Kolikkoetsintää ja hajuntunnistamista - videopostaus

Nenätöitä 🐽 koskee tämäkin postaus. Wiima on harrastanut etsintää jo pitkään ja Tihkua koitan saada samoille poluille. 

Wiiman kanssa harrastetaan noseworkia, etsittävinä hajuina eucalyptus, laakeri ja laventeli - käydään säännöllisesti ohjatuissa treeneissä ja sen lisäksi välillä kaveritreenejä ja sitten tällaisia hömpöttelyjä, kuten tässä jutussa kerrottu kolikkohaku tai joku muu kohde.
Hajuharrastus sai uusia tuulia kun tajusin, että koira yleistää hajuetsinnänkin helposti muihinkin hajuihin. Kun haetutan Wiimalla muita kuin NW-hajuja, annan sille aina lähtöhajun ja sitten vasta piilotan. Lisäksi en pidä kiinni lähetysrutiineista vaan "vain"lähetän Wiiman matkaan. Näin koitan varmistella, että Wiima tietää, mitä pitää etsiä kun ollaan oikealla NW-radalla.

Tihku taas aloittelee nenänkäyttöä opettelemalla tunnistamaan konginhajun. Liikkeelle päästiin pentujen hajukoulussa ja nyt tämä juttu koskee kotona tekemiämme harjoituksia. 

Tämä on siis tällainen videopostaus. Moviiliversiolla tätä blogia katsottaessa filmit eivät valitettavasti  taida näkyä, mutta internetversiossa kylläkin. Filmit ovat youtube-alustalla.

Wiima ja kahden euron kolikko, jota oli määrä etsiä. 

Etsintäalueena oli läheisen koulun sadekatos.

Filmillä on kaksi etsintää.
Toinen varsin nopea ja
toinen melko pitkä, kun Wiima ei oikein saa paikannettua hajulähdettä.
Wiimalle siinä propsit sinnikkyydestä, ei luovuttanut, vaikka oli vähän hankaluuksia.

Tihku harjoittelee tunnistamaan kongin hajun.
Hajukoulun tyylillä lähdin kotonakin opettelemaan purkkisysteemillä:
Pala kongia lasipurkkiin ja kun nenä osuu purkkiin, niin palkataan.
Filmillä edistytäänkin jo hieman, eli otan mukaan toisen purkin ja toiseen purkkiin lopulta myös häiriöesineen, pullonkorkin.

Tihku valitsee kongipurkin häiriöpurkista huolimatta, eli toistaiseksi oikeilla jälillä ollaan :) ! Jee!

Nenätyöskentelyn alkeita - Tihkun hajukoulu

Tihku on käynyt pentujen hajukoulussa oppimassa nenänkäytön ja etsinnän alkeita. Kurssikertoja on yhteensä neljä ja nyt takana on kolme kertaa. Tosi kiva kurssi ja on ollut hauska huomata Tihkun työskentely, joka on ollut varsin keskittynyttä joka kerta, vaikka Tihku kuitenkin on vähän sellainen vauhtiveijari 😊. Kurssi on turkulaisen Vainuvoiman järjestämä ja Tihku oli kurssin alkaessa karvan verran vaille 5 kuukautta.

Kurssille osallistuu Tihkun lisäksi toinenkin pentu, irlanninterrieri. Kurssi on kuitenkin toteutettu niin, että pennut työskentelevät omilla puolillaan huonetta, eikä niillä ole jatkuvaa näköyhteyttä toisiinsa. Tunnin päätteeksi ne ovat kyllä aina saaneet ottaa pienen painiottelun, joten tällä kurssilla opitaan harrastustaitojen lisäksi myös koiraleikkiä ja -sosiaalistumista 😊.

Eka kerralla "availtiin" ja kalibroitiin nenää 😊. Kouluttaja toi meille pyyheliinoja ja meidän oli määrä laittaa nameja pyyhkeille ja sitten taittaa reuna päälle. Tarkoituksena, että pentu nenäänsä käyttäen lokalisoi namit ja myös, että pentu saa hieman "röyhkeyttä" etsimiseen, tunkee nenäänsä liinojen väleihin, alle ja siirtelee liinoja. Tihku oli tässä työskentelyssä hieman vieraskorea - hän kyllä ahkerasti haki nameja, mutta oli hieman varovainen pyyhkeiden heiluttelun kanssa. 

Ekan kerran puuhia. Tihku etsi nameja pyyhkeiden sisältä.
Hän oli vähän varovainen pöyhkimään pyyhkeitä, kun namit olivat taitosten sisällä.

Pentujen hajukoulusta olisi tarkoitus saada eväitä itse nenän käyttöön, mutta myös muita harrastamista tukevia eväitä. Eka kerralla käsiteltiin siten myös taukokäytöstä ja sitä harjoiteltiinkin noin puolet ajasta, nenätöiden välissä. Tihkulla oli mukana kevythäkkinsä tähän tarkoitukseen ja tauon aikana Tihku söi namia häkissään, luukku kuitenkin auki. 

