sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Wiiman vauhdikkaat nosetreenit

Wiiman kanssa piipahdettiin ohjatuissa nosetreeneissä. Wiima oli vielä viime syksyyn asti treeniryhmässä, mutta Tihkun myötä aikani ei enää riittänyt treeniryhmän sitoumuksiin, joten jättäydyimme siitä. Olen sen jälkeen ilmoittanut Wiiman aina silloin tällöin yksittäisiin treeneihin ja tietysti kotona omatoimisesti treenailleet. Kotitreenit ovat enemmän olleet aktivointimerkityksessä viime aikoina, eikä niinkään tavoitteellista.

Nose-muija

Nämä treenit, johon ilmoittauduimme olivat sisätilatreenit vanhassa asuntolassa, joka homevaurioiden vuoksi oli tyhjillään. Kouluttaja oli tehnyt monta eri tilaa niin, että ekalla vuorolla oli ajatuksena hakea kolme ensimmäistä aluetta ja loput kolme, vai oliko niitä neljä, sitten seuraavalla kiekalla. Pääosin yhdessä tilassa, alueessa, oli yksi haju, parissa tilassa sitten useampi, ne olivat toisella kierroksella.

Etukäteen arvelin, että Wiima ei ehkä sallitussa ajassa ehtisi niin monta, kun treenaaminen on viime aikoina ollut niin vajavaista. Voi miten väärässä olinkaan!



"Löytö!"


"Mitä ihminen heilut sen kameran kanssa??
Täällä odotetaan palkkaa!
"

Wiima syttyi treeneissä aivan liekkeihin ja oli aivan liikuttavan innostunut! Hän etsi todella tehokkaasti ja viisaasti ja paikansi hajut niin, että kolmen hajun sijasta ehdimmekin eka kierroksella jo neljä! 

Kouluttaja kysyi kolmen alueen jälkeen, että tässä se eka kierros nyt oli, miten tehdään - aikaa on vielä, tehdäänkö neljäs vai pidetäänkö tauko. Katsoin Wiimaa, joka ei näyttänyt uupuneelta ei sitten yhtään, vaan oli menossa jatkamaan, joten päätin sitten, että jatketaan.

Hauska huomio oli se, että ekoissa tiloissa oli tosiaan vain yksi piilo per tila. Wiima näytti hoksaavan tämän ja kun teimme neljättä etsintää, niin ekan löydön jälkeen Wiima suuntasi kohti ovea ja oli lähdössä jatkamaan seuraaviin huoneisiin, kuten oltiin jokaisessa aikaisemmassakin tehty. Selvästi Wiima siis käytti älliään varsinaisen etsimisen lisäksi etsimisen rakenteeseen ja ymmärsi kuvion!

Tämä alleviivaa sitä, että treenien pitäisi olla mahdollisimman vaihtelevia, ettei koira ala etsiä vain jollain tietyllä tavalla. Kuten tälläkin kertaa oli mukana sitten tiloja, joissa oli useampia kätköjä samassa tilassa.

Itse tein etsintöjä vähän tyylejä vaihdellen. Joihinkin tiloihin lähetin Wiiman etsimään itsenäisesti ja jäin itse oven suuhun odottamaan. Wiima selviää tällaisesta työskentelystä varsin hyvin, löysi nytkin piilot ja ilmaisi ne. Joissain käytin sitten melko tarkkaakin käsiohjausta, mm alempana kerrotun, vaikean kaappipiilon kohdalla. 

Wiima vähän häiriintyy, jos hänen etsiessään alan jutella kouluttajan kanssa. Selvästi olemme Wiiman mielestä "koirakko", jonka molempien osapuolten on oltava hommassa läsnä.
Tämmöisissä tilanteissa Wiima tulee tuijottamaan minua ja sitten minun pitää hieman osallistua etsintään, ja olla etsivinäni, jotta saan Wiiman etsintämoodon taas päälle. Minun on siis pidäteltävä puhepulinaani etsintöjen ajan ja höpötettävä vasta sitten kun työt on tehty. Ei toisaalta ole minusta mikään liian suuri vaatimus, että olen hengessä mukana :).



Tällä kertaa vaikein piilo kohdentaa oli vaatekaapin hyllyyn laitettu kätkö ja ohjaaja oli ajatellut, että haju tulisi koiran nenään kaapin ovien välistä hieman Wiiman kuonon yläpuolelta. Tilassa taisi ilma kuitenkin kiertää eri tavalla kuin me ihmiset ymmärsimme ja haju levisi niin, että se tuntui sekä kaapinoven alaosassa että ylempänä ovien välissä. Wiiman oli todella vaikea päättää, minkä kohdan se ilmaisisi, kun haju oli ilmeisesti yhtä voimakas riippumatta mistä suunnasta sitä haisteli. Päätyi kuitenkin ilmaisemaan juuri sitä oven väliä, jota ohjaaja oli ajatellutkin. Olisin hyväksynyt ja palkannut mistä tahansa suunnasta tehdyn ilmaisun, koska emme voineet tietää, mistä haju voimakkaimmin tulisi.

Olipa kivat treenit ja ihana nähdä Wiima niin innostuneena. Hän oli niin vauhti päällä, ilman, että työskentely vauhdista yhtään kärsi. Taisi tehdä nopeinta työtä, koska muut ryhmän koirat ehtivät eka kierroksella sen kolme, kun me teimme neljä. Wiimahan ei varsinaisesti ole ollut etsinnöissä mikään tykki, vaan ennemminkin hitaampi varmistelija, mutta nyt into siivitti muijaa!


Wiima treenien päätteeksi.
"Mitä, joko se loppui?"


lauantai 12. maaliskuuta 2022

Paimensukuisten Puuhapäivä

Paimensukuisten lapinkoirien puuhapäivää vietettiin helmikuun viimeisenä viikonloppuna. Mikä on "paimensukuinen lapinkoira"? Se on suomenlapinkoirarekisteriin kuuluva koira, joka polveutuu poronpaimennukseen käytetystä luonnonkannasta. Lisätietoja löydät Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran sivulta, linkki.

