Kotimaanmatkailua Pohojammaalla

Loman aluksi startattiin reissukoirien kanssa pienelle Pohjanmaan kierrokselle, ihan vaan lomailun ja matkailun merkeissä. Matkan käänteet suunniteltiin jo kotona ennen matkaa, koska koiran kanssa yöpymisen järjestyminen ei ole päivänselvää ja toisaalta tänä kesänä kotimaan matkailua on ehkä enemmän kuin ikinä. Telttaa emme vielä ole tulleet hankkineeksi, ja matkailuauto on haave vain, joten yöpymiset hoitui hotelleissa/vuokrakämpässä. Minulla on tapana varata kotimaankin yöpymiset Bookingin kautta, silloin helposti löytyy lemmikkiystävälliset kohteet, sekä esimerkiksi  ilmastointi oli hellekeleillä kiva laittaa vaatimukseksi.

Pori.

Porissa piipahdettiin katsomassa millainen paikka on Kirjurinluoto.
Siellä oli tällainen hauska kapulalossi.

Pori ja jazz, tietenkin!

Oli aika helteinen keli, joten puut toivat mukavaa varjoa, ja pieni tuulenvire kävi ihanasti.

Juoma- ja kellimistaukoja oli tietenkin pidettävä tuon tuosta. Toiset sitten kelli ja toiset, no, enemmänkin kyttäilivät :)

Vaasa.
Tässä ollaan saavuttu Vaasaan ja ravintolan terassilla päivällisellä. 
Tihkulla jännintä oli pöytien lähellä kaartelevien lintujen tarkkailu: "Voi että kun joskus yltäisi edes pyrstösulkiin 😋!"

Hotellille saapuessamme kellahdin uupuneena sänkyyn kunnes tajusin tämän silmäparin tuijotuksen. 
"Hei palvelija, et kai aio unohtaa meidän ruokaa kun ensin vedit oman napasi täyteen?"

Ja tässä vaiheessa on sitten jo karvakorvatkin syöneet ja käyneet iltapissillä - aika sammuttaa valot.
Pikkupennun elämän eka reissupäivä sujui oikein mainiosti!

Hotelli oli muuten Vaasan Green Star ja se oli oikein koiraystävällinen. Respan väki huikkasi aina koirajuttuja kun menimme tai tulimme. Lisäksi saimme huoneeseen pyyhkeen, vähän herkkuja ja vesi- /ruokakupit, vaikka ne olivat kyllä vähän turhia, kun mukana oli itsellämme kaikki tarvittava.

Oravainen eli Oravais.

Oravaisissa bongasimme tienviitan, jossa lupailtiin kahvilaa sekä kivinäyttelyä, ja kurvasimme katsomaan. Ja olikin mielenkiintoinen kivinäyttely, tai kuka nyt mistäkin kiinnostunut on, mutta itse tykkään tämmöisiä tutkia.

Tiesitkö, että gneissi on Euroopan vanhin kivilaji?

Tämä pallograniitti oli minusta todella hieno. Olisi kiva tietää, miten tällainen kiviaines syntyy.

Tietenkin hömpsantuut myös asettuivat poseerausasentoon yhdelle kivistä :)

Merenkurkku eli Pohjanlahden kapein osa

Ja koirat tietenkin pulahtivat veteen vilvoittelemaan,
itse keskityimme syömään kahvilasta ostamiamme jätskejä.

Pietarsaari eli Jakobstad, 

jonne pysähdyimme oikeastaan vain syömään, ja ohimennen katsomaan kaupunkikuvaa, koska olimme matkalla vielä ylöspäin. Kuvassa näkyvässä ravintolassa söimme ja itse asiassa siinä olikin useamman ravintolan rypäs.

Sattui olemaan lounastarjouksena pizzapuffetti, joten maistelimme sitten muutaman slicen erilaisia pizzoja ja oikein hyviä olivatkin!

Tässä vielä hieno Pietarsaaren puukirkko. Kirkot ovat todella kaunista arkkitehtuuria!

Himanka.

Ja vielä heti perään yhtä kaunis lähistöltä löytynyt Himangan kirkko.

Tiukan näköinen herra, tai ehkä pikemmin vaivaisukko seisoi vartiossa.