Häkkitreenejä kurssilla

Ohjaajan ehdotuksesta palkitsin Tihkun myös häkistä ulos tullessaan, jotta loisin tihkulle tunnetta, että ulostulokin on sallittua ja vapaaehtoisuus rauhoittaisi sisälläoloa. Se olikin hyvä neuvo, tätä en ollut itse hoksannut omissa harjoituksissani, vaan olin palkannut vain häkkiin. Tällä neuvolla olen saanut aikaan iloisesti häkkiin menevän pennun, jolla ole kovin kiire ulos, tietäessään, että ulostulo oli koska tahansa sallittua.
Häkkihommia oltiin toki kotonakin ennen kurssia hieman harjoiteltu (en paljon, liian vähän), sekä sitten toki kurssikerran jälkeen. Tätä kirjoittaessani ollaan siispäästy siihen, että Tihku menee mielellään oma-aloitteisesti häkkiin ja saattaa siellä hetken kelliäkin. Mutta että häkissäolemiseen aina liittyisi rauhallinen mieliala, siihen on vielä matkaa :).

Häkkitreenejä kotipihalla :)

Toka kerralla jatkettiin edelleen naminetsinnällä. Nyt rakenneltiin erilaisia tavarakasoja kaikenlaisista tötteröistä ja kartioista. Myös erilaisia alustoja ja vähän kiipeämistäkin. Nameja oli määrä laitella sinne tänne tavaroiden keskelle niin, että pentu joutuisi taas käyttämään nenäänsä namien löytämiseksi tavaroiden alta ja, että se myös joutuisi hieman kaivelemaan tai siirtelemään tavaroita tavoittaakseen namit.
Tihkun nenä kävi hyvin tehokkaasti ja nyt se oli kuin eri koira sen viimekertaisen varovaisuutensa suhteen, sillä varovaisuutta ei enää näkynyt ollenkaan - Tihku kiipesi, siirteli ja työnteli aktiivisesti, ja keskittyi hyvin ja sinnikkäästi myös itse etsimiseen.

Kartioita aseteltiin runsaasti lattioille, päällekkäin ja limittäin ja lisäksi muitakin tavaroita niin, että saimme pienen röykkiön. Valitettavasti kuvissa vain alkuvaihe, kun kädet eivät sitten enää riittäneet kuvaamiseen. Nameja siroteltiin kartioihin ja tavaroiden väleihin.  

Kolmannella kerralla siirryttiin sitten aimo harppaus eteenpäin. Nimittäin nyt hajuksi tuli tähän asti mitään tarkoittamaton kongin haju, jota opeteltiin tunnistamaan ja luomaan sille merkitystä.

Harjoitus alkoi niin, että minulla oli kädessäni lasipurkki, jonka pohjalla oli kongin pala, ja joka kerta kun Tihkun nenä meni purkkiin, niin klikkasin klikkerillä ja namipalkka tarjottiin purkin suulta. Sitten heitin namin vähän kauemmas, että sain Tihkun irti purkista, ja taas kun hän hakeutui purkille, niin klik ja nami purkin suulta. Ja niin edelleen.

Kouluttaja oli hyvin tarkkana siitä, että teemme riittävän lyhyitä pätkiä ja hänellä oli sekuntikello kädessään, jolla hän mittasi 30 sekunnin sessioita. Ilman ajanottoa tulee helposti ahneesti tehtyä "vielä yksi, ja ehkä vielä yksi", kun kuitenkin treenihetket tulisi pitää hyvin lyhyinä kerrallaan - pennuilla eritoten. Itse sorrun tähän treenihetken venytykseen varsin helposti, joten tämä oli hyvä muistutus1
Siinä treenisessioiden välissä vähän leikittiin lelulla ja syötiin herkkuja häkissä ja sen semmoista aivojen tyhjennystä. Leikki on muuten myös hyvä taukokäyttäytyminen, tauon ei aina tarvitse olla pelkkää makailua. 

PURKKIRATA TUTUKSI

Toisena harjoituksena meillä oli sitten uutuutena purkkirata. Joskin niin, että purkkiradalla oli edelleen se yksi lasimuki kongin pala pohjallaan. Minä olin purkkiradan toisella puolella ja Tihku minua vastapäätä, ja homma meni niin, että Tihku sai palkan kun nenä osui purkkiin ja sitten yksi etänami, niin että saataisiin aikaan uusi "etsintä". Varsinaista hajuerottelua ei siis vielä tehty, vaan radalla oli vain tuo yksi purkki.

Siinä hän odottaa pätevän näköisenä kourun ääressä, että kongipurkki asetetaan radalle 💟

Kuvassa näkyvän sohvan takana treenaa toinen pentu ohjaajansa kanssa.

