Eläinlääkärillä ja sorsia Uittamolla

Perjantaina 27.12 kiikutin Wiiman eläinlääkärille. Se oli päätös, jota edelsi pitkähkö harkinta ja koiran tarkkailu. Nimittäin Wiima ei minusta tunnu juuri nyt olevan ihan itsensä, vaikka vieraammalta voisi jäädä huomaamatta.

Ensiksikin kotona Wiima makailee ja nukkuu nyt paljon enemmän kuin aiemmin. Se on kyllä aina ollut rauhallinen kotona, mutta nyt vielä enemmän. Luulen kylläkin, että se liittyy typykän aikuistumiseen sekä juoksujen vaiheeseen, eli juoksuista on nyt sellaiset 1½ kk (alk 5.11).Joten tämä asia ei minua varsinaisesti huoleta, muuta kuin vain että olen pannut tällaisen muutoksen merkille.

Wiima ei myöskään nyt viihdy ulkona itsekseen samalla tavalla kuin vielä viime talvena ja kesällä, jolloin se saattoi pyytää pihalle, touhuta siellä ja ottaa vieläpä nokosetkin itsekseen. Nykyisin Wiima ei  viihdy ulkona pihalla juurikaan itsekseen, se voi pyytää ulos toisinaan, mutta ihan hetken päästä kinuaa takaisin sisään ja lötkähtää päiväunille mieluummin seurassamme kuin yksin ulkona. Asia voi tietenkin johtua näistä märistä syyskeleistä (taikka taas tuosta juoksurytmistä), tai mistä lie, mutta tällainenkin muutos suhteessa aikaisempaan on merkillepantu, vaikka tässä asiassahan ei varsinaisesti ole tietty mitään ongelmaa.

Mutta se miksi huolestuin, oli että, Wiima ei tuntunut oikein jaksavan lenkeillä. Tai en itse asiassa ollut siitäkään varma, merkit olivat hyvin heppoiset, mutta sanotaan vaikkapa tunnin reippaasta hihnakävelylenkistä ensimmäinen puolikas sujui niin, että Wiima havainnoi tarkkana ympäristöä ja kulki reippaasti pääosin edelläni, kun taas toinen puolikas sujui niin, että Wiima alkoi jättäytyä ja sain kiskoa sitä perässäni. Se alkoi välillä myös koputella kuonollaan reiteeni huomiota pyytäen, tuolloin yleensä pysähdyimme ja pidimme pienet halihetket kesken lenkin. Mitään vinkumista ei kuitenkaan kuulunut, Wiima ei kieltäytynyt kulkemasta ja sen liike ravissa oli niin kaunista katsottavaa kuin se aina on - eli se ei vaikuttanut aristelevan mitään liikeratoja.

Eli en osannut sormella osoittaa, että tuossa on ongelma, vaan Wiima tuntui vaan jotenkin yleisesti väsyneemmältä kuin yleensä. Ja niinpä kipitimme kuulemaan lääkärin mielipidettä ekana arkipäivänä Tapanin jälkeen.

Lääkäri tutki liikeradat ja luuston (painellen ja tunnustellen, vääntäen), tunnusteli myös kohdun alueen (ok) kuunteli sydämen (ok) ja tyhjensipä myös Wiiman anaalit, jotka olivat täynnä, mutta neste kirkasta ja juoksevaa (Wiimalla tuntuu täyttyvän anaalit helposti, mutta eivät tyhjene yhtä helposti, tulehduksia ei kuitenkaan ole ollut).
Lääkäri ei löytänyt Wiimasta löytynyt mitään tavallisesta poikkeavaa. Ja koska kerroin, että se on muuten kovin iloinen ja sillä on ruokahalukin erinomaisesti tallella, niin lääkäri katsoi, että voisimme jatkaa tarkkailulinjalla ja niin päätimme tehdä.

