Onnistunut hajuetsintä ja koirajuoruilua

Tihku-pentu osallistui hajuetsintäkurssille. Kurssilla opeteltiin tunnistamaan koiralle alunperin merkityksetön haju, kongi. Kurssin (Pentujen hajukoulu, Vainuvoima) alkukerrat esitellään tässä aiemmassa (link) postauksessa ja tässä jutussa kerrotaan mitä tapahtui viimeisellä kerralla, viime torstaina.  

Viimeisellä kurssikerralla tehtiin ensin pari ihan nopeaa ja helppoa purkkihaistelua, jotta haju olisi tuoreena nenässä. Tämän jälkeen purkki asetettiin purkkiradalle, jossa "haisevan" purkin lisäksi oli häiriöpurkki, ja taas pari kierrosta tällä tyylillä.

Purkkien jälkeen siirryttiin eteenpäin ja konginpala suljettiin rei'itettyyn metallirasiaan ja taas tehtiin pari tosi helppoa haistelua niin, että metallirasia yksin oli koiran edessä ja koira palkittiin sen haistelusta. 
Tämä oli eka kerta kun konginhajua haisteltiin metallirasiasta, kaikki aiemmat treenit - kotitreenit mukaan lukien - olivat olleet purkkitreenejä. Viimeisen kerran tarkoitus oli kuitenkin suorittaa hajuetsintä, joten kätkemisen kannalta pieni metallirasia oli kätevämpi.

ETSINTÄ

Lopuksi lattialle kasattiin kuvassa näkyvää kamaa ja tötteröiden alle ja laatikkojen joukkoon oli piilotettu kaksi metallirasiaa, joissa oli konginhaju sisällä. Ehdimme tekemään kaksi etsintää, ja Tihkun nenä kävi todella hyvin. Erehdyin kuitenkin itse hieman liikaa ensin ohjaamaan Tihkua oikeaan suuntaan, jotta se saisi nopeasti ensimmäisen onnistumisensa, niin Tihkulta vähän katosi fokus ja hän alkoi odottaa minulta vihjeitä mistä hakea. 

Kouluttaja oli kuitenkin hyvin tilanteen tasalla ja ehdotti, että itse vetäydyn passiiviseksi (kehua sain etsimisestä, mutta en ohjaisi ollenkaan) ja kouluttaja hoitaisi tilanteen, jos Tihku eksyisi etsintäalueelta pois.

Ja niin kävi, että Tihku hienosti nuuskutteli alueen ja löysi molemmat jemmat. Pikkumiehen ekat etsinnät 🥰! Mahtavaa, tästä se lähtee!

Tauolla, odotellaan kun kaveri on radalla.
Hyvää treeniä tämäkin.

Kaikki harjoitukset tauotettiin tarkasti ja etsintää tehtiin hyvin lyhyissä sessioissa kerrallaan. Kurssilla oli kaksi pentua, ja olimme vuorotellen hommissa ja vuorotellen tauolla. 

Taukopaikkana olen käyttänyt häkkiä, mutta tällä kertaa sitä ei ollut meillä mukana, joten rauhoituttiin odottelemaan ihan lattialla näköesteen takana. Rauhoittuminen odotustilanteisiin sujuu nykyisin pennun ikä huomioiden aika hyvin, kun vaan noudatan luomiani rutiineja: Tihku saa nameja kiitokseksi rauhallisesta olosta sekä vihjeenä on rauhallisesti ja venyttäen sanottu "Tässä ollaan".

Vihje "Tässä ollaan" on syntynyt itsestään Wiiman kanssa odotellessa. Aluksi se ei ollut edes mikään vihje, vaan tulin vain sanoneeksi sen, kun jäimme paikallemme. Jossain vaiheessa tajusin, että siitä oli tullut toimiva vihje, joka kertoi Wiimalle, että piti rauhoittua paikalleen, ja otin vihjeen tietoiseen käyttöön. Nyt jatkan samaa "temppua" Tihkulle. 

Kurssin päätteeksi tietenkin taas vähän pentupainia - pojista tuli kurssin myötä varsin hyvät ystävykset  😊.

Kurssi kesti neljä kertaa ja oli hyvin suunniteltu. Asiassa edettiin sopivalla vauhdilla ja minusta oli hyvä ajatus, että itse etsimistäkin oli hyvä ihan ajatuksella harjoitella, se tehtiin namietsinnän avulla. Olin toki namietsintöjä Tihkulle itsekin järjestänyt, esimerkiksi heittämällä nappulat pihamaalle nurmikkoon, mutta en varsinaisesti ollut tullut luoneeksi olosuhteita, jossa sen piti kaivaa tai olla muuten vähän röyhkeä ja tunkea kuonoaan koloihin. Tämä näkyikin ekalla tunnilla, ja seuraavan viikon tarjoilin päivttäin Tihkun yhden aterian pyyhkeen sisältä tai muista röykkiöistä. Ja seuraavan viikon tunnilla olikin eri meno koirassa :).