Kalajoen hiekkasärkät!
Vihdoin siis päädyimme kohteeseemme ja lähdimme katsomaan hiekkasärkkiä. Ja kylläpä näky olikin erikoinen suomalaisiin rantoihin tottuneena. 

Oma kesämökkimme itse asiassa sijaitsee hiekkaisella saarella, joka kuuluu samaan geologiseen hiekkaharjurakenteeseen kuin Salpausselkäkin (olen antanut itselleni selvittää), mutta siitä huolimatta tämä mitä näin, oli jotain erityistä.

Kuvani hiekkasärkistä ovat hyvin autioita, mutta autiota Kalajoen hiekkasärkillä ei totisesti ollut. 
En ole koskaan nähnyt niin paljon asuntovaunuja ja -autoja, loma-asuntoja ja hotelleja samassa paikassa ja kaikki paikat, kuten kadut, ravintolat ja kaupat olivat täynnä ihmisiä.
Lisäksi paikasta on tehty viihdekeskus ja sieltä löytyy niin Jukuparkkia, cartingautoja (näin jopa kaksi rataa samalla alueella) ja minigolffeja.

Väentungos oli aika ahdistavaa, etenkin kun en ollut siihen osannut varautua. En tiedä miksi en ollut etukäteen tajunnut millainen viihdekeskus oli särkän ympärille rakentunut, mutta se oli itselleni pieni pettymys. Joskin ymmärrän toki hyvin, miksi niin on tapahtunut, sehän tuo kolikkoja kaupungin kassaan, ja sikäläisenä kuntavaltuutettuna tekisin taatusti samoja päätöksiä.
Itse kuitenkin ajattelin, että onneksi olimme buukanneet sinne vain yhden yön, ja että mielellään tulen joskus takaisin katsomaan lisää, mutta sesongin ulkopuolella.

Meillä oli Kalajoella kiva kämppä vasemmalla näkyvässä rivitalossa.
Siisti kodinomainen huoneisto, jossa parveke. 
Talon takana kulki kuvassa näkyvä ulkoilureitti, joka kiersi ja polveili alueella, pääasiassa puitten keskellä metsänomaisesti.

Lasiseinäinen parveke oli kiva, ja parasta oli, että aurinko oli siinä vaiheessa toisella puolella, joten parvekkeella oli viileää. 

Reissukoirat ovat jo asettuneet unilleen. 

Lapua.
Lapua oli kaunis kaupunki, ja siellä myös yövyimme. 

Lapuan läpi virtaa Lapuanjoki ja sen rannat olivat tunnelmalliset

Lapualla ei oltu helteestä niin huolissaan. Enemmän varoittelivat heikoista jäistä, ja ne olivatkin todella olemattomat!

Lapualla olikin sitten tuomiokirkko, Lapuan Tuomiokirkko. 
Kaunis kirkko sekin!

Lapualla yövyimme Lapuahovissa ja se olikin oikein mainio valinta!

Sisustus oli vähän viime vuosikymmeneltä, mutta huone oli siisti, sijainti loistava ja henkilökunta todella iloisia ja kivoja. Koirille täällä ei varsinaisesti erikseen ollut mitään tuliaisia, mutta ei tarvitsekaan. Koirien kanssa saimme mennä sekä illalliselle että myös aamiaiselle hotellin terassille.

Kuten kuvasta näkyy, niin koirat käyttivät hyvin hyväkseen hotellin lepohetket :)! Etenkin Wiimalle autoreissut ovat vähän raskaita, kun se ei oikein malta autossa nukkua, vaan seuraa liikennettä kuskin kanssa. Kaipa se jonkinlaista jännitystä on - hän on kyllä aivan rauhallinen, ei läähätä eikä voi pahoin, mutta ei vaan torku. Siksi pyrimme pitämään päiväkohtaiset ajomatkat maltillisena. Pikkupentunen on kyllä oppinut vetämään nokosia autossa ja se on kiva se!

Lapualta suuntasimmekin sitten Seinäjoelle kasvattajaa tervehtimään, siitä kirjoittelin edellisessä postauksessa (LINKKI: https://wiimansivu.blogspot.com/2021/07/komea-eno-kaunis-sisko-ja-hieno-tihku.html  ).

