Tänään lähti ilmoittautumisemme Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran katselmukseen, joka pidetään syyskuussa Helsingin seudulla. Koronan takia on katselmuksissa ollut muutama välivuosi, muuten se järjestetään vuosittain ja vuorotellen eri puolilla Suomea. Me olemme Wiiman kanssa osallistuneet melkein joka vuonna, kun tapahtuma vaan on ollut kohtuullisen välimatkan päässä - Tihkulle tuleva kerta on ensimmäinen.
Katselmukset kokoavat paimensukuiset lapinkoirat omistajineen ja kasvattajineen yhteen, ja samalla tilaisuus antaa jalostuksellisen kokonaiskuvan siitä, miltä populaatio ulkonäöllisesti/rakenteellisesti sillä hetkellä näyttää.
Katselmukset ovat myös rentoja matalan kynnyksen tilaisuuksia, jossa koiran ei tarvitse omata aiempaa kehäkokemusta. Toki on eduksi, jos koiralla on hihnakäytöksen perustaidot ja, että se pystyy toimimaan lähellä muita koiria. Kivaa on myös samanhenkisten ihmisten ja eri puolilta Suomea tulevien tuttujenkin tapaaminen!
Paimensukuisten lapinkoirien katselmuksessa koiria ei verrata suomenlapinkoiran rotumääritelmään vaan siihen, millaisia vaatimuksia entisaikojen tunturien poropaimenen työ koiralle asetti. Koiran rakenteen piti mahdollistaa koko päivän mittainen, ja päivästä toiseen toistuva, porolauman mukana liikkuminen haastavissakin oloissa, kuten syvässä hangessa ja turkin kestää pohjoisen vaativat säätilat. Tällaiseen entisaikojen poropaimeneen vertautuvat paimensukuiset lapinkoirat myös katselmuksen arvioinnissa.
Todettakoon vielä, jos termi on jollekin vieras, että paimensukuinen lapinkoira on siis rekisteröity suomenlapinkoira ja yksilön tulisi olla tunnistettavissa rotuisekseen, vaikka virallista suomenlapinkoiran rotumääritelmää ei jalostuksessa tai katselmusarvostelussa juuri seuratakaan - tyypillisimmillään paimensukuinen lapinkoira eroaa hieman rotumääritelmän mukaisesta suomenlapinkoirasta, joskin variaatiota löytyy niin kasvatuslinjan kuin yleisemmin rodunkin sisällä.
Paimensukuisessa lapinkoirassa on kyse vain erillisestä suomenlapinkoiran kasvatuslinjasta, erillisiä käyttö- ja "näyttö"-linjoja rodussa ei ole. Näin esimerkiksi paimennusominaisuutta kyllä voi löytyä (tai olla löytymättä) niin valtalinjan lapinkoirassa kuin paimensukuisissakin, ja useimmissa rodun yksilöissä sitä kyllä löytyykin.
.JPG)
Wiima ensimmäisissä katselmuksissaan 1-vuotiaana vuonna 2013.
Taitaa nyt jo pilven reunalle lähtenyt äitinsä kelliä kuvan taustalla <3.
Voi miten Wiimukka näyttääkin ihan pikkutytöltä tässä <3 !
"Oikeita" koiranäyttelyitä en ole oikein oppinut vielä arvostamaan, paitsi rakennearvostelun kannalta. Koen isona ongelmana sen, että koiranäyttelyt voivat johtaa näyttelyarvostelujen ja palkitsemisen myötä siihen, että koirien ulkonäkö voi muuttua jopa aivan epäterveelliseen suuntaan, sekä vaikkei aina niin epäterveelliseenkään, niin näyttelyarvostelut voivat muokata rodun ulkonäköä ihan "vain väärään" suuntaan.
Esimerkiksi omassa rodussani suomenlapinkoirissa on palkintosijoille nostettu mielestäni liian turkikkaita, neliömäisiä ja myös melko matalia koiria, ja ajattelen, että entisaikojen tunturipaimen ei ole sellaiselta näyttänyt eikä sellainen koira ehkä siihen työhön pystyisi, vaikka halua olisi. Kun tällaisia koiria palkitaan, aletaan siihen suuntaan helposti myös jalostuksellisesti pyrkiä, ja silloin ollaan ongelmissa. Minulla on lukemani perusteella se käsitys, että lapinkoirien näyttelytuomaroinnissa on otettu askel oikeaan suuntaan, toivottavasti olen oikeassa.
Edellä kerrotusta syystä pidän PS-lapinkoirien katselmuksen lähtökohdasta arvioida koiraa sen tarkoituksenmukaisuuden näkökulmasta. Olkoon häntä missä asennossa vaan, selällä tai alhaalla, tai korvat kiinnittyneet päähän missä asennossa vaan, tai pään muodossa vaihtelua, niin kunhan ne mukailevat koiran alkuperäistä olemusta ja käyttötarkoitusta, eivät ne ole katselmuksessakaan virheitä.
Suomenlapinkoira on yleisestikin myös rotuna monimuotoinen, ja se on rodun rikkaus.
Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran sivuilta voit lukea katselmuksesta lisää: https://www.paimensukuinen.fi/katselmus/
Paimensukuisen lapinkoiran suojeluohjelma löytyy tästä linkistä (PS Suojeluohjelma, LINKKI (pdf)). Suojeluohjelman sivulla 33 kerrotaan, millaisia ulkoisia asioita katselmuksessa tuomarin olisi tarkistettava. Lisäksi luonnollisesti luonteen arkuus tai aggressiivisuus olisi palkinnotta jäämisen peruste.
Tässä yleiskuvaa kehästä.
