lauantai 16. tammikuuta 2021

Note to self - Tihkun ruokinta ja paino

Tihkunen täytti eilen pe 15.1. "jo" kymmenen viikkoa! Hän on siis asunut meillä jo kolme viikkoa. Ne viikot ovat menneet lentämällä, ja ne ovat sisältäneet iloa, hauskuutta, hellyyttä, oivalluksia, touhukkaita päiviä, mutta myös liian aikaisia aamuja, pissilätäkköihin astumisia ja väsymystäkin. Ja niinhän se elämässä on, erilaisia elämän värejä 😊. 

Kun Tihku kotiutui, sai hän kasvattajalta pentupussissa mukaan pussillisen Arden Grange Puppy -ruokaa, sekä alennuslipukkeen samanlaisesta pussista (ja paljon muutakin!). Minulla oli kuitenkin pieni propleema - Arden Grangea myydään vaan Faunattaressa ja lähin Faunatar on meiltä Paraisilta aika pitkän matkan päässä Turun toisella puolella. Tosi, tosi mielellään tukisin yrittäjävetoisia eläintarvikeliikkeitä, mutta tällä puolen kaupunkia on vain M&M -ketjun liikkeitä ja niissä tulee sitten useimmin asioituakin. 

Tämä kuva on edelliseltä kauppareissulta viikko sitten. Cittarin keikalta en tullut kuvia ottaneeksi - minulla taisi olla kädet täynnä pentua ja ostoksia :D.


Tässä Tihku on 7 vkoa, kun hän kävi kauppakeskuksessa eka kertaa, 
ja silloin hän nautiskeli mm sonninsutia .D


Halusin vaihtaa ruokamerkkiä, jotta jatkossa saisin sitä lähempää hankittua. Niin pakkasin Tihku Tiihosen autoon ja ajettiin Turun Länsikeskuksen Citymarketiin, jossa kätevästi sijaitsee sekä Faunatar että Musti ja Mirri. Sekä myös apteekki, jonne kanssa teimme Tihkun kanssa piston ei-koiramaisissa asioissa. Sain apteekissa hyvää palvelua, koira sylissäni sain ostaa tuotteen, vaikka koiran kanssa ei liene suotavaa apteekeissa käydä, mutta käyntimme oli hyvin nopea.

Tihku esiintyi oikein edukseen ja keräsi tietysti paljon huomiota, kuten pennut tekevät. Joidenkin kanssa tervehdittiin, mutta aika paljon koitin myös hyödyntää häiriötä ja kutsua Tihkua luokseni sen ensin kiinnostuttua ihmisistä. Liukkaita lattioita se ei tunnu pelkäävän, eikä myöskään vieraita ihmisiä.


Tihkun käsitys siitä, millainen on kiva sisustus 😂
Jos kuva olisi tältä päivältä, niin oikeassa reunassa olisi vielä iso pahvilaatikko täynnä munakennoja ja leluja. Pruukaan tiputella nameja sinne etsittäväksi, kun Tihkun on oltava yksin, ja hän etsii nameja laatikostaan aina yhtä innolla kaiken muun unohtaen.


Faunattaresta hain Arden Grange -pussin, ja sitten seuraavaksi marssin Mustiin ja Mirriin kysymään heidän penturuuistaan. Olin siis päättänyt ostaa molemmat ruuat samalla kertaa, myös uuden merkin, jotta voisin pikkuhiljaa toteuttaa siirtymisen. Esittelyn jälkeen päädyin ostamaan Tihkulle pussillisen 

  • Purenatural Puppy-penturuokaa. Ja suosituksen mukaisesti ostin isojen pentujen ruokaa (Large), vaikka Tihku on pikkuinen veijari, ja minusta ihan tosi taini, mutta M&M:n myyjä kertoi, että raja menee 10 kilossa. Siis, jos aikuisen koiran odotepaino on yli 10 kiloa, niin Large Puppy olisi oikea valinta. Sekä Purenatural Puppyssä että aiemmassa Arden Grangessa proteiinina on kana.


Kun on paljon touhunut, tulee tuutimalullan 💗

Kävi vielä niin hauskasti, että olen viime käynnillä ilmoittanut Tihkun M&M-pentuklubiin, joten saimmekin ruokapussin veloituksetta sekä vielä kaupan päälle ilmaisen lelunkin alle 7 euron valikoimasta. Valitsin kahisevan aasin ja se on tuntunut olevan Tihkun mieleen. Lelun paikka on autossa olevassa kevythäkissä, niin on tekemistä sielläkin, vaikka useimmiten Tihku kyllä nukahtaa autoon.