Lääkärinlausunnossa: "Wiima tuotiin klinikalle juoksusta jatkuneen väsähtämisen takia. Se oli ollut myös kotona normaalia enemmän nukkuvaisempi.  Yleistutkimuksessa ei todettu mitään erityistä. Myöskään jaloissa, selässä tai niskassa ei todettu aristuksia. Käytös voisi johtua esim valeraskaudesta tai  'aikuistumisesta', mutta myöskään kivun mahdollisuutta ei voida poissulkea". Kohtutulehduksen lääkäri sulki tässä vaiheessa pois tunnustelun ja koiran yleisen olemuksen (iloisuus ja ruokahalu) perusteella, mutta koska ajankohta siihenkin sopisi, niin koiran kuntoa tulee nyt erityisesti tarkkailla (tietty).
Lääkäri kirjoitti Wiimalle myös kipulääkettä, jota voisi kokeilla ja jos koiruus siitä huomattavasti piristyisi, niin sillä olisi todennäköisesti kipua jossakin päin. Toisaalta jos kipulääke ei auttaisi, niin olisi todennäköisempää, että tila liittyisi valeraskauteen. Eli katsotaan ja seuraillaan typykän vointia ja kokeillaan kipulääkkeen vaikutusta muutaman päivän ajan.


Minulla oli lomapäivä tuo arkiperjantai ja lähdimme lääkärikäynnin jälkeen hakemaan vaihtelua lenkkimaastoon Turun Uittamon suunnasta, jossa on laajat, kallioiset metsäalueet. Parkkeerasimme auton Uittamon rannan tuntumaan ja kiipesimme metsäkallioille. Sataa tihutti, välillä ihan kaatamallakin, mutta ei se meitä haitannut, suuremmin ainakaan.

 Kuvassa näkyy Pitkäsalmi ja Uittamon uimarannan 'aallonmurtaja'.

 Rannassa oli paljon sorsia. Tässä kuvassa näkyy niistä noin kolmasosa.
Tehtiin pientä malttiharjoitusta typykän kanssa; istuttiin ja katseltiin vain. Sitten rauhassa sivulla muutama askel lähemmäs tipusia ja taas istuttiin katsomaan. Ja taas uudelleen, pari askelta lähemmäs ja jäätiin katsomaan. Wiimalla oli selvästi aluksi vähän hinkua tehdä syöksy ja lennättää koko parvi lentoon, mutta pimu hoksasi nopeasti leikin hengen ja tyytyi vain katselemaan niitä. Ja itse asiassa varsin läheltäkin ja silti typykän maltti riitti, nimittäin sorsat olivat urbanisoituneen rohkeita ja tallustelivat välillä käsittämättömän lähellä meitä. Silloin Wiima vähän vilkuili minua, että mitä tehdä, mutta kökötti paikallaan kuitenkin.
Ja oli hieno juttu, että sen maltti riitti, sillä lintusia ei nimittäin pidä lennättää, niiden touhuja on paljon kivampi seurailla sopivan etäisyyden päästä :)

Pahoittelut kuvituksen laadusta, pahaisia kännykkäkuvia sadekelillä vain.

Joululomalla harmaita lenkkeilykelejä..

Joulu 2013 tuli ja meni. Parasta Joulussa on tietenkin perheen kanssa yhdessäolo, jouluherkut ja tunnelma, mutta Joulu tarkoittaa myös vapaapäiviä ja sellaisissa on ihan parasta kun pääsee Wimpulan kanssa päivittäin pitkille lenkeille - ja vieläpä valoisaan aikaan, mikä on tähän vuodenaikaan luksusta.

Tosin täällä maan lounaiskulmalla ei lunta ole edelleenkään näkynyt, vaan vetta sateleepi sen sijaan.
Niinpä tuntuu välillä että päivät ovat niin harmaita, etteivät ne valkene ollenkaan. Mutta me emme ole sokerista tehtyjä, etenkään Wiima, joten ulos on mentävä, satoi tai paistoi :)

Joulupäivä 25.12.13 oli erityisen sateinen ja tuulenvihmoma päivä. Lenkillä ei tullut juurikaan vastaantulijoita, edes koiranulkoiluttajia. Näppäsin muistoksi muutaman kuvan reitin varrelta, Paraisten keskustassa, vanhassa kaupungissa ja satamassa.

 Paraisten Joulukatu ^  kiiltelee mustana ja märkänä.

