Mielialaharjoittelua ohitustreeneissä ja iloisia huomioita kaupassa

Tihku on ollut kovin kiihdyksissään muista koirista ja jopa yrittänyt viritellä haukkumista, jos vastaantuleva koira on haukkunut. Tihku-pentunen ei kylläkään ole vielä varsinaisesti haukkunut, mutta puhissut haukkuvaa koiraa kohti ja päästellyt sellaista kiihtynyttä hymähtelyä, joka iän karttuessa johtaa haukkumiseen.

Tihku on vasta 15 viikkoa, joten eihän sillä tietenkään vielä ole käytösosaamisen palikat hallussaan, mutta koitan suhtautua ja reagoida käytösongelmiin etupainotteisesti. Täällä Paraisilla asuessa kadut ovat hiljaisempia kuin isommissa kaupungeissa, joten olen viikonloppuisin käynyt Turussa koirakohtaamisia harjoittelemassa, mutta nyt halusin ottaa vielä toisenlaisen otteen asiasta, ja kutsuin koolle harjoituskavereita. Laitoin paikallisen koirayhdistyksen Face-sivulle ilmoituksen, ja kyselin, olisiko kiinnostusta ohitustreeneistä ja kymmenisen koirakkoa vastasi, että olisivat mielellään tulossa.

Kuva: Tettan Lindqvist

Kokoonnuimme Paraisten Keskuspuistoon ja mukana oli Tihkun lisäksi pari muutakin pentua (4 kk ikäiset mäykkysisarukset) ja sitten nuoria junnukoiria ja aikuisiakin rauhallisia koiria treeniapuna.
Emme tehneet varsinaisia yhteisiä harjoituksia vaan keskityimme liikkumaan pienellä alueella, jolloin jokainen sai harjoitella haluamallaan tavalla. Aikuiset koirat kiersivät kävelyreittiä ympäri, niin että saivat harjoitella yllättäviä kohtaamisia, itse taas keskityin enemmän tunnetilaharjoituksiin, eli koitin luoda Tihkulle rauhallista mielialaa muiden koirien 'mennessä ja tullessa'. 

Onnistuimme Tihkun kanssa yli odotusten! Jihuu! Harjoitusten alkaessa Tihku oli aika kiihtynyt nähdessään paljon koiria siellä täällä. En siinä kohtaa edes yrittänyt saada aikaan kontaktia tai muutakaan toimintaa itseni suuntaan, syötin vaan kämmenestä ja Tihku sai katsoa koiria. Aika pian sen kierrokset alkoivatkin laskea.  

Liikuimme sinne tänne itsekin ja aina koiran lähestyessä keskityimme katselemaan ohimenevää koiraa ja syömään nameja. Jonkin aikaa tällaista tehtyämme muut koirat alkoivat olla Tihkun mielestä lähes yhdentekeviä (noo, hieman ylisana, mutta menköön :D) ja se keskittyi jopa leikkiin minun kanssani, vaikka toinen koira kulki vierestä ohitsemme.

Kuvasta näkee, että toisen meistä jalat on venyneet pituutta, ja se toinen en valitettavasti ole minä :D
Kuva: Tettan Lindqvist

Olimme kaikki treenaajat sitä mieltä, että harjoitukset oli onnistuneet ja että haluamme ehdottomasti niitä jatkaa, joten luultavimmin kokoonnumme lähitulevaisuudessa uudelleen! Mainiota, ollaan Tihkun kanssa oikein iloisia, että saatiin treeniapua ja -seuraa!

Tihku täytti 15 viikkoa perjantaina 19.2.
Kääk - ens viikolla sitten lähestytään jo 4 kk:n rajapyykkiä!

Iloisia huomioita kaupassa - eli kuonollisia koiria postikorteissa!

Vuosi sitten tammikuussa seisoin paikallisen K-Supermarketin korttihyllyn ääressä ja tulin surulliseksi. En ollut koirakorttia hakemassa, mutta sellaisiin silmäni iskeytyivät kun tajusin, ettei korttivalikoimassa näkynyt lainkaan terveitä koiria, vaan pelkästään brakykefaalisia rotuja vitsikkäästi kuvattuina. 

Brakykefaalisia rotuja ei pitäisi minusta ollenkaan mainonnassa tai muissa julkisissa kuvissa käyttää, koska mitä enemmän näitä koiria julkisesti näkyy, sitä normaalimmalta ne alkavat katsojan silmässä näyttää, vaikka tosiasiassa ne eivät ole normaaleja ollenkaan. Näillä roduilla on hyvin paljon rakenteeseen liittyviä terveysongelmia, esimerkiksi hengitysvaikeuksia lähes olemattomasta kuono-osasta johtuen. Koiranostajien olisi hyvä tiedostaa nämä asiat ja valita koiransa myös terveysnäkökulmien kannalta. 

Tuon vuoden takaisen havaintoni jälkeen kirjoitin tämän postauksen (LINKKI), sekä laitoin palautepostia Kartolle. Sain muuten Kartolta erittäin nopean ja hyvän vastauksen palautteeseeni: "Haluamme toimia vastuullisesti - niin ihmisiä kuin eläimiä kohtaan. Välitimme palautteesi kansainväliselle kuvapankille joka meille näitä kuvia tarjoaa, ja lisäksi nostan asian esille seuraavassa tuotesuunnittelun palaverissa."

Viikko sitten pysähdyin taas samaisen hyllyn äärelle. Ensiksi silmäni osuivat tähän lahjakassiin ja ajattelin, ettei mikään ole muuttunut:

Mutta sitten etenin korttihyllyn puolelle ja sain ilokseni huomata, että valikoimissa olikin nyt varsin paljon koirakortteja, eikä yksikään niistä kuvannut kuonotonta brakykefaalista rotua. Mahtavaa!

Joukossa oli muuten ihana kuva suomnepystykorvalaumasta metsässä - harmittaa, etten tullut sitä myös kuvanneeksi alla olevaan kavalkaadiin. 

Lyttykuonoisten koirien terveysongelmista on viime aikoina puhuttu paljon ja tämä on varmasti vaikuttanut siihen, millaisia kuvia mainostajat ja muut julkaisijat kuviensa aiheiksi valitsevat.
Uskon myös, että me kuluttajat olemme asiasta valistuneempia antamaan palautetta sekä jätämme kertakaikkiaan ostamatta postikortit, joiden aiheena on sairaita koiria. Pikkuhiljaa asiat muuttuvat ja se on hyvä se!

Silmävaivoja ja allergiadiagnoosi

Wiima-ressun silmävaivat jatkuvat, mutta nyt vihdoin oireelle on löytynyt syy! Wiimalla on aina ollut oireettomat silmät eikä mitään muitakaan allergia- tai atopiaoireita koko kahdeksana elinvuotenaan, mutta alkusyksystä -20 hänen silmät alkoivat vuotaa - ensin vasen ja sitten jonkin ajan kuluessa molemmat. Silmän vuoto sinänsä on ikävää, mutta tässä tapauksessa silmät myös kutisivat sekä sisäsilmäkulmien iho alkoi mennä rikki. 

Olen kirjoitellut alkuvaiheesta enemmän tässä postauksessa, LINKKI: https://wiimansivu.blogspot.com/2020/12/harmillisia-silmavaivoja-seka-turun.html

Joulukuussa Wiimasta otettiin verikoe mahdollisten herkistymisten selvittämiseksi. Ja niin siinä kävi, että Wiima on kehittänyt itselleen allergian varastopunkeille! Onpa erikoista, että kahdeksan vuotta ehti Wiima elellä oireetonta elämää ja sitten näin kypsässä iässä piti tällainen yliherkkyys kehittyä.

