Nirsoileva autoilija

Sarjassamme hassuja otsikoita, mutta se kiteyttää tämän postauksen kaksi teemaa. Nimittäin nirsouden ja autolla ajelun :D.

Tihku nirsoilee
Tihkun on ihan viime päivinä vallannut ihmeellinen syömättömyys. Herkut siis kyllä maistuu. Esimerkiksi keskiviikon rallytreeneissä namit olivat oikein toimiva motivaattori. Myös eilen lenkillä teimme pieniä temppuja ja namit riittivät oikein hyvin kiitokseksi näistä hommista.

Mutta annas olla kun katan aamupalan tai illallisen (ja muuta säännöllistä ruokaa ei siis Tihkun päivässä olekaan), niin hän vaan istuu lupasanan jälkeen ja katsoo kun Wiima syö tai kun minä puuhailen omiani keittiössä, eikä koske ruokaansa.
Joinain päivinä hän on sitten kuitenkin ryhtynyt syömään, vaikka ei olekaan sitten annostaan syönyt loppuun, mutta tänään jäi koko annos syömättä.

"No, nyt mä oon tässä, entä palkka?"

Lieneeköhän se tyypillistä teinipojille? Jos kyseessä olisi Wiima, niin tyytyisin vaan ottamaan ruoka-annoksen pois ja tarjoaisin sitä sitten uudelleen kun seuraavaksi olisi ruoka-aika. Mutta Tihku on aika kevytrakenteinen ja ise asiassa olin juuri ajatellut kasvattaa Tihkun annoskokoja, kun se on niin hoikka, hieman liian hoikka.
Joten tilanne on aika nurinkurinen - Wiima, joka on aina vähän laihiksella himoitsee Tihkulta jääneitä ruokia ja Tihku, jonka pitäsi syödä, ei nyt syö. Ei mene taaskaan tasan ne kuuluisat onnen lahjat :) !

Noita treenipalkkoja, jotka mainitsen yllä, ei kuitenkaan nyt näinä päivinä ole tarjoiltu niin paljon, että Tihkun vatsa olisi täyttynyt, kun sekin voisi tietenkin tulla mieleen, että herkkujen jälkeen ei enää ruoka maistu, vaan takana on jotain muuta.

Tihku 1 vuotta ja risat

Tämä on nyt kuitenkin jotain ihan poikkeuksellista - tätä syömättömyyttä on kestänyt ehkä viikon, max kaksi viikkoa (välillä siis kuitenkin syö, mutta ei innolla ja ahmimalla), ja mikään ei ole varsinaisesti muuttunut.
Laitan toivoni siihen, että teinipojilla on kaikenlaisia "kausia" ja tämäkin olisi ohimenevää.

Kerro, jos sulla on vastaavia kokemuksia, niin rauhoitun :).

Tihku autoilee
Tihku on lentävä lappalainen. Sellaista alustaa ei ole tullut vastaan, mitä hän säikkyisi. Sellaista aitaa tai estettä ei ole, minkä yli hän ei hyppäisi - paitsi kaksi: toinen on autoon hyppääminen ja toisen kerron jutun lopussa.

Tihku on myös melko hyvä kuski!

Tihku viihtyy autossa varsin hyvin. Katselee ulos, mutta rauhoittuu myös nukkumaan. Jostain syystä Tihku ei ole autoon ikinä kuitenkaan itse hypännyt, vaikka olen koittanut houkutella leluilla ja nameilla. Olen sitten vaan tyytynyt nostamaan koiran autoon - ja aina vähän miettinyt, että tilanne on kummallinen, kun Tihku teknisesti pääsisi hyppäämään autoon vaikka takaperin, jos haluaisi.

Tihku n. puolen vuoden ikäisenä tuulettamassa itseään ikkunassa, kun purjehdimme
autolautalla Paraisilta Nauvoon tai päinvastoin.

Sitten sitä urautuu enempää miettimättä tekemään niin kuin aina on tehty - Wiima hyppää autoon itse, mutta nuori ja vetreä Tihku on otettu syliin ja sitten asetettu autoon :).

Kunnes silmiin sattui yksi teksti, jossa joku jossain yhteydessä sosiaalisessa mediassa kirjoitti, että "vaadin koiralta, että se hyppää itse". Siinä kohtaa aloin taas miettiä, että pitäisiköhän meidänkin tehdä asialle jotain vai haluanko oikeasti koko Tihkun elämänmittaisesti nostaa koiran autoon.

Niinpä päätin, että aloitetaan harjoittelu seuraavasta autoilukerrasta. Ja niin aloitettiin. Vein Tihkun hihnassa autolle ja avasin takaoven - Tihku matkustaa takapenkillä turvavöissä.
Siinä kohtaa, kun yleensä olisin nostanut Tihkun, sanoinkin Jump (hyppää). Tihku katsoi minua vähän hämmästelleen. Sanoin uudelleen Jump, ja pumps, sinne auton takapenkille hyppäsi Tihku! Eipä ollut sen vaikeampaa, vaikka nameilla ja leluilla houkuttelut eivät olleet onnistuneet. 

Tässä matkustetaan vähän reteesti. Onkohan turvavyö vielä odottamassa kiinnitystä :)

Mitä opimme? Joskus ei kannata järjestää lelusirkusta, vaan antaa vihje ja sitten antaa koiralle aikaa toteuttaa vihje. Luultavasti en ollut tuota aikaa ennen keskittynyt antamaan, vaan olin ensin heilutellut leluja, ja kun koira oli vasta ehtinyt niitä hammastellä, niin olin päätynyt jo nostamaan koiran. 

Sarjassamme hassuja pikku juttuja, joissa näin ongelman, vaikkei siinä ollut sellaista :).

.. ja se toinen este...
.. niin ja mikä oli se toinen este, jonka mainitsin tossa alussa, ja jonka yli lentävä lappalaisemme ei halunnut hypätä? 

Se on läpinäkymätön tokoeste. Agilityesteissä ei ole ongelmaa ollut, ja luulen sen johtuvan siitä, että niiden kohdalla Tihku näkee, mitä takana on. Kun taas tokoeste on kiinteä, eikä pieni koira voi millään tietää, mitä piilee sen takana.

Tällainen kiinteä este oli rallytokotunnilla ja minulle tuli yllätyksenä Tihkun haluttomuus ylittää sitä. Tunnilla kyllä sitten ylityksen näimme, mutta tosi mielellään Tihku olisi sen kiertänyt. Kävin sitten vielä koirayhdistyksen kentällä sitä itsenäisesti treenaamassa, jotta homma varmasti arkipäiväistyisi.

Ja yhden hypyn jälkeen ei ainakaan tällä treenikerralla enää mitään ongelmia ollut, vaan helposti lensi Tihku esteen yli (ja palasi kontaktiin esteen jälkeen, jihuu!!!).

Tihku omatoimitreeneissä tekemässä kylttejä ja hyppimässä esteen yli.
Ja nythän se este olikin ihan ns. helppo nakki! :)

Sellaisia juttuja tällä kertaa ja muita toisella kertaa.

Pahus, silmätulehdusta pukkaa!

Tihkun oikea silmä punottaa. Minusta tuntuu, että se oli punoittanut jo jonkin aikaa, koska aina joskus näin siitä häivähdyksen, mutta sitten taas kun ryhdyin silmää tutkimaan, en nähnyt punotusta ja luulin nähneeni väärin tai, että valo osui jotenkin hassusti. Niinpä hoitoon hakeutuminen ehkä hieman viipyi, kun en tajunnut, että oikeasti oli silmässä oireilua - silmä kun ei kutissut tai muuten häirinnyt Tihkua niin, että olisin siitä asian voinut ymmärtää. 

Hei, tuu leikkimään!

Kuitenkin nyt viimeiset päivät ennen lääkäriä punoitus oli ihan selkeä, joten kävi selväksi, että lääkäriä tarvitaan.  Punoitusta näkyi paikallisesti oikean silmän oikeassa reunassa. Tällä kertaa isännän oli helpompi järkätä aikaa eläinlääkärille, niinpä hän lähti Tihkun kanssa matkaan ja itse jäin työpöydän ääreen.

Silmän sidekalvon tulehdus

Ja niinhän siinä kävi, että diagnoosiksi tuli sidekalvon tulehdus ja Oftan Chlora -tipat molempiin silmiin 7 päivän ajan. Itse olin nähnyt punoitusta vain toisessa silmässä, mutta oli sitä oiretta löytynyt sitten toisestakin - ja niinhän se silmätulehdus usein leviääkin molempiin silmiin.