Paraisten Vanhassa Kaupungissa oli omenapuut saaneet kivat koristeet huopapalloista :)

Paraisten venesatamassa (Snäckviken) ^ tuivertaa tuuli ja aallot lyövät rantaan.

***

Tapaninpäivä 26.12 valkeni pilvisenä, mutta ah, poutaisena! Teimme geokätköilylenkin metsään ja lenkki "huipentui" hiekkakuopalle, joka olikin Wiiman mielestä täydellinen paikka päästellä höyryjä :)
Tässäpä vielä kuvareportaasi tuolta Tapaninpäivänlenkiltä:

Talvehtimaan jääneitä nuoria joutsenia äitinsä tai iskän kanssa.

 Minä heitin Wiimalle kepin ja onneton heitin niin että se plumpsahti tietenkin mereen. Yläkuvassa neiti yrittää urheasti keppiä noutaa, mutta kuten alakuvasta näkyy, isännän apua vähän tarvittiin.

Ja sitten sitä merestä poimittua aarretta piti näin antaumuksella mutustaa.

Hmm..kuvaa katsomalla on vaikea päätellä elettävän joulukuun loppua? 

Ja lopuksi päädyttiin metsän halki hiekkakuopalle ja siellä piti (Wiiman) vähän kokeilla että miten lujaa neljällä jalalla pääsikään :)

Ja sitten kun oikein kovaa päästellään menemään, niin lopuksi täytyy pysähtyä vähän huilimaan.

Sellainen päivä oli tapaninpäivä 26.12.

Tätä kirjoittaessani on 27.12 ja tänään on taas lenkkeilty kunnon vesisateessa.
Mutta siitä lisää ensi kerralla, sillä siitä reissusta on enemmänkin kerrottavaa.

Siihen asti, moi!

Hyvän Joulun toivotuksin

Tule meille, Tuomas kulta
tuo joulu tullesansa,
oluttynnyri olallansa,
viinapikeri pivosansa,
juustokakku kailosansa.
Kyl sä meijän portin tunnet:
tervaristi, rautarengas,
musta koira portin alla!

"Vanhan kansan joulu kestää Tuomaan päivästä Nuutin päivään asti. Yö on pisimmillään ja päivä lyhimmillään. Arkinen aherrus hiljeni ja alkoi levon ja rauhan aika. Enää ei tehty teurastuksia, pantu olutta, leivottu tai valettu kynttilöitä.

Oluella on ollut erityinen merkitys joulurauhan alkamisessa. Tuomaan päivän tapoihin kuului maistella jo jouluoluen makua. Sanottiin, että »Tuomas tuleepi tuoppi kainalossa». Ihmiset myös söivät yhtä hyvin kuin kekrinä ja loikoilivat paitasillaan pirtin oljilla.

Tuomaan päivän savupirttejä pestiin vedellä ja hiekalla kirkkaan vaaleiksi, minkä takia päivää onkin kutsuttu Tohu- ja Noki-Tuomaaksi. Seinät ja katto peitettiin tuoksuvista petäjäpäreistä punottuihin kuvioihin. Lisäksi leivottiin suuri leipä, jota pidettiin jouluna pöydällä ja syötiin keväällä ennen ensimmäisen kylvön aloittamista.

Tuomaan ja joulun välistä aikaa kutsuttu laajalla alueella Suomessa »pesäpäiviksi». Auringon sanotaan olevan kolme päivää pesässään, josta se nousee jouluaamuna ja vuosi aloittaa hitaasti kulkunsa kohti kevättä. Pesäpäivien aikaan metsästä ei saanut kaataa puita, sillä muuten karhu repisi karjaa kesällä.

Tuomaan päivään viettoon liittyvät vanhat aurinkosymbolit, joita tunnetaan useita. Joissakin vanhoissa riimusauvoissa päivää kuvaa vanha suojamerkki, »Tuomaanristi», joka tehtiin päreestä ja nostettiin seinälle. Tuvan, navetan ja tallin oveen sekä porttiin saatettiin myös maalata tervalla suojeleva rengasristi.

