Millainen persoona se Wiima sitten onkaan?

FB:ssä paimensukuisen lapinkoiran keskustelupalstalla oli mielenkiintoinen avaus lapinkoirien luonteista. Oman Wiimanikin kuvauksen sinne tulin kirjanneeksi ja kun kerran ajatukset oli nyt tekstiksi tiivistettynä, niin kirjaanpa (kopioinpa) muistiin myös tänne.
Aikamoisen romaanin kirjoitin, ollakseen FB-kommentti, mutta ei se omassa joukossaan liian pitkältä tuntunut 😀, ja blogissahan pituus ei haittaakaan :

🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄

"7-vee Wiima on eka koirani, enkä siksi oikein pysty vertaamaan luonnetta ja käytöstä muihin lapinkoiriin, mutta moni muun rotuisen koiran omistaja on Wiimasta kommentoinut, että 'onpa se rauhallinen!'. Ja niin Wiima onkin, se on hötkyilemätön ja rauhallinen koira, mutta silti valpas ja 'kaiken näkevä'. Smartdog-testin palautteessakin sanottiin: "Koira on koko ajan hyvin rauhallinen, mutta seuraa tehtäviä kiinnostuneesti ja hyvin keskittyneenä."

Ihmissosiaalisuus
Wiima on ihmisille ystävällinen ja tervehtii vieraitakin ihmisiä mielellään. Ei kuitenkaan jaksa kauhean kauan olla pallutettavana vaan lähtee etäämmälle tarkkailuasemiin tai nuuskimaan omiaan. Kotona Wiima asemoi itsensä siihen huoneeseen missä ihmisetkin, mutta ei tunge syliin. Välillä sille kumminkn tulee läheisyystarve ja silloin koiruus tulee puskemaan kuin kissa ja sitten peruuttaa itsensä ihmisen eteen istumaan rapsuttelua varten, kunnes taas vetäytyy omilleen.

Koirasosiaalisuus
Koirien ohitukset sujuvat varsin hyvin, useimmiten ääneti, Wiima kuitenkin aina vähän jännittyy, ja mikäli ohitus tapahtuu lähellä kotia tai vastaantuleva koira alkaa huudella, niin Wiimakin kyllä saattaa äyskähyää - vähän riippuu myös toisen koiran ulkoisesta habituksesta.
Jostain syystä vieraiden koirien edellä kulkeminen on Wiimalle vaikeinta, paljon vaikeampaa kuin ohittaminen. Silloin pitää koko ajan varmistella, ettei takana tuleva koira pääse perskarvoihin, vaikka etäisyyttä olisi reilustikin. Tämä korostuu täällä pienessä kotitaajamassa, jossa muita ulkoilijoita on vähemmän, kaupunkilenkeillä häiriöiden keskellä tätä ongelmaa ei ole. Joskus kun on vietetty pitkä kesäloma mökillä, niin kaupunkiin palatessa Wiimaa joutuu vähän muistuttelemaan, että miten niitä ohituksia tehtiinkään.
Edellä kerrotusta huolimatta Wiima puhuu selkeää koirakieltä ja osaa taitavasti käyttää rauhoittavia signaaleja. Mutta ne ilmestyvät repertuaariin kun Wiima on vapaana ilman hihnojen rajoituksia. Silloin kyllä onnistuu vieraiden koirien, narttujenkin, lähellä oleminen jos myös toiselta osapuolelta löytyy käytöstavat.

Itsenäisyys
Wiima on jännä paketti itsenäisyyttä ja yhteistyöhalua. Se on varmaan lappalaisille tyypillistäkin, mutta kun omassa tuttavapiirissä on muun rotuisia koiria, niin se on vähän erikoista - yleensä tuntuu, että koirat on jokotai (vai onko?). Wiima on todella mielellään mukana kaikessa mitä tehdään, pitää ja hakee kontaktia, oppii nopeasti ja keskittyy, ja tekee aina parhaansa. Mutta toisaalta Wiima on myös itsenäinen, omia ratkaisuja tekevä koira, eikä hermostu vaikken ole koko ajan näköpiirissä.

Aktiivisuus
Vaikka Wiima on perusluonteltaan rauhallinen (lappalaistenkin keskitasoa rauhallisempi SmartDogin mukaan!) niin Wiimasta huomaa, että tekemistä pitää olla. Jos on useampi päivä mennyt vain peruslenkkejä tehden, on Wiima kotona levottomampi. Jos hihnalenkki on pelkkää omiin ajatuksiin uppoutunutta kävelyä, alkaa Wiimaa talsiminen kyllästyttää ja se alkaa tökkiä jalkojani, tuoda käpyjä ja keppejä jalkoihini heitettäväksi ja noudettavaksi leikkiä varten. Eli aktiviteettia pitää Wiiman päivissä olla, jotta se voi hyvin.