Tutkimus oli mennyt muuten ihan hyvin, mutta sitten lääkäri oli vielä puuduttanut silmät ja katsonut vilkkuluomien alle sen varalta, että olisiko rakkuloita. Varmastikin tarkistaakseen oliko kyse follikuliitista eli nuorten koirien rakkulaisesta sidekalvon tulehduksesta. Ei ollut rakkuloita ollut.

Vilkkuluomen levitys oli kuitenkin Tihkun mielestä ollut hyvin epämiellyttävää ja siinä hän oli isännän mukaan kovasti vikuroinut. Mietin, että olisiko ehkä voinut olla niin, ettei puudutus ollut vielä ihan vaikuttanut - tai sitten toimenpide oli vain ollut kovin pelottava ja epämiellyttävä.

Tipan laittamisessa haastetta 

Olin kesällä ja syksyllä muiden käsittelyjen ohella kuivaharjoitellut Tihkun kanssa silmätipan laittoa ja meidän harjoituksissa homma sujui todella hienosti - koira oli rauhallinen, istui vastapäätä ja antoi tutkia silmää ja laittaa tipan (kosteus-) , ja sai sitten hyvän palkan. 

Nyt kuitenkin lääkärikäynnin jälkeen ja kun taidolle olisi tarvetta, niin ollaan taas lähtökuopissa. Tihku siis vikuroi ja pelkää tipan laittamista. Tipat joutuu laittamaan pienellä väkipakolla ja ei tunnu kivalta, että koira joutuu pelkäämään. Tässä kohtaa ei oikein ole aikaa sitä omaehtoisuutta varsinaisesti harjoitella, kun se tippa kerran on sinne silmään saatava, mutta koitan tehdä tilanteesta niin rauhallisen kuin pystyn. Kyllä se siitä, ja ehkäpä hänkin pian huomaa, että hommaan ei kuole eikä siitä sokeudu, niin tipanlaitto helpottuu. Ja kun tämä on ohi, niin harjoituksia on jatkettava taas niin, että ensi kerta olisi helpompi. 

Tipat on kuitenkin saatu perille silmään, niin kaipa tästäkin viheliäisestä harmista päästään. 
Jos viikon tippakuuri ei auttaisi, niin sitten lääkäri oli suosittanut silmälääkärille hakeutumista.

Kaverukset🧡.

He nukkuvat harvoin näin lähekkäin, ja tässäkin

tilanteessa taisi Wiima hetken päästä siirtyä hieman sivummalle.

Wiimalla on oltava feng shuita ja tilaa ympärillään :)

I

Onnea murunen - ensimmäinen syntymäpäivä!

Ajan kulkua, sitä ei voi pysäyttää ja tuntuu, että se juoksee nopeammin ja nopeammin koko ajan. Muutama päivä sitten saavutimme taas yhden merkkipaalun kun Tihku Pöp Pöppiäinen Pöplund täytti vuoden🧡! Pienestä tuli iso. Silti tuntuu, että ihan vasta hän tuli kotiin.

Tihku 8 viikkoa

Tihku yks vuotta

On ollut vauhdikas, ja raskaskin vuosi, mutta samalla niin antoisa ja ihana! Raskautta vuoteen tietenkin toi korona ja sen seurannaiset, mutta myös on pentuarki välillä aika raskasta. Mikään ei ole pennulle itsestään selvää, kaikki asiat täytyy pennulle opettaa ja välillä on myös opettamisen työkalut hukassa.

Välillä itsen valtaa epätoivo, ja ajattelee, että varmaan teen jotain tyhmää ja pilaan pennun, ja toisaalta kun katsoo muita pentuja, niin voi tulla ajatelleeksi, että miten noi osaa jo tommostakin, kun itse on vielä kaukana kyseisistä taidoista.

Mutta sitten kun huomaa, että arki alkaa sujua ja pentu tuhisee ihanasti sylissä, niin kaikki on ihanaa - samalla tajuaa, että kiire ja vertailu pois, sekä ettei ole mikään kiire mihinkään, tämä on meidän yhteinen ihana ystävyysmatka🧡.

Tihku 6 viikkoa, kasvattajan sylissä
Kuva: Minna Rinne, Erimoone

Tihku lähimetsässä 8 vkoa

Tihku on hauska persoona. Hän on jotenkin koko ajan niin iloinen ja onnellinen. Häntä heiluu iloisesti aina kun hänelle puhuu ja se heiluu kun hän itsekin puuhailee jotain. Vertailuna Wiima - hänkin on iloinen, mutta myös aika totinen - hän suhtautuu vakavuudella moniin asioihin, esimerkiksi työskennellessä tehdään töitä eikä hupsutella. Kun taas Tihkun mielestä pikku hupsuttelu ei ole koskaan huono vaihtoehto.
Nelijalkaperheenjäsenemme ovatkin monelta osin toistensa vastakohtia. Se on aika jännä juttu ja ihanaa, kun he ovat ihan omia persooniaan :) !

Tihku 8 kk

Tihku on ...

• ...hyvä kommunikoimaan. Hän toimii assistenttina ja tulee luokse kertomaan kun Wiima haluaa ulos (tai sisään), kun uunikello soi, jos en heti nouse, tai jos jokin muu asia on Tihkusta vinossa. Tällaisessa tilanteessa hän tulee luo, kaapii tassullaan ja kun saa huomion, alkaa "kuljettaa" kohti havaintoaan.
  