Olen jo yhden koiran opettanut nenätöihin, Wiiman kanssa aloiteltiin vuonna 2016 (muistaakseni) , kun NW oli vielä aika uutta. Mutta Wiima oli tuolloin aikuinen koira, joka jo tekee tilanteesta erilaisen, enkä muutenkaan ihan muistanut, miten haju tuolloin opetettiin, joten oli tosi hyödyllistä käydä asia uudelleen läpi. Lisäksi laji ja osaaminen on vuosien aikana ehtinyt kehittyä, joten halusin tietenkin kuulla uusimmat teoriat hajujen opettamisesta. 

Wiiman kanssa oli opetteluvaiheessa vähän haasteita myös, se mm. kadotti alkuvaiheessa vähäksi aikaa kokonaan kiinnostuksensa opetettujen hajujen etsintään, kunnes löysi innon uudelleen ja nykyisin rakastaa etsintäpuuhia. Mutta olen ymmärtänyt, että jokin koulutuksessa meni tuolloin pieleen, koska koirahan tekee sitä, mihin se on motivoitunut, ja motivaatio katosi. Tällaisia takapakkeja haluan nyt välttää.

JUORUILUA LENKKIPOLULLA

Kurssitunnin jälkeen ajattelin, että olisi kiva vielä nollata pää ihan vaan kävelemällä ja haistelemalla ojanvieruksia. Suuntasin Aurajoen rannalle ja teimme sen vartta pitkin pienen lenkin. 

Aurajoki ylitetään tällaista junasiltaa pitkin, jossa on kapea väylä jalankulkijoille.
Lautojen välistä näkyy joki ja ristikon takana näkyy pudotus alas. 

Vähän jännäsin, mitä Tihku meinaa tällaisesta paikasta, mutta hän oli muina miehinä.

Reittivalinta olikin ihan super onnistunut, sillä reitin varrella tuli vastaan todella paljon koirakohtaamisia!  Tätä oltiin kaivattu, kun Tihku pakkaa kiihtymään yllättäin näkyviin tulevista koirista. Yleensä hän onnistuu sentään olemaan hiljaa, jos toinenkin koira on hiljaa, mutta annas olla jos vastaantuleva koira haukkuu, niin aukeaa Tihkunkin urut. Haluaisin näitä ohituksia hieman rauhoittaa ja hiljentää ja siihen kaipaan tällaisia spontaanejakin harjoitustilanteita.

Niin mukavasti kävi, että kaikki koirakohtaamiset menivät nyt todella superhienosti! Olin onneni kukkuloilla, että saimme niin paljon onnistumisia "pankkitilille". 

Käytän LAT-systeemiä (juoruilua, linkki) , käytännössä siis kehun jo häiriön näkemisestä. Kun toinen koira tulee näkökenttään, sanon heti palkkasanan ja aloitan herkkutarjoilun, kehun ja juttelen rauhallisesti. Tihku saa siis katsoa toista koiraa ja nauttia herkuista, en vaadi kontaktia. Nyt jo huomaan sellaista edistystä, että Tihku kyllä on oppinut, että koirien näkemisestä seuraa herkkuja. Vielä ei kontakti siirry minuun, vaan hän tuijottaa koiraa, mutta kuono hakeutuu sivulle hakemaan tarjolla olevan herkun, kun alkuvaiheessa herkut piti tarjoilla häiriökoiran suunnasta.
Pikkuhiljaa tämän mentelmän pitäisi rauhoittaa mieltä ja koira alkaa "kertoilla eli juoruilla"näkemistään muista koirista tai häiriöistä. Tämä on toiminut Wiimalla, joten toivon, että toimii myös Tihkulla. Vielä meillä on kuitenkin pitkä matka taivallettavana, mutta tällaisiin kokemuksiin tähtään, kuin tuolla kävelyllä!

Tihku on apinoille sukua ja kova kiipeilemään. Hän halusi mennä haistelemaan kävelyreitin vieressä olevaa pöytäryhmää, ja ennen kuin ehdin edes Kissaa sanoa, niin hän oli jo pöydällä.  Sieltä oli varmaan hyvät näköalat 😀!

Pitihän se hölmöläinen sieltä pöydältä tietysti alas saada, mutta en voinut vastustaa kiusausta näpätä ensin pari kuvaa. Täynnä yllätyksiä tämä höpsönen! 

Tihkua taitaa naurattaa pöydällä seisominen itseäänkin!

