Savojärven kierros

Lauantaina pyhäinpäivän aamuna saimme päähämme lähteä patikoimaan. Keli oli - noh jos ei ihan kaunis kuin morsian, mutta eipä ainakaan satanut. Mietimme hetken mihin suuntaisimme, mutta sitten muistin lapinkoirien aluekerhon yhteydessä olleen puhetta Savojärven kierroksesta (LINKKI), ja niinpä käänsimme auton nokan kohti Kurjenrahkan kansallispuistoa ja Savojärveä katsomaan millaisesta paikasta oikein oli kyse.

Savojärven kierros on n 6-7 km. Virallinen tieto sanoo että 6 km, oma gepsimme sanoi että 7 km, mutta ainakin osa tuosta lisäkilometrista tuli pienistä lisäpyrähdyksistä pois poluilta.

Patikkareitti on lähes kokonaan pitkospuin päällystetty. Osittain jopa noin ylellisen leveästi kuin yllä, mutta suurimmalti osin kahdella lankulla kuten kuvassa alla. Johtuen kapeasta kulkuväylästä, kannattaa kiinnittää huomiota mihin astuu, nimittäin josko astut viereen saattaa jalkasi upota suonsilmäkkeeseen, lammikkoon, polvea myöten. Joten kielikeskellä suuta oli päivän sana. Paikka paikoin märästä kelistä johtuen lankut olivat myös hieman liukkaat, joten käveleminen meni vielä varovaisemmaksi.

Ihan koko reittiä ei ollut päällystetty. Siltä osin kuin päällyste puuttui, oltiin pääsääntöisesti metsässä, ja maastossa oli paljon pinnalla kiemurtelevia juuria. Eli reitti on mielestäni tavalliselle, normaalikuntoiselle ihmiselle varsin sopiva, myös pieniä lapsiakin näimme, mutta ihan huonojalkaisten ei kannattane testata, tai ainakin varata kierrokseen kunnolla aikaa.

Välillä kuljimme syvällä Rölli-metsän siimeksessä.

Niin, ja kun reitin nimi on Savojärven kierros, niin onhan siellä tietty se järvikin. Maisemat olisi olleet varmasti vielä hienommat jos taivas olisi ollut kirkas ja olisimme nähneet vaikkapa auringonlaskun. Mutta oli se nättiä näinkin.

^ Ja tietenkin myös Wiima piti kuvata Savojärven maisemissa :)

Aikaa reitin kiertämiseen meillä meni kolmisen tuntia. Ehkä vähän enemmänkin. Reitin kyllä kiertää allekin kolmessa tunnissa, mutta me pysähtelimme aika lailla valokuvaamaan ja katselemaan, grillasimme makkarat sekä haimmepa parit geokätkötkin, joita maastossa löytyi.

Tämä reipas ulkoilija oli basset griffoni, jonka perhe oli samaan aikaan grillaamassa kanssamme.

Heidän grillauksensa ne vasta hyvää tuoksua levittivät, sillä heillä oli makkaran lisäksi mukana pullataikinaa, jota he kepin ympärille kieputettuna grillasivat. Olis maistunut meillekin :)

Vaikka kyllä oli makkarakin sinapin kera ihan gurmeeta tuolla ulkona syötynä!

Grillimaja oli noin puolessavälissä matkaa ns Rantapihalla. Läheisyydessä oli myös kioski, mutta nyt se oli kiinni.

Alla oleva laiturikuva on otettu Rantapihan läheisyydessä olevalta rannalta. Rannalla oli myös sauna, josta luin kotiin tultua että se on vuokrattavissa. Mutta joku muu jo tiesi tämän entuudestaan, sillä kun kuljimme tuosta ohi ja otimme muutaman valokuvan tuossa laiturilla, niin saunasta tuli ihana savun haju. Sitten meidän pitikin jo väistää, sillä saunonut pariskunta oli tulossa pulahdukselle - pukeutuneena muuten ihan aatamin ja eevan asuihin, sen kummemmin häpeilemättä.