• ...leikkii mieluiten ihmisen kanssa. Jos Tihkulle antaa lelun, niin hän tuo sen ihmiselle ja haluaa leikkiä yhteistä leikkiä - nouto- ja vetoleikit on parasta. Se kuuluisa pierukaan ei lähde sieltä saharasta (kuten sananlaskussa) yhtä nopeasti kuin Tihku lähtee heitetyn lelun perään! Vertaukseksi hyvin itsenäisen Wiiman tyyli - hän nappaa lelun mukaansa ja aloittaa sillä oman leikin tiettyjä poikkeustilanteita lukuunottamatta.
• ...kekseliäs leikkijä. Vaikka Tihku leikkii mielellään ihmisen kanssa, niin välillä hänkin toki leikkii itse. Silloin leikki on usein aika kekseliästä. Hän voi esimerkiksi ottaa pallon suuhunsa, pudottaa sen, jotta se vierisi ja sitten syöksyy itse perään. Ja sitten kuvio toistuu.
  Pentuna hänellä oli makuuhuoneessa hauska leikki: hän pudotti pallon vaatenaulakon trallien läpi ja sitten tassuilla ohjasi pallon trallien alta pois, ja taas uudestaan kävi pudottamassa pallon trallien alle, jotta pääsi taas ohjailemaan palloa. Hänen leikeissään on siis usein pientä, kekseliästä jujua ja Tihku vaikuttaakin olevan aika smartti koira!
  Joskin hän osaa erittäin hyvin myös ihan vaan suolistaa ja repiä kappaleiksi - näissä hommissa on yleensä kyse vain sekunneista 😅.
• ...hauskalla tavalla röyhkeä. Tihkulla on "inkkarinimi" (saako niin nykyaikana sanoa? toivottavasti en loukkaa ketään) Aina Vähän Tiellä. Nimi kuvaa häntä erinomaisesti, koska hän on aina siellä missä tapahtuu, keskimmäisenä.
  Niin on Wiimakin, mutta kohtelias Wiima on hyvin tarkka siitä, ettei vaan ole ihmisen tiellä, mutta Tihku seistä jököttää tapahtumien keskipisteessä paikallaan. Tihku ei myöskään väistä silmäkontaktia tai käytä rauhoittavia signaaleja ihmisen kanssa keskustellessaan.  Tässä hän on täysin erilainen kuin Wiima, joka signaloi meille ihmisillekin rauhallisia aikeitaan.
  Koirien kanssa keskustellessaan Tihku kuitenkin käyttää signaaleja hienosti. Uskon myös, että Wiiman nöyryys ja Tihkun "röyhkeys" ovat myös luonteenpiirteen lisäksi sukupuolijuttu?
• ...koirasosiaalinen, kyllä (ainakin vielä vuosikkaana). Tihku ei ole joutunut ikinä kahakkaan vaan hienosti viestii kukkoilevillekin uroksille olevansa pikku koiranen, mutta ei  kuitenkaan liian alistuvasti tai väistellen, vaan samalla innokkaasti leikkiin pyytäen. Lapinkoiraurokset eivät välttämättä ole kaikkein koirasosiaalisimpia, joten tässä varmaan tapahtuu muutosta iän karttuessa.
• Yhden "melkein kahakan" muistan, mutta se oli oma vikani: olimme kolmen koiran voimin metsässä (Tihku ja tuttu uros ja vieras narttu). Päätimme ottaa koirista kuvan ja laitoimme ne istumaan vierekkäin. Tihku oli ponnistamassa pois paikaltaan, jolloin otin sitä pannasta kiinni, joka johti siihen, että Tihkun asentokieli muuttui ja tuttu uros, jonka kanssa oli hetki sitten leikitty, syöksyi kimppuun.
  Saimme koirat kuitenkin erotettua ja pienen rauhoittelun jälkeen päästimme ne taas vapaaksi ja kaikki sujui kuin ennenkin - ihmisen aiheuttama väärinkäsitys. Hyvä oppitunti siitä, miten pannassa kiskova koira näyttää uhkaavalta ja miten niitä konflikteja tuolla ulkoillessa syntyy.
• ...ihmissosiaalinen. Kyllä, mutta missä määrin - en tiedä, riippuu määritelmästä? Tihku on "mammanpoika", viihtyy lähellä, tulee syliin ja kuten edellä kävi ilmi, myös kommunikoi taitavasti. Näin siis omien ihmisten kanssa.
  Vieraatkin ihmiset tervehditään iloisesti, mutta kiinnostus laimenee nopeasti ja vieraasta ihmisestä tulee Tihkulle nopeasti samantekevä. Tämä kyllä on paimenkoirille varsin tyypillistä. Wiima on samanlainen, mutta luulen, ettei Wiima ollut vieraita kohtaan pidättyvä vielä näin nuorena, tai sitten en osannut asiaa vielä tuolloin analysoida. Molemmat koirat ovat kuitenkin ystävällisiä ja avoimia ja tervehtivät ihmisiä iloisesti.
• ... sylikoira. Jos sattuu istahtamaan sohvalle tai lepotuoliin, niin voi olla varma, että Tihku loikkaa syliin. Hän tulee kuononsa kanssa ihan lähelle, pussaa ja nuuskii hellästi naamaa ja korvia, ennen kuin lötsähtää maaten. Kovin pitkään hän ei kyllä sylissä pysy - hän ei pysy pitkiä aikoja paikallaan missään, paitsi yöllä nukkuessaan.
  Tihku tulee myös useita kertoja päivässä oma-aloitteisesti tervehtimään ja hyppää ihmistä vasten kahdelle jalalle. Siinä hän hymyilee ja katselee silmiin, niin että ihminen tajuaa alkaa rapsutella massun alta tai mikä vielä parempaa, selkäpuolelta lapaluiden tienoilta, silloin Tihku vaipuu transsiin :). 
  Tällainen sylikoira on meille myös uutta, koska vaikka Wiima on aina lähistöllä, niin hän ei ole ikinä tungetteleva eikä tule syliin. 
• ...lähelläpysyvä. Vapaana ollessaan Tihku pysyy lähistöllä. Tai oikeastaan kaahaa kauheaa vauhtia poispäin, mutta sitten kaahaa samanlaista vauhtia takaisinpäin. Ja uudestaan ja uudestaan. Riistajäljelle Tihku ei lähde (lue kesän jäljestyksestä, LINKKI), mutta vielä en tiedä, mitä tapahtuisi näkölähdössä - tai siis perään kyllä ilman muuta korkealla saalisvietillään lähtisi, mutta koskakohan palaisi? Heti kun näköyhteys katkeaa vai milloin? Se kyllä vähän jännittää ja toivon, että saamme harjoitella irtioloa vielä paljon ennenkuin peura tulee irtiollessa näköpiiriin!
• ...erittäin valpas ja reagoiva. Tihku näkee ja kuulee kaiken - ja myös sekunnin sadasosassa reagoi näkemäänsä. Iän karttuessa ominaisuus toki tasaantuu, kun asiat tavanomaistuvat, mutta vahva valppaus on luonteenpiirteenä. Tämä on eka kerta itselle kun työskentelen tällaisen koiran kanssa ja olen joutunut miettimään monet asiat uusiksi, ja oppinutkin itse samalla!
  Valppaus ja iso kiinnostus ympäristöön häiritsevät työnteossa (mitä se sitten onkaan - rallya, nenähommia - you name it) keskittymistä, mutta vaikka olen tämän asian edessä eka kertaa, olen melko varma siitä, että ajan kuluessa työnteon käytösmallit syvenee ja keskittyminen paranee. 
• ... levoton. Tai miksi sitä nyt kutsuisi. Rauhoittuminen on välillä kiven takana. Onneksi moni asia ja tilanne on jo helpottunut, ja Tihku löytää rauhan joko itse taikka minun avustuksellani. Kuitenkin on päivittäin tilanteita edelleen, kun rauhan soisi löytyvän. Levottomuus tai stressi purkautuu piippailuna ja läähätyksenä, ja tarpeena liikkua koko ajan. Näin on esimerkiksi uusissa hallitreeneissämme, jossa työskentely jo sujuu, mutta tauot ovat vaikeita. Nämä taidot ovat meillä ongoing -harjoittelussa ja päivittäin vahvistan omaehtoista levollemenoa. Varmasti myös ikä tekee tässä osin tehtävänsä.
• ... kiipeilijä ja tasapainoilija. Tihku ei vierasta erilaisia alustoja ja jotenkin luonteenomaisesti lähtee aina kiipeämään ylöspäin, jos sellainen paikka eteen tulee ja valitsee kiipeämisen tasamaan edelle. Hassua, mutta totta :).
  Jos alusta alkaa yllättäin kallistella ja "elää", Tihkun eka reaktio ei ole poishyppääminen (kuten Wiimalla) vaan tasapainoilu.
  
  

Yksivuotias Tihku Littoistenjärvellä tuulisena päivänä

Synttärisankarin lahja oli possu.
Se oli jo saman päivän aikana ilman sisälmyksiä, joten pääsimme viettämään myös hautajaisia. 

Juhlat vietettiin perhepiirissä. Lautasella jauhelihaa, luonnonjogurttia, porkkanatikkuja ja vähän nappulaakin.

Tällaisia ajatuksia vuosikkaasta Tihkusta. Hän on hyvin kultainen ja erityinen koira, ja olemme hänestä kovin onnellisia. Hän naurattaa meitä keksinnöillään ja tempuillaan ihan päivittäin 🧡🥰😊. 
Paljon onnea kullanmuru, vielä näin jälkikäteen!
Mitäköhän tuleva vuosi tuokaan meille tullessaan!

Tihku paimennustaipumustestissä

Lauantaina oli jännittävä päivä! Olin ilmoittanut Tihkun 11 kk paimennustaipumustestiin Lohjalle Usvanummen tilalle. Olin ensin haarukoinut Somerolla järjestettävää paimennustaipumuskoetta, mutta kuin hoksasin, että Lohjan testi on Lappalaiskoirien järjestämä, niin asiasta ei tarvinnut enää aprikoida - tietenkin halusimme "omiemme joukkoon" :).

Uunituore Paim-T Tihku

Testitapahtuma oli kaksipäiväinen, eli testit kulkevat vielä tänään sunnuntaina kirjoituspäivänäkin. Me saimme onneksi paikan toivomaani lauantaiaamupäivään, niin ei tarvinnut koko viikonloppua jännittää :) !

KOIRAN SOSIAALISUUS, HALLINTA JA KETTERYYS

Testi alkoi tuomarin (Anne Ojanen) puhuttelulla. Puhuttelu kuulostaa pahaenteiseltä, mutta oikeasti oli kyse siitä, että hän kertoi, mitä kokeessa tulee tapahtumaan. Puhuttelun päätteeksi tuomari avustajansa kanssa tarkisti osallistuvien koirien mikrosirut. Samalla hän tarkisti koiran luoksepäästävyyden, joka onkin yksi testin läpäisykriteereistä - koira ei saa olla aggressiivinen.

Testi jatkui edelleen koiran sosiaalisella testaamisella siten, että jokainen koirakko vuorotellen kulki muiden koirakoiden välistä vähän matkaa eteenpäin ja sitten taas takaisin omalle paikalleen. Tässäkin tarkkailtiin koirien suhtautumista toisiinsa ja aggressiivisuus olisi ollut hylkäävä piirre.