Reissumme oli tällä kertaa kolme yötä ja neljä päivää pitkä, koska kotona odotti pienet sukujuhlat heti sittenseuraavana päivänä. Joten Seinäjoelta ajelimme sitten jo kotiin Turun kylkeen ja seuraavana päivänä aloimme valmistautua sukujuhliin! 

Meillä on hieno kotimaa! Nyt näimme Pohjanmaata kun aiemmin olemme kierrelleet paljon mm Itä-Suomessa. Maisemat poikkeavat toisistaan kovastikin, Itä-Suomen järvimaisemia, kun taas Pohjanmaalla lakeuksia. Sellainen asia pisti silmään, että Itä-Suomessa on ehkä turistille enemmän houkutuksia kun joka notkossa on kahvilaa, ateljeita ja kotiseutumuseoita. Kun taas Pohjanmaalla on taatusti yhtä yritteliästä sakkia, mutta yrittäjyys on maanviljelyssä ja muilla aloilla kuin turismissa. 

Hienoa, että on erilaisia maisemia eri puolilla, Suomi kun on iso maa!

Komea eno, kaunis sisko ja hieno Tihku!

Teimme pienen road tripin, jonka yksi varikkopysähdys oli Seinäjoella Tihkun kasvattajan Minnan luona (kennel Erimoone, suomenlapinkoira, paimensukuislinja). Olipa kiva nähdä sukulaiskoiria ja odotimme myös kiinnostuneina, miten tapaaminen nyt vähän isompana sujuisi.

Kun pihaan ajettiin Minna seisoikin jo pihalla. Tihkun nenään tulvi selvästi tuttujen koirien tuoksuja, kun niin kiinnostuneena se uppoutui hajumaailmaan talon portailla. Kunnes yhtäkkiä hoksasi kuka onkaan se kolmas ihminen pihalla minun ja isännän lisäksi, ja Tihku syöksyi lentäen pussailemaan elämänsä ensimmäistä ihmistä, selvästi oli muistijälki olemassa!

Tihkun sisko Pulma (Erimoone Luonnonlahja) jäi kasvattajansa luokse asumaan, ja Pulma-neitonen päästettiin ensin Tihkua tapaamaan. Yhteinen sävel löytyi heti ja sisarukset juoksivat pitkin pihaa, välillä toinen edessä ja välillä toinen, ja sitten väilllä harrastettiin Tihkun lempilajia, pystypainia 😀!

Tihku ja sisarensa Pulma (Erimoone Luonnonlahja)
Kuva: Minna Rinne, Erimoone

Tihku ja Pulma edelleen, tämä kuva omasta kännykästäni kun hosuin itsekin vierellä :).
Pulmalla on just oikeat emännän elkeet kun on tassunsa tuohon Tihkun eteen laittanut "Äläs rasavilli mene nyt!"

Myös isoäiti, mummokoira Varma (Nereaneidon Taikausva) tuli katsomaan mitä lapsikatras puuhaa. Silmiään siristellen taitaa päivitellä nykyajan nuorisoa!
Tihkun äitiä emme nyt tavanneet, hän ei asu kasvattajansa kotona.

Yllä pari kuvaa Tihkun erikoislajista, pystypainista, joka näytti olevan Pulmallakin hallussa.
Kuvat on poimittu videonpätkästä.

Helteinen päivä, välillä piti hörppiä vettä.

Sitten pääsi ulos Tihkua treffaamaan myös hänen enonsa Velho. Siinä kävi niin, että Tihkusta tuli hetkessä Velhon fani, mutta Velho ei oikein pienestä rasavillista osannut innostua, vaan pöhisi pysymään kauempana.
Tihku oli kuitenkin päättänyt valloittaa idolinsa sydämen, ja pomppi ja kieppui Velhon edessä ja alla, mutta niin hyvää koirakieltä puhuen, että Velhokin kesti tilanteen rumemmin sanomatta. 

Tihku ja enonsa Velho (Erimoone Työvoitto). Komeita poikia 💙💙!

Oli täydellisen sopivaa, että Tihkusta tuli juuri Velhon fani, sillä Tihku on muistuttanut enoaan kovasti pienestä lähtien, ja kasvattajansa kertoo, että sai nimensäkin Velhon eli Työvoiton mukaan - Työvoiton lookalike on tietenkin Läpimurto, eli meidän Tihku.

