lauantai 4. elokuuta 2012

Alpakoita ja jalkapalloa

Kaikkea sitä pienen koiranpennun eteen tupsahtaakin! Silmäni taisivat pyörähtää kerran jos kaksikin ympäri kun näin ehkä merkillisimmän otuksen, joka tähän astisen elämäni varrella on eteeni kulkenut. Kuin iso koira, kirahvin pitkä kaula sekä täpäkkä kokovartalopermanentti. Tapasin siis Alpakan!

Kotikaupungissani oli nimittäin "maaseutu tulee kaupunkiin"- niminen tapahtuma eli Maalaispirssi nimeltään. Ja kaupungin keskustaan vyöryi traktoreita, heinäpaaleja, ihmisiä kaikenikäisiä niin että paikka paikoin oli vaikea kulkea, meitä koiria, lehmiä, lampaita ja hevosia - sekä niitä alpakoita. Pääsin - sain luvan alpakkasedältä - jopa nenäyhteyteen sellaisen kanssa. Housuni taisivat tutista hieman, onneksi se oli aidan takana. Alpakkasetä kyllä sanoi että se on hyvin kiltti alpakka - ja sillä olikin hyvin kiltit silmät!

Matte sanoi että pärjäsin ihmisjoukossa hienosti. Kyllähän minun vähän meni pää pyörälle ja välillä kuulemma kiskoin "joka suuntaan", mutta osasin silti olla rauhallisesti ja hermostumatta. Myöskään joka puolelta ihmispaljoudesta yhtäkkiä ilmestyvät paijauskädet eivät saaneet minua tolaltaan, mikä ilostutti Mattea. Minä ihmettelin itsekseni että miten Matte kuvittelee paijauskäsien voivan saada minut tolaltani, minähän olin paratiisissa, paijausta joka käänteessä, pieniä ja isoja käsiä. Ihan parasta!



Lisäksi tapasimme vanhoja tuttuja tapahtumassa. Kotiväki tapasi omia tuttujaan ja minä omiani:
****
Eikä siinä kaikki. Suoraan maalaistapahtumasta suuntasimme lähikaupunkiin Kemiöön seuraamaan futista. Nimittäin Juniori oli jo aamulla lähtenyt futiscuppiin ja nyt me lähdimme perästä kannustamaan. 
Matka kesti tunnin ja olimme unohtaneet minun autovaljaani kotiin. Asia ratkaistiin niin että minä sain matkustaa takapenkin jalkotilassa ja se sopikin minulle oikein hyvin! Siellä oli vilpoisampaa kuin penkillä. Jossain välissä matkaa Matte ja Husse vilkaisivat edestä takapenkin suuntaan ja heitä kohtasi tällainen näky:



Ja sitten tilanne jatkui näin. Rapsuti rapsun..aah .. ooh.... 


Mutta sitten peijakkaat totesivat yhteen ääneen ettei ajon aikana leikitä ja että lienee parasta pitää molemmat kädet ratissa. Pahus, juuri kun meikäläinen alkoi toden teolla nauttia matkasta... :P








Perille päästyämme katsoimme ja kannustimme kaksi peliä. Pelien välissä joimme vedet (ja kotiväki kaffet) kisakahvilassa sekä piipahdettiin läheisen kotiseutumuseon pihalla. Minulla oli täälläkin paljon ihailijoita ja rapsuttajia, aikuisia sekä ihan pieniä pieniäkin ihmisiä. Alla vielä muutama valokuva päivän mittaan nähdystä:

Kemiö, Sagalund:
 
PS. tunnetko tarinan ns. "Merimiehen koirista" ?

Paino nousee ...

Pieni muistiinpano painostani ja pari sanaa syömisistä...
  • 8.6.2012, 7 vkoa, kun tulin kotiin, painoin 3,5 kg
  • 8 viikon ikäisenä 4,2 kg 
  • 10 viikon ikäisenä, oli painoa kertynyt 5,2
  • 12 viikkoa ja 7,3 kiloa
  • 13,5 vkoa ja 8,2 kiloa 
  • 15 viikkoa (eilen perjantaina 3.8.2012) ja nyt minä painan: 9,3 kg