Turun Aurajoki.
Jokea kiertää kiva ulkoilureitti!

 

Kuusi kuukautta ja rintsikkaostoksilla

Pikkumies Tihku Pöppiäinen täyttää tänään 6.5. jo kuusi kuukautta! Aika vierii hurjaa vauhtia! Paljon onnea iloinen, kaikesta onnellinen, vauhdikas, rakas ilopillerimme 💛!

Väri on koko ajan ollut musta tai mustanpuhuva. Vauvakuva on kuvattu sisällä ja se vaikuttaa väreihin. Tihkun turkki on kyllä nyt kasvettuaan vielä aiempaakin mustempi.

Tihkusta on kasvanut kiva pentu ja sen kanssa on helppo liikkua ihmisten ilmoilla. Hänestä on muun muassa kasvanut minulle uusi shoppailukaveri 😀! 

SOVITUSKOPPISEURALAINEN
Eilen lähdin ostoskeskukseen hakemaan Tihkun ruokaa, joka oli loppumaisillaan ja nappasin Tihkun mukaan ostoksille. Ajellessamme ostoskeskukseen muistin, että minulla olikin ollut tarkoitus hakea itselleni myös uudet rintaliivit ja nyt minulla oli sitten pentu mukana, mitä tehdä?!
Päätin rohkeasti koittaa onneani jos pääsisinkin Tihkun kanssa kauppaan. 

Marssin sisään Kappahl-kauppaan katsottuani, että kieltomerkkiä ei ollut. Parin hyllyn takana bongasin myyjän ja vielä varmistin, että saadaanko tulla. Myyjä esitti vaikean kysymyksen, "Osaahan se käyttäytyä?" Taisin sekunnin empiä, mutta sitten vastasin, että "juu, osaa kyllä ja mitä ei osaa, niin opetellaan". Taisi olla myyjä koiraihmisiä, koska sanoi, että juu, se opetteleminenkin on kyllä tärkeää ja viittasi kädellä meidät sisään.

Tihkun kanssa marssittiin suoraan kaupan perälle, josta olin jo bongannut rintsikkahyllyt. Tihkun pyysin istumaan ja namitarjoilulla pylly pysyikin varsin hyvin maassa. Löydettyäni muutaman vaihtoehdon sopivia rintsikoita, siirryimme sovituskoppiin ja siellä sitten sama juttu, pentu pysyi  tyytyväisenä, kun juttelin rauhallisesti ja sujautin tuon tuosta herkun hänen suuhunsa.
Tihku pisti jopa makuulle odottamaan, kun emäntä kekkuloi yläosa kelteisillään. Ajatteli varmaan, että hulluja nuo kaksjalkaiset ja sai mielestään hyvää viihdettä puuskutuksestani.

Kaikki sujui todella kivasti ja kassalla Tihku saikin sitten suuret kehut ja rapsutukset reippaudestaan ja sai kuulla, että "Tosi hienosti käyttäydyit!".

Tämä ei ollut eka kerta kun Tihkendaali oli mukana ostoksilla. Ekan kerran olin Raision Myllyssä joitakin viikkoja sitten ja näin siellä Haltin outletin. Huutelin ovelta, että saako tulla koiran kanssa ja kassan takan oleva mies viittoi meidät sisään, "Tietysti!". 

Tein kierroksen ja näin vaatteita, joita olisin halunnut kokeilla ja ostaa. Ajattelin, että onpa vähän harmi, että on koira just nyt mukana kun en voikaan hankkia mitään - erityisesti himoitsin ulkoiluhousuja, joiden tarpeessa kovasti olin. Mutta sitten mietin, että miksi en voisi ja otin hommaan uuden asenteen. 

Mentiin housuhyllylle, josta poimin parit pöksyt ja sitten kipitettiin sovituskoppiin. Niin kiltisti se Tihkunen sillä reissulla käyttäytyi, että siitä rohkaistuneena päätin tuota rintaliivikeikkaakin sitten kokeilla. 

Ja hankin muuten nuo kuvassa näkyvät Haltin lilanpunaiset housut, ovat olleet todella hyvät.

Minulle koiranpidon yksi supertärkeistä jutuista on, että koira käyttäytyy niin, että sen kanssa voi mennä mihin vaan, ilman, että joutuu miettimään, että osaako koira käyttäytyä. Siksi koitan Tihkuakin viedä kaikenlaisiin kummallisiin tilanteisiin, että se tuntisi olonsa kotoisaksi kaikkialla. 

Vaikuttaa siltä, että tähän asti ollaan hyvällä tiellä tässä asiassa, Tihku on tosi luonteva tällaisissa tilanteissa ja kuuntelee, mitä sille sanotaan 💛. Toivottavasti onnistumme taitojen opettelussa samoja latuja jatkossakin. 

