Luoksetulo - koiran tärkein taito

Osallistuin Wiiman kanssa luoksetulokurssille joitakin vuosia sitten, kun tuntui, että luoksetuloharjoituksemme eivät edistyneet ja luoksetulosanakin oli Wiiman korvissa muuttunut jotenkin sanahelinäksi.

Kurssi oli minusta todella hyvä - se antoi hyvät ja toimivat eväät luoksetulon harjoitteluun, ja saimme luotua taitoihimme kaivattua ryhtiliikettä. Wiiman kanssa luoksetulo ei ole koskaan ollut mikään itsestäänselvyys - se on luonteeltaan niin itsenäinen, että vaikkei se varsinaisesti koskaan karkaile, niin se voi vetää etäisyyttä minuun enemmän kuin haluan, ja tällöin luoksetulovihjeen pitäisi olla toimiva!. 

Kirjoittelin aikanaan artikkelin kurssin sisällöstä Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran lehteen Reviiriin, ja nyt päätin kopioida artikkelin myös tähän blogiin itselle muistiinpanoksi ja toivottavasti myös hyödyksi jollekulle satunnaiselle blogini lukijalle :) .  

4-vuotias Wiima 💓

**************

(Julkaistu Reviirissä v. 2016)

Luoksetulotaitojen kohentamista eli Wiima koulun penkillä

"Luoksetulo vihjeestä on koiran tärkein taito! Vaikka et mitään muuta koirallesi opettaisi, panosta tähän kunnolla! Varma luoksetulo voi joskus jopa pelastaa koirasi hengen. "

Tällaisia lauseita luin alkutalvesta erään koirakoulun luoksetulokurssin mainoksesta. Teksti osui ja upposi! Olin pannut merkille, että koirani Wiiman luoksetulot olivat toisinaan vähän viipyileviä. Eihän Wiima ikinä kauas karkaillut ja tulihan se toki useimmiten kutsusta luokse, mutta joskus vähän omassa tahdissaan, jos käsillä oli jotain kiinnostavampaa. Luoksetulossahan on se vaikeus, että ohjaajan pitäisi olla koiran mielestä kiinnostavampi kuin koko muu maailma ja joskus kävi niin, että kiinnostavuuteni vähän rakoili. Koira punnitsee luoksetulovihjeen kuultuaan mitä sen on kannattavinta tehdä, lähteäkö jänisjahtiin vai palatako emännän luokse - näitä koiran tekemiä vertailuja voi olla välillä vaikea voittaa.

Luoksetulon klassinen ehdollistuminen

Päätin yrittää asiaan muutosta ja lähdimme Wiiman kanssa hakemaan vauhtia harjoitteluun luoksetulon tehokurssilta. Ensimmäisellä tunnilla kuulimme koiran oppimisen ja palkitsemisen teoriaa. Puhuimme myös luoksetulon ns. klassisesta ehdollistamisesta, tunnethan tarinan "Pavlovin koirista"? Klassinen ehdollistuminen tarkoittaa, että harjoiteltu toiminto automatisoituu; koira alkaa refleksinomaisesti toimia ärsykkeestä ( = kutsu) aina samalla tavalla ( = tulla luokse). Käytöksen automatisoituminen tasoittaa tilannetta ohjaajan hyväksi muun maailman houkutusten ja luoksetulon välillä. Koira ei ehdollistuttuaan tule punninneeksi luoksetulon kannattavuutta jänisjahtiin verrattuna, vaan refleksinomaisesti palaa luoksesi kutsun kuultuaan - näin siis ainakin teoriassa.
Klassinen ehdollistuminen luoksetuloon vaatii koirakolta kuitenkin paljon harjoittelua, toistoja ja ohjaajan sinnikkyyttä, päättäväisyyttä ja mielikuvitusta.

Wiima-tyllerö vuonna 2016. Tässä harjottelemme luoksetuloa liinan kanssa.

Valitse luoksetulolle vihje

Kurssilla nostettiin aiheeksi myös luoksetulovihjeenä käytettävä sana tai ääni. Saattaa kannattaa valita kokonaan uusi sana, mikäli koira on jo oppinut suhtautumaan aiemmin käytössä olleeseen sanaan välinpitämättömästi. Saatat myös haluta harkita jotain ihan muuta ääntä, esimerkiksi pilliä. Pillin etuna on, että se kuulostaa aina samalta, kun taas sana voi kuulostaa koiran korvissa ihan erilaiselta, kun lausut sen normaaliäänellä tai jos joudut huutamaan koiran ollessa kauempana. Pillissä ei myöskään kuulu omat mielialasi - luoksetulokutsun äänenpainoon kun saattaa livahtaa tiukahko sävy, jos koira antaa odottaa itseään. Niinhän ei pidä antaa käydä: kutsun ja luoksetulon pitää aina olla koiralle iloinen asia. Toisaalta valittuasi luoksetulovihjeeksi pillin vihellyksen, on pillin oltava aina mukanasi.

Valitsitpa sitten kokonaan uuden sanan tai pitäydytpä vanhassa, niin kannattaa aloittaa kutsusanan vahvistamisella. Niin, että koira varmasti tietää, mitä siltä odotetaan, kun kutsu kuuluu. Niinpä ekalla kurssitunnilla ja kotiläksynä koko viikon ajan kertasimme koiralle luoksetulovihjettä. Oli tärkeää pitää huoli siitä, että koira tässä vaiheessa voisi joka kerta onnistua tehtävässä. Sitä piti siis kutsua vain sellaisissa tilanteissa, kun olisin 'satavarma', että koiruus kutsun kuultuaan kipittäisi luokseni. Haasteiden aika olisi myöhemmin.

Vain onnistuneita harjoituksia

Harjoittelimme Wiiman kanssa seuraavan viikon kuten en olisi ikinä ennen luoksetulokäskyä sille antanut. Kutsuin sitä sisällä kun se jo oli valmiiksi lähistöllä, silloin kun se omasta halustaan oli tulossa minua kohti, ulkona remmilenkeillä, kun mikään muu ei erityisesti kiinnostanut. Välillä tein harjoituksen kertaluonteisena ja välillä tein luoksetulosta leikin; kutsuin Wiimaa luokseni muutamaan peräkkäiseen otteeseen, leikkipalkalla.
Jos minun tuli erityinen tarve saada koira lähelleni, enkä ollut varma tulisiko se, silloin käytin toista samantapaista käskyä, jota käytän hihnalenkeillä ja vältin käyttämästä valitsemaani varsinaista luoksetulokäskyä, josta piti nyt tuleman taikasana!

Kouluttajan ohjeiden mukaan harjoituksia tuli tehdä päivittäin. Jos teet vaikka kolme päivittäistä lenkkiä koirasi kanssa, sisällytä niihin kuhunkin ainakin kymmenen luoksetulotoistoa - päivässä saat kokoon vähintään kolmekymmentä toistoa, viikossa yli kaksisataa.