Puuhapäivä järjestettiinkin Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran täkäläisen Lounais-Suomen aluekerhon nimissä ja olin tällä kertaa itse tapahtuman puuhanainen. Olimme Koirankota-koirakoulun tiloissa, jonne meille oli järjestetty erilaisia omatoimisia toimintapisteitä - oli mm. tasapainoilua, esterataa, oli agilityputkea, oli agilitykepit, oli keilailua ja erilaisia tökkimistehtäviä sekä nuuskumattoja. Kun sovin tapahtumasta, niin pyysin, että toimintapisteet olisivat sellaisia, että ne sopisivat kaikille koirille huolimatta siitä, että onko kyseessä harrastava koira tai ns "kotikoira".

Puuhapäivä herättikin niin paljon kiinnostusta, että järjestin meille kaksi ryhmää, koska niin isolla porukoilla emme mahtuneet hallille yhdellä kertaa. 

Osallistuin Puuhapäivään Tihkun kanssa ja Wiima jäi kotiin nauttimaan isännän lenkkiseurasta. 
Oli tosi kiva tapahtuma, ensinnäkin tietty oli kivoja puuhailuja ja myös sitten oli tosi kiva taas tavata lapinkoiraihmisiä, jostain syystä lapinkoiraporukat on aina tosi kivaa sakkia!


Tihku tasapainoilemassa



Hilla-tyttönen tasapainoiluvuorossa


Naava on yksi Tihkun best friendeistä


Tihku vielä kiipeilemässä


Tihku


Tihku esteradalla :)





Käpy keilaamassa.
Tässä pisteessä oli ideana saada koira tökkäämään keilaa kuonollaan.
Samanlaista puuhaa tehtiin sitten pienen jalustalle asetetun futispallon kanssa.



Eppu kepeillä

Tässä hymyilee Tihkun veli Kuura

9-vuotias Hilukin oli mukana

Tässä taas 9 kk:n ikäinen Pätkis, jolla oli nimi turkin väriä myöten :)


Mukavaa, kun nuo himputin virusvihulaiset alkavat ymmärtää hävitä huitsin nevadaan, niin on helpompi tällaisia kivoja yhteistapahtumia taas järjestää ja niihin osallistua. 







Hurraa, "se syö taas"!

Ruokajuttuja: Kannatti viime postauksessa vähän paasata Tihkun omatahtoisesta paastosta, koska siitä kahden päivän päästä tilanne muuttui! Nyt Tihkulle on ruoka maistunut taas, ja olen helpottunut! Tihku on hoikka koira muutenkin, aavistuksen turhankin hoikka, joten syömättömyys ei tosiaan ollut nyt tilauslistalla vaan ennemminkin massan pienimuotoinen lisääminen.

Tämä taitaa kyllä olla ns positiivinen ongelma kaiken kaikkiaan, koska eipä ainakaan tarvitse taistella koiran liikakilojen kanssa, ja Tihku on koko ajan ollut iloinen, pirteä ja kiiltäväturkkinen. 

Nyt on siis jo muutaman päivän mennyt sekä aamupalaa että iltapalaa - toisinaan purkit ihan puhtaaksi nuoltuina, toisinaan purkin pohjalle jää, mutta reilut annokset menee kuitenkin.

Mieluiten ruokin koirat virikkeellisesti, eli vaikka nappulat esimerkiksi pyyhkeiden sisään käärittynä, maahanheiteltynä (nenänkäyttöä) tai aktivointikupeista tarjottuna, mutta kun Tihkun ruokahalu meni, niin jouduin palaamaan ruokakuppiruokintaan, sillä en voinut esimerkiksi heitellä nappuloita etsittäväksi, koska jos Tihku ei niitä sitten etsinytkään, niin olin vaikeuksissa, sillä Wiimalle kyllä maistui.

Lisäksi koitin välillä nostaa Tihkun ruokahalua laittamalla nappuloiden joukkoon jauhelihaa tai kananmunaa tms muuta herkkua, jolloin nappulatkin olisivat tehneet kauppansa, mutta ei siitä ollut apua, Tihku kävi nuuskimassa ja poistui ruokakupin ääreltä. Eivät siinä auttaneet houkuttelutkaan tai odottelu.


Naminetsintää lenkin varrella




Jouduttuani useamman kertaa kaapimaan ruokakupin roskikseen nappuloiden seurana olevan jauhelihan tai muun lisukkeen vuoksi, tein muutoksia ruokintaan ja tarjosin nappulat ilman pilaantuvia höysteitä.
Nappulakuppiin laitoin vähän ruokahalua nostavia tuoksuja esim nakinpaloilla, pinaatti- tai verilätyillä tai voileipäkinkunpaloilla. Näissä kaikissa on se etu, että ne kuivuvat nappuloiden joukossa, eivätkä heti pilaannu. Lisäksi nappulakupin vierellä toinen kippo, jossa tarjosin sitten lisukkeet, kuten tonnikalaa öljyssä, raakalihapullia tai muuta vastaavaa, melko tuhtia tavaraa, jotta vähäinenkin syöminen toisi kaloreita.


Ootteko kuulleet, että täällä kaarnan väleissäkin voi löytyä herkkuja!


TUUMAUSTAUKO

Kuten sanottua, ruoka maistuu taas. En tiedä johtuiko paasto sitten jostain urosten hormoonipyräyksestä, ikäkaudesta vai oliko juoksunarttuja hoodeilla ja reagoiko tämmöinen vuosikas uros edes vielä semmoisiin - taitaa reagoida?