Joulukuussa, kun verikokeet otettiin, Wiima sai jo ennen allergiatestin tuloksia Cytopoint-pistoksen. Se on atopialääke ja helpottikin heti  kutinaan. Mutta silmien sisäkulmien iho oli edelleen rikki ja välillä ihan vereslihalla erilaisista silmätipoista tms huolimatta. Aloin olla jo varsin epätoivoinen.
Tammikuussa tuli sitten testien positiivinen tulos ja lääkäri (silmälääkäri) suositteli vahvasti siedätyshoidon aloittamista.

Koirien siedätyshoito on loppuelämän hoito, päinvastoin kuin ihmisillä. Minut on itsenikin siedätetty allergeenille - juurikin koirille 😍😊, niin aihe on hyvin tuttu (meillä ihmisillä hoito muuten kestää kolmisen vuotta ja omat oireeni hävisivät kokonaan).
En oikein osannut lähteä heti suorilta käsin noudattamaan lääkärin ehdotusta Wiiman siedätyksestä, koska ensiksikin - joskus voi verikokeessa näkyä herkistymistä, mutta se ei silti aiheuta oireita. En ollut vakuuttunut, että oire johtuu juuri verikokeessa ilmi tulleesta allergeenista ja siksi pidin vaikeana syöksyä oikopäätä loppuelämän siedätyshoitoon - halusin ensin varmistua, että hoidamme oikeaa asiaa.

Ajattelin myös, että allergian hoidossa voisi olla muitakin vaihtoehtoja, johon lääkäri edelleen painokkaasti totesi, että todella vahvasti suosittaa siedätystä, mutta voisimme antaa toisen Cytopoint-pistoksen ja sitten koirallekin voi antaa Heinixiä. Ja niin minä sitten tammikuussa ryhdyin parasta toivoen antamaan Wiimalle antihistamiini Heinixiä  (1 tabl per 10 kg - Wiima painaa 18 kg, joten 2 tabl per vuorokausi). 
Antihistamiinin syöminen ei kuitenkaan sekään muuttanut statusta ollenkaan, joten olin vähän ymmälläni, että mihin nyt ryhtyisin.

Päätin varata toisen lääkärin, tällä kertaa allergialääkärin ja hänen vastaanotollaan kävimme Wiiman kanssa kuluneella viikolla. Ja onneksi menimme, sillä sain uutta tietoa ja vaihtoehdon siedätyshoidolle!
Korostan, etten mitenkään väheksy siedätyshoitoa - päinvastoin, kun itsekin olen siedätyshoitoon hakeutunut ja saanut siitä huomattavan avun.
Minusta vaan siedätyshoidon aloitus oli vähän hätiköityä kun en ollut vielä vakuuttunut allergeenista ja vielä toisaalta, siedätyksen vasteaika on pitkä, usein jopa vuosi ja Wiima täyttää tänä vuonna yhdeksän - toki hänellä on vielä vuosia edessään, ellei mitään ikävää tapahdu. Allergialääkärin mukaan myös vaste koirilla vaihtelee, eli tulokset ovat epävarmoja, joskin hyviäkin tuloksia tulee.

Allergialääkäri vahvisti, että allergiaoireesta on kyllä kyse, Wiiman herkistymisarvot olivat korkeat. Lääkäri kertoi myös uudesta tablettilääkkeestä, josta hänellä oli hyviä kokemuksia, nimeltään Apoquel. Se on kuulemma vähän kuin Cytopoint, mutta tehokkaampi ja kuitenkin esimerkiksi kortisonia lempeämpi. Apoquel hoitaa kutinaa estäen kutinasignaalin pääsemistä aivoihin, ja lisäksi se hoitaa tulehdusta - silmien alla rikkinäisessä ihossa oli ihonäytteen perusteella hieman tulehduspöpöjä.

Koiran iho kuulemma uusiutuu n. kolmessa viikossa. Nyt syötän Wiimalle Apoquel-tabletteja kolmen viikon ajan (1 tabl per päivä, puolikas aamuin illoin) sekä silmänalusten rikkinäinen iho voidellaan kaksi kertaa vuorokaudessa Canofite Vet -korvatipalla (juu, korvatippaa silmien alle).
(Note to myself: hoito alkoi 15.2.21). Kolmen viikon päästä menemme kontrollikäynnille katsomaan miten hoito on purrut. Silloin varmasti myös keskustelemme, miten tässä olisi edettävä, mutta asia kerrallaan - nyt olisi ensin saatava oireet kuriin.

Allergian varmistuttua, teen tästä tietenkin ilmoitukset Lappalaiskoirien terveyskantaan sekä Paimensukuisen Lapinkoiran seuran terveyskantaan - ja ryhdyn pitämään kaikkia omistamiani peukkuja, että saadaan Wiiman tilanne taas kohenemaan ja hyvät ohjeet jatkoon!

Muuten - aika monessa paikassa lukee, että varastopunkkiallergisten kuivanappulat pitäisi pakastaa. En ymmärtänyt mitä hyötyä siitä voisi olla, kun eihän se pakastaminen mitenkään tuhoa niitä allergiaa aiheuttavia proteiineja, vaikka punkit pakkasessa kuolisivatkin....

... MUTTA, lääkärin kanssa tästä keskustelin ja asia hieman valkeni - jos tätä keinoa alkaa harrastaa, niin pakastaminen pitää siis aloittaa heti kun tuo säkin kotiin, ENNEN kuin säkki avataan. 
Nimittäin ennen avaamista ruokasäkissä on lähtökohtaisesti vain vähän varastopunkkeja, mutta ne alkavat lisääntyä kun säkki on avattuna kotonasi huoneenlämmössä. Pakastaminen estää, ettei tätä tapahdu - punkit eivät näin siis lisäänny. Lääkäri ei todennut, että tämä varsinaisesti olisi ratkaisu, mutta, että siitä voi joissain tapauksissa olla apua.

Tihku eläinkääkärillä ja kuluneiden viikkojen summausta

Tihkulle tuli ikää täyteen jo kokonaiset 14 viikkoa viime perjantaina. Hän on siis ehtinyt asua meillä jo seitsemän viikkoa! Viikot ovat menneet kovaa vauhtia. Toisaalta tuntuu, että hän on ollut osa perhettämme jo pitkään, ja toisaalta ajattelen, että ihan juurihan hänet haimme.

Tihku 14 vkoa passikuvassa

Eläinlääkärillä, eka rokotus

Helmikuun alussa 12 viikon iässä oli aika käydä eläinlääkärillä ja rokotuspiikillä. Tihku oli reipas potilas - hän ei vierasta vieraitakaan ihmisiä, vaan on ystävällinen ja avoin, joten kaikki tutkimukset sujuivat mutkattomasti. Mitään yllätyksiä ei tullut, ikäviä ainakaan. Iloinen uutinen oli, että molemmat kivekset olivat laskeutuneet, kun luovutushetkellä oli vain toinen. Lisäksi sydän, silmät, iho, jnejne kaikki kunnossa. Hurraa :) !

Tihku eläinlääkärin pöydällä 12 vkoa

Painoa oli rokotushetkellä 12 viikkoisena 7.1 kg.

Nyt 14 viikkoisena painoa on noin 8,3 kg - paino mitattu omalla kotivaa'alla, joten tulos ei ole ihan vedenpitävä.

