Control Unleashed -kurssilla ja edistystä näkyvissä

Tihkun kanssa ilmoittauduttiin Control Unleashed -kurssille ja takana on nyt pari kurssikertaa. Control Unleashed (CU) on sarja Leslie McDevittin kehittämiä kaavamaisia namipelejä, joiden avulla mm. koiran keskittymistä, fokusointia ja virettä voi säädellä. Näin siis kuulemma, nähtäväksi jää, miten meidän käy käytännössä.
Toisaalta huomasin, että olin jotain näistä peleistä jo ihan intuitiivisesti Tihkun kanssa käyttänytkin tietämättä, että kyseessä oli CU-peli.

Kurssilainen tarkkana tauolla, eka kurssikerta.
Ihan rennolta ei taukoilu näytä, mutta meillä aina vaivana oleva piippaus loisti poissaolollaan!

Muun muassa seuraavanlaisia juttuja olemme tehneet näillä kahdella ekalla tunnilla:

Up & Down

Tämä on peli, jossa koiran eteen maahan pudotetaan kontaktista nami, odotetaan, että koira syö sen, ottaa uudelleen kontaktia, jolloin palkkasana ja taas nami koiran eteen. Kun peliin muodostuu kaava, jonka koira omaksuu, nousee katse aina vaan nopeammin ja hakeutuu kontaktiin. 
Tätä peliä suositellaan esimerkiksi uusiin paikkohin saavuttaessa, treenihalliin tai johonkin, jossa koiran fokus olisi saatava kerättyä.

Tihku ei ole superkiinnostunut herkuista, vaikka olisi mitä itse tehtyä luxusruokaa, ja kun tähän peliin ei liity juurikaan vauhtia, niin ajattelin, etten ehkä saisi Tihkun mielenkiintoa pysymään. 
Jotenkin pelin kaavamaisuus kuitenkin kiinnostaa Tihkua, ja tämä tuntui toimivan meillä hyvin kurssin alussa lämmittelynä, vaikka samaan aikaan Tihkun teki mieli tarkkailla muita saapuvia koiria. 

Koulutushallin (Pawsiteam) peilissä näkyi komeita poikia, joita myös ehdimme ihailla :)

Whiplash Turn

Tässä pelissä vahvistetaan koiran omaa nimeä sekä kuulolla oloa ja luoksetuloakin, mutta tällä saa myös luotua käytösmalleja eri tilanteisiin. Peli menee niin, että koiralle heitetään nami, ja kun se nostaa päänsä, mutta juuri ennen kuin se kääntyy, sanotaan koiran nimi, ja kun koira sitten kääntyy, heitetään uusi nami. Nimi toimii siis vihjesanana ja triggerinä kääntymiseen - kuten tietenkin nimen pitäisikin toimia.

Nimen vahvistaminen pentuajan jälkeen kuitenkin vähän unohtuu, ainakin minulta ja sitten olen ottanut sellaisia "pikakuureja" asian korjaamiseksi, kun olen tilanteen tajunnut. Wiima kyllä tunnistaa nimensä, mutta Tihkulla saattaa tunnistus välillä olla valikoivampaa, joten tämä harjoitus on täydellinen!

Kun liike alkaa sujua, niin tätä harjoitusta kannattaa kehittää niin, että harjoitukset siirtyvät oviaukkoihin, portteihin, hisseihin, eli paikkoihin, jonne saavutte koiran kanssa. Usein koiran kanssa kun saapuu treenihalliin tai  vaikkapa ostoskeskukseen, on koiran koko keskittyminen siinä, mikä edessä aukeaa. Tämän harjoituksen myötä on (kuulemma :D ) mahdollista luoda kaava, jossa koira automaattisesti ottaa kontaktin omistajaan, kun saavutte uusiin tai tuttuihinkin tiloihin.

Taukomatto

Häpeäkseni tunnustan, etten ole oikeastaan taukomattoa tullut opettaneeksi Tihkulle. Jonkinlaisia yritelmiä minulla on ollut, mutta en ole vienyt niitä loppuun, kun en ole oikein nähnyt siinä meillä ideaa, vaikka siis rauhoittuminen on meillä ollut ongelmana - tai siis rauhoittumisen puute.

En ole halunnut jumittua mattoon rauhoittumisen välineenä, vaan enemmänkin vihjeisiin, puheääneeni ja muihin itsestäni lähtöisin oleviin asioihin , mitä minulla on aina mukana.

Olen kuitenkin myöhemmin ajatellut, että tämäkin taito olisi hyvä harjoitella, ja ken tietää - ehkäpä juuri tämä on se puuttuva palanen omista rauhoittumisharjoituksistamme. Onneksi harjoituksissa on edetty, mutta on edelleen tilanteita, joissa Tihkun on mahdotonta rauhoittua. Oli siis sopivaa, että mattohommat on myös kurssin aiheena, ja lisäksi - onhan mattotyöskentely rauhoittumisen lisäksi myös kohdetyöskentelyn pohjia ylipäätään.

Tihkuinen ja taukomattonsa

Eli ihan perinteisellä tyylillä, tälläkin kurssilla koira palkattiin kun se osoitti mattoon suuntautuvaa käytöstä ja siitä sheipaten, niin, että sitten koira jo alkoi saapua matolle. Kun se alkaa sujua varmasti, aletaan hakea asentoa - onko se sitten istumista vai maahanmenoa, on jokaisen itse päätettävissä, ja sen jälkeen palkka juoksee vasta oikeasta asennosta. Palkkaa on virrattava runsaasti, sekä matolle hakeutumisesta kuin matolla olostakin, jotta siinä makailu on kannattavaa.

Meillä päästiin helposti matolle hakeutumiseen, Tihku tuli siihen oikeastaan saman tien, sen verran oli tuttua hommaa. Tihku myös oivaltaa nopeasti, ihan hetkessä se tajusi, että haluan hänet makuulle. Joten sitä sitten tehtiin - vapautusnami, uusi hakeutuminen matolle, maahanmeno, runsaasti virtaavaa palkkaa, vapautusnami, ja homma uusiksi.
Itse kuvio meillä siis sujuu ja Tihku tarjoaa maahanmenoa matolle, mutta miten siitä saadaan rauhoittumisen väline, eli miten asia etenee, on minulle vielä epäselvää. Toistaiseksi se on meillä vielä temppu.

Hieno Tihku! Kehitystä näkyy!

Yllä puhun rauhoittumisen ongelmista, mutta samaan hengenvetoon totean, että edistystä on näkyvissä todella paljon. Ensiksikin maton nuuhkimista ei ole näillä kahdella CU-kurssin kerralla näkynyt ollenkaan. Maton nuuhkiminen kun oli toinen isoista haasteistamme talven rallytokossa.
Toinen juttu on, että tauot sujuvat ihan hurjan hienosti! Sitä piippiä ja levottomuutta, jota oli myös siellä talven rallyssa, ei ole ollut näkyvissä nyt ollenkaan - tai oikeammin, sitä on ollut hyvin vähän.

Yksi selittävä tekijä voi iän ja kypsymisen lisäksi olla se, että CU-kurssilla emme näe muita koiria, vaan työskentelemme pääosin looseissamme. Kuitenkin nuoremmalle Tihkulle olisi kierroksia nostanut jo se, että koirat on samassa tilassa. Jännityksellä odotan, että siirtyykö tämä fiksuus koirahallien välillä :D, eli onko Tihku rauhallisempi myös rallyhallissamme, joka on pienempi ja jossa muut koirat ovat välillä melkein iholla.