Ääniherkkyys (mm.)
Ilotulitukset ja ukkosilmat eivät Wiimaa hätkähdytä - edes jos sattuisimme olemaan ulkona tämmöisen tapahtuessa. Wiima on kuitenkin vähän sillä lailla dramaqueen, että jotain säikähtäessään tekee minusta vähän ylimitoitetunkin :) väistöliikkeen, mutta sitten ensi reaktion jälkeen palaa heti tutkimaan, että mikä se oli, eli palautuu nopeasti, joka on hyvä juttu. Tämä ominaisuus näkyi hyvin aikanaan myös luonnetestissä, jossa testi tuomarin loppuraportin mukaan melkein keskeytettiin kelkkaosuudessa, kun Wiima sitä niin kovin pelkäsi, mutta kun kelkka pysähtyi, oli Wiima sitä heti tutkimassa.
Tämä 'dramaqueen-homma' näkyy myös mm. kivussa - kerran luulin, että jotain todella ikävää sattui Wiiman jalalle, ehdin jo pelästyä, mutta perskarvoista löytyikin pieni nipistävä takiainen.

Tästä jutusta tuli tosi pitkä, kun innostuin 😊, mutta sen vielä kerron, että ehkä tuon rauhallisen luonteensa ja sopeutuvuutensa myötä, Wiiman kanssa on myös helppo reissata eri paikoissa. Se tekee olonsa kotoisaksi ja "huomaamattomaksi" hotellihuoneissa, ravintoloiden terasseilla jne.
Luonnetestivideo: https://www.youtube.com/watch?v=V--yGV4Y4DM "

🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄

Jäin noista asioista sitten vielä erikseen miettimään mm. tuota äänivarmuutta tai -herkkyyttä. Wiima ei tosiaan ole milläänsäkään ilotulitusräiskeestä eikä ukkosista. Mutta sitten kyllä jokin äkillinen ääni saa sen reagoimaan. Sellaisia tilanteita on ehkä harvemmin, mutta juuri viime viikolla oli yksi:

Oltiin pimeässä iltalenkillä ja kuljettiin tunnelissa vilkkaasti liikennöidyn tien alla. Tunneli on lyhyt ja liikenteen äänet kuuluvat hyvin. Oltiin jo melkein ulkona tunnelista, kun yhtäkkiä Wiima (liinassa) sai jalat alleen ja loikkasi karkuun joltain uhalta.
Ihmettelin mikä olisi kyseessä kun en itse ollut huomannut mitään säikähdyksen aihetta. Mutta sitten tajusin, että tunnelin päälle oli juuri ajanut, ei henkilöauto kuten yleensä, vaan pitkä painava tukkirekka ja vaikka en itse ollut siihen reagoinut, niin Wiima oli äänen muutoksen kuullut ja hyppäsi  yhtäkkiä alkanutta jyrinää turvaan. Sitten se pysähtyi katselemaan ja huomasi, ettei mikään uhkaakaan ja matka jatkui.

Samanlainen tilanne voi olla vaikkapa (kerran tapahtui) jos kävelemme pressusta tehdyn autotallin/varaston ohi ja juuri ohittaessamme pressu alkaa jotenkin tuulessa paukkua. Silloin Wiima reagoi selkärangastaan ja ottaa kaniininloikan selviytyäkseen hengissä, mutta etäämmällä ryhtyy heti tilannetta selvittämään ja huomattuaan, ettei vaaraa olekaan, niin tilanne palautuu.

Onko tällainen koira siis äänivarma vai ei? Reagoiko äänivarmakin koira  ääneen, reagoiko säikähdyksellä vai miten, eli miten toimii ns äänivarma koira kun vieressä pamahtaa? 

Itselleni on tärkeää, että palautuminen on nopeaa, eikä Wiima jää säikähdystään märehtimään, mutta en tiedä mitä vastaisin, jos kysyttäisiin, että onko Wiima äänivarma koira. Luonnetestin kuormituksessa se sai "arvosanaksi" Laukauskokematon, koska Wiima jäi ääniä hieman kuuntelemaan, joskaan ei niistäkään kuitenkaan mitenkään hermostunut.

Toinen asia, jonka olen Wiimassa todennut, on, ettei se tosiaan ole ihan hirveän ihmissosiaalinen. Vaikka moni sen tavatessaan on varmaan toista mieltä - ja itsekin olin aluksi sitä mieltä, ennen kuin aloin ymmärtää sen käytöstä paremmin.  

Wiima tosiaan tervehtii vieraita ihmisiä hyvin mielellään, joskus jopa oma-aloitteisesti :) ellen pidä varaani, mikäli vastaantulija ottaa siihen silmäkontaktin ja näyttää ystävällistä ilmettä. Wiiman häntä alkaa heilua, se menee ihan ihmisen luo ja voi antaa pusunkin, jos vaan onnistuu, mutta sitten pallutus ja silittäminen hyvin nopeasti kyllästyttää tai muuttuu jotenkin epämukavaksi, ja Wiima vetäytyy kauemmas.

Treeneissä Wiima motivoituu ruuasta ja leluista, myös kehut iloisella äänellä kantaa palkkana suorituksen aikana. Mutta jos ryhdyn Wiimaa taputtelemaan ja silittelemään palkaksi, se joko väistää tai sietää, ja vaan odottaa, että tekeminen jatkuisi. 