Koirakujan kävely minua etukäteen vähän jännitti, koska Tihku voi lenkillä vähän rähistä vastaantulijoille. Mutta turha pelko, hän tuli kanssani tosi hienosti koirakujan läpi molempiin suuntiin. Ja itse asiassa kaikki koirakot läpäisivät nämä testit.

Itse testiä ei saanut kuvata, mutta tässä odottelemme tuomaripuhuttelun alkamista ennen testiä.

Toinen osio oli hallintaosio. Tässä kohtaa mentiin ladon taakse koirakko kerrallaan. Tuomari tarkasti varusteet (sileä peruspanta kunnollisella lukolla, joka ei tule vetämällä pään yli) ja sitten antoi ohjeeksi vapauttaa koiran ja kertoi reitin, josta meidän pitäisi mennä yhteistumin mennä - reitillä oli myös oja, jonka yli kulki silta tai laiturin tyylinen rakennelma, ja jonka yli koira olisi ohjattava.

Myös tämä Tihkun irroitus minua vähän jännitti, sillä Tihku ei toistaiseksi ole vierellä pysyvää tyyppiä, joskin kyllä tulee kutsusta luo, eikä karkaile tiehensä. Ja kävi ilmi, etten turhaan jännittänyt, sillä kun Tihku oli vapaana, niin ekat metrit se kuli kanssani, mutta tajuttuaan, että on vapaana, niin kiihdytti askeleet iloiseen riemuralli-laukkaan!

Tihku laukkasi sieltä ladon takaa ladon etupuolelle kurkkaamaan vuoroaan odottelevia koiria, minä huutelin kutsuhuutoa ja sieltä se Tihku sitten laukkasi yhtä vauhdikkaasti takaisin. Vielä minun piti ohjata hänet sen siltarakennelman yli, mutta tuomari huuteli, että ota kiinni vaan. 

Sadattelin mielessäni, että siinä meni sitten tämä testimahdollisuus, mutta tuomari sanoikin, ettei tämä ole mikään tottelevaisuuskoe ja Tihku kyllä omalla tyylillään todisti, että luoksetulo toimii, ja olevansa ketterä koira 😊. Ketteryys on yksi testissä selvitettävä asia - paimenkoiran on oltava ketterä.

Tihku se on vielä pentuna (ainakin, yritän kyllä hioa tähän lähelläpysyvyyttä) sellainen formulakoira, että mennään täysillä yhteen suuntaan ja sitten onneksi tullaan takaisin yhtä täysillä. Tämä sitten onneksi riitti näytöksi tuomarille hallinta- ja ketteryystestissä.

Niin siinä sitten kävi, että vielä oltiin mukana testissä, vaikka tällainen esitys järjestettiinkin :).

PAIMENNUSOSIO

Jos koira läpäisi edelliset osiot, niin sitten päästiin lampaille. Hakaan mentiin koira kytkettynä liinassa ja lampaat olivat pienessä pyöröaitauksessa. Tuomari seisoi aitauksen luona ja seurasi ähestymistämme. Tihku kyllä näki lampaat heti ja alkoi vetää kohti aitausta.

l
Kuvituskuva joltain paimennuskerralta. Testissä ei saanut valokuvata.

Tuomari antoi ohjeet, että kuitenkin kävellään vielä koira liinassa aitauksesta poispäin ja kierretään haassa kauempana ollut tötterö. Sitten kääännytään takaisin kohti aitausta ja tuomarin merkistä tuli pudottaa liina ja sen jälkeen ei koiralle saanut enää sanoa mitään, piti olla kuin sitä ei olisikaan. 

Lähdin etenemään kohti totteröä ja pidin ajatuksella liinan pitkänä, ilman, että käytin mitään kutsusanoja, jotta Tihku ei mitenkään tuntisi olevansa käskyn alla. 
Tötteröltä saimme vielä muutaman metrin lähestyä aitausta yhdessä ja sitten tuomari näytti kaukaa kepillä merkin, että liinasta oli irrotettava. Itse etenin hiljaa kohti aitausta ja Tihku myös.
Tihku haisteli vähän maata siinä, mutta sitten lähti laukkaan aitauksen luo ja sitä kiertämään.

Hölötellään mukavia autoilla odottaessamme vuoroa

Itse sain ohjeen lähteä myös aitausta kiertämään, mutta koira minun piti jättää huomiotta. Niin me molemmat kiersimme omaa tahtiimme, Tihku välillä laukaten ohitseni. Tihku nosti haukun ja koitti komentaa lampaat liikkeelle. Sivu silmällä näin myös, että välillä hän seisoi kahdella jalalla aitausta vasten ja oli vähän turhautunut siihen, ettei päässyt sisään. Jossain kohtaa sain ohjeen vaihtaa suuntaa ja vielä seisahtaa aitauksen äärelle. Harmillisesti en ihan tarkkaan muista mitä Tihku siinä kohtaa teki, vaikka arvaankin tuomarin siinå tarkkailleen hakeeko Tihku lauman tasapainopistettä. 

Muistan myös, että jossain kohdassa Tihku tuli, ehkä vähän äänettömyyttäni ihmetellen, taakseni ja vierelleni kiertämään aitausta yhdessä, mutta puolikkaan kierrettyämme, lähti se taas hoitamaan asioita itsenäisesti, kun ei minusta tukea saanut.

Ja sellainen oli se lammastestiosuus. En osannut arvioida millaisia asioita tuomari kaikenkaikkiaan tarkastelee, mutta sen tiesin, että Tihkun kiinnostus ei ollut voinut jäädä epäselväksi :).

TULOKSET

Testin päätteeksi saimme hakea kisakirjat. Ja voi miten iloiseksi tulinkaan, kun löysin kirjasta mukavaa luettavaa!
Tihku oli läpäissyt testin erinomaisin eli parhain arvosanoin! Sanallinen arvostelu: "Lähestyessä kiinteä tarkkailu. Kontrolloi ja tasapainottaa laumaa". Mahtavaa, hyvä Tihku💗! 

Ja yllä oleva tulos siis siitä huolimatta, että Tihku teki sen riemukierroksen olematta täysin kuulolla hallintaosiossa. Tästä oli kyllä merkintä arvostelulomakkeella: 
Suhde ohjaajaan (este, ohjaajan poissaolo sekä luoksetulo) olivat OK, mutta lisämerkintänä, että jos  haluan jatkaa paimennusta, niin hallinnan tulisi olla tiiviimpää! Ja tästä olen kertakaikkisen samaa mieltä😃!

Olipa kiva visiitti! Myös koska kyseessä oli Lappalaiskoirien järjstämä tilaisuus, niin paikalla oli vain lappalaisia ja jostain kumman syystä lappalaisväki on aina tosi kivaa ja rentoa porukkaa. Tapasin pari tuttua, ja myös pari aiemmin vain SoMesta tuttua ja nyt tapasimme elävässä elämässä ihan eka kertaa.

Testipäivän kelin harmaita sävyjä

Veljesten leikit Koirametsässä

Tihku tapasi veljensä Kuuran riekkumistuokion merkeissä Paimion Koirametsässä. Pojat ovat nyt 10kk ja edellinen treffikerta oli alkukesästä, niin ohimennen kävi mielessä, että toivottavasti pojilla edelleen synkkaa, mutta se huoli oli kyllä ihan turha - leikki alkoi juuri siitä, mihin viimeksi jäätiin :). Molemmat pojat ovat hyvin koirasosiaalisia tyyppejä.

Treffipaikkana meillä oli tosiaan Paimion Koirametsä. Kyseessä on aidattu parin hehtaarin metsäalue, jossa voit pitää koiraasi vapaana pelkäämättä, että se törmää toiseen koiraan tai lähtee laukalle peuran perään. Tällaisille alueille on nykyisin kysyntää, tänne Paimionkin Koirametsään oli vaikea löytää aikaa. Viikonloppuajat olivat jo menneet, vain aikaista aamua ja pimeää iltaa oli tarjolla. Mutta perjantaille löytyi yksi kello 17.00 aika, johon iskimme kiinni, ja järkkäsimme molemmat liukua työpäivään.
Varsinais-Suomesta löytyy käsittääkseni toinen samanlainen aidattu koirametsä, ja se on Nousiaisissa.

Koirametsän portti. 

