Vuosi koiramaista elämää elettynä ja ..

Vuosi koiramaista elämää elettynä ja .. toivottavasti vielä monen monta samanlaista edessä!
Nimittäin tismalleen vuosi sitten 9.6.2012 typykkämme Wiima saapui synnyinkodistaan Villi-Joikhulasta ( Linkki kasvattajakenneliin ) tänne omaan kotiinsa.
Noutoaika oli iltapäivällä, noutotapahtuma kesti infotilaisuuksineen muutaman tunnin ja kun kerran tuota kotimatkaakin oli, niin kävi niin että saavuimme kotosalle vasta iltamyöhään, puoli kymmenen huitteissa. Kotona odottaneella Juniorillakin alkoi jo olla muurahaisia housuissa, perhosia vatsassa ja ties mitä hyönteisiä ties missä, kun meitä pennun kanssa vaan ei kuulunut - odottavan aika on tunnetusti pitkä :)

Automatka kotiin sujui hyvin, paitsi että autossa typykkä ei rentoutunut ollenkaan. Automatkailu oli sen mielestä pentuna varsin pelottavaa, eikä se tykännyt siitä ollenkaan. Mutta tämäkin asia on muuttunut - Wiimasta tuli sittemmin kesän mittaan ihan rauhallinen autoilija (siedätyksellä ja makupaloilla oli osansa tässä kehityksessä).

Wiima oli pelottavasta automatkasta huolimatta varsin reipas tyttönen heti kotiinsaapumisestaan alkaen. Juniori tietenkin tervehdittiin ensin ja sen jälkeen typykkä kiersi talon häntä pystyssä ja jopa 'tappoi' ohikulkiessaan lattialla lojuneen vinkuhiiren. Talon tutkittuamme keräännyimme koko perhe huoneeseen, jossa Wiiman oli tarkoitus jatkossa oppia nukkumaan. Huone on heti makuuhuoneidemme ulkopuolella, kulkeminen makuuhuoneisiin oli estetty pentuportilla.
Pienen leikki- ja halihetken jälkeen typykkä simahti jolloin vetäydyimme yöpuulle koko perhe. Olin jättänyt Wiiman huoneen lattialle patjan, siltä varalta että se alkaisi vinkua ja itkeä, jolloin suunnitelmani mukaan siirtyisin yöpymään sen vierelle, kunnes se tottuisi uuteen kotiinsa. Siinä vaiheessa arvelin että kovin monta unituntia ei perhe sinä yönä vetäisi, pentu alkaisi kuitenkin äänekkäästi ikävöimään äitiään ja sisaruksiaan.

Aamusella varhain kuitenkin heräsin ja hätkähdin kun en ollutkaan kuullut vinkunan vinkunaa. Mieleeni hiipi kauhu, että löytäisinkö pennun kuolleena pediltään, kun ei kai mikään pentu uudessa kodissa voinut näin hiljaa olla - ja vieläpä yksinään. Mutta kun kurkistin "Wiiman huoneeseen" killitti minua sieltä pieni iloinen koiraeläin :)

Että niin se sujui Wiiman kotiinsaapuminen, ilman suurempaa dramatiikkaa. Wiima on aika itsenäinen pimu, joten sen luonteenpiirteen turvin typykkä varmaankin koisi rennosti jo ekasta yöstä lähtien.
Itsenäisyys luonteenpiirteenä oli toisinaan pentuaikoina vähän työläskin, sillä kun koitin opettaa sitä kulkemaan mukanani, niin vaikka se hetkeksi hävitti minut näkyvistä, ei sille tullut kauhu ja kiire perääni, kuten koirakirjoissa lukee että pennuille tulee - se saattoi haistella hyvät hajut rauhassa ensin ja vasta sen jälkeen iloinen ilme naamalla lähteä kurkkimaan että minnekäs minä oikein hävisinkään. Ajan mittaan onpi kyllä osoittautunut että itsenäisyys on mukavasti tasapainossa kontaktinhakuisuuden kanssa, eli varsin mukavasti pimu pitää yhteyttä ja kulkee mukana nykyisin.

Alla olevat kuvat on otettu Wiimasta 7 viikon iässä, heti ensimmäisellä viikolla vauvelin kotiinnuttua,
kaksi ylimmäistä kuvaa peräti seuraavana päivänä, ensimmäisen yön nukuttuamme:

Olin koko elämäni haaveillut koirasta ja Wiimassa se toteutui (odotusaikaa vain tuollaiset rapiat 40 vuotta, mutta mikä sellainen aika on ihmiskunnan historiassa, ei mikään!).
Ja koirantulo perheeseen on ollut juuri niin hauskaa, kivaa, antoisaa ja terveellistä kuin kuvittelinkin, paitsi kaikkea niin moninkertaisesti kuin edes osasin kuvitella!

