Pentukurssilla ja sammakoita laskemassa, yksinoloakin

Heipparallaa ja hellät tunteet!
Time flies when you're havin' fun! Olen mm ollut pentukurssilla nr 2 (joka tosin ei tällä kertaa ollut pelkästään kivaa, mutta siitä lisää alla..), nähnyt kauhean paljon sammakoita ja kaikkea muutakin mukavaa sekä tavallista arkeakin on näihin päiviin mahtunut.

Pentukurssilla oli aiheena mm murina. Hätäisempi lukija voisi kuvitella että me koirat siellä pääosassa mennä muristelimme, mutta ei, tällä kertaa kurkkuääniä päästelivät kotiväet, itse kunkin koiran omat Mattet ja Husset. Ja niin minunkin Matteni <3 :D :D Kurssiope nimittäin antoi jokaisen koiran Mattelle tai Husselle lautasen jolla oli herkullista koiran ruokaa. Ja sitten tuo lautanen piti tunkea meidän pentujen nenän eteen ja murisemalla pitää pennun kuono kaukana lautasesta. Eli ikään kuin piti kotiväen leikkiä johtajakoiraa, alfaurosta tai -naarasta. Ja kuulkaa niin pisti meidänkin Matte nelinkontin ja kun koitin tunkea lakunessuni lähistölle, niin Matten kurkusta alkoi kuulua murinaa. Mitä lähemmäs hivuttauduin, sitä hurjemmin hän murisi! Olisittepa hyvät lukijat nähneet - ja eritoten kuulleet. Minun kävi niin sääliksi hänen surkeaa yritystään kuulostaa alfasudelta, että pidättelin hihitystä ja päätin päästää hänet pälkähästä ja pidättäydyin nameista. Peitin hihitykseni ja otin naamalleni masentuneen ilmeen: Menin makuulle, ristin etutassuni, lepuutin kuonoa niiden päällä ja tyydyin vain sivusilmällä katsomaan herkkulautasta. Silloin minua kovin kehuttiin ja herkkupaloilla palkittiin kun olin osannut kieltäytyä. Tietäisivätpä vaan mistä kaikki johtui, myötähäpeästä! :D

Mutta sitten tapahtui ikävämpiä, sellaista että kurssiope tuli luoksemme ja alkoi keikutella koiranruokalautasta edessäni. Silloin minä en voinut enää vastustaa haluani ja mennä nappasin herkun suuhuni! Se minun olisi pitänyt jättää tekemättä sillä juuri samalla hetkellä sain Vesisuihkun! Oikean loiskahduksen. Siitä minä kyllä säikähdin ja hämmennyin kovasti. Koin suurta epäoikeudenmukaisuutta ja meni hetki ennen kuin toivuin.

Kurssilla harjoiteltiin myös EI sanan käyttöä muissakin yhteyksissä ja minua vähän hermostutti, kun joka nurkasta kaikui korviini Ei ja Ei ja EI. En oikein osannut keskittyä ja tulin vähän levottomaksi. Mutta opettaja sanoi sitten että tämä on ainoa hieman epämukava kurssi pennuille, sillä tämän kurssin oli tarkoitus opettaa meidän pentujen kotiväille että miten meitä pentuja kielletään ja ohjataan. Mutta sen minä huomasin, etten ollenkaan tykkää kun noin kovasti sanotaan, minulle täytyy puhua kauniisti, kyllä minä tottelen.

Ja sitten vielä niitä kivoja juttuja lisää: Harjoiteltiin nimittäin pentukurssilla taas luoksetuloa. Sen minä osaan (kun haluan..)! Kaikenlaisia harhautussysteemejä koittivat luoda siellä minulle, mutta kun Matte huusi, niin meikäläinen lähti laukkaan ja suoraan Matten luo! Silloin halittiin ja sain herkkuja sekä kurssiopekin puhkesi kehumaan "Hienosti!".
Ja sitten tietysti pentupeuhu! Parasta! Taas meidän päästettiin vapaiksi ja saimme leikkiä yhdessä niin paljon kuin halusimme. Minä olen aina leikkinyt isojen kavereiden kanssa, mutta tällä kertaa meillä synkkasi pienen pihakoira-rotuisen pennun kanssa. Sen kanssa oli ihan erilaista leikkiä, kun piti vähän varoa, se oli niin pieni ja hento. Mutta meillä oli hauskaa ja minä olin hyvin varovainen!