Koirametsää kiertää vankka ja korkea aita, sekä portissa on lukko. Jokainen kävijä saa puhelimeensa käyntikohtaisen salasanan, joka naputellaan portin lukkoon ja sitten alueella voi viettää ostamansa pituisen ajan. Meidän tunnin vierailumme maksoi n. kolmekymppiä. Yhden perheen koirille en ehkä viitsisi moista summaa pulittaa, mutta näin porukassa tuntihinta on leikkihetkestä ihan ok.

Myös pitempiä aikoja on mahdollista ostaa ja vaikka grillailla tai kattaa kahvipöytä eväistä sillä aikaa kun koirulaiset leikkivät - grillausmahdollisuus löytyy ja se kahvipöytäkin. Lisäksi löytyy myös huussi meitä ihmisiä varten.
Alueella on kiva metsäpohja - löytyy kalliota ja selkeäpohjaista mäntymetsää, jossa ihmisenkin on helppo kulkea. Koirametsässä ei myöskään ollut mitään sellaisia esimerkiksi kallionkielekkeitä, jotka aiheuttaisi vaaratilanteita kun koirat laukkaavat leikeissään.

Sellainen fiilis tuli tästä käynnistä, että jos omistaisin metsäpläntin, niin nyt tietäisin mihin käyttöön sen valjastaisin. Metsäpläntti minulta vain vielä puuttuu !

Varsinais-Suomessa on niin pienet metsät, autotiet menevät läheltä ja metsissä liikkuu paljon ihmisiä, niin koiran pitäminen vapaana tavallisissa metsissä on aika vaikeaa ja tarkan harkinnan varassa. Eikä kaikkia koiria vapaaksi voi toki edes päästää. Sitten tietenkin myös laki säätelee koiranirtipitoa.
Näin tällaiset aidatut metsäalueet tuovat turvallisen vaihtoehdon koiran ulkoilutukseen ja siksi ne varmasti ovatkin nyt niin kysyttyjä, ettei aikoja meinaa olla ja uusia koirametsiä tupsahtelee.

Kuva: M. Ristimäki
(vas. Erimoone Läpimurto ja Erimoone Loppusilaus)

Poikien leikki oli kivaa katsottavaa. Pääosin takaa-ajoa, mutta mikä hienoa - takaa-ajettavana olivat molemmat poitsut vuorotellen. Takaa-ajojen välillä keskityttiin painiin ja siinäkin oli toinen välillä alla ja toinen päällä, ja sitten osat vaihtuvat. Eli hyvin tasaväkisiä nuoria miehiä, eikä kumpikaan ollut millään tavalla enemmän alakynnessä.

Sitä onkin koirien leikeissä tärkeä huomioida, että leikkivillä koirilla olisi yhtäläinen rooli leikeissä, eikä niin, että toinen on jatkuvasti takaa-ajettavana, tai ainakin tarkkailla tätä koiraa, että nauttiiko se siitä.

En ole varma, onko tässä meidän pikkupojat vai
lauma Sepe Susia 😃🧡?

Oli kyllä kiva keikka, ja jo kotimatkalla Tihku veteli onnellisena hirsiä autossa. Meillä emännillä oli myös oikein kiva juttuhetki pieniä smoothieita nautiskellen. Olen varma, että tätä palvelua tulee käytettyä toistekin ja itse asiassa siihen liittyviä suunnitelmia on jo!

Kuva: M. Ristimäki

Näytelmiä ja ravintolaillallisia Porvoossa

Kaikkea hassua sitä saakin päähänsä! Kuten minä ilmoittaessani Tihkun näyttelyyn :D.
En varsinaisesti ole näyttelyistä kovin kiinnostunut ja oman rotuni suomenlapinkoiran osalta ajattelen, että näyttelyt ovat ohjanneet sen ulkomuotoa väärään suuntaan, ja se vähentää kiinnostustani vielä lisää.
Palkinnoille nousevat usein varsin pehkoturkkiset, neliömäiset yksilöt - ja kun pitää mielessä, että koiran olisi kuitenkin selvittävä porotokan perässä tuntureiden lumilla, niin en ole varma, miten sellainen koira niistä hommista selviäisi.
Joskus myös kasvonpiirteet voivat näyttelyissä menestyvällä lapinkoiralla olla minusta liian raskaat - otsassa jo liian voimakas stoppi ja raskas kuono. Toisaalta minulla on lukemani perusteella se käsitys, että linja olisi ehkä hieman korjaantumassa, mutta varmuutta minulla ei tästä suuntaan tai toiseen ole.

Tihkukin pääsi mukanamme ravintolaan Porvoossa ja osasi hienosti käyttytyä.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että muutama pyörähdys kehässä on ihan hyväksi virallisen rakennearvion saamiseksi, jotta kuulee rakenteen plussat ja miinukset, ja ne taas ovat hyödyksi rotua kasvatettaessa ja toisaalta myös voivat vaikuttaa harrastuksiinkin, esim vauhdikas agility ja vaikka canicross vaativat kropalta tiettyjä asioita.
Tihkuhan on aika erinäköinen kuin lapinkoirat yleensä, niin kovin korkeita arvosanoja en odota, mutta olen kiinnostunut kuulemaan, miten hyvn Tihku vastaa käyttötarkoitustaan, eli onko turkki oikean laatuinen, sekä rakenteen arvion terveys- ja käyttötarkoitusperusteisesti. Rotumääritelmän ulkonäköä määrittävät lauseet kiinnostavat vain löyhästi - esimerkiksi korvien ja hännän asennolla ei ole väliä.

Eräänä iltana tajusin, että Tihku on nyt juniorikäinen ja vielä se ehkä saisi anteeksi joitakin kehätaitojen puutteita, kun taas isompana edellytetään jo taidokasta olemista, ja siihen meillä on vielä matkaa :). Niinpä ilmoitin Tihkun enempiä ajattelematta viime viikonloppuna pidettyihin Porvoon kaikkien rotujen näyttelyihin ja varasin meille hotellihuoneen. 

Lauantaina iltapäivällä lähdimme köröttelemään kohti Porvoota. Sitä ennen vein Wiiman ystäväperheelle hoitoon. Ensin mietin, että Wiima tietenkin mukaan, mutta sitten päädyin ajattelemaan, että hän arvostaa enemmän lepolomaa tuttujen luona ja päästessään lenkeille, kuin sitä, että joutuu istumaan tuntikaupalla autossa ja näyttelykentällä. Ja uskon hänen eritoten arvostaneen sitä, että rakas pikkuriesa eli Tihku oli pari päivää pois näkyvistä :D.

ENSIN SYÖMÄÄN! ...

Saavuimme lauantai-illalla Porvooseen ja kävimme heittämässä kamat hotellihuoneeseen. Sitten suuntasimme ensin pienelle verryttelylle ja sen jälkeen oli tarkoitus saada ruokaa!

Olimme etukäteen miettineet, että vaikka oli syyskuun ilta, niin oli poutaa ja melko lämmintä, niin voisimme hyvin syödä terassilla, kun Tihkukin oli mukana. Mutta jos sellaista paikkaa ei löytyisi, niin Tihku voisi ottaa nokoset autossa sillä aikaa.

Kävi kuitenkin onnenpotku osuessamme Rafael's Bistroon, sillä sinne koiratkin olivat tervetulleita!
Tihkun lisäksi paikalla oli kaksi muutakin koiraa, ja kaikki sujui oikein hienosti!
Mahtavaa, että löytyy tällaisia paikkoja, joihin voi mennä koiran kanssa! Uskon vahvasti, että siitä hyötyy koiranomistajan lisäksi myös ravintoloitsija kun koirat tuovat mukanaan kotoisaa tunnelmaa koko ravintolaan - esimerkiksi tälläkin kertaa naapuripöydistäkin luotiin iloisia silmäyksiä Tihkuun. Ymmärrän kyllä allergisten ongelmat, mutta tässäkin ravintolassa oli kaksi siipeä, joista toinen oli koiraystävällinen. Hyvä Porvoo ja hyvä #rafaelsbistro!

Rafaelin Bistro oli Tihkun mielestä mahtava paikka, kun 

siellä sai nakin! Onnenpäivä! En tiedä onko Tihku vielä ikinä elämässään saanut yhdellä kertaa kokonaista nakkia!