Vaikka ruoka nyt menee välillä kokonaankin, niin Tihku haluaa tällä hetkellä viettää pienet tuumaustauot ennen syömään ryhtymistä. Hän ei siis heti syöksy ruuan kimppuun, saattaa edelleen käydä haistamassa ja sitten luopuu ruuasta, mutta hetken mietittyään meneekin ruokailemaan. Tässä välissä minun vaan on pidettävä huoli, ettei matriarkkamme Wiima ehdi pistellä poskeen Tihkunkin annosta :).



lauantai 5. maaliskuuta 2022

Uudisverisuonitusta ja paastoa pienen lapinkoiran elämässä

Tihkulla oli silmätulehdus jokin aika sitten, sai siihen lääkityksen ja tulehdus parani. Kuitenkin silmään jäi punertava alue, joka näkyi silmässä jo tulehdusaikana varsinaisen tulehduspunoituksen lisäksi.
Tai oikeastaan molemmissa silmissä on samanlainen alue, vasemmassa hyvin haaleana, oikeassa näkyvämmin.

Mieheni kävi Tihkun kanssa lääkärissä tuolloin tulehduksen vuoksi ja hän kertoi lääkärin kertoneen silmiin syntyneen uudisverisuonitusta. Siksi en ollut silmän punoituksesta ihan heti huolissani, mutta kun oire edelleen näkyy silmässä, niin ryhdyin miettimään, että haluan tarkistaa tilanteen ja muutenkin myös itse kuulla mistä on kyse. En nimittäin ollut varma, miten nopeasti verisuonista aiheutuneen punotuksen piti silmästä hävitä tai häviäisikö se.

Tihku tutkimuspöydällä. 
 

Tihku, lappis vai labbis?

Varasin ajan Turun Vetmastersiin erikoiseläinlääkäri Tuomas Illukalle, joka myös on Suomen Kennelliiton virallinen silmätarkastuseläinlääkäri, ja ajattelin, että häneltä saisin täyden varmuuden tilanteesta ja hyvän selvityksen asiasta. 

Tutkimuspöydällä ollessaan Tihkua jännitti aika lailla ja hän harasi vastaan. Silmälääkäri Illukka tokaisi jossain kohtaa, että "sinähän käyttäydyt kuin labbikset" ja jatkoi sitten vielä, että labradorinnoutajat ovat "tämmöisiä". Jäi mietityttämään, että "millaisia" ne labbikset sitten oikein ovat :D, mutta siinä Tihkun silmää ihmetellessämme, minun ei tullut kysyttyä lisää, koska puhe jatkui omasta asiastani.
Haraavatkohan labbikset sitten keskimäärin enemmän vastaan silmätutkimuksessa kuin muut rodut, tai haraavatko samalla tyylillä kiemurrellen, kuin Tihku - en tiedä :).

Tämä oli jo toinen kerta kun Tihkusta sanotaan, että hän on kuin labbis. Eka kerta oli SmartDogin pentutestissä, jossa Tihku testaajan sanojen mukaan tutustui tilaan kuin työlinjaiset labradorinnoutajat, hypellessään huoneen eri tasoille (sohville, korokkeille..) ja nuuskutellessaan mennessään. 




Näetkö punaisen viivan kuvassa Tihkun silmässä?
Se on uudisverisuonitusta. 
Suussa on myös kasa karvaa - se taas on peräisin Wiiman hännästä, josta hän nappasi kiinni hetkeä aikaisemmin heidän leikkiessään :D.


Silmät on terveet!

"Silmätulehdus, jota Pet-Vetissä hoidettu sidekalvon tulehduksena (oikea enemmän) ja samalla todettu uudisverisuonitusta sarveiskalvolla molemmin puolin. Hoitona sai Dexa-Chlora -tipat. Kovempi punoitus hävisi, mutta osa punoituksesta jäi jäljelle. 
Insp: Molemmin puolin sidekalvojen ulkoreunalla alue, jossa hiukan enemmän hiussuonitusta, mutta se on normaalilöydös. Sarveiskalvot kirkkaat, normaalit. Mitään hoitoja ei tarvita, jos tallaisena pysyy."

Näin toteaa silmälääkäri Illukka kirjallisessa konsultaatiossaan. Suusanallisesti hän kertoi vielä, että uudisverisonitus lienee syntynyt tulehduksen johdosta. Joskus käy niin - se on normaalilöydös ja yksilöllistä, eli joillakin koirilla sitä syntyy, toisilla ei. Koska sitä kerran on muodostunut, niin siinä se varmaan tulee olemaan, eli verisuonituksen poistumista on turha alkaa odottaa. Se ei haittaa koiraa millään tavalla, eikä ole sairausoire, Tihkun silmissä vaan nyt sattuu olemaan tuollaistakin väriä tästä lähtien.

Tihkuahan ei tilanne millään tavalla haittaakaan, silmät eivät siis kutia eivätkä rähmi, vaan ovat kirkkaat ja terveennäköiset, lukuunottamatta noita melko tarkkarajaisia alueita, jossa tuota verisuonitusta.

Tämä oli helpottavaa kuulla, että asia on kunnossa eikä lisähoitoja tarvita. Nyt tiedän mistä on kyse, eikä minun tarvitse huolehtia asiasta enää.


Paastoa pitelee

Tihku on myös todella vähäruokainen edelleen. Oikein ikävä niitä aikoja kun nappulakin maistui, tarjoilin sitä usein esim sinne tänne heiteltynä ja sitä etsittiin nenän avulla. Välillä ruoka maistuu, yleensä iltaisin, mutta ei aina iltaisinkaan. Tällainen paastoilu alkanut siis joskus tässä talvella, vuoden iässä. Lieneekö niitä juoksunarttuja kulmilla sitten niin paljon...
Toisaalta Tihku on kyllä ollut vähäruokainen koko ikänsä, mutta nyt ollaan jo "nextillä levelillä", kuten sanonta kuuluu.

Koitin aluksi sotkea nappulan sekaan erilaisia ruokahalua nostavia lisiä, kuten kananmunaa, raejuustoa, jauhelihaa, mutta kun riittävän monta kertaa sain kaapia ruuat kupista roskikseen lisien muututtua ikävännäköisiksi, olen muuttanut tyyliä tarjota nappulat sellaisenaan (tai kuivien lisien kanssa) ja lisät erikseen toisesta kupista. 