Lempinimiä

Tihku on ehtinyt keräämään jo ison rotlan lempinimiäkin 💗 

(PS: tunnetko sanan "rotla"? Luulin ihan viime aikoihin asti, että se on ihan normaalia suomenkieltä, kunnes eräässä Facen kieliryhmässä sanasta oli puhetta, ja opin, että se ei ehkä olekaan kaikkien tuntema. Rotla on siis jonkinlainen merkkijono, sanajono, numerojono - Turun alueella ihan normisuomea).

Pöppiäinen. Tatti. Nuutti. Näätä. Tiihonen. Pököpää. Muutamia mainitakseni :) . Kun poikani kotiinsaapuessamme näki Tihkun eka kertaa, niin hän sanoi heti: "Tatti",  joten se nimitys oli Tihkulla heti kun hän astui kynnyksen yli. 

"Tatti" 7 vkoa 💓

Wiima ja Tihku

Wiima ja Tihku ovat tutustuneet jo oikein hyvin. Aluksi Wiima oli aika järkyttynyt pennun tulosta ja murisi Tihkulle, koskipa pentu mihin tahansa leluun tai esineeseen lattialla, niin etten uskaltanut jättää niitä valvomatta keskenään, vaikken varsinaisesti uskonutkaan Wiiman mitään tekevän, mutta riskejä ei kannata ottaa. Se vaihe meni onneksi aika nopeasti ohi, ehkä jo parissa päivässä. 
Nykyisin uskallan hyvin jättää koiruudet keskenäänkin samaan huoneeseen jos poistun muualle talossa, tarvitsematta pelätä, että Wiima mitenkään vahingoittaisi Tihkua. Poistuessamme talosta sekä öisin koirat ovat erillään.

Toisaalta tilanne on kääntynyt vähän toisin päin - Tihku roikkuu Wiiman korvissa ja hännässä lähes koko ajan, ellen kiellä tai erota niitä toisistaan, ja Wiimalla on ällistyttävän pitkä pinna pennun kanssa. Niin pitkä, että melkeinpä toivoisin Wiiman sytytyslangan olevan vähän lyhempi. Wiima kyllä ärisee ja kieltelee, mutta ei selvästikään ärise tarpeeksi tehokkaasti.
Wiiman pitkäpinnaisuus toisaalta vähän hämmästyttää minua, kun Wiima - vaikkei se olekaan mikään riidanhaastaja, niin kyllä se on aina pitänyt puolensa. Ei Wiima missään tappeluissa toki ole kuitenkaan ollut, mutta se on aina tehnyt kantansa selväksi, jos joku muu koira on sitä ärsyttänyt. 

Meillä on tällä hetkellä koti ilman mattoja. Tällaisia pieniä virkattuja alustoja vain, että koirat löytävät halutessaan pehmeitäkin alustoja :).

Kunhan pikkuherra Tihku Tiihosen rakko alkaa kestää pitempiä välejä, niin saamme matot takaisin.
Rakko onkin iloisesti alkanut osoittaa kestävyyden merkkejä 👍.

Wiima sitten välillä vetäytyy rauhalliseen koloonsa, kun ei kestä häröilevää pentua ja sitten tietenkin myös itse puutun asiaan ja koitan tehdä selväksi, ettei se ole sallittua.
Tässä on kylläkin sellaista kivaa edistystä nähty, että Tihku on alkanut kuuntelemaan Riittää-käskysanaani ja siirtyy useimmiten sen kuultuaan muihin puuhiin. Joskin unohtaa sen hetken päästä ja on sitten taas Wiiman korvassa, mutta pennulla toki on keskittymiskyky vielä kovin lyhyt ❤.

Jos teillä on useampi kuin yksi koira tai sulla on muuten kokemusta asiasta, niin kerro missä kohtaa teillä alkoi loppua tuo pennun häröily vanhempaa koiraa kohtaan? Ja loppuiko se pennun aloitteesta vai antoiko aikuinen koira pennun kasvettua sitten jo voimakkaampaa palautetta? 

Koulutusjuttuja

Yllätyksenä on vähän tullut pennun kanssa treenaamisen haasteet Wiiman suhteen. Ennen pentua ajattelin, että on kätevää kun on kaksi koiraa, niin pentu oppii aikuiselta.

No, nyt olen huomannut - toki tuon, että nuorempi kyllä oppii vanhemmalta, mikä on tietty kiva (hyvien taitojen osalta :D.). Mutta olen huomannut myös sen, että jos Wiima on mukana, niin olen itse Tihkulle lähes ilmaa ja sehän ei ole ihan kiva juttu - olen tästä syystä vähentänyt hihnayhteisulkoiluja ja ulkoilutan koirat enimmäkseen erikseen - toki Wiimalla on sitten ne omat pitkät lenkkinsä, jonne Tihku ei vielä pääsisikään.

Ja toinen juttu - kun treenaan Tihkun kanssa, niin Wiima tunkee mukaan, tietty. Luulen, että Wiima on jopa hieman pullistunut tästä syystä norkoillessaan huudeilla ja saadessaan vähän ylimääräisia makupaloja 😅. Tämä asia korjaantunee kun pian pääsee taas ulkokentille pakkasten helpotettua ja hankien sulettua. Ja kunhan Tihkunen hieman kasvaa, niin alamme treenata vuoroittain - siinä se kehittyy sitten se maltti ja rauhoittuminenkin vuorojen välillä.

Kirjaanpa tähän loppuun vielä joitakin opittuja taitoja, jotka tulevat nyt mieleen, niin on hauska tulla joskus katsomaan, mitä on tässä kohtaa osattu :). 

Istu
Maahan
- edellä olevien osalta on myös kestoa harjoiteltu, eli että vasta Vapaa-vihjeellä noustaan. Tämä on alkutekijöissään, mutta olen kyllä saanut rakennettua pientä viivettä.
Kelli (kyljelleen)
Odota (pysähtyy liikkeestä, Tihku omaksunut tämän itse ohjatessani Wiimaa)
Kämmen-käsimerkki (pysäyttää liikkeen, Tihku omaksunut tämän itse kun olen viitonnut  Wiimalle)
Nenäkosketus kämmeneen
Jalkatargetti (esitteli tarjoamistakin, josta ilostuin kovasti)
Namikättä seuraamalla pyörähdyksiä, pientä seuruuta, jalkojen alitusta, eli rallyliikkeitä, mutta enemmänkin siinä tarkoituksessa, että (nami-)käden seuraaminen sujuvoituu, koska siitä on etua arjessakin
Sivu (työn alla. siitä saa aina namia. Vihjeen olen kytkenyt tähän paikkaan vasta ihan pari päivää sitten)
Pssa.Kkka. Arvaat mitä nämä on :) . En ole kyllä varma, onko tuo Kkka vielä Tihkulle kristallisoitunut, mutta vaikuttaa siltä kuin Pssa-sanasta sytyisi lamppu, ja pikkuveikka suuntaa puskaan :) 
Katsekontakti/LUPA mm ruokailun ja ulko-oven aukaisun yhteydessä

Ainakin tuollaiset taidot tulevat mieleen, mutta varmasti on Pöppiäinen oppinut paljon muutakin, jota en nyt keksi listata, hän tuntuu kovin hoksaavaiselta pojalta.