Tähän liittyy tuo jo edellä kerrottu, ettei Wiima pyri syliin tai polvelle, eikä muutenkaan kosketuksiin, kuten vaikka sänkyymme nukkumaan, mutta lähistöllä se kyllä koko ajan on (poislukien tietenkin kotiväen tervehdykset, jolloin pusketaan ja hinkataan, ja tarjotaan itseä pallutettavaksi, myös aina jotain kantaen, ja sitten sellaiset muut yllättävät läheisyyskohtaukset, joita kyllä tulee useampi päivässä).

En tätä ominaisuutta ole nähnyt tai ymmärtänyt Wiimassa kovin pitkään - ajattelin aina, että Wiima on hyvin ihmissosiaalinen, kun se on niin ystävällinen ja tervehtii iloisesti, mutta se ei olekaan koko totuus.

Tämmöisin aatoksin tällä kertaa :) ihanaa, kun on perjantai, ja vapaa viikonloppu edessä!

Sairaita koiria ja palautteen voima

Joulukuussa kävin kaupassa ajatuksenani ostaa miehelleni onnittelukortti elonvuosiensa taas kerryttyä. Ja ostinkin, mutta siinä kortteja katsellessani huomioni kiinnittyi sellaiseen asiaan, että kolmesta koirakorttivaihtoehdosta kahdessa oli nenättömiä, sairaita koirarotuja edustavia yksilöitä mukamas vitsikkäästi esitettynä.

Toisessa oli supermiehen asuun puettu lentävä englanninbulldoggi ja toisessa ihan hurjasti ylilihava mopsi, joka oli laitettu istumaan pizzalatikkoon. Mopsikortin tekstissä vielä vihjataan huonoon itsekontrolliin lihavuuden syynä - kuin se muka olisi mopsin vika, että painoa on tullut. Mopsi itse ei näytä kuvassa ollenkaan iloiselta vaan kärsivältä ja huonokuntoiselta - minusta näyttää kuin se kuvassa hiljaa pyytäisi "Apua!".

Minua alkoi suututtaa ja tulin surulliseksi. Kyllä me ihmiset ollaan ihan toopeja ja hyvin itsekkäitä. Ensin jalostamme koirista tällaisia sairaita itsensä irvikuvia, jotka pääsääntöisesti ovat koko ajan tukehtumaisillaan plus kärsivät lukemattomista muista sairauksista, ihan vaan koska ne tällaisina näyttävät meistä "hassuilta ja söpöiltä". Ja sitten pidämme hauskaa niiden kustannuksella tällaisten muka-vitsikkäiden kuvien myötä. Kuka kumma tällaisia kortteja muuten ostaa? En minä ainakaan haluaisi tällaista korttia antaa kenellekään.

Käänsin kortin ja huomasin, että kyseessä oli kotimainen korttitoimittaja ja päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Laadin sähköpostin, jossa kerroin ylipäätään brakykefaalisten rotujen terveysongelmista, sekä lisäksi erikseen englanninbulldogin ja mopsin terveystilanteesta - mm siitä, että tuoreen tutkimuksen mukaan enkkubullilla ja kahdella muulla brakyrodulla (ranskanbulldogit ja bostoninterrierit) on geenimuunnos, joka tekee niistä käytännössä kehitysvammaisia.

Eläinlääkäriliitto on kannanotossaan todennut, että kehityshäiriöisten koirien jalostaminen keskenään on kestämätöntä ja epäeettistä. Mopsi ei kuulu tähän "kolmen koplaan", mutta ei se niitä valitettavasti juurikaan terveemmiksi tee.

Lisäksi kerroin  Eläinlääkäriliiton valtuuskunnan tiedotteessa todettavan, että: "Lyhytkuonoisten ja -kalloisten rotujen jalostuksen suuntaa on muutettava ja sairaaksi jalostamiseen on puututtava. Eettisistä syistä myös lyhytkuonoisten koirarotujen kuvien käyttämistä mainoksissa ja markkinoinnissa on vältettävä, koska käyttö lisää rotujen suosiota".

Asiasta on otettu koppi myös mainostajien puolella - julkaisussaan Markkinointi ja Mainonta (linkki artikkeliin) antavat tiedoksi Eläinlääkäriliiton lausuman. Julkaisuun on haastateltu myös Eläinlääkäriliiton puheenjohtajaa Päivi Lahtea, joka kertoo, että myös Eläinlääkäriliitosta ovat olleet yhteydessä mainostajiin, jotka ovat käyttäneet sairaiksi jalostettuja eläimiä mainonnassaan: "Olemme ottaneet aktiivisesti yhteyttä näihin mainostajiin. Meitä on lähes poikkeuksetta kiitetty yhteydenotosta. Yleensä asiaa ei ole ajateltu", Lahti kertoo.".