Turun katselmus v. 2017: Tämä veijari näyttää sijoittuneen kehässään.
Wiiman kanssa ei tarvitse tilaisuutta paljon miettiä, mutta Tihkun kanssa lienee johonkin mätsäriin syytä osallistua ennen tapahtumaa. Mätsäristä ehkä saataisiin taas vähän käytöskoodin pohjia kesän treeni- ja harrastustauon jälkeen - kesä kun on nyt mennyt melko lailla löhöillessä ja rennolla meningillä :D.
Tulee myös olemaan mielenkiintoista kuulla, millaisen arvion tuomari antaa Tihkusta. Paimensukuisen lapinkoiran pitäisi tyypillisimmillään olla ravaajatyyppiä, mutta Tihkussa on tuulennopeaa laukkaajaa, siis ei vain luonteensa puolesta, vaan myös rakennettaan myöten ja lisäksi Tihku on rakenteeltaan melko kevyt, enkä osaa veikkailla, miten siihen suhtaudutaan.
Syyskuussa on siis odotettavissa kivaa, koiramaista menoa ja tuttujen tapaamista!
Hauskaa, että on tuollainen katselmus paimensukuisille! :) Olen varmaan joskus maininnutkin, mutta lapsuuteni ensimmäinen koira oli paimensukuinen suomenlapinkoira. Kaunis, viisas ja pitkäikäinen narttukoira. :) Se olisi voinut lenkillä jäädä tuijottamaan naapurin lampaita loppupäiväksi, mutta yhtä lailla se oli kiinnostunut pienpetojen metsästyksestä ja hirviajosta. (Siis ihan itsekseen omalla ajallaan. Kukaan perheestämme ei metsästänyt sen kanssa. :D)
VastaaPoistaOletkin tosiaan tainnut joskus mainita, mutten muistanut. Teillä on ollut lapinkoiraseuraa kautta vuosien <3. Muistatko vielä kuka hän oli virallisesti :) ?
PoistaNämä meidän kaksi eivät metsästä - tai Wiimalla on riistaviettiä ja Tihkulla saalisviettiä, mutta siinä kohtaa, kun olisi hiiri suupalaksi, niin tyydytään ilmoittamaan siitä mammalle - Tihkusta en ole tosin ihan varma :D.
Tuolla lapinkoirien ja porokoirien FB-palstalla näen kuitenkin, että kyllä nämä myyränkin metsästykseen taipuu ja tiedän, että joku jopa ihan oikeasti metsästää näillä. Kaipa sitten tämä lapinkoira on ollutkin sellainen maatalon yleiskoira, joka on moneen taipunut.
Lapsuuden ensimmäinen koiraystävä on hyvin merkityksellinen. Minullahan ei omia koiria ollut, vaikka halusin (allergia), mutta mummilassa oli ihana pitkäkarvainen mäykkypoika Mitsu, jota rakastin, ja mäyräkoirilla (eritoten pitkäkarvaisilla) on myös ihan oma sijansa minun sydämessä <3.
Ensimmäinen koira oli virallisesti Fidelis Oona ja Oonaksi sitä myös kutsuttiin. Se oli syntynyt 1993. Siitä saattoi hyvin kuvitella, millaisia tuntureilla kulkeneet esiäidit ovat olleet. Se jaksoi ravata hiihtolenkillä mukana (joskus vahingossa montakin lenkkiä päivässä, kun seuraava hiihtämään lähtijä ei tiennyt koiran jo käyneen lenkillä...), tappeli usein supien ja mäyrien kanssa ja kulki laumansa mukana irti kaikkialla. Toisaalta se oli todella itsenäinen ja saattoi yhtä hyvin lähteä kesken hiihtolenkin kotiin, jos koki saaneensa liikuntaa tarpeekseen. Temppuja se teki, kun sille itselle sopi ja mieluiten niin, että oli yleisöä. :D Pääasiassa se viihtyi ulkona ja kopissa vain vesisateella. Lumisateella se nousi hangesta lumeen lähes hautautuneena, kun koulupäivän jälkeen tulin kotiin. Oonasta olisi tuhansia tarinoita. <3 :')
PoistaKuulostaa ihanan persoonalliselta koiralta. Wiima on myös tuollainen itsenäinen, hän ei hätkähdä, vaikken olisi koko ajan näköpiirissä - kuitenkaan ei hän minnekään karkaile, hänellä on vain pitkä säde, tai napanuora, mitä termiä siitä nyt käyttäisi. Tihkusta en ole vielä varma, mutta sillä näyttää olevan lyhempi säde ja voimakkaampi laumavietti.
PoistaIhanaa, kun on tuollaisia muistoja rakkaasta koiraystävästä <3.
Tsekkasin sukujuuria, ajattelin, että olispa ollut hauskaa, jos jompikumpi koiristani olisi sinun lapsuuden ystäväsi lapsenlapsenlapsen...lapsi tms, mutta eipä sitten ollut, Koiranetin pituisessa historiassa ainakaan :).
Hyvää tietoa koiristamme kirjoitit.Katselmus myös hauska ja hyödyllinen tapahtuma nähdä muita ihmisiä koirineen.Esi isälläni oli juurikin näitä paimennus koirina.Itsellläni 60 luvulta lähtien 7 s ikioma paimensukuinen.terveiset kaikille näihin ihastuneille Cugu ja B-A M
VastaaPoistaKiitos paljon viestistäsi. Mukavaa kuulla, että onnistuin kuvailemaan Katselmus-tapahtuman ydintä ja tarkoitusta! Nämä paimensukuiset lapinkoirat ovat ihan elämäntapa!
PoistaHyvää jatkoa toivotellen!