Tihku on oikein kiva ja hieno veijari ja hänestä on ehtinyt tulla meille hyvin rakas perheenjäsen.
Hänessä on sellainen hassu puoli, ettei hänelle ole mitään väliä, miten liukas alusta on, tai miten hutera se on tai toisaalta onko hän itse ylöspäin vai alaspäin, niin kaikki kelpaa ja hän on kaikissa asennoissa ihan kotonaan 😃. Akrobaattitaiteilija! Wiimakin on varsin alustavarma, mutta tämä Tihkunen vetää kyllä ketteryydessä ja varmuudessa pohjat!

Luoksetulo - koiran tärkein taito

Osallistuin Wiiman kanssa luoksetulokurssille joitakin vuosia sitten, kun tuntui, että luoksetuloharjoituksemme eivät edistyneet ja luoksetulosanakin oli Wiiman korvissa muuttunut jotenkin sanahelinäksi.

Kurssi oli minusta todella hyvä - se antoi hyvät ja toimivat eväät luoksetulon harjoitteluun, ja saimme luotua taitoihimme kaivattua ryhtiliikettä. Wiiman kanssa luoksetulo ei ole koskaan ollut mikään itsestäänselvyys - se on luonteeltaan niin itsenäinen, että vaikkei se varsinaisesti koskaan karkaile, niin se voi vetää etäisyyttä minuun enemmän kuin haluan, ja tällöin luoksetulovihjeen pitäisi olla toimiva!. 

Kirjoittelin aikanaan artikkelin kurssin sisällöstä Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran lehteen Reviiriin, ja nyt päätin kopioida artikkelin myös tähän blogiin itselle muistiinpanoksi ja toivottavasti myös hyödyksi jollekulle satunnaiselle blogini lukijalle :) .  

4-vuotias Wiima 💓

**************

(Julkaistu Reviirissä v. 2016)

Luoksetulotaitojen kohentamista eli Wiima koulun penkillä

"Luoksetulo vihjeestä on koiran tärkein taito! Vaikka et mitään muuta koirallesi opettaisi, panosta tähän kunnolla! Varma luoksetulo voi joskus jopa pelastaa koirasi hengen. "

Tällaisia lauseita luin alkutalvesta erään koirakoulun luoksetulokurssin mainoksesta. Teksti osui ja upposi! Olin pannut merkille, että koirani Wiiman luoksetulot olivat toisinaan vähän viipyileviä. Eihän Wiima ikinä kauas karkaillut ja tulihan se toki useimmiten kutsusta luokse, mutta joskus vähän omassa tahdissaan, jos käsillä oli jotain kiinnostavampaa. Luoksetulossahan on se vaikeus, että ohjaajan pitäisi olla koiran mielestä kiinnostavampi kuin koko muu maailma ja joskus kävi niin, että kiinnostavuuteni vähän rakoili. Koira punnitsee luoksetulovihjeen kuultuaan mitä sen on kannattavinta tehdä, lähteäkö jänisjahtiin vai palatako emännän luokse - näitä koiran tekemiä vertailuja voi olla välillä vaikea voittaa.

Luoksetulon klassinen ehdollistuminen

Päätin yrittää asiaan muutosta ja lähdimme Wiiman kanssa hakemaan vauhtia harjoitteluun luoksetulon tehokurssilta. Ensimmäisellä tunnilla kuulimme koiran oppimisen ja palkitsemisen teoriaa. Puhuimme myös luoksetulon ns. klassisesta ehdollistamisesta, tunnethan tarinan "Pavlovin koirista"? Klassinen ehdollistuminen tarkoittaa, että harjoiteltu toiminto automatisoituu; koira alkaa refleksinomaisesti toimia ärsykkeestä ( = kutsu) aina samalla tavalla ( = tulla luokse). Käytöksen automatisoituminen tasoittaa tilannetta ohjaajan hyväksi muun maailman houkutusten ja luoksetulon välillä. Koira ei ehdollistuttuaan tule punninneeksi luoksetulon kannattavuutta jänisjahtiin verrattuna, vaan refleksinomaisesti palaa luoksesi kutsun kuultuaan - näin siis ainakin teoriassa.
Klassinen ehdollistuminen luoksetuloon vaatii koirakolta kuitenkin paljon harjoittelua, toistoja ja ohjaajan sinnikkyyttä, päättäväisyyttä ja mielikuvitusta.

Wiima-tyllerö vuonna 2016. Tässä harjottelemme luoksetuloa liinan kanssa.

Valitse luoksetulolle vihje

Kurssilla nostettiin aiheeksi myös luoksetulovihjeenä käytettävä sana tai ääni. Saattaa kannattaa valita kokonaan uusi sana, mikäli koira on jo oppinut suhtautumaan aiemmin käytössä olleeseen sanaan välinpitämättömästi. Saatat myös haluta harkita jotain ihan muuta ääntä, esimerkiksi pilliä. Pillin etuna on, että se kuulostaa aina samalta, kun taas sana voi kuulostaa koiran korvissa ihan erilaiselta, kun lausut sen normaaliäänellä tai jos joudut huutamaan koiran ollessa kauempana. Pillissä ei myöskään kuulu omat mielialasi - luoksetulokutsun äänenpainoon kun saattaa livahtaa tiukahko sävy, jos koira antaa odottaa itseään. Niinhän ei pidä antaa käydä: kutsun ja luoksetulon pitää aina olla koiralle iloinen asia. Toisaalta valittuasi luoksetulovihjeeksi pillin vihellyksen, on pillin oltava aina mukanasi.

Valitsitpa sitten kokonaan uuden sanan tai pitäydytpä vanhassa, niin kannattaa aloittaa kutsusanan vahvistamisella. Niin, että koira varmasti tietää, mitä siltä odotetaan, kun kutsu kuuluu. Niinpä ekalla kurssitunnilla ja kotiläksynä koko viikon ajan kertasimme koiralle luoksetulovihjettä. Oli tärkeää pitää huoli siitä, että koira tässä vaiheessa voisi joka kerta onnistua tehtävässä. Sitä piti siis kutsua vain sellaisissa tilanteissa, kun olisin 'satavarma', että koiruus kutsun kuultuaan kipittäisi luokseni. Haasteiden aika olisi myöhemmin.

Vain onnistuneita harjoituksia

Harjoittelimme Wiiman kanssa seuraavan viikon kuten en olisi ikinä ennen luoksetulokäskyä sille antanut. Kutsuin sitä sisällä kun se jo oli valmiiksi lähistöllä, silloin kun se omasta halustaan oli tulossa minua kohti, ulkona remmilenkeillä, kun mikään muu ei erityisesti kiinnostanut. Välillä tein harjoituksen kertaluonteisena ja välillä tein luoksetulosta leikin; kutsuin Wiimaa luokseni muutamaan peräkkäiseen otteeseen, leikkipalkalla.
Jos minun tuli erityinen tarve saada koira lähelleni, enkä ollut varma tulisiko se, silloin käytin toista samantapaista käskyä, jota käytän hihnalenkeillä ja vältin käyttämästä valitsemaani varsinaista luoksetulokäskyä, josta piti nyt tuleman taikasana!

Kouluttajan ohjeiden mukaan harjoituksia tuli tehdä päivittäin. Jos teet vaikka kolme päivittäistä lenkkiä koirasi kanssa, sisällytä niihin kuhunkin ainakin kymmenen luoksetulotoistoa - päivässä saat kokoon vähintään kolmekymmentä toistoa, viikossa yli kaksisataa.