Kuva: Minna Rinne, Erimoone

Vielä asettui Tihku valokuvamalliksi yksinäänkin ja tällaisia hienoja kuvia hänestä tuli. Iloisen näköinen veijari, ja rakennekin lupailee hyvää - nyt siis 8 kk.

Kuva: Minna Rinne, Erimoone

Kuva: Minna Rinne, Erimoone

Kuva: Minna Rinne, Erimoone

Sellainen oli se tapaaminen. Iso kiitos Minnalle hienoista kuvista ja oli ihan superkivaa, että saimme poiketa tervehtimässä teitä kaikkia! Olispa kiva kun asuisitte lähempänä!

Kirjalöytö sekä terassikoiran rähinöitä

Minulle on tärkeää, että koiran kanssa voi mennä mihin vaan, ilman, että sen käytöstä pitää hävetä tai selitellä. Täytyy voida liikkua väkijoukoissa, ostoskeskuksissa, yöpyä hotelleissa ja niin edelleen.
Yksi tärkeistä taidoista on osata olla rauhassa ja huomaamattomana kun isäntäväki ruokailee ravintolaterassilla. Niinpä ryhdyin viemään Tihkuakin erilaisille terasseille heti kun se korona-aikana oli mahdollista. 

Terassikoirailut eivät ole Tihkun kanssa läpivetojuttu, koska se vaatii sitä Rauhoittumista, joka on Tihkulle vähän haasteellista. Lisäksi hän kiihtyy muista koirista, mutta sitä olemme onneksi saaneet vähennettyä ja homma toimii useimmissa tilanteissa. 

Tässä ollaan päivällisellä Paraisten Sattmarkissa. Ensimmäinen syöntikeikka, joka tarkoitti, että Tihkun piti osata olla hiljaa ja kauniisti aika pitkän aikaa.

Luun pureksiminen rauhoittaa ja antaa pientä tekemistä 

Ylimmäiset kuvat ovat ulkoilmaravintolasta Paraisten Sattmarkissa. Tällä reissulla tarkoituksemme oli syödä ruokaa nopean kahvittelun sijaan, eli istumisaikakin oli pitempi. Varasin reissulle mukaan luun, niin että Tihkulla olisi pientä puuhaa siinä pöytämme alla..

Annoin luun heti istuttuamme, ja se meinasi olla virhe, sillä luu oli syöty jo ennen kuin ruoka tuli pöytään 😃. Mutta Tihku käyttäytyi oikein fiksusti ja katseli rauhassa ympärilleen, ravintolan ohi käveli pari koiraakin, eikä Tihku rähähtänyt niille, vaikka tarkkaan niiden kulkua seurasikin. Syömisemme loppumetreillä terassille saapui perhe koiriensa kanssa, mutta Tihku tyytyi niitäkin vain katselemaan. 
Homma pelittää nykyisin useimmiten, jos ehdin olla askelen edellä, eli nähdä toinen koira Tihkua ennen, niin pystyn rauhoittamaan tilanteen, tällöin ei pääsääntöisesti ääniefektejä tule.
Olin todella iloinen ja tyytyväinen Tihkun käytökseen ravintolassa!

Tihkun eka terassikoirailu ikinä tapahtui Turun Satamakonttorissa!

Mairea hymy ekakertalaisella terassikoiralla!

Ensimmäinen terassipisto ikinä tehtiin keväällä, kun olin Tihkun kanssa kahdestaan Turussa katsomassa kaupungin vilinää. Aurajoen rannalla on useita kahviloita ja ravintoloita, ja piipahdimme yhdessä kahvikupposella terassikoiraharjoittelun merkeissä. Voi olla, etten olisi tällaista päätöstä tehnyt, jos olisin huomannut terassilla jo olevat kaksi koiraa!

Mutta kaikki hyvin - Tihku toki kiinnostui koirista, mutta ei tainnut muistaakseni ääntäkään päästää silloinkaan. Ja lisäksi makaili, jos ei nyt ihan rauhallisena kuten kuvista näkyy 😀, mutta kuitenkin paikallaan, ja se riittää 😊.