Tihku myös käyttäytyi ravintolassa tosi hienosti. Kyllä häntä vähän ehkä jännitti, sillä hieman läähätytti alussa, mutta sitten hänellä mieli rauhoittui ja hän painui makuulle, ja otti nokoset.
Ravintolassa oli aika kova meteli, kun musiikki pauhasi - ei tosin ihmiskorvaan mitenkään erityisen kovasti, mutta sitten paikalla oli yhdessä pöydässä aika kovaääninen juhlaseurue, mutta hienosti Tihku siinäkin sitten rentoutui. Hyvää harjoitusta pennulle!
Ja vaikka kerron kovasta metelistä, niin ihmiskorvaa se ei tosiaan häirinnyt vaan ravintolassa oli iloinen äänimaailma, hyvä palvelu sekä maistuva ruoka!

Nakkiateria loppui kylläkin ihan liian nopeasti, tuumii Tihku

... Sitten näytelmiin!

Seuraavana aamuna starttasimme kohti näyttelypaikkaa, joka oli ulkokenttä. Ja tietenkin - oli alkanut sataa! Onneksi ei ole mitään tupsuteltavaa rotua vaan säänkestävä lappalainen, niin ei sade kovasti haitannut, etenkin kun itsekin olimme sadeasuihin pukeutuneita.

Kahvilateltassa sadetta pitämässä

Alueelle saapumisen jälkeen tehtiin muutamia juoksuharjoituksia näyttelypannassa, joka oli Tihkulle vieras. Näyttelypanta oli Tihkulla vain kertaalleen treenimielessä ennen näyttelyä, kun olin pitkän aikaa ajatuksessa, että esitän Tihkun tavallisessa nahkapannassa, koska se on minusta huomattavasti koiraystävällisempi tällaiselle vilkkaalle pojankoltiaiselle.
Mutta päädyin sitten kuitenkin tuohon ohueen näyttelypantaan, kun ajattelin, että tilanne on nopeasti ohi. Meidän näyttelypannassa on levennetty alakaulaosa, eli se ei tunnu niin ikävältä kuin pelkkä ohut naru.

Kehässä. Ihan hyvin se näyttää tuo juoksemisemme sujuvan :)
Kuvassa näkyy sadeasuinen kehäsihteeri.

Vuoromme koitti varsin nopeasti aamupäivällä, koska penturyhmässä oli vain yksi koira ja seuraavaksi arvosteltiin junnut, joita oli kaksi - me olimme niistä toiset. 

Siihen nähden, että melkein kylmiltään toin Tihkun isoon kaikkien rotujen näyttelyyn, niin kaikki meni varsin hyvin! Liikeosuudet uskoakseni oikeinkin hyvin, Tihku juoksi vieressäni kiskomatta ja kääntyi hienosti vihjeestä Vasen aina kulmissa (olemme harjoitelleet kääntymisiä vihjeestä ihan muissa tarkoituksissa ). 
Mutta seisominen oli vaikeampaa :D . Silloin Tihkun keskittyminen levisi kaikkeen ympärillä tapahtuvaan ja jouduin monta kertaa "keräämään" koiran ja asettamaan uudelleen. Mutta saimme kyllä aikaiseksi ihan hienojakin seisontahetkiä!  (ps. seisontaharjoitukset sujuvat hienosti kotikentällä ja muissa paikoissa, mutta koiranäyttely oli liikaa vasta-alkajalle)

Tihku tuomari Harri Lehkosen arvosteltavana.
Minä sadetakissa ja treenihousuissa, vuoronumero jalan ympäri teipattuna :D,
onneksi ei tarvinnut jakkupukua ylle kiskoa, niinkuin näyttelyissä vissiin on tapana!

Tihku sai tuomari Harri Lehkoselta kivan, aivan itsensä näköisen arvostelun (H) :
"Vielä kesken kehityksen oleva, kevytrunkoinen nuori uros. Pään ja rungon tulee vielä vahvistua ja kallon leventyä. Riittävät kulmaukset, mutta jyrkkyyttä lantiossa. Hieman alaskiinnittynyt häntä ja lyhyt taka-askel. Oikean laatuinen tänään lyhyt turkki. Saisi kantaansa häntäänsä liikkeessä korkealla. Esiintyy iloisesti, tarvitsee kehätottumusta ja aikaa.".

H:sta varmaan harva näyttelykävijä ilostuu, mutta minä ilostuin, kun etukäteen ajattelin, että heitetäänkö meidät ulkonäön vuoksi porokoirakehään ja sitten kun Tihku sopivasti tiputti vielä kaikki alusvillansa ennen näyttelyä. 
Mutta alusvillaton turkki ei saanut moitteita, vaan oikeanlaatuiseksi todettiin, vaikka lyhyeksi, ja sellainen se onkin - myös alusvillaisena. Lisäksi Tihkuhan on kevytrunkoinen - toki vahvistuu kyllä, mutta hitaasti, valmista tulee n. kolmen vuoden iässä, mutta olihan Tihku aivan erinäköinen kuin muut kehässä piipahtaneet lapinkoirat :D. Kulmaukset on tasapainossa, mutta eivät ne tosiaan vielä kovin voimakkaat olekaan, enkä tiedä vaikuttaako rungon kehittyminen niihin. 
Tuo lyhyt taka-askel minua kyllä mietityttää. Ehkä Tihkulla vaan on oikeastikin lyhyt taka-askel, mutta luulen, että vien sen hierojalle tai fyssarille, ettei ainakaan mikään selän tai takapään, lantion kireys siihen myötävaikuta.
Ja häntä - sehän on tuollainen ketunhuiska ja pidän siitä, että se on matala-asentoinen. Kyllä se löyhälle kiepillekin nousee, mutta kuvassa tosiaan näkyy häntä olevan rungon jatkeena ja niin se usein on.

Sellainen Porvoon visiitti se oli. Ihan kiva kokemus ja uskoakseni vielä ainakin kerran käydään näyttelyssä rakennearvostelu hakemassa, mutta se on varmaan sitten joskus täysi-ikäisenä aikaisintaan :).

Ai niin - Tihku sai myös ihailijoita näyttelyissä. Yksi pariskunta tuli varta vasten kysymään, että millaisen arvostelun Tihku sai ja mistä kennelistä koira on. Kun heitäkin kiinnostaisi lapinkoira perheeseen ja heidän mielestään Tihku oli niin nätti, ja allekirjoitan heidän mielipiteensä!

Katsooko koirasi televisiota?

Tihku 9 kk katsoo television luonto-ohjelmia 😀. Pari päivää sitten hän seurasi suoraa lähetystä SM-agilitykisoista. Kotona asuu myös Wiima 9 v, joka taas on aina viis veisannut televisiolle, tai on saattanut reagoida ohimenevästi johonkin television ääneen, mutta ei ikinä kuvaan. 

Tihku kiinnostui viime viikolla myös seuraamaan yleisurheilukisojen kuulantyöntöä - sitä vaihetta, kun kuvassa oli selkeästi vain kuulantyöntäjä suorituksessaan eikä muuta - kun kuvakulma laajeni, hävisi myös kiinnostus televisioon. Olen ollut havaitsevinani, että Tihku kiinnostuu televisiokuvasta, jos kuvassa selkeästi näkyy koira tai koirannäköinen eläin, hevonenkin tai vastaava. Ihmiset televisiossa eivät Tihkua kiinnosta, muuta kuin poikkeukellisesti, kuten esimerkiksi tuo kuulantyöntäjä - en tiedä, liittyikö tilanteeseen siinä kohtaa myös jokin ääni.

Aluksi ajattelinkin, että Tihku kiinnostuu vain telkun äänistä, mutta olen saanut kummastellen todeta, että myös kuva sellaisenaan kiinnostaa.

Olen tästä hämmästynyt, koska olen joskus lukenut, etteivät koirat näe television kuvaa - että ne näkevät vain värejä ja liikettä, mutta eivät varsinaisesti itse kuva-aihetta. Tätä ajatustani on tukenut se, ettei Wiima katso televisiota. Mutta nyt en tiedä mitä ajatella, kun meillä asuu koira, joka toden totta katsoo televisiota.

Tihku katsoo agilitykisoja

Katsooko sinun koirasi televisiota? Mitenkähän tavallista tai tavatonta televisiota katsova koira on?
Oletko tehnyt huomioita, että kuva kiinnostaa ilman ääntäkin?

Olen miettinyt myös koirieni eroa 

- miksi Tihku kiinnostuu televisiokuvasta, mutta Wiima ei?