Wimppulation ❤

Koirat voivat toisinaan kyllästyä toistoihin nopeasti, joten ohjaajalla on haasteellinen tehtävä tehdä harjoitteista sellaisia, että koiralla on koko ajan hauskaa. Palkkioissa vain mielikuvitus on rajana ja koira rakastaa yllätyksellisyyttä: parhaat herkut, kivoimmat lelut ja leikit ja tai jotain muuta, mitä koira sillä hetkellä erityisesti haluaa, päästä nuuskimaan, päästä ruokakupille tai muuta koiralle merkittävää. Hyödynnä ruokintahetket ja maaston kepit ja kävyt. Tämä on tärkeää, jotta luoksetulo yhdistyy koiran ajatuksissa iloisiin asioihin.

Pidä harjoituksissa varasi, ettet tule houkutelleeksi palkinnolla, vaan koiran tulee aloittaa luoksetulokäytös ennen palkinnon esittelemistä. Houkuttelussa on vaarana, että koira oppii tarkistamaan palkinnon laadun ennen tuloa eikä viitsi reagoida, jos palkinto ei kiinnosta.

Namipalkkauksen osalta sain pienellä idealla Wiimaan vauhtia, kun kutsuttuani sitä heitinkin herkkunamit vierimään sen sijaan, että olisin vain antanut ne sille suuhun. Näin herkkupalan lisäksi palkintoon kytkeytyi pieni jahtaus- ja maan nuuskintaleikki namien löytymiseksi - namien etsiminen on Wiimasta todella kivaa. Kannattaa kiinnittää huomiota namien heittosuuntaan ja heittää ne koirasta poispäin, itsesi taakse, jolloin namien suunta edelleen tukee sinun luoksesi tulemista.

Kaksi koiraa, kumpi onkaan Wiima Wimpsahdus?

Kiinnitä harjoituksissa myös huomiota siihen, että koira luoksesi tultuaan, myös jää lähellesi kunnes saa lähtövapautuksen. Joskus nimittäin voi käydä niin, että koira oppii syöksähtämään paikalle, ja syötyään ohikiidossa palkintonamin ryntää taas omille teilleen ennen kuin ehdit sanoa kissa. Itse pyrin vaikuttamaan tähän asiaan siten, että namitan välillä koiraa vielä sen jäätyä vierelle, jotta se luoksetultuaan jäisi paikoilleen odottamaan lisäherkkuja kunnes vapautan sen matkoihinsa uudelleen. Koiraa ei kannata myöskään - milloin mahdollista - heti kytkeä hihnaan sen tultua luoksesi. Kytkemisessä on vaarana, että luoksetulo alkaa koiran mielessä yhdistyä vapauden menettämiseen.

Lisää harjoituksiin häiriöt - harjoittele eri paikoissa

Kun seuraavalla viikolla kokoonnuimme taas yhteen, olivat kaikki kurssilaiset tehneet kotiläksynsä ja jokainen koira ymmärsi vihjeen ja luoksetulon välisen yhteyden, jopa pillin uutena välineenä valinneet olivat onnistuneet liittämään vihjeen käytökseen. Itselläni oli helpompi sarka, koska pitäydyin vanhassa luoksetulovihjeessä, olihan se kuitenkin meillä aika hyvin toimiva jo ennen kurssiakin.

Nyt puhuimme häiriöistä ja luopumisesta sekä etäisyyden vaikutuksesta. Aika moni koira on tottelevainen ja kipittää kiireesti paikalle, jos ympärillä ei tapahdu mitään merkittävää. Mutta kun harjoitukset siirretään ulos ja häiriötä pikkuhiljaa tarkoituksella lisätään, joutuu omistaja kilpailemaan koiran huomiosta kaiken sen kivan ja jännittävän kanssa, jota koira ympärillään näkee. Etäisyyskin on vaikuttava tekijä - lähellä oleva koira on yleensä helpompi houkutella luokse kuin kauemmas juossut.

Jotta koira selviäisi näistä kaikista haasteista, tulisi kaikkia tilanteita harjoitella. Koiran voi nimittäin olla vaikea yleistää oppimaansa käytöstä eri tilanteihin ja paikkoihin. Hakeudu siis harjoittelemaan erilaisten häiriöiden äärelle; luontoon riistahajujen keskelle, lammashaan vierelle, ihmispaljouteen ja muihin haasteellisiin paikkoihin. Voit myös itse rakentaa häiriöitä: pyydä ystäviesi ystävällisiä koiria paikalle ja harjoittele niiden läheisyydessä tai aseta koirasi ruokakuppi luoksetulolinjalle, niin että koirasi joutuu sen luoksetullessaan ylittämään. Harjoittele myös eri etäisyyksiltä, koiran ollessa vierellä sekä kauempana. Etäisyysharjoituksissa hyvänä apuna on pitkä liina, mikäli olet epävarma luoksetulon onnistumisesta - ehdit loikata liinalle, jos koiralle tulisikin muita ajatuksia kuin luoksetulo. Samalla koira saa pienen opetuksen, ettei muu käytös edes onnistu kuin luoksetulo.

Toistot ja onnistumiset ovat tärkeitä

Kun lisäät haastetta harjoituksiin on hyvä pitää mielessä ns 80-20 sääntö: pyri siihen, että vähintään 80 % luoksetuloharjoituksista onnistuu, sillä koira oppii onnistumisista.

On myös toinen "sääntö", joka on hyödyllistä tietää: 20-20-20. Eli koiran voidaan teoriassa todeta ehdollistuneen luoksetulokäskylle, kun luoksetulo onnistuu kaksikymmentä peräkkäistä kertaa kahdenkymmenen eri häiriön äärellä, kahdessakymmenessä eri paikassa. Siitä saa vähän viitettä tarvittavasta harjoitusten määrästä.

Wiima wauhdissa ❤

Luoksetulon latenssi - mitä se tarkoittaa?

Kolmannella ja viimeisellä kurssikerralla puhuttiin latenssista eli siitä ajasta, joka koiralla menee vihjeen kuultuaan siihen, että se reagoi vihjeeseen. Latenssi tulisi saada mahdollisimman pieneksi eli koiran tulisi reagoida luoksetulovihjeeseen mahdollisimman nopeasti. Kurssilla esiteltiin harjoitusmetodiksi sellaista, hitaat luoksetulot jätetään palkitsematta. Päätä ensin kriteeri, missä ajassa haluat, että koirasi reagoi vihjeeseen. Jos luoksetulo viipyy kriteeristäsi, koira jää ilman palkkaa ja saa sen tavoittelemaan palkkaa suuremmalla energialla seuraavalla kerralla. Ja sitten tietenkin juhlat pystyyn, kun koira reagoi kriteerisi mukaisessa ajassa.
Harjoittele kuitenkin tätä vasta kun luoksetulosta on muodostunut vahva käytös, jottei palkatta jääminen syö hyvin alkanutta luoksetuloa.

Suhtaudu jokaiseen luoksetuloon ihmeenä ja palkkaa joka kerta

Itse en ole edennyt harjoittelussa vielä tuohon kurssilla aiheena olleeseen reaktioajan järjestelmälliseen lyhentämiseen, enkä itse asiassa ole varma tulenko niin edes tekemään. Olen keskittynyt vain vahvistamaan itse luoksetulokäytöstä erilaisissa häiriöissä. On ollut ilo huomata miten Wiiman luoksetulot ovat kevään aikana järjestelmällisen harjoittelun myötä hienosti nopeutuneet ja varmistuneet ja harjoituksemme jatkuvat edelleen. Tällä asialla on ollut piristävä vaikutus myös ihan perushihnalenkkeihin: nykyisin tulee otettua lelut taskuun jokaiselle lenkille ja harjoitusten johtaessa nyttemmin lähes poikkeuksetta onnistumisiin, tulee ulkoillessa leikittyä Wiiman kanssa aiempaakin enemmän! Tällä on ollut muuten positiivisia vaikutuksia kontaktinpitoonkin, joka on hyvä juttu!