Lisäksi haettiin vielä ostoskeskuksen "kanabaarista" tortillat isäntäväelle iltapalaksi.

Onnea rakas Pöppiäinen!

Kolikkoetsintää ja hajuntunnistamista - videopostaus

Nenätöitä 🐽 koskee tämäkin postaus. Wiima on harrastanut etsintää jo pitkään ja Tihkua koitan saada samoille poluille. 

Wiiman kanssa harrastetaan noseworkia, etsittävinä hajuina eucalyptus, laakeri ja laventeli - käydään säännöllisesti ohjatuissa treeneissä ja sen lisäksi välillä kaveritreenejä ja sitten tällaisia hömpöttelyjä, kuten tässä jutussa kerrottu kolikkohaku tai joku muu kohde.
Hajuharrastus sai uusia tuulia kun tajusin, että koira yleistää hajuetsinnänkin helposti muihinkin hajuihin. Kun haetutan Wiimalla muita kuin NW-hajuja, annan sille aina lähtöhajun ja sitten vasta piilotan. Lisäksi en pidä kiinni lähetysrutiineista vaan "vain"lähetän Wiiman matkaan. Näin koitan varmistella, että Wiima tietää, mitä pitää etsiä kun ollaan oikealla NW-radalla.

Tihku taas aloittelee nenänkäyttöä opettelemalla tunnistamaan konginhajun. Liikkeelle päästiin pentujen hajukoulussa ja nyt tämä juttu koskee kotona tekemiämme harjoituksia. 

Tämä on siis tällainen videopostaus. Moviiliversiolla tätä blogia katsottaessa filmit eivät valitettavasti  taida näkyä, mutta internetversiossa kylläkin. Filmit ovat youtube-alustalla.

Wiima ja kahden euron kolikko, jota oli määrä etsiä. 

Etsintäalueena oli läheisen koulun sadekatos.

Filmillä on kaksi etsintää.
Toinen varsin nopea ja
toinen melko pitkä, kun Wiima ei oikein saa paikannettua hajulähdettä.
Wiimalle siinä propsit sinnikkyydestä, ei luovuttanut, vaikka oli vähän hankaluuksia.

Tihku harjoittelee tunnistamaan kongin hajun.
Hajukoulun tyylillä lähdin kotonakin opettelemaan purkkisysteemillä:
Pala kongia lasipurkkiin ja kun nenä osuu purkkiin, niin palkataan.
Filmillä edistytäänkin jo hieman, eli otan mukaan toisen purkin ja toiseen purkkiin lopulta myös häiriöesineen, pullonkorkin.

Tihku valitsee kongipurkin häiriöpurkista huolimatta, eli toistaiseksi oikeilla jälillä ollaan :) ! Jee!

Nenätyöskentelyn alkeita - Tihkun hajukoulu

Tihku on käynyt pentujen hajukoulussa oppimassa nenänkäytön ja etsinnän alkeita. Kurssikertoja on yhteensä neljä ja nyt takana on kolme kertaa. Tosi kiva kurssi ja on ollut hauska huomata Tihkun työskentely, joka on ollut varsin keskittynyttä joka kerta, vaikka Tihku kuitenkin on vähän sellainen vauhtiveijari 😊. Kurssi on turkulaisen Vainuvoiman järjestämä ja Tihku oli kurssin alkaessa karvan verran vaille 5 kuukautta.

Kurssille osallistuu Tihkun lisäksi toinenkin pentu, irlanninterrieri. Kurssi on kuitenkin toteutettu niin, että pennut työskentelevät omilla puolillaan huonetta, eikä niillä ole jatkuvaa näköyhteyttä toisiinsa. Tunnin päätteeksi ne ovat kyllä aina saaneet ottaa pienen painiottelun, joten tällä kurssilla opitaan harrastustaitojen lisäksi myös koiraleikkiä ja -sosiaalistumista 😊.

Eka kerralla "availtiin" ja kalibroitiin nenää 😊. Kouluttaja toi meille pyyheliinoja ja meidän oli määrä laittaa nameja pyyhkeille ja sitten taittaa reuna päälle. Tarkoituksena, että pentu nenäänsä käyttäen lokalisoi namit ja myös, että pentu saa hieman "röyhkeyttä" etsimiseen, tunkee nenäänsä liinojen väleihin, alle ja siirtelee liinoja. Tihku oli tässä työskentelyssä hieman vieraskorea - hän kyllä ahkerasti haki nameja, mutta oli hieman varovainen pyyhkeiden heiluttelun kanssa. 

Ekan kerran puuhia. Tihku etsi nameja pyyhkeiden sisältä.
Hän oli vähän varovainen pöyhkimään pyyhkeitä, kun namit olivat taitosten sisällä.