Ruokaa menee päivässä kolme kertaa desin verran nappulaa sekä lisiä, kuten kananmunaa, raakalihapullia, piimää ja/tai raejuustoa. Treeniherkut vähennän määrästä, ettei laardia kertyisi.
Kolme desiä tuntuu tosin kauhean paljolta kun Wiimakin syö vaan kaksi desiä plus lisät, mutta kaipa sitä energiaa tuossa iässä tarvitaan ja ruuassa on tietenkin eri koostumus.

Tihku ei ole varsinaisesti ahne pentu, ahneempikin voisi olla, mutta kyllä ruoka sille maistuu. Vain muutaman kerran tämän kolmen viikon aikana heppu on jättänyt annoksensa syömättä. Silloin kuppi on otettu pois ja uudelleen eteen seuraavana ruokinta-aikana, niin sitten onkin jo maistunut. 

Aluksi turvotin nappulat, mutta silloin ruoka ei oikein Tihkulle maistunut. Nyt kun tarjoan kuivana ja vettä kipon pohjalla, niin maistuu paremmin.

Tihku on myös syntymäpäivän kunniaksi taas punnittu ja äijä senkun kasvaa ja kasvaa. Vaakamme ei ole ihan tarkka, kilot sentään on oikein, mutta grammoissa on vähän vaihtelua. 
Näyttäisi kuitenkin siltä useamman punnituksen jälkeen, että  

  • paino on nyt 10 viikkoisena 5,3 kiloa. Viikko sitten (9 vkoa)  saimme kokoon 4,6 kiloa, joten kasvaahan se näköjään onneksi,
Kasvamisen huomaa myös siitä, että valjaita on jouduttu löysäämään.

Valjaista puheen ollen - valitsin Tihkulle tyhmät valjaat. Olisi pitänyt ottaa sellaiset, että myös kaulaosa kiinnitetään klipsulla. Nyt ei ole niin, vaan kaulaosa pujotetaan pään yli, eikä Tihku oikein siitä pidä. En tajunnut tätä ajatella, kun Wiimallekin pujotetaan ja se ei pane pahakseen, mutta kun muistelen, niin silläkin taisi olla pikkutyttönä toisenlaiset, ei-pujotettavat.





Wiimalla ja Tihkulla sujuu varsin hyvin. Paitsi että Tihku on välillä varsinainen riesa ja roikkuu Wiiman korvissa ja hännässä. Wiima kyllä huomauttaa ja komentaa, mutta minusta vähän liian kiltisti, sillä Tihku ei meinaa oikein uskoa, tai uskoo vain hetken. Kaipa sillä Wiimalla sitten vaan on hyvät ja venyvät hermot, ja kaipa tuo isosiskon kiusaaminen jossain kohtaa loppuu. 
Itse en ole kovin paljon siihen sekaantunut, paitsi jos menee liian hurjaksi. Wiimalla on myös oma paikkansa kotona, jonne pieni rasavilli 💗ei pääse. Kyllä niistä varmaan ihan hyvä pari vielä tulee, kunhan Tiihonen saa ikää 😊.



perjantai 15. tammikuuta 2021

Syviä piiloja etsimässä ja pentuhommiakin

Viime keskiviikkona jatkui joulutauolla olleet nosetreenit. Pakkanen nousi juuri parahiksi ja kiristyi iltaa kohti, niin ulkotreenit jäivät pois laskuista. Treenipaikkana toimi sitten raisiolaisen Vanton tilan puuhahuone. Puuhis sopii monenlaiseen käyttöön - löytyy pallomeri, tavaralavoja, erilaisia telineitä, autonrenkaita ja putkia. Tila on sikälikin hauska, että viereisen oven takana sijaitsee lampola, ja sieltä kuului määkimistä. Olisi ollut kiva piipahtaa silläkin puolella :) .

Pari etsintäkierrosta vedettiin - toinen teemalla syvät piilot ja toinen motivointitreeni.