Wimppulation ❤

Koirat voivat toisinaan kyllästyä toistoihin nopeasti, joten ohjaajalla on haasteellinen tehtävä tehdä harjoitteista sellaisia, että koiralla on koko ajan hauskaa. Palkkioissa vain mielikuvitus on rajana ja koira rakastaa yllätyksellisyyttä: parhaat herkut, kivoimmat lelut ja leikit ja tai jotain muuta, mitä koira sillä hetkellä erityisesti haluaa, päästä nuuskimaan, päästä ruokakupille tai muuta koiralle merkittävää. Hyödynnä ruokintahetket ja maaston kepit ja kävyt. Tämä on tärkeää, jotta luoksetulo yhdistyy koiran ajatuksissa iloisiin asioihin.

Pidä harjoituksissa varasi, ettet tule houkutelleeksi palkinnolla, vaan koiran tulee aloittaa luoksetulokäytös ennen palkinnon esittelemistä. Houkuttelussa on vaarana, että koira oppii tarkistamaan palkinnon laadun ennen tuloa eikä viitsi reagoida, jos palkinto ei kiinnosta.

Namipalkkauksen osalta sain pienellä idealla Wiimaan vauhtia, kun kutsuttuani sitä heitinkin herkkunamit vierimään sen sijaan, että olisin vain antanut ne sille suuhun. Näin herkkupalan lisäksi palkintoon kytkeytyi pieni jahtaus- ja maan nuuskintaleikki namien löytymiseksi - namien etsiminen on Wiimasta todella kivaa. Kannattaa kiinnittää huomiota namien heittosuuntaan ja heittää ne koirasta poispäin, itsesi taakse, jolloin namien suunta edelleen tukee sinun luoksesi tulemista.

Kaksi koiraa, kumpi onkaan Wiima Wimpsahdus?

Kiinnitä harjoituksissa myös huomiota siihen, että koira luoksesi tultuaan, myös jää lähellesi kunnes saa lähtövapautuksen. Joskus nimittäin voi käydä niin, että koira oppii syöksähtämään paikalle, ja syötyään ohikiidossa palkintonamin ryntää taas omille teilleen ennen kuin ehdit sanoa kissa. Itse pyrin vaikuttamaan tähän asiaan siten, että namitan välillä koiraa vielä sen jäätyä vierelle, jotta se luoksetultuaan jäisi paikoilleen odottamaan lisäherkkuja kunnes vapautan sen matkoihinsa uudelleen. Koiraa ei kannata myöskään - milloin mahdollista - heti kytkeä hihnaan sen tultua luoksesi. Kytkemisessä on vaarana, että luoksetulo alkaa koiran mielessä yhdistyä vapauden menettämiseen.

Lisää harjoituksiin häiriöt - harjoittele eri paikoissa

Kun seuraavalla viikolla kokoonnuimme taas yhteen, olivat kaikki kurssilaiset tehneet kotiläksynsä ja jokainen koira ymmärsi vihjeen ja luoksetulon välisen yhteyden, jopa pillin uutena välineenä valinneet olivat onnistuneet liittämään vihjeen käytökseen. Itselläni oli helpompi sarka, koska pitäydyin vanhassa luoksetulovihjeessä, olihan se kuitenkin meillä aika hyvin toimiva jo ennen kurssiakin.

Nyt puhuimme häiriöistä ja luopumisesta sekä etäisyyden vaikutuksesta. Aika moni koira on tottelevainen ja kipittää kiireesti paikalle, jos ympärillä ei tapahdu mitään merkittävää. Mutta kun harjoitukset siirretään ulos ja häiriötä pikkuhiljaa tarkoituksella lisätään, joutuu omistaja kilpailemaan koiran huomiosta kaiken sen kivan ja jännittävän kanssa, jota koira ympärillään näkee. Etäisyyskin on vaikuttava tekijä - lähellä oleva koira on yleensä helpompi houkutella luokse kuin kauemmas juossut.

Jotta koira selviäisi näistä kaikista haasteista, tulisi kaikkia tilanteita harjoitella. Koiran voi nimittäin olla vaikea yleistää oppimaansa käytöstä eri tilanteihin ja paikkoihin. Hakeudu siis harjoittelemaan erilaisten häiriöiden äärelle; luontoon riistahajujen keskelle, lammashaan vierelle, ihmispaljouteen ja muihin haasteellisiin paikkoihin. Voit myös itse rakentaa häiriöitä: pyydä ystäviesi ystävällisiä koiria paikalle ja harjoittele niiden läheisyydessä tai aseta koirasi ruokakuppi luoksetulolinjalle, niin että koirasi joutuu sen luoksetullessaan ylittämään. Harjoittele myös eri etäisyyksiltä, koiran ollessa vierellä sekä kauempana. Etäisyysharjoituksissa hyvänä apuna on pitkä liina, mikäli olet epävarma luoksetulon onnistumisesta - ehdit loikata liinalle, jos koiralle tulisikin muita ajatuksia kuin luoksetulo. Samalla koira saa pienen opetuksen, ettei muu käytös edes onnistu kuin luoksetulo.

Toistot ja onnistumiset ovat tärkeitä

Kun lisäät haastetta harjoituksiin on hyvä pitää mielessä ns 80-20 sääntö: pyri siihen, että vähintään 80 % luoksetuloharjoituksista onnistuu, sillä koira oppii onnistumisista.

On myös toinen "sääntö", joka on hyödyllistä tietää: 20-20-20. Eli koiran voidaan teoriassa todeta ehdollistuneen luoksetulokäskylle, kun luoksetulo onnistuu kaksikymmentä peräkkäistä kertaa kahdenkymmenen eri häiriön äärellä, kahdessakymmenessä eri paikassa. Siitä saa vähän viitettä tarvittavasta harjoitusten määrästä.

Wiima wauhdissa ❤

Luoksetulon latenssi - mitä se tarkoittaa?

Kolmannella ja viimeisellä kurssikerralla puhuttiin latenssista eli siitä ajasta, joka koiralla menee vihjeen kuultuaan siihen, että se reagoi vihjeeseen. Latenssi tulisi saada mahdollisimman pieneksi eli koiran tulisi reagoida luoksetulovihjeeseen mahdollisimman nopeasti. Kurssilla esiteltiin harjoitusmetodiksi sellaista, hitaat luoksetulot jätetään palkitsematta. Päätä ensin kriteeri, missä ajassa haluat, että koirasi reagoi vihjeeseen. Jos luoksetulo viipyy kriteeristäsi, koira jää ilman palkkaa ja saa sen tavoittelemaan palkkaa suuremmalla energialla seuraavalla kerralla. Ja sitten tietenkin juhlat pystyyn, kun koira reagoi kriteerisi mukaisessa ajassa.
Harjoittele kuitenkin tätä vasta kun luoksetulosta on muodostunut vahva käytös, jottei palkatta jääminen syö hyvin alkanutta luoksetuloa.