Pentujen hajukoulusta olisi tarkoitus saada eväitä itse nenän käyttöön, mutta myös muita harrastamista tukevia eväitä. Eka kerralla käsiteltiin siten myös taukokäytöstä ja sitä harjoiteltiinkin noin puolet ajasta, nenätöiden välissä. Tihkulla oli mukana kevythäkkinsä tähän tarkoitukseen ja tauon aikana Tihku söi namia häkissään, luukku kuitenkin auki. 

Häkkitreenejä kurssilla

Ohjaajan ehdotuksesta palkitsin Tihkun myös häkistä ulos tullessaan, jotta loisin tihkulle tunnetta, että ulostulokin on sallittua ja vapaaehtoisuus rauhoittaisi sisälläoloa. Se olikin hyvä neuvo, tätä en ollut itse hoksannut omissa harjoituksissani, vaan olin palkannut vain häkkiin. Tällä neuvolla olen saanut aikaan iloisesti häkkiin menevän pennun, jolla ole kovin kiire ulos, tietäessään, että ulostulo oli koska tahansa sallittua.
Häkkihommia oltiin toki kotonakin ennen kurssia hieman harjoiteltu (en paljon, liian vähän), sekä sitten toki kurssikerran jälkeen. Tätä kirjoittaessani ollaan siispäästy siihen, että Tihku menee mielellään oma-aloitteisesti häkkiin ja saattaa siellä hetken kelliäkin. Mutta että häkissäolemiseen aina liittyisi rauhallinen mieliala, siihen on vielä matkaa :).

Häkkitreenejä kotipihalla :)

Toka kerralla jatkettiin edelleen naminetsinnällä. Nyt rakenneltiin erilaisia tavarakasoja kaikenlaisista tötteröistä ja kartioista. Myös erilaisia alustoja ja vähän kiipeämistäkin. Nameja oli määrä laitella sinne tänne tavaroiden keskelle niin, että pentu joutuisi taas käyttämään nenäänsä namien löytämiseksi tavaroiden alta ja, että se myös joutuisi hieman kaivelemaan tai siirtelemään tavaroita tavoittaakseen namit.
Tihkun nenä kävi hyvin tehokkaasti ja nyt se oli kuin eri koira sen viimekertaisen varovaisuutensa suhteen, sillä varovaisuutta ei enää näkynyt ollenkaan - Tihku kiipesi, siirteli ja työnteli aktiivisesti, ja keskittyi hyvin ja sinnikkäästi myös itse etsimiseen.

Kartioita aseteltiin runsaasti lattioille, päällekkäin ja limittäin ja lisäksi muitakin tavaroita niin, että saimme pienen röykkiön. Valitettavasti kuvissa vain alkuvaihe, kun kädet eivät sitten enää riittäneet kuvaamiseen. Nameja siroteltiin kartioihin ja tavaroiden väleihin.  

Kolmannella kerralla siirryttiin sitten aimo harppaus eteenpäin. Nimittäin nyt hajuksi tuli tähän asti mitään tarkoittamaton kongin haju, jota opeteltiin tunnistamaan ja luomaan sille merkitystä.

Harjoitus alkoi niin, että minulla oli kädessäni lasipurkki, jonka pohjalla oli kongin pala, ja joka kerta kun Tihkun nenä meni purkkiin, niin klikkasin klikkerillä ja namipalkka tarjottiin purkin suulta. Sitten heitin namin vähän kauemmas, että sain Tihkun irti purkista, ja taas kun hän hakeutui purkille, niin klik ja nami purkin suulta. Ja niin edelleen.

Kouluttaja oli hyvin tarkkana siitä, että teemme riittävän lyhyitä pätkiä ja hänellä oli sekuntikello kädessään, jolla hän mittasi 30 sekunnin sessioita. Ilman ajanottoa tulee helposti ahneesti tehtyä "vielä yksi, ja ehkä vielä yksi", kun kuitenkin treenihetket tulisi pitää hyvin lyhyinä kerrallaan - pennuilla eritoten. Itse sorrun tähän treenihetken venytykseen varsin helposti, joten tämä oli hyvä muistutus1
Siinä treenisessioiden välissä vähän leikittiin lelulla ja syötiin herkkuja häkissä ja sen semmoista aivojen tyhjennystä. Leikki on muuten myös hyvä taukokäyttäytyminen, tauon ei aina tarvitse olla pelkkää makailua. 