Kaikkien valmisteluiden jälkeen joulun tuova Tuomas voitiin toivottaa tervetulleeksi kuvan yltä löytyvällä runolla."




* lainaus Suomenusko-nimiseltä FB-sivulta löytämästäni tekstistä. Teksti kuvaa miten vuoden pimeintä aikaa vietettiin Suomessa ennen kristinuskon saapumista. Tekstissä mainitut Tuomaanristit ovat olleet erityisesti kotiseutuni Turun saariston perinnettä.

Leiki & Pelaa -kurssilla

Oltiin Wiiman kanssa vähän erilaisella kurssilla 6.12.2013. Kurssi, jonka aiheena oli leikkimisen opettelu :) Eikös kuulostakin hauskalta? Kurssi oli Lounais-Suomen paimensukuisten lapinkoirien aluekerhon järjestämä ja kouluttajana oli Jirka Vierimaa, jonka vakio-ohjelmistoon kurssi kuuluu.

Leikkiminen vahvistaa koiran ja ihmisen välistä yhteyttä, leikin avulla koira oppii nopeasti ja leikki on koiralle hyvä palkinto hyvin tehdystä työstä. Leikki on hauskanpitoa ja sosiaaliselle eläimelle kuten koiralle (ja ihmiselle) hyvin tärkeä taito.

Kurssipäivän pääteemana oli hallittu leikki, sillä ihan kaikenlainen leikki ei välttämättä palvele koulutustarkoituksia (esimerkiksi koiran omiessa lelun) ja leikkiminen on kivampaa kun se on yhteistä (koira pyrkii leikkimään ohjaajan kanssa eikä yksinään).

Ilmoittauduin Wiiman kanssa kurssille, koska leikkimisaiheinen kurssi kuulosti tosi kivalta, sekä myös koska mulla on pieni propleemi Wiiman kanssa leikkimiseen liittyen. Wiima nimittäin tykkää kovasti leikkimisestä ja se onkin treenatessa oikein hyvä palkka. Käytän yleensä retuutuslelua, joka toimiikin ihan hyvin. Mutta Wiima pitäisi myös palloista ja niiden perän syöksymisestä, mutta niissä on se ongelma, että saatuaan pallon haltuunsa alkaa Wiima rallatella sen kanssa itsekseen eikä hakeudu luokseni. Joten treenatessa ei kuulosta oikein kivalta, treenaaminenhan loppuu sitten siihen.

Kurssi pidettiin Ruissalon kansanpuistossa pelto-/parkkipaikka-alueella. Keskustelimme paljon leikin merkityksestä koirankoulutuksessa ja tajusin miten itsestäänselvänä olin erehtynyt leikkiä pitämään. Jotenkin olin taipunut ajattelemaan, ettei sitä tarvitse harjoitella, vaan että "kyllähän jokainen nyt leikkiä osaa".
Mutta vain harjoittelemalla leikkimistä koiran kanssa voin kuljettaa leikkimistä sellaiseen suuntaan, että se palvelisi koulutusajatustani. Päivänselvää kun sitä ajattelee näin jälkikäteen.

Aloitimme harjoituksella, jossa koiran ottaessa kontaktia, lähdimme juoksemaan 'karkuun' ja koiran saavuttaessa ja ottaessa taas kontaktia, koiralle palkka suuhun - tässä vaiheessa vielä nami. Sitten kehitimme tehtävää vielä niin, että kontaktista lähdimme juoksemaan poispäin, koiran saadessa kiinni ja ottaessa kontaktia työnsimmekin koiraa leikkisästi poispäin ja juoksimme vielä pois. Tämän jälkeen koiran saavuttaessa koira palkittiin namilla joko suoraan suuhun tai heittämällä palkan suoraan eteenpäin maahan. Koiran otettua namin jälkeen uudelleen kontaktia, lähti harjoitus taas käyntiin. Ja Wiima oli innolla mukana! :)