Ajattelin että tällaista voi olla vain Suomessa :)

^ Paikka paikoin oli aika märkää, mutta vesi ei ollut missään vaiheessa noussut pitkospuiden päälle, joten selvisimme ihan kuivin jaloin. Tietysti se edellytti että tuli itse pysyttyä pitkospuilla, mutta me onnistuimme - Wiimaa myöten, joka sekin sipsutti nätisti puilla, paitsi välillä piti nuuskutella jotain vähän tarkemmin ja silloin ei neiti välittänyt vaikka varpaat vähän kastuivatkin.

^ Reitti oli erinomaisesti merkitty, punaisin merkein.

Ja kas, tähän aikaan vuodesta tulee pimeä varsin aikaisin ja vähän yllättäin, kuten saimme reitin lopussa huomata.
Alla omakuvani pimeän tultua! Ei voi kuin todeta että onpa isännän taskulampussa hyvä teho ja että olipa hän fiksu ottaessaan sen reissulle mukaan! :)
Onneksi meillä oli enää mutama sata metriä parkkipaikalle!

 

 Juuri nyt ei tule mieleen mikä olisi parempi tapa viettää vapaapäivä kuin perheen kanssa

luonnon keskellä ulkoillen!

Tänne on mentävä toistekin, ehkä esim aurinkoisena päivänä alkukesästä, jolloin tupasvilla on kukkinut ja pumpulipallot korvaavat kukinnan!

Anatomiaa ja cani-parcouria

Olin kuluneen viikon tiistaina kuuntelemassa kasvattaja ja ulkomuototuomari Lena Dankeria aiheena Koiran Anatomia. Tilaisuuden järjesti täkäläinen koirakerho.

Tilaisuus alkoi paljolla näyttelypulinalla, arvosteluperusteilla, miten koira kannattaa esittää yms seikoilla, jolloin tulin ensin hieman harmitelleeksi, että vain näyttelyn näkökulmastako näitä asioita tullaan pohtimaan. Itse kun taas olin kiinnostunut kuulemaan koiran anatomiasta ns terveys- ja rotutyyppinäkökulmasta katsottuna. Eli halusin mm. kuulla koiran kulmauksista ja eritoten oppia näkemään  koiran etukulmaukset, sillä jostain syystä minun on niitä koirassa kovin vaikea nähdä. Myös muut rakenteelliset kysymykset kiinnostivat; mitä 'jokin' tarkoittaa ja miltä 'jokin' näyttää ja erityisesti mitä 'jokin' vaikuttaa koiran kannalta.

Ja huomasin hetken päästä harmitelleeni turhaan, sillä pääsimme kohta myös itse asiaan. Ja Lena Dankerilla olikin erinomaisen hyvä ja havainnollistava tapa tuoda esille koiran rakennetta ja juuri noita kulmauksia. Itse asiassa tämän luennon pääaiheena olikin siis juuri kulmaukset ja niihin liittyen koiran käynti ja liikearadat, kulmausten vaikutukset liikkeeseen.
Hän selvitti ensiksikin, mistä luista (etukulmaukset; lapaluu, olkavarsi, kyynärluu  - takakulmaukset; lantio, reisi, sääri) kulmaukset muodostuvat ja mitä vaikutuksia koiran käynnille voi olla, jos vaikka etukulmaukset ovat takakulmauksia paljon avoimemmat. Seurauksena saattaa olla mm. käyntivirheitä, sillä runsaat kulmaukset tarkoittavat pitkää, maatavoittavaa askelta; jalka potkaisee liikkeessä pitkälle, kun taas avoimet kulmaukset antavat tilaa lyhemmälle askeleelle. Tällöin koira voi joutua sopeuttamaan askeleensa siihen että etujalat häärivät pitkiä askeleita ottavien takajalkojen edessä ja seurauksena voi olla esim peitsausta tai muita liikevirheitä. Edellä todettu koskee siis tilannetta, jolloin kulmaukset ovat epätasapainossa; joillakin roduilla ja -tyypeillä ei runsaita kulmauksia kuulu ollakaan.
Rakenne-esimerkkinä käytettiin "peruskoiran" eli ravaajan (mm. useimmat paimenkoirat) hyvin kulmautunutta rakennetta, joka tietenkin sopi minulle mainiosti - kotona kun asustaa juuri siihen malliin sopiva karvakorva :)  Ravaaja-tyypin rakenteen ollessa tarkastelun lähtökohtana suoritettiin vertailua ns.  laukka-tyypin (mm. vinttikoirat) sekä ns. voima-tyypin (mm. bulldogit) kesken, sekä moni rotuhan myös uppoaa näiden tyyppien välimaastoon.