Eikä tässä kaikki. Ylipäätään on Tihkun olemisessa alkanut näkyä kuulolla oloa huomattavasti enemmän, lenkeillä hän oma-aloitteisesti ottaa kontaktia ja myös kulkee hihnassa rauhallisemmin, kun on ollut sellaista vetävää tyyppiä. Edelleen hänellä on hihnassa vauhtia, hänen jalkansa ovat niin ulotteiset, että käyntivauhtikin on kova vauhti. Mutta Tihkulle on tullut ymmärrys siitä, että kun ulkoillaan hihnassa, niin se on meidän yhteinen juttu, eikä hihnakaahausta. 

Olen siis tosi iloinen tästä suunnasta, harjoittelumme alkaa kantaa hedelmää ja teini-iän myrskyt ovat joko tauolla tai pahin huippu on ohitettu - en ole ihan varma kummasta on kyse :D. Jatketaan siis harjoituksia! Kultainen mammanpoika <3.

Rapsutettavaa tarjolla, päivän tarjous - vain kolme kinkun siivua!

Paimenkoirajuttuja

Todella hedelmällisiä ovat myös kurssin keskusteluosuudet. Tihkuhan on aivan toisenlainen koira kuin rauhallinen Wiimani ja olen oppinut Tihkun kanssa paljon uutta koirista ja kouluttamisesta. Olen huomannut Tihkussa erilaisia käytöksiä, joille en ole osannut laittaa nimilappua, mutta tällä kurssilla olen oppinut, että ne ovat paimenkoirille hyvin tyypillisiä - eivät aina arjessa helpottavia asioita, mutta sinänsä aivan normaaleja juttuja.

Esimerkiksi ympäristön tarkkailu. Tihku on huomattavasti kiinnostuneempi ympäristöstään kuin Wiima, ja myös palkkautuu siitä. Ympäristö ei myöskään aina helpolla yleisty, eli kiinnostus säilyy, vaikka olisimme olleet paikassa jo pitempään ja se tekee haastetta yhteistyölle, koska ympäristössä tapahtuva voi tekemisemme keskeyttää. Tämä on nimenomaan paimenkoiralle tyypillinen käytösmalli, sitä en ollut tullut ajatelleeksi. Sitä en vielä tiedä, miten tähän vaikuttaa koiran aikuistuminen, mutta oletan, että asia ainain jonkin verran tasaantuu.

Lisäksi tietynlainen nopea kiinnostuksen siirtyminen on tyypillistä paimenkoirille. En harmillisesti enää muista, mistä meillä oli kurssilla puhetta, mutta kouluttaja sanoi siinä yhteydessä lauseen, joka meni suurin piirtein näin: "Asia, joka tapahtuu palkkasanan ja palkan saamisen välillä vahvistuu. Kyllä koira jaksaa odottaa, kun sanotte palkkasanan ja vasta sitten kaivatte namin esiin namitaskusta ja annatte sen koiralle." Minä viittasin, että meillä ei kyllä oikein jaksa - eli jos sanon Jes ja sitten vasta ryhdyn kaivelemaan namia, niin Tihku luulee, ettei palkkaa tullutkaan ja ryhtyy seuraaviin hommiin. Tähän vastasi kouluttaja, että no juu, tämä on tyypillistä vilkkaille paimenkoirille ja, että hänellä itsellään on samantyyppinen nuori paimenkoira samoin haastein.

Wiimahan kyllä jaksaa odottaa namia palkkasanan jälkeen ja myös muistaa sen pitkään, jos vahingossa sen sanon :D. Uskon kyllä, että Tihkullakin tuo odottaminen kehittyy kun hän saa enemmän rutiinia oppimisesta ja siihen liittyvistä asioista. Siihen asti minun on vaan oltava todella näppäräsorminen, niin ettei palkkasanan ja palkan välinen aika veny. 

Sellaisia muistiinpanoja tämmöisestä aiheesta tällä kertaa.

Tihku, pieni paimenpoika

Tihku kävi katsomassa lampaita. Viime kerrasta on jo aikaa - se oli lokakuussa, jolloin kiikutin Tihkun paimennustaipumustestiin (linkki postaukseen) ja sitä edeltävästi viime kesänä kävimme joitakin kertoja sytyttelemässä. Päätin kuitenkin lokakuussa antaa poitsun vähän kypsyä talven ajan, ja pitää taukoa.

Nyt sitten olimme puolen vuoden tauon päästä uudelleen lampailla ja mietin etukäteen, että mitenkähän Tihku tällä kertaa pärjää. Olimme Hilskan tilalla, Koirataito, ja paimennusvuoron meille piti Kaisa itse. Mukana oli myös muita lapinkoiria. 

Olimme hiekkapohjaisessa, melko isossa aitauksessa, jossa ensimmäisen kierroksen tehtävänä oli liikutella laumaa aitauksen kulmasta toiseen ja saada ne menemään tynnyrillä merkityn kulman kapeammalta puolelta. Koirat olivat kaikki eka kiekalla kiinni liinoissa.

Tihku otti fokuksen lampaisiin heti aitaukseen tultuamme. Ja se alkoi haukkua. Tihku haukkui ja haukkui, ja minä ihmettelin, että mikä sille tuli, kun noin paljon haukkua ei viime syksynä tai kesällä ollut. 
Harmittelin sitä äänenmäärää - pitäähän lapinkoiran haukkuvana paimenena ääntään käyttää - mutta, että koko ajan haukutaan, niin eihän siitä mitään tule.

Kuvia in action ei harmillisesti tullut otettua. 

Tämä on jo autosta kun suunnittelemme kotiin lähtöä.

Tarinan päätähti kuitenkin löytyy kuvasta :)

Tuon harmitteluni vuoksi, en oikein pystynyt ajattelemaan, enkä tehnyt samoja huomioita kuin kouluttajamme Kaisa oli tehnyt. Nimittäin hän sanoikin, että haukku ei tässä kohtaa ollut ollenkaan huono asia!
Toki emme halua, että koira koko ajan haukkuu, vaan vain silloin kun sillä on aihetta, mutta tässä kohtaa haukunmäärä (ja muu koiran työskentely) kertoi Kaisalle viestiä siitä, että Tihku on syttynyt paimennukselle ja oli korkeassa vietissä lampaita ajaessamme.
Lisäksi Kaisa huomautti, että haukusta huolimatta Tihku otti minulta ohjeita, se ei siis ollut mielestään itsekseen lampaille räköttämässä vaan minun "työkaverinani".

Kun koiran paimennusvietin syttyminen alkaa olla tätä luokkaa, niin sitä voi alkaa varsinaisesti kouluttaa työntekoon. Koira, joka ei vielä ole syttynyt, saattaa menettää koko kiinnostuksensa, jos esimerkiksi haukun määrää tai muita virhekäytöksiä aletaan karsimaan paimennuksesta. Koira siis kestää enemmän sääntöjä ja rajoituksia sytyttyään, kertoi Kaisa. Ja kaikki virheet edellä kerrotussa johtuvat minusta, kun koitan muistella, mitä hän oikein sanoi - se ei ehkä mennyt ihan noin, mutta sinne päin :).

Tämän kun hän sanoi, niin itsekin ryhdyin miettimään, että tosiaan, Tihku haukkui kun liikuimme, mutta kun seisoimme, se oli hiljaa. Se myös pysähtyi kun sanoin, vaikka liikkuessamme oli kovaa vetoa kohti lampaita. Mikä parasta, sellaisia viime kesänä nähtyjä päättömiä ryntäyksiä ei näkynyt nyt ollenkaan, vaan veto oli tasaista ja intensiivistä! Hurraa!

Minulle tuli heti parempi mieli ekan kierroksen jälkeen kun Kaisa avasi silmäni, ettei kierros niin hullusti mennytkään! Ehkä jopa päinvastoin. 

