ensiksikin siinä kärsii Tihkun keskittyminen ja toisaalta eihän se ole Wiimalle millään lailla reilua, koska hänkin haluaa olla mukana - ongelmani on siis mitä suurimmassa määrin positiivinen, molemmat koirani ovat kiinnostuneita puuhaamaan kanssani 😊💗.

Niinpä olen nyt ajatellut asian ihan alusta uudelleen. Jotta olisin oikeilla jäljillä, niin vaihdoin vielä ajatuksiani tutun kouluttajan kanssa, jolla myös kotona useampi koira - näin en lankeaisi mihinkään sudenkuoppaan ja saisin parhaat vinkit. 

Tuo vuorottaisuus, jota olemme ruuan kanssa harjoitelleet, on hyvä alusta ponnistaa. Tästä eteenpäin ryhdyn laajentamaan käytöstä muihin tilanteisiin. Olen pilkkonut asian ainakin kahteen osioon, joita molempia harjoittelemme temppuna:
1. koirat tulevat vuorotellen luokseni hakemaan namin ja palaavat sitten paikalleen, sekä
2. harjoittelemme erikseen temppuna tilannetta, että toinen koira poistuu koiraportin taakse ja toinen jää luokseni, ja sitten koirat vaihtavat paikkaa. 

1. Namivuorottelu

Tämä onkin aika hyvä temppu, joka sisältää useita eri taitoja. Ensiksikin se, että malttaa odottaa, että oma nimi mainitaan ja liikkuu vasta sitten. Toisaalta myös paikallaan pysyminen odottaessa ja vielä paluuliike paikalleen namin syömisen jälkeen. Kaksi ekaa taitoa on Tihkullakin jo hieman hanskassa aiempien harjoitusten perusteella, jota nyt vahvistelen rutiiniksi tähän malliin, mutta tuo paluu paikalleen tapahtuu tällä hetkellä namilla imuttamalla ja käsimerkillä. 
Mietin, että pitäisiköhän minun kytkeä tähän paikallepaluuseen alustat, mutta en tahtoisi jäädä tilanteeseen, että alustat on aina oltava mukana - ehkä ne voisi myöhemmin häivyttää? No, nyt olen siis toistaiseksi harjotellut liikettä ilman alustoja, enkä vielä tiedä, mihin se johtaa - ehkä joudun ne alustat vielä lisäämään yhtälöön.

Wiima taas, hän kyllä selviää hommasta, mutta ei Wiimallakaan ole mitään vihjettä paikalleen palaamiseen. Hänelle käytän tässä peruutusvihjettä ja hän pakittaa takaisin paikalleen.
Wiiman naamasta näen kylläkin, että hän miettii, mitä ihmettä olen taas saanut päähäni, mutta siitähän tulee nannaa, joten Wiimalle kyllä kelpaa :) .

2. Koiraportilla vuorottelu

Tämä temppu on listassa siksi, että uskon minulla olevan hyötyä, että kun harjoittelen jotain taitoa yhden koiran kanssa, niin toinen odottaa koiraportin takana eikä ihan vieressä. Jos meillä olisi ovia, niin varmaan käyttäisimme sellaista tilaa, mutta meillä ei ole (paitsi makkari"siivessä", mutta se ei kelpaa tarkoitukseen), niin koiraportti saa kelvata. 

Ja tässähän on kye vaan siitä, että kun portti aukeaa, niin toinen juoksee vihjeestä iloisesti portin läpi keittiöön odottelemaan ja toinen palaa keittiöstä eteiseen harjoitusten pariin. Ja sitten vaihdetaan vuoroa.
Nyt kun tätä harjoitellaan, niin alkuvaiheessa palkkaan keittiövuorolaista "eristettyä" koiraa varsin tiiviisti ja pidän odotusvaiheen hyvin lyhyenä. Kun vaihdot alkaa sujua, niin pidennämme myös odotteluaikaa.

Ekoilla kerroilla, olen houkutellut Wiiman koiraportin läpi heittämällä sille nameja keittiön puolelle ja sitten sulkemalla portin, mutta nameja senkuin satelee. Samaan aikaan teen Wiiman kanssa ihan lyhyen asian, kuten pyörähdyksen. Sitten avaan portin ja pyydän nimellä Tihkun luokseni ja Wiiman ohjaan käsimerkillä keittiöön. Teen Tihkun kanssa pikku jutun, ja samalla heittelen nameja keittiöön Wiimalle, koska hän se juuri on, joka on vähän kade pennun kanssa tehtävistä treenituokioista.

👉Loppujen lopuksi aikomus on tietysti sitten yhdistää nämä kaksi paloiteltua temppua, eli että vuoro vaihtuisi nimenhuudosta ja toinen odottelisi omaa vuoroaan kiltisti keittiössä. 

Mattoja alkaa olla ikävä, mutta vielä sattuu Tihkulle päivittäin vahinkoja.
Tässä sitä kuitenkin ollaan ihanasti samaa pataa ja herkutellaan 💗

Noin, tähän tämä plääni on nyt kirjoitettu ja liikkeelle on lähdetty. Jännää nähdä mitä tästä tulee😊! Jossain vaiheessa kerron, miten onnistuin, onnistuinko ollenkaan ja hioutuiko tämä temppurotla johonkin suuntaan. 

Jos teillä asuu useampi koira, niin miten teillä hoituu treenihetkien järjestäminen, sujuiko kaikki luonnostaan ja miten siinä tapauksessa, vai jouduitko luomaan erityisiä rutiineja, ja jos loit, niin millaisia?