Suhtaudu jokaiseen luoksetuloon ihmeenä ja palkkaa joka kerta

Itse en ole edennyt harjoittelussa vielä tuohon kurssilla aiheena olleeseen reaktioajan järjestelmälliseen lyhentämiseen, enkä itse asiassa ole varma tulenko niin edes tekemään. Olen keskittynyt vain vahvistamaan itse luoksetulokäytöstä erilaisissa häiriöissä. On ollut ilo huomata miten Wiiman luoksetulot ovat kevään aikana järjestelmällisen harjoittelun myötä hienosti nopeutuneet ja varmistuneet ja harjoituksemme jatkuvat edelleen. Tällä asialla on ollut piristävä vaikutus myös ihan perushihnalenkkeihin: nykyisin tulee otettua lelut taskuun jokaiselle lenkille ja harjoitusten johtaessa nyttemmin lähes poikkeuksetta onnistumisiin, tulee ulkoillessa leikittyä Wiiman kanssa aiempaakin enemmän! Tällä on ollut muuten positiivisia vaikutuksia kontaktinpitoonkin, joka on hyvä juttu!

Tällä kurssilla oivalsin, miten pieniksi paloiksi kaikki koiran oppiminen pitäisi pilkkoa. Ja miten toistot ja onnistumiset ovat kaiken A ja O. Ennen kurssia suhtauduin koiran luoksetuloon jonkinlaisena itsestäänselvyytenä, ikään kuin kerran opittu taito, aina osattava taito. Nyt ymmärrän, että jokaiseen luoksetuloon olisi suhtauduttava pienimuotoisena ihmeenä, koiran päättäessä kaikesta maailman kivasta huolimatta valita minut.

En ole ihan varma siitäkään, että saavutammeko Wiiman kanssa ikinä varsinaista klassista ehdollistumista luoksetuloliikkeessä, mutta varmuutta luoksetuloon olemme silti jo tähänkin mennessä saavuttaneet rutkasti. Ja se on hyvä juttu se!

******************

Sellainen oli artikkeli, jonka joskus kirjoitin. Tuosta kurssista on ehtinyt kulua jo - kääk, miten aika rientää - viitisen vuotta. Edelleen kuitenkin muistelen tätä kurssia ja pidän Wiimalle periodeja, jossa vahvistelemme luoksetuloa suunnitelmallisesti - sekä palkkaan yhä edelleen jokaisen luoksetulon. Palkan ei tarvitse olla aina taskunpohjalta löytyvä nami, vaan vaikka maasta löytyvän kävyn heittäminen saalistettavaksi. Sen olen kuluneina vuosina oppinut, että luoksetulon vahvistamisen ei ole koskaan valmis, vaan jatkuu koiran koko elämän ajan. 

Elämäni koira ❤

Ristiriitainen käsi ja mitä jos ei namipalkka toimi?

Silmiini osui jokin aika sitten netissä kirjoitus siitä, miten ihmisen käsi voi olla koiralle varsin ristiriitainen asia - etenkin pennulle, jonka kanssa vasta aloitellaan yhteistä elämää.
Käsi hellii, käsi ruokkii, käsi rapsuttelee, käsi myös estää, pakottaa, rajoittaa, käsi pitää kiinni - koiran voi olla vaikea päättää, että mitä mieltä se olisikaan noista kahdesta hetkuttimesta, jotka meidän ihmisten olkapäistä roikkuu, kun ei voi olla varma, millaista asiaa sillä lähestyvällä kädellä milloinkin on.

Tihku 13 viikkoa, hieno ja reipas pentu ❤,
toinen korva lepattaa edelleen, jännä seurata mitä sille tapahtuu. 

Kirjoitus osui oikeastaan silmiini täydelliseen aikaan kun olin juuri itsekin joutunut miettimään asiaa oman koiranpitoni kannalta. Olin nimittäin joutunut toteamaan muutaman sellaisen tilanteen, että kun asiat oli Tihku-pennun mielestä mukavimmillaan, ja jos vaikka olin sellaisella hetkellä kumartumassa Tihkun puoleen, se saattoikin vetytyä läheltäni kauemmas. Tai sattui sellaistakin, että Tihku ihan vaan väisti kättäni kun olin aikeissa sitä silittää. Ja sellaistahan en tietty halua ollenkaan, kun minunhan päinvastoin pitäisi olla pennun tärkein turvasatama.
Havainnot liittyvät siis vain suhteeseeni Tihkun kanssa, Wiima toki tuntee minut jo perinpohjin ja meille on kehittynyt hyvä luottamus. 

Tihkukin periaatteessa nauttii kosketuksesta, tulee mielellään syliin ja nauttii kosketuksestakin, mutta tuollaisia tilanteita on kuitenkin välillä tullut eteen, joissa Tihku valitsee väistämisen.

Tihku Turun Kupittaan puistossa harjoittelemassa koiraohituksia. Toiset koirat hieman kiihdyttävät sitä.

Kovin monta koiraa emme nähneet vaikka Kupittaa on yleensä täynnä koiria, mutta ne muutamat kohtaamiset menivät ilokseni melko hyvin ja rauhallisesti. 

Kuvassa ollaan Kupittaan lumisessa Lasten Liikennepuistossa.

Summailin mielessäni Tihkun käytöstä ja tajuan toisaalta todella hyvin mistä se kumpuaa. Tihku on pentu eikä vielä ymmärrä mitä kaikkea voi tehdä ja mitä ei. Joudun kieltämään sitä Wiiman kimpussa olemisesta (Wiimalla on liian pitkä pinna..) tai joudun rajoittamaan sen oloa tai tekemisiä eri tilanteissa - toki aina koitan olla innovatiivinen ja ennakoida tai käyttää muita ns. koiraystävällisiä keinoja, mutta rehellisesti sanoen, en aina tilanteen sattuen ehdi, vaan sitten on otettava pentu syliin tai muuten estettävä sitä tekemästä jotain, missä se voi itse loukata tai toisaalta tuhota jotain, mitä ei pitäisi. 

Kunhan tässä tullaan tutummiksi, niin kaipa asia korjaantuu itsestäänkin luottamuksen kasvaessa. Mutta aloitin myös ihan tähän asiaan liittyvät harjoituksetkin, jotta saisin vahvistettua sitä, ettei käteni tai lähestymiseni tarkoita epämiellyttäviä asioita, vaan miellyttäviä tai ainakin sellaisia, joihin koira voi mielessään valmistautua.

"Kuka minua tuijottaa?"

Minä ottamassa nojatuolissa nokosia ja sain seuraa - torku nyt sitten tällaisen silmäilyn alla ❤😃

- nykyisin kun nostan Tihkun syliin, sanon vihjesanan Nosto. Olen jo nyt huomannut, että tämä toimii - Tihku rentoutuu nykyisin nostossa eri tavalla tietäessään mitä tapahtuu ja voidessaan valmistautua nostoon. 