Sitten menimme tauolle ja muut mukana olleet koirat olivat vuorollaan aitauksessa. Aloittelijoita olimme koko poppoo, jotkut koirat näkivät lampaita nyt eka kertaa, toisilla oli muutamia kertoja takana kuten meillä. Ikäjakauma koirilla oli 8 kk - 2 vuotta, Tihku on 1 v ja 4 kk, eli siitä välistä :).

Flänkit
Toisella kierroksella harjoiteltiin flänkkejä eli lauman kiertoa. Taas mentiin aitaukseen ja nyt varusteena oli myös paimennuskeppi. Paimennuskepillä ei ole siis tarkoitus koiraa - saatika lampaita - pahoinpidellä, vaan sillä näytetään koiralle, ettei lampaiden lähestyminen ole soveliasta tietyn etäisyyden yli. Jos koira on syösymässä liian lähelle lampaita, keppi asetetaan koiran ja lampaiden väliin.

Tässä kohtaa vähän hermostuin, miten hoitaisin asian, koska minulla on toinen käsi vähän toipilas ja saatan pidellä liinaa vain terveessä kädessä. Nyt jos joutuisin vuorottelemaan paimennuskepin ja liinan kanssa, niin huonompi käteni ei kestä liinan vetoa.
Asia hoituikin niin, että Kaisa piteli itse keppiä ja minä koiraa, joten nou hätä, ja saatoimme jatkaa.

Olimme tehneet yhden kierroksen kun Kaisa sanoi, että hän luulee, että Tihkun voisi päästää irti. Varmistin vielä, että oliko hän tosiaan sitä mieltä. Toisaalta tiesin, että Tihku kunnioittaa lampaita eikä syöksy niitä näykkimään - toisaalta en ollut mitenkään varma siitä, etteikö se niitä haluaisi vähän pölläytellä, mitä en tietenkään halunnut, ja lampuri Kaisa vielä vähemmän. 

Pölläytys oli kuitenkin turha pelko! Tihku kiersi hienosti laumaa ja vieläpä kuunteli ihan mahtavan hienosti oikea- ja vasen -vihjeitäni, eli muutti suuntaa kun sanoin! Olin Tihkua katsoessani hieman sillä kuuluisalla häpnaadilla lyöty, eli todella yllättynyt hänen taidoistaan ja eritoten kuulollaolostaan! . Kerran tai kaksi Tihku oli tulossa liian lähelle laumaa, mutta otti heti vaarin Kaisan paimennuskepin nähdessään ja vetäytyi kauemmas.

Sen verran jännittävä tilanne Tihkulle oli, että hän kiersi laumaa pienen pätkän, ehkä minuutin ajan tms, sen jälkeen hänelle tuli tarve kerätä itsensä ja syöksyä haistelemaan aitauksen reunoja, josta hän taas kutsusta saapui "työntekoon" ja vähän ajan päästä taas irrotti itsensä hetkeksi etäämmälle, ja sitten taas saapui, ja niin edelleen. 

Sitä haukkua, jota kuulimme eka kierroksella, ei kuulunut tällä toka kierroksella ollenkaan. Kaipa se oli sitten sitä, kun vietti oli korkealla, mutta minä pitelin liinassa, eli jonkinlaista turhaumaa, kun Tihku eipäässyt tekemään sitä, mihin mieli veti. Toki sekin, että eka kierroksella vasta-alkajalla usein purkautuu into ylimääräisenä söhellyksenä ja toka kierroksella on sitten ajatuskin paremmin mukana. Mene ja tiedä, mutta toinen kierros se oli kuitenkin äänetön. Haukkuahan lapinkoiran pitäisi käyttää vain silloin, kun on tarvetta luoda lisäpainetta lampaan liikuttamiseksi, ei jatkuvaa haukkua. 

Hyvä Tihku! Olin sinusta ihan hurjan ylpeä! Kaikkein eniten minua liikutti ja ilostutti se, miten kuulolla Tihku oli!

Kurssille!
Sen verran innostuin näkemästäni, että ilmoittauduin neljän kerran aloittelevien koirakoiden kurssille, koska ajattelin, että nyt kun vietti on syttynyt, niin on hyvä ottaa muutamia kertoja ihan peräjälkeen, niin että homma lähtee oikeille urille ja saadaan hyvä alku!

Paimennuskeikan jälkeen kävimme Tihkun kanssa nollaamassa päätä Liedon Savijoen maisemissa. Isovanhempani asuivat tämän joen äärellä ja olen pikkutyttönä uinut joessa mummini kanssa!

Hurraa, "se syö taas"!

Ruokajuttuja: Kannatti viime postauksessa vähän paasata Tihkun omatahtoisesta paastosta, koska siitä kahden päivän päästä tilanne muuttui! Nyt Tihkulle on ruoka maistunut taas, ja olen helpottunut! Tihku on hoikka koira muutenkin, aavistuksen turhankin hoikka, joten syömättömyys ei tosiaan ollut nyt tilauslistalla vaan ennemminkin massan pienimuotoinen lisääminen.

Tämä taitaa kyllä olla ns positiivinen ongelma kaiken kaikkiaan, koska eipä ainakaan tarvitse taistella koiran liikakilojen kanssa, ja Tihku on koko ajan ollut iloinen, pirteä ja kiiltäväturkkinen. 

Nyt on siis jo muutaman päivän mennyt sekä aamupalaa että iltapalaa - toisinaan purkit ihan puhtaaksi nuoltuina, toisinaan purkin pohjalle jää, mutta reilut annokset menee kuitenkin.

Mieluiten ruokin koirat virikkeellisesti, eli vaikka nappulat esimerkiksi pyyhkeiden sisään käärittynä, maahanheiteltynä (nenänkäyttöä) tai aktivointikupeista tarjottuna, mutta kun Tihkun ruokahalu meni, niin jouduin palaamaan ruokakuppiruokintaan, sillä en voinut esimerkiksi heitellä nappuloita etsittäväksi, koska jos Tihku ei niitä sitten etsinytkään, niin olin vaikeuksissa, sillä Wiimalle kyllä maistui.

Lisäksi koitin välillä nostaa Tihkun ruokahalua laittamalla nappuloiden joukkoon jauhelihaa tai kananmunaa tms muuta herkkua, jolloin nappulatkin olisivat tehneet kauppansa, mutta ei siitä ollut apua, Tihku kävi nuuskimassa ja poistui ruokakupin ääreltä. Eivät siinä auttaneet houkuttelutkaan tai odottelu.

Naminetsintää lenkin varrella

Jouduttuani useamman kertaa kaapimaan ruokakupin roskikseen nappuloiden seurana olevan jauhelihan tai muun lisukkeen vuoksi, tein muutoksia ruokintaan ja tarjosin nappulat ilman pilaantuvia höysteitä.
Nappulakuppiin laitoin vähän ruokahalua nostavia tuoksuja esim nakinpaloilla, pinaatti- tai verilätyillä tai voileipäkinkunpaloilla. Näissä kaikissa on se etu, että ne kuivuvat nappuloiden joukossa, eivätkä heti pilaannu. Lisäksi nappulakupin vierellä toinen kippo, jossa tarjosin sitten lisukkeet, kuten tonnikalaa öljyssä, raakalihapullia tai muuta vastaavaa, melko tuhtia tavaraa, jotta vähäinenkin syöminen toisi kaloreita.

Ootteko kuulleet, että täällä kaarnan väleissäkin voi löytyä herkkuja!

TUUMAUSTAUKO

Kuten sanottua, ruoka maistuu taas. En tiedä johtuiko paasto sitten jostain urosten hormoonipyräyksestä, ikäkaudesta vai oliko juoksunarttuja hoodeilla ja reagoiko tämmöinen vuosikas uros edes vielä semmoisiin - taitaa reagoida?