Harjoitusten välissä oli tarkoitus opetella rauhoittumista. Eli harjoitus keskeytettiin välillä ja tällöin koiralle viestittiin hitain ja rauhallisin liikkein ja äänenpainoin, että nyt on tarkoitus rauhoittua ja pitää paussia. Ekat rauhoituskerrat aiheuttivat vähän piippailua ja vinkumista, mutta ei paljon ja rauhoittuminen helpottui kerta kerralta. Wiimalla on ollut tuollaiset odottelutilanteet vähän vaikeita; aiheuttaneet vinkumista ja liikkeellelähdön yrityksiä, mutta asia on helpottanut, kun olen ottanut mukaan käskysanan "Tässä ollaan". Käsky on ilmeisesti auttanut Wiimaa ymmärtämään, että on tarkoitus olla paikallaan, eikä vinkuminenkaan auta.

Edellisten nameilla tehtyjen harjoitusten jälkeen toistimme taas harjoituksen mutta nyt lelulla. Kurssin puuhanainen Tytti Salonen oli virkanut meille hienot patukkalelut! Kontaktista ohjaajan piti taas lähteä juoksemaan koirasta poispäin, koiran seuratessa ja tullessa kontaktiin palkaksi heitettiin lelu. Jolloin oli taas itse juostava poispäin ja koiran oli tarkoitus poimia lelu suuhunsa ja juosta ohjaajan perään.
Meillä onnistui tämä leikkivaihe ehkä pari kertaa, joista eka kerralla Wiima jäi toviksi haistelemaan lelua ennen kuin ryntäsi perääni. Mutta kolmannella kerralla Wiima kyllä syöksyi lelun perään, mutta ei poiminut sitä enää suuhunsa vaan palasi ilman lelua luokseni.
Tällä treenikerralla (siis ylipäätään koko päivänä) namipalkka toimi lelua paremmin, vaikka yleensä Wiima innostuu leluista ja leikistä kovasti. Luulen että se oli vähän hämmennyksissään kaikesta, paljon koiria samalla kentällä ja emäntä vaan heittelee lelua heittämästä päästyäänkin. Lisäksi leikkiminen on kuulemma koiralle hyvin väsyttävää, lyhempikin leikki vastaa ajaltaan pitempää lenkkiä.

Mutta treenin ansiosta tajuan että ei tarvitse 'alistua' ajattelemaan, ettei Wiiman kanssa voi leikkiä palloleikkejä koska se omii lelun, minun on vain harjoiteltava asiaa lisää. Ja onnistuuhan se toisinaan kuitenkin, nimittäin omalla pihalla kun potkaisen sille pallon, kiikuttaa pimu sen minulle uudelleen heitettäväksi.
Treenikentällä näin ei silti jostain syystä tapahdu vaan jos tyllerö tuolloin saa lelun haltuunsa, niin lähes poikkeuksetta se vetää pienet hepulit ympäri kenttää lelu suussaan eikä palaa hallintaan silloin kun toivoisin - leikin suunta ei ole siis minuun päin kuten pitäisi vaan poispäin.
Mutta Wiimapa ei tiedä vielä että tähän tulee muutos, sillä yhteisleikkiharjoitukset ovat alkamassa!! =)

• Miten lukijoilla toimii palkaksi heitetty lelupalkkaus? Ja jos se toimii, miten siihen on päästy - onko se tullut luontevasti vai edellyttänyt harjoittelua?

Keli oli kovin märkä ja sateinen ja uhkasi tulla vilu, mutta meillä oli mukava ja iloinen tunnelma ja säänkestävät koirat, niin siitäkin selvittiin. Niin ja kuuman glögin voimalla myös :)

Paljon ei tullut kuvattua, kun piti ehtiä leikkimään, mutta vähän kuitenkin:

 ^ treenin suunnittelua, koirat autoissa

^ glögipöytä muinekin herkkuineen ... mmmm.. =)

^ leikkijöinä Minja-lapinkoira ja taustalla Nesla-porokoira

 ^ Pikkuinen vauveli Lili (Puurattaren Taika-Taru) piipahti paikalla turistina

^ Taukoa pitävästä Patesta on tullut komea poika (Puurattaren Elmon Onni). 

^ ja Wiima-rassukan osana on aina kököttää kytkettynä kun minä kuvaan. 