- syötän Tihkulle nameja ja toinen käteni puuhailee samalla omiaan Tihkun sivunäkökentässä ja välillä silittelee pentua. Niin toivon vahvistavani sitä, että lähistöllä puuhaileva ja koskettava käteni ei tarkoita ikäviä vaan kivoja asioita. 

Tuossa alussa mainitsemassa kirjoituksessa (Eläinkoulutusblogi, Jaana Pohjola) muuten annettiin sellainen vinkki, että jos joskus joutuu koiralle tekemään pakottavin keinoin käsillään jotain sellaista, mistä koira ei tykkää, niin voisi kannattaa pitää kädessään hanskoja, jolloin omat kädet säilyvät "puhtaina" koiran mielessä. En ole tällaista itse tullut tehneeksi, mutta ihan hyvä vinkki, joka voi olla hyvä pitää korvan takana ainakin pentua hoitaessa.

*****

NAMIPOHDINTOJA

Olen myös pohtinut viime aikoina namipalkkausta. Haluan käyttää ruokaa ja herkkuja koiran palkitsemisessa, koska niiden avulla on helpompaa (kuin esim lelulla) palkata koiraa pitkäkestoisesti, syöminen laskee virettä ja positiivisen koulutusmenetelmän toteuttaminen hieman kärsii jos namit puuttuvat työkalupakista.

Tihku tutustuu hevosiin.
Varsin rauhassa hän niitä katseli, eikä olisi millään malttanut jatkaa matkaa.

Wiima on ahne ja ellen väärin muista, se on aina ollut. Tihku taas - sille maistuu ja ei maistu. Kotona kyllä maistuu, mutta voi toisaalta esimerkiksi jättää osan ruokaansa syömättä. Ulkona namit toimii tiettyyn pisteeseen asti, mutta sitten Tihku alkaa tuhahdella nameille. Ja saman olen saanut huomata pentukurssilla, namit toimii välillä ja tiettyyn pisteeseen asti - riippuu paljon myös Tihkun vireestä, mutta sitten on hetkiä kun voin seistä vaikka päälläni ja namit ei maistu - leluista Tihku on onneksi  innostunut, joten saan palkattua niillä, mutta haluaisin kovasti pitää myös namit työkalupakissa.

Onkohan blogin lukijoissa koiraihmisiä, joilla on ollut sama tilanne ja miten olet toiminut? Kertooko pentuiän nirsous nirsoudesta myös kasvaessa? Onko nirsouden kannalta eroja uroksissa ja nartuissa vai onko yksilökysymys? Tosi mielellään lukisin kokemuksistasi kommenttikentästä :). 

Olen nyt koittanut nostaa ruuan arvoa niin, että Tihku saa usein päivän yhden ruoka-annoksensa (kolme ateriaa päivässä) taskusta ulkona palkintona kontakteista ja muista hyvistä jutuista. 

Lisäksi olen alkanut harrastaa "vauhtinamittamista" (oma termini 😃) eli vaan heittelen namia ensin yhteen suuntaan, Tihku syöksyy perässä ja syö nappulan, ja sitten se alkaa juosta minua kohti ja heitän toisen nappulan toiseen suuntaan, ja taas hän syöksyy perään, käy syömässä nappulan ja taas minä heitän ja hän syöksyy, ja niin edelleen - siitä namien syömisestä tulee sellainen hauska leikki. Toivon, että leikkiin liittyvä hauskanpito nostaa myös namin arvoa. Tihku ainakin tästä leikistä kovasti innostuu :).

Ylipäätään on vierivä nami kiinnostavampi kuin kädestä tarjottu nami, ja jos vaan mahdollista ja tilanteeseen sopii, niin pyrin palkatessani näin tekemään. Tätä käytin ja edelleen käytän Wiimankin kanssa kun haluan saada rouvaan vähän vauhtia ja nostaa virettä. 

Ja tietenkin namien laatu - välillä ruokanappulaa, mutta myös mm keitettyä maksaa, täyslihaherkkuja, juustoakin pienissä määrin sekä jopa lohipasteijatuubia oon käyttänyt - eli koitan varioida palkkoja haasteen mukaan ja että ne olisi yllätyksellisiä.

Jos sinulla siis on muita keinoja tai kokemuksiasi asiasta, niin niistä olisi hurjan kiva kuulla!

Tihku te on on huljan waalallinen koilanpentu 😄💗

Luopuminen - hauska koulutuspeli

Kolmannella pentukurssikerralla meille esiteltiin hauska luopumiskäytökseen liittyvä koulutuspeli, josta hieman innostuin! Kolmannella tunnilla oli kyllä muutakin mielenkiintoista, mutta kirjoittelen siitä oman postauksen. 

Tämän uuden metodin Tihku hoksasi muutamassa minuutissa, ja sen jälkeen taitoa on testattu elävässä elämässä, ja se todellakin toimii! Koulutuspelissä lähdettiin liikkeelle siitä tilanteesta, ettei koiralla vielä ole mitään mistä pitäisi luopua! Kyllä, näinkin päin sen voi tehdä!

Tihku Tiihonen Turussa

Päätä ensin mitä vihjesanaa haluat käyttää, kun haluat koiran irroittavan otteensa, kuten esimerkiksi Jätä tai Kiitos tai Irti. Seuraavaksi varaa taskuun nameja ja ota yksi käteen. 
Sano koiran nimi ja sano "Irti", sitten pudota nami koiran vierelle sen löydettäväksi. Toistele tätä muutaman toiston seteissä.
Muutaman toiston jälkeen, ryhdy kumartumaan vihjesanaa sanoessasi koiran puoleen, kuten tekisit jos sillä oikeasti olisi suussa jotain, voit jopa koskea ohimennen kuonoon, sitten "Irti" ja heitä nami maahan koiran poimittavaksi, koiran mielestä homma on hauskempaa, jos nami myös vierii hieman.

Koiralla ei siis harjoituksen aikana ole mitään mistä sen pitäisi luopua, vaan se oppii, että valitsemastasi vihjeestä putoaa herkku maahan. 

Ylläolevan harjoituksen teimme tunnilla, ja Tihku selvästi hoksasi, että vihjesanasta putoaa nami.
Seuraavaksi lisäsin vähän häiriötä, eli kurssirepussamme olevan lelun ja kun Tihku oli menossa lelulle, niin toistin taas vihjesanan, Tihku kääntyi ja nami putosi kädestäni. 

Ja siinä se on, koko temppu! Yksinkertaista vai mitä, mutta todella toimivaa! Ja vaikka on näin simppeli juttu, ei tällainen harjoittelu ole tullut omaan mieleeni - koiran koulutus se on oikea oivalluslaji 😊!

Putoilevat namit olivat Tihkusta niin kivoja, että hän vallan innostui harjoituksesta ja häntä heiluen odotti seuraavaa putoavaa namia. Kun treenejä jatkaa kotona, niin kannattaa muistaa vaihdella herkkuja ja tarjota pääasiassa oikeasti hyviä herkkuja ruokanappulan sijaan.