Vaikka ruoka nyt menee välillä kokonaankin, niin Tihku haluaa tällä hetkellä viettää pienet tuumaustauot ennen syömään ryhtymistä. Hän ei siis heti syöksy ruuan kimppuun, saattaa edelleen käydä haistamassa ja sitten luopuu ruuasta, mutta hetken mietittyään meneekin ruokailemaan. Tässä välissä minun vaan on pidettävä huoli, ettei matriarkkamme Wiima ehdi pistellä poskeen Tihkunkin annosta :).

Uudisverisuonitusta ja paastoa pienen lapinkoiran elämässä

Tihkulla oli silmätulehdus jokin aika sitten, sai siihen lääkityksen ja tulehdus parani. Kuitenkin silmään jäi punertava alue, joka näkyi silmässä jo tulehdusaikana varsinaisen tulehduspunoituksen lisäksi.
Tai oikeastaan molemmissa silmissä on samanlainen alue, vasemmassa hyvin haaleana, oikeassa näkyvämmin.

Mieheni kävi Tihkun kanssa lääkärissä tuolloin tulehduksen vuoksi ja hän kertoi lääkärin kertoneen silmiin syntyneen uudisverisuonitusta. Siksi en ollut silmän punoituksesta ihan heti huolissani, mutta kun oire edelleen näkyy silmässä, niin ryhdyin miettimään, että haluan tarkistaa tilanteen ja muutenkin myös itse kuulla mistä on kyse. En nimittäin ollut varma, miten nopeasti verisuonista aiheutuneen punotuksen piti silmästä hävitä tai häviäisikö se.

Tihku tutkimuspöydällä. 

 

Tihku, lappis vai labbis?

Varasin ajan Turun Vetmastersiin erikoiseläinlääkäri Tuomas Illukalle, joka myös on Suomen Kennelliiton virallinen silmätarkastuseläinlääkäri, ja ajattelin, että häneltä saisin täyden varmuuden tilanteesta ja hyvän selvityksen asiasta. 

Tutkimuspöydällä ollessaan Tihkua jännitti aika lailla ja hän harasi vastaan. Silmälääkäri Illukka tokaisi jossain kohtaa, että "sinähän käyttäydyt kuin labbikset" ja jatkoi sitten vielä, että labradorinnoutajat ovat "tämmöisiä". Jäi mietityttämään, että "millaisia" ne labbikset sitten oikein ovat :D, mutta siinä Tihkun silmää ihmetellessämme, minun ei tullut kysyttyä lisää, koska puhe jatkui omasta asiastani.
Haraavatkohan labbikset sitten keskimäärin enemmän vastaan silmätutkimuksessa kuin muut rodut, tai haraavatko samalla tyylillä kiemurrellen, kuin Tihku - en tiedä :).

Tämä oli jo toinen kerta kun Tihkusta sanotaan, että hän on kuin labbis. Eka kerta oli SmartDogin pentutestissä, jossa Tihku testaajan sanojen mukaan tutustui tilaan kuin työlinjaiset labradorinnoutajat, hypellessään huoneen eri tasoille (sohville, korokkeille..) ja nuuskutellessaan mennessään. 

Näetkö punaisen viivan kuvassa Tihkun silmässä?
Se on uudisverisuonitusta. 
Suussa on myös kasa karvaa - se taas on peräisin Wiiman hännästä, josta hän nappasi kiinni hetkeä aikaisemmin heidän leikkiessään :D.

Silmät on terveet!

"Silmätulehdus, jota Pet-Vetissä hoidettu sidekalvon tulehduksena (oikea enemmän) ja samalla todettu uudisverisuonitusta sarveiskalvolla molemmin puolin. Hoitona sai Dexa-Chlora -tipat. Kovempi punoitus hävisi, mutta osa punoituksesta jäi jäljelle. 
Insp: Molemmin puolin sidekalvojen ulkoreunalla alue, jossa hiukan enemmän hiussuonitusta, mutta se on normaalilöydös. Sarveiskalvot kirkkaat, normaalit. Mitään hoitoja ei tarvita, jos tallaisena pysyy."

Näin toteaa silmälääkäri Illukka kirjallisessa konsultaatiossaan. Suusanallisesti hän kertoi vielä, että uudisverisonitus lienee syntynyt tulehduksen johdosta. Joskus käy niin - se on normaalilöydös ja yksilöllistä, eli joillakin koirilla sitä syntyy, toisilla ei. Koska sitä kerran on muodostunut, niin siinä se varmaan tulee olemaan, eli verisuonituksen poistumista on turha alkaa odottaa. Se ei haittaa koiraa millään tavalla, eikä ole sairausoire, Tihkun silmissä vaan nyt sattuu olemaan tuollaistakin väriä tästä lähtien.

Tihkuahan ei tilanne millään tavalla haittaakaan, silmät eivät siis kutia eivätkä rähmi, vaan ovat kirkkaat ja terveennäköiset, lukuunottamatta noita melko tarkkarajaisia alueita, jossa tuota verisuonitusta.

Tämä oli helpottavaa kuulla, että asia on kunnossa eikä lisähoitoja tarvita. Nyt tiedän mistä on kyse, eikä minun tarvitse huolehtia asiasta enää.

Paastoa pitelee

Tihku on myös todella vähäruokainen edelleen. Oikein ikävä niitä aikoja kun nappulakin maistui, tarjoilin sitä usein esim sinne tänne heiteltynä ja sitä etsittiin nenän avulla. Välillä ruoka maistuu, yleensä iltaisin, mutta ei aina iltaisinkaan. Tällainen paastoilu alkanut siis joskus tässä talvella, vuoden iässä. Lieneekö niitä juoksunarttuja kulmilla sitten niin paljon...
Toisaalta Tihku on kyllä ollut vähäruokainen koko ikänsä, mutta nyt ollaan jo "nextillä levelillä", kuten sanonta kuuluu.

Koitin aluksi sotkea nappulan sekaan erilaisia ruokahalua nostavia lisiä, kuten kananmunaa, raejuustoa, jauhelihaa, mutta kun riittävän monta kertaa sain kaapia ruuat kupista roskikseen lisien muututtua ikävännäköisiksi, olen muuttanut tyyliä tarjota nappulat sellaisenaan (tai kuivien lisien kanssa) ja lisät erikseen toisesta kupista. 

Tämäkään ei aina auta - viimeksi tänä aamuna tarjoilin muutaman raakalihapullan eri kupista ja nappulat toisesta kupista ja nappuloiden sekaan olin paloitellut pieniä paloja pinaattilättyä ( :D, pinaattilätyt ovat siis Tihkusta hyviä ja namipalkka-asteikon hyvää keskitasoa), mutta tänään tuhahdettiin sekä lihapullille että nappuloillekin. Illalla uusi yritys.
Jotain hän toki taitaa kuitenkin syödä, kun on kerran hengissä, mutta on kyllä kovin kapoinen, joskaan ei mitenkään sairaalloisen laiha. Myös pirteä olemukseltaan ja turkki kiiltelee, joten en nyt kauhean huolissani ole, vaikka haluaisinkin, että ruoka menisi paremmin alas.

Ongelmia tulee, kun Wiima mielellään vetäisi napaansa kaiken mitä Tihkulle tarjotaan, ja sehän ei oikein käy. Eli ruoka pitää nopeasti nostaa turvaan, jos Tihkendaali on syömättömyyspäällä.