Sitten lyhyesti muita juttuja. Vaikka ekaksi semmoinen, että - arvaa oliko Matte iloinen kun tuli tänään kotiin ja sitä kohtasi tämmöinen näky etupihalla?

Oli se! Iloinen nimittäin! Sanoi, että nyt meidän perheellä on lyhyt ja edullinen matka Kiinaan. Omalta pihalta ihan terassin vierestä. Ei ole kyllä joka perheellä tämmöistä väylää! Minäplikka kaivelin tämän tänään mennen tullen joutessani, kun olin Juniorin kanssa tänään kotona kahden. Niin ja olin vähän yksinkin, mutta silloin olin sisällä.
Tämmöisissä tosihommissa ei meikän nokka kauaa tuhise, joten jos sinäkin haluat tämmöisen reitin maan keskipisteeseen ja siitä eteenpäin haluamaasi suuntaan, niin pliis give me a call! Kyllä järjestyy. Matte kyllä koitti aukkoa vähän peitellä, etteivät naapurit tule kateellisiksi, mutta kun hän kävi muissa hommissa minä avasin yhteyden uudelleen, mitä sitä aarteita piilottelemaan?! (PS: onkohan muut lappikset kovia kaivamaan??? Vai olenko Wiima Outomyyrä? Rakastan myös sisätiloissa ja kaikkialla tunkea itseni kaikista pienimpiin koloihin..)

Niin ja jo tulin yllä mainineeksi, että on tullut oltua vähän yksinkin. Yksinolemisessa ei ole minulla kertakaikkiaan mitään ongelmia, vaikka olen kuullut että semmoistakin vaivaa voisi olla kuin ns. eroahdistus. Minä en kyllä semmoisesta kärsi, yleensä itsekseni ollessani lötköttelen ja pötköttelen, joskus saatan myös lötkötellä.. Niin ja luita kaluta ja sen semmoista.
Mitä nyt yhtenä päivänä olin salaa uteliaana tutkinut Matten joululaatikkoa kaapista (juu, avasin kaapinovenkin itse!), mutta en hajottanut mitään (juniori keskeytti puuhani...)
Tämä yksinolo on mennyt ikään kuin luonnostaan, kun minä nukunkin yksikseni, tosin kotiväen läheisýydessä näkö- ja kuuloetäisyydellä. Silloin kun olen itsekseni päiväsaikaan minä saan asustella keittiössä. Jostain syystä keittiön oviaukkojen lapsiportit tällöin suljetaan, mutta luulen että vanhasta tottumuksesta kai, Juniorin ajoilta..? Sillä minua varten ei kyllä olisi mitään tarvetta portteihin..
Matte sitä joskus päivitteleekin, että on kuin olisi kaksi koiraa yhdessä paketissa, sanoo minua itsenäiseksi, mutta toisaalta hyvin ihmisrakkaaksi ja kontaktinhaluiseksi. Semmoinen minä olen, sopeutuva ja mukautuva vähän jästipääkin mussukka :D

 

Sitten piti kertoa sammakoista. Niitä on meidän pihalla näkynyt joka ilta. Ja eilen iltakävelyllä näin pienen pieniä sentin mittaisia pikkusammakoita ja niitä oli niin paljon ettei niiden laskemiseen Mattenkaan sormet ja varpaat enää riittäneet. Kymmeniä ja taas kymmeniä. Joka puolella. Että onkos nyt menossa jonkinlainen sammakoiden invaasio, kysynpä vaan?

Kyllä on erittäin surkea kuva, mutta oli vain kännykkä mukana. Mattella siis. Minulla ei ollut edes sitä, onneksi sillä oli!

Ja sitten vielä semmoista että huomenna minä täytän 14 viikkoa! Se on sitten jo 3½ kuukautta! Sen kunniaksi minua on taas tänään vähän kuvattu ja tässä lopuksi vähän sitä satoa. Toivotan nyt tässä vaiheessa jo kuulumisiin ja näkymisiin, kun en tiedä kirjoittelenko sinne loppuun sitten enää mitään. Elikä moikkis vain!

 
Tähän loppuun voisin kuitenkin vielä todeta että koirilla on koirien herkut ja ihmisillä ihmisten herkut. Onneksi! Tsau!