Sähköpostin lähetettyäni jäin odottamaan vastausta ja pian se jo tulikin. Minulle vastasi kyseisen firman muotoilujohtaja ja vastaus kuului näin:

"Kiitos tärkeästä palautteestasi. Ostamme kuvia kumppaneiltamme ja nämä rodut ovat olleet vahvasti läsnä heidän tarjoamissaan kuvissa viime aikoina, oletettavasti rotujen suosioon liittyen.

Haluamme toimia vastuullisesti - niin ihmisiä kuin eläimiä kohtaan. Välitimme palautteesi kansainväliselle kuvapankille joka meille näitä kuvia tarjoaa, ja lisäksi nostan asian esille seuraavassa tuotesuunnittelun palaverissa."

Tulin vastauksesta iloiseksi. Ei maailmaa kerralla muuteta ja ymmärrän, että kotimainen toimija on ainakin osittain ulkomaisten kuvapankkien armoilla. Mutta pikkuhiljaa voi maailma muuttua jos puutumme asioihin ja kieltäydymme ostamasta tällaisia kortteja tai tuotteita, joita markkinoidaan sairaiksi jalostetuilla koirilla. 

- terveisin koira, jolla on toimivat hengityselimet, ja hänen emäntänsä kirjurina.

Testikoira testaa ja ulkoilee

Wiima-rassukka on tänä jouluna joutunut psykologisten käytöstestieni kohteeksi. Kovin tieteellisiä ne eivät ole olleet, mutta sitäkin hauskempia :) . Idean sain erilaisista postauksista, joita FB:ssä pyörii, ja joulun pyhinä innostuin niitä itsekin Wiiman kanssa testaamaan.

Ensiksikin kiinnosti nähdä, miten ahne onkaan meillä asuva lapinkoira. Etukäteen olisin määritellyt, että neiti on aika ahne - ruoka maistuu, mutta ei kylläkään toisaalta mitkä tahansa ruokalajit.

Tarjoilin Wiimalle tällaisen maistelumenun:

Ylärivi: kukkakaali, maksapasteija, mustaherukkahyytelö

Keskirivi: sitruunapesto, makaroni, etikkapunajuuri (hieman huuhdottuna)

Alarivi: leipäjuusto, pakastemustikat, lihapullan puolikas

Wiima puolestaan tarjoili minulle yllätyksen ja söi laudan tyhjäksi. Nimittäin arvelin, että ainakin etikkapunajuuri olisi jäänyt syömättömänä laudalle kököttämään, eipä jäänyt :D. 

Filmin tallennuksessa kävi pieni vahinko ja loppuosa on jäänyt pois siitä. Olen varmaan vahingossa painanut nauhoituksen pois kun seurasin koiran puuhia. Mikä on kylläkin harmi, sillä loppuun sisältyi jonkin verran tuota tuijotusta ja tuumailua :D  Ehkäpä minun pitäisi rakentaa maistelutarjotin uudelleen ja tehdä filmi nro 2, niin mahtuisi koko syöminki filmille.

Sitruunapeston ja mustaviinimarjahyytelön maistuvuudesta en osannut arvella etukäteen suuntaan enkä toiseen, mutta pesto maistui Wiimalle jo puolessa välissä, hyytelö meni juuri ennen mustikoita, jotka mustikat siis jäivät ällöinä viimeisiksi. Hyytelönkin nuolaisu aiheutti ruokailijassa pientä hämmennystä, joka tuijotuksena filmillä näkyy. Mustikoiden ällöys sen sijaan on vähän hassua, kun mulla on ollut tapana tarjota (pakaste- )mustikkaa Wiiman ruuassa aina toisinaan ja Wiima kyllä syö niitä kesällä suoraan pensaastakin. Pakastemustikat on vissiin ihan eri juttu :) . 

Jännä ylläri oli myös, että kukkakaali upposi jo kakkosena, hyvähyvä, kasvikset ovat terveellisiä! Kukkakaali tosin kuuluukin usein menuun nykyisin, koska sterilisaation jälkeen Wiiman ruokahalu hieman kasvoi ja olen ryhtynyt lisäämään enemmän kasviksia sen ruokaan, jotta vatsa saisi täytettä eikä tarvisi nälkää tuntea. 

Toinen hassu testi, jonka tein, koskee herkutteluhammasharjoja, jollaisia ostin pikkupussin jouluksi. Olen joka kerta laittanut tarjolle punaisen ja vihreän harjan, ja näköjään on punainen säännönmukaisempi vihreää houkuttelevampi. Mitään käsitystä ei ole niiden mauista (tietty pitäisi olla kun niitä koiralleni syötän), mutta ei taida olla niin, että punainen on liha ja vihreä on vege, vaikka koiran käytöksestä voisi niin päätellä.

Muita testejä ei Wiimalle sitten olekaan ehditty tekemään, mutta olihan niitänyt jo tässäkin. Nämä ovat siinä mielessä kivoja testejä, että niistä hyötyi myös testattava. Joten arvelen ja toivon, että Wiiman mielestä oli ihan kiva olla laboraatiokoirana :)

(Tarkoitus ei ole tehdä pilaa laboratorioeläinten kustannuksella - se on oikeasti vakava asia ja vastustan koe-eläinten käyttöä pääosin kaikessa testauksessa ja toivon, että kaikessa tutkimuksessa missä mahdollista, siirryttäisiin käyttämään eettisempiä, eläimettömiä tutkimusmenetelmiä)

Laboraatiokoiraa on kuitenkin testien lisäksi kiikutettu myös ulkosalla maastossa, ja alla vielä pari kuvaa sellaisilta lenkeiltä. 