Kävin hakemassa koiranruokaa Tihkulle, taas uutta merkkiä, jos uusi maku houkuttelisi, sekä taas sellaista, että varmasti olisi ravitsevaa ja tuhtia ruokaa se, mikä alas menee. Valitsin Canaganin Country Gamen, jossa kolmea eri proteiinia ja sopii myyjän mukaan myös pennuille (joskaan ei meillä penturuokana ollut).
Myyjä kyseli vähän tilanteestamme ja sanoi olevan nuorille uroksille hyvin tyypillistä. Useimmiten juuri näin, että iltaruoka sitten maistuu, vaikkei aamulla maistukaan - ja näin meilläkin, vaikkei joka ilta. 

Tule, tule ruokahalu jo takaisin sieltä minne menit!
Onneksi edes silmä oli terve :) !

  

Pikkuinen Tihkuinen rokotuksilla, sekä seniorijuttuja

Tihku kävi tänään rokotuksilla. Syntymävuonna, eli viime vuonna saadut piikit olivat vanhenemassa kuun vaihteessa. Samalla kuunneltiin sydän ja katsottiin hampaat, priimaa pukkasi.

Nyt saadut rokotteet ovatkin voimassa sitten jo vuoteen 2025, eli ei tarvitsekaan sitten taas vähään aikaan niistä huolehtia. 

Katariinanlaakson luontopolulla

Vastaanotolla Tihku käyttäytyi oikein fiksusti, mutta odotustilassa ei nenä noussut lattiasta, ei sitten millään. Hohhoijaa näitä teiniaikoja, ja todellakin toivon, että tämä on ohimenevää! Saisikohan sinne eläinlääkäriaseman odotushuoneeseen mennä päiväksi istumaan ja harjoittelemaan - enpä tullut kysyneeksi :D.

Eläinlääkärin jälkeen oli vähän muitakin hommia: kävimme työpaikallani hakemassa kotikonttorille uudet kuulokkeet sekä Mustista ja Mirristä nuolumatto. Lopuksi kurvasimme Katariinanlaakson luontopoluille ja teimme siellä pienen kävelyn. 

Eläinlääkärikäyntejä on myös tulossa lisääkin: Ensin ensi viikolla taas Tihku, jonka silmä vähän punottaa. Se ei kiusaa eikä kutia, mutta jotain siellä on. Varasin silmäspesialistille ajan, joten joudumme odottamaan ensi viikkoon.

Ja sitten maaliskuun loppupuolella on vielä Wiimalle varattuna senioritarkastus, muikkeli täyttääkin sitten huhtikuussa kymmenen vuotta! Suunnittelen Wiimalle myös silmien peilausta vielä kevääseen, mutta se on vielä varaamatta. Wiiman silmät on tutkittu viimeksi nuorena tyttönä ja olisi hyvä tietää mikä tilanne on nyt - sekä Wiiman itsensä kannalta, että jalostuksellisesti sen sukuhaaran kannalta, vaikka Wiimalla ei pentuja olekaan, mutta sisaruksilla on.

Wiima on senioritarkastuksen lisäksi menossa ensi viikolla "seniori-iltaan", eli vanhempien koirien aktiviteetti-ilta. En vielä tiedä mitä on luvassa, mutta takuulla jotain kivaa. Se vaan, että yhtäkkiä on paljon seniorijuttuja Wiiman elämässä, vaikka hänellä itsellään vielä virtaa riittää. Lupaan rakas Wiimaseni, ettei elämäsi ole pelkkää senioria täst' edespäin <3

Höpönassujen herkkuluu-tarjoilu on alkamassa

Tihku Kakolan funikulaarissa, förillä ja manikyyrissä

Nyt kun toinen käsi on operoitu, niin voi liikuttaa vain toista koiraa kerrallaan. Ja kun ekan sairauslomaviikon jälkeen uskaltauduin ulos ja koiraa taluttamaan, niin olen nyt sitten lenkit joka päivä tehnyt. Piikkikengät jalassa tietenkin, kaatuminen ei tässä tilanteessa ole vaihtoehtojen listalla. 

Yhtenä päivänä starttasin auton, ja nappasin Tihkun seikkailulle. Ensin ajoimme Mustiin ja Mirriin manikyyrille. Leikkaan toki itsekin Tihkun kynnet viikoittain tai lähes viikoittain, mutta rehellisesti sanoen, olen vähän arka noiden sen mustien kynsien kanssa, että miten paljon voi kerrallaan leikata ja leikkaan aina vain kynnen kärjen pois. Wiiman kanssa homma on niin helppo kun vaaleassa kynnessä hermo näkyy hyvin. Seuraavan koirani kanssa olentosi tarkka kynsien väristä :).
Osittain hommaan vaikuttaa se, etten mielestäni näe riittävän hyvin ja varustaudunkin aina otsalampulla ja lukulaseilla.

Kynnet kuitenkin kasvaa vähän nopeammin kuin itse niitä lyhennän, kun kerralla otan niin vähän, niin olen sitten vienyt Tihkua aina toisinaan manikyyriin tuonne Mustiin ja Mirriin. Se on teinipojalle myös hyvää käsittelyharjoitusta.

Niin mentiin tälläkin kertaa ja Tihku meni iloisesti hoitajan kanssa salonkiin. Viimeksi sain olla itse mukana, mutta nyt heillä oli koronasääntöjä taas tiukennettu, joten katselin sitten ikkunan takaa.

Toinen hoitaja leikkasi ja toinen antoi Tihkulle intialaista päähierontaa eli vähän lohdutteli. Tihku oli kuin viilipytty, mutta ei niin terhakas kuin yleensä ja korvatkin hieman alakanttiin, homma oli kuitenkin ohi muutamassa minuutissa. Kai teinipojan mieli vähän mataloitui, kun emäntäinen puuttuikin joukosta. Lisäksi teimme pienet hankinnat - ostimme kivipiiroja, ja kaksi treenilelua. 

Tämän jälkeen hyppäsimme takaisin autoon ja ajelimme Turkuun Aurajoen rantaan. Sen rantamilla teimme lenkin, kunnes sain päähäni käydä tsekkaamassa josko lähellä oleva Kakolanmäen funikulaari olisi toiminnassa :), se kun vissiin on hauskan lempinimensä "Jumikulaarin" mukaisesti välillä jumissa - no, ehkä kuitenkin enemmän silloin alussa.

Tihku funikulaarin kyydissä

Tuolta alhaalta me nousimme ylös Kakolanmäelle.
Vähän kolisi ja paukkui matkalla, mutta sellainen ei tapaa Tihkua häiritä.

Kakolanmäen funikulaari on siis rinnehissi, joka vie matkustajan ylös Kakolanmäelle, ja Kakolanmäki on varmasti nimenä tuttu jokaiselle, siellähän aikanaan sijaitsi Turun keskusvankila ja lääninvankila. 
Vankila on nyttemmin siirretty Turun Saramäkeen ja Kakolanmäellä on vanhoihin vankilarakennuksiin tehty asuntoja, hotelli, ravintola, leipomo-kahvila ja lisäksi sinne on rakenteilla kylpylä eli Kakola Spa.
Tervetuloa siis Turkuun kylpemään vankilamiljöössä, ja on täällä paljon muutakin :) !

Tihku ja taustalla Kakolan entinen vankilarakennus, yksi niistä.
Talossa on nykyisin asuntoja. 

Teimme pienen lenkin Kakolanmäellä ja sitten suuntasimme leipomokahville. Nimittäin funikulaarissa kuulin toiselta matkustajalta, että Kakolan leipomo Bageri Å:hon saa mennä koiran kanssa, ja se ratkaisi reittimme. Tiski notkui herkullisen näköisiä tuotteita, joista päädyin toscapullaan, joka osoittautui hyväksi valinnaksi. 