Mutta sitten mekin jo kiirehdittiin leikkimään muiden kanssa =)

****

Ja tässäpä vielä pari kuvaa tämän illan lenkiltä;

Ensiksi ilouutinen, meille on tullut lunta! :) Tosin nimeksi vasta, mutta maa on ainakin valkoinen:

..ja toinen kuva joulua kovasti odottelevasta Wiima -tontusta
näyteikkunaostoksilla :)

Kevyttä rallytokoa :)

Rallytoko on siitä mainio harrastus, että sitä voi treenata ohjatuilla tunneilla, mutta sitä voi yhtä hyvin harjoittaa siellä missä sattuu olemaan. Tässä ollaan pysähdytty lenkin varrella yhdelle hiekkakentälle ja harjoiteltiin paria rallyn perusliikettä, eli mm. sivuilla (molemmilla) kulkemista ja puolenvaihtoja.
Puolenvaihdot takakautta sujuu meillä aika hyvin, mutta etukautta tehdyt puolenvaihdot on tuollaisia hassuja loikkauksia kuin filmillä näkyy :D

Olin itse alunperin ajatellut että Wiimalla on vain kiire vaihtaessaan puolta edessäni, onhan sillä suurentunut riski jäädä tallomakseni kun itse marssin samalla eteenpäin :) 
Mutta sain hyvän vinkin kouluttaja Eve Varjolta, että asia näyttäisi silti ennemmin liittyvän kontaktin pitoon; Wiima ei voi mielestään mennä edestäni pylly minua päin, koska silloin kontakti katkeaa.
Ja nyt kun katson filmiä tämä ajatus mielessäni, niin alan kallistua samaan johtopäätökseen.

Ihan filmin lopussa on Wiiman maahanmeno ja kiertäessäni sen taa, alkaa Wiiman pää ja katse seilata. Ajattelin ensin että se liittyy ohikulkeviin ihmisiin ja keskittymisen herpaantumiseen, mutta tuon Even kommentin jälkeen tajuan että siinäkin Wiimalla on vain vaikeaa sen yrittäessä ennakoida miltä puolelta ilmestyn. Eli liittyisi kontaktin pitoon sekin omituiselta näyttävä liikehdintä, ehkä?! :)

Paljon on hiomista menossamme vielä; käännökset tiiviimmiksi, peruutusaskeleet (filmillä mm vasemmalle käännöksissä kun Wiima on sivulla) luontevammiksi, etupuolenvaihdot jne jne..

Mutta ehkä rallytokon pääasia ja tavoite ohjaajan ja koiran iloisesta yhteistyöstä enimmäkseen kuitenkin täyttyy, sillä Wiima silminnähden tykkää tekemisestä ja on välillä lähes puhjeta liitoksistaan :) Ja niin tykkään tällaisesta puuhasta minäkin!

Hihnalenkkeilyä, koiraohituksia ja vähän feisbuukkausta

Kaunis hihnakäytös ei ole itsestäänselvyys. Ja tajuan vasta nyt kun minulla on oma koira, millaisen työn takana (sinnikkyyttä, päättäväisyyttä ja kekseliäisyyttä!) kaunis hihnakäytös voi toisinaan olla - silti uskon että Wiima ei ole vaivalloisimmasta päästä. Kuvittelen että hihnakäytöksen harjoittelu voisi olla paljon haastavampaa vaikka nuoren uroksen kanssa (testosteronibuusti), tai myös vaikkapa kovin aran koiran kanssa.
Kriteerit kauniille hihnakäytökselle ovat lähtökohtaisesti subjektiivisia, millaista käytöstä kukin koiraltaan odottaa. Toisaalta erilaiset kurssit ja testit kuten Kiva Koirakansalainen myös standardisoivat odotuksia koiran käytökselle.
Omat kriteerini ovat että hihnassa ei saa vetää, minä päätän mihin kuljetaan, ihmiset, koirat ja muut vastaantulijat tulee voida kohdata normaalisti ilman kevätjuhlaliikkeitä eli mahdollisimman välinpitämättömästi, ja hihnassa ollaan pääsääntöisesti ääneti. Uskon, että aika moni yhtyy näihin kriteereihin.