PURKKIRATA TUTUKSI

Toisena harjoituksena meillä oli sitten uutuutena purkkirata. Joskin niin, että purkkiradalla oli edelleen se yksi lasimuki kongin pala pohjallaan. Minä olin purkkiradan toisella puolella ja Tihku minua vastapäätä, ja homma meni niin, että Tihku sai palkan kun nenä osui purkkiin ja sitten yksi etänami, niin että saataisiin aikaan uusi "etsintä". Varsinaista hajuerottelua ei siis vielä tehty, vaan radalla oli vain tuo yksi purkki.

Siinä hän odottaa pätevän näköisenä kourun ääressä, että kongipurkki asetetaan radalle 💟

Kuvassa näkyvän sohvan takana treenaa toinen pentu ohjaajansa kanssa.

Purkkiradalla toisessa tai kolmannessa etsinnässä alkoi tassu korvata nenän, eli Tihku alkoi tassullaan huitoa purkkia. Tehtiin heti pieni korjaustoimenpide, niin että kouluttaja tuli avustamaan meitä ja asettui toispuolelle purkkirataa, ja minä ja Tihku siirryttiin samalle puolelle.
Kouluttaja laittoi purkin radalle, päästin Tihkun paikalle ja nenähän sinne lasiin onneksi suoraan taas meni. Tätä kun saatiin pari kertaa palkattua, niin tassu unohtui. Tihkulla ehkä hävisi hetkeksi focus, kun oli tehty jo paljon ajatustyötä. Pieni tauko ja edellä kerrottu korjausliike kuitenkin tepsi!
Vielä oli kouluttajalla takataskussa ratkaisuksi ajatus jos tassuttelu olisi jatkunut, tällöin olisi telinettä voinut nostaa ihan hieman ylöspäin - sekin voi vähentää kiinnostusta läpsiä tassulla, kun kuono on silloin lähempänä, mutta nostoa ei sitten tarvittu.

Nyt olisi sitten kotona aikomus tehdä näitä harjoituksia konginpalan kanssa ennen seuraavaa kurssikertaa niin, että pysyy opitut asiat mielessä ja kongin haju tulee tutuksi.

Kurssin lopuksi seurasi taas poikien painiottelu kun me ihmiset hetken juttelimme ajatuksiamme tehdyistä harjoituksista ja koiranomistamisesta. Pentujen painia on hauska seurata, ne ovat pääosan painista joko ketarat pystyssä maassa tai kahdella jalalla pystyssä kuin kengurut, molemmat jo aika väsyneitä tunnin touhuista 💛

Onnea rakas 9-vuotias - Wiiman syntymäpäivät (rally ja nose)

Wiima täytti viikko sitten yhdeksän vuotta💛! Miten voikaan aika rientää sellaista vauhtia, kun tuntuu, että ihan vastikään käärö haettiin kotiin. Nyt kun perheessä on toinen pentu, olen useammin ajatuksissa palannut niihin Wiimankin pentuaikoihin ja koittanut muistella millainen pentu hän olikaan. Kaikki oli niin uutta ja jännää silloin, eikä minulla ollut kokemusta pennuista tai koiristakaan ylipäätään, niin en hirveästi muista millaisia haasteita ja iloja silloin koin. Päällimmäisenä haasteista on kuitenkin ehkä, että Wiima oli (ja on) hyvin itsenäinen koira. 

Ensimmäisen yönsä hän nukkui yksin makuuhuoneemme viereisessä huoneessa eikä sanonut sanaakaan koko yönä. Luulin aamulla, ettemme pystyneet pitämään pentua hengissä edes yhtä vuorokautta, kun pihahdustakaan ei ollut kuulunut, mutta kun menin katsomaan, niin siellä pentu heilutti häntäänsä huomentervehdykseksi ja kyseli, että nukuinko hyvin. Myöhemmin olen ymmärtänyt, ettei se ole kovin tavallista, pennut usein vähän itkevät ikäväänsä ensimmäisenä yönä, kuten Tihkukin. Olen ajatellut, että tämäkin ensimmäisen yön rauha johtui siitä itsenäisyydestä, mutta mene ja tiedä.

Wiiman syntymäpäivänä alkoi sopivasti rallytokotreenit tauon jälkeen

Ehkä tuosta itsenäisyydestä johtuen meillä oli myös ekoina vuosina vaikeuksia luoksetulon ja lähelläpysymisen kanssa. Wiima ei koskaan varsinaisesti karkaillut, mutta sen oma säde meihin oli niin pitkä, että se tuntui epämukavalta. Iän karttuessa asia hieman muuttui, ja varmaan siihen vaikutti juuri ikä ja aikuistuminen, mutta ahkerasti myös koitin lähelläpysymistaitoja ja luoksetuloa hioa. 