Tämäkään ei aina auta - viimeksi tänä aamuna tarjoilin muutaman raakalihapullan eri kupista ja nappulat toisesta kupista ja nappuloiden sekaan olin paloitellut pieniä paloja pinaattilättyä ( :D, pinaattilätyt ovat siis Tihkusta hyviä ja namipalkka-asteikon hyvää keskitasoa), mutta tänään tuhahdettiin sekä lihapullille että nappuloillekin. Illalla uusi yritys.
Jotain hän toki taitaa kuitenkin syödä, kun on kerran hengissä, mutta on kyllä kovin kapoinen, joskaan ei mitenkään sairaalloisen laiha. Myös pirteä olemukseltaan ja turkki kiiltelee, joten en nyt kauhean huolissani ole, vaikka haluaisinkin, että ruoka menisi paremmin alas.

Ongelmia tulee, kun Wiima mielellään vetäisi napaansa kaiken mitä Tihkulle tarjotaan, ja sehän ei oikein käy. Eli ruoka pitää nopeasti nostaa turvaan, jos Tihkendaali on syömättömyyspäällä.

Kävin hakemassa koiranruokaa Tihkulle, taas uutta merkkiä, jos uusi maku houkuttelisi, sekä taas sellaista, että varmasti olisi ravitsevaa ja tuhtia ruokaa se, mikä alas menee. Valitsin Canaganin Country Gamen, jossa kolmea eri proteiinia ja sopii myyjän mukaan myös pennuille (joskaan ei meillä penturuokana ollut).
Myyjä kyseli vähän tilanteestamme ja sanoi olevan nuorille uroksille hyvin tyypillistä. Useimmiten juuri näin, että iltaruoka sitten maistuu, vaikkei aamulla maistukaan - ja näin meilläkin, vaikkei joka ilta. 

Tule, tule ruokahalu jo takaisin sieltä minne menit!
Onneksi edes silmä oli terve :) !


  

perjantai 18. helmikuuta 2022

Pikkuinen Tihkuinen rokotuksilla, sekä seniorijuttuja

Tihku kävi tänään rokotuksilla. Syntymävuonna, eli viime vuonna saadut piikit olivat vanhenemassa kuun vaihteessa. Samalla kuunneltiin sydän ja katsottiin hampaat, priimaa pukkasi.

Nyt saadut rokotteet ovatkin voimassa sitten jo vuoteen 2025, eli ei tarvitsekaan sitten taas vähään aikaan niistä huolehtia. 


Katariinanlaakson luontopolulla


Vastaanotolla Tihku käyttäytyi oikein fiksusti, mutta odotustilassa ei nenä noussut lattiasta, ei sitten millään. Hohhoijaa näitä teiniaikoja, ja todellakin toivon, että tämä on ohimenevää! Saisikohan sinne eläinlääkäriaseman odotushuoneeseen mennä päiväksi istumaan ja harjoittelemaan - enpä tullut kysyneeksi :D.






Eläinlääkärin jälkeen oli vähän muitakin hommia: kävimme työpaikallani hakemassa kotikonttorille uudet kuulokkeet sekä Mustista ja Mirristä nuolumatto. Lopuksi kurvasimme Katariinanlaakson luontopoluille ja teimme siellä pienen kävelyn. 

Eläinlääkärikäyntejä on myös tulossa lisääkin: Ensin ensi viikolla taas Tihku, jonka silmä vähän punottaa. Se ei kiusaa eikä kutia, mutta jotain siellä on. Varasin silmäspesialistille ajan, joten joudumme odottamaan ensi viikkoon.


Ja sitten maaliskuun loppupuolella on vielä Wiimalle varattuna senioritarkastus, muikkeli täyttääkin sitten huhtikuussa kymmenen vuotta! Suunnittelen Wiimalle myös silmien peilausta vielä kevääseen, mutta se on vielä varaamatta. Wiiman silmät on tutkittu viimeksi nuorena tyttönä ja olisi hyvä tietää mikä tilanne on nyt - sekä Wiiman itsensä kannalta, että jalostuksellisesti sen sukuhaaran kannalta, vaikka Wiimalla ei pentuja olekaan, mutta sisaruksilla on.

Wiima on senioritarkastuksen lisäksi menossa ensi viikolla "seniori-iltaan", eli vanhempien koirien aktiviteetti-ilta. En vielä tiedä mitä on luvassa, mutta takuulla jotain kivaa. Se vaan, että yhtäkkiä on paljon seniorijuttuja Wiiman elämässä, vaikka hänellä itsellään vielä virtaa riittää. Lupaan rakas Wiimaseni, ettei elämäsi ole pelkkää senioria täst' edespäin <3


Höpönassujen herkkuluu-tarjoilu on alkamassa



torstai 17. helmikuuta 2022

Tihku Kakolan funikulaarissa, förillä ja manikyyrissä

Nyt kun toinen käsi on operoitu, niin voi liikuttaa vain toista koiraa kerrallaan. Ja kun ekan sairauslomaviikon jälkeen uskaltauduin ulos ja koiraa taluttamaan, niin olen nyt sitten lenkit joka päivä tehnyt. Piikkikengät jalassa tietenkin, kaatuminen ei tässä tilanteessa ole vaihtoehtojen listalla. 

Yhtenä päivänä starttasin auton, ja nappasin Tihkun seikkailulle. Ensin ajoimme Mustiin ja Mirriin manikyyrille. Leikkaan toki itsekin Tihkun kynnet viikoittain tai lähes viikoittain, mutta rehellisesti sanoen, olen vähän arka noiden sen mustien kynsien kanssa, että miten paljon voi kerrallaan leikata ja leikkaan aina vain kynnen kärjen pois. Wiiman kanssa homma on niin helppo kun vaaleassa kynnessä hermo näkyy hyvin. Seuraavan koirani kanssa olentosi tarkka kynsien väristä :).
Osittain hommaan vaikuttaa se, etten mielestäni näe riittävän hyvin ja varustaudunkin aina otsalampulla ja lukulaseilla.