Ostoskeskus Myllyn kahvilassa

Ostoskeskuksissa ollaan käyty aika paljon. Ostoskeskusvierailut aloitin jo heti Tihkun tultua kotiin. Koronatalvena ei mahdollisuuksia sosiaalistamiseen ollut kovin paljon ja ostoskeskuksissa toteutuu monta haastetta.
Näissä kuvissa ollaan taas kahvikupposella treenaamisen merkeissä.

Kuten yllä näkyy, on terassikoirailu sujunut aika hyvin. Kuten meillä ihmisillä, ei koirillakaan silti ole päivät veljiä keskenään, tämän sain huomata käytyämme muutama päivä sitten syömässä Nauvon vierasvenesatamassa. Koirat mukana tietenkin!
Olin jo ehtinyt tottua siihen, että terassikoirailu sujuu, mutta aika erilainen keikka 🙄oli tuo Nauvon keikka! 

Olimme juuri hypänneet veneestä ja, koska vesi näytti kirkkaalta ja oli kova helle, veimme koirat ensin kahlaamaan mereen. 

Eipä aikaakaan kun näkyviin tuli emäntineen mäyräkoira, jota Tihku varmaan epäili itänaapurin vakoojaksi, kun niin kovan metakan nosti! Ja juuri kun päästiin mäyräkoirasta, niin eikö seuraavan kulman takaa tullut keskikokoinen puudeli, jolle sillekin piti äänijänteitä esitellä, kun ei edellinenkään konsertti ollut oikein vielä päätöstään saanut. Huhhuh, sanoi Tihkun emäntä siinä kohtaa, mitä täällä tapahtuu?!

Nälkäisiä kun olimme, niin astuimme ravintolan terassille, ja bongasimme ainoan vapaan pöydän keskellä ravintolaa. Eikös siinä ollut koirat perhekuntineen molemmin puolin pöytää ja taas alkoi Tihku äänekkäästi varoitella vaarasta. Kiva kun saimme tehtyä näyttävän sisääntulon (not) 😂!

No, pienellä keskustelulla saimme Tihkulle kerrottua, että me kaksjalkaiset hoidamme nyt vartioinnin ja hän saa tällä reissulla rentoutua, sekä vierestä vapautui sopivasti reunapöytä, joten kaikki sujui lopuksi hyvin ja enempiä mekkaloita emme järjestäneet.
Vaikka äänenkäyttö hiljenikin, oli Tihkulla nyt kuitenkin suuria vaikeuksia rauhoittua pöydän alle vaikka Wiima näytti hyvää esimerkkiä. 

Nauvon Kirjaisten vierasvenesataman ravintolassa.
Tällainenkin kuva saatiin, vaikka pikkumies olikin aika levoton.

Yritin miettiä, mitä oli tällä kertaa toisin, kuin ennen. No, ainakin se, että nyt oli Wiima mukana, kun tähän asti olen harjoitellut vain Tihkun kanssa. Kahdella koiralla mielirauhan tasapainopiste on vähän toisessa kohtaa kuin yhden koiran kanssa ollessa, olen tullut huomanneeksi. Eli sillä saattoi olla vaikutusta, että oltiin matkassa koko poppoo. 

Ja sitten, niinhän se on tuttua meille ihmisillekin, että kaikkina päivinä ei hommat skulaa ihan yhtä hyvin kuin toisena, ja kyllä se pätee koiraväkeen myös - toisinaan on hyvä päivä ja toisinaan taas ei. 
Joten päätin olla enempiä pohtimatta tuota kertaa, kun en mitään ilmeistä syytä löytänyt. Harjoittelut jatkuu ja Tihkendaali-mussukka kehittyy 😊. 

Trubaduuri-duo soitteli klassikoita 

KIRJASTOSSA KIRJALÖYTÖ

Kirjaisten ravintolarakennuksen yläpuolella kallioilla on pieni punainen tönö ja kun ovet avaa, niin huomaa astuvansa kirjastoon!

Kirjasto toimii "Tuo tullessas ja vie mennessäs" -periaatteella, eli omia jo lukemiaan kirjoja voi toimittaa sinne muiden löydettäväksi, ja sitten vastineeksi itse viedä sieltä mukanaan vielä itselle tuntemattomia kirjoja luettavaksi.