Sopiikohan tähän selitykseksi havaintoni siitä, että Wiima tarkastelee maailmaa ensisijaisesti nenällään ja Tihku silmillään? Kun näiden koirien kanssa ulkoilee, niin niiden olemus on aivan erilainen: telkkarinkatsoja-Tihku kulkee pää pystyssä ja katselee ympärilleen, kun taas Wiima kulkee pää alhaalla, nenä maassa ja haistelee.

Wiimalla on ihan toimiva näkö, mutta hajuaisti on sille tärkein, se siis ensisijaisesti käyttää nenäänsä ja vasta sitten turvautuu silmiinsä, jos haistelu ei johda sitä eteenpäin. Tihku taas silmäilee ja katselee, ja sitten vasta haistelee. Tihkullakin on kyllä oikein toimiva nenä, testattu etsintätreeneissä 😊.

Voikohan tuo, että toinen on ensisijaisesti "nenäkoira" ja toinen "silmäkoira" olla TV:n katselua selittävä tekijä - "hajukoira" ei kiinnostu, kun hajut ei välity? Vai onko tässä kyse kognitiivisista taidoista? Vai mistä tässä on kyse?

Paljon kysymyksiä, hämmästelyjä ja pohdintaa, mutta vähän vastauksia 😊. 

Olisi kiva kuulla miten sinun koirasi suhtautuu telkkarikuvaan ja millaisia havaintoja olet tehnyt?

Wiima ja Tihku katsomassa sitä parasta telkkaria, luonnon omaa lähetystä 🌳

Lampaita ja yhdistysihmisiä

Lammaspaimennusjuttuja tässä postauksessa. Ollaan käyty muutaman kerran lampaita katsomassa tänä kesänä Tihkun kanssa. Wiimalle en nyt ole aikoja varannut - sen kanssa myös aikanaan käytiin paimennusharjoituksissa, ja eräs kouluttaja arvioi aikanaan (Tuija Wahlroos), ettei Wiimasta varsinaisesti ehkä ihan paimeneksi isolla P:llä olisi, mutta ihan kelvollinen tilan apukoira kylläkin siitä voisi tulla, esimerkiksi lampaiden siirrossa ihmistä auttamaan, mutta olisi vaatinut vielä paljon harjoittelua.
Harjoittelu kuitenkin silloin sitten lopahti, koska harrastus oli aikaavievä, paimennuspaikat kaukana ja ryhdyttiin keskittymään meille tutumpiin lajeihin.

Tihkua olen kuitenkin nyt jo pikkupojasta asti vienyt lampaille, en vieläkään tiedä kehittyykö homma varsinaisesti harrastukseksi asti, mutta ainakin jotain pohjahommia olisi sitten tehty :).

Tihku 3 kk odottelee, että portti avautuu. Tässä lampolassa käytiin "pikkupoikana" joitakin kertoja herkuttelemassa nameilla ja papanoilla :)

Kävin muutaman kerran jo talvella  Tihkun kanssa herkuttelemassa lampolassa, opettelemassa rauhallista oloa lampaiden kanssa. Mutta varsinaisia paimennusoppeja ollaan sitten haettu vasta nyt kesällä. 

Muistiin itseäni varten, että tätä kirjoittaessani ollaan käyty lampailla seuraavasti:

15.6. Hilskan tila, kouluttaja Hanna Hautamäki (PLS aluekerhotapahtuma)

29.6. Hilskan tila, kouluttaja Hanna Hautamäki (PLS aluekerhotapahtuma)

6.7. Hilskan tila, kouluttaja Hanna Hautamäki (PLS aluekerhotapahtuma)

30.7. Sipilän tila, kouluttaja Kaisla-Maria Hakala

7.8. Woollandia, Tuija Vahlroos

... ja noiden jälkeen vielä pari kertaa Paraisilla paimennusta harrastavan ystäväni luona, heillä on kesälampaita Woollandiasta.

Pitkään oli niin, että Tihku on lampaista kiinnostunut, lähinnä kun ne liikkuu. Kun ne jäivät paikalleen, niin kiinnostuskin lopahti, ja herkkupapanat alkoivat kiinnostaa enemmän. Näin se nuorella koiralla usein onkin, liike sytyttää.
Tihkun touhuissa on myös monasti paljon vauhtia, vaan ei malttia, eli Tihku ryntäili haukkuen päin laumaa. Ei kylläkään koko ajan, välillä näkyi pieniä hyviä pätkiä, välillä pidempiäkin, mutta sitten maltti petti ja sitten piti Tihkun mielestä syöksähtää äänitehosteita käyttäen.

Tätä vauhtia on nyt koulutuksissa koitettu karsia ja kehua tulee rauhallisesta lähestymisestä. Vaikuttaa myös siltä, että Tihkua hieman jännittää lampaiden ollessa lähellä ja etenkin joutuessaan silmäkontaktiin niiden kanssa, joka voikin olla pennulle jännittävä ja vähän uhkaava tilanne.

Syöksähtely ja jännitys johtuu tulkintani mukaan myös ainakin osin siitä, että paimennuksissa on usein paikalla muita koiria ja Tihku kiihtyy muista koirista varsin paljon, ja se näkyy piippauksena ja hermostuneena läähätyksenä. Tämä kiihtyminen on sitten näkynyt siellä aitauksessakin, ja kiihtyneenä on vaikea ajatella.

Yllätyin ollessani mukana yksissä treeneissä, jossa olimme vain me ja toinen koirakko, niin tätä "aitauksenreunakiihtymistä" ei juurikaan näkynyt, eli koiran tunnelmat oli rauhallisemmat kuin aluekerhon paimennuksissa.
Lisäksi toisista koirista kiihtyminen on ylipäätään kesän mittaan hieman rauhoittunut, vielä on matkaa tavoitteeseen, mutta oikealla tiellä ollaan :) .

Hyviä oppeja lähikontaktissa

Joka paikassa olen oppinut uutta, mutta lottovoitto kuitenkin on ollut nämä viimeisimmät Paraisten keikat ystäväni luona. Ystäväni on oikeasti pohtinut mikä olisi juuri Tihkulle oikea tapa lähestyä lampaita ja kun molemmat ajattelimme, että pieni jännitys varmasti vaikuttaa tuohon "pelmautusintoon", niin ollaankin tehty nyt parilla viimeisellä kerralla harjoituksia pienessä aitauksessa, lähikontaktissa niin, että Tihku on myös rauhassa päässyt haistelemaan lampaita ja oikeasti tutustumaan niihin. 

Ja onpa mahtavaa ollut nähdä kun hän siellä pikkuaitauksessa käyttäytyykin toisin, hän on rauhallinen ja kierrättää lampaita ihan kauniisti aitauksen ympäri. Välillä pennulla menee vähän yli, mutta hän tottelee vapaanakin aitauksessa todella hienosti ja keskeyttää puuhat käskystä. 

Tästä on kiva edetä ja on ollut myös hauska huomata, että Tihkun kanssa ei ole missään vaiheessa tarvinnut pelätä, että hän purisi lampaita, hän on hyvin kiltti ja kultainen, ja vähän mammanpoika 😀🧡.

Niin hienosti ja rauhassa hän pikkumiäs hoiti hommat aitauksessa, että lähes liikutuin 😭😍

Nyt meillä on vielä yksi kerta täällä Paraisilla ennen kuin lambit lähtevät takaisin kotiinsa Woollandiaan. Pikkuhiljaa edetään, mutta suunta on ainakin oikea.
Ja vielä ilon aihe - muista koirista aiheutuva kiihtymys on viime aikoina laimentunut, edelleen sitä on, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa! Ai niin, taisin tämä jo edellä mainita, mutta jääköön vielä tähän toistoksi, koska olen näistä onnistumisista niin iloinen!

Paimennus vie mennessään, se on mielenkiintoista, kun siihen liittyy vielä tuo kolmas eläinlaji minun ja Tihkun lisäksi, ja koko homman on toteuduttava niiden kolmansien, eli lampaiden ehdoilla🧡.

Yhdistysihminen on aina yhdistysihminen

No, tosiasissa ei minulla mitään kovin laajaa yhdistystaustaa ole, ja koirayhdistyksiä pelkästään, mutta Wiiman tultua taloon olin vuosia Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran (PLS) Turun aluekerhon vetäjänä sekä niin ikään kotikaupunkini koirayhdistyksen hallituksessa istuin pitkään suunnittelemassa ja järkkääämässä koulutuksia ja päivittelin kotisivuja.
PLS:n aluekerhon vetovastuu siirtyi toisaalle pari vuotta sitten ja täkäläisen koirayhdistyksen hommistakin vetäydyin jokin aika sitten ja tein tilaa muille. 