Tällä kurssilla oivalsin, miten pieniksi paloiksi kaikki koiran oppiminen pitäisi pilkkoa. Ja miten toistot ja onnistumiset ovat kaiken A ja O. Ennen kurssia suhtauduin koiran luoksetuloon jonkinlaisena itsestäänselvyytenä, ikään kuin kerran opittu taito, aina osattava taito. Nyt ymmärrän, että jokaiseen luoksetuloon olisi suhtauduttava pienimuotoisena ihmeenä, koiran päättäessä kaikesta maailman kivasta huolimatta valita minut.

En ole ihan varma siitäkään, että saavutammeko Wiiman kanssa ikinä varsinaista klassista ehdollistumista luoksetuloliikkeessä, mutta varmuutta luoksetuloon olemme silti jo tähänkin mennessä saavuttaneet rutkasti. Ja se on hyvä juttu se!

******************

Sellainen oli artikkeli, jonka joskus kirjoitin. Tuosta kurssista on ehtinyt kulua jo - kääk, miten aika rientää - viitisen vuotta. Edelleen kuitenkin muistelen tätä kurssia ja pidän Wiimalle periodeja, jossa vahvistelemme luoksetuloa suunnitelmallisesti - sekä palkkaan yhä edelleen jokaisen luoksetulon. Palkan ei tarvitse olla aina taskunpohjalta löytyvä nami, vaan vaikka maasta löytyvän kävyn heittäminen saalistettavaksi. Sen olen kuluneina vuosina oppinut, että luoksetulon vahvistamisen ei ole koskaan valmis, vaan jatkuu koiran koko elämän ajan. 

Elämäni koira ❤

Ristiriitainen käsi ja mitä jos ei namipalkka toimi?

Silmiini osui jokin aika sitten netissä kirjoitus siitä, miten ihmisen käsi voi olla koiralle varsin ristiriitainen asia - etenkin pennulle, jonka kanssa vasta aloitellaan yhteistä elämää.
Käsi hellii, käsi ruokkii, käsi rapsuttelee, käsi myös estää, pakottaa, rajoittaa, käsi pitää kiinni - koiran voi olla vaikea päättää, että mitä mieltä se olisikaan noista kahdesta hetkuttimesta, jotka meidän ihmisten olkapäistä roikkuu, kun ei voi olla varma, millaista asiaa sillä lähestyvällä kädellä milloinkin on.

Tihku 13 viikkoa, hieno ja reipas pentu ❤,
toinen korva lepattaa edelleen, jännä seurata mitä sille tapahtuu. 

Kirjoitus osui oikeastaan silmiini täydelliseen aikaan kun olin juuri itsekin joutunut miettimään asiaa oman koiranpitoni kannalta. Olin nimittäin joutunut toteamaan muutaman sellaisen tilanteen, että kun asiat oli Tihku-pennun mielestä mukavimmillaan, ja jos vaikka olin sellaisella hetkellä kumartumassa Tihkun puoleen, se saattoikin vetytyä läheltäni kauemmas. Tai sattui sellaistakin, että Tihku ihan vaan väisti kättäni kun olin aikeissa sitä silittää. Ja sellaistahan en tietty halua ollenkaan, kun minunhan päinvastoin pitäisi olla pennun tärkein turvasatama.
Havainnot liittyvät siis vain suhteeseeni Tihkun kanssa, Wiima toki tuntee minut jo perinpohjin ja meille on kehittynyt hyvä luottamus. 

Tihkukin periaatteessa nauttii kosketuksesta, tulee mielellään syliin ja nauttii kosketuksestakin, mutta tuollaisia tilanteita on kuitenkin välillä tullut eteen, joissa Tihku valitsee väistämisen.

Tihku Turun Kupittaan puistossa harjoittelemassa koiraohituksia. Toiset koirat hieman kiihdyttävät sitä.

Kovin monta koiraa emme nähneet vaikka Kupittaa on yleensä täynnä koiria, mutta ne muutamat kohtaamiset menivät ilokseni melko hyvin ja rauhallisesti. 

Kuvassa ollaan Kupittaan lumisessa Lasten Liikennepuistossa.

Summailin mielessäni Tihkun käytöstä ja tajuan toisaalta todella hyvin mistä se kumpuaa. Tihku on pentu eikä vielä ymmärrä mitä kaikkea voi tehdä ja mitä ei. Joudun kieltämään sitä Wiiman kimpussa olemisesta (Wiimalla on liian pitkä pinna..) tai joudun rajoittamaan sen oloa tai tekemisiä eri tilanteissa - toki aina koitan olla innovatiivinen ja ennakoida tai käyttää muita ns. koiraystävällisiä keinoja, mutta rehellisesti sanoen, en aina tilanteen sattuen ehdi, vaan sitten on otettava pentu syliin tai muuten estettävä sitä tekemästä jotain, missä se voi itse loukata tai toisaalta tuhota jotain, mitä ei pitäisi. 

Kunhan tässä tullaan tutummiksi, niin kaipa asia korjaantuu itsestäänkin luottamuksen kasvaessa. Mutta aloitin myös ihan tähän asiaan liittyvät harjoituksetkin, jotta saisin vahvistettua sitä, ettei käteni tai lähestymiseni tarkoita epämiellyttäviä asioita, vaan miellyttäviä tai ainakin sellaisia, joihin koira voi mielessään valmistautua.

"Kuka minua tuijottaa?"

Minä ottamassa nojatuolissa nokosia ja sain seuraa - torku nyt sitten tällaisen silmäilyn alla ❤😃

- nykyisin kun nostan Tihkun syliin, sanon vihjesanan Nosto. Olen jo nyt huomannut, että tämä toimii - Tihku rentoutuu nykyisin nostossa eri tavalla tietäessään mitä tapahtuu ja voidessaan valmistautua nostoon. 

- syötän Tihkulle nameja ja toinen käteni puuhailee samalla omiaan Tihkun sivunäkökentässä ja välillä silittelee pentua. Niin toivon vahvistavani sitä, että lähistöllä puuhaileva ja koskettava käteni ei tarkoita ikäviä vaan kivoja asioita. 

Tuossa alussa mainitsemassa kirjoituksessa (Eläinkoulutusblogi, Jaana Pohjola) muuten annettiin sellainen vinkki, että jos joskus joutuu koiralle tekemään pakottavin keinoin käsillään jotain sellaista, mistä koira ei tykkää, niin voisi kannattaa pitää kädessään hanskoja, jolloin omat kädet säilyvät "puhtaina" koiran mielessä. En ole tällaista itse tullut tehneeksi, mutta ihan hyvä vinkki, joka voi olla hyvä pitää korvan takana ainakin pentua hoitaessa.

*****

NAMIPOHDINTOJA

Olen myös pohtinut viime aikoina namipalkkausta. Haluan käyttää ruokaa ja herkkuja koiran palkitsemisessa, koska niiden avulla on helpompaa (kuin esim lelulla) palkata koiraa pitkäkestoisesti, syöminen laskee virettä ja positiivisen koulutusmenetelmän toteuttaminen hieman kärsii jos namit puuttuvat työkalupakista.