Syvät piilot nosessa tarkoittavat sitä, että koira ei pääse hajuun kiinni, vaan sen on ilmaistava haju kauempaa, kunhan on päätellyt sen sijainnin. Piilot olivat kaikki korkealla - ei kuitenkaan tavoittamattomissa, paitsi yksi, joka oli sijoitettuna katosta köydessä roikkuvaan auton renkaaseen. 

Motivaatiotreeniä emme olekaan tässä muodossa kuin nyt teimme ennen tehneet, mutta ajattelin poimia idean omiinkin harjoituksiini. Homma meni niin, että koira sai katsoa kun hajua piilotetaan: koira istuu paikallaan komennuksessa tai kytkettynä ja ohjaaja kulkee sen näkökentässä ja on piilottavinaan hajua eri paikkoihin, ja kunnes sitten piilottaa oikeastikin, ja varmistaa, että koira varmasti katsoo ja havainnoi tapahtumat. Sitten koira vapautetaan etsimään. Yleensä tällä on innostava vaikutus, ja treeni on hyvä esimerkiksi, jos on ollut taukoa harrastuksista tai toisaalta, jos koiralla on vähän into hakusessa.

Wiimalla oli oikeastaan ihan ihmeen hyvä vire tekemisessä, kun ottaa huomioon, millainen joululoma sillä on takana rasittavan 😃 pikkuveljen kanssa. Syvät piilot se ratkoi nopeasti ja epäröimättä, ilman mitään roskakäytösiä, paitsi alussa, jolloin se kiinnostui jostain muusta ehkä toisen koiran jättämästä "viestistä". Mutta kun siitä päästiin ohi, niin kaikki sujui todella hienosti. Olin oikestaan vähän hämmästynyt, sillä olin valmistautunut siihen, että etsintää olisi tauon jälkeen vähän enemmän ohjattava kuin yleensä. Mutta ehkäpä se oli juuri tuo tauko, joka teki hyvää.
Nähtiin myös varsin kiva ilmaisu tilanteessa, jossa olin pöllöyttäni juuttunut juttelemaan pentu-uutisia ohjaajan kanssa ja Wiima oli sillä aikaa löytänyt jemman. Siinä se kökötti sitkeästi ilmaisemassa kätköä, vaikka emäntä oli keksinyt itselleen muuta tekemistä. Hieno Wiima 💟.

Motivaatiotreeneissä Wiima seurasi piilottamassa kulkevaa kouluttajaa silmä kovana, ja vapautuessaan lähti innokkaasti tutkimaan paikat, joissa se oli nähnyt kouluttajan käyvän. Kiva treenimuoto tämäkin! Nenätyöskentely on siitä kiva juttu, että se skaalautuu niin monenlaisiin erilaisiin harjoituksiin! 




Tihku Tiihonen oli tietenkin mukana. Hän pääsi tutustumaan etsintätilaan ennen "etsijäkoiria". Haisteli paikan tarkkaan ja sitten pääsi tervehtimään vielä kouluttajaakin ennen kuin aikuiset koiruudet alkoivat hommiin. 


Tällaisia kuvia Tihkusta tulee paljon. Kaikki muu on terävää ja selkeää, paitsi vikkelästi liikkuva pentu :D

Meidän treeniryhmän jäsenistä kolmelle on sattumoisin tässä talvella tullut pentu ja toisellakin ohjaajalla oli pentunsa mukana. Niinpä Tihku ehti ottaa pikku painit pihalla kaveripennun kanssa. Kaveripentu, bordercollie, oli jo hieman isompi, mutta leikki oli kuitenkin ihan kivannäköistä ja tasapuolista, vuorotellen olivat alla ja päällä.


Korona-aikana sosiaalistaminen vaatii vähän extraponnisteluja, joten koitan pitää Tihkulaista aina matkassa. Tälläkin reissulla saatiin taas kivoja ihmiskontakteja ja erilaisia hajuja ja alustoja, jopa pallomeressä äijä piipahti :) .

tiistai 5. tammikuuta 2021

Pentujuttuja - opintien alkupolkuja

Nuorimies Tihku on ollut kotona vasta runsaan viikon, niin ihan hirveästi ei olla vielä ehditty puuhata, mutta toki sitä tavallista arkea on koitettu elellä ja koska koira oppii koko ajan, niin olen koittanut luoda arkeen selkeitä rutiineja. Ja hauska on ollut myös huomata, miten pentu oppii matkimalla isosiskoaan.

