Maalaiskoira kaupungissa ja satelee

Minä ja Matte käytiin tänään ihmettelemässä kaupungin vilinää Turussa. Kaupungissa itsekin asutaan, mutta niin pienessä että kello neljän ruuhkakin kestää vain minuutin.

Satoi, mutta ei se meitä haitannut. Eikä muitakaan, sillä sateesta huolimatta oli mukavasti ihmisiä liikkeellä. Näin lyhyessä ajassa enemmän autoja ja ihmisiä kuin olen ikinä nähnyt. Ja isoja hirvitysbusseja, jotka eivät vain hurisseet vaan myös puhisivat ja suhisivat. En minä tosin niitä silti pelännyt, mutta pidin kyllä tarkkaan vaarin että muistivat mennä ohi eivätkä saaneet päähänsä tehdä muita temppuja.
Hissilläkin (parkkihallin) minä ajelin sekä piipahdin maan alla, eli siellä parkkihallissa.

Kaupungissa oli kyllä niin erilaista kuin kotona, ei puun puuta eikä nurmikkoa. Kivetystä vaan. Sitä minä vähän ihmettelin. Ja se oli myös hieman ongelmallista, sillä minulla alkoi olla - mitensennytfiksustisanoisi - hieman pissihätä. Mutta minähän en siis pissi mihin vaan, katukivetyksille ainakaan, pehmeä alusta sen olla pitää - ruohomatto, sammalmetsä tai ojanpohja.

Edellä mainitusta syystä Matte vei minut reissun lopuksi paikkaan nimeltä Taidemuseon mäki, sillä siellä olisi kuulemma puisto ja ruohoa ja minä pääsisin pisulle. Ja sinne Taidemuseonmäelle minä sitten kyllä pissin, ruohomatolle, olinhan jo tovin pidätellyt.

Reissu meni hyvin. Mikään ei saanut minua pois tolaltani, emmekä me sellaista olleet odottaneetkaan. Kaikkein eniten ehkä ihmettelin hissimatkaa, kun sattui aika paljon ihmisiä samaan hissiin ja sitten piti istua hiljaa paikallaan siellä jalkaviidakossa ja minä olisin halunnut kiertää haistelemassa kaikki varpaanvälit ja tehdä tuttavuutta kaikkien potentiaalisten rapsuttajakäsien kanssa. Enkä kissa vieköön saanut :(

Alla pari pokkarikameran kuvaa reissusta. Matte sanoo, ettei kovin kehuttavia, linssikin kastui ja kuulemma olin myös ollut vähän hankala, vikkeläliikkeinen kuvattava. Matte päivitteli, että kun liipasinsormi kävi, niin minusta oli useimmiten kuvassa enää häntä. Mutta miten olisinkaan siellä suurkaupungin sykkeessä ehtinyt istua poseeraamassa kun oli muutakin tekemistä ja katsottavaa :)

Lähestymme jokirantaa. Nuo keltaiset sadetakit ihastelivat Wiimaa meidät ohittaessaan, kun pyysin sitä istumaan paikallaan "oj en så söt liten valp, och va' duktigt den sitter" .. :)

Jokilaivojen sesonkiaika alkaa olla ohi, kannet sateessa tyhjillään. En tosin tiedä olivatko aukikaan, kun olivat vietävät parkkeeranneet vastarannalle :)

Teatterisillan penkeillä ei ollut sadesäällä monta istujaa..

Hassua ettei täällä Apteekkimuseossakaan ole tullut poikettua vuosikymmeniin, vaikka se on ihan kaupungin sydämessä. Lapsuudesta muistan, että täältä sai ostaa rintasokeria tötterössä - kuin vanhoissa lastenkirjoissa :)

Wiima näyttää vähän hämmästyneeltä kaikissa kuvissa. Se pitää osin paikkansa, sillä se ei meinannut millään viitsiä istuskella paikallaan kuvattavana eikä varsinkaan katsoa kameraan. Kuvan ottamiseksi minun piti pyytää sitä istumaan ja itseni hieman peruuttaa poispäin saadakseni koko koiran ja taustaa mukaan ja kun peruutin poispäin, joka kerta se nosti pyllynsä ja lähti mukaani. Paitsi näillä kerroilla jolloin se jäi kiltisti istumaan, mutta naamasta näkee, ettei se oikein diggaillut tätä kuvaamishommaa :) 
Kuvaaminen on helpompaa metsässä tai olosuhteissa jolloin koira saa olla irti. Tai ainakin siis pennun kuvaaminen. Aikuisena se jo istuu missä pyydetään (toivon.. :)