Purkkiradalla toisessa tai kolmannessa etsinnässä alkoi tassu korvata nenän, eli Tihku alkoi tassullaan huitoa purkkia. Tehtiin heti pieni korjaustoimenpide, niin että kouluttaja tuli avustamaan meitä ja asettui toispuolelle purkkirataa, ja minä ja Tihku siirryttiin samalle puolelle.
Kouluttaja laittoi purkin radalle, päästin Tihkun paikalle ja nenähän sinne lasiin onneksi suoraan taas meni. Tätä kun saatiin pari kertaa palkattua, niin tassu unohtui. Tihkulla ehkä hävisi hetkeksi focus, kun oli tehty jo paljon ajatustyötä. Pieni tauko ja edellä kerrottu korjausliike kuitenkin tepsi!
Vielä oli kouluttajalla takataskussa ratkaisuksi ajatus jos tassuttelu olisi jatkunut, tällöin olisi telinettä voinut nostaa ihan hieman ylöspäin - sekin voi vähentää kiinnostusta läpsiä tassulla, kun kuono on silloin lähempänä, mutta nostoa ei sitten tarvittu.

Nyt olisi sitten kotona aikomus tehdä näitä harjoituksia konginpalan kanssa ennen seuraavaa kurssikertaa niin, että pysyy opitut asiat mielessä ja kongin haju tulee tutuksi.

Kurssin lopuksi seurasi taas poikien painiottelu kun me ihmiset hetken juttelimme ajatuksiamme tehdyistä harjoituksista ja koiranomistamisesta. Pentujen painia on hauska seurata, ne ovat pääosan painista joko ketarat pystyssä maassa tai kahdella jalalla pystyssä kuin kengurut, molemmat jo aika väsyneitä tunnin touhuista 💛

Onnea rakas 9-vuotias - Wiiman syntymäpäivät (rally ja nose)

Wiima täytti viikko sitten yhdeksän vuotta💛! Miten voikaan aika rientää sellaista vauhtia, kun tuntuu, että ihan vastikään käärö haettiin kotiin. Nyt kun perheessä on toinen pentu, olen useammin ajatuksissa palannut niihin Wiimankin pentuaikoihin ja koittanut muistella millainen pentu hän olikaan. Kaikki oli niin uutta ja jännää silloin, eikä minulla ollut kokemusta pennuista tai koiristakaan ylipäätään, niin en hirveästi muista millaisia haasteita ja iloja silloin koin. Päällimmäisenä haasteista on kuitenkin ehkä, että Wiima oli (ja on) hyvin itsenäinen koira. 

Ensimmäisen yönsä hän nukkui yksin makuuhuoneemme viereisessä huoneessa eikä sanonut sanaakaan koko yönä. Luulin aamulla, ettemme pystyneet pitämään pentua hengissä edes yhtä vuorokautta, kun pihahdustakaan ei ollut kuulunut, mutta kun menin katsomaan, niin siellä pentu heilutti häntäänsä huomentervehdykseksi ja kyseli, että nukuinko hyvin. Myöhemmin olen ymmärtänyt, ettei se ole kovin tavallista, pennut usein vähän itkevät ikäväänsä ensimmäisenä yönä, kuten Tihkukin. Olen ajatellut, että tämäkin ensimmäisen yön rauha johtui siitä itsenäisyydestä, mutta mene ja tiedä.

Wiiman syntymäpäivänä alkoi sopivasti rallytokotreenit tauon jälkeen

Ehkä tuosta itsenäisyydestä johtuen meillä oli myös ekoina vuosina vaikeuksia luoksetulon ja lähelläpysymisen kanssa. Wiima ei koskaan varsinaisesti karkaillut, mutta sen oma säde meihin oli niin pitkä, että se tuntui epämukavalta. Iän karttuessa asia hieman muuttui, ja varmaan siihen vaikutti juuri ikä ja aikuistuminen, mutta ahkerasti myös koitin lähelläpysymistaitoja ja luoksetuloa hioa. 

Nyt tuli siis täyteen yhdeksän vuotta. Wiima sai syntymäpäivälahjaksi vain toiminnallisia lahjoja. Syntymäpäivänä alkoi sopivasti rallytokotreenit ulkokentällä. Viimeksi ollaan ohjatusti treenattu viime syksynä ja Wiima olikin nyt kentällä aivan liekeissä, niin että muutkin osallistujat sen huomasivat. Ihanaa, kun hän on niin innostunut 💛, ja se tarkoittaa, että lahjakin oli onnistunut!

Koronarajoitusten vuoksi emme tehneet varsinaista rataa vaan treenasimme kylttejä vasen- ja oikeaseuruussa. 

Raision vierasvenesataman taustalla Meyersin telakka, täällä oltiin nosettamassa.

Wiiman juhlahumu jatkui seuraavanakin päivänä, sillä silloin alkoi koronapaussin jälkeen myös ohjatut nosework-treenit. Tällä kertaa treenasimme Raision vierasvenesataman mattojenpesupaikalla. Aiheena oli etsimään lähettämisen rutiinit. Ohjaaja oli pilkkonut etsinnän useaan pieneen alueeseen, ja jokaisen etsinnän jälkeen toiminta piti katkaista ja lähettää koira liikkeelle uudelleen. Etsinnässä olisi hyvä pitää lähetys samanlaisena, jotta koira tietää, mitä sen kuuluu tehdä ja mitä etsiä, sekä pääsee lähetyksen kautta oikeaan hakuvireeseen. 