Nyt tuli siis täyteen yhdeksän vuotta. Wiima sai syntymäpäivälahjaksi vain toiminnallisia lahjoja. Syntymäpäivänä alkoi sopivasti rallytokotreenit ulkokentällä. Viimeksi ollaan ohjatusti treenattu viime syksynä ja Wiima olikin nyt kentällä aivan liekeissä, niin että muutkin osallistujat sen huomasivat. Ihanaa, kun hän on niin innostunut 💛, ja se tarkoittaa, että lahjakin oli onnistunut!

Koronarajoitusten vuoksi emme tehneet varsinaista rataa vaan treenasimme kylttejä vasen- ja oikeaseuruussa. 

Raision vierasvenesataman taustalla Meyersin telakka, täällä oltiin nosettamassa.

Wiiman juhlahumu jatkui seuraavanakin päivänä, sillä silloin alkoi koronapaussin jälkeen myös ohjatut nosework-treenit. Tällä kertaa treenasimme Raision vierasvenesataman mattojenpesupaikalla. Aiheena oli etsimään lähettämisen rutiinit. Ohjaaja oli pilkkonut etsinnän useaan pieneen alueeseen, ja jokaisen etsinnän jälkeen toiminta piti katkaista ja lähettää koira liikkeelle uudelleen. Etsinnässä olisi hyvä pitää lähetys samanlaisena, jotta koira tietää, mitä sen kuuluu tehdä ja mitä etsiä, sekä pääsee lähetyksen kautta oikeaan hakuvireeseen. 

Tosin - on myös syytä seurata koiraa, sillä olen kerran aiemmissa treeneissäni tehnyt sellaisen hölmöyden, että koitin saada Wiimaa rutiinilähetykseen, mutta sillä tuntui olevan vetoa toiseen suuntaan ja ryhdyin siinä sitten ihan komentamaan Wiimaa palaamaan vierelleni rutiinimme mukaisesti. Sillä seurauksella, että vedin koiran pois kätköltä, jonka se oli itse oma-aloitteisesti "lähtöruudusta" havainnut. Kieron ohjaajamme tekosia sekin :).

Lisäksi treeneihin haastetta toi tuuli sekä osa jemmoista oli sen verran korkealla, niin että kahdella jalalla seisoen juuri ja juuri ylsi.

Hienot naiset käy kynsistudioissa ..

Ja sai se Wiima vielä kolmannenkin lahjan, mutta sitä hän ei kovin korkealle arvostanut. Olin jo muutaman päivän ajatellut, että Wiiman kynnet pitäisi leikata, oli venynyt väli vähän pitkäksi. Olimme sitten eläintarvikekaupassa ostoksilla ja sielläpä oli peukkujaan pyörittelevä kynsienleikkaaja paikalla.

Kekkasin siltä istumalta, että minäpä toimitan Wiiman manikyyriin ja niin tehtiin. Hyvin sujui, mutta Wiima selvästi ajatteli joutuneensa eläinlääkärin vastaanotolle, niin epäileväinen hän oli nostopöydät nähdessään. Kiltti kun on, hyppäsi kuitenkin pöydälle ja niin ne kynnet leikattiin.

Kokemus sekin, mutta Wiima ei tainnut siitä kovasti tykätä. Siis vielä vähemmän,  kuin siitä, että itse leikkaan. Joten luulen, että tehdään se jatkossakin taas itse :).

"Hei, hei! Unohditko jotain? Ei kai me kävellä näiden herkkulaarien ohi???"

Teimme me pienet ostokset sitten tältäkin osastolta,
mutta ne herkut odottavat vielä syöjäänsä koirien ruokakaapissa :)

Yhdeksänvuotias Wiima on hyväkuntoinen muori. Ja varsin tervekin. Vaivoina on viime syksystä alkanut autoimmuunisairaus sekä polvihan se myös reistasi pari vuotta sitten, mutta se ei ole parannuttuaan yhtään vaivannut, vaikka aiheuttikin silloin akuuttivaiheessa kovasti päänvaivaa. 

Iän karttumisen huomaa ehkä vain siitä, että Wiima päivisin nukkuu enemmän kuin ennen ja rallytokossa huomaan, ettei peruutusliike ole ihan yhtä terävä kuin se oli vielä pari vuotta sitten. Aina se on kuitenkin valmis kaveriksi mukaan, mihin ja milloin vaan. Lisäksi nautin siitä, että tuon ikäinen koira ymmärtää asiat jo ihan kulmakarvan kohotuksesta, vanhempaan koiraan muodostuu ihan erityinen suhde kun ollaan samalla aaltopituudella, siinä ei sanoja tarvita (pääsääntöisesti :D ).

Toisaalta Wiima on pikkuveljen tultua ehkä taas vähän leikkisämpi, ja pennun myötä myös hieman enemmän halikoira kuin ennen, vaikka onkin introvertti luonteeltaan. Ajatella, että juuri tällainen koiruus saapui meille keltanokille ensimmäisenä opettamaan, miten koirien kanssa kuuluu olla <3.