Opin paljon uutta tulla luennolla ja sain vastauksia niihin asioihin joita päässäni oli kysymyksen muodossa pyörinyt. Nyt on vain sulateltava kuulemaansa, kuljettava silmät auki ja katsottava ja 'kopeloitava' Wiiman ja muiden koirien liikettä ja olemusta "sillä silmällä", saadakseni teorian käyttöön. Tosin minulla on jonkinlaisia vaikeuksia edelleen tunnistaa luuston asentoa sieltä koiran nahkojen alta, mutta kaipa harjoitus siinäkin auttaa.

Anatomian jatkokurssiakin on kuulemma tulevaisuudessa luvassa, ja sinne olen tietenkin menossa. Lienee muuten myös aiheellista huomauttaa, että kaikki edellä todettu on omaa vuodatustani siitä mitä kuvittelen kuulleeni ja oppineeni; jos yllä on asiakirheitä, eivät ne ole tulleet kouluttajan suusta vaan omasta ymmärryksestäni tai puutteellisesta ulosannistani.


Cani-parcour :)
Olen viime päivinä oppinut myös ihan uuden sanan joka ei liity koiran rakenteeseen vaan harrastuksiin. Nimittäin luin Lounais-Suomen Paimensukuisten nettisivuja (joita myös muuten nyttemmin ylläpidän  ) ja siellä erään kurssin yhteydessä kerrottiin että mm "cani-parcouria" olisi luvassa. Hmm, cani-parcour, what's that?!
Mutta pienen selvittelyn jälkeen kävi ilmi että se on eräänlaista esteiden ylittelyä. Cani -etuliite tulee tietty sanasta canis (lat. koira) ja parcour'han on liikuntaharrastus ihmisillekin, jossa vauhdikkaasti skeittilaudalla (?) ylitellään aitoja ja portaita.
No, olen tietty aiemminkin hyppyyttänyt Wiimaa yli kivien ja kantojen, mutta nyt tuon cani-parcourin keksittyäni huomaan skannaavani ympäristöä vielä aktiivisemmin saadakseni Wiiman erilaisille alustoille, kiipeämään ja hyppäämään :) Alla pari näytettä:

Wiima Pevisa -tarkastuksessa

Tänään lauantaina suunnattiin auton kokka kohti Helsinkiä ja siellä eläinlääkäriasema Mevetiä. Matkan tarkoitus oli toimittaa Wiima PEVISA- ( = perinnöllisten vikojen ja sairauksien ) tarkastukseen.
Paikalla olikin paljon koiria, yhteensä kai kaikenkaikkiaan n 50 koiraa tarkastettiin tuona päivänä. Pääasiassa Wiiman kasvattajan koiria (kennel Villi-Joikhu) sekä toisen lapinkoirakennelin (Puurattaren), mutta lisäksi muita lapinkoiria sekä muita rotujakin oli paikalla. Tarkastustilaisuus olikin näiden kahden mainitun kennelin yhdessä järjestämä 'joukkotilaisuus'. Tuo suuri koiramäärä mahdollisti hinnan tarkastuksen, kun silmätarkit ja röntgaukset ei varsinaisesti mitään ihan halpaa lystiä ole - ja vielä matkat päälle.

Wiimalta kuvattiin lonkat, polvet ja kyynärät sekä silmät. Silmä- ja polvitulokset saimmekin jo heti käteen, kun taas lonkka- ja kyynärätulokset vain alustavasti, lopulliset kennelliitosta lähiviikkoina.