Tosin - on myös syytä seurata koiraa, sillä olen kerran aiemmissa treeneissäni tehnyt sellaisen hölmöyden, että koitin saada Wiimaa rutiinilähetykseen, mutta sillä tuntui olevan vetoa toiseen suuntaan ja ryhdyin siinä sitten ihan komentamaan Wiimaa palaamaan vierelleni rutiinimme mukaisesti. Sillä seurauksella, että vedin koiran pois kätköltä, jonka se oli itse oma-aloitteisesti "lähtöruudusta" havainnut. Kieron ohjaajamme tekosia sekin :).

Lisäksi treeneihin haastetta toi tuuli sekä osa jemmoista oli sen verran korkealla, niin että kahdella jalalla seisoen juuri ja juuri ylsi.

Hienot naiset käy kynsistudioissa ..

Ja sai se Wiima vielä kolmannenkin lahjan, mutta sitä hän ei kovin korkealle arvostanut. Olin jo muutaman päivän ajatellut, että Wiiman kynnet pitäisi leikata, oli venynyt väli vähän pitkäksi. Olimme sitten eläintarvikekaupassa ostoksilla ja sielläpä oli peukkujaan pyörittelevä kynsienleikkaaja paikalla.

Kekkasin siltä istumalta, että minäpä toimitan Wiiman manikyyriin ja niin tehtiin. Hyvin sujui, mutta Wiima selvästi ajatteli joutuneensa eläinlääkärin vastaanotolle, niin epäileväinen hän oli nostopöydät nähdessään. Kiltti kun on, hyppäsi kuitenkin pöydälle ja niin ne kynnet leikattiin.

Kokemus sekin, mutta Wiima ei tainnut siitä kovasti tykätä. Siis vielä vähemmän,  kuin siitä, että itse leikkaan. Joten luulen, että tehdään se jatkossakin taas itse :).

"Hei, hei! Unohditko jotain? Ei kai me kävellä näiden herkkulaarien ohi???"

Teimme me pienet ostokset sitten tältäkin osastolta,
mutta ne herkut odottavat vielä syöjäänsä koirien ruokakaapissa :)

Yhdeksänvuotias Wiima on hyväkuntoinen muori. Ja varsin tervekin. Vaivoina on viime syksystä alkanut autoimmuunisairaus sekä polvihan se myös reistasi pari vuotta sitten, mutta se ei ole parannuttuaan yhtään vaivannut, vaikka aiheuttikin silloin akuuttivaiheessa kovasti päänvaivaa. 

Iän karttumisen huomaa ehkä vain siitä, että Wiima päivisin nukkuu enemmän kuin ennen ja rallytokossa huomaan, ettei peruutusliike ole ihan yhtä terävä kuin se oli vielä pari vuotta sitten. Aina se on kuitenkin valmis kaveriksi mukaan, mihin ja milloin vaan. Lisäksi nautin siitä, että tuon ikäinen koira ymmärtää asiat jo ihan kulmakarvan kohotuksesta, vanhempaan koiraan muodostuu ihan erityinen suhde kun ollaan samalla aaltopituudella, siinä ei sanoja tarvita (pääsääntöisesti :D ).

Toisaalta Wiima on pikkuveljen tultua ehkä taas vähän leikkisämpi, ja pennun myötä myös hieman enemmän halikoira kuin ennen, vaikka onkin introvertti luonteeltaan. Ajatella, että juuri tällainen koiruus saapui meille keltanokille ensimmäisenä opettamaan, miten koirien kanssa kuuluu olla <3.

Kaivoin instaa tai facea varten esiin tällaisen kuvaparin, jossa Wiima on kaksivuotiaana tytöntyllerönä ja sitten viime vuodelta kahdeksanvuotiaana. Samaksi koiraksi tunnistaa (vai tunnistaako?), mutta naaman värit ovat eläneet ja naama on myös saanut aikuisen koiran jykevyyttä <3.

Kuvapari löytyi arkistosta:
Wiima kaksivuotiaana ja kahdeksanvuotiaana, vuosi sitten

Onnea ja pitkää ikää, rakas Wiima 💝

Syviä piiloja etsimässä ja pentuhommiakin

Viime keskiviikkona jatkui joulutauolla olleet nosetreenit. Pakkanen nousi juuri parahiksi ja kiristyi iltaa kohti, niin ulkotreenit jäivät pois laskuista. Treenipaikkana toimi sitten raisiolaisen Vanton tilan puuhahuone. Puuhis sopii monenlaiseen käyttöön - löytyy pallomeri, tavaralavoja, erilaisia telineitä, autonrenkaita ja putkia. Tila on sikälikin hauska, että viereisen oven takana sijaitsee lampola, ja sieltä kuului määkimistä. Olisi ollut kiva piipahtaa silläkin puolella :) .

Pari etsintäkierrosta vedettiin - toinen teemalla syvät piilot ja toinen motivointitreeni.

Syvät piilot nosessa tarkoittavat sitä, että koira ei pääse hajuun kiinni, vaan sen on ilmaistava haju kauempaa, kunhan on päätellyt sen sijainnin. Piilot olivat kaikki korkealla - ei kuitenkaan tavoittamattomissa, paitsi yksi, joka oli sijoitettuna katosta köydessä roikkuvaan auton renkaaseen. 