Wiimalla käytetään lenkeillä toisinaan valjaita, toisinaan pantaa. Valjaissa ollessaan sillä on enemmän vapauksia esim vetämisen suhteen, eli valjaissa hihna saa välillä kiristyä ilman, että huomautan. Käytän nyttemmin valjaiden kanssa usein myös flexiä (linkki) jolloin Wiima voi kulkea pientareella ja ojanpohjassa haistelemassa koirasähköposteja. Vapaudet valjaissa liittyy siihen, että puen typykän valjaihin myös esim pyöräillessä tai kun olemme olleet harjoittelemassa lampailla. Näissäkään tilanteissa en voi säädellä vetoa, joten vedosta en siis valjaissa nipota. Koko aikaa ei tietenkään vedetä, eikä Wiima niin teekään.

Sitä vastoin pannassa kun ulkoillaan, on tavoitteena ettei vetoa ole. Wiima kulkeekin varsin nätisti hihnassa - pannassa - mutta vasta tänä syksynä on alkanut tuntua siltä että alkuaikojen tankkaus ( = koira vetää, minä pysähdyn kunnes hihna löystyy ja koira ottaa pari askelta minuun päin ja taas jatkamme matkaa seuraavaan vetoon asti) on alkanut tuottaa tulosta ja pannassa ollessaan Wiiman hihna siis ylen harvoin enää kiristyy. Ja jos se kiristyy, niin pieni muistutus (pysähdys ja matka keskeytyy taikka että peruutan tulosuuntaan) riittää.

Ihmisten (aikuisten, lasten, lenkkeilijöiden jne) ohittaminen on myös ihan "piis of keik", Wiima usein jopa itse hakeutuu vierelleni ohitustilanteessa ilman pyytämistä ja kulkee nätisti hötkyilemättä ohi. Tai ei aina, esim ollessaan haisteluhommissa, mutta eipä se silloinkaan ohikulkijoista perusta.

Muiden koirien ohitukset on kuitenkin vielä vähän touhukkaita, joskin nekin alkavat olla suhteellisen hyvällä tolalla. Kaukana ollaan vielä 'välinpitämättömyydestä', mutta Wiima pääsääntöisesti pysyy nätisti sillä sivullani, jolle olen sen ohitustilanteessa ohjannut.
Vielä jokin aika sitten se malttoi kulkea nätisti vierelläni toisen koiran lähestyessä vain tietylle etäisyydelle asti, ja toisen koiran päästessä lähemmäs heitti Wiima pentuhyppelyksi ja lopuksi koitti kiireellä kaartaa edestäni ohikulkeneen koiran perspuolen ilmahajujäljelle.
Tänä syksynä otin tuohon asiaan järeät otteet, eli vielä paremmat namit ja lisäsin niiden määrää.
Aloin kehua Wiimaa kun se kulki vierelläni ja oli tarkkaavainen, mutta vielä toisen koiran suhteen tunnetilaltaan rauhallinen. Vippasin namia suuhun lähes katkeamattomana virtana koko ohituksen ajan. Tällä menetelmällä olen päässyt siihen, että Wiima ottaa minuun lähes aina kontaktia (jess!) toisen koiran nähdessään. Jolloin pääsen joka kerta kehumaan sitä ja saamme ohitukselle hyvän alun ja sitä myöten usein toivotun lopunkin.
Vielä on tekemistä tunnetilan kanssa, Wiima kiihtyy hieman koirakohtaamisissa edelleen - tykkäisin että sen tunnetila olisi rauhallisempi, vaikka muuten tilanne onkin useimmiten aika hyvin hallinnassa. Lisäksi haluan harjoitella lisää tilanteita, joissa kohtaamme koiran taluttajansa kanssa ja jäänkin juttelemaan - haluan että Wiima tällöinkin pysyy sivullani käskystä, tämä taito vaatii vielä hiomista.
Mutta Wiimahan on vielä aika mukelo, aikaa on opetella ja kypsyä :)