Putkesta läpi ja pujotellen

Aloitettiin Wiiman kanssa kuluneella viikolla paikallisen koirayhdistyksen Par-Haun agilityn alkeiskurssi kun sellainen niin sopivasti kesällä alkoi. Tuntuipa hauskalta tuo touhu, sekä minusta että mikä tärkeintä, myös pienestä karvaisesta ystävästäni.
Alkeiskurssille oli ilmoittautunut kolme koirakkoa ja olen kovin iloinen, ettei meitä ole enempää, koska näin odotteluajat eivät muodostu pitkiksi :)
Meidän lisäksemme agilityn saloihin on perehtymässä dalmatiankoira, jolle emäntineen agility on ihan yhtä uusi kokemus kuin meillekin - sekä belgi, jonka emäntä oli kertomansa mukaan jo kouluttanut kaksi aikuista agilitykoiraa, eli laji oli hänelle jo tuttu, vaikka koiralle vielä vieras. Kaikki koirat kurssilla ovat nuoria, päälle yksi vuotta, alle kaksi vee.

Eka kurssi aloitettiin slalomilla, putkella ja kontaktipinnalla (vinoasentoon asetettu lankku, ja haettiin pysähtynyttä asentoa, jossa koiran kaksi takajalkaa ovat lankulla ja kaksi etujalkaa lankun ulkopuolella).

Wiimalle helpoin oli slalom. Eli pujottelu. Maahan asetettuun rautaputkeen asetettiin tikkuja pystyyn ja tikkuihin kiinnitettiin verkkoa, niin että kun koira tupattiin yhdestä päästä sisään, niin verkon johdosta se joutui pakosta pujottelemaan juuri oikealla tavalla esteen läpi ja tulla tupsahti toisesta päästä ulos. Siinä on kuulemma kyse lihasmuistista, kun koira opettelee pujottelun verkon avulla, toimii se kuulemma samoin kun verkko aikanaan poistetaan - nähtäväksi jää toimiiko Wiimankin lihasmuisti niin.
Este ei kuitenkaan ollut verkon kanssakaan ihan niin helppo kuin miltä se kuulostaa; Wiima kyllä hoksasi esteen aika nopeasti, mutta ensi yrityksissä kääntyi alkumetrien jälkeen takaisin tulosuuntaansa joten se piti houkutella jatkamaan matkaa. Belgialainen puolestan loikkasi "tunnelista" pois verkon yli aina puolessa välissä matkaa, joten pikku haasteita meillä kaikilla oli. Mutta kun Wiima oivalsi että "pujotteluputken" päässä oli herkkukuppi, niin ei tarvinnut typykkää enää uudelleen houkutella, iloisena typykkä pujotteli esteen läpi ja ulos tultuaan eikun uudelleen pujottelemaan - pieni ahneus on hyvästä :)

Kontaktieste (sillä on kyllä jokin muukin nimi, mutten juuri nyt muista, aloittelijan ongelmia) oli ehkä vaikein, Wiima ei tuntenut oloaan mukavaksi takajalat lankulla ja oli niin nopea kiepsauttamaan itsensä eri asentoon, ettei palkittavaa suoritusta ensin meinattu saada. Mutta saatuani seinämän lankun toiselle puolelle oli typykkä melkein kuin jumissa lankulla ja niin saatiin aikaiseksi onnistuneita suorituksia. Tätä pitää harjoitella kotona.

Putkeen päästiin viimeisenä. Ensin putki (pitkä lieriö, putki, jonka läpi koira juoksee, jotain pressukangasta tms) pidettiin varsin lyhyenä ja Wiima reippaana tyttönä juoksi putken läpi kuin olisi syntynyt puuhaan :) Mutta sitten putkea pidennettiin, ja sitten puuha muuttui vähän jännemmäksi ja tylleröistä piti vähän houkutella. Mutta hyvin sekin sitten kuitenkin houkuttelemalla sujui.

Hauskaa! Niin meillä ihmisillä että ihan silmin nähden koiraeläimilläkin. Ensi viikolla uudet kujeet tässä lajissa - sitten päästään kuulemma hyppäämään :)

Hellettä paossa

Sunnuntaina 2.6. oli (ja on edelleen maanantaina tätä kirjoittaessani) sellainen helle että oksat pois. Varjossakin nousi mittari 26-27 asteeseen. Niinpä päätimme tehdä päiväkäynnin mökille ja vieläpä paatilla, että oikein saisimme tuuletusta.