Motivaatiotreeniä emme olekaan tässä muodossa kuin nyt teimme ennen tehneet, mutta ajattelin poimia idean omiinkin harjoituksiini. Homma meni niin, että koira sai katsoa kun hajua piilotetaan: koira istuu paikallaan komennuksessa tai kytkettynä ja ohjaaja kulkee sen näkökentässä ja on piilottavinaan hajua eri paikkoihin, ja kunnes sitten piilottaa oikeastikin, ja varmistaa, että koira varmasti katsoo ja havainnoi tapahtumat. Sitten koira vapautetaan etsimään. Yleensä tällä on innostava vaikutus, ja treeni on hyvä esimerkiksi, jos on ollut taukoa harrastuksista tai toisaalta, jos koiralla on vähän into hakusessa.

Wiimalla oli oikeastaan ihan ihmeen hyvä vire tekemisessä, kun ottaa huomioon, millainen joululoma sillä on takana rasittavan 😃 pikkuveljen kanssa. Syvät piilot se ratkoi nopeasti ja epäröimättä, ilman mitään roskakäytösiä, paitsi alussa, jolloin se kiinnostui jostain muusta ehkä toisen koiran jättämästä "viestistä". Mutta kun siitä päästiin ohi, niin kaikki sujui todella hienosti. Olin oikestaan vähän hämmästynyt, sillä olin valmistautunut siihen, että etsintää olisi tauon jälkeen vähän enemmän ohjattava kuin yleensä. Mutta ehkäpä se oli juuri tuo tauko, joka teki hyvää.
Nähtiin myös varsin kiva ilmaisu tilanteessa, jossa olin pöllöyttäni juuttunut juttelemaan pentu-uutisia ohjaajan kanssa ja Wiima oli sillä aikaa löytänyt jemman. Siinä se kökötti sitkeästi ilmaisemassa kätköä, vaikka emäntä oli keksinyt itselleen muuta tekemistä. Hieno Wiima 💟.

Motivaatiotreeneissä Wiima seurasi piilottamassa kulkevaa kouluttajaa silmä kovana, ja vapautuessaan lähti innokkaasti tutkimaan paikat, joissa se oli nähnyt kouluttajan käyvän. Kiva treenimuoto tämäkin! Nenätyöskentely on siitä kiva juttu, että se skaalautuu niin monenlaisiin erilaisiin harjoituksiin! 

Tihku Tiihonen oli tietenkin mukana. Hän pääsi tutustumaan etsintätilaan ennen "etsijäkoiria". Haisteli paikan tarkkaan ja sitten pääsi tervehtimään vielä kouluttajaakin ennen kuin aikuiset koiruudet alkoivat hommiin. 

Tällaisia kuvia Tihkusta tulee paljon. Kaikki muu on terävää ja selkeää, paitsi vikkelästi liikkuva pentu :D

Meidän treeniryhmän jäsenistä kolmelle on sattumoisin tässä talvella tullut pentu ja toisellakin ohjaajalla oli pentunsa mukana. Niinpä Tihku ehti ottaa pikku painit pihalla kaveripennun kanssa. Kaveripentu, bordercollie, oli jo hieman isompi, mutta leikki oli kuitenkin ihan kivannäköistä ja tasapuolista, vuorotellen olivat alla ja päällä.

Korona-aikana sosiaalistaminen vaatii vähän extraponnisteluja, joten koitan pitää Tihkulaista aina matkassa. Tälläkin reissulla saatiin taas kivoja ihmiskontakteja ja erilaisia hajuja ja alustoja, jopa pallomeressä äijä piipahti :) .

NoseWork - nenätöitä tyynymeressä

Käymme jokatoinen viikko NoseWorkin ohjatuissa vakkaritreeneissä ja olipa kivat treenit viimeksi! Tai ainahan meillä on kivaa, mutta nyt oli erityisen hauskaa vaihtelunkin vuoksi, koska oltiin pitkästä aikaa sisätiloissa. Olemme siis harrasteet pelkästään ulkoetsintöjä eri ympäristöissä eräästä pikku viruksesta johtuen viime keväästä asti. Ja ulkoetsinnät ovatkin tosi mielenkiintoisia myös, mutta vaihtelu on kivaa! 
Emmekä olleet missä vain sisätiloissa tälläkään kertaa, vaan todella mielenkiintoisia alueita tarjoavassa erään asuntolan käyttämättömässä osassa, joka tarjosi hyviä etsintäalueita. Lisäksi "umpikiero" 😀 kouluttajammekin oli taas keksinyt juttuja päämme menoksi!

Pukuhuoneessa oli kolme piiloa ja kaksi niistä kuvan kaltaisten kaappien uumenissa. Tällöin koira ei päässyt nenällään jemmaan kiinni, vaan sen oli kauempaa pystyttävä tunnistamaan, missä hajupilvi on voimakkaimmillaan ja ilmaistava jemma sen mukaisesti. 