Niinpä onkin arvossaan tuollaiset facebookin ( ks otsikko) kaltaiset välineet. Facebookin kautta tavoittaa nopeasti useinkin suuren määrän samanhenkisiä ihmisiä samoine ongelmineen.
Niin kävi eilen lauantainakin. Täkäläinen koiranomistajatuttuni kuulutti koirakerhon sivustolla kavereita ns ohitusrinkiin. Minä näin ilmoituksen ja pari muuta tuttua näki myös ja niinpä saimme tosi nopealla aikataululla kokoon hyvän ryhmän treenaajia :)
Treeneistä päätellen mitään ongelmia ei kellään kyllä varsinaisesti ollutkaan. Niin fiksusti käyttäytyivät kaikki! Wiimakin piti mainiota kontaktia oikeastaan kaikissa ohitustilanteissa. Olin niin tyytyväinen tylleröön! :)
Tällainen treeni pitää ottaa uudelleen ja niin päätimmekin tehdä; sen lisäksi että saimme harjoitella ohitustilanteita oli myös hauska tavata samanhenkistä sakkia ulkoilun merkeissä.
(kuvat alla:  Jani Mäntylä)

Terveysuutisia

Tänään saapui Wiiman odotetut terveystulokset. Mehän käytiin lokakuun puolessa välissä eläinlääkärillä ja annettiin läpivalaista Wiima parista kohtaa, eli; lonkat, kyynärät, polvet ja silmät (lonkat ja silmät rodun PEVISAssa). Linkki juttuun jossa kerroin tarkkireissustamme on tässä.

Silmät ja polvet (0/0) todettiin priimaksi jo kuvauskäynnillä, mutta lonkka- ja kyynärtulos lähtivät Kennelliittoon virallisesti lausuttavaksi.

Kuvauksen tehneen lääkäri Pelle Axelssonin mukaan Wiimalla oli A/B lonkat ja 1/1 kyynärät, ja tällainen arvio matkaan lähti.

Kennelliiton virallisen lausunnon (lausuja lääkäri Annie Liman) tupsahtaessa tänään sähköpostiini yllätyin iloisena, kun ykkösten kyynärätulos olikin lausunnossa vaihtunut puhtaaksi 0/0 ! :) Olipas hieno juttu!

Lonkkatuloksiin oli myös muutosta tullut, A/B olikin muuttunut B/Bksi. Harmi. Mutta lonkkatulos on vähemmän huolestuttava kuin kyynärien vaurio olisi, onhan koiran painosta yli puolet juuri eturaajojen päällä. Eturaajat ovat myös hypyissä enemmän alttiina kuin takaraajat.
Tosin tiedän kyllä koiria, jotka elävät ykkösen kyynärillä ihan normaalia elämää ja hyväksytäänhän ykköskyynär jalostukseenkin.

***

Kuvitetaanpa juttu lopuksi jollain ihan muulla kuin lonkkamaljoilla ja kyynärnivelillä. Nimittäin muutama kännykkäräpsy perjantain lenkin varrelta. Olin perjantain lomalla ja tehtiinkin sitten oikein monen tunnin lenkki kotikulmia kierrellen ristiin ja rastiin. 

Liikunnan lisäksi rasvattiin lenkillä vähän aivosolujakin; Wiimalla kun on juoksut, niin ollaan jouduttu pysymään pois rallytoko-areenoilta ja muista koiramaisista paikoista, joten ällihommia pitää kehitellä itse =)

Ensin pysähdyttiin hiekkakentälle vähän 'omatoimi-tokoilemaan'.

Ja sitten loikittiin kaikkien mahdollisten erilaisten alustojen päälle, kuten näiden penkkien ja alla pöydän. 

Kaikki alustat on Wiimalle pääsääntöisesti jees, paitsi sellaista "rautalanka-alustaa" (tiedättehän, usein mm. porrasmateriaali, ristikkäin meneviä rautalankoja joiden läpi näkee maahan asti) Wiima vähän vierasti. Tuli kyllä alustalle, mutta olemuksesta näin, ettei ollut ihan turvallinen olo. 

Ja kaipa sellainen tuntuu tassunkin alla ikävältä. Mutta tulipahan kokeiltua sellaistakin.