  • EDIT, jälkipostaus: 16 vkoa, siis hitusen vajaa 4 kk: 10,1 kg 
  • EDIT, jälkipostaus: 4 kk: 12,0 kg
  • EDIT, jälkipostaus: 5 kk (29.9.2012): 13,3 kg / säkä 43 cm ("noin"-mitta)
  • EDIT, jälkipostaus: 6 kk (30.10.2012): 14,1 kg / säkä 47 cm (olikohan tuo viime kuun mittaus virheellinen vai voiko koiran säkäkorkeus oikeesti kasvaa 4 senttiä kuukaudessa?!)
  •  EDIT, jälkipostaus: 10 kk + risat (10.3.2013): 15,7 kg / säkä 48,5 cm
    Wiima on kuin onkin kasvanut vielä ed mittauksesta, mutta nyt lienee säkäkorkeudeltaan valmis. Paino saattaa tuosta parisataa grammaa nousta, sillä juuri päättyneen valeraskauden aikana tyttösen ruokahalu katosi. 
  • EDIT, jälkipostaus: Wiima 2 vuotta (05.2014): 49 cm (virallinen näyttelymittaus, alustana nurmikko) / 17.5 kg. Näppituntuma on, että kylkiluut tuntuu, mutta ihan aavistus siitä luiden ja nahan välistä voisi 'kadota'.
  • EDIT, jälkipostaus: Wiima 4,5 vuotta (11.2016):  17.6 kg (jännä että ihan sama paino kuin kaksi vuotta sitten! Joskin tiedän, että tässä välissä on mittari ollut 18 kg:n puolellakin, viime keväänä ainakin).
  • EDIT, jälkipostaus: Wiima 8 vuotta (11.2020):  18.6 kg - pari vuotta sitten tehty sterkka vaikutti Wiima ruokahaluun, niin että jos ei olla varuillamme, niin paino kyllä nousee äkkiä. Wiiman paino jojoilee nykyisin siinä 18,5 kg ja 19,5 välillä. Painon pitäisi kyllä olla mahdollisimman alhainen Wiiman aiempien polvivaivojen vuoksi.
  • EDIT, jälkipostaus: Wiima 9,5 vuotta (9.2021): 18.9 kg. Voi sentään. Taas on vähän yläkanttiin, vaikka olen ollut sen kyllä kylkiluista huomaavinani.
    Koitan ruokaa säädellä, koska Wiiman kanssa on polven vuoksi oltava tarkkana, mutta paino nousee herkästi. Muori joutuu nyt aktiiviselle dieetille (mm. kasviksilla korvataan osa ruuasta), niin että päästäisiin taas lähemmäs tuota 18 kg:a kuin 19 kg:a.
  • EDIT: jälkipostaus: Wiima 9v, 8 kk (3.12.2021) : 18,2 kg. Hurraa. Nyt ollaan lähellä ihannetta. Paino istui jotenkin nyt tiukemmin kiinni. Olen tyytyväinen, mutta katsotaan saadaanko vielä nuo parisataa grammaa kurottua, niin ollaan maalissa :).

Niin että on tässä oltu ruoka-aikaan kotona. Matte huokailee vieressä onnesta ettei hänellä sentään paino nouse näin huimaa vauhtia. Se olisi kuulemma katastroofi-niminen asia. Mitä se mahtaa tarkoittaa?

Ruoka-annoksia saan eteeni kolme päivässä. Aluksi oli neljä, mutta päättivät (ilman minua, eikä minulta kysytty) että neljäs jääpi välistä pois. Kupissa tapaa olla nappularuokaa, sekä sen ohella tavallisesti raejuustoa, lihaa (usein raakana, paitsi kananlihan ovat kyllä kypsentäneet ennen tarjoamista), raejuustoa, riisiä, kaurapuuroa, keitettyä porkkanaa, piimää, viiliä, luonnonjogurttia. Ei kyllä valitettavasti koko mainittua settiä joka kerta vaan vaihdellen nappuloiden seurana.
Mitä sinun ruokakupissasi tapaa olla ja mikä on erityistä herkkuasi?

Minä olen kuulemma ahne. Eli ei minulla kauaa nokka tuhise kun ruokakuppi on nuoltu puhtaaksi. Minulla on tapana syötyäni tehdä pieni kierros ja palata pöydän ääreen josko minulta olisi joku herkku jäänyt huomaamatta.
Mutta jos minua oikein haluaa hemmotella, niin lihapullat ovat suuria suosikkejani. Sekä kieleni putoaa melkein polviin asti kun haistan maksamakkaran, jota toisinaan tungetaan erään leluni sisään ja jonka sitten saan eteeni herkuteltavaksi. 

Tuoreluut ovat toki ihan parasta myös, olenhan sudelle sukua. Silloin tunnen villit juureni hyvin lähellä ja leikin että tulipa juuri kaadettua tämä otus ja vedänpä nyt tässä poskeeni sen sääriluun! 
"Äshh, ja sitten Matte kuvitti tämän jutun tällaisella nössöllä viilipurkkikuvalla, pöh! Missä luuraa hurrjat sääriluukuvat, kysyn vaan?"


tiistai 31. heinäkuuta 2012

Terveisiä pentukurssilta nro 3 !