Tihku tutustuu hevosiin.
Varsin rauhassa hän niitä katseli, eikä olisi millään malttanut jatkaa matkaa.

Wiima on ahne ja ellen väärin muista, se on aina ollut. Tihku taas - sille maistuu ja ei maistu. Kotona kyllä maistuu, mutta voi toisaalta esimerkiksi jättää osan ruokaansa syömättä. Ulkona namit toimii tiettyyn pisteeseen asti, mutta sitten Tihku alkaa tuhahdella nameille. Ja saman olen saanut huomata pentukurssilla, namit toimii välillä ja tiettyyn pisteeseen asti - riippuu paljon myös Tihkun vireestä, mutta sitten on hetkiä kun voin seistä vaikka päälläni ja namit ei maistu - leluista Tihku on onneksi  innostunut, joten saan palkattua niillä, mutta haluaisin kovasti pitää myös namit työkalupakissa.

Onkohan blogin lukijoissa koiraihmisiä, joilla on ollut sama tilanne ja miten olet toiminut? Kertooko pentuiän nirsous nirsoudesta myös kasvaessa? Onko nirsouden kannalta eroja uroksissa ja nartuissa vai onko yksilökysymys? Tosi mielellään lukisin kokemuksistasi kommenttikentästä :). 

Olen nyt koittanut nostaa ruuan arvoa niin, että Tihku saa usein päivän yhden ruoka-annoksensa (kolme ateriaa päivässä) taskusta ulkona palkintona kontakteista ja muista hyvistä jutuista. 

Lisäksi olen alkanut harrastaa "vauhtinamittamista" (oma termini 😃) eli vaan heittelen namia ensin yhteen suuntaan, Tihku syöksyy perässä ja syö nappulan, ja sitten se alkaa juosta minua kohti ja heitän toisen nappulan toiseen suuntaan, ja taas hän syöksyy perään, käy syömässä nappulan ja taas minä heitän ja hän syöksyy, ja niin edelleen - siitä namien syömisestä tulee sellainen hauska leikki. Toivon, että leikkiin liittyvä hauskanpito nostaa myös namin arvoa. Tihku ainakin tästä leikistä kovasti innostuu :).

Ylipäätään on vierivä nami kiinnostavampi kuin kädestä tarjottu nami, ja jos vaan mahdollista ja tilanteeseen sopii, niin pyrin palkatessani näin tekemään. Tätä käytin ja edelleen käytän Wiimankin kanssa kun haluan saada rouvaan vähän vauhtia ja nostaa virettä. 

Ja tietenkin namien laatu - välillä ruokanappulaa, mutta myös mm keitettyä maksaa, täyslihaherkkuja, juustoakin pienissä määrin sekä jopa lohipasteijatuubia oon käyttänyt - eli koitan varioida palkkoja haasteen mukaan ja että ne olisi yllätyksellisiä.

Jos sinulla siis on muita keinoja tai kokemuksiasi asiasta, niin niistä olisi hurjan kiva kuulla!

Tihku te on on huljan waalallinen koilanpentu 😄💗

Luopuminen - hauska koulutuspeli

Kolmannella pentukurssikerralla meille esiteltiin hauska luopumiskäytökseen liittyvä koulutuspeli, josta hieman innostuin! Kolmannella tunnilla oli kyllä muutakin mielenkiintoista, mutta kirjoittelen siitä oman postauksen. 

Tämän uuden metodin Tihku hoksasi muutamassa minuutissa, ja sen jälkeen taitoa on testattu elävässä elämässä, ja se todellakin toimii! Koulutuspelissä lähdettiin liikkeelle siitä tilanteesta, ettei koiralla vielä ole mitään mistä pitäisi luopua! Kyllä, näinkin päin sen voi tehdä!

Tihku Tiihonen Turussa

Päätä ensin mitä vihjesanaa haluat käyttää, kun haluat koiran irroittavan otteensa, kuten esimerkiksi Jätä tai Kiitos tai Irti. Seuraavaksi varaa taskuun nameja ja ota yksi käteen. 
Sano koiran nimi ja sano "Irti", sitten pudota nami koiran vierelle sen löydettäväksi. Toistele tätä muutaman toiston seteissä.
Muutaman toiston jälkeen, ryhdy kumartumaan vihjesanaa sanoessasi koiran puoleen, kuten tekisit jos sillä oikeasti olisi suussa jotain, voit jopa koskea ohimennen kuonoon, sitten "Irti" ja heitä nami maahan koiran poimittavaksi, koiran mielestä homma on hauskempaa, jos nami myös vierii hieman.

Koiralla ei siis harjoituksen aikana ole mitään mistä sen pitäisi luopua, vaan se oppii, että valitsemastasi vihjeestä putoaa herkku maahan. 

Ylläolevan harjoituksen teimme tunnilla, ja Tihku selvästi hoksasi, että vihjesanasta putoaa nami.
Seuraavaksi lisäsin vähän häiriötä, eli kurssirepussamme olevan lelun ja kun Tihku oli menossa lelulle, niin toistin taas vihjesanan, Tihku kääntyi ja nami putosi kädestäni. 

Ja siinä se on, koko temppu! Yksinkertaista vai mitä, mutta todella toimivaa! Ja vaikka on näin simppeli juttu, ei tällainen harjoittelu ole tullut omaan mieleeni - koiran koulutus se on oikea oivalluslaji 😊!

Putoilevat namit olivat Tihkusta niin kivoja, että hän vallan innostui harjoituksesta ja häntä heiluen odotti seuraavaa putoavaa namia. Kun treenejä jatkaa kotona, niin kannattaa muistaa vaihdella herkkuja ja tarjota pääasiassa oikeasti hyviä herkkuja ruokanappulan sijaan.

Turun Hansakorttelissa on näin hieno lasilattia, josta näki läpi alakertaan asti.
Tuntui kuin olisi ollut keskellä maalausta - niin kuin oikeastaan olikin 😊

Pääsin heti testaamaan taitoa myös käytännössä - ensin mm. poikani hanskalla, joka päätyi pennun retutettavaksi, mutta josta hän irrotti heti otteensa, kun kuuli irroitusvihjeen, ja taas nami putosi. Jotta ilo säilyisi, niin jatkoin heti perään muutaman toiston.

Viikonloppuna kävin pennun kanssa Turussa sosiaalistumassa, ja hämmästyin miten paljon tupakan tumppeja kaduilla makaa (murr, eikö niitä muka voi laittaa roskiin tai kantaa mukana??!) Toki ne kiukuttavat minua muutenkin, mutta nytpä minulla olikin mukana pentu, joka tykkäsi poimia niitä suuhunsa! Koitimme tietenkin niitä vältellä, mutta välillä pentu oli minua nopeampi ja taas oli jostain tumppi löytynyt!
Olin ikionnellinen, että minulla oli tämä uusi työkalu käytössäni - minun ei tarvinnut repiä tumppeja Tihkun suusta, vaan tällä koulutuspelillä tumppi putosi oitis suusta, koska emäntä tarjosi parempaa ja Tihku ajatteli, että peli alkaa taas.

Wiiman, aikuisen koiramme kanssa käytän useampia luopumisvihjeitä, en oikein tiedä miksi, mutta jotenkin ne valikoituvat tilanteen mukaan. Tavallisemmin kuitenkin tullee varmaan sanottua  Jätä, kun haluan, että hän luopuu jostain hajusta tai näkemästään, mutta jos suussaan on jotain, jonka haluan itselleni, on vihjeenä Kiitos.
Siksi valitsin itse tämän koulutuspelin vihjeeksi myös sanan Kiitos, niin säilyy samat vihjeet molemmilla koirilla. 