Turun Hansakorttelissa on näin hieno lasilattia, josta näki läpi alakertaan asti.
Tuntui kuin olisi ollut keskellä maalausta - niin kuin oikeastaan olikin 😊

Pääsin heti testaamaan taitoa myös käytännössä - ensin mm. poikani hanskalla, joka päätyi pennun retutettavaksi, mutta josta hän irrotti heti otteensa, kun kuuli irroitusvihjeen, ja taas nami putosi. Jotta ilo säilyisi, niin jatkoin heti perään muutaman toiston.

Viikonloppuna kävin pennun kanssa Turussa sosiaalistumassa, ja hämmästyin miten paljon tupakan tumppeja kaduilla makaa (murr, eikö niitä muka voi laittaa roskiin tai kantaa mukana??!) Toki ne kiukuttavat minua muutenkin, mutta nytpä minulla olikin mukana pentu, joka tykkäsi poimia niitä suuhunsa! Koitimme tietenkin niitä vältellä, mutta välillä pentu oli minua nopeampi ja taas oli jostain tumppi löytynyt!
Olin ikionnellinen, että minulla oli tämä uusi työkalu käytössäni - minun ei tarvinnut repiä tumppeja Tihkun suusta, vaan tällä koulutuspelillä tumppi putosi oitis suusta, koska emäntä tarjosi parempaa ja Tihku ajatteli, että peli alkaa taas.

Wiiman, aikuisen koiramme kanssa käytän useampia luopumisvihjeitä, en oikein tiedä miksi, mutta jotenkin ne valikoituvat tilanteen mukaan. Tavallisemmin kuitenkin tullee varmaan sanottua  Jätä, kun haluan, että hän luopuu jostain hajusta tai näkemästään, mutta jos suussaan on jotain, jonka haluan itselleni, on vihjeenä Kiitos.
Siksi valitsin itse tämän koulutuspelin vihjeeksi myös sanan Kiitos, niin säilyy samat vihjeet molemmilla koirilla. 

Luopumisharjoitteluista voit lukea myös aiemmasta tekstistäni, tästä ekan kurssikerran referoinnista, jossa harjoittelimme vähän toisella tavalla sekä lisäksi tästä vanhemmasta kirjoituksesta, jossa kerron, miten Wiiman kanssa olen tullut tehneeksi, siellä kerron mm. "juoruilusta".

Aika paljon siis kirjoituksia luopumisen taidoista😊, mutta ajattelen, että se on yksi tärkeimpiä asioita, joita koiran tulisi oppia, jotta sen kanssa olisi helppoa olla, elellä ja puuhata. Tilanteet, joissa luopumista tarvitaan, ovat erilaisia, joten työkalupakissakin on hyvä olla erilaisia keinoja ja tämä hauska koulutuspeli täydentää mielestäni settiä oikein mainiosti!

Postauksen kuvat ovat tuolta mainitulta kaupunkireissulta, jolla yritettiin syödä tupakantumppeja, mutta ei sitten syötykään, kun osattiin tällainen temppu. Toivottavasti näistä tiedoista on iloa muillekin 😊!

Puuhapäivä ja Onko lapinkoira räksyttäjä, mukamas?

Tihkunen täytti 11 viikkoa 22.11. ja sai itselleen synttärilahjaksi puuhapäivän. Ilmoitin nimittäin Tihkun koirakoulun järjestämään Puuhamaahan, jota mainostettiin seuraavasti:
"Puuhamaa -tunnilla halli muuntautuu nimensä mukaisesti puuhamaaksi! Koirille on tarjolla paljon erilaisia virikkeitä, joiden maailmaan ne pääsevät tutustumaan. Puuhamaan jälkeen koira on varmasti väsynyt ja onnellinen. Puuhamaa sopii kaikille ikään ja kokoon katsomatta, puuhamaa on myös oiva tapa tulla tutustumaan halliin!"

Käytännössä halli oli jaettu kahteen osaan ja molemmilla puolilla oli erilaisia ruuanetsintäpelejä - kohteita joihin oli piilotettu ruokaa ja koira sai kulkea kohteissa itsenäisesti ja hakea namipaloja. Toisella puolella oli enemmän älliä ja miettimistä korostavia tehtäviä ja toisella puolella erilaisia alustoja - nenän käyttöä tarvittiin molemmilla puolilla :).

Tihku oli oikein reipas ja haki nameja häntä heiluen. Niin reipas, että ohjaajakin totesi, että tällä pennulla ei näytä olevan minkäänlaisia alustapelkoja. Erikoisin alusta oli potkulautatyyppinen teline, joka lähti liikkeelle, kun Tihkun etutassut olivat telineellä ja takatassut lattialla. Eipä hän ollut moksiskaan, kulki vaan takajaloillaan perässä ja sitten kiipesi kyytiin. Aika rohkeaa!

Pikku filmi puuhahommista.
(filmi ei välttämättä aukea/näy mobiilissa)

Tihku innostui rullalautailemaan, mutta kuvassa oleva ruokalabyrintti ei vielä sopinut Tihkulle - kieli ei yllä pohjaan asti. Sellainen on meillä kotonakin, mutta Tihkulaisen osalta se vielä odottelee pikkuvesselin kasvamista.

Kuono syvällä purkissa, onneksi lähti irti :) !

Haukkuuko lapinkoirat koko ajan?

Ohjaaja, joka veti tunnin, oli itselleni ennestään tuntematon. Hän ryhtyi viriketunnin edetessä pohtimaan Tihkuun liittyen, että onpas se ollut hiljaa - "Osaako se ollenkaan haukkua, kun ei ole vielä kuulunut mitään?" 

Vastasin, että kaipa se osaa jo haukkua, mutta, ettei se sitä "taitoaan" juurikaan vielä käytä, vaan on aika hiljainen pentu. Ohjaaja vastasi siihen, että outoa, kun hän vetää pentukursseja ja siellä on ollut lapinkoiria ja ne ovat haukkuneet tunneilla jo pentuikäisinä, niin, että tuli kiinnittäneeksi huomiota, miten hiljainen Tihku oli.
Ohjaaja siis käytännössä yritti kertoa, minulle, että kokemuksensa lapinkoirista, siis pennuistakin, on sellainen, että ne haukkua räköttävät koko ajan, mutta hän ei diplomaattisesti muotoillut asiaa ihan näin.