RUOKAILU
Esimerkiksi ruokailut. Ensimmäisen aamun ruokailu oli katastrofi! Olin kuoleman väsynyt nukuttuani huonosti jo pari yötä ennen Tihkun noutoreissua ja sitten noutopäivänä heräsimme jo ennen aamuviittä.

Olimme Tihkun kanssa vasta illalla kotona, enkä muistanut enkä tajunnut valmistella aamuruokia. Plus se fakta, että Wiima oli siinä vaiheessa päättänyt, että pikkuveli on superärsyttävä, ja sen riiviön ei saa antaa koskea mihinkään. 
Niinpä ensimmäisenä aamuna koitin hääriä keittiössä ja valmistella aamupaloja ja Tihku keikkui joka puolella ja välillä sylissäni ja Wiimaa ärsytti ja kaikki oli hullunmyllyn. Erotin koirat ja ruokin ne eri aikaan eri paikoissa. Aamu oli jo pitkällä ennen kuin itse ehdin hullunmyllystä kaffen keittoon 😅.

Sitten mietin, että näin ei voi olla ja toisena aamuna loin uudet rutiinit. Komensin Wiiman istumaan paikalleen (en tajua, miksen tehnyt sitä heti, taisin olla itse niin pyörällä päästäni), ja ihme tapahtui - sitten istui kohta Tihkukin! Otti mallia Wiimasta! Yhtäkkiä niillä molemmilla oli hyvä rutiini aamuihin, eivätkä enää ärsyttäneet toisiaan. Molemmat siis istuvat odottamassa - Wiima kutsutaan ensin, ja sitten saa kepponsa Tihku. Lisäksi rutiinin ansiosta Tihku oppi lähes itsestään, että on istuttava, jotta ruoka laskeutuu syötäväksi! Voittajafiilis! 
Lupakäytöstä en ole vielä kytkenyt Tihkun ruokahetkiin, nyt riittää erinomaisesti, että pikkupoika osaa istua ja rauhallisesti odottaa ruokaansa 💗 .  


ISTUMINEN
Istumisen opetteleminen saikin hyvät pohjat noista aamiaishetkistä. En ole vielä kytkenyt sanallista vihjettä istumiseen, mutta Tihku tarjoilee nyt kivasti istumista monissa tilanteissa. Lisäksi pieniä harjoituksia kohti perusasentoa.

NAKSUTTELU 
KONTAKTI JA KOHDETYÖSKENTELY
Olen myös viime päivinä hieman naksutellut Tihkulle lyhyitä sessioita. Ollaan lähinnä keskitytty opettelemaan, että kun naksahtaa, niin palkka suuhun tupsahtaa. 
Klikkerin perusajatuksen lisäksi olen jo vähän jatkanut eteenpäin, ja naksutellut käsikosketusta sekä tietysti kontaktia, jota Tihku tarjoaa herkästi. Tihku on oma-aloitteisesti ottanut kontaktia ihan alusta asti - en tiedä onko oma-aloitteinen kontakti pennuilla tavallista, enkä yhtään muista millainen Wiima oli sen suhteen pentuna?
Tihku on naksutteluissa hyvin tarkkaavainen ja keskittyy parhaansa mukaan, mutta pennun keskittyminen on varsin rajallista, joten koitan pitää sessiot ihan lyhyinä. 

LUOKSETULO
Ulkona kun ollaan, niin olen palkkaillut ja vahvistanut luoksetuloa ja lähellä pysymistä. Tätä olen harrastanut kahdella tavalla - sekä niin, että Tihku saa seikkailla omiaan ja palkkaherkuille pääsee kun tulee välillä moikkailemaan kutsumatta tai kutsuttuna, tai sitten niin, että pyrin pitämään sen lähelläni ja kävellään yhdessä eteenpäin, eli siis hihnakävelyn alkeita, mutta ilman hihnaa 😀.
Varsinaista hihnakävelyä ollaan harjoiteltu toistaiseksi hyvin vähän, mutta muutaman pienen kerran sitäkin.