Kynnet kuitenkin kasvaa vähän nopeammin kuin itse niitä lyhennän, kun kerralla otan niin vähän, niin olen sitten vienyt Tihkua aina toisinaan manikyyriin tuonne Mustiin ja Mirriin. Se on teinipojalle myös hyvää käsittelyharjoitusta.

Niin mentiin tälläkin kertaa ja Tihku meni iloisesti hoitajan kanssa salonkiin. Viimeksi sain olla itse mukana, mutta nyt heillä oli koronasääntöjä taas tiukennettu, joten katselin sitten ikkunan takaa.

Toinen hoitaja leikkasi ja toinen antoi Tihkulle intialaista päähierontaa eli vähän lohdutteli. Tihku oli kuin viilipytty, mutta ei niin terhakas kuin yleensä ja korvatkin hieman alakanttiin, homma oli kuitenkin ohi muutamassa minuutissa. Kai teinipojan mieli vähän mataloitui, kun emäntäinen puuttuikin joukosta. Lisäksi teimme pienet hankinnat - ostimme kivipiiroja, ja kaksi treenilelua. 

Tämän jälkeen hyppäsimme takaisin autoon ja ajelimme Turkuun Aurajoen rantaan. Sen rantamilla teimme lenkin, kunnes sain päähäni käydä tsekkaamassa josko lähellä oleva Kakolanmäen funikulaari olisi toiminnassa :), se kun vissiin on hauskan lempinimensä "Jumikulaarin" mukaisesti välillä jumissa - no, ehkä kuitenkin enemmän silloin alussa.

Tihku funikulaarin kyydissä


Tuolta alhaalta me nousimme ylös Kakolanmäelle.
Vähän kolisi ja paukkui matkalla, mutta sellainen ei tapaa Tihkua häiritä.

Kakolanmäen funikulaari on siis rinnehissi, joka vie matkustajan ylös Kakolanmäelle, ja Kakolanmäki on varmasti nimenä tuttu jokaiselle, siellähän aikanaan sijaitsi Turun keskusvankila ja lääninvankila. 
Vankila on nyttemmin siirretty Turun Saramäkeen ja Kakolanmäellä on vanhoihin vankilarakennuksiin tehty asuntoja, hotelli, ravintola, leipomo-kahvila ja lisäksi sinne on rakenteilla kylpylä eli Kakola Spa.
Tervetuloa siis Turkuun kylpemään vankilamiljöössä, ja on täällä paljon muutakin :) !



Tihku ja taustalla Kakolan entinen vankilarakennus, yksi niistä.
Talossa on nykyisin asuntoja. 

Teimme pienen lenkin Kakolanmäellä ja sitten suuntasimme leipomokahville. Nimittäin funikulaarissa kuulin toiselta matkustajalta, että Kakolan leipomo Bageri Å:hon saa mennä koiran kanssa, ja se ratkaisi reittimme. Tiski notkui herkullisen näköisiä tuotteita, joista päädyin toscapullaan, joka osoittautui hyväksi valinnaksi. 


Yksikätisenä asiaan liittyi monta vaihetta, ennen kuin oltiin yllä olevan kuvan tilanteessa. Ensin kysyttiin, että saako tulla koiran kanssa ja onko paikalla muita koiria. Sai tulla ja ei ollut muita, niin etenimme Tihkun kanssa tiskille. Tein tilauksen ja yhteistuumin maksettiin. 

Sitten kiikutin ensin Tihkun valitsemani pöydän ääreen ja sidoin hänet pöydän jalkaan kiinni, ja sanoin, että Odota. Sitten kipaisin hakemassa pullani tiskiltä, ja sitten vielä uudelleen hakemassa kahvini, jonka kanssa seikkailin vielä edemmäs maitopisteelle lorauttamaan kahvin joukkoon valkaisua, ja sitten vasta pääsin istahtamaan Tihkun kanssa pöydän ääreen.



Tihku käyttäytyi kahvilassa oikein hienosti ja olin hänestä ylpeä.
Vähän jännäsin, että tuleeko kahvilaan toinen koira, sillä se
olisi ollut Tihkulle vaikea pala. Vaikka ollaan siinäkin tilanteessa menestyksellisesti oltu.



Nautittuamme kahvit pakkasimme kimpsumme ja kampsumme ja lähdimme takaisin "ala-"kaupunkiin päin, eli hyppäsimme taas funikulaarin kyytiin. Ja koska automme oli toisella puolen jokea, hyppäsimme edelleen vielä toisen menopelin Förin, eli jokilautan kyytiin.

Föri onkin Tihkulle jo tuttua kauraa, mutta Förin aukipitämässä vesirailossa viihtyvät sorsat ovat Tihkusta kovin mielenkiintoisia. Förin lähestyessä vedessä uivat sorsat viime hetkessä pelastautuivat, yhdet hyppäämällä jäälle, mutta toiset lentämällä Tihkun naaman edestä vähän pitemmälle, maalle.
Siinä piti pikkumiestä oikein namitella rauhoittelun vuoksi, ettei vaan käynyt niin, että pikku porokoirasta olisi tullut aurajoensorsakoira!



Pikku videonpätkä Förirannasta.
Video ei näy mobiiliversiossa.



Sellainen oli se reissu. Kiva reissu! Ja aika paljon kokemuksia taas Pikkuiselle Tihkuiselle, jolle uni maittoi kotiin päästyämme. Ja minä itse, selvisin taas kaatumatta ja muutenkaan kättäni rasittamatta, koiran hihna tietysti terveessä kädessä.









sunnuntai 13. helmikuuta 2022

Kahdeksan faktaa minusta ja hörökorvista

Instan puolella kiertää haaste, jossa tulee kertoa kahdeksan faktaa itsestään ja joissakin haasteissa myös koiristaan. En oikein noita haasteita aina ihan jaksa, mutta näitä faktoja on ollut hauska lukea. Päätin kuitenkin toteuttaa faktat tänne blogin puolelle, joskin joitain Wiiman ja Tihkun faktoja taisi jo ehtiä pyörähtää Instan stooreissakin.