Alla tuolla reissulla näpsimiäni kuvia. Harmittelen että tulin käyttäneeksi hieman liian isoa ISO lukua ja kuvat ovat aavistuksen kohinaisia. Mutta haitanneeko tuo loppujen lopuksi, maailmassa on suurempiakin murheita :)

"Valmiina lähtöön?"  "- Ai ai kapteeni!"

Ihanaa, jo tuntuu viilentävä merituuli, aaahhh..

 

Näimme paljon lintujakin, alla kaksi kanadanhanhea soutelemassa ja sen alla olevassa kuvassa kivikari ja siellä merimetsoja isommalla porukalla .

^ Kuva on huono ja suttuinen, mutta mustat pläntit eivät siis ole roskia näytölläsi vaan merimetsoja. Merimetsot eivät ole oikein saaristolaisten suosiossa, sillä niiden sanotaan pienentävän kalakantoja (en tiedä, olen itse lukenut että söisivät lähinnä roskakalaa), sekä ulosteillaan sotkevat ympäristönsä niin että kaikki kasvillisuus tukahtuu ja kuolee. Oli niin tai näin, aika jännän oloinen ja alkukantainen lintu se kyllä on, näkee helposti yhteyden esihistoriallisiin (lento-)liskoihin. (googlaapa kuva, tätä suttukuvaa katsomalla et kyllä mainitsemaani yhteyttä näe..)

^ Haahkarouva ja heijastuksensa

Ja sitten olimmekin jo perillä mökkirannassa ja Neiti Näpsä pisti ranttaliksi rantavesissä =)

Voi sitä riemua kun ei pienen lappalaisen ollutkaan yhtäkkiä kuuma vaan olo oli ihan melkein sopiva!

Piipahdettiin myös lähistön hiekkakuopalla vähän kattelemassa

Tuo matalapäinen meno on muuten Wiiman tyypillinen etenemisasento, silloin kun se liikkuu vapaana. Mahtaneeko haistella tietään eteenpäin kun pää riippuu alhaalla, mene ja tiedä.

Mitenkäs muut lapparit?

Joutsenpari pesi hiekkakuoppien lammikossa ja isäntä joutsen ei pitänyt Wiiman toljotuksesta. Se alkoi lähestyä päättäväisesti ja piti varoitusääntä tullessaan. Pikku typykkäinen ei tajunnut ollenkaan, että se oli vaarassa saada kovasta nokasta takaraivoonsa, joten kutsuin sen pois häiriköimästä.

Viime kesänä Wiima myös ui eikä pelkästään kahlaillut, mutta nyt siitä oli tullut arkajalka, kahlasi vain niin syvään kuin jalat kantoivat, eikä puhettakaan uimisesta. Ehkäpä se siitä vielä lähtee kesän mittaan :)

Talsimme mökkitietä, Wiima näyttää rähjääntyneeltä kuin olisi ollut viikon reissussa :)
Vesi ja hiekassa kieriminen taitavat olla syyllisiä tai ainakin osa- sellaisia.

Kotimatkalla piipahdimme vielä naapurimökin rannassa ja kaverikoira Fonzie kävi sanomassa morjekset:

Kotimatkalla:

Määtilalla lampaita paimentamassa

Otsikko lupaa suuria, mutta heti alkuun todettakoon, että pikemminkin oli kyseessä paimennukseen tutustuminen kuin paimennus, ainakin meidän aloittelijoiden osalta.
Mutta sunnuntaina 26.5 oli siis Wiimalla (ja emännällä) jännittävä päivä: olimme lammaspaimennuspäivillä Oripään Määtilalla. Lapinkoirahan on aikojen alusta asti toiminut (poro-)paimenena tunturi-Lapissa. Moottorikelkat lienevät tätä nykyä suurelta osin korvanneet lapin paimenkoirat, mutta edelleen on myös lapinkoiria ikiaikaisissa tehtävissään.

Lapinkoiraharrastajat ovat tänä päivänä varsin kiinnostuneita selvittämään piileekö rodussa edelleen vanha paimensielu, vaikka niiden elämä on noista päivistä kovin muuttunut. Ja samoissa merkeissä me siis tänään sinne lammasaitaukseen itsemme toimitimme - nähdäksemme että piileekö Wiimassa pikku-paimenetar ja toiseksi, tietty ihan vaan hauskanpitoa varten :)

Varsin aikainen aamu meillä oli, lähtö oli jo heti aamuseitsemän jälkeen - eli kun hieman ennen kuutta ponnahdin sängystä ylös niin Wiima-typykkä se vain kohotteli kulmiaan pedillään kysyen että "nythän on sunnuntai, ootko eukko tosissas?" Mutta niin piristyi Neiti Karvakorvakin ja pääsimme ajoissa liikkeelle.