Silmät todettiin terveiksi. ((Pieni PPM-löydös (PPM iris-iris) tehtiin. Kyse ei kuitenkaan ole sairadesta vaan sikiöaikaisesta jääänteestä, rihmasta. Jäi epäselväksi kummassa silmässä löydös oli, eikä siitä ole lääkärinlausunnossakaan mainintaa vaan silmät todettiin terveiksi)).
Polvet terveet 0/0
Kyynäristä alustava lausunto 1/1 ja
lonkista alustava lausunto A/B.

Kyynär- ja lonkkatulokset voivat siis vielä muuttua, kun Kennelliiton eläinlääkäri /-kolleegio on ne ehtinyt katsoa. Toivottavasti niissä on muutosta parempaan, etenkin toivon sitä kyynärien osalta, vaikka kyllä näidenkin tulosten kanssa varmaan ja toivottavasti selvitään. Wiimalla ei kuitenkaan ole mitään erityisen vauhdikkaita liikuntaelimistöä erityisesti rasittavia harrastuksia, kuten esim agility olisi - ja painokin on toistaiseksi pysytellyt kohdallaan, liikapaino olisi nyt pahasta. Mutta eipä auta kuin odotella lopullisia tuloksia.

EDIT - ai niin; Wiima tuli myös punnittua. Paino tänään 18 kk:n iässä on 16,1 kg (ja säkä keikkui viimeksi mitatessa jossain 48 cm:n huitteilla)

.

 Wiimaa hymyilyttää eläinlääkäriaseman odotushuoneessa

Wiimalle on silmien tarkastusta varten laitettu pupilleja laajentavaa ainetta ja pimu on kuin olisi 'aineissa'. Se hieman hämmentyi näkökentän sumenemista ja jopa alkoi väistellä paijaamaan tulevia ihmisiä, mikä oli uutta tälle meidän halikoneelle =)

 Yllä Wiiman sisko odottelee vuoroaan, Ronja eli Villi-Joikhu Lumipyry.
Ronja ihmettelee kun kaverit vieressä ovat ns 'kanttu vei' =)

Ja paikalle sattui myös toinen tuttu koira samasta Villi-Joikhun kennelistä, joskaan ei Wiimalle sukua eli Viivi, virallisemmin Villi-Joikhu Hymyhuuli

Paha paha flexi

Eilen lauantana oli eka kerta kun tein Wiiman kanssa lenkin flexiä käyttäen. Olin jo itse asiassa unohtanut, että meillä edes on sellainen. Tulin nimittäin sen hankkineeksi jo ennen Wiiman tuloa perheeseen, aikana jolloin meillä vieraili hoitokoiramme Rölli, borderterrieri. Rölliä ulkoilutin siinä paljonkin.

Wiiman tultua kuitenkin unohdin koko flexin, osittain tarkoituksella, sillä oli tärkeää saada typykkä oppimaan hihnassa kulkeminen. Flexi kun ei ole sihen tarkoitukseen oikein sopiva, siinä on esimerkiksi pieni veto koko ajan ja koira oppii sietämään vetoa. Oma päämääräni kun kuitenkin hihnalenkeillä on, ettei vetoa olisi. Koiran hallittavuus ei tietenkään myöskään ole samaa luokkaa kuin hihnan kanssa, ainakaan jos flexiä käytetään koko mitassaan ja koira huitelee 25 metrin päässä ihmisestään. Yleisönpalstoja ja vaikka facebook-kirjoituksia kun lueskeleepi, niin nuo flexit taitavatkin olla lähtöisin itse 'Peevelistä', niin paljon vahinkoja niitä käytettäessä sattuu juuri edellä mainituista seikoista johtuen.