Pentukurssi numero kolme oli tänään. Aiheena hihnakävely, tervehtiminen, pysähtyminen käskystä ja sitten tutustuttiin myös aktivointileluihin - se oli kivaa! Alempana siitäkin lisää. Niin, eikä unohdeta Pentupeuhua, taas saimme toki aikaa myös leikkiin!

Sen me Matten kanssa opimme ettei hihnakävelyn opettelemiseen taida auttaa muu kuin sen kontaktin parempi opettelu. Meillä kun on varsin hyvä kontakti ja pidän häntä silmällä periaatteessa, mutta käytännössä on välillä vähän toisin; ulkona on niin paljon muutakin hauskaa, muita koiria ja ihmisiä että minä pakkaan unohtamaan sen oman Matte-kullan roikkumaan hihnan päähän. Silloin kun kävelemme kahdestaan häiriöttä niin osaan kulkea ihan nätisti vierellä ja kuuntelen Mattea mutta häiriöille en vielä oikein osaa sulkea korviani. Siihen päätimme yhdessä panostaa, koska on minunkin etuni että opin kävelemään kauniisti hihnassa. Joten oli hyvä saada vinkkejä hihnakävelyn 'hiomiseen' ja hihnassa tervehtimiseen (ihmisten ja koirien).

Pysähtymistä vauhdissa harjoittelimme myös. Minulle on Paikka sana jo tuttu, niin tiesin mitä tehdä. Kaksi treenikertaa tehtiin - toisella pysähdyin kuin seinään Paikka-käskyn kuultuani, toisella olisin jatkanut matkaa Paikka-käskystä huolimatta ellei minua olisi hihnalla pysäytetty. Se johtui siitä että tällöin oli suunta minulle erittäin mieleinen, nimittäin kohti hauvakaveriani, enkä millään olisi sillä kertaa viitsinyt lotkauttaa korvaani pysähtymiskäskyille. Johan minä jo kerran pysähdyin ja näytin mitä osaan :)

Hihna- ja pysähtymistreenien jälkeen vaihdoimme aiheen astetta kevyemmäksi. Eli aktivointileluihin. Niistä minä innostuin! Innostun yleensä kaikesta mihin liittyy ruoka! :D Aktivointilelut ovat pääsääntöisesti sellaisia että kotiväki piilottelee nameja ja nappuloita erilaisiin avattaviin ja suljettaviin luukkuihin ja minun pitää keksiä miten saan ne sieltä. Pureminen ja huitominen ei tällöin auta vaan pitää käyttää sitä kuuluisaa Älliä. Joskus täytyy pyörittää kiekko juuri oikeaan kohtaan että sapuska löytyy taikka poimia esteitä edestä ja muuta kivaa. Olin kuulevinani Matten miettivän tämmöisen vekottimen hankkimista minulle ajanvietteeksi, mutta en nähnyt mitään ostoksia vielä tehtävän. Minäyttö maltan odotella, sillä hyvää kannattaa odotella vähän pidempäänkin :)