Lammasaitaukseen (pyöröaitaus) mentiin kaksi kertaa per koirakko. Ensimmäinen kerta oli kouluttajan mukaan tarkoitus suorittaa lähinnä koiraa tarkkaillen, siis ilman kehuja tai käskyjä. Tämä ensimmäinen kierros meni Wiimalta pääosin aamupalan ja -lenkin merkeissä - eli se herkutteli maistuvilla lampaan papanoilla ja kiersi kiltisti kanssani aitausta kiinnostumatta lampaista kovinkaan paljoa, kiinnostuksen pilkahduksia nähtiin vain kun mentiin lähemmäs lampaita.

Seuraavalla kierroksella paussin jälkeen olikin jo kivampi tekemisen meininki. Tällä kierroksella sain käyttää kehuja, kehotteita ja käsimerkkejä, mutta niistä huolimatta luulin aluksi, että tällä tytöllä on paimensielu unohtunut aiempiin sukupolviin (kouluttaja kyllä kertoi että vaikka merkkejäkään lampaille syttymisestä ei näkyisi niin ainakin nelisen kertaa kannattaa koittaa, sillä syttyminen voi tapahtua viiveellä), mutta yhtäkkiä olikin innostusta ilmassa! Jipii!
Meinasin kuitenkin jo alkuunsa sählätä koko homman, sillä alkaessani kehua typykkää lampaille lähdöstä, palautuikin se jokaisesta "hyvä"-kehusta nanosekunnissa paimenmoodista kontaktiin.
Onneksi tajusin sitten pitää suuni kiinni kehuista ja tyydyin vain näyttämään pimulle suuntaa, että "tuolla, katso tuolla on nuo lampaat", jolloin Wiimalla naksahti ja saimme nähdä ihan oikeita ensikertalaisen paimennusyrityksiä.

Wiiman kanssa on aika paljon harjoiteltu kontaktia ja vierelläpysymistä, 'Sivua' jne ja ne olivat  mielestäni vähän esteenä tuolla lammasaitauksessa. Pimu ei meinannut millään tajuta että nytpä saisikin oikeasti mennä oman pään mukaan ilman että emäntäotus hermostuu. Mutta kun se sen lopulta hoksasi, niin oli ilo irti ja pimu innostui lampaista hienosti.

Wiima sai kouluttajalta kehuja rauhallisuudestaan. Se ei silloinkaan hermostunut tai säikkynyt kun paimennustilanteessa yksi lampaista kääntyikin vastapäivään ollen yhtäkkiä kohti koiraa - Wiima vaan väisti ja pyrki lampaan taakse uudelleen ja tilanne jatkui.
Se sai kehuja myös taipumuksestaan lähestyä lampaita kaarella eikä päin syöksyen tai rynnäten.
Yllä todetut käyvät ilmi kirjallisesta 'todistuksesta' jonka päivän päätteeksi saimme ja johon kouluttaja oli kirjannut huomioitaan.
Huomioina oli kirjattu myöskin ettei Wiima lammasaitauksessa haukkunut sekä että yhteistyö minun ja koiran välillä toimi hyvin, mikä on kiva juttu.

Niin keskittynyt olin muuten itsekin uudessa tilanteessa että kotimatkalla mietin että haukkuikohan Wiima aitauksessa vai ei. En pystynyt sanomaan. Mutta paimennuspäivän "todistuksessa" kerrotaan että Ei Hauku, niin siten se asia varmaan sitten oli.

Koirat olivat aitauksen sisäpuolella kiinni pitkässä liinassa jolla oli mahdollisuus katkaista tilanne tai estää koiraa pääsemästä lampaan 'iholle', jos olisi ollut tarvis. Voi myös olla mukava tietää, että Määtilan lampaat ovat ns. "koirattuja", eli koiraan tottuneita, sillä tilalla työskentelee ihan oikeissa paimennustehtävissä työlinjainen bordercollie.