Aasi sen teki! :D

Nonni! Terveisiä hienosti sujuneelta hihnalenkiltä! Wiima kulkee ihan mukavasti hihnassa muutenkin ollakseen vielä pikkuinen naperohauva, mutta toisten koirien ohitus on ollut vähän vaikeaa. On tosin eroa, ohitammeko muita koiria kävelylenkillä vai pentukurssin harjoituksissa, nimittäin pentukurssilla ohitustehtävät sujuvat tosi hienosti. Mutta hihnalenkillä jostain syystä eivät, tilanteet kai tulevat tällöin eteen niin yhtäkkiä.  Silloin Wiimalta unohtuu, että minä olen hihnan toisessa päässä ja toinen koira valtaa pikku pennun mielen ihan kokonaan. Ja vaikka Wiimukka hieman ahne neiti onkin, niin namin voima ei ole riittänyt huomion vetämiseksi pois toisesta koirasta. Toinen koira on ikään kuin vielä parempi herkku kuin minun tarjoamani.

Koulutusoppaissa tolkutetaan Lelun käyttöä kontaktinottamiseksi, mutta se on tuntunut vähän vaikealta ja monimutkaiselta ajatukselta kantaa vielä leluakin mukana kävelylenkeillä - mihin sellainen edes kesävaatteissa mahtuisi?!

Mutta nyt minä Matte terästäydyin ja nappasin vinkuAasin, riehulelun, mukaan taskuuni lenkille, ja toiseen taskuun pikku herkkuja. Ja Avot, siinä se oli! Kyllä toimi. Kätevää kun koira on sopivasti ahne ja lisäksi iloluontoisena rakastaa leikkiä ja riehua, niin vastaantulevat koirat ohitettiin Aasin kanssa leikiten, leikin varjolla.

Aasi sujahtaa anorakin taskuun jatkossakin :D

Home alone ja mitä silloin tapahtui...

Matten mietteitä...
Wiimalta on pöydälle hyppely kielletty. Ruuan ja tavaroiden poimiminen pöydältä on sekin kiellettyä. Ja käsityksemme on ollut ettei hän sellaista varsinaisesti harrastakaan, kunnes tänään keittiön valvontakameraan tallentui paljastavaa materiaalia pentusen touhuista :D
Eka kuvassa pimun häntä vispaa pelkästä ajatuksesta jo niin että hännän tilalla on pelkkää suttua. Kakkoskuvassa reisilihakset jännittyvät jänishyppyyn, jota jänishyppyä kolmannessa kuvassa jo suoritetaan. Ja neljännessä kuvassa sitä sitten ollaankin jo pää pöydällä hamuamassa mitä hamuttavissa on :D 
Saalista Wiima-rassukka ei tempullaan kuitenkaan saanut. Matte tuntee itsensä myös hieman tuhmeliiniksi ja myötärikolliseksi, sillä tuolla pöydällä hauvan ulottuvissa oli ihania (sen mielestä..) mahalaukkuherkkuja, joista takuulla leijui aivan ihanan vastustamaton tuoksu pikku karvaturrin nenuun. Nämä herkut täytyy jatkossa säilyttää muualla, niin pennullakin toivottavasti pysyy kaikki neljä jalkaa maassa :)

Tänään on muuten suuri päivä! Nimittäin olohuoneen matto palasi paikalleen oltuaan evakossa siitä asti kun Wiima tuli taloon. Wiima (4 kk) on nyt ollut sisäsiisti jo jonkin aikaa ~ 1-2 viikkoa. Yöt Wiima on jo ihan sisäsiisti, ja aamulla ylösnoustua hellien aamuhalien jälkeen pimu pyytääkin kiireellä ulos. 

Arkisin voi keittiön nurkkaan sijoiteltulta sanomalehdeltä löytyä pienet lirut, kun hän on yksin, mutta jos olemme kotona, niin Wiima pyytää ulos pisulle. 