Näin harjoitellen on kuitenkin pidettävä huoli siitä, että koira ei ala hutiloida, vaan että se aina johdonmukaisesti etsii sen paikan, jossa haju tuntuu voimakkaimpana. Vastapainona kannattaa tehdä hyvinkin tarkkaa ilmaisua vaativia tehtäviä, koska muuten voi tuloksena olla koira, joka ilmaisee jo hajun tuntiessaan eikä tule etsineeksi hajun lähdettä tai voimakkainta hajupaikkaa. 

Huoneissa oli kaikkea hassua, kuten esimerkiksi syrjään siirretty vessanpönttö. 
Sitä ei olisi kuitenkaan kannattanut käyttää, sillä .. hmm .. hätä olisi saattanut olla sen jälkeen "kädessä", if you know what I mean.

"Mamma! Tuolla haisee laakerille, mutta en pääse sinne!"

"Mamma, mä löysin sen!" eli Wiima-tytteli ilmaisemispuuhissa.

Yllä olevissa kuvissa näkyy yhteen isompaan huoneeseen tehty keinotekoisempi jemma - isompi huone, jonka reunaan oli rakennettu tällainen sotkukasa. Ja sotkukasan keskellä jemma. Tämänkään hajulähteen äärelle ei ihan helposti päässyt vaan olisi pitänyt ryömiä tuolien alta tai kiivetä päältä. 

Muutamassa etsinnässä oli tällainen teema, että koira kyllä pääsi hajulle asti (toisin kuin ylemmässä pukuhuoneen etsintäalueessa), mutta alusta tai reitti saattoi olla koiralle vähän vaikea. 

Yläkuvan etsinnässä Wiima kyllä haistoi hajun nopeasti ja ryhtyi sitten kiertämään estekasaa päästäkseen hajulähteen luo. Mutta kun Wiima ei ollut oikein halukas ryömimään tai kiipeämään epäilyttävien tuolien päälle, niin helpotimme sille hajulle pääsyä hieman yhtä tuolia siirtämällä.

Tyynymeri! Ootko mamma tämmöstä nähny??

Epäilyttäviä alustoja tarjosi myös tällainen valtavan iso tyynymeri. Koiran olisi tullut kiivetä tyynymereen ja jemma olisi löytynyt ylempää tyynykasan yläpuolelta. Tätä en tietenkään etsintävaiheessa tiennyt - etsinnät ovat aina sokkoja.

Wiiman mielestä tyynykasa oli vähän epäilyttävä. Hän kyllä meni tallustamaan kasaan, mutta sen verran oli jännää, ettei Wiiman nenä sitten enää toiminut - pikkuneiti ei siis pystynyt vajoilemaan tyynyillä ja samanaikaisesti etsimään piiloa 😘. 

Wiima on sellainen lattiakoira - sitä ei ole kotona opetettu hyppimään (tai sallittu hyppiä) sohville ja sängyille, ja niin oikeastaan haluan jatkossakin olevan, mutta siitä on seurannut hassuja juttuja, että onkin pitänyt kertoa Wiimalle etsintähommissa tällaisen toiminnan olevan sallittua ja jopa toivottua 😊. 

Toisaalta olen kyllä koittanut esitellä Wiimalle pienestä asti erilaisia alustoja ja se onkin itse asiassa varsin alustavarma, mutta tällaista kahisevaa ja upottavaa kasaa se ei ollut ennen tavannut. 

Niinpä tyynyjä vähän vähennettiin ja heti alkoi neitikoiran nenä toimia, ja niin löytyi se hajupiilokin. 

Näiden tavoittamattomien piilojen ja outojen alustojen lisäksi asuntolan huoneissa oli ihan tavallisia sisäetsintäpiiloja. 

Hauskaa, että pääsee testailemaan taitoja vähän erilaisissa ympäristöissä ja, että kouluttaja jaksaa nähdä vaivaa treenejä suunnitellessaan. Kun tulee uusia juttuja eteen, niin helpommin huomaa, mitä taitoja kannattaisi hioa.

Plus yksi vielä myönteinen juttu näiden treenien seurauksena - kerroinkin aiemmin jo suunnitellusta (koira- ) perheenlisäyksestämme. Näistä treeneistä sain vihjeen itselleni tutustuttaa uuden koiruutemme myös vajoaviin, upottaviin alustoihin, eli kaatikselle pääsyä kellarissa odottava vanha säkkityynymme kaivetaan pennun tuntua olohuoneen lattialle 😅👍.

Pikku nosettelut ja lapinkoiralenkki

Kesä on ollut harrastuksista paussia, mutta omatoimisia treenejä ollaan tietty välillä pidetty. Kuten eilenkin, kun treffattiin kaverin kanssa nosettelun merkeissä! 

Kävin laittamassa hajut paikalleen noin kolme tuntia ennen etsintää, ja lisäksi laitoin muutaman häiriöhajun etsintäalueelle - ruokaa sekä hajulähteitä, joissa oli pelkästään minun omaa hajuani (siis tuoksuani 😃) - tämä siitä syystä, ettei Wiima alkaisi etsiä minulle tuoksuvia kohteita vaan nimenomaan etsittävää hajua. Tästä syystä on myös hyvä tehdä aika ajoin etsintäratoja, jotka joku muu on tehnyt. 