Tuo kirja tullessas ja vie kirja mennessäs.
Suosikkipaikkojani Nauvossa :)

Kirjasto on ylhäällä kalliolla ja sieltä olisi komeat näköalat,
jos noiden puiden isä olisi lasimestari :) (muistatko tämän vanhan sanonnan?)

Ilostuin kovasti kun löysin kirjojen joukosta tämän Hiljaiset Sillat, eli The Bridges of Madison County, tällä kertaa ruotsiksi kirjoitettuna. En ole kirjaa vielä millään kielellä vielä lukenut, mutta elokuvista se minun all time favorite romantiikkasarjassa!

 
Meryl Streep näyttelee suurperheen äitiä, jonka perhe lähtee viikonlopuksi markkinoille, ja jona aikana hän tapaa miehen, jota näyttelee Clint Eastwood. Mahtavat roolisuoritukset ja hieno tarina!
Olen nähnyt filmin monta kertaa, yhteen aikaan minulla oli tapana katsoa sitä aina kun olin flunssassa tai kuumeessa ja siksi sairauslomalla töistä - joo tiedän, vähän omituista, mutta jotenkin se sopi siihen muutenkin surkeaan olooni, että sain vielä tirauttaa muutaman kyyneleen elokuvan pyörteissä! Edellisestä elokuvan katsomiskerrasta on kylläkin vierähtänyt jo useampi vuosi.

Niinhän sitä sanotaan, että kirja on aina elokuvaa parempi, joten oikein jännittää millainen lukukokemus tämä sitten on. Voiko se peitota Meryl Streepin ja Clint Eastwoodin 😍?

Allergiapäivitys - vinkki ruuan säilytykseen

Aiemmin kirjoittelin Wiimalle viime syksynä puhjenneesta allergiaoireesta. Wiiman silmät alkoivat vuotaa selittämättömästi ja kutista, sekä pikkuhiljaa alkoi kyynelneste ärsyttää ihoa niin, että iho oli silmäkulmissa välillä ihan vereslihalla. Silmävaivaa hoidettiin koko viime syksy erilaisilla tulehdusvoiteilla ja -tipoilla, kunnes lääkäri keksi testata allergeenit verestä -
ja varastopunkkihan sieltä löytyi!

Itse en ollut osannut allergiaa kuvitellakaan, koska Wiima oli jo sentään 8-vuotiaaksi elellyt ilman mitään allergiaoireita. 

Linkkaan aiemmat kirjoitukset tän postauksen alareunaan, josta ne voi käydä lukemassa, jos oirekuvaukset ja niiden alkuvaiheet kiinnostaa enemmälti.

Kaunis Wiima <3

Silloinen lääkäri (ei allergialääkäri) suositteli siedätystä. En halunnut syöksyä suinpäin siedätykseen, joten hakeuduttiin vielä allergialääkärin vastaanotolle ja häneltä saimmekin hyvän avun  Apoquel-tabletin myötä. Se poisti kutinan ja ihon rikkoontumisen kyynelnesteen johdosta.
Apoquel toimi paremmin kuin ensin kokeillut Cytopoint-pistokset, jotka jo nekin kyllä toivat apua tilanteeseen. Sen sijaan sain alkuvaiheessa myös suosituksena syöttää Wiimalle Heinix-allergialääkettä (1 tabl/10 kg), mutta siitä ei ollut apua ollenkaan.

Paras vinkki, jonka sain oli kuitenkin nappularuuan pakastaminen! Nimittäin, sain kuulla, että avaamattomassa säkissä ei varastopunkkia juurikaan ole, vaan ne alkavat lisääntyä nappuloissa, kun säkki avataan ja sitä säilytetään huoneenlämmössä.  

Ryhdyimme tekemään niin, että heti kun säkki avataan, se myös pakastetaan ja haen pakkasesta Wiiman päiväannoksen. Tätä on nyt toteutettu parin kuukauden ajan ja asiassa on tapahtunut sellainen muutos, että tänä aikana saatoimme ensin siirtyä vähemmän vahvaan Apoquel-tablettiin ja nyt olen entisestään vähentänyt annostusta vain puolikkaaseen tablettiin per päivä, eikä oire ole vielä palannut. 