Kerroin, että tämä on haukullaan paimentava poropaimen, ja työssään niiden kuuluukin käyttää haukkua. Mutta lapinkoiran ei kuulu olla tyhjän räksyttäjä, vaan haukahdella silloin kun on asiaa.
Kerroin vielä, että minulla on kotona aikuinen lapinkoira, joka on samanlainen - ei sekään tyhjää räksytä; pihaansa vahtii ja häätää ohikulkevat kissat ja koirat, leikkiessään käyttää haukkua ja saattaa jotain asiaa viestiessään haukahtaa asiasta, mutta haukku ei jää mitenkään päälle. En esimerkiksi joudu pelkäämään, että Wiima alkaisi ylenpalttisesti haukkua kun olemme sen kanssa jossain yleisillä paikoilla tai vaikka treeneissä. Tai koiraohituksissa se saattaa haukahtaa (joo, riippuu ohitettavasta koirasta ja tahtoisin senkin haukun pois, mutten ole ihan onnistunut), mutta haukku ei jää päälle.
- Ohjaaja vaikutti selvästi yllättyneeltä näistä "hiljaisista" lapinkoiristani.

Osaa se Wiimakin haukkua 😁 ....

Onko siis niin, että valtaosa suomenlapinkoirista on niin haukkuvaisia, että pentukurssillakin erottuvat haukkunsa vuoksi? Minäkin muistan joskus lenkeillä kohdanneeni sellaisia lappalaisia, jotka haukkuvat ihan tauotta kohtaamisen ajan, mutta lapinkoirat, jotka itse tunnen - ja tunnen aika monta, eivät ole sellaisia yksikään. 

Mistä se jatkuva haukku sitten kertoo? En tiedä, mutta veikkaan, että huonot hermot liittyvät asiaan. Jalostusvalinnoissa on paljon mietittävää, enkä ollenkaan edes esitä, että ymmärtäisin siitä paljonkaan, mutta tulee mieleen, että itse jättäisin jatkuvasti räksyttävän koiran jalostusvalintojeni ulkopuolelle. Pennun ostajana kannattaa katsoa vanhempien ominaisuuksia ja itse jättäisin tällaisten vanhempien pennun ostamatta.

... ,mutta yleensä hän kylläkin tyytyy hymyilemään <3

Tulipa ikävä fiilis siitä, että lapinkoirasta tulee ihmisille mieleen sietämätön räksyttäjä. Ikävä fiilis ei siis tullut ohjaajan kommentista, vaan siitä, miten lapinkoira hänen mielessään profiloituu.
Toivon, että kaikki kasvattajat tuntisivat vastuunsa, mutta kun on kyseessä Suomen neljänneksi suosituin rotu niin kaikenlaista kasvattajaa mahtuu mukaan - kaikilla ei laatu mene määrän edelle, valitettavasti.

Miten sinä koet asian - tunnetko sinä räksyttäviä lapinkoiria vai oletko tavannut enemmän sellaisia, joiden äänenkäyttö on hallittavissa? 

Pentukurssin antia - kontakti, luopuminen ja kohdetyöskentely

Tihku on käynyt pentukurssilla turkulaisessa Pawsiteam -pentukoulussa. Nyt on takana kolme kurssikertaa, ja ajattelin kirjoitella tähän ylös mitä asioita olemme tunneilla käyneet läpi, niin voin joskus myöhemminkin lueskella, mitä tuli kurssilla opittua.
Tähän postaukseen tiivistän kaksi ekaa kurssikertaa, ja kolmas ja myöhemmät kerrat sitten omina postauksinaan.

Tihku on kurssin juniori, aloitti kurssin 9 viikon ikäisenä, kun suositusalaikäraja oli 11 viikkoa. Laitoin viestiä pentukoulun vetäjälle, josko saisimme uhmata ikärajaa ja tulla nuoremman pennun kanssa. Pentukoulun aloittaminen tuntui nyt erityisen tärkeältä, kun sosiaalistaminen on koronan vuoksi hieman hankalampaa ja myös on kesäpennun sosiaalistaminen talvipentua helpompaa, niin nämä ekat viikot keskellä pimeintä talvea on käytettävä viisaasti :) .

9-viikkoinen Tihku ekalla pentukurssikerrallaan 💗 
Halli on kooltaan iso ja pentuja kerrallaan viisi, mahdumme tunneilla hyvin pitämään oikein reilut koronaetäisyydet.

Eka kurssikerta

Ekalla kertaa harjoiteltiin kontaktia ja luopumista. Mutta ihan aluksi kuitenkin keskusteltiin palkkasanasta ja tehtiin siihen liittyvä harjoitus. Palkkasanalla on tarkoitus merkitä koiralle kun se tekee oikein. Toinen vaihtoehto tarkoitukseen on naksutin, mutta se ei ole aina mukana kun taas palkkasana on tietenkin helppoa sanoa aina kun on tarvis. Ennen palkkasanan ilmoille päästämistä on kuitenkin varauduttava, että taskussa on nameja, sillä palkkasanaa on Aina seurattava palkka.

Itselläni on jo ennestään palkkasana Jess, jota käytän Wiimankin kanssa ja se tarkoittaa Namia Tulossa - oli luonnollista valita Tihkullekin sama sana, muuten kyllä menisi kieli solmuun 😊. Olen hieman naksutellutkin Tihkulle, mutta sen olen nyt toistaiseksi jättänyt. Tavallinen tapa opettaa palkkasana koiralle on, kuten mekin teimme kurssilla: sanoo palkkasanan ja sitten nami, palkkasana ja nami ja vielä uudelleen, noin kymmenen kerran setti. Ja sitten sama setti uudelleen vielä muutaman kerran. Niin, että koira varmasti tietää, että palkkasanaa seuraa nami.

Kontaktia olinkin jo kotona Tihkun kanssa harjoitellut, ja kurssilla jatkoimme harjoituksia. Kontaktiharjoitus sujui niin, että pennun kanssa istutaan alas ja kun se katsahtaa sinua päin, niin palkkasana ja nami. Pian voi kriteeriä kiristää ja palkata koiran vasta kun se katsoo sinua silmiin.
Sitten voi namin heittää viereen, jotta kontakti katkeaa, ja kun pentu taas katsoo sinua silmiin, niin taas palkkasana ja nami. Jos ja kun tämä alkoi sujua, niin sitten lähdettiin vähän liikkeelle - peruutettiin itse  koiran edessä ja kun se katsoi päin, niin palkkasana ja nami. Tämä viimeinen harjoitus vahvistaa myös luoksetulon käytösmallia. Tihkulle nämä olivat tuttuja juttuja ja oli oikein pätevä junioripupsi <3.
Tihku on muuten myös jotenkin ihan luonnostaan ja alusta asti helposti tarjonnut kontaktia ja kysynyt asioita katseellaan, siis ihan eka päivistä asti. Muistelisin, että Wiima ei ehkä ollut tällainen pentu, vaan sen kanssa piti asia kokonaan opetella - siitäkin on kyllä kasvanut kontaktihaluinen koiruus.