Treenikaverimme isovillakoira Trixi ja emäntänsä

Villakoira Trixin takana näkyy kuvassa kaksi valkoista tarraa seinässä, jos tarkkaan tihruttaa. Tarroja oli yhteensä viisi ja vain yhdessä oli etsittävää eucalyptucsen hajua, joka koiran tuli ilmaista. Loput olivat sellaisia, joita olin pitänyt ihoani vasten, ja jotka koiran piti siis ohittaa - häiriö oli erityisesti Wiimalle suunniteltu, näin pyrin tekemään jokaisessa itse laatimassani treenissä.

Etsinnällä ei ollut varsinaista teemaa, mutta viimeisen etsintäalueen toteutin vähän eri tavalla kuin ennen - tai oikeastaan samalla tavalla kuin kevätkauden viimeisissä harkoissa eli lähetin koiran toimimaan etsintäalueelle itsenäisesti. 
Kisatessahan ei tuollaista tilannetta voi tulla eteen, noseworkissa (kilpailulajina) hajua etsitään yhteistyössä koira pääsääntöisesti kytkettynä, ohjaaja siis joko ohjaa koiraa tai roikkuu hihnanpainona. Mutta koska itse en kisaa (ainakaan enemmälti), niin voin vähän laventaa sääntöjä haluamaani suuntaan ja se on aika kivaa kokeilla vähän eri versioita hajunetsinnästä. 

En kumminkaan suuria kuvitellut kun annoin Wiimalle etsintävihjeen, ja kohde oli 20-30 metrin päässä, kun tällaista ei ole harjoiteltu kuin silloin kerran, mutta niin vain tein - lähetin Wiiman liikkeelle töihin ja itse jäin paikalleni... 

Wiima kipittää etsintäalueelle, jossa sen on tarkoitus etsiä ja ilmaista etsittävä haju itsenäisesti. 

Ja niinhän siinä kävi, että Wiima piipahti etsintäalueella, mutta hieman hämmentyi, kun en ollutkaan sen mukana. Wiima kipitti takaisin luokseni kysymään, että mitä ihmettä oikein touhuan. 

Mutta kun lähetin sen uudelleen matkaan, niin joku poletti putosi sinne mihin pitikin, koska sitten Wiimukka kipitti matkaan uudelleen, ryhtyi etsimään, löysi hajun ja vielä ilmaisi sen itsekseen. Voin kertoa, että olin superiloinen ja Wiima sai superpalkan 😊!

Treenien jälkeen oli vielä aikaa pikku lenkille!

Lapinkoiralenkki Haunisten altaan ympäri

Paimensukuisten lapinkoirien Turun seudun aluekerhon kimppalenkki pidettiin heinäkuun viimeisellä viikolla. Huomasi, että väki oli vielä lomilla, koska koirakkoja ilmaantui nyt paikalle vain kaksi - me ja Ehta-poika emäntineen, Ehtalla ikää kokonaiset 10 kuukautta! Kiva ja energinen poika <3!

Ehta ja Wiima

No mihin se nyt hyppäsi 😃???

Sellaisia juttuja tällä kertaa!

Maastoetsintöjä ja kaukovihjeitä (NW)

Tällä viikolla pidettiin viimeiset ohjatut harkat Nose Workista tälle erää. Tai toki irtotunteja voi sitten ostella ja eritoten itsekseenkin harjoitella, mutta treeniryhmä, johon kuulumme, treenaa seuraavan kerran syksyllä.

Keskiviikkona aurinko helli niin, ettei oikein voinut kotona etupihalla olla ja mietin, että mahtaako Wiima vallan läkähtyä. Mutta ohjaaja oli valinnut fiksun harjoittelupaikan, eli saimme olla vihreyden ja vehreyden keskellä metsikössä - tai vähän sinne päin, luonnon keskellä ainakin ja se on heti vähän viileämpää.

Kukkasii kyl mut onks mittää koirii näkyny?

Treenipaikkamme vieressä oli tällainen villiintynyt ompputarha.

Treenit käsittivät kaksi osiota, tai kolme, mutta se yksi oli omatoiminen pieni, helppo etsintä ennen varsinaista treenä. Ikäänkuin vuoron odottelun harmin pienentämistä :) .

Taas tuli uusia ajatuksia nose workistä, on se sitten monipuolinen laji! Nyt nimittäin tehtiinkin homma vähän toisin päin!

Nose Work -etsinnät tehdään yleensä ja pääsääntöisesti (ja kokeissa aina, muttemme treenaa pelkästään kokeenomaisesti) yhdessä koirakkona. Tarkoittaen, että etsimme yhdessä - koira nenällään ja minä samalla seuraan koiraa ja mietin, onko joku paikka jäänyt tutkimatta.
Olen huomannut, että Wiimalle on tosi tärkeää, että olen hommassa sataprosenttisesti mukana - joskus voin koittaa keskustella kouluttajan kanssa jotain sillä aikaa kun Wiima etsii, mutta Wiima alkaa hutiloida ja huomautella, jos en itse keskity hommaan. Sillä onkin siihen mielestäni täysi oikeus, ja huomattuani hänen harminsa, olen lopettanut muut höpinät etsinnän aikana ja keskityn nykyisin työskentelemään Wiiman kanssa, muut jutut saa odottaa.