Eilen lenkille lähtiessämme bongasinkin kuitenkin tuon peevelinlaitteen flexin hyllyssä ja päätin kokeilla sitä. Puin Wiimalle pannan sijasta valjaat, sillä valjaissa ollessaan sillä saa olla vähän vetoa, niitä käytetään Wiimalla myös esim pyöräillessä ja lampaillakin ollessa. Eikä sitten tuntuisi ikävältä pikkutypykän kurkussakaan se flexin veto.
Lenkkimme suuntautui hiljaisille hiekkateille, osittaista metsänpätkääkin, joskin myös autoteitäkin ja sinne maastoon tuo venyvä talutusväline sopi vallan mainiosti. Wiima sai huidella oman halunsa mukaan vähän laajemmaltikin nenä maassa, välillä jäädä nuuskuttelemaan ilman että minun piti pysähdellä tai olla käskemässä sitä jatkamaan. Flexi olikin aivan sopiva tuollaiseen käyttöön! Wiima oli selvästi aluksi vähän ihmeissään kun saikin vetää etäisyyttä minuun, mutta kun se hoksasi leikin juonen, sekin tuntui nauttivan "vapaudestaan". Vapaaksi en sitä kuitenkaan tuolla lenkillä uskaltanut päästää, mahdollisten autojen ja reitillä vastaantulleiden muiden koiranulkoiluttajien vuoksi.

Tuli tietty taas Wiiman lisäksi ulkoilutettua myös kameraa ja muutama kuva lauantain lenkiltä:

Wiima flexissään. Takana aukeaa golfkenttä, jonka läpi kulkevaa hiekkatietä patikoimme

Golfkentällä oli liikettä tänä kauniina syyslauantaina

^ ja ^^ ja ^^^ ; kauniita tienvarsinäkymiä matkan varrelta

 "Onx näin hyvä?"

"Entä näin?"

"Ääh, en mä jaksa enää, onx pakko?"

 "Plääh sulle ja sun kameralles!"

 "No okei, kerran vielä, yksi kuva, ja sitten tälle likalle riitti! Kiitos ja hei!"

Lammastelua

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna oltiin kolmannen kerran lampaita katsomassa paimennusharjoitusten merkeissä. Jännäsin vähän miten asia sujuu, sillä meillä oli takana kaksi niin erilaista paimennusharjoituskertaa; keväällä eka kerralla Wiima oli rauhallinen ja haki kaunista kaarta lampaita lähestyessään (siis sen jälkeen kun  ensin oli oivaltanut että tässä saapi toimia itsenäisesti sekä oli täyttänyt vatsansa "lampaanpee'llä"), loppukesästä oltiin toisen kerran ja silloin Wiima ei mielestäni keskittynyt mihinkään. Kyllä tuolloinkin onnistumisia koettiin, mutta Wiimalla ei ollut 'hyvä päivä' sekä lisäksi huomasin sen vähän jännittävän lampaita jos joutui niiden kanssa lähietäisyydelle.

Niinpä ollaan tuon jännityksen vähentämiseksi käyty ennen tätä syyskuista paimennuspäivää muutaman kerran katsomassa lampaita päivälenkin varrella. Huomasin näillä kerroilla selvää edistymistä Wiimassa. Ihan eka kerroilla lampaiden tullessa lähelle, aidalle, meitä moikkaamaan, oli tilanne Wiimasta varsin jännä. Sitä vähän haukututti ja se hyppeli innoissaan edes takaisin. Mutta rauhoittelin sitä ja annoin sen katsoa kun syötin voikukanlehtiä lampaille aidanraosta ja muutaman kerran jälkeen Wiimakin oli kohtaamisissa paljon rauhallisempi ja istuskeli nätisti paikallaan katsellen ja lampaantuoksua nuuskutellen.

Sellaisissa tunnelmissa sitä sitten taas Oripään Määtilalle matkattiin. Kaksi kertaa oltiin aitauksessa. Eka kerralla Wiimalle selvästi nousi taas jännitys ja se sai pikku hepulitkin (edestakaisin juoksukohtauksen, narun päässä). Kiinnostusta oli mutta maltti ei riittänyt. Lampaat tuntuvat olevan edelleen vähän jännittäviä sen mielestä.
Toisella kertaa kun päivä oli jo edennyt eikä kaikki ollut enää niin uutta, oli aitauksessakin paremman oloista menoa. Wiima oli rauhallisempi ja työskenteli intensiivisemmin. Sen verran uinuvaa toiminta vielä on, että kiinnostuksen ja viettien nousemiseksi Wiiman täytyy olla lähellä lampaita. Kun lampaat ovat siitä kauempana, niin typykkä keskittyy enemmän edelleen siihen lampaanjätösten nautiskeluun.