Oli ihan syksyistä, tai ehkä jopa ihan keväistä, koska näin myös pajunkissoja!

Meillä on sadellut niin paljon vettä, että tuo valoilmiö oli tavattoman tervetullut vieras!

Wiiman vuodentakaisen sterilisaation jälkeen huomasin ihan muutamassa kuukaudessa eron villahousujen runsauteen, mutta viime aikoina olen lisäksi pannut merkille tällaisia pitkiä haituvia pään seudulla ja etuosassa, kuten tässä yllä näkyy. Aika hauskat kutrit :) .

Jonkun sortin dialogi kai se tämäkin on 😃? 

Ainakin se edellytys täytyy, että toinen vastaa siihen mitä toinen kysyy - ja lisäksi pääosin tai ylätasolla myös ymmärrämme toisiamme, vaikkei kielemme olekaan sama. 

Laitan vielä yhden videon - tulipas videoita tähän postaukseen - mutta en olekaan pitkään aikaan tullut heittäneeksi kiveä jäälle, nyt tein sen ja miten kiva ääni siitä tulikaan. Ihan kuin avaruudesta :) 

Näiden kumisevien äänisoitantojen myötä, 

toivotamma Hyvää Uutta Vuotta 💟💟💟!

Hyvää Joulua kaikkiin koteihin!

"On joulukuu, hämärtyy talvinen ilta
valo kuun on tonttujen salainen silta
Sen loiste kun hivelee latvoja puiden
on hetki pian saapuva herkkusuiden.

Possu kun yön yli uunissa paistuu,
piparit, laatikot suussani maistuu
Ja lahjoja mietin kun katselen kuuta
voi, saisinpa lelun tai pari luuta.

Kas, tärkeintä ei ole joulussa ruoka,
vaikka onhan se mukavaa nuolla tuo vuoka.
Ei edes lahjat tai kynttilän valo,
on juhlalle tarkoitus suurempi, jalo.

Minun jouluni syntyy ystävistä,
pienistä koirista ja ihmisistä.
Joten jouluna haluaisin muistaa heitä,
vielä lähellä olevia, ja enkeleitä.

Muistan Tessu-siskoani ja pilkku-Nelliä,
jotka sateenkaarisillalla taitavat kelliä.
Muistelen hyvällä ja olen tässä,
läsnä, ihmisteni elämässä.

Joka vuosi voin tällaista lahjaa toistaa,
ja kas, taivaalla ystävät tähtinä loistaa."

(Tahvo-koiran jouluruno, internetistä bongattua)

****

Wiima sai jo ensimmäisen joululahjansa ja se oli aamun pitkä lenkki, jonka reitti kulki hiekkarannan poikki. Hiekkaranta on Wiiman lempparipaikkoja elämässä ja tavallisesti päästän sen siellä vähän vetämään rallia (paitsi uintikautena). Myös kuopankaivuu kuuluu hiekkarannan huvituksiin (ja minulla kuoppien täyttöpuuhat :D ) .
Kun on saanut höyryt pois jaloistaan, niin on helpompi kotona kölliä, tuoksutella joulun tuoksuja ja odotella vieraita.

Aamu vielä hämärtää, jouluaattoaamu :) .

Välillä mentiin ihan tällaista kahdeksikkoa, vai 'nollaksiko' tällaista hepulia pitäisi kutsua :) ?

Ja koska sitä lunta ei näillä hoodeilla vielä ole, niin laitetaan tähän lopuksi tunnelmakuva vähän lumisemmasta maisemasta ja jääkarhusta. Ja jääkarhun ystävästä, jota myös Wiimaksi kutsutaan :) .

Hyvää joulua!

Valofestarit ja koirien valokulkue

Täällä kotikaupungissani on kolmatta vuotta pimeimpään marraskuiseen aikaan juhlittu LuxArchipelago-valofestivaaleja. Silloin kaupunkiin syttyy erilaisia valotaideteoksia - toiset nimekkäiden taiteilijoiden ja toiset yhdistysten tai koulujen, kerhojen tms toimijoiden toimesta.

Täkäläinen koirayhdistys on myös osallistunut valofestareille kaikkina kolmena vuotena järjestämällä koirien valokulkueen, Dog People Go LUX, jonne kaikki kaupungin koiraväki on kutsuttuna, ei siis vain koirayhdistyksen jäsenet.

Tapahtuma on ollut suosittu, vuosittain n 50 koiraa perheineen pukeutuu heijastmiin ja valoihin ja tulevat kanssamme kaupungin läpi vaeltavaan kulkueeseen. Itse olen vuosittain ollut koirayhdistyksen puolella järjestäjänä, joskin tänä vuonna vain osittain, koska luovuin hallituspaikasta ja jatkan 'aktiivijäsenenä'.