Luopumisharjoitteluista voit lukea myös aiemmasta tekstistäni, tästä ekan kurssikerran referoinnista, jossa harjoittelimme vähän toisella tavalla sekä lisäksi tästä vanhemmasta kirjoituksesta, jossa kerron, miten Wiiman kanssa olen tullut tehneeksi, siellä kerron mm. "juoruilusta".

Aika paljon siis kirjoituksia luopumisen taidoista😊, mutta ajattelen, että se on yksi tärkeimpiä asioita, joita koiran tulisi oppia, jotta sen kanssa olisi helppoa olla, elellä ja puuhata. Tilanteet, joissa luopumista tarvitaan, ovat erilaisia, joten työkalupakissakin on hyvä olla erilaisia keinoja ja tämä hauska koulutuspeli täydentää mielestäni settiä oikein mainiosti!

Postauksen kuvat ovat tuolta mainitulta kaupunkireissulta, jolla yritettiin syödä tupakantumppeja, mutta ei sitten syötykään, kun osattiin tällainen temppu. Toivottavasti näistä tiedoista on iloa muillekin 😊!

Puuhapäivä ja Onko lapinkoira räksyttäjä, mukamas?

Tihkunen täytti 11 viikkoa 22.11. ja sai itselleen synttärilahjaksi puuhapäivän. Ilmoitin nimittäin Tihkun koirakoulun järjestämään Puuhamaahan, jota mainostettiin seuraavasti:
"Puuhamaa -tunnilla halli muuntautuu nimensä mukaisesti puuhamaaksi! Koirille on tarjolla paljon erilaisia virikkeitä, joiden maailmaan ne pääsevät tutustumaan. Puuhamaan jälkeen koira on varmasti väsynyt ja onnellinen. Puuhamaa sopii kaikille ikään ja kokoon katsomatta, puuhamaa on myös oiva tapa tulla tutustumaan halliin!"

Käytännössä halli oli jaettu kahteen osaan ja molemmilla puolilla oli erilaisia ruuanetsintäpelejä - kohteita joihin oli piilotettu ruokaa ja koira sai kulkea kohteissa itsenäisesti ja hakea namipaloja. Toisella puolella oli enemmän älliä ja miettimistä korostavia tehtäviä ja toisella puolella erilaisia alustoja - nenän käyttöä tarvittiin molemmilla puolilla :).

Tihku oli oikein reipas ja haki nameja häntä heiluen. Niin reipas, että ohjaajakin totesi, että tällä pennulla ei näytä olevan minkäänlaisia alustapelkoja. Erikoisin alusta oli potkulautatyyppinen teline, joka lähti liikkeelle, kun Tihkun etutassut olivat telineellä ja takatassut lattialla. Eipä hän ollut moksiskaan, kulki vaan takajaloillaan perässä ja sitten kiipesi kyytiin. Aika rohkeaa!

Pikku filmi puuhahommista.
(filmi ei välttämättä aukea/näy mobiilissa)

Tihku innostui rullalautailemaan, mutta kuvassa oleva ruokalabyrintti ei vielä sopinut Tihkulle - kieli ei yllä pohjaan asti. Sellainen on meillä kotonakin, mutta Tihkulaisen osalta se vielä odottelee pikkuvesselin kasvamista.

Kuono syvällä purkissa, onneksi lähti irti :) !

Haukkuuko lapinkoirat koko ajan?

Ohjaaja, joka veti tunnin, oli itselleni ennestään tuntematon. Hän ryhtyi viriketunnin edetessä pohtimaan Tihkuun liittyen, että onpas se ollut hiljaa - "Osaako se ollenkaan haukkua, kun ei ole vielä kuulunut mitään?" 

Vastasin, että kaipa se osaa jo haukkua, mutta, ettei se sitä "taitoaan" juurikaan vielä käytä, vaan on aika hiljainen pentu. Ohjaaja vastasi siihen, että outoa, kun hän vetää pentukursseja ja siellä on ollut lapinkoiria ja ne ovat haukkuneet tunneilla jo pentuikäisinä, niin, että tuli kiinnittäneeksi huomiota, miten hiljainen Tihku oli.
Ohjaaja siis käytännössä yritti kertoa, minulle, että kokemuksensa lapinkoirista, siis pennuistakin, on sellainen, että ne haukkua räköttävät koko ajan, mutta hän ei diplomaattisesti muotoillut asiaa ihan näin.

Kerroin, että tämä on haukullaan paimentava poropaimen, ja työssään niiden kuuluukin käyttää haukkua. Mutta lapinkoiran ei kuulu olla tyhjän räksyttäjä, vaan haukahdella silloin kun on asiaa.
Kerroin vielä, että minulla on kotona aikuinen lapinkoira, joka on samanlainen - ei sekään tyhjää räksytä; pihaansa vahtii ja häätää ohikulkevat kissat ja koirat, leikkiessään käyttää haukkua ja saattaa jotain asiaa viestiessään haukahtaa asiasta, mutta haukku ei jää mitenkään päälle. En esimerkiksi joudu pelkäämään, että Wiima alkaisi ylenpalttisesti haukkua kun olemme sen kanssa jossain yleisillä paikoilla tai vaikka treeneissä. Tai koiraohituksissa se saattaa haukahtaa (joo, riippuu ohitettavasta koirasta ja tahtoisin senkin haukun pois, mutten ole ihan onnistunut), mutta haukku ei jää päälle.
- Ohjaaja vaikutti selvästi yllättyneeltä näistä "hiljaisista" lapinkoiristani.

Osaa se Wiimakin haukkua 😁 ....

Onko siis niin, että valtaosa suomenlapinkoirista on niin haukkuvaisia, että pentukurssillakin erottuvat haukkunsa vuoksi? Minäkin muistan joskus lenkeillä kohdanneeni sellaisia lappalaisia, jotka haukkuvat ihan tauotta kohtaamisen ajan, mutta lapinkoirat, jotka itse tunnen - ja tunnen aika monta, eivät ole sellaisia yksikään. 

Mistä se jatkuva haukku sitten kertoo? En tiedä, mutta veikkaan, että huonot hermot liittyvät asiaan. Jalostusvalinnoissa on paljon mietittävää, enkä ollenkaan edes esitä, että ymmärtäisin siitä paljonkaan, mutta tulee mieleen, että itse jättäisin jatkuvasti räksyttävän koiran jalostusvalintojeni ulkopuolelle. Pennun ostajana kannattaa katsoa vanhempien ominaisuuksia ja itse jättäisin tällaisten vanhempien pennun ostamatta.

... ,mutta yleensä hän kylläkin tyytyy hymyilemään <3

Tulipa ikävä fiilis siitä, että lapinkoirasta tulee ihmisille mieleen sietämätön räksyttäjä. Ikävä fiilis ei siis tullut ohjaajan kommentista, vaan siitä, miten lapinkoira hänen mielessään profiloituu.
Toivon, että kaikki kasvattajat tuntisivat vastuunsa, mutta kun on kyseessä Suomen neljänneksi suosituin rotu niin kaikenlaista kasvattajaa mahtuu mukaan - kaikilla ei laatu mene määrän edelle, valitettavasti.

Miten sinä koet asian - tunnetko sinä räksyttäviä lapinkoiria vai oletko tavannut enemmän sellaisia, joiden äänenkäyttö on hallittavissa?