ALUSTAPUUHIA
Alustaharjoittelu on tärkeää. Arjessa sitä ei niin tule ajatelleeksi, kun elämä usein soljuu niillä tutuksi tulleilla alustoilla. Mutta kun tuleekin tilanne astella alustalla, joka on vieraampi, niin on kiva, jos koira ei säiky.
Vanhempi koirani Wiima on varsin alustavarma, mutta syksyllä oltiin nosetreeneissä ja olisi pitänyt kiipeillä säkkityynykasassa (LINKKI) ja silti pystyä työskentelemään, eli hakemaan ja ilmaisemaan hajuja. Wiima ei pystynyt, sen verran jännitti outo upottava, kahiseva materiaali. Niinpä jo silloin treeneissä päätin, että kun tuleva pentu kotiutuu, niin pennulle esitellään säkkityynykasa 😀!




Kato mamma, mä saan mun korvat näinki!

Tihkun möyriminen tallentui tietty myös videolle. 
Tämä filmi ei valitettavasti näy mobiilissa.


No siinähän kävi niin, että Tihkun mielestä säkkityyny oli ihan mahtava juttu ja hän usein hakeutuu siihen leikkimään ja kahlailee siellä ylös ja alas eikä välitä vaikka välillä "imeytyy" tyynyn syvyyksiin :D
Kukkulan kunkku!

Tihkun harjoittelut kivaksi koirakansalaiseksi jatkuvat ja niistä seikkailuista lisää seuraavalla kerralla!



sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Hyvää alkanutta vuotta, toivottavat Wiima ja Tihku

Niin vaihtui taas vuosi. Meikäläisellä , öö, en viitsi edes laskea kuinka mones kerta, Wiimalla yhdeksättä kertaa ja Tihkulle tämä oli eka uus vuosi evö. Vietimme vuodenvaihtumisen perheen kesken rauhallisissa merkeissä, mutta tuntui, että tänä vuonna raketteja paukkui naapurustossa enemmän kuin taas vuosiin. Ilon aihe oli kuitenkin huomata, että molemmat karvakorvat ottivat vuodenvaihtumisen rennosti jänteitä järsien (ei omiaan eikä meidän vaan jonkun muun eläinrassukan) ja nokosia vetäen. 

Valmistauduimme aattoiltaan niin, että Wiima sai kunnon lenkin ja sitten teimme vielä yhteisreissun vähän pennunkin energioiden purkamiseksi lähistölle vähän riehumaan, paikkaan jossa ajattelin, ettei siinä iltapäivällä vielä paukkuisi - eikä paukkunutkaan. 

Wiima taitaa ilmeestä päätellen juuri olla hihkaisemassa uudenvuoden toivotuksia, kun olen näpännyt kuvan 😊



Parivaljakko veteli rannalla myös vähän rallia. Sen verran jännäsin aikaisia raketteja, etten uskaltanut päästää koiroja ilman liinoja, mutta en kyllä oikein nyt tykännyt liinoistakaan kun pelkäsin vähän, että jäävät toisiinsa kiinni.  Eivät jääneet :)
(HUOM! huomasin juuri, että youtubevideo ei näykään mobiilissa, näkyy vain nettiversiossa)


Edellisenä päivänä piipahdimme golfkentällä, kun se nyt niin sopivasti on tyhjentynyt golffaajista. Siellä on lääniä missä kulkea ja pitää pentua vapaana, tarvitsematta pelätä autoja. Ajattelin, että se olisi hyvä paikka vahvistaa luoksetuloa, kontaktia ja lähellä pysymistä, kun koiruus ei oikestaan pääse mihinkään pois silmien alta. 



Tihku on kasvattajallaan jo oppinut Tule-sanan merkityksen. Sitä koitan nyt kovin vahvistaa, ettei menisi oppi hukkaan. Tilanne on kylläkin se, että meillä on "Täällä!" varsinainen luoksetulokäsky ja "Tule!" on arjessa sellainen, jota käytän kun haluan, että Wiima tulee lähistölleni, muttei varsinaisesti tarvitse tulla luokse. 
Joten minun pitäisi varmaan alkaa muokkaamaan kutsusanaa Tihkullekin. Mahtaisinko onnistua niin, että Tule-sanalla huutelen, mutta kun Tihku on saapumassa, niin vaihdan tilalle Täällä!-vihjeen. En ole vielä varsinaisesti uskaltanut alkaa töihin tässä asiassa, olen nyt vaan keskittynyt vahvistamaan luoksetuloa ylipäätään, sekä kutsuttuna, että omaehtoista saapumista. 

Tihkulla on tuima ilme, mutta lämpöinen sydän 💗😊

Niin se tämä vuosi alkoi, nenät ja kuonot kohti uusia seikkailuja!








keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Tihku on tullut kotiin!