Paikalla paimennuspäivässä oli myös muita lappalaiskoirakoita ja olikin tosi hauskaa tavata heitä. Terveisiä vaan teille kaikille, jos tupsahditte lukemaan tekstiäni. Seura tekee tunnelman, ja koska omaa vuoroa piti vähän odotella, oli kivaa kun oli samanhenkistä porukkaa koolla. Kylläpäs me sitten ollaan mukavaa sakkia ja meidän koirat ne vasta ihania ovatkin! :)

Kotona oltiin Wiiman kanssa illalla kuuden huitteissa ja koira makasi lattialla reporankana melkein koko illan iltapissilenkkiä lukuunottamatta :)  Raskasta näköjään, mutta hauskaa tämä lampaan paimentaminen!
Sellainen kipinä asiasta jäi, että lammasaitaukseen on mentävä vielä uudelleenkin :)

Alla vähän kuvasatoa. Ne kuvat joissa nimikointina onpi ATN tulevat ystävällisesti paikalle valokuvaamaan saapuneen isäni kamerasta. (nimittäin voitteko kuvitella että meidän perheen isäntä piti viikonlopun kalastusreissua äijäporukassa tärkeämpänä kuin ennen kukonlaulua alkanutta paimennuspäivää??! :D )

Wiima lammasaitauksessa:

Välillä ihan salaisesti hieman haukotutti aikainen aamuherääminen :)

 Halti (Puhuripeikon Waterloo) -komistus:

 

Wiima se tykkäsi Haltista niin että pikkuinen kielikin vilkkui kun Halti puhalteli typykän korvaan :)

 Pate the Susihukka on komea koiruus

"Korpikuusen kannon alla on Wiima Kukkasen kolo.."   --  Ruokatauon aikana Wiima makoili maakoukukkuun kiinnitettynä grillin lähettyvillä. Pimu olikin fiksuna tyttönä hakeutunut kuusen alle varjoon ja mikä parasta, oli kuusen oksien alta suora näkymä grillikatokselle ja Wiima sai siten pidettyä silmällä etten vain häipyisi   :)

Tämä alla oleva koiraneiti oli todella, todella kaunis, mutta nyt valitettavasti jo unohdin sen nimen, kun uusia tuttavuuksia oli niin paljon.  Typykällä oli paimennus verissään, kuva alempana.
(niin, tässäpä on siis Tiltu, Puurattaren Jive - kiitos Heidi nimeämisavusta :)

 

Myös puolivuotias Minka (Gulmårans Freya) oli lähtenyt lampaita katsomaan, ja toisella kierroksella sekin koki syttymisen merkkejä, kivaa! Harmittelen etten tullut napanneeksi siitä suunnitelmistani huolimatta parempaa kuvaa.

Alla vielä yksi komea poika, Puurattaren Ilmarinen, joka sekään ei jäänyt toimettomaksi aitauksessa.

Iloisen näköiset reissulaiset Puurattaren Elotanka ja Puurattaren Rumba tauolla =)

Eikä vain lampaita, vaan myös kauniita hevosia oli pihapiirissä ^

Sellainen päivä oli se, sanoo Wiima ja siristelee silmiään auringonpaisteessa - onnistuen näyttämään värivirheelliseltä ketulta! Mutta kyllähän lampolassa yksi kettu pitää olla! :)

Pieni iloinen Match Show- uutinen :)

Tänään kotikylän koirayhdistys järjesti mätsärit ja tietenkin olimme Wiiman kanssa paikalla.
Wiima osallistui nyt eka kertaa Isojen Koirien kehään, joukossa oli siis vuoden täyttäneet ja siitä vanhemmat, urokset ja nartut - niin ja fyysinen kokokin piti olla iso, eli suurempi kuin pöydällä esiteltävä, kuulemma :)

Wiima esiintyi kehässä oikein mallikkaasti. Välillä meinasi nenä viedä jännittäville tuoksuille, mutta varsin pian typykkä teki korjausliikkeen ja oli taas kuulolla.

Niin kivasti kävi että saatiin ensin punainen nauha ja sitten punaisten kehässä sijoituimme neljänneksi! :)
Olin tuosta neljännestä sijasta oikein iloinen, kun kehässä kuitenkin oli aika paljon koiria.
Vaikka toisaalta - pääasiassa osallistumme tällaisiin tilaisuuksiin käytöstapoja oppiaksemme, koiratapahtuma on erinomainen paikka harjoitella malttia, rauhoittumista ja keskittymistä.

^ Wimpsahdus ja punainen nauhansa :)

^ ja yllä ollaan sitten sijoituttu (PUN4)  :) Kivaa oli että palkintona oli ruokakupin ja namipussin 

lisäksi kylmälaukku!

Otin muuten vähän enemmänkin kuvia siinä sivussa, 

tässä linkki kuva-albumiin :)