Wiiman faktat


  1. Wiima (synt 04/2012) nukkuu kyljellään, mahallaan tai sievästi kiepillä, mutta ei ikinä selällään tai jotenkin niissä kummallisissa asennoissa, joissa koiria välillä näkee.

  2. Wiimalla on todella iso äänivarasto, mutta sitä ei voi silti varsinaisesti sanoa "äänekkääksi" koiraksi, sillä haukkuääntään hän käyttää harvoin. Wiima örisee kun joku tulee kylään tai kun joku tulee kotiin. Örinää joutuu välillä selittämäänkin, että se ei ole kiukkumurinaa, vaan onnenörinää. Wiima myös hymähtelee, puhisee ja pitää muitakin hassuja ääniä. Ja kyllä, toki välillä myös haukkuu. Haukku on aavistuksen lisääntynyt Tihkun tultua, mutta se on edelleen melko vähäistä.

  3. Wiiman kanssa on kokeiltu jos jonkinlaista harrastusta ja aktiviteettia: nosework ja rallytoko, tietenkin, jotka päätyivät "omiksi" lajeiksemme. Lisäksi agilitya, paimennusta, verijälkeä, peltojälkeä, pallopaimennusta, koiratanssia, tokoa. Onkohan muuta? Nyt ei tule mieleen, mutta on voinut ollakin, kun innostuneesti ollaan aina mukaan menty. Jäljestys on jäänyt myös aktiviteetiksi, eli omatoimisesti toisinaan teen jäljen, verijäljestä on kyllä jo aikaa.

  4. Wiima on introvertti. Hän sijoittaa itsensä niin, että näkee, mitä tapahtuu, mutta ei makaile jaloissa. Hän välillä saapuu luo, istahtaa lähelle selkä päin ja haluaa hyväilyjä, mutta sitten hän kyllästyy ja menee asemiinsa. Kotiintulotervehdyksen myötä hän tulee, puskee ja öriseekin, mutta nuo hetket on usein nopeasti ohi ja hän vetäytyy kauemmas. Jos itse lähestyn Wiimaa halimisen merkeissä, hän sietää sen, mutta on silmin nähden kiusaantunut, vaikka miten yritän koirakieltä puhua, lähestyä sivulta ja katsella vaan poispäin. 
    Vieraat hän tervehtii ilolla ja mielellään, mutta häipyy silloinkin sitten pian omiin puuhiinsa.

  5. Wiima on sielultaan työkoira. Wiima kyllä on siis ihan ns. kotikoira, mutta kaikkein innostuneimmillaan hän on, kun tehdään asioita yhdessä, treenataan, harrastetaan ja hassutellaan. Wiima haluaa aina tehdä parhaansa, on keskittynyt, tunnollinen ja sinnikäs. Jos erehdyn taputtelemaan häntä kesken "duunien", niin se on hänestä melkein loukkaus, "ei tänne halimaan tultu, töihin siitä ihminen!". 

  6. Wiiman mielestä pitkät hihnalenkit on joskus vähän tylsiä, jos kuljen ajatuksissani - enkä ihmettele, onhan metsälenkit nyt paljon kivampia. Hihnalenkkien piristykseksi Wiima on itse keksinyt leikin, jossa hän poimii kävyn (tai kepin, mutta useimmiten se on käpy) suuhunsa, rientää tuomaan sen jalkoihini, jolloin minun täytyy tietää potkaista käpyä ja Wiima syöksyy sen perään, tuo sen taas jalkoihini ja minä potkaisen. Niin sitä saa kivan tauon hihnalenkkiin, ja sitten jaksaa taas taapertaa. 
    Koitan kyllä itsekin luoda vähän vaihtelua hihnalenkkeihin välillä vähän hassuttelemalla ja myös teettämällä Wiimalla pikku tehtäviä lenkin varrella, ja niistä hän tykkää.

  7. Wiima on aktiivisuustasoltaan rauhallinen ja harkitseva. Wiima siis kyllä kovasti tykkää ulkoilla ja liikkua, ja on aina valmis lenkille, mutta hän ei ota turhia askeleita eikä juoksentele "edestakaisin" vaan hänen kaikella liikkeellään on tarkoitus. Wiima on silti joskus vähän malttamaton, esimerkiksi vuoronsa odottamisessa jossain harrastuksessa. Itse näen sen ja malttamattomuus voi joskus vuotaa ilmoille ns. piippauksenakin, mutta olen huomannut, että muiden ihmisten on vaikea nähdä Wiiman "ylikierroksia", kun hän on koko ajan ulkoisesti niin rauhallinen. Yleensä kanssaihmiset vain pyörittelevät silmiään kun sanon, että nyt taitaa Wiima olla vähän kierroksilla :D. Temperamentiltaan rauhallisen koiran kierrokset taitaa olla niin harvinainen ilmiö, että niitä ehkä on vaikea nähdä, ellei sellaista koiraa ole kotona. Itsenikin kesti ennen kuin osasin piirteen Wiimassa tunnistaa ja varsinaisia rauhoittumisharjoituksia on Wiiman kanssa tästä syystä tehty hyvin vähän, jos ollenkaan. Pääosin Wiimalla on kuitenkin hyvä maltti. 


    Wiima pikkutyttönä rauhoittumassa futisturnauksen keskellä.


  8. Tulen aina kuvailleeksi Wiiman ihan "terveeksi koiraksi" kun joku kysyy hänen terveydestään, koska sellainen hän on minusta pääosin ollut. Mutta sitten kun pysähdyn ajattelemaan, niin tajuan, että on hänelläkin vaivansa ollut ja on edelleen. Pikkutyttönä vaivana olivat (1) anaalirauhaset, jotka tukkeutuivat ja joita jouduimme välillä itse tyhjentelemään sekä myös eläinlääkärillä. Anaalirauhasvaivat jäivät sterkkapöydälle, sen toimenpiteen jälkeen ei anaalirauhaset enää ole vaivanneet. Ihme juttu!
    Sitten oli pari-kolme vuotta sitten (2) polvivaiva, jonka hoito seurannaisvaivoineeen kesti tosiaan melkein vuoden. Mutta polviongelmat eivät ole toistuneet, mikä on mahtavan ihana juttu!