Saanko esitellä: Tihku 💗

Odotettu perheenlisäyksemme nimeltään Tihku saapui tapaninpäivänä. Tai ei varsinaisesti "saapunut" vaan noudimme Seinäjoelta. Olimme kasvattajan kanssa sopineet, että tupsahdamme hänen ovelleen kymmeneltä aamulla. Aika oli mitä mainioin, sillä siten saisimme pennun kanssa ajaa valoisaan aikaan kotiinpäin. Mutta toki se tarkoitti, että lähtö oli aikainen - startti jo puoli kuudelta!

Pikkumies matkusti kotimatkan takapenkillä vuorotellen sylissäni ja kevythäkissä. Alkumatkasta itketti ja ulvotutti, mutta kun oli sammunut ekoihin nokosiin, niin siitä herättyään, matka jatkui rauhallisemmissa merkeissä ja pikkukaveri tuntui jopa viihtyvän sylissäni.



Kotona odotti Wiima ja poikamme. Wiimalle tilanne oli jonkinmoinen järkytys - ensimmäisenä iltana Wiima ei aluksi edes nähnyt pentua vaan katsoi aina pennusta poispäin. Kun osuivat vastakkain, niin Wiima väisti pentua.
Tätä totuudelta silmien sulkemista ei kestänyt pitkään kun Wiima alkoikin jo vahtia - ihan kaikkea! Kaikki mikä oli lattialla, oli Wiiman. Jopa joulusta jäänyt pahvinen pakkauspaketti, jolla muori itse ei ollut koskaan vaivautunut leikkimään, olikin nyt niin tärkeä, ettei pentukaan saisi siihen koskea.
Wiima murisi niin ikävästi, että pidimme koirat entistä tarkemmassa valvonnassa ja Wiimalle tehtiin paikka, jonne se sai halutessaan vetäytyä rauhaan. 

Wiima-muru 💗

Tilanne onneksi alkoi muuttua, kun asiat saivat Wiiman päässä kypsyä. Ensin alkoi ulkona näkyä pientä leikinyritystä, jo Tihkun tulosta seuraavana iltana, mutta sisällä oli vielä vähän vaikeaa. Ja nyt kun kirjoittelen tätä 30.12. niin leikit ovat vapautuneemmat ja mieheni oli nähnyt Wiiman jopa tuovan keppiä Tihkun eteen ja ottavan pari peruutusaskelta kuin kertoen, että tää on sinulle. Ja juuri tällä hetkellä ne vetävät nokosia rinnakkain 💗.

Wiima ja Tihku odottelevat aamiaistarjoilua 


En vielä jätä Wiimaa ja Tihkua olemaan yhdessä valvomatta, joskus sitten keväämmällä katsotaan millainen suhde niille on kehittynyt ja Tihkukin on sitten saanut enemmän kokoa. Mutta olen nyt hyvillä mielin, että kyllä niistä parivaljakko tulee, kunhan aika kuluu, vaikka alku olikin jännittävä.
Ja Wiimahan kyllä toipui järkytyksestään varsin nopeasti, parissa päivässä! 



Meillä on Tihkun kanssa vasta lyhyen matkaa yhteistä taivalta, mutta joitakin huomioita olen sen luonteesta jo ehtinyt tehdä:

Tihku on rohkea ja tasainen koira. Vielä ei ole tullut eteen mitään, jota se olisi säikähtänyt. Eteen on kuitenkin ehtinyt tulla kovaäänistä hiustenkuivainta, imuria ja rämiseviä uunipeltejä.
Uunipeltien kanssa tulinkin rämistelleeksi oikein kunnolla, kun pudotin pellin toisten peltien päälle ja pellit rämisivät kuin tuomiopäivänä! Tihku istui vieressäni rauhallisena, eikä äänestä hätääntynyt. Katseli vaan rauhassa tuhtaamistani peltien kanssa. Melkein luulisin, että se on kuuro, ellen olisi huomannut, että kiinnostavat äänet pentunen kyllä kuulee 😀.

Tihku vaikuttaa myös varsin ihmissosiaaliselta. Hän ottaa kontaktia ihan omaehtoisesti, ja tutustuu mielellään vieraisiinkin ihmisiin yhtään jännittämättä. Hän viihtyy oikein hyvin myös sylissä, mikä ei ole ollenkaan Wiiman juttu.