Minäpäs voisin tähän luetella mitä kaikkea minä nyt tässä iässä 3½ kk osaankaan, niin voin sitten isompana tulla tänne virkistämään muistini asiasta.
  • Aloitetaanpa vaikka LUPA-projektista josta kerroin täällä . Eli siinä oli kyse siitä että Matte sai eräänä päivänä päähänsä että minun on killitettävä häntä silmiin ennen kuin saan ruokakupin. Ja myöhemmin 'killitys' laajenisi autosta poistumiseen, ulosmenoon ja muihin tekemisiini, joihin saisin luvan silmiin killittämällä.
    Tässä asiassa ollaan aika mukavassa vauhdissa, sanoo Matte. Ruokailuhetket ovat esimerkiksi nykyisin sellaisia että Matte asettaa ruokakipon maahan ja sanoo minulle että Istu. Sitten minä katson häntä silmiin enkä vilkaisekaan edessäni olevaa ruokaa vaikka massu kuinka kurnisi, kunnes Matte sanoo Ole Hyvä. Silloin vasta meikämimmi ryntää vähemmän naisellisella tyylillä ruokakupille, niin että hitaammat alta pois!
    Tätä luvan pyytämistä sitten sovelletaan eri asioihin päivittäisissä askareissani. Matte sanoo että tämä on tärkeä taito, joka voi joskus olla jopa turvallisuuteni tae!
  • Istu. Maahan. Tassu. Kato (Katso). Nämä minä osaan, eikä niistä ei paljon selostettavaa ole. Maahan käskyä emme ole paljon harjoitelleet muualla kuin kotona, mutta Istu käskyä ollaan ja se kyllä sujuu oikein hienosti. Matte pyytää minua usein ulkonakin istumaan kun näen jotain kiinnostavaa, vaikka kissan tai lintuja, ja sitten me istumme ja katselemme sitä rauhassa.
  • Tänne. Tämänkin käskyn minä tunnen. Ja tavallisesti vilistän kovaa vauhtia Matten tai Hussen luo, kumpi heistä minua sitten kutsuukaan. Mutta kyllä minulta toisinaan on korvat menneet niin lukkoon että Tänne-käskyt kaikuvat kuuroille korville. Näin käy kun olen havainnut jotain mielenkiintoisempaa.. Mutta hyvällä tiellä ollaan. Yksi tärkeimmistä käskyistä kuulemma, sanoo Matte, joten se minun pitää oppia kuulemma "pomminvarmasti"!
  • Paikka. Tämä on aika tuore oppi. Tai on sitä kotiväki hokenut sitä aina tarpeen tullen mutta vasta jokin aika sitten Matte hoksasi että minähän osaan tämän. Niin kuin aiemmin kerroin, olen oppinut tämän vähän "vahingossa" ilman erityisiä opettelu- ja oppimisesta palkitsemisproseduureja . No, nyt kun huomattiin että tämmöinenkin sana oli korvieni väliin painunut, niin asiaan on alettu paneutua ja sitä on alettu käyttää ulkoillessakin. Matte sanoo yhtäkkiä Paikka ja sitten me pysähdytään, seistään hetki ja sitten hän sanoo Mennään. Ja sitten me mennään. Tämmöistä me harrastetaan usein mm. kadunylityksissä.
    Matte sanoo, että tämä on hyvä käsky, kun sitten kun minä olen tässä mestari, niin minut saa pysäytettyä kivipatsaaksi vapaanaollessakin. Saapa nähdä..
    Tämä käsky ei muuten liity aina kivoihin juttuihin. Nimittäin esimerkiksi tänään olen kuullut tätä sanaa enemmän kuin laki määrää. Otsassani oli pullea punkki Tosi Tiukassa ja Matte tuhersi sen poisottamiseksi. Ja aina se himputin hirttosilmukka luisti. Varsinainen show. Husse on meidän perheen punkkivastaava, mutta hän ei ollut kotona, hän on taitava. Saisi Matte ottaa oppia! Mutta minä siis olin Paikka-käskyn alla ja kyllä minä oikein kiltisti paikallani olinkin. Sain paljon kehuja ja makupaloja sekä proseduurin aikana että senjälkeen.
  • Sivu. Tämä käsky on työn alla. Edelleen. Minulla on jonkinlainen käsitys mihin minun kuuluisi mennä, siihen vasemman jalan pohkeen vierelle, mutta en kyllä aina muista. Ja joskus istahdan myös eteen killittämään josta minut sitten ohjataan vierelle. Emme ole tätä paljon ehtineet harjoitella, mutta ns "siemen on kylvetty" - kyllä tämäkin hanskataan joskus, jos katsomme tarpeelliseksi ja sitten harjoitellaan enemmän.
  •  Söka. On ruotsia ja tarkoittaa Hae. Husse on minun kanssani touhunnut tämän käskyn kanssa. Hän tapaa pyytää minua Istumaan Sitt ja sitten hän tekee namilla hajujäljen maahan, ihan lähelle vain toistaiseksi ja sitten minä saan hakea namin luvan saatuani. Tästä minä tykkään. En kyllä millään meinaa malttaa istua kun pyydetään enkä aina maltakaan. Sitten syöksähdän jo kurkkimaan mihin nami piilotetaan.. Mutta sitten temppu tehdään uudelleen. :)
  • Pssa. Kkka. Matte kysyi saisiko hän kirjoittaa tämän osuuden eli nyt äänessä siis Matte: "Nämäkin sanat on tähän listattu vaikka en olekaan satavarma onko Wiima vielä oivaltanut, toista ainakaan. Sain päähäni joskus viikkoja sitten että voisi olla kätevää jos Wimppu tuntisi käskyt jotka tarkoittaisivat pissimistä ja kakkimista. Niinpä olen hokenut yllä olevia sanoja joka kerta kun mainittuja toimituksia tehdään. Välillä arvelen että oppi olisi mennyt jo perille, mutta enpä tiedä - ennemmin tai myöhemmin kai :) "
  • Olikohan siinä kaikki? Lähestulkoon ainakin. Sitten olen tietysti oppinut normaalia arkea ja perheessä elämistä. Suhtaudun kärsivällisesti hoitotoimenpiteihin, matkustan autossa kuin vanha tekijä, kuten veneessäkin. Ja muutenkin tuntuu elämä olevan mallillaan. Paljon on oppimista vielä ennen kuin olen aikuinen, mutta Matte ja Husse on minusta kauhean ylpeitä, olen kuulemma oikein hoksaavainen tyttö. Niin ja koko ajan ei voi päntätä - välillä täytyy saada ollakin, istuskella vierekkäin ja rapsutella (minua siis) ja välillä myös riehua. Mutta aika ajoin on hyvä myös opetella tällaisia hyviä tapoja :)