    Ja (3) lisäksi vuoden takainen allergiaoireilun alkaminen kypsällä iällä, allergeenina varastopunkki. Tähän Wiimalla on päivittänen lääkitys ja oireet eivät sitä lääkityksen myötä vaivaa, eikä ole lääkityksestä toistaiseksi seurannut muitakaan vaivoja. 
    Voiko tämmöstä koiraa kutsua "terveeksi koiraksi"? Sellaiselta hän minusta tuntuu :). 
    (PS: toki nämä tiedot löytyvät myös lapinkoirien tietokannasta, se on selvä)


Tihkun faktat



  1. Tihku (synt 11/2020) nukkuu kaikissa maailman asennoissa, kiepissä, kyljellään, selällään ja välillä niin "vääntyneenä", että ajattelen, ettei sellaiseen asentoon pitäisi edes päästäkään.

  2. Tihku on koira, joka on aina tapahtumien keskipisteessä, ja siten hänen "intiaaninimensäkin" on "Koira, joka on aina vähän tiellä". Kun Tihku sitten on tekemisen tai kulkemisen tiellä, niin hän ei myöskään väistä ilman, että häntä siihen kehottaa (Tööttööt Tihku), siis aivan päinvastoin kuin Wiima, joka aina ennakoi ihmisen liikkeet ja väistää. Näin kun kerron, niin Tihku on myös aina jossain lähellä, saattaa nukahtaa jalkoihin ja kyttäilee vessan oven takana, ellei pääse luikahtamaan sisään :D

  3. Tihkulle on yksinolot olleet helppoja. Korona-aikana töitä on pääosin tehty kotoa käsin, mutta Tihku on työpäivieni ajan keittiössä porttien takana, kun itse istun työpisteessäni talon yläkerroksessa ja Wiima siellä usein seuranani. Tihku rauhoittuu yksin jäädessään nopeasti portin eteen nokosille. Tätä on seurattu myös kamerasta.

  4. Tihku on akrobaatti. Hänelle ei ole väliä, missä asennossa hän on tai jos alusta, jolla hän seisoo, alkaakin keikkua - silloin hän vaan alkaa automaattisesti tasapainoilla, eikä säikähdä ollenkaan. Hänellä on valtava hyppyvoima, ja kun hän hyppää erilaisten kohteiden yli ja päälle, niin välissä on vielä iso ilmavara. 

  5. Tihku on tunteiden ilmapuntari. Hän saapuu heti paikalle lepyttelemään, jos ääneen ärisen itselleni jostain mokasta - viimeksi eilen, kun olin unohtanut siirtää pyykit pesukoneesta kuivaimeen. Hän saapuu myös heti, jos vähän kyllästyneellä äänellä huomautan isännälle, tyyliin pitääkö sitä hammastahnaa aina puristaa keskeltä (joo, ollaan jo "vanha" aviopari😀). Kuullessaan kireyttä meidän jomman kumman äänessä, tai jotenkin erikoisella äänellä käytyä keskustelua, Tihku kipittää kiireesti paikalle, hyppää päin kahdella jalalla ja lepyttelee. Wiima sen sijaan vetää tässä kohtaa nokosia :).

  6. Tihku on muutenkin taitava kommunikoija. Olen ennenkin täällä blogissa kertonut Tihkun olevan luontainen kuulokoira, eli se raportoi tapahtumista, kotona kuuluvista äänistä tai vaikka Wiiman ulospääsytoivomuksista tulemalla luo, tuijottamalla tiiviisti ja kuljettamalla ihmisen sitten äänen lähteelle. Kuulokoirahommien lisäksi Tihku viestii omistakin toiveistaan (ulospääsy, jonkun lelun saaminen tai vastaava tärkeä tarve) hyvin selkeästi,ja samalla tavalla kuin edellä - tulemalla luo, tuijottamalla ja sitten kuljettamalla ihmistä. Tihkun toiveet ja aloitteet eivät jää huomaamatta, vaikka ne ovat äänettömiä. Myös kovasti iloitsen tästä Tihkun taidosta ja aloitteellisuudesta.

  7. Tihku on koira, joka on hyvin kiinnostunut ympäristöstä. Hän malttaa ulkona esimerkiksi pitkään seurata katseellaan vaikkapa omalla pihallaan liikkuvaa vierasta ihmistä. Ympäristön seuraaminen on siis jotenkin Tihkulle palkitsevaa. Tämä pitäisi minun jotenkin osata valjastaa hyötykäyttöön, mutta en ole oikein oivaltanut vielä, että miten - tai no, jotain hyötykäyttöä olen keksinytkin, mutta uskon kyseessä olevan runsauden sarvi, eli varmasti koen tässä asiassa vielä oivalluksia.
    Toisaalta työskentelen koko ajan voittaakseni tuon ympäristön, mutta siinä etenemme pienin askelin (etenemme kuitenkin). Tämä olisi myös helpompaa, mikäli perheessä olisi vain yksi koira. Kun lenkitän molempia koiria, ei ole niin paljon mahdollisuuksia hioa Tihkun näitä käytöksiä, kun taas kahdestaan kun kävellään, niin koko lenkki voi tavallaan samalla olla harjoittelua. Tässä kohtaa huomaan yksikoiraisuuden edut selkeästi.

  8. Tihku kiihtyy nollasta sataan sekunnissa, ja rauhoittuminen on vaikeaa. Rauhoittumista ollaan harjoiteltu ja se sujuu nykyisin huomattavasti paremmin, mutta jos tilassa on muita koiria, niin rauhoittumista ei meinaa löytyä. Harjoitukset jatkuvat ja kun kyseessä on kiihkeä ja aktiivinen teiniuros, niin maltti on valttia näissä taidoissa. Kyllä tästäkin vielä hyvä tulee :).