Yksikätisenä asiaan liittyi monta vaihetta, ennen kuin oltiin yllä olevan kuvan tilanteessa. Ensin kysyttiin, että saako tulla koiran kanssa ja onko paikalla muita koiria. Sai tulla ja ei ollut muita, niin etenimme Tihkun kanssa tiskille. Tein tilauksen ja yhteistuumin maksettiin. 

Sitten kiikutin ensin Tihkun valitsemani pöydän ääreen ja sidoin hänet pöydän jalkaan kiinni, ja sanoin, että Odota. Sitten kipaisin hakemassa pullani tiskiltä, ja sitten vielä uudelleen hakemassa kahvini, jonka kanssa seikkailin vielä edemmäs maitopisteelle lorauttamaan kahvin joukkoon valkaisua, ja sitten vasta pääsin istahtamaan Tihkun kanssa pöydän ääreen.

Tihku käyttäytyi kahvilassa oikein hienosti ja olin hänestä ylpeä.
Vähän jännäsin, että tuleeko kahvilaan toinen koira, sillä se
olisi ollut Tihkulle vaikea pala. Vaikka ollaan siinäkin tilanteessa menestyksellisesti oltu.

Nautittuamme kahvit pakkasimme kimpsumme ja kampsumme ja lähdimme takaisin "ala-"kaupunkiin päin, eli hyppäsimme taas funikulaarin kyytiin. Ja koska automme oli toisella puolen jokea, hyppäsimme edelleen vielä toisen menopelin Förin, eli jokilautan kyytiin.

Föri onkin Tihkulle jo tuttua kauraa, mutta Förin aukipitämässä vesirailossa viihtyvät sorsat ovat Tihkusta kovin mielenkiintoisia. Förin lähestyessä vedessä uivat sorsat viime hetkessä pelastautuivat, yhdet hyppäämällä jäälle, mutta toiset lentämällä Tihkun naaman edestä vähän pitemmälle, maalle.
Siinä piti pikkumiestä oikein namitella rauhoittelun vuoksi, ettei vaan käynyt niin, että pikku porokoirasta olisi tullut aurajoensorsakoira!

Pikku videonpätkä Förirannasta.
Video ei näy mobiiliversiossa.

Sellainen oli se reissu. Kiva reissu! Ja aika paljon kokemuksia taas Pikkuiselle Tihkuiselle, jolle uni maittoi kotiin päästyämme. Ja minä itse, selvisin taas kaatumatta ja muutenkaan kättäni rasittamatta, koiran hihna tietysti terveessä kädessä.

Oikee, Vasen - koiran oppimisesta

Koira oppii koko ajan, myös silloin kun emme varsinaisesti kouluta tai ohjaa käytöstä haluamaamme suuntaan. Mainituissa tilanteissa koira useimmiten ehkä oppii juuri niitä asioita, joita emme haluaisi sen oppivan. Tämä kirjoitus ei kuitenkaan koske niitä tilanteita, vaan erästä pientä koulutustestiä, jonka tein.

Kun Tihku oli vielä ihan pentu niin jossain kohtaa tajusin sen itsekseen oppineen ja ymmärtävän joitakin vihjeitä, joita käytin Wiiman ohjaamiseen.

En tiedä mistä se ajatus sitten lähti, mutta joskus tuossa syksyllä, alkutalvesta sain päähäni ryhtyä sanomaan Vasen, kun lenkillä käännyttiin vasemmalle ja Oikee, kun lenkillä käännyttiin oikealle.

En suuntimataitoja koirille varsinaisesti kaivannut, mutta ajatus vain tuli jostain (nyt kun muistelen, niin ehkä kesäisistä lammaspaimennuskokemuksista, jossa suuntimista voisi olla hyötyä).

Sanoin vain tuon sanan risteyksessä ääneen, mutta muuten kuljimme kuin aina ennenkin, sanan lausumiseen ei liittynyt mitään palkitsemista, kehumista tai muuta kouluttamista, yhtä hyvin olisin voinut vaikka aivastaa.

Ja niin vaan kävi, että sanan toistuessa samassa tilanteessa, koirat oppivat sen. Tihkusta huomasin sen hyvin nopeasti, että risteykseen tullessamme ja kun sanoin Vasen, niin hän ryhtyi valitsemaan suunnan jo ennen kuin itse ehdin sitä tehdä.

 

Yllätyksekseni, jopa kohta 10-vuotias Wiima oppi sen nopeasti. Wiiman uudenoppimiskykyhän on ihan tietellisesti tutkittu SmartDog oppimistestillä vuosi sitten, tai onko siitä jo pari vuotta :) , ja hän oli edelleen nopea oppija.

Olin kuitenkin itsekseni arvioinut, että Wiima ei näitä suuntimia ehkä omaksuisi, tai hän omaksuisi ne hitaasti, kun tosiaan niiden sisäänajoon ei liittynyt mitään koulutuksellista, vain tuo ääneen sanottu sana.  Mutta niin vaan olin väärässä, smartti likka tuo Wiima edelleen.

Mitä hyötyä taidosta sitten on? No, ilmankin selviää hyvin. Mutta nyt kun se taito meillä on, niin etenkin liinalenkeillä, jossa koirat ovat vähän pidemmällä minusta, on kätevää, kun voin suusanallisesti ohjata koirat valitsemaan oikean suunnan, vaikka itse köpötän liinojen jatkona perällä. Ja tietty myös vapaana olevan koiran hallintaan.

Erityisesti testi oli mielenkiintoista koiran oppimisen näkökulmasta. Kuten alussa kerroin, oppi Tihku paljon asioita ihan huomaamattani seuraamalla mitä tapahtuu.
Tässä suunnitelmallisessa testissä pääsin itse seuraamaan miten nopeasti homma menee ja myös tuli testattua ikääntyneen koiran oppimistaidot, jotka ilokseni olivat hyvinkin tallella. Niin ja kivaa oli sekin huomata, että molemmat koirat todistetusti kuuntelevat mitä hölisen :).

Kontaktia etsimässä

Rakas päiväkirja. Pari merkintää teinipoika Tihkun katsekontaktista. Se nimittäin on tyyppiä "on-off".
Kotona sisällä Tihku on hyvinkin kontaktia ottava koira. Hän käyttää kontaktia myös viestintään, esimerkiksi kun uunin kello soi, niin Tihku kipittää luokseni tuijottamaan ja tökkää kuonollaan. Se on aika hauska piirre! Tihku myös ehdottelee paljon asioita kontaktin ottamisen kautta, ja siitä ominaisuudesta pidän myös paljon, kertoo hyvästä itseluottamuksesta ja aloitekyvystä. 

Katsekontakti ei siis periaatteessa ole Tihkulle mitenkään vaikea juttu, vaan melko luontainen. Ongelma syntyy sitten siitä, että homma toimii sisällä, mutta ei ulkona häiriöiden äärellä, ja se onkin osoittautunut yllättävän vaikeaksi vahvistaa toimivaksi.

Tihku on vilkas, aktiivinen ja hyvin kiinnostunut ympäristöstään, ja niin mamman kanssa kontaktoiminen unohtuu, kun tulee muuta mielenkiintoisempaa tilalle. Tihku palkkautuu ympäristön tuijottelusta (miten tämän voisi valjastaa hyötykäyttöön?) ja tietenkin on toisaalta myös niin, etten ole vielä pystynyt luomaan riittävästi arvoa katsekontaktille ulkona, koska siinä tapauksessahan ei ongelmaa olisi.