Wiiman kanssa odotellaan treenivuoroa

Mutta nyt olikin sitten toinen lähestymissuunta! Treenasimme isolla metsittyneellä kentällä ja kouluttaja antoi sellaiset ohjeet, että itse sain liikkua kentällä vain sivusuuntaan lähellä kentän reunaa ja minun piti lähettää koira itsenäisesti etsimään pitkin kenttää sen toiselle laidalle asti. 

Tyyli siis vaatii, että koira osaa irrota omistajastaan ja lisäksi työskennellä (etsiä ja ilmoittaa) kauempaa. Ja pitihän sen toki myös ymmärtää itse etsimään lähetys, vaikka rutiini oli nyt eri.  Wiimalle ei irtautuminen ole vaikeaa, itse asiassa olemme joutuneet opettelemaan lähelläpysymistä. Wiima ei ole koskaan ollut "karkuri", mutta sen luontainen säde minuun on ollut pidempi kuin olisin halunnut ja ollaan jouduttu jumppaamaan sädettä lyhemmäksi.

Wiima etsintähommissa.
Paikka on metsittynyt urheilukenttä, jonkinlainen tenniskenttä vissiin, jonka luonto on ominut.

Wiima lähtikin reippaasti etsintähommiin - näytti hieman kysyvältä, kun ohjasin sitä lähtemään itsekseen, mutta lähti, ja liikkeestä  näki ja äänestä kuului, että nenä oli töissä. Hajua ei kuitenkaan ihan heti löytynyt ja alue oli laaja ja vaikea, niin Wiiman itseluottamus hieman karisi, eikä se ollut ihan varma mitä halusin, kun toimittiin eri tavalla. Oikein päällepäin näkyi, miten Wiiman aivosolut tekivät töitä :). Löytö onneksi kuitenkin onnistui ja koiraa päästiin isosta työstä palkkaamaan. 

Piilo oli yllä kuvassa näkyvän valkoisen tolpan takana ylhäällä. Ilma oli aika seisova, joka teki, että haju ei kauheasti levinnyt.

Toinen piilo oli keskellä kenttää, paikassa, jossa ei ollut mitään - pienessä kivessä syksystä jääneiden lehtien alla. Koira haluaa aina mielellään haistella kohteita ja rakennelmia, kuten pylväitä, aitoja ja vastaavia, ja tyhjä maa tai muu pinta yleensä on vaikeampi. Keskellä kenttää olevaa hajua ei Wiimakaan itsekseen etsimällä löytänyt, mutta löysi kyllä avustettuna: kouluttaja teki hieman jälkeä paikkaan ja Wiima sai seurata kauempaa. Kun vapautin Wiiman lähti se suoraan jäljelle ja etsittävälle hajulle tultuaan ilmaisi sen todella hienosti, selkä minuun päin! Mahtavaa!

Tätä pitääkin harjoitella enemmän ja antaa koiralle enemmän itsenäisyyttä etsintään, myös etäisyydessä!

Tässä me odotellaan toiselle kierrokselle pääsyä. Yksi koirakko kerrallaan treenaa ja tunnissa menee kolme koirakkoa - suurin piirtein. Toisinaan treenataan myös koko kuuden hengen treeniporukalla, jolloin harkat on parituntiset. 

Wiima on koristellut kuononsa hämähäkinseitillä. Eikö olekin hieno?

Toinen treenisetti oli tarkkuushaku, jossa hakualueena oli yksi seinä. Siis päinvastainen harjoitus kuin edellinen. Wiimalle tällaiset etsinnät on hyvin helppoja, siinä ei muijan nenä kauaa tutissut kun kaikki kolme hajua oli löydetty, ja ensimmäisellä otoksella! Piis of keik :) !

Kivat hyvänmielen treenit taas, joissa taas kerran tuli koettua oivalluksia!

YKS TURKKIJUTTU VIELÄ

Ai niin! Tänään tein jotain, mitä en ole tehnyt ikinä ennen! Varasin Wiimalle ajan trimmaajalle!

Kääk! Wiima-raukka! Tarkoitus on teettää kunnon pohjavillapesu eli neidin pohjavillat vekka. 

Villa kyllä irtoaa minunkin harjauksestani, mutta ei niin hyvin ja turkki on hieman runsastunut sterkan jälkeen - ei se vieläkään mitenkään mahdoton ole, olihan sillä aika sporttiturkki ennen sterkkaa. Mutta Wiima ei ole enää ihan nuori tyttö ja turkissa on turha hikoilla kun ei ole pakko. 

Lisäksi ajattelin pyytää, että Wiiman massu ja reisien sisäpinnat vedellään lyhyelle kesätukalle!

Trimmaamoihin oli pitkä jono, mutta saatiin aika juhannuksen jälkeiselle viikolle. Tämmöisin keinoin toivon, että Wiimalla olisi hieman vilpoisempi kesä :) !