Terhin faktat


  1. Viiskymmentä plus perheenäiti Turunmaan saaristosta, perheessä mies ja yksi aikuisikäinen, kotoa jo omilleen muuttanut poika

  2. Asuin ja kävin kouluni yläasteelle asti Turussa, kunnes muutimme äitini kanssa Paraisille. Silloin vannoin, että kun täytän 18 vuotta, niin muutan pois takaisin Turkuun, mutta kun aika kului, niin en halunnutkaan lähteä, vaan Parainen on juuri hyvä paikka asua, ja rakas Turkuni on ihan vieressä. 

  3. Lempipuuhaani koirahommien lisäksi on luonnossa liikkuminen ja lukeminen. Lukemisen suhteen olen melko kaikkiruokainen, viime kuukaudet on mennyt aika paljon dekkareita.

    Harrastus, joka minulta hieman on jäänyt unholaan, on valokuvaus. Kävin aiemmin paljon valokuvausreissuilla ja Wiimastakin kasvoi oikein taitava "valokuvaajan" koira. Hän tiesi, milloin piti istua ja odottaa, kun emäntä oli kontallaan sammalikossa kameralla tähtäämässä, mutta kuvaaminen on vähän jäänyt, kun kamera on painava kannettava ja etenkin nyt kun mukana on usein kaksi koiraa, niin kädet ja silmät ei riitä kuvaamiseen.
    Nykyisin räpsin vaan kännykällä, ja minusta on tullut armollisempi kuvien laadunkin suhteen. Palo Nikonin kanssa matkalle on kuitenkin tuolla sisälläni ja varmasti virittelen myös sitä harrastustani uudelleen. Ja nythän markkinoilla on peilittömiä kameroita, jotka ovat hieman noita vanhoja Nikoneitani kevyempiä :).



    Wiiman kanssa pari vuotta sitten Turun Kupittaanpuiston nurkan risteyksessä leikkimässä kameran pitkällä sulkija-ajalla.
    Enemmän kylläkin tuli kuvattua luontoaiheita kuin tuollaisia urbaanimaisemia.
    Wiima istui kuin nakutettu paikallaan kun itse tuhtasin kameran kanssa, hänellä on mielestään tuossa oma tehtävänsä :) <3

  4. Olen allergikko ja sairastan astmaa. Allergiaa aiheuttavat eläinpölyt ja tiettyjen kasvien kukinnat ja astma myös on allergiaperäinen. Vuosien kertyminen on kuitenkin tehnyt hyvää oireilulle, kestän allergeeneja nykyisin paremmin kuin nuorempana. Lisäksi ennen Wiiman perheeseen tuloa kävin lääketieteellisessä allergian siedätyshoidossa ja koirat eivät nykyisin enää aiheuta minussa mitään oireilua. 

  5. Lihon helposti ja kaikki mitä syön jää vyötärölleni. Periaatteessa minun pitäisi koko ajan vahtia mitä ja milloin laitan suuhuni, mutta olen sellaiseen liian suurpiirteinen. Niinpä vyötäröllä ja takamuksessa on enemmän tavaraa kun pitäisi. Meidän perheessä koirien yksi tärkeistä tehtävistä on toimia personal trainereina, eli viedä minua ulos lenkeille. Ilman koiria päätyisin pitkän työpäivän jälkeen lepäilemään sohvalle, tällainen vähän laiskan puoleinen kun olen, ellei minulla ole "pakkoa", mutta nyt se ei ole mahdollista, ulos on päivittäin lähdettävä paseeraamaan, ja se on mahtava juttu se!

  6. Tykkään lumisateesta, vesisateesta, leppeästä auringonpaisteesta, pakkasesta, myrskystä ja oikeastaan kaikesta muusta paitsi helteestä. Samasta syystä lempivuodenaikojani ovat syksy, talvi ja kevät. Kesäkin on kiva ja silloin on loma, mutta viime kesistä tuttuja helteitä inhoan. 

  7. Olen sosiaalinen introvertti. Onko sellaiselle jotain muuta nimitystä? Minulla on ihania ystäviä, joita haluan tavata ja viettää heidän kanssaain aikaa. Avaan myös usein ja helposti keskustelun vieraidenkin kanssa, jopa siellä hississä, missä suomalaisen kuuluu olla hiljaa :). Kaupan kassalla haluan aina vaihtaa vähän enemmänkin sanoja kuin pelkästään "Kiitos, en tarvi kuittia".
    Mutta nautin suuresti myös yksinolosta enkä ikinä tunne oloani yksinäiseksi kun olen yksin. Esimerkiksi korona-ajan vaatima "vetäytyminen" ei ole ollut minulle minkäänlainen ponnistus vaan olen nauttinut sen suomasta rauhasta. Elämässäni täytyy olla ihmisten ja ystävien tapaamista, mutta sitten ehdottomasti myös ihan rauhassa itsekseen ja kahdestaan aviomiehen kanssa olemista ja omien ajatusten kahlaamista.

  8. Tällä hetkellä olen käsi paketissa. Onneksi vasen käsi, mutta olen saanut huomata, ettei yhdellä kädellä pitkälle pötki, vaikka käytettävissä olisi se "oikea" käsi.
    Minulla on ollut useamman vuoden ajan käsien puutumista ja särkyä - erityisesti öisin, mutta tietyissä tilanteissa ja välillä tilanteesta riippumattakin myös päivisin. Se haittaa elämänlaatua ja esimerkiksi herättelee minua öisin, joka on pitkän päälle raskasta. Ennen joulua olin sitten ENMG-kokeissa ja siellä todettiin rannekanavan oireyhtymä, ja vasen käteni operoitiin tammikuussa.
    Niinpä esimerkiksi tämän jutun kirjoittamiseen on mennyt melkoinen aika, pieni pätkä kerrallaan, monena päivänä, lähestulkoon yhdellä kädellä. Mutta niinpä vain sain tämän aikaan :).