Tavoitteenani on löytää tasapaino mahdollisimman matalalla annostuksella tai katsoa, jos peräti päästäisiin tällä nappulan pakastamisella lääkkeestä eroon kokonaan. 

Olen ikionnellinen, että saimme apua Wiiman vaivaan. Etenkin viime syksyn kutinavaihe oli todella ikävä ja jouduimme aika paljon pitämään Wiimalla tötteröä. Tai itse asiassa pidimme tötterön sijaan isoa vaahtomuovin palaa, kuten ne patjat, ja johon oli leikattu päänaukko. Vaahtomuovi oli kevyempi, joustavampi ja hiljaisempi kuin kova tötterö, mutta leveytensä ansiosta suojasi silmät raapimiselta lähes jokaisella yrityksellä.

Mutta nyt näyttää siis erittäin hyvältä - Wiimalle mahdollisesti jää loppuelämän lääkitys, mutta vaikuttaa siltä, että nappuloiden pakastamisen myötä pääsemme hyvin pieneen vuorokautiseen annostukseen!

Aiemmat tekstit aiheesta:

https://wiimansivu.blogspot.com/2020/12/harmillisia-silmavaivoja-seka-turun.html

https://wiimansivu.blogspot.com/2021/02/silmavaivoja-ja-allergiadiagnoosi.html

https://wiimansivu.blogspot.com/2021/03/silmavaivan-status-ja-luontopolkuilua.html

Geenitutkimuksista juhannuksen viettoon

Kesäkuussa varasin Tihkulle ajan verikokeeseen ELL-asemalle kun minulla oli muutakin asiaa sinne (Wiiman allergiapillerit olivat lopussa, sekä ostin samalla Bravectot myöhemmin annettaviksi).  
Vielä en tiedä tuleeko Tihkusta sellainen mies, joka isäksi kelpaa, mutta ajattelin selvittää asian geenien kannalta, kun homma sopi tähän kohtaan niin mainiosti.
Iskähommiin Tihku aikanaan lähtee vain siinä tapauksessa, että luonne ja terveystiedot sen sallivat - ja silloinkin valikoidusti. Nuorena miehenä yksi, enintään kaksi pentuetta sopivalle tai sopiville nartuille, jonka jälkeen seuraillaan, mitä tuli - ja jos hyvin kävi, niin myöhemmin sitten ehkä pari pentuetta lisää - tällainen on kaavailuni tällä hetkellä, jos noihin asioihin ylipäätään päästään.

Lapinkoirilla toivotaan tutkittavan ainakin kolme perinnöllistä sairautta:
- Pompen tauti – aineenvaihduntasairaus
- DM eli Degeneratiivinen myelopatia – etenevä selkäydinrappeuma
- prcd-PRA – verkkokalvon asteittainen surkastuma

Vuoroa odottelemassa eläinlääkäriasemalla

Pompen taudin osalta Tihku on polveutumisen myötä terve, mutta nuo kaksi muuta olisi testattava, koska emä on niin DM:n kuin PRA:nkin kantaja.

En ollut geenitestejä ennen teettänyt, joten opiskelin netissä mitä mahdollisuuksia on ja viimeisenä vertailussa oli Laboklin ja MyDogDna. Valitsin kuitenkin Laboklinin, se tuntui yksinkertaisemmalta ja asian ratkaisi vielä lopulta se, että käyttämäni eläinlääkäriasema tekee yhteistyötä Laboklinin kanssa ja meidän osaksi jäi antaa verinäyte, kun he hoitivat loput.

Kesäkuun 16. päivä oltiin verinäytettä antamassa ja kesäkuun viimeisenä päivänä tulivat jo tulokset -
- > Tihku on PRA kantaja, mutta DM:n osalta terveet geenit.
Tulevien mahdollisten morsmaikkujen tulee siis olla PRA:n suhteen terveitä. 
Laskua vielä odottelen, sitä ei ole kirjoitushetkeen mennessä tullut. En tiedä miten laskutus yleensä toimii, mutta ajattelin viikon sisällä alkaa sitä kysellä.
Nonni - nyt tiedetään siis jotain Tihkun geeneistäkin :).