Ohjelmassa oli myös luopuminen,  ja oppimismetodi oli sama, kuin miten olin itsekin Tihkun kanssa jo ennen kurssia harjoitellut. Eli herkku molempiin käsiin, toinen käsi suljettuna pennun eteen ja toinen käsi piiloon selän taa. Pentu luultavasti ensin yrittää saada namia suljetusta kädestäsi, mutta kun se edes hetkeksi vetää kuononsa pois suljetusta kädestä, niin palkkasana ja nami. Koira siis saa selän takana olevan namin luopumalla siitä, jota pidät kädessäsi.
Kun koira alkaa hoksata tilanteen, eikä enää heti syöksy kiinni suljettuun nyrkkiisi, niin siinä kohtaa on oikea hetki nostaa kriteeriä - jatkossa palkkaa pentu kun se luopuu suljetusta namikädestä JA katsoo sinua. Näin luopumisharjoittelu tukee myös kontaktia. Liitä luopumisharjoitukseen vihjesana, kun koira on hoksannut mitä siltä odotetaan, eli esimerkiksi Jätä. 

Maailman söpöin pikkunäätä - Tihku 9 vkoa

Luopumisharjoitusta kannattaa tehdä kotona ja laajentaa se sitten ulos eri paikkoihin, jonka jälkeen voit harjoitella toisilla kohteilla - laita vaikka herkkukippo keskelle pihaa, koira hihnaan ja pidä koira niin, ettei se ihan pääse herkkukippoonsa käsisi. Kun koira sitten katsoo pois kiposta, sano taas Jätä ja palkitse ruhtinaallisesti. Herkkukipon tilalle voit vaihtaa lelun tai minkä tahansa houkuttelevan asian. Muista, että myös Jättämisestä saatava palkka on herkullisuudeltaan oltava verrannollinen asiaan, josta koira luopuu, ainakin treeneissä - arjessahan sitä sitten voi tulla tilanteita, ettei taskussa ole parhaat namit, mutta jos pohjatyöt on tehty herkuilla, niin koiran motivaatio ei yhdestä kerrasta laske.

Luopuminen on hyvä taito osata, kun koirasi näkee lenkillä jotain, mitä et halua, että se ottaa suuhunsa tai jos haluat, että se kulkee edes yhden lyhtypylväsvälin haistelematta pylvään juurta 😊

Kuvissa 9 viikkoinen Tihku

Toka kurssikerta

Aiheina oli koiran virikkeistäminen ja käsikosketus. Kurssin eka puolikas oli kaikkien koirien mielestä varmasti ihan huippujuttu, sillä kouluttaja Anna oli rakentanut halliin erilaisia virikkeistämispisteitä ja tarkoitus oli, että pennut käyvät niissä vuorotellen, niin että jokainen ehtii kokeilla kaikkia.
Virikkeistämispisteet olivat itse asiassa erilaisia ruuanhakupelejä, pyyheliina, jonka sisälle piilotettiin nameja; älypeli, jossa pennun piti hoksata vetää luukkuja auki; tötteröitä, joiden sisälle laitettiin nameja; laatikko täynnä sanomalehtisilppua, jonne sekaan laitettiin nameja ja vastaavia kohteita.

Virikkeistämishetken tarkoitus oli saada meidät koiranomistajat ymmärtämään virikkeistämisen tärkeys koiran arjessa (linkki) ja näyttää siihen sopivia esimerkkejä, miten koiraa voi ruokkia muutenkin kuin ruokakupista.
Itse olenkin Wiiman kanssa sitä paljon harrastanut - lähes päivittäin piilottelen nappularuuan pitkin kotia etsittäväksi tai heittelen pihanurmikolle kelien salliessa. Käytän myös erilaisia ruoka-astioita, joiden kanssa koira joutuu hieman työskentelemään ruuan saadakseen. Kesähelteillä jäädytin koko ruuan maitopurkkiin ja Wiima sai nauttia viilentävän ruokansa pihanurmikolla - mielikuvitus vain on rajana :).
Nyt kun Tihku on tullut, niin koirot saavat yhteiset ruokansa (aamu ja ilta) samaan aikaan kupista, jotta rutiini vahvistuu, mutta Tihkun keskipäivän ruokinnassa olen käyttänyt mielikuvitusta.

Tihku pentukurssin virikkeistämishetkessä. Malttoi myös sekunnin ajan poseerata, vaikka muuten haki häntä heiluen nameja. Yksi virikepiste oli tämä lehtisilppulaatikko, jonne oli pudotettu nameja.

Yhdellä virikkeistämishetken pisteellä oli älypeli.
Jos laatikot olivat hieman auki, niin Tihku oivalsi tökkiä niitä tassulla enemmän auki, mutta suljettuja laatikoita se ei hoksannut availla - se kai olisikin jo liikaa vaadittu 10-viikkoiselta penneliltä💗

Toisella osuudella opetettiin koiralle käsikosketus. Eli siis sellainen taito, että koiran kuuluu tökätä kämmentäsi, ja se saa siitä palkan. Tämä olikin Tihkulle jo ennestään tuttua, ja tällöin voi lisätä haastetta esimerkiksi liikkumalla itse ja koira liikkuu mukanasi. Heitä "välinami" aina itsestäsi poispäin, jotta koira voi taas hakeutua kämmenen luo. 

Käsikosketus on taito, jonka koira oppii nopeasti ja siitä saa tehtyä varsin vauhdikkaankin pelin, josta koirat tykkää. Itse olen käyttänyt tätä temppua esim rallytreeneissä kun otan koiran treenivuoroon, niin saan sen paremmin kuulolle ja vireeseen kun tehdään tätä tuttua temppua muutaman kerran lentän laidalla. Lisäksi se on kohdetyöskentelyn alkeita, jota voi jalostaa pitemmälle - koira oppii, että tökkäisyllä on merkitys. 

Jokainen kurssikerta lopetetaan omalle matolle rauhoittumiseen - koira maahan petille ja nameja suuhun ja rauhallista silittelyä. Välillä voit vapauttaa pennun heittämällä namin hieman kauemmas, ja sitten taas kutsu pentu petille rauhoittumaan.

***

Ekan ja tokan kurssikerran taidot olivat sattumoisin sellaisia, jotka olivat kaikki Tihkulle tuttuja kotona tekemiemme pikku harjoitusten ansiosta, mutta olin oikein iloinen huomatessani, että taidot onnistuivat pikkuvesseliltä myös hallin häiriössä. 
Se myös jaksoi mukavasti työskennellä pieniä pätkiä - keskittyminen on pennulla vielä kovin lyhyttä ja yhteistyötä pitää tauottaa runsaasti. 

Pennun sosiaalistamista ja lumimaisemia

Pentu on vain vähän aikaa pentu ja ensimmäiset viikot 12een ikäviikkoon asti kannattaa käyttää hyväksi sosiaalistamisen merkeissä. Kaikki sellainen, mitä pentu kokee näinä ekoina viikkoina, on sille jatkossa "normaalia". Niinpä sille kannattaakin esitellä elinympäristöä mahdollisimman kattavasti, jotta sen on myöhemmin helpompi suhtautua eri tilanteihin. Ihan kaikkea ei tietenkään pennulle ehdi esitellä, mutta pentu, joka on vaihtelevasti nähnyt erilaisia ympäristöjä, myös yleistää, eli tottuu siihen, että välillä on erilaista kuin toisinaan ja siten helpommin ankkuroituu ja sopeutuu vaihtuviin tiloihin ja tilanteisiin. 