Kaivoin instaa tai facea varten esiin tällaisen kuvaparin, jossa Wiima on kaksivuotiaana tytöntyllerönä ja sitten viime vuodelta kahdeksanvuotiaana. Samaksi koiraksi tunnistaa (vai tunnistaako?), mutta naaman värit ovat eläneet ja naama on myös saanut aikuisen koiran jykevyyttä <3.

Kuvapari löytyi arkistosta:
Wiima kaksivuotiaana ja kahdeksanvuotiaana, vuosi sitten

Onnea ja pitkää ikää, rakas Wiima 💝

Wiima ja Tihku hierojalla

Pari viikkoa sitten käytin Wiiman taas hierojalla. Olen yleensä hierotuttanut Wiiman noin puolivuosittain ellei mitään ihmeellistä ole ollut, joka olisi vaatinut useampia käyntejä tai peräti fyssaria. Mutta nyt Wiima täytti 9 vuotta ja mietin, että ehkä käyntejä olisi syytä hieman lisätä, ettei pahempia jumeja pääse syntymään. Hulivili-pikkuvelikin aiheuttaa Wiiman kropalle ihan uudenlaisia haasteita, tönäisyja ja muita sellaisia, jotka voivat aiheuttaa lihaksiston kireyttä.

Aikaa varatessani keksin, että toki siinä sitten pikkuveli Tihkullekin varataan oma aika käsittelyharjoitukseen, kun kerran mahdollisuus on. Ja niin menimme hierontasessioon koko konkkaronkka - itse toki olin vain statistin roolissa.

Ensin hoidettiin Wiima. Hän on aina aluksi hieman epäluuloinen, että mitäs tässä nyt tapahtuikaan. Hän kiertää huoneen pari kertaa ja sopeutuu ajatukseen. Sitten hän saapuu matolle ja kellistyy kuten pyydettiin💛. Tämä sama toistuu joka kerta. Kun hoito alkaa, niin alkaa aina myös Wiiman silmät lupsua ja hän rentoutuu hoidettavaksi. 

Tällä kertaa kireyksiä ei löytynyt muualta kun eturinnasta. Se on paikka, jossa on kireyksiä oikeastaan joka kerta kun Wiimaa on hoidettu.

Kun Wiimaa hierottiin, niin pikku-Pöppiäinen odotti vuoroaan kevythäkissä. Aikaa kului melkein tunti, joten se oli aika pitkä aika odotella - hyvä harjoitus pentuselle sekin. 

Välillä hän vähän vinkui ja ulisi, mutta sitten hän oli myös hissukseen ja katseli - ja viihdytti meitä näillä hauskoilla ilmeillään, kuten kuvissa näkyy. 

Häkki oli vieressäni ja välillä tungin käteni sisään vähän rapsutellakseni. Hänellä oli myös vähän pitkäkestoista syötävää häkissä mukana. Odottelu sujui paremmin kuin etukäteen pelkäsin :).

Tihkun Fiberian hufky look alike😅

Kyllä oli tällaista normaalimpaakin köllimistä.

Tihkun hoito-osiosta ei olekaan valokuvia, sillä käteni eivät riittäneet 😀. Hän oli kyllä todella reipas. Kellahti omalla vuorollaan kyljelleen, kuten oltiin kotonakin harjoiteltu. Namit kun virtasivat riittävällä tahdilla, niin pikkumies jopa suurinpiirtein pysyi kyljellään. Varsinaista hierontaa hänelle ei tehty ja "hoito" kesti ehkä vartin verran, jona aikana hieroja siveli Tihkua sieltä täältä ihan vaan käsittelyyn totuttamiseksi. 

******

Alla vielä pari valokuvaa viikonlopun reissuilta metsässä ja pikaiselta Turku-piipahdukselta:

Tällä reissulla tehtiin uusi reittilöytö lähimetsässä, mikä oli superhauskaa!

Minulla oli asiaa Turkuun ja nappasin Tihkun mukaan ajatuksena, että piipahdetaan Kupittaan puistossa harjoittelemassa koirakohtaamisia. 

Niin kummallista oli, että yhtään koiraa ei nähty, paitsi yksi etäältä. Tihku edelleen kiihtyy toisista koirista kovasti, joten nämä harjoitukset on meille todella tärkeitä. Uusia harjoitustilanteita odotellen.

Mutta ihan kiva iltalenkki tuolla muuten toteutui ja ainakin saimme taas sitä ihmisvilinää, mikä kotikylässä usein jää puuttumaan.

Tihku on oppinut, että kiipeilemällä voi ansaita makupaloja

💛