Juhannuksen viettoa

Juhannus tuli ja meni. Sitä vietettiin tänäkin vuonna mökillä ystävien kanssa - toinen ystäväpariskunta saapui laituriin paatillaan ja toiset yöpyivät mökin vierashuoneessa. Lämpöä piisasi, joskin eniten juhannusaattona. Juhannuspäivänä sitä vastoin koettiin niin superhellettä, kuin pieni (hyvin pieni) sadekuurokin sekä myös kovaa tuulta, pääosin kuitenkin aurinkoista ja lämmintä, turhan lämmintä.

Kuka tulee? Vastaanottokomitea on valmiina!

Komea taivas!

Tietenkin juhannuksena myös syötiin hyvin ja ruokaa oli taas ihan liikaa :)

Juhannuslauantain jälkiruokana nautittiin muurikalla paistettuja köyhiä ritareita.
Edellisen kerran olen tehnyt niitä varmaan yli viisi vuotta sitten. Niin hyviä tuli, etten aio odottaa viittä vuotta ennen seuraavia ritareita!

Meidän metsäisellä rantatontilla eivät pionit kasva, mutta nämä tulivat juhannusta kaunistamaan ystäväperheen tuomina

Eräs uimamaisteri nimeltä Tihku.
Hän viihtyy kahlailemassa todella hyvin, mutta varsinaisesti uimisesta ei ole kiinnostunut.

Koirien kannalta juhannus sujui mukavasti, paitsi että sitä lämpöä piisasi. Juhannusaatto kun oli hyvin helteinen emme tehneet lenkkiä ollenkaan - ilma tuntui ihan seisovan. Koirat kuitenkin kulkivat mökkipihalla ja kahlailivat halunsa mukaan. Juhannuspäivänä oli onneksi vähän tuulisempaa, vaikkakin lämmintä, ja teimme sitten pienen lenkin. Vieraammekin olivat varanneet lenkkitossut mukaan, joten kävimme reippailemassa koko porukka, niin sitten tuntui taas sallitulta istua päivällä herkkujen ääreen :).

Wiima puuhaili sitä mitä yleensäkin, eli harhaili pihametsässä, kerjäsi ruokaa, kahlaili, mutta pääasiassa makaili helteessä jossain varjoisassa kolossa, josta oli sopiva näköyhteys kaikkeen mitä pihalla tapahtui. 

Tihku taasen on elohopealle sukua ja hän oli liikkeessä ison osan hellepäivääkin. Hänellä tietenkin myös uusi tilanne, kun ensiksikin oltiin mökillä eikä kotona, joskin mökillä ollaan jo muutaman kerran oltu. Mutta nyt oli vieraita aamusta iltaan ja toiset jopa yötä, ja sellainen on korona-ajan koiralle vähän vierasta. Tihku kuitenkin oli oma vauhdikas itsensä ja luulenpa, että ajoi itsensä vieraidemme sydämiin, siitä huolimatta, että pihisti naispuolisen vieraamme kauniit sukat!

Koirat olivat mökillä ulkoruokinnassa - eli heittelin aamuin illoin niiden nappulat maahan maastoon etsittäväksi. Rutiini näytti toimivan hyvin - ensin pakattiin ruokakipot sisällä koirien tarkassa valvonnassa ja sitten siirryttiin ulos.
Ulkona viittasin Wiiman oikealle ja Tihkun vasemmalle odottamaan. Wiiman ruoka viskottiin syötäväksi tietenkin ensin ja Tihkun toisena, ja eka aamun jälkeen hän osasi hienosti jäädä omalle "puolelleen" odottamaan ruokatarjoilun saapumista. Eli samalla saadaan harjoiteltua vähän muitakin taitoja :).

Tällaisen katoksen isäntä väsäsi laiturille tänä keväänä. Taisi se alkunsa saada jo syksyllä.
Katoksessa on katto sekä seinä vasten pohjoisia tuulia. Siellä sitä sitten on kiva istuksia sateisinakin iltoina sekä syksymmällä tuulilta turvassa.

Auringonlaskut ne ovat merellä kauneinta taidetta!
Tämäkin oli kaunis, mutta ei komeimmasta päästä.