torstai 26. heinäkuuta 2012

Pentukurssilla ja sammakoita laskemassa, yksinoloakin

Heipparallaa ja hellät tunteet!
Time flies when you're havin' fun! Olen mm ollut pentukurssilla nr 2 (joka tosin ei tällä kertaa ollut pelkästään kivaa, mutta siitä lisää alla..), nähnyt kauhean paljon sammakoita ja kaikkea muutakin mukavaa sekä tavallista arkeakin on näihin päiviin mahtunut.

Pentukurssilla oli aiheena mm murina. Hätäisempi lukija voisi kuvitella että me koirat siellä pääosassa mennä muristelimme, mutta ei, tällä kertaa kurkkuääniä päästelivät kotiväet, itse kunkin koiran omat Mattet ja Husset. Ja niin minunkin Matteni <3 :D :D Kurssiope nimittäin antoi jokaisen koiran Mattelle tai Husselle lautasen jolla oli herkullista koiran ruokaa. Ja sitten tuo lautanen piti tunkea meidän pentujen nenän eteen ja murisemalla pitää pennun kuono kaukana lautasesta. Eli ikään kuin piti kotiväen leikkiä johtajakoiraa, alfaurosta tai -naarasta. Ja kuulkaa niin pisti meidänkin Matte nelinkontin ja kun koitin tunkea lakunessuni lähistölle, niin Matten kurkusta alkoi kuulua murinaa. Mitä lähemmäs hivuttauduin, sitä hurjemmin hän murisi! Olisittepa hyvät lukijat nähneet - ja eritoten kuulleet. Minun kävi niin sääliksi hänen surkeaa yritystään kuulostaa alfasudelta, että pidättelin hihitystä ja päätin päästää hänet pälkähästä ja pidättäydyin nameista. Peitin hihitykseni ja otin naamalleni masentuneen ilmeen: Menin makuulle, ristin etutassuni, lepuutin kuonoa niiden päällä ja tyydyin vain sivusilmällä katsomaan herkkulautasta. Silloin minua kovin kehuttiin ja herkkupaloilla palkittiin kun olin osannut kieltäytyä. Tietäisivätpä vaan mistä kaikki johtui, myötähäpeästä! :D

Mutta sitten tapahtui ikävämpiä, sellaista että kurssiope tuli luoksemme ja alkoi keikutella koiranruokalautasta edessäni. Silloin minä en voinut enää vastustaa haluani ja mennä nappasin herkun suuhuni! Se minun olisi pitänyt jättää tekemättä sillä juuri samalla hetkellä sain Vesisuihkun! Oikean loiskahduksen. Siitä minä kyllä säikähdin ja hämmennyin kovasti. Koin suurta epäoikeudenmukaisuutta ja meni hetki ennen kuin toivuin.

Kurssilla harjoiteltiin myös EI sanan käyttöä muissakin yhteyksissä ja minua vähän hermostutti, kun joka nurkasta kaikui korviini Ei ja Ei ja EI. En oikein osannut keskittyä ja tulin vähän levottomaksi. Mutta opettaja sanoi sitten että tämä on ainoa hieman epämukava kurssi pennuille, sillä tämän kurssin oli tarkoitus opettaa meidän pentujen kotiväille että miten meitä pentuja kielletään ja ohjataan. Mutta sen minä huomasin, etten ollenkaan tykkää kun noin kovasti sanotaan, minulle täytyy puhua kauniisti, kyllä minä tottelen.

