torstai 8. heinäkuuta 2021

Allergiapäivitys - vinkki ruuan säilytykseen

Aiemmin kirjoittelin Wiimalle viime syksynä puhjenneesta allergiaoireesta. Wiiman silmät alkoivat vuotaa selittämättömästi ja kutista, sekä pikkuhiljaa alkoi kyynelneste ärsyttää ihoa niin, että iho oli silmäkulmissa välillä ihan vereslihalla. Silmävaivaa hoidettiin koko viime syksy erilaisilla tulehdusvoiteilla ja -tipoilla, kunnes lääkäri keksi testata allergeenit verestä -
ja varastopunkkihan sieltä löytyi!

Itse en ollut osannut allergiaa kuvitellakaan, koska Wiima oli jo sentään 8-vuotiaaksi elellyt ilman mitään allergiaoireita. 

Linkkaan aiemmat kirjoitukset tän postauksen alareunaan, josta ne voi käydä lukemassa, jos oirekuvaukset ja niiden alkuvaiheet kiinnostaa enemmälti.


Kaunis Wiima <3


Silloinen lääkäri (ei allergialääkäri) suositteli siedätystä. En halunnut syöksyä suinpäin siedätykseen, joten hakeuduttiin vielä allergialääkärin vastaanotolle ja häneltä saimmekin hyvän avun  Apoquel-tabletin myötä. Se poisti kutinan ja ihon rikkoontumisen kyynelnesteen johdosta.
Apoquel toimi paremmin kuin ensin kokeillut Cytopoint-pistokset, jotka jo nekin kyllä toivat apua tilanteeseen. Sen sijaan sain alkuvaiheessa myös suosituksena syöttää Wiimalle Heinix-allergialääkettä (1 tabl/10 kg), mutta siitä ei ollut apua ollenkaan.


Paras vinkki, jonka sain oli kuitenkin nappularuuan pakastaminen! Nimittäin, sain kuulla, että avaamattomassa säkissä ei varastopunkkia juurikaan ole, vaan ne alkavat lisääntyä nappuloissa, kun säkki avataan ja sitä säilytetään huoneenlämmössä.  

Ryhdyimme tekemään niin, että heti kun säkki avataan, se myös pakastetaan ja haen pakkasesta Wiiman päiväannoksen. Tätä on nyt toteutettu parin kuukauden ajan ja asiassa on tapahtunut sellainen muutos, että tänä aikana saatoimme ensin siirtyä vähemmän vahvaan Apoquel-tablettiin ja nyt olen entisestään vähentänyt annostusta vain puolikkaaseen tablettiin per päivä, eikä oire ole vielä palannut. 

Tavoitteenani on löytää tasapaino mahdollisimman matalalla annostuksella tai katsoa, jos peräti päästäisiin tällä nappulan pakastamisella lääkkeestä eroon kokonaan. 


Olen ikionnellinen, että saimme apua Wiiman vaivaan. Etenkin viime syksyn kutinavaihe oli todella ikävä ja jouduimme aika paljon pitämään Wiimalla tötteröä. Tai itse asiassa pidimme tötterön sijaan isoa vaahtomuovin palaa, kuten ne patjat, ja johon oli leikattu päänaukko. Vaahtomuovi oli kevyempi, joustavampi ja hiljaisempi kuin kova tötterö, mutta leveytensä ansiosta suojasi silmät raapimiselta lähes jokaisella yrityksellä.

Mutta nyt näyttää siis erittäin hyvältä - Wiimalle mahdollisesti jää loppuelämän lääkitys, mutta vaikuttaa siltä, että nappuloiden pakastamisen myötä pääsemme hyvin pieneen vuorokautiseen annostukseen!


Aiemmat tekstit aiheesta:

https://wiimansivu.blogspot.com/2020/12/harmillisia-silmavaivoja-seka-turun.html

https://wiimansivu.blogspot.com/2021/02/silmavaivoja-ja-allergiadiagnoosi.html

https://wiimansivu.blogspot.com/2021/03/silmavaivan-status-ja-luontopolkuilua.html




2 kommenttia:

  1. Mukava kuulla, että silmät voivat paremmin, eivätkä kutise enää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen itsekin tästä tilanteesta todella onnellinen <3

      Poista

Kivaa, kun kävit lukemassa kirjoituksiamme :)
Superkivaa, jos myös jätät kommenttikenttään meille terkut.
Terv Wiima ja Tihku