Niin ja se isompi sortti, Number two- hätä ei ole enää aikoihin tullut sisälle. Niinpä sitten kiikutimme olkkarin ison villamaton taas paikalleen ja toivomme hartaasti ettei hän erehdy luulemaan sitä sanomalehden kaltaiseksi isoksi vessaksi =)

Liedon Parmaharjun luontopolulla

Matten kertomaa..
Tänään ulkoilimme Liedon Parmaharjun luontopolun maisemissa. Lenkin varrelle on piilotettu muutama geokätkö, joten se sopi kohteeksemme oikein mainiosti. Metsälenkeillä Wiima tapaa olla suurimmalti osin vapaana ja on ollut mukava huomata miten hyvin se pysyy matkassa mukana ja seuraa mihin me ihmislaumalaiset kuljemme.
Keli oli varsin lämpöinen ja lenkki reilun mittainen, joten Wiiman ehdoilla kuljettiin, juomataukoja pidettiin kun kieli alkoi roikkua maan tasalla, matkustipa se hieman Hussen sylissäkin :)  Alla kuvasatoa matkan varrelta:

Hauvavauva kasvaa ja muuttuu..

Matten mietteitä ...
Hassua miten Wiiman väritys muuttuu. Joskus miettii onko kyseessä sama koira, mutta samaa nimeä tämä meillä asuva hauva kyllä tottelee kuin sekin joka asui meillä kuukausi sitten :)
Katsopa kuvasta alla miten nassun maski on muodostunut, musta väri on kuukauden aikana noussut kuonosta kulmakarvoihin. Ja kuonokin on saanut pituutta. Alla vasemmalla Wiima 3 kk:n ikäisenä ja vieressä vasemmalla kuva 4 kk (nyt) ikäisestä Wiimasta.

Ja tässä alla vielä kehityskaarta vähän pidemmälti. Ylävasemmalla Wiima on 5 viikkoa (kasvattajan ottama kuva, Villi-Joikhun kennel) ja alaoikealla nykyhetki. Kaksi muuta kuvaa aikajanan välistä. Kiehtovaa seurata miten (hauva-)vauva kasvaa ja miten nopeasti se itse asiassa tapahtuu!

Rokotus number tuu ja niin edelleen..

Tänään olin saamassa tehosterokotuksen. Se tarkoittaapi sitten sitä, että minulla pitäisi pikapuoliin olla vastustuskykyä pahispöpöjä vastaan ja sitten voin joskus vaikka mennä tutustumaan paikalliseen koirapuistoon. Matte on arvellut, että se voisi olla toisinaan mukavaa vaihtelua :)

Rokotus meni kuten viimeksikin hyvin. Eläinlääkärin mielestä olin hieno koira ja hyvässä kunnossa. Eteisessä sattui olemaan vaaka, johon minut laitettiin seisomaan ja se näytti jotakin 10,8 huitteilla, mutta minätyttö keikuttelin itseäni niin ettei se ehkä ihan luotettava ollut. Aaningin päälle 10 kiloa kuitenkin - ja senhän me tiesimmekin.

Pentukoulussa oltiin eilen tiistaina. Aiheena mm ohittaminen (muiden koirien ja ihmisten) ja luoksetulo. Myös jahtaamisvaistosta puhuttiin (pyörien, autojen, rullaluistelijoiden..).
Minä ilostuin niin etten meinannut villahousuissani pysyä kun Matte kertoi olleensa minusta Ihan Kauhean Ylpeä! Tehtävämme oli koirakko kerrallaan kierrellä siellä muiden koirien joukossa risteillen ja kahdeksikkoja tehden ja ideana se että minua piti kiinnostaa enemmän Matte kuin ne kaverikoirat. Minäpäs olin päättänyt käyttäytyä tällä kertaa oikein hienosti ja pidin kontaktia Matteen koko ajan kun kuljimme ja viis veisasin muista koirista. Tästä hyvin tehdystä työstä minut palkittiin kyljyskuutioilla :) Ja muutenkin tottelin kuin valio-oppilas. Opettajakin kehui, että hyvin sujuu.
Minusta on ilmiselvästi tulossa oikein fiksu koirakansalainen, kunhan tästä vartun ja pentuhassutukset jäävät taakse. Paitsi että Matte kuiskasi korvaani eräänä iltana, etten kuulemma saisi aikuistua liian nopeasti kun olen niin ihanan ihqu juuri tällaisena vähän hömelönä villavana pikkulikkana :D