Olen tarttunut tähän asiaan, koska kontakti on minulle tärkeä asia ja yrittänyt panostaa kontaktin vahvistamiseen systemaattisesti. Kontaktinpito ja kuulollaolo on koiralle myös hyvinvointiasia, sillä sellaiselle koiralle voi myöntää enemmän vapauksia.
Uskon kontakti-ilon vielä löytyvän kun kontaktista muodostuu Tihkulle pääsyavain sellaisten asioiden äärelle. joita hän arvostaa, ja myös huomaa, että kontaktia ottamalla hän voi vaikuttaa asioiden kulkuun.

Olenkin siis koittanut miettiä, mihin arkisin ulkoilutilanteisiimme liittäisin katsekontaktia kriteeriksi, jotta toiminnan arvo nousisi. Pelkkä namitus kun ei useinkaan riitä, ympäristö on monesti nameja paljon kiinnostavampaa. 

Olen sitten mm seuraavia työkaluja haalinut ja tullut käyttäneeksi:

1. namin jahtaus

Tämä leikki meillä oli jo Tihkun pentuajoista asti, sitten se vähän unohtui. Nyt taas otin sen työkalupakkiin ja leikki menee niin, että seisahdun ja odotan Tihkun katsekontaktia. Kun kontakti tulee, hihkaisen iloisesti ja heitän kädessäni olevan namin itsestäni pienen matkan päähän. Tihku säntää innostuneena hakemaan sen, tulee takaisin ja taas katsoo minua, ja minä heitän namin, nyt toiseen suuntaan. Taas Tihku poimii namin ja tulee eteeni, jolloin nami taas lentää. 

Tihku on aktiivinen, kiihkeä koira ja hänen mielestään tämä liikunnallinen leikki on ihan mahdottoman kivaa!  Lisäksi leikissä toteutuu Premackin periaate, eli että heikompi toiminta vahvistuu, kun sen suorittamista seuraa miellyttävä ja vahva asia. Toisinsanoen: katsekontakti vahvistuu, kun siitä saa palkaksi sännätä pois saalistamaan namia.

2. luvan pyytäminen

Lupa erilaisiin asioihin heltiää mammaa silmiin katsomalla. Tätä olen kylläkin toteuttanut ihan pentuajoista asti, esimerkiksi ruoka-astialla - syömään pääsee kontaktilla. Autosta hypätään vasta luvan kanssa - se onkin muuten tärkeää, sillä ilman lupaa autosta hyppäävä koira voi joutua vaaratilanteeseen. Kotiovesta ulosmeno tapahtuu myös kontaktin kautta ansaitulla luvalla.

Uloslähdössä nostin kriteeriä tällä viikolla: pelkkä kontakti ei riitä. Kriteerinä on, että oven edessä istahdetaan, jolloin ovi aukeaa. Tästä kovasti kehun ja avaan oven. Ovi on nyt siis auki ja Tihku näkee ulos, mutta vasta katsekontaktin jälkeen antamastani luvasta saa lähteä. Tämä kasvattaa myös malttia, joka muuten Tihkulla kyllä on aika hyvissä kantimissa :).

Luvanpyyntö on jo siis ollutkin kriteerinä moniin asioihin kotona ja se sujuu Tihkulta oikein hienosti ja automaattisesti, mutta tapa ei silti ole juurikaan yleistynyt ulos. 

Ulkoillessamme olen luvanpyytämistä käyttänyt esimerkiksi hajuille pyrkimisessä ja vieraita ihmisiä tervehdittäessä ja ihan extemporetilanteissa, joihin se kätevästi sopii.

3. kontaktilla liikkeelle

Olen kytkenyt kontaktin myös ihan liikkumiseemme. Kun ulkona pysähdymme vaikkapa antamaan tietä jollekin, niin liikkeelle lähdemme vasta Tihkun kontaktista. Kun hän katsoo minua, kuittaan sen vihjeellä Mennään ja sitten lähdetään. Palkintona siis näissä useimmiten ihan huomioiminen ja liikkeellelähtö, koska liikkeelle lähteminen on se mitä Tihku siinä kohtaa haluaa.

4. lelulla kontaktia

Namijahtausleikin, tämän listan ykköskohdan lisäksi, pyrin rakentamaan kontaktia myös lelulla, ja tässä harjoituksessa korostuu myös luopuminen, kuten kontaktin ottamisessa toki monesti muutenkin. 

Lelun leikki menee niin, että ensin innostan (ja se käy helposti :D)  Tihkun leikkimään vetoleikkejä. Sitten lopetan leikin luopumissanalla, jolloin Tihku irrottaa. Tässä kohtaa en laitakaan lelua taskuun vaan pidän sitä kädessäni, mutta ojennan käteni, niin ettei lelu ole lähellä kasvojani. Tihku tietää näissä kohdin istua ja hän tietenkin tuijottaa lelua. Kun hän malttaa lelun katsomisesta luopua ja katsoo minua, sanon palkkasanan ja leikki alkaa taas.

5. rallytoko ja erilaiset temput

Teetän Tihkulla myös erilaisia pikkutemppuja ulkoillessamme. Vain siellä täällä ja ihan lyhyitä settejä, jotta se varmasti on kivaa. Treenisetti voi olla vaikka pari istu-maahan menoa ja siitä palkka. Ja sitten jossain kohtaa muutaman askeleen mittainen seuruu, tai vain sivulletulo, ja siitä palkka. Tai vaikkapa kahdeksikkoa jalkojen välissä, joka on Tihkun mielestä erityisen hauskaa.

Näissä tilanteissa en erityisesti hae niitä kontakteja, mutta toki ne syntyvät temputellessa itsestään. Yhteinen puuhastelu ja hauskanpito kuitenkin vahvistaa kontaktia automaattisesti, sekä tietenkin se on hyvää harjoitusta rallytreenejä varten.

Tällaisia erilaisia kontaktia vaativia tilanteita olen lisännyt Tihkun arkeen. Ulkoillessamme seuraan Tihkua  tiiviisti ja pyrin huomioimaan jokaisen spontaanin kontaktin minuun päin, etten vahingossa niitä menettäisi. Palkan koitan siinä hetkellä päätellä koiran tunnetilan ja halujen mukaan - ja se voi olla sitä namitusta tai erilaista aktiviteettia - leikkiä tai koiran omia haluja, kuten haistelua tai suunnasta päättämistä - ja ainakin joka kerta vähintään runsaat kehut.

 

Miksi postaus juuri nyt?

Olen ilokseni huomannut, että kontakti ja kuulollaolo on selvästi parantunut talven aikana. Mutta mikä sitten sai minut juuri nyt aiheesta kirjoittelemaan?

Se, että iltalenkkimme eilen sujui kuin unelma. Tihku oli oivaltanut, että minua katsomalla saavuttaa asioita. Tähän asti kun hän veti vaikkapa lyhtypylväälle, niin vedon alkaessa pysähdyin, hän katsoi ja minä vapautin. Se ei kuitenkaan meinannut millään yleistyä ihan peruskävelyyn vaan lähes aina tilanteita edelsi tuo veto, pysähtyminen ja sitten vasta kontakti. 

Mutta eilen hän käveli vieressäni ja otti kontaktia ehdotellen, että pääsiskös vähän lumivalleja haistelemaan. Ja kyllä pääsi! Meillä kului varmaan puoli tuntia yhdelläkin suoralla, koska halusin nyt reagoida jokaiseen kontaktiin ja juuri Tihkun toivomalla tavalla, jotta käytös varmasti saa tuulta alleen. 

Tulin niin iloiseksi huomattuani, että edistystä tapahtuu. Kyllä tämä tästä, pikkuhiljaa. Suunta on oikea💛😊. Hyvä Tihku!

Kommenttikenttään saapi mielellään omia kontaktipelejään ja asiaan liittyviä oivalluksiaan kirjata, niin saan niistä itsekin uusia ajatuksia.