Ja sitten vielä niitä kivoja juttuja lisää: Harjoiteltiin nimittäin pentukurssilla taas luoksetuloa. Sen minä osaan (kun haluan..)! Kaikenlaisia harhautussysteemejä koittivat luoda siellä minulle, mutta kun Matte huusi, niin meikäläinen lähti laukkaan ja suoraan Matten luo! Silloin halittiin ja sain herkkuja sekä kurssiopekin puhkesi kehumaan "Hienosti!".
Ja sitten tietysti pentupeuhu! Parasta! Taas meidän päästettiin vapaiksi ja saimme leikkiä yhdessä niin paljon kuin halusimme. Minä olen aina leikkinyt isojen kavereiden kanssa, mutta tällä kertaa meillä synkkasi pienen pihakoira-rotuisen pennun kanssa. Sen kanssa oli ihan erilaista leikkiä, kun piti vähän varoa, se oli niin pieni ja hento. Mutta meillä oli hauskaa ja minä olin hyvin varovainen!

Sitten lyhyesti muita juttuja. Vaikka ekaksi semmoinen, että - arvaa oliko Matte iloinen kun tuli tänään kotiin ja sitä kohtasi tämmöinen näky etupihalla?


Oli se! Iloinen nimittäin! Sanoi, että nyt meidän perheellä on lyhyt ja edullinen matka Kiinaan. Omalta pihalta ihan terassin vierestä. Ei ole kyllä joka perheellä tämmöistä väylää! Minäplikka kaivelin tämän tänään mennen tullen joutessani, kun olin Juniorin kanssa tänään kotona kahden. Niin ja olin vähän yksinkin, mutta silloin olin sisällä.
Tämmöisissä tosihommissa ei meikän nokka kauaa tuhise, joten jos sinäkin haluat tämmöisen reitin maan keskipisteeseen ja siitä eteenpäin haluamaasi suuntaan, niin pliis give me a call! Kyllä järjestyy. Matte kyllä koitti aukkoa vähän peitellä, etteivät naapurit tule kateellisiksi, mutta kun hän kävi muissa hommissa minä avasin yhteyden uudelleen, mitä sitä aarteita piilottelemaan?! (PS: onkohan muut lappikset kovia kaivamaan??? Vai olenko Wiima Outomyyrä? Rakastan myös sisätiloissa ja kaikkialla tunkea itseni kaikista pienimpiin koloihin..)

Niin ja jo tulin yllä mainineeksi, että on tullut oltua vähän yksinkin. Yksinolemisessa ei ole minulla kertakaikkiaan mitään ongelmia, vaikka olen kuullut että semmoistakin vaivaa voisi olla kuin ns. eroahdistus. Minä en kyllä semmoisesta kärsi, yleensä itsekseni ollessani lötköttelen ja pötköttelen, joskus saatan myös lötkötellä.. Niin ja luita kaluta ja sen semmoista.
Mitä nyt yhtenä päivänä olin salaa uteliaana tutkinut Matten joululaatikkoa kaapista (juu, avasin kaapinovenkin itse!), mutta en hajottanut mitään (juniori keskeytti puuhani...)
Tämä yksinolo on mennyt ikään kuin luonnostaan, kun minä nukunkin yksikseni, tosin kotiväen läheisýydessä näkö- ja kuuloetäisyydellä. Silloin kun olen itsekseni päiväsaikaan minä saan asustella keittiössä. Jostain syystä keittiön oviaukkojen lapsiportit tällöin suljetaan, mutta luulen että vanhasta tottumuksesta kai, Juniorin ajoilta..? Sillä minua varten ei kyllä olisi mitään tarvetta portteihin..
Matte sitä joskus päivitteleekin, että on kuin olisi kaksi koiraa yhdessä paketissa, sanoo minua itsenäiseksi, mutta toisaalta hyvin ihmisrakkaaksi ja kontaktinhaluiseksi. Semmoinen minä olen, sopeutuva ja mukautuva vähän jästipääkin mussukka :D

Sitten piti kertoa sammakoista. Niitä on meidän pihalla näkynyt joka ilta. Ja eilen iltakävelyllä näin pienen pieniä sentin mittaisia pikkusammakoita ja niitä oli niin paljon ettei niiden laskemiseen Mattenkaan sormet ja varpaat enää riittäneet. Kymmeniä ja taas kymmeniä. Joka puolella. Että onkos nyt menossa jonkinlainen sammakoiden invaasio, kysynpä vaan?
Kyllä on erittäin surkea kuva, mutta oli vain kännykkä mukana. Mattella siis. Minulla ei ollut edes sitä, onneksi sillä oli!

Ja sitten vielä semmoista että huomenna minä täytän 14 viikkoa! Se on sitten jo 3½ kuukautta! Sen kunniaksi minua on taas tänään vähän kuvattu ja tässä lopuksi vähän sitä satoa. Toivotan nyt tässä vaiheessa jo kuulumisiin ja näkymisiin, kun en tiedä kirjoittelenko sinne loppuun sitten enää mitään. Elikä moikkis vain!