Tihku heräilee yöuniltaan makkarin nurkassa.

Yöt on loppujen lopuksi varmaan sujuneet niin hyvin kuin ne ylipäätään tässä tilanteessa voivat sujua .😅. Ekana yönä Tihkua itketti. Kyllä hän nukkuikin, mutta pääosin itki ja vaelteli pitkin lattioita.
Mutta nyt Tihku on nukkunut kotona jo ("jo" 😀) neljä yötä ja pari viimeistä on mennyt mielestäni jo oikein hyvin:
Tihku rauhoittuu yölle heti kun valot sammutetaan ja nukahtaa. Hän edelleen heräilee useamman kertaa yössä ja tulee tarkistamaan ollaanko vielä sängyssä. Mutta kun ojennan käteni sängystä ja sanon, että "Mammi mammi Tihku", niin pikkumies tepsuttaa takaisin petiinsä (useimmiten 😁). 
Fiksu poika 😍. 



Tihku se on myös löytänyt ihan omat petinsä, vaikka ihan oikeastikin koirille tarkoitettuja alustoja olisi tarjolla. Yläkuvassa vanha laukkuni, joka ei ollut nukkuma-alustaksi tarkoitettu, mutta sellainen siitä nyt tuli ja sitä saa myös luvalla vähän järsiä.
Alakuvassa puolestaan pariton tyynyliina, jonka heppu sai käsiinsä, ja nythän se sitten on hänen.
Kaipa se on uskottava, että koiruus tietää paremmin ja nämä toimivat paremmin kuin eläintarvikekaupan alustat :D.




Tihku pähkinänkuoressa: rohkea, utelias, avoin ja fiksu poika. Hoksottimet kohdillaan, eli oppii nopeasti. Toivottavasti osataan kasvattaa hänestä hieno mies, sillä potentiaalia on 💗


lauantai 19. joulukuuta 2020

Silmäharmeja sekä Turun kauniita jouluvaloja

Silmäongelmat ovat varjostaneet Wiiman syksyä, silmät vuotavat. Aiemmin täysin oireettomat silmät alkoivat vuotaa joskus alkusyksystä. Ja pikkuhiljaa vuodon jatkuessa kyynelneste alkoi rikkoa silmien sisäkulman ihoa, koska ne olivat koko ajan kosteina. Ensin vuotoa oli vain toisessa, vasemmassa, silmässä, mutta syksyn edetessä alkoivat molemmat silmät vuotaa, joskin oikean silmän oireilu on lievempää kuin vasemman. 


Lääkäriin mentiin kun ongelma oli tunnistettu, ekan kerran jo syyskuun lopussa. Tippakuurihan (oftan dexa chlora, kuten ihmisilläkin) sieltä silloin tuli, mutta kun muutaman viikon kuuri ei purrut, niin palasimme pariin otteeseenkin lekurille. Toisella kertaa Wiima rauhoitettin tutkimusta varten, mutta silmässä ei todettu mitään erityistä - tippa jatkui sekä lääkearsenaaliin lisättiin kosteutustippa, ja toisella kertaa saimme vielä tipan lisäksi rasvan.

Allergioiden osuus käytiin tietysti läpi, koska sellainen syy tulee ensimmäisten joukossa mieleen. En kuitenkaan keksi mitään, mikä Wiiman elämässä olisi muuttunut syksyn mittaan. Ruokana Wiima syö Dagsmarkin Hämettä ja Lappia sekaisin ja nappuloiden ohella kanamunaa, erilaisia lihoja tai kalaa, sopivia ruuanjämejä, raejuustoa, luonnonjugurttia ja kasviksia, mutta näin on ollut jo vuosia, ja lääkärin mukaan ainakaan ruoka-allergia ei siis tunnu todennäköiseltä.

Vaiva se vaan jatkui ja aloimme olemaan jo varsin ikävissämme asiasta. Silmät vuotavat edelleen ja silmien sisäkulmassa oli vuorotellen jonkinlainen pikku rupi, rähmä taikka paljas, punoittava ja karvaton alue. Soitin lääkärille konsultoidakseni, että mitä olisi tehtävä, oliko hänellä vielä ajatuksia asiasta. Lääkäri ehdotti, kuten itsekin olin alkanut mielessäni suunnitella, silmäspesialistin vastaanotolle hakeutumista. Vaiva ei selvästikään menisi ihan peruskeinoilla ohi.