Nenä vie rallyssa, toisinaan taas ei

Tämä tarina kertoo teinikoira Tihkun nenästä ja rallytokosta. Mitä yhteistä niillä on? Harmillisesti aika paljonkin 😃, sillä jostain syystä Tihkun nenä menee välillä pitkin treenihallin mattoja, vaikka meidän pitäisi harjoitella rallya. Mutta otetaanpa alusta:

Tihku siis aloitti rallytreenit viime vuonna alkusyksystä, niin että oli noin 9 kuukauden ikäinen ekalla tunnillaan. Aluksi treenattiin ulkona paikallisen koirakentän kentällä. Tihkun mielestä yhdessä tekeminen on kivaa, mutta keskittyminen on Tihkulle vähän vaikeaa, sillä kun tulee muuta näköpiiriin, niin tekeminen helposti keskeytyy. 

Keskittyminen kuitenkin kehittyi ja osaaminenkin, ja ennen kuin ulkotreenit päättyivät, kahdeksan ohjattua kertaa, sujui moni yksittäinen liike jo varsin kivasti. 

Ulkotreenien päätyttyä ilmoitin meidät vakiotreeneihin sisätiloihin, treenihalliin. Halli oli Tihkulle uusi, ja hallitreenit ylipäätään uusi juttu, pentukurssia lukuunottamatta silloin ihan ekoina kuukausina.  Rallytreeneissä on 6 koiraa samanaikaisesti (max), ja lisäksi siellä useimmiten on kouluttajan omat koirat aidan takana. Eli aika haastava tilanne pikkupojalle. Ennen joulua ehdimme käydä viisissä treeneissä marras-joulukuun aikana.

Eka hallitreeni marraskuussa - mitenkähän sitä kuvaisi?  Nimittäin ei minuuteissa vaan ihan sekunneissa saatoin laskea sen kerran onnistumiset. Treenihallin maton hajut veivät pikkuista teiniä ja yhteistyöstä ei tullut mitään. Lisäksi odotushetket olivat pelkkää piippiä ja ulinaa. Muutamia onnistumisia kuitenkin saatiin, kun treenattiin ihan siinä kohdassa, missä odottelimme vuoroammekin - siitä kohtaa oli jo lattia haisteltu. 
Mutta jos lähdimme vähänkään eteenpäin omasta ruudustamme, niin pikkupoika uppoutui hajujen maailmaan. 

Sellainen oli eka kerta, mutta emme lannistuneet, vaan kipitimme paikalle viikon ja seuraavankin päästä uudelleen.

Jo toinen rallytreenikerta oli Tihkulle helpompi kuin eka. En väitä, etteikö nenä ja hallin hajut olisi olleet isossa roolissa silloinkin, mutta saimme työskenneltyä myös yhdessäkin. Ja ennen kuin treenit ennen joulua loppuivat, saimme tehtyä ihan kivojakin pätkiä yhdessä. 

Minulla on kyllä muistikuva siitä, että Wiiman kanssa olisi ollut helpompaa. Wiimaa ei (muistaakseni) hajut niin paljon vieneet ja ainakin se pystyi paremmin olemaan välittämättä muista koirista hallissa. 

Urosten kanssa on vissiin enemmän näitä haisteluhaasteita, ja on se varmasti uroksillakin yksilöllistä - minulla kun on kokemusta vasta yhdestä, eikä siitäkään vielä kovin pitkää aikaa :). Minulla on kuitenkin vahva usko siihen, että kunhan jaksetaan tankata näitä asioita, niin valo alkaa pilkottaa.

Siitä innostuneena, että nuo loppuvuoden -21 viimeiset kerrat menivätkin jo suhteellisen kivasti, varasin yhden treenikerran toiseen halliin irtotunnille. Ajattelin - ja ajattelen - että on hyvä esitellä koiralle useita ympäristöjä ja totuttaa koira siihen, että ympäristöt vaihtuu, vaikka tekemiset pysyy samana.

Mussukka poseeraa siinä niin kauniisti <3

No, irtotunti vieraassa hallissa ei ollut menestys :D . Kyseessä oli ratatreenit, eli jokainen neljästä koirakosta treenasi vuorollaan täyspitkän radan. Sehän on teinikoiralle aika vaikeaa, ja olin ajatellutkin, että en käytä omaa aikaamme varsinaiseen ratatreenin, vaan teetän ihan helppoja juttuja ja yksittäisiä kylttejä vain, niin että varmasti saisimme onnistumisia.

Kävi kuitenkin niin, että nenä vei ja emme tainneet - jos oikein muistan - juurikaan kylttejä onnistua tekemään, vaan treeni muodostui "nosta nenä lattiasta niin saat palkan" -harjoitukseksi. 

Lelut (pallo) onneksi veivät haistelusta voiton, niin omalla vuorollamme keskityimme vaan leikkimään ja pitämään hauskaa, jotta Tihkulle jäisi fiilis, että mamman kanssa oli kuitenkin kivampaa kuin haistelu.

Tauot ja odottelu ovat Tihkulle vaikeita ja ääntä pakkaa tulemaan, niin piippiä kuin lauluakin. Sitä koitan hillitä erilaisilla syötävillä ja rutiineilla.

HOMMAT ETENEE JA KEHITYSTÄ NÄKYY

"Omalla" hallilla on kuitenkin tekeminen alkanut sujua aika kivasti! Hurraa! Huomioiden, että teinikoiran keskittyminen on kiven alla ja hajut kiinnostaa, niin kuitenkin näistä huolimatta saadaan nykyisin tehtyä ihan kivoja settejä, joissa keskittyminenkin on kasassa ja meillä on molemmilla kivaa. Tästä olen hyvin iloinen!

Seuraava haaste meille tuli tämän vuoden ekoissa treeneissä viime viikolla. Oli nimittäin niin, että Tihkun paras leikkikaveri Naava oli tulossa samoihin treeneihin. Etukäteen mietin, että sen treenikerran teemana ei varmaan tule olemaan rally vaan teemalla "mamman kanssa puuhailu on kivampaa kuin best friendin kanssa". 

Ennen tunnin alkua tapasimme hallin edessä ja molemmat koirat, niin Tihku kuin Naavakin alkoivat "laulaa" tunnistaessaan toisensa. Naavan emännän kanssa kuitenkin pidimme koirat erossa toisistaan, sillä nyt ei ollut aika leikkiä.

Tunnin alku oli aikamoista sähellystä, eritoten Tihkulla ja hän esittelikin hienoja ooppera-aarioita harmitellessaan, kun ei pääse Naavan kanssa riekkumaan. Mutta kun oli selvillä, mitä tunnilla aletaan tekemään ja ryhdyttiin puuhiin, niin ihme ja kumma - kaikki sujuikin aivan loistavasti. Tihku pystyi hyvin keskittymään tekemiseen eikä haikaillut Naavan luokse. Olin aivan superiloinen ja onnellinen sen nähdessäni!

Meillä oli kuitenkin sikäli onnea, että sillä kertaa treenivuoroon ei ollut ilmoittautunut muita, eli paikalla olimme vain minä Tihkun ja kanssa sekä Naava ja hänen emäntänsä. Voi olla, että jos hallissa olisi ollut enemmän koiria ja ryhmä täynnä, niin tilanne olisi ollut levottomampi ja vaikeampi.

Tällaiset onnistumiset ne kuitenkin saavat valettua uskoa siihen, että kyllä tämä homma jossain kohtaa alkaa pelittämään, vaikka välillä ollaankin oltu epätoivossa. Tämmöstä sen varmaan kuuluukin olla, kun treenikaverina on kultainen, vilkas teinipoika 😍🧡.