Sanallinen arviokin kouluttajalta, tilaisäntä Heikki Mäkiseltä, saatiin, joka kuuluu seuraavasti: "Vahva kiinnostus, mutta jossain kohtaa menee hurlumheiksi? Jännittääkö? Toisella kerralla oli rennompi. Keskittyy hyvin kun on lähellä lampaita.". Eli varsin samannäköinen arvio kuin omatkin tunnelmani olivat.

Mukana oli meidän lisäksemme paljon muitakin lappalaisia - olihan kyse Paimensukuisen Lapinkoiraseuran järjestämästä päivästä. 

Joitakin valokuvia tuli napsittua, mutta (uuden) kameran säädöt olivat jääneet pöllöyksissä vähän vinksalleen, joten osa kuvista meni harakoille ja loput ovat vähän pikselimössöä, kuin kännykällä kuvattuja. Mutta lataanpa niitä tänne siitä huolimatta.

Ai juu, ennen kuin siirrytään katsomaan valokuvia, niin vielä sellainen juttu, että parin viikon päästä koittaa Wiimalle jännittävä päivä sillä tuolloin typykältä kuvataan lonkat, kyynärät, polvet ja silmät. Toivottavasti pimu saapi mukavat terveet tulokset, niin tulevaisuus on siltä osin huolettomampi. Tästä lisää myöhemmin. Sitä reissua ennen nautitaan syyskeleistä ja keltaisiksi muuttuvista lehdistä =)

 

Wiima odottelee vuoroaan

 
Päivän päätähdet - osa niistä. Nämä ovat ahvenanmaanlampaita, jotka kerrotun mukaan ovat rohkeita eikä vähästä hötkyile. Lampaita vaihdettiin päivän mittaan sekä niille annettiin taukoja.
Lampaat olivat myös jo entuudestaan tottuneet koiraan, Määtilalla kun työskentelee kaksi paimentavaa bordercollieta.


 
Wiima tositoimissa ^

Hännänhuipuksi jäänyt lammaskin olisi saatava laumaan, miettii Wimppu

 

Mukana menossa myös Siru (Puurattaren Eloisa Elli)
joka on ulkoisesti lähes Wiiman kaksoisolento :)

 Vilma (Vanilija) näyttää mallia =)

 Tämä viehko kaunokainen oli Seitavuoren Viehkalas, kutsumanimenään Viehku

 Äijäenergiaa päivään toi komistus Vincent (Villi-Joikhu Sähäkkä Suhari). Tässä saamassa ohjeita kouluttajalta, Vincenttiä kyllä kiinnostaa jo enemmän lampaat kuin ohjeiden kuuleminen :)

 

Tässä odotellaan oman paimennusvuoron koittamista - Wiiman sievä takamus etuoikealla

Ruokapaussi - ja Wimpsahdus etuvasemmalla

 Tämä sorja neito on nimeltään Minja (Puurattaren Elotuuli) ja Minja on ...


...Äijänkoriläs Bamun (Puurattaren Elotanka) sisko :)


Profiilikuvassa Louhi eli 'Puhuripeikon Does Your Mother Know'


Pentunen Johka sulatti kaikkien sydämet, vain 4 kk (Juskankankaan Otso Karhunen).
Johka villitsi ja riemastutti katsomossa, lammasaitaukseen se ei vielä päässyt.


 Tähän herraan nimeltään Varre (Äänekäs Tunturihaukka) ihastuin kovasti. Niin rauhallinen ja mukavaluontoinen herrakoira, ja vielä komeakin, että oksat pois <3

 
Varre-poika oli ainoa, joka päästettiin vapaaksi lampaille ja tässä sitä mennään.
Varre oli hienosti hallinnassa koko ajan ja kohteli lampaita kunnioittavasti.