 
Tähän loppuun voisin kuitenkin vielä todeta että koirilla on koirien herkut ja ihmisillä ihmisten herkut. Onneksi! Tsau!

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Kesäriemuja, mustikoista ja vähän muutakin

Kesäterveisiä! Meidän väki iloitsee kovasti kun sateet loppuivat (toistaiseksi) ja sen sijaan on aurinko paistellut lämpimästi. Ja minä iloitsen siitä myös, sillä vaikka kahlaaminen ja uiminenkin (toisinaan) on jees, niin taivaalta tulevasta sateesta minä en kyllä oikein pidä, rankkasellaisesta etenkään. Sama juttu kuin suihkuttelun kanssa, siitäkään en oikein pidä.
Mutta nyt ollaan sitten nautittu ulkoilusta ihan niin sanotusti "kybällä". Oltiin muun muassa hiekkakuopilla juoksemassa. Siellä minä juoksin ja kaivoin kuoppia ja taas juoksin, sitten vähän kiipesin ylös ja alas ja taas juoksin ja kaivoin. Kyllä meillä oli kivaa! Tässä muutama valokuva riemuistani (klikkaa kuvaa niin aukeaa isompana) :

Juniorikin oli mukana ja kisailimme yhdessä, katsohan näitä:


Tuon riehumisen jälkeen olinkin vähän kuumissani, joten hakeuduimme vielä virvoittavien vetten äärelle:


Kesähuveihini kuuluu myös mustikoiden poimiminen. Olen siinä hyvin taitava ja nopea. Matten kanssa käyn poimintareissuilla. Mattella on omituinen tyyli. Hän kerää mustikat ensin pikkuisiin purkkeihin vasta kotona syötäväksi, ehkäpä hänen suuvärkkinsä ei sovellu muunlaiseen mustikan keruuseen, sääli. 
Meikäläinen taas on varsinainen tyylilyyli mitä tulee mustikan keruuseen (ja muuhunkin..). Meitsi syö mustikat puskasta suoraan massuun ilman mitään välietappeja. Yleensä heitän itseni mahalleen mustikanvarpujen keskelle ja sieltä rennosti hamuan lähimarjat suukkeliini. Puikkonokkani on tähän puuhaan erityisen sopiva. Sitten siirryn ja sama kuvio toistuu. Olen kehittänyt tyylistäni lähes taidetta - saa vapaasti lainata ideaa ja koklata.. :) Mustikanvarpujen seassa makaaminen ja marjojen hamuaminen onkin yksi kesän kivoimmista iloistani. Eikä ole pahitteeksi terveydellenikään. Syö sinäkin mustikkaa, verisuonesi kiittävät!

Edellisessä postauksessa kerroin pentukurssista. Ollaan kuluneella viikolla harjoiteltu niitäkin juttuja, muttei mitenkään 'veren maku suussa' kuten Matte asian ilmaisi. Minulla on nyt jonkinlainen käsitys paikasta nimeltä SIVU. Se on luullakseni siinä vasemman pohkeen lähiseudulla. Matte joskus mutisee, että pemppuni on vinksin vonksin, kun pitäisi olla Matten kanssa samansuuntaisesti, mutta 'Sou Whottia, Matte', sanon minä, kyllä se meikälikan pemppuli siitä asettuu ja suuntansa löytää, kun vaan jaksetaan harjoitella.

Vanhoja juttuja muistutellaan mieleeni päivittäin, ISTUmista ja TÄNNEä ja MAAHAN menoa muun muassa. Kaikki sujuu hienosti, paitsi tuo maahanmeno on minusta edelleen jotenkin vastenmielistä. Painaudun kyllä maahan jos on ihan pakko (lihapullaa luvassa), mutta sitä ennen koitan josko muilla konstein heruisi.
Olen muuten oppinut olemaan paikallani kun minulle sanotaan PAIKKA.Taisin yllättää Matten osaamalla, kun sitä ei ole minulle erityisesti opetettu. Olen vain pannut merkille että hän sanoo aina Paikka kun toivoo minun olevan aloillani. Taidan olla aika hoksaavainen tyttö? :D Sitä sanaa käytetään muun muassa kun minua kytketään hihnaan tai vapautetaan lenkillä. Lisäksi sitä käytetään kaikenlaisissa ns. hoitotoimenpiteissä, punkinpoistossa ja korvien tutkimisessa. 
Olen muuten alkanut kestämään tuollaisia 'hoitojakin' aiempaa paremmin ja huomannut ettei minulle yleensä tapahdu mitään pientä epämukavuutta kamalampaa, niinpä olen nykyisin aika hissukseen kun minua käsitellään. Ja lopussa kiitos seisoo, sillä sitten minua kovasti kiitellään, kun kaikki on valmista.