Tänä vuonna saimme taas vetoapua hevosvoimista. Se tuo kulkueeseen juhlallisuutta! 

Hevoset olivat mukana myös ensimmäisenä vuotena, mutta viime vuonna he pitivät paussia.

Lopuksi kokoonnuimme yhteiskuvaan, mutta eihän siitä mitään tullut. Tai siis tuli hyvinkin, mutta emme mahtuneet yhteen kuvaan. Tässä siis pari yhteiskuvaa kulkueen osanottajista :) .

Ja tähän viimeiseen kuvaan pääsi sitten jo Wiimakin, hän rassukka kun joutui kanssani valokuvaajan hommiin, eikä päässyt kulkemaan koko matkaa kulkueen mukana. 

Koirien valokulkue on mielestäni kiva perinne, sellaiseksi sitä kai voi jo kutsua kun se kolmatta kertaa järjestettiin. Toivon, että se saa jatkoa tulevinakin vuosina, koska se kivasti yhdistää kaupungin koiraihmisiä, niin harrastus- kuin 'perhekoiraihmisiä' (vähän hassu sana, mutta ymmärrät mitä tarkoitan).
Ja yhdistyksemme on aina painottanut hauskan kokemuksen lisäksi turvallisuutta, eli liikenteessä näkymistä. Koiraväki, jos ketkä, liikumme ulkona myös pimeään aikaan ja silloin on todella tärkeää huolehtia niin omasta kuin koiransa näkyvyydestä, eli varmistathan sinäkin, että heijastimet ja valot tulee puettua päälle uloslähtiessä.

****

Tässä vielä pari kuvaa eilisillalta, sama aihe, eli näkyvyys. Kuvissa Wiima ja mieheni. Kyllä näkyy 😊 :

Symbioosielämää

Tässä on nyt ollut parit vauva-ajan muistelotekstit peräkkäin blogin aiheina ja tänään tuon blogin taas tähän päivään.

Wiima on nyt seitsemänvuotias, täyttää keväällä kahdeksan. Olen viime aikoina tullut miettineeksi sellaisia, että koiruus taitaa olla ihan parhaassa iässään nyt. Ja on ollut jo jonkin aikaa. Kaikki iät ovat tietenkin ihania ja pennut vastustamattomia, mutta juuri nyt on elo Wiiman kanssa niin mutkatonta.

Seitsemänvuotiaalta on 'pentukotkotukset' hävinneet, ehkä ne hävisivät noin kolmevuotiaalta Wiimalta, koska muistelen silloin ajatelleeni, että koira vaikuttaa nyt aikuiselta.

Mutta sitten lisävuodet ovat tuoneet sen, että Wiima tietää tarkoin, miten meidän perheessä ollaan ja elellään. Se ihmeellisesti tuntee rutiinimme jopa paremmin kuin me itse. Tästä tuo tekstin otsikkokin tulee, kun välillä tuntuu, että ollaan ihan symbioosissa :) !

Wiima vakavana tassut ristissä. Mitäköhän se miettii?
Varmaan jotain olemassaolon tarkoitusta. Tai sitten, että voi kun se ruoka-aika jo tulisi!

Kun asiaa pysähtyy miettimään, niin on jotenkin ihan ihmeellistä, millaista dialogia koiran kanssa voi käydä. Enkä tarkoita nyt käskyjä ja niiden noudattamista, vaan ihan sanatonta viestintäämme arkisissa tilanteissa. Joskus vain katse ja katseen liike riittää, nyökkäys tai käden pieni heilahdus. Ja tämä toimii molempiin suuntiin - tarkoitan siis, että myös itse ihmeellisesti ymmärrän, mitä Wiimalla on sanottavana, kun hän ehdottelee ja kysyy asioita.

Toisinaan hän kyllä sanoo asioita äänekkäästikin :) , mutta usein ihan sanattomasti vain katsomalla, asennollaan, ja silti ymmärrän. Tämä yhteinen dialogi on kehittynyt vasta jossain vaiheessa Wiiman aikuisvuosia. Tai siinä vaiheessa tulin siitä tietoiseksi. Kaipa se vaati sen, että muutaman vuoden ehdittiin ensin toisiimme tutustua. Ja että itse uutena koiranomistajana opin lukemaan ja myös onkin verran puhumaan koirakieltä, tai sen ihmisversiota :) . 

Joskus sanotaan, että "koira toimii kuin ajatus", ja siltä minustakin Wiiman kanssa nykyisin tuntuu. Tai siis toki on Wiimalla omia mielipiteitä eikä se ole mikään minun lapaseni jatke, vaan itsenäinen koira, mutta tiedän voivani siihen luottaa ja, että se tekee aina olosuhteisiin nähden parhaansa. Ja toisaalta olen oppinut tuntemaan Wiiman niin hyvin, että melko hyvin tiedän jo etukäteen, miten se suhtautuu eri asioihin tai käyttäytyy eri tilanteissa. 