Oppiminen ei toki lopu kun pentu täyttää 12 viikkoa, mutta tietty pennun kehityskaaren mukainen oppimisikkuna kyllä sulkeutuu, joten ajankohta kannattaa todella hyödyntää 😊. Ympäristöissä kannattaa huomioida esimerkiksi ihmismäärä, kulkemisalustat (liukkaat alustat, liikkuvat alustat, korkeat paikat, jne), sekä myös äänimaailma.

Korona-aikana sosiaalistaminen on vähän haastavampaa, mutta olen koittanut viedä Tihkua esimerkiksi ostoskeskuksiin, joissa liikkuu ihmisiä ja kuulutukset kaikuu. Niissä on myös liukkaat lattiat, jotka monia koiria jännittää. 

Tihku ostoskeskuksessa
Toinen korva on noussut pystyyn, toinen vielä taitossa. Toivon, että jäisikin taittoon, mutta toisaalta tärkeintä olisi, että mainitut vekottimet ovat toimivat :D.

Tihku on aika rohkea pentu, eikä se kauheasti häiriintynyt ohikulkijoista ostoskeskuksessa, edes kun ensimmäistä kertaa kävimme. Tämän päivän reissulla keskityimme ensin vaan katselemaan ja syötiin vähän herkkuja samalla. Sain pieniä harjoituksiakin tehtyä, esimerkiksi kontaktia Tihku tarjosi aika kivastikin. Lisäksi hieman käsikosketusta ja namikäden seuraamista pienissä pyörähdyksissä ja lyhyissä seuraamispätkissä.  
Varsin pienet harjoitukset tein, lähinnä vaan siinä mielessä, että näkisin, että pystyykö Tihku keskittymään tuossa erilaisessa tilassa. Jokaisesta havaitsemastani kontaktista kyllä palkitsin, mutta muuten keskityttiin pääasiassa katsomaan ja kulkemaan. 

Tässä astutaan hissiin, ja kuten takajalasta näkyy, sinne mentiin reippaasti oikein pitkällä askelella 😀

Hei, peilissä on joku komistus 😄!

Matkustimme myös hissillä ja se olikin Tihkulle ensimmäinen kerta ikinä. Etukäteen mietin, että mitä mahtaa pentu ajatella, kun hississä on lasiseinät ja maisemat alkavat vilistä. Valmistauduin namittamaan, jos Tihku tuntisi itsensä epävarmaksi, mutta kävikin niin, että liike ja lasiseinät eivät hermostuttaneet ollenkaan, vaan eniten kiinnosti peilistä näkyvä vieras komea uros 😋.

Wiima on varsin alustavarma, mutta joitakin huomioita olen sen käytöksessä tehnyt. Yksi on sellainen, että Wiimalla oli vaikeuksia ostoskeskuksessa mennä lähelle yläkerroksen lasiseinää. Luulen, että se pelkäsi putoavansa. Siitä jäi mieleen, että jos joskus koiranpentu taloon tulee, niin tällainenkin asia on hyvä käydä pienenä kokemassa. Niin tehtiin tänään, mutta Tihkulle korkea paikka ainakaan tässä muodossa ei tuottanut mitään ongelmia, vaan ihan levollisena tiiraili alakerran tapahtumia. 

Oliks hei jottai namei kans?

Saapuessamme parkkihalliin tapahtui asia, jota en olisi toivonut tapahtuvan, mutta ei se onneksi tuntunut vahingoksi koituvan: 

Parkkeerasin autoni riviin ja katsoinkin, että vastapäisen auton valot vilkkuvat kummallisesti, mutta ketään ei istunut sisällä, vähän sitä vilkkumista ihmettelin. Otin Tihkun ulos autosta, asetin parkkihallin lattialle ja ryhdyin sulkemaan auton ovia, kun yhtäkkiä sen auton varashälytin alkoi huutaa todella kovin ja se kaikui parkkihallissa niin, että omiin korviinikin melkein sattui. 

Vähän siinä mielessäni hätäännyin, että mitenköhän se Tihku nyt tämän tilanteen hanskaa, mutta koitin tietenkin ulospäin olla ihan rauhallinen ja juttelin pennulle, että mitäs se nyt tuolla lailla alkoi huutaa. Koppasin pennun syliini, että pääsisimme nopeammin matkan päähän huutavasta autosta ja siinä edelleen rauhallisia juttelin, vähän naureskelinkin. 
Laitoin sitten pienen matkan päässä Tihkun taas maahan, auton tuutti kuului vieläkin oikein hyvin, muttei enää sattunut korvissa ja Tihku ei tuntunut panevan mekkalaa pahakseen vaan lähti reippaasti kohti menosuuntaamme ja nuuski mennessään. 

Olen ennenkin huomannut, että Tihku kestää ääniä varsin hyvin, ja se oli varmasti tässä tilanteessa onni. Olisi sille voinut syntyä joninlainen traumakin, jos olisi ollut ääniherkempi. Tai jos olisin ollut huolimaton, niin koira olisi voinut säikähtää ja karata, mutta Tihku oli tietenkin tuollaisessa paikassa koko ajan kytkettynä.

Vaikka ostoskeskuskäynti ei varsinaisesti vaikuttanut olevan Tihkulle erityisen ongelmallista ja viivyimme ehkä puolisen tuntia, niin oli se silti varsin väsyttävää pienelle pennulle. Käytöksestä aloin huomata, että sen keskittymiskyky alkoi hävitä ja kontaktia alkoi olla vaikeampi saada. Puoli tuntia oli siis ihan hyvä aika, vähempikin olisi riittänyt, mutta ei yhtään pidempi - pitenee sitten iän myötä :).

Lumisia kuvia

Turun korkeuksillekin saapui lumipeite joitakin päiviä sitten ja siitä on ollut paljon iloa niin pihalla kuin metsälenkeilläkin. Joskin tulevaksi torstaiksi lupasivat lisää, ja minusta tämä nykyinen määrä riittäisi hyvin :) !

Viikonloppuna oli pakkanen varsin kireää, joten Tihkua en pitänyt pitkään ulkona. Pihalla käytiin tekemässä tarvittavat asiat ja pieni kävelykierros tehtiin Paraisten keskustassa. 

Käytiin moikkaamassa lampaitakin! Nämä asuvat Paraisten keskustassa vanhalla historiallisella puutalokorttelialueella, Vanhalla Malmilla. 

Mutta alkuviikolla pakkanen hellitti ja päästiin vähän pidemmältikin taas olemaan ulkona. Piti mennä harrastamaan peltorallia, mutta siellähän oli tietenkin lunta niin, ettei Tihku siellä selvinnyt, niinpä pysyttelimme poluilla ja metsässä :)

Linssilude :D

Majakka ja perävaunu 💗