Ja ai niin: Perjantaina oli taas merkkipäiväni. Nimittäin perjantaina minä täytin 13 viikkoa! Olen siis asunut kotona "jo" kuusi viikkoa (=1½ kk!!) ja se aika on kyllä mennyt yhdessä hujauksessa! - Ja tässä minä saan synttäripusun 13 viikon merkkipäivän kunniaksi, mukavaa!

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Pentukurssilla (1)

Männä päivänä astui meikälikkakin koulunpenkille. Nimittäin kotiväki oli ilmoittanut minut pentukurssille! Otsikkoaiheina jo etukäteen ilmoitettiin olevan: "luoksepäästävyys, oikea-aikainen palkitseminen ja vapaa-käsky, eri palkitsemistavat,sivulle tulo, paikalla olo, luoksetulo, katsekontakti, kontaktin pitäminen".
Oli hauska huomata että osasin jo osan harjoituksista. Osasin istua ja tulla luokse kutsusta kuin vettä vaan, eikä siinä edes ympärillä oleva hälinä minua häirinnyt. Sain jopa kehuja kouluttajalta osaamisestani "hienosti sujuu!".
Kurssilla harjoitellun Maahan-käskynkin osaan, periaatteessa, mutta kävikin ilmi, että painan pyllyni maahan vähän väärässä järjestyksessä. Minä isken pyllyni maahan ensin ja vasta sitten seuraa hartiaseutu. Kun pitäisi kuulemma niin päin että ensin laskeutuu hartiaseutu ja sitten pylly. Syy on se, että jos tekee kuten minä teen, niin sitten siinä on ikään kuin kaksi käskyä yhdessä, istu (ensin) ja maahan (toiseksi), kun kyse on eri käskyistä. Tätä meidän pitää vähän työstää ( - taikka jatkaa vanhalla mallilla, hmm..).

Myös kontakti oli kurssin aiheena. Minulle on kyllä tullut tavaksi ottaa katsekontaktia hihnan toiseen päähän - toisinaan otan itsekin, mutta ainakin jos minua kutsutaan, kun sitten voi olla jotain kivaa tiedossa ja minun kannattaa olla tarkkaavainen. Kontaktin ottaminen on minulle siis jo tuttua kauraa (en saa ruokakippoanikaan ilman kontaktiharjoitusta!), mutta sitten kun olisi pitänyt kontaktissa pitempään killittää Mattea, niin sitten kyllä kärsivällisyyteni herpaantui, koska ympärillä oli niin paljon kivaa. Sivusilmällä näin ja kuulin Matten hyppivän ja vinguttavan lelua, mutta en millään malttanut häntä katsella kun häntähän voin katsella kotona myöhemminkin. Oli paljon kivampaa katsella koirakavereita ja niitä ihmisiä kentällä. Voi olla kylläkin että minulta silti odotettiin jotain muuta kuin sitä veuhtomista, täytyypä pohtia ensi kertaa varten.


Ihan uusi asia oli SIVU. Eli paikka ohjaajan vasemman jalan vieressä. Sellaisen paikan olemassaolosta minulla ei ollut mitään käsitystä. Aika mukavalta paikalta kyllä vaikutti, kun siihen päästyäni sain joka kerta kehut ja herkun. Täytyypä huomenna kerrata, että missä se paikka olikaan.


Ja ihan viimeiseksi oli säästetty paras. Nimittäin pentupeuhu! Meidät pennut päästettiin vapaiksi sisällä hallissa ja saimme peuhata sielumme kyllyydestä. Pikkupennut pistettiin omaan aitaukseensa ja meidät isot (minäkin olin siis isojen puolella, haha) omalle puolellemme. Hihnat irti ja sitten juoksimme ja juoksimme, ympäri ja ympäri. Välillä pysähtelin myös mukavilta näyttävien ihmisten tykönä rapsuja hakemassa. Rapsutirapsun! Ensi viikolla uudelleen!

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Filmi: Iltalenkillä

Tjenare kompisar & terve kaverit! Tämän kertaisesta päivityksestä voisi todeta että lyhyestä virsi kaunis, en nimittäin aio tarinoida tämän enempää. Piipahdin vain lataamassa sivulle pari filminpätkää eräältä iltalenkiltä. Sekä lisäksi yksi automatkailupätkä :) Sipsipussi auki, limut kehiin, hyvä asento, katso ja nauti! :D Hau hau ja Vuh!
Terkuin; Wiima Wiipottaja Wimppu Wesirotta Pehmukka Kukkanen :D (12 vkoa ja risat)