Kuten dialogista kirjoitin edellä, niin tunnen, että tämäkin toimii myös toisinpäin - ilokseni näyttää siltä, että Wiimakin kokee, että minun toimintani on riittävästi ennakoitavaa ja se näyttää voivan minuun luottaa. Kun jotain erityistä on tapahtumassa niin Wiimalla on tapana vilkaista minua ja tarkistaa miun suhtautumiseni. Tai jos se tarvitsee apua, niin se hakee sitä luotani (vaikka on kyllä myös sinnikäs yrittämään itse, jos on sen tyyppisistä asioista kyse). Tai jos joskus joudun pyytämään siltä jotain sen mielestä epämiellyttävää, niin kerrottuaan mielipiteensä, se yleensä toimii juuri niin kuin pyydän <3. 

Ja kun alussa sanoin, että minusta tuntuu, että Wiima on nyt parhaassa iässään, niin se johtuu juuri noista yllä kerrotuista asioista. Yhteiselo on nykyisin niin helppoa ja sujuvaa. Lisäksi vanhuuden kremppoja, jotka taas tuovat uusia haasteita, ei ole vielä näkyvissä, eikä toivottavasti vähään aikaan.  

Wiimalla on myös tärkeä tehtävä. Tai sillä on monta tehtävää - ensiksikin tietenkin tuoda lämpöä ja iloa perheeseen vain kuulumalla joukkoomme. Lisäksi se on antanut minulle ihan mahtavan uuden harrastuksen, josta en ollut millään tavalla tietoinen ennen koiran tuloa perheeseen. Wiiman myötä olen astunut mukaan yhdistystoimintaan, opetellut koulutuspsykologiaa, eläinten oikeuksia, koiraharrastuslajeja ja kaikkea mitä eläinten pitoon ja niiden kanssa tekemiseen liittyy. Harrastuksen lisäksi olen saanut 'koirapiireistä' paljon uusia koirahenkisiä tuttuja ja ystäviä. 

Mutta kaikkein tärkein työ Wiimalla on olla minun private trainer, sillä työskentelen konttorissa ja teen istumatyötä. Keski-ikä, pahus sentään, on alkanut näkyä ympärysmitassani. Jos ei Wiimaa olisi, en ikipäivänä jaksaisi ja viitsisi päivästä toiseen ulkoilla ja liikkua niin paljon kuin pitäisi, vaan sohva kutsuisi väsynyttä luokseen työpäivän jälkeen. Koiran kanssa ei sohvailu ole mahdollista ja ulos on lähdettävä säällä kuin säällä ja se on meille molemmille erityisen winwin 😊👍!

Kysymyksiä ja vastauksia - vuodelta 2012 :)

Jossain vaiheessa täällä Blogistaniassa kiersi erilaisia "Kysymyksiä ja vastauksia"- aiheisia haastekirjoituksia. Minullekin sellainen tai sellaisia tuli, mutta jostain syystä yksi niistä on jäänyt tuonne blogin luonnoksiin roikkumaan, enkä ole tullut kirjoitusta julkaisseeksi. Nyt kävin luonnoksiani läpi, joista muut poistin keskeneräisenä, mutta tämä oli siellä ihan valmiina, niin päätin sen julkaista, tämän uudemman alustuksen kanssa.

Alla olevat vastaukset olen siis kirjoitellut marraskuussa vuonna 2012, kun Wiima oli puolivuotias ja itse olin tuore ensimmäisen koiran omistaja.
Vaikka olen silloin haikaillut jopa agilitya harrastukseksemme, niin siitä ei sellaista tullut joitakin alkeiskurssia ja hömpöttelyjä lukuunottamatta. Rallykurssille sen sijaan hakeuduin heti tuon vuodenvaihteen jälkeen, eli Wiima oli n 8-9 kk kun olimme ekalla rallytunnillamme.
Lisäksi harrastuspakettiimme on tullut Nose Work, josta en osannut tuolloin vielä edes haaveilla.

Bordererrieri Rölli, joka eka kohdassa mainitaan, on lähtenyt jo sateenkaarisillalle. On oikeastaan Röllin ansiota (ja poikani ansiota, koska hän alkoi koiraa kinuta), että uskalsin koiranottoa edes lähteä suunnittelemaan, koska olin lapsena ollut niin allerginen. Mutta lääketieteellisen siedätyksen ja Röllin kanssa tehtyjen kokeilujen myötä oman koiran ottaminen perheeseen alkoi tuntua mahdolliselta.

***

1. Miten päädyit juuri siihen rotuun, joka sinulla on? Allergiasiedätyksen aikana oli kolme pitkää vuotta aikaa miettiä. Ja montaa rotua mietimmekin. Pitkän aikaa oli ykkösenä yksi toisenlainen suosikkirotuni, eli borderterrieri. Tämänrotuinen hoitokoira meillä aina silloin tällöin vieraili ja se oli (ja on) meille tosi rakas. Mutta silti kaiversi että olisiko vielä jokin muu rotu, jota en edes osannut ajatella.