Wiima vastaanotolla 

Varasin siis ajan erikoissilmälääkärille. Vastaanotolla tutkittiin kuivasilmäisyys (ei ollut), mutta sitten huomattiin kyynelkanavien olevan tukossa.
Niin varattiin uusi aika kyynelkanavien huuhtelulle, koska se vaatii rauhoituksen ja sitä edeltävän paaston. Toimenpide sujui hyvin, kyynelkanavat oli lääkärin mukaan saatu hyvin huuhdottua avoimiksi ja Wiima kotutui toimenpiteestä taas tippa-arsenaalin kera, eli Oftan Dexa Chloraa taas kolme kertaa päivässä sekä lisäksi kosteutustipat.

Nyt olin varovaisen iloinen, että tämäkö sitä ongelmaa oli sitten aiheuttanut. Kun kyynelneste ei pääse valumaan suunniteltuja reittejään, alkaa se valua niitä suunnittelemattomia pitkin, eli silmäkulmasta ja nyt toivottavasti huuhtelun jälkeen ongelma olisi ratkennut. 

Mutta ei. Rähmiminen jatkuu...phuuh.
Hakeuduimme taas kerran, edellispäivänä, silmäspesialistin vastaanotolle. Mitä nyt sitten tehtäisiin? Lääkärin päätelmä oli, että jokin koiran taustatekijöissä ylläpitää ärsytystilaa. Olisiko Wiima kenties kehittänyt allergian vaikkapa homeitiöille, joiden määrä lisääntyy syksyn mittaan. Mene ja tiedä. Mutta tämä on nyt tämänhetkinen hoitosuunta. 

Wiimasta otettiin verinäyte, josta tutkitaan allergeenit. Wiima sai vastaanotolla myös Cytopoint-pistoksen, joka tehoaa atopian oireisiin ja helpottaa kutinaa, sillä rikkinäiset silmäkulmat ovat myös kutiavaiset, ja silmien raapiminen ei ole hyvästä. Cytopoint-pistos uusitaan kuukauden päästä ja sitten harkitaan annostus, sillä Suomessa käytetään hyvin laimeaa annostusta, eikä se välttämättä heti tehoa (kertoi lääkäri). Esimerkiksi Yhdysvalloissa kerta-annos on kertalaakista tuplat Suomessa käytettävään annokseen verrattuna, niinpä oikeaa annostusta voi varsin turvallisesti etsiä.
Ja tietenkin silmätippaa menee taas, niin Oftan Dexa Chloraa (tulehdusten ja yliherkkyysoireiden hoito) ja Aptus Sentrix (kosteutustippa). 

Jos tässä syksyssä jokin asia on ollut hyvä, niin ehkä se, että silmätipparutiinimme ovat kehittyneet (Wiima ei tosin edelleenkään niistä riemastu, mutta alistuu kiltisti <3 ), mutta muuten tilanne ottaa päähän aika rajusti. Toivottavasti saataisiin nyt jotain vastauksia, mikä niitä Wiiman silmiä ärsyttää ja tilanne niiden osalta kuntoon! On todella ikävä katsoa sairastavaa koiraa pystymättä sitä auttamaan. Tulee paha mieli ja itselle syyllinen olo. 

*********

Turun jouluvalot

Ei kuitenkaan pelkkää ikävää aihetta vaan myös mukavaa 😊. Nimittäin joulu on oven takana ja kävimme katsomassa Turun jouluvaloja. Päätimme, että Jokaiselle Jotakin on hyvä sääntö, ja niinpä kiersimme ensin Turun Ilpoisten luontopolkuja (Wiiman hauskuus) ja sen jälkeen suuntasimme kaupungin keskustaan ihailemaan valaistua kaupunkia (minun ja mieheni hauskuus, ja uskoakseni myös Wiiman, vaikka keskikaupunki häviääkin luonnossa patikoimiselle sen arvoasteikossa). 

Muru 💗

Ilpoisten kukkulan laelle on joku rakentanut jatulintarhan.

Ja sitten oli vuorossa Turun keskusta. Turku on lempikaupunkini, kotikaupunkini, ja kaunis kesällä ja talvella ja aina:


















🐕🐕🐕🐕🐕