 
Wiima

 
Tässä väsynyt könöttäjä kotimatkalla vauhdikkaan päivän jälkeen.
Typykkä pilkki koko kotimatkan ja illan viihtyi lähinnä reporankana lattialla pikku pissilenkkiä lukuunottamatta :)

 

Koiran muisti - arkipäivän havaintoja

Minun on tästä aiheesta pitänyt jo jonkin aikaa kirjoitella. Nimittäin koiran Muistista. En ollut oikeastaan asiaa kummemmin ajatellut tai etenkään tutkinut, mutta olen tullut vahingossa muutaman kerran todistaneeksi ja hämmästelleeksi seuraavaa tapahtumaketjua:

Meillä on kotona tapana kerääntyä iltaisin ns televisiohuoneeseen koko perheen voimin. Filmiä katsoessamme meidän tulee joskus vähän herkuteltua ja silloin Wiimakin voi saada makupalan kuten luun. Joskus on kuitenkin käynyt niin, ettei sille olekaan makupala sillä hetkellä maistunut niin pimatsu on käynyt piilottamassa saamansa makupalan vaikka huoneen nurkkaan ja sitten käynyt makuulle toiseen nurkkaan ja lähtenyt Höyhensaarille filmin ajaksi.
Filmin katselemisen päätteeksi alamme koko perhe vetäytyä huoneesta ja Wiima herää unenpöpperössä. Pimu ottaa muutaman askelen kohti ovea, kääntyykin sitten yhtäkkiä palatakseen nurkkaan, jonne oli makupalansa jättänyt, hakee sen ja sitten vasta poistuu huoneesta kanssamme.

Eli Wiimako siis Muisti piilottamansa makupalan? Vaikka aikaa oli välissä kulunut tunti tai joskus kaksikin...? On tietysti mahdollista, että se tunsi makupalan hajun häivähdyksen ja siten muisti noutaa sen mukaansa, enkä voi sitä mahdollisuutta poissulkea, mutta jotenkin minusta tuntuu, ettei ainakaan joka kerta ole ollut siitä kyse, piilopaikatkin ovat olleet niin toisella puolella huonetta ja milloin missäkin ja eikä aina mitään erityisen tuoksuvia herkkujakaan (kai? mulla ei kyllä ole ihan niin tarkkoja hajureseptoreita kuin Wimpulalla :)).

Että voikohan koiran muisti siis todellakin toimia noin? Että sen korvien välissä syntyisi seuraavanlainen älynväläys "ai juu, sain pari tuntia sitten sen herkkupalan, jota en juuri silloin jaksanut syödä, kipaisenpa nyt hakemaan sen itselleni sieltä piilopaikastaan" ja tämä kaikki ilman mitään hajuhäivähdyksiä muistuttamassa? Aika jännä juttu, olen jotenkin aina ajatellut, että koira eläisi ns hetkessä. Toisaalta Wiima on eka koirani, etten vain ehkä ole tiennyt?
..Niin, ja lisään vielä etten tarkoita muistilla vaistomaista toimintaa taikka opittua, koirahan on ns tapojensa orja. Myös hajut jäänevät koiran muistiin ikuisiksi ajoiksi, mutta että se muistaisi aiempia tekojaankin ilman mitään "assosiaatioapua", en ollut ajatellut, että ne siihen kykenisivät? (kun en itsekään meinaa kyetä :D)

En ole muilla keinoin tullut mitenkään testanneeksi Wiiman muistia, eikä tuokaan ole mitään testausta ollut, arkipäivän huomioita vain. Olisi kiva kuulla onko lukijoillamme samanlaisia muistiin liittyviä huomioita?

Ja pohdiskelun kuvitukseksi pari kuvaa tämän päivän lenkiltä:

 Hevosia ihmettelemässä. Typykkä katseli niitä hyvin tarkkana, mutta ääneti.

Sitten kiivettiin kalliolle maisemia ihailemaan.

Wiimasta poseerauskuva uimarannan kivellä. Hienosti pysyi pylly maassa, mutta sekunninsadasosaa pidempi katsekontakti kuvan ottamiseksi oli liikaa vaadittu, sillä vieressä on lapsilauma leikkimässä karusellilla ja ne kiinnostivat Wiimaa paljon enemmän kuin minä kameroineni =)

That's all folks! :)

ja toivottavasti muistat vastata muistikysymykseen ! :)