Kun keväällä ajattelin ryhtyä keräämään paimennuskokemuksia Tihkulle, järjestinkin ne PLS:n aluekerhotapahtumina, eikä vain omina treeneinä. Viisi treenikertaa viidelle koirakolle, joista kolmeen pystyimme itse kesälomailun puitteissa osallistumaan. 

Miestäni nauratti ja hän taisi pitää minua vähän hassuna, että miksi ihmeessä edelleen luon itselleni tällaisia työllistäviä vastuita, kun juuri olin päässyt niistä eroon jättäytymällä pois vetovastuista. En tiedä, jokin valuvika minussa kai on 😄. Jollain tavalla verissäni kai kulkee yhteisen hyvän ajaminen, kun asioita pitää aina alkaa järkätä "isolla kauhalla".

Ja itse asiassa - täkäläisen koirayhdistyksen toimihenkilöiden miehityksessä tapahtui yllättäviä muutoksia ja käsiä väheni, ja pari päivää sitten tarjosin olevani tarvittaessa käytettävissä vaikkapa kotisivujen ja muiden tiedotuskanavien päivittämiseen, mutta tällä kertaa vain aktiivijäsenenä, ei vastuupaikalta sentään.

Semmoisia lammastelujuttuja tällä kertaa :)

Aluekerhon koiria kuvissa

Speedy Gonzales - eli miten Tihkusta tuli ratajuoksija

Viikonloppuna kokeiltiin taas jotain uutta, nimittäin vinttikoirien ratajuoksua! Olen kyttäillyt Tihkulle mätsäreitä harjoituspaikaksi harjoitella niin rauhoittumista kuin käsittelyäkin. Sitten osui silmiin Suomen Afgaanien järjestämä tapahtumapäivä, joka alkaisi puolilta päivin ratajuoksulla ja iltapäivällä jatkuisi match show -kehillä.

Tihku lentää!
Kuva: Teemu Simula

Laskin päivään mahtuvia tunteja ja alkoi tuntua mahdottomalta viettää kuusi tuntia vinttikoiraradalla, vaikka koiratapahtumissa aina kivaa onkin, joten jouduin valinnan eteen, että osallistuako mätsäreihin vai juoksuihin.

Valinta oli loppujen lopuksi helppo, koska ratajuoksu kiinnosti, saisimmehan siinä ihan tutka-ajan, vaikka harmittikin, että mätsärit jäisivät välistä, mutta tuleehan niitä.

Olimme vähän viime tipassa paikalla, ja kaikkialla oli jo paljon koiria kun saavuimme. Oma saapumisemme ei voinut mennä keltään ohi, koska Tihku järjesti niin mahtavan haukkukonserton, että kaikki muutkin koirat alkoivat haukkua. Aina kiva tehdä näyttävä esiintulo 😁😜!
- Note to self - ole ajoissa paikalla, että koira ehtii tottua tilanteeseen.
- Note to self - taitaa teini-ikä vihdoin puskea päätään, olenkin sitä jo odotellut, ohitukset sujuivat jossain välissä leppoisammin (mutt'eivät leppoisasti 😂).

Valittavissa oli käsiviehe 80 metrin matkalle, sekä lisäksi koneviehe 80 metrin, 280 metrin ja runsaan 400 metrin matkalle. En oikein tiennyt, mikä olisi Tihkulle sopivin, paitsi, että sen melkein puolen kilsan juoksun suljin toki heti kättelyssä pois.

Kun ilmoittautumispisteellä kuultiin, että koira on ensikertalainen ja vielä mukeloikäinen, oli suosituksena käsiviehe 80 metrin matkalla, ja siihen me sitten ilmoittauduimme. Koneviehe pitää kuulemma enemmän ääntä ja kolisee, niin se voisi olla ekakertalaiselle jännä, joskaan en usko, että Tihku olisi sellaisesta juurikaan häiriintynyt, koska äänet eivät sitä ainakaan tavallisesti hätkähdytä. Mutta se on aina hyvä edetä asiassa kuin asiassa asiantuntijoiden suosittamassa järjestyksessä, niin teimme nytkin.

Koska ilmoittauduimme viimeisten joukossa, niin odotusaikaakin oli kosolti. Sen käytimme hyväksi lihasten lämmittelyyn, eli teimme puolessa välissä odottelua pienen lenkin, ja muuten istuksimme rauhassa alueella ja totuttelimme muihin koiriin, ja kyllähän se sitten jo paremmin ja äänettömämmin sujuikin, kun oli hetken aikaa katseltu.

Kuva: Teemu Simula

Varsinaista oikeaa rauhoittumista Tihkussa oli kylläkin nähtävissä vasta juoksun jälkeen, juoksu varmasti pöllytti turhat kierrokset pois, jolloin oli helpompi sitten koirankin rauhoittua. Söimme lopuksi buffasta muurikkalätyt ja hörppäsimme kahvit, ja siinä vaiheessa Tihkua kiinnosti enemmän saada makupaloja lätyistä kuin lähellä olevat koirat.

Miten meni juoksu?

Niin, entäpä sitten itse juoksu? Koiria ei tällaisessa humputtelujuoksussa laitettu lähtöhäkkeihin, joita tottumattomat koirat olisivatkin saattaneet pelästyä. Koirasta sen sijaan pideltiin lähtöalueella itse kiinni niin kauan, että saimme lähtöluvan, ja viehe oli jo koiran edestä singonnut matkaan - ja luvasta koira vapautettiin.

Tihku säntäsi vauhdilla matkaan taakseen katselematta, ja vasta maalissa pysähtyi vähän hölmistyneenä katsomaan missä olin. Kun näki, että sieltä minä löntystin, minkä jaloistani pääsin, hän hetken aikaa raateli viehettä ja sitten vielä pussasi kaikki tutkamiehet ennen kuin sain hänet taas kytkettyä. 

Kuva: Teemu Simula

Niin hienosti juoksi pikkuinen Tihkuinen, että ajaksi 80 metrillä tuli 7,67 sekuntia ja tutkanopeudeksi 42 kilometriä tunnissa! Aikamoinen vilistäjä siis, mutta senhän jo tiesimmekin!

Kiihdytyskisan voittoon aika ei kylläkään riittänyt, vaan joku muu oli nopeampi, mutta sen kuulin, että yksi whippet juoksi suurin piirtein saman ajan, ja yksi afgaani ei yltänyt Tihkun aikaan ollenkaan. 
Nopein, hassuin ja hitain palkittiin, ja me emme olleet millään niistä palkintopalleista, mutta hauskaa kokemusta rikkaampia olimme!

Hauskaa oli myös seurata muiden juoksuja, koska "muun rotuisten" sarjassa rotukirjo oli suurta. "Muun rotuisissa" juoksivat siis muut kuin näöllä metsästävät vinttikoirat ja joukkoon mahtui shiboja, malamuutti, corgi, mäykky, sheltti, havanese, suomenajokoira, jakutianlaikakin, bercamasco, pari kelpietä ja aussikin muutamia mainitakseni. 
Myös tyyleissä oli vaihtelua - yhdet juoksivat kuten Tihku, innolla vieheen perässä, toiset juoksivat mamman kanssa rintarinnan ja kolmannet pysähtelivät aidalle moikkaamaan yleisöä!

---  >>>   Tulipa mieleen, että arjen sujumisen kannalta olisikin parasta juuri sellainen koira, joka haluaisi juosta omistajansa kanssa yhdessä! Lisäksi itsekin toivon, etten tullut liikaa vahvistaneeksi Tihkun saalisviettiä tuomalla sitä viehejuoksuun. Minulla kun on haave, että jossain vaiheessa Tihku olisi koira, joka pystyisi  luopumaan pupusta ja peurasta!
Tihku on kyllä varsin saalisviettinen koira, että siinä voi olla kyllä meikämammalla tekemistä, ennen kuin tuolle luopumisentasolle päästään :D. Mutta ehkäpä tämä yksi viehejuoksu ei nyt pakkaa silti kaatanut!

Sellainen oli se reissu, ja tavoitteet tuli täytetyiksi - eli rauhamielikin lopulta löytyi ja päästiin kokeilemaan viehejuoksua. Taas oli kiva koirailupäivä!