Törmäsin tutkimuksissani suomenlapinkoiraan ja sen luonne ihastutti heti - siinä olisi meidän koiramme! Aprikoin kuitenkin, sillä googlaillessani ja näyttelyissä näkemäni lapinkoirat olivat hyvin paksuturkkisia ja itse hain hieman kevyempiturkkista rotua. Eräänä iltana taas asian parissa googlaillessani törmäsin kuvaan jossa oli ihan erityinen lapinkoira - ja ihastuin heti! Se oli muuten Nutukas Ursula! Ihmettelin, mikäs se tuollainen kevyemmän oloinen lapinkoira oli, ihana turkkikin ja kaunis rakenne. Silloin vasta löysin paimensukuisen lapinkoiran luokse - luin siitä,  otin yhteyksiä kasvattajiin, kävimme katsomassa niitä ja sitten päätimme että sellainen meille tulisi. Olin ihastuksissani siitä että siinä on koira, joka näyttää koiralta, ei jalostettu mitään liikaa eikä mitään liian vähän vaan juuri kaikki tarpeellinen ja ihana lapinkoiran luonne. Emmekä ole katuneet päivääkään!
(edit 7.12.2019: olen myöhemmin ymmärtänyt, että myös valtalinjassa on variaatiota: löytyy maltillisempaa turkkia ja paimenkoiramaisempaa rakennetta kuin näyttelyissä menestyvissä suomenlapinkoirissa)

2. Onko koiraasi luultu jonkin muun rodun edustajaksi, minkä? Kyllä, varsin usein "susikoiran" (nimenomaan yleensä tällä termillä) pennuksi! Mutta valkoiset tassunkärjet ja taipuva häntä paljastaa aika äkkiä lapinkoiraksi! Wiiman naamassa on ehkä hieman saksanpaimenkoiran kaltainen väritys, katso kuvassa..

3. Millaisia asioita puuhaat koirasi/koiriesi kanssa? Harrastuksia ja muita yhdessä tekemisiä? Mukavaa yhdessäoloa - ulkoilua yleensäkin, kaupunki- ja metsämaisemissa, mökkeilyä ja veneilyä loma-aikaan. Arkitottelevaisuustunneille osallistutaan kerran viikossa. Mielessä väikkyy agility tai jokin muu uusi hauska touhu, kenties Rally-toko, kevätkaudella aloitettavaksi.

4. Mitä kuuluu koirasi ruokavalioon? Ruokakuppi täyttyy vaihtelevasti eri sorteista, mutta usein kuitenkin joillakin näistä aineksista: nappulaa, raakakanansiipiä, raakalihatuotteita, raejuusto, piimä, luonnonjugurtti, porkkana, kananmuna, joskus kalaakin, lohta, sopivan kotiruuan jämiä myös toisinaan. Sille kelpaa kyllä ihan kaikki ja kuppi on hetkessä tyhjä ja puhtaaksi nuoltu! :)

5. Mieluisin valokuvasi koirastasi/koiristasi?  Niitä on kyllä tosi monta. Mutta laitan tähän pari:

Tässä kännykällä napatussa kuvassa Wiima on 8 vkoa.
Hymyilyttää huomata ettei mimmi ollut tuolloin paljon porkkanaa suurempi!

Tässä kuvassa on jotain mistä kovasti pidän, tuossa sen katseessa on jotain erityistä. Ollaan mökillämme, aurinko jo laskee ja Wiima tähyää terassilta merelle

7. Mitä koirasi tykkää hoitotoimenpiteistä kuten kynsienleikkuu? Suihkutus? Hampaiden harjaus? Wiima on oppinut sietämään kynsien leikkuuta juuri ja juuri, istuu paikallaan, mutta välillä tsekkaa josko "hoidosta" voisi liueta. Suihkutus menee mennen tullen, tuntuu olevan jopa lähes kivaa. Hampaiden harjaus, mm, se on kyllä vähän sirkusta vielä - osin siksi, ettemme ole saaneet siihen kunnon rutiinia, kun se homma pakkaa unohtumaan välillä ja korvautuu dentastickseillä.

8. Miksi koirasi/koiriesi nimi on se mikä se on? Oliko muita vaihtoehtoja nimeksi? Kotimaisen rodun ollessa kyseessä halusimme nimeksi suomalaisen luontoaiheisen sanan. Meillä oli listalla monta kaunista nimeä, Usva ja Utu, Kukka ja Noita ainakin, Juniori sai kunnian tehdä valinnan. Hän valitsi Viiman ja se sopiikin vauhdikkaalle typykälle mainiosti. Päätimme vielä kiepauttaa V:n W:ksi, koska kyseessä on iki-Wanha rotu.

9. Mikä oli ensimmäinen asia tai taito jonka koirallesi/koirillesi opetit? Luoksetuloa alettiin opetella heti ekasta päivästä lähtien. Istumisen se tosin oppi nopeammin, sen se oppi päivässä pian kotiutumisen jälkeen, kun taas - melko hyvin toimivaa - luoksetuloa hiotaan vieläkin :)