Tänä kesänä tutustuimme tyyppiin nimeltä Raipe Räystäspääsky. Raipelle meinasi käydä ikävästi kun oli pudonnut pesästä keskelle jalankulkusiltaa ihmisten jalkoihin ilman mitään suojaa.
Tämä tapahtui jo kesä-heinäkuun vaihteessa, mutta kesällä on ollut vähän hulinaa, niin tulin nyt vasta kirjoitelleeksi tapahtumasarjasta tänne. Toisaalta teksti sopii aiheensa vuoksi erityisen hyvin julkaistavaksi juuri tänään juhlapäivänä, Suomen luonnon päivänä 29.8. 😊!
Räystäspääskyn poikanen.
Huom! tässä tarjoilemme pääskylle vettä ennen kuin opimme, että pääsky vetää vettä helposti henkeen ja voi tukehtua. Älä siis tee näin kuin kuvassa!
Mieheni kanssa osuimme paikalle ja löysimme pääskynpoikasen sillalta maassa. Koitimme tutkia, mistä pesästä poikanen oli pudonnut, mutta sillan katossa oli useita pesiä, eikä voinut mitenkään päätellä, mikä niistä olisi pudonneen poikasen pesä. Ne sijaitsivat lisäksi niin korkealla, ettei minua pidempi miehenikään edes varpistelemalla yltänyt. Heittelimme tipua hieman, mutta sen siivet eivät kantaneet kuin muutaman metrin. Emme oikein tienneet mitä tehdä, mutta emme raskineet tipua oman onnensakaan nojaan jättää. Muistelimme myös lukeneemme, että ainakin tervapääsky oli uhanalainen laji.
Niinpä siinä kävi sitten niin, että poikanen lähti meille kotiin. Harmillisesti oli jo ilta, joten paikallinen
Turun Eläinsuojeluyhdistys TESY oli jo yöpuulla. Googlailin hiki hatussa mitä nyt pitäisi tehdä.
Googlailu auttoi myös lajin määrityksessä, meille oli tullut yökylään räystäspääskyn poikanen.
Lisäksi selvisi, että myös
räystäspääsky oli rauhoitettu ja hyvin uhanalainen (LINKKI: Luontoportti), laji on taantunut Suomessa. Ja koska tyyppi oli Räystäspääsky, niin ryhdyimme kutsumaan sitä Raipeksi.
Ruokintaohjeet saimme Korkeasaaren villieläinsairaalasta, josta onneksi vielä iltasella vastailtiin. Ruokana voisi kuulemma tarjota jauhelihaa. Ja vastoin arvelujamme,
linnulle ei saisi antaa vettä (!!), koska se voi vetää vettä henkeen ja tukehtua! Mutta jauhelihan palan voisi kastaa veteen, ennen kuin sen antaa linnulle.
Sain myös hyvät ohjeet miten poikasta pitäisi käytännössä ruokkia ja lisäksi varoituksen siitä, että joskus pääskynpoikasia joutuu pakkoruokkimaan, ne eivät aina itse syö. Tai siis eivät syö ihmisen hoteissa, kaipa sentään pesässään syövät ilman pakkoa - varmaan ruokintahetkestä puuttuu ihmisen tomittamana jokin "triggeri", jonka äiti- ja isilintu osaavat tehdä.
Poikasta kannattaa ruokkiessaan pitää rinnalla niin, että sen selkä on vasten rintaasi ja kätesi on sen jalkojen alla. Pää on ylöspäin ja pyrstö osoittaa kohti maata. Pinseteillä pikkuinen pala veteen kastettua jauhelihaa ja vie palanen poikasen nokan eteen.
Sitten poikanen joko syö tai ei syö. Jos se syö, niin hurraa ja sitten toinen pala nokan eteen. Jos se ei syö, niin sen nokkaa voi ihan varovasti kynnellä avata ja sitten ihan kevyesti puristaa nokan molemmilta puolilta, jolloin se pysyisi auki - tällaiset ohjeet sain. Tässä on oltava hyvin, hyvin
varovainen (!!), sillä nokka on vielä pehmeä ja voisi vääntyä, joka olisi linnun tuho.
Ruokintahommissa meitä onnisti osittain - ei Raipe oikeastaan syönyt, mutta kun kevyesti tuupimme sen nokkaa jauhelihan palalla, niin onnistuimme ihan pari nokkaisua sille syöttämään. Mietin tuota, mitä minulle oli kerrottu nokan avaamisesta kynnellä, mutta kun katsoin veijarin pienenpientä nokkaa, en uskaltanut toimeen ryhtyä, etten vaan pahentaisi tilannetta. Päätimme mieheni kanssa vaan toivoa, että poikanen selviäisi yön yli ja sitten pääsisi seuraavana päivänä eläinsuojeluyhdistyksen hoteisiin - siellä osattaisiin paremmin.
Tältä Raipe näytti kun olimme sen juuri löytäneet ja koitimme sitä vähän heitellä nähdäksemme osasiko se jo lentää. Ei osannut.
Raipe nukkui yön laatikossa, johon teimme ilmastointireikiä ja laitoimme pienen pyyhkeen pohjalle. Laatikko oli peitetty, jottei lintu koittaisi kiivetä tai lentopyrähtää sieltä ulos. Kun ruokimme sitä, lintu "tsirppaili", mutta kun laatikko oli peitettynä, oli poikanenkin ihan hiljaa - varmaan se nukkui rankan päivänsä kokemusten jälkeen.
Seuraavana aamuna ajoimme Turkuun TESYlle viemään lintua. Eläntenhoitaja tutki toimittamaamme lintua, katsoi, että siivet on kunnossa ja niin edelleen, ja virkkoi iloksemme sitten, että "Hyvä kun toitte, kyllä tästä vielä lintu tulee!"
*****
Pari viikkoa tämän jälkeen laitoin meiliä TESYlle ja kyselin, miten mahtoi räystäspääskyn poikasen käydä, tuliko siitä lintua. Ja saimme vastauksen, josta ilostuimme ikionnellisiksi:
"Tämä kaveri kasvoi isoksi ja pääsi vapauteen. =) ! Tilanteessa toimitte ihan oikein ottamalla hänet talteen. Ensisijaisesti koitetaan aina palauttaa pesään mutta jos ei se ole mahdollista niin hoitoon toimittaminen on oikea ratkaisu."
Jos löytää pesästään pudoneen poikasen, ei sitä kannata heti kiikuttaa kotiin/eläinsuojeluun, vaan koita nostaa poikanen takaisin pesäänsä. Linnut eivät kuulemma vierasta poikasta, vaikka siinä olisi vähän ihmisen hajua, vaikka usein kuulee niin sanottavan. Joillakin linnuilla voi riittää sekin, että linnun nostaa syrjään auringon paahteelta. Mutta jos tilanne näyttää epäilyttävältä ja pesään palauttaminen ei onnistu, niin toimita poikanen eläinsuojeluyhdistyksen hoteisiin - jos on päiväaika, niin voi vaikka pirauttaa ohjeita, ennen kuin alkaa toimia.
Ihanaa kun Raipe selvisi, toivomme sille pitkää ikää 😊🥰 !