Tässä vielä pari pokkarikameran profiilikuvaa viime viikonlopulta, iltakävelyllä kaupungin keskustassa:

 

Valehtelevia kameroita luontopolulla ja Wiima 4 kk

Minä olen 16 viikkoa eli se on kai sitten kuukausiksi muunnettuna 4 kuukautta!! Tai olen ollut 16 viikkoinen jo kauan, eilisestä lähtien. Tästä eteenpäin taidetaan alkaa laskemaan kuukausia viikkojen sijaan, muuten menee liian vaikeaksi tämä minun ikäni laskeminen, niin sanoo Matte. 16 viikkoa tarkoittaa sitä että minä ajelen ensi viikolla taas elänlääkärille ja saan tehosterokotuksen. Sitten ei tarvitse piikkejä murehtia vähään aikaan ja ehkäpä mennään jopa tutustumaan koirapuiston väkeen lähitulevaisuudessa, kun on rokotukset kunnossa. Eläinlääkärin rokotepiikkikään ei minua huoleta yhtään, sillä viimeksi keikka oli mukava!

Tänään oli hieno kesäpäivä ja olimme kiertämässä kotikaupunkimme luontopolkua. Nautimme molemmat, minä ja Matte. Olimme kahden sillä muilla kotiväen porukoilla oli toista ohjelmaa.
Huomasin Matten mitä ilmeisimmin pitävän minulle salakavalasti myös vähän Luoksetulo-treenejä lenkkeilyn lomassa, kun huuteli minua luokseen aika ajoin lenkillä. Kipitin salakähmäisyydestä huolimatta uskollisesti luokse, sainhan sitten kyljyspaloja palkkioksi, hölmöhän olisi ollut jos en olisi totellut :D  Pari kertaa jos reagoin vähän hitaasti Tänne-kutsuihin, niin Matte-ilkimys oli minua odotellessaan kömpinyt piiloon! Kerran minun tuli hetkeksi ihan itku kun en häntä nähnyt, mutta löysinhän toki hänet kuitenkin. Ja bums, putosi kyljyskuutio silloin alas kurkustani :D

Meillä oli reissulla tehtävät jaettu niin, että minä kuonoineni selvitin maastoa ja Matte valokuvasi. Ja kyllä kelpasi kuulemma valokuvata kun akku oli täyttäkin täydempi ja muistikortti tyhjillään.
Mutta sitten kävi ilmi sellainen ikävä asia, että kamera olikin valehdellut! Akku ei kai sitten ollutkaan ollut täynnä vaan se peijakas tyhjeni yhtäkkiä, hetkessä, kesken matkan, lähes alkuvaiheessa! Siitä ei meidän Matte tykännyt yhtään. Hän sanoo että reitin kaunein osuus jäi nyt valokuvaamatta. Näimme myöhemmin matkalla kukkia ja paljon perhosia, jääkauden jättiläiskiven ja muuta kivaa, mutta kameravihulainen vaan jökötti passiivisena vaikka olisi kuinka maanitellut. Ja kyllä Matte maanittelikin. Pitäisi aina olla vara-akku taskussa, sen tästä opimme, minä ja Matte.

Mutta hieman kuvia ehdimme ottamaan, niitä alla, pääasiassa tähtenä hyörin minä, of course!

Jostain syystä kameraan tallentuneista kuvista hyvin monessa oli kuvattuna juuri ahterini, kuten tässä yllä. Pyysin kuitenkin Mattea ettei tarvitsisi ihan kaikkia ahterikuvia julkaista, vaikka pemppuni suloinen onkin, joten seuraavaksi vähän muuta:

Sitten reitti kaartaa rantaan ja se olikin hyvä sillä kieleni oli alkanut roikkua jo varsin pitkällä. Nyt päästiin virvoittaville vesille =)

Tätä kuvaa ottaessani en ehtinyt säätää mitään, tilanne olisi sekunnissa ohi. Ja niinpä siitä tuli reilusti ylivaloittunut mitä en kuvankäsittelylläkään oikein saanut korjattua. Mutta Wiima on siinä niin hyvässä asennossa että lataan tämän epäonnisenkin sivulle.

Rannassa oli hylätty paatti ja siinä päätin ottaa vielä poseasennon, kun Matte oli sitä niin paljon jo kärttänyt: