Kesäriemuja, mustikoista ja vähän muutakin

Kesäterveisiä! Meidän väki iloitsee kovasti kun sateet loppuivat (toistaiseksi) ja sen sijaan on aurinko paistellut lämpimästi. Ja minä iloitsen siitä myös, sillä vaikka kahlaaminen ja uiminenkin (toisinaan) on jees, niin taivaalta tulevasta sateesta minä en kyllä oikein pidä, rankkasellaisesta etenkään. Sama juttu kuin suihkuttelun kanssa, siitäkään en oikein pidä.
Mutta nyt ollaan sitten nautittu ulkoilusta ihan niin sanotusti "kybällä". Oltiin muun muassa hiekkakuopilla juoksemassa. Siellä minä juoksin ja kaivoin kuoppia ja taas juoksin, sitten vähän kiipesin ylös ja alas ja taas juoksin ja kaivoin. Kyllä meillä oli kivaa! Tässä muutama valokuva riemuistani (klikkaa kuvaa niin aukeaa isompana) :

Juniorikin oli mukana ja kisailimme yhdessä, katsohan näitä:

Tuon riehumisen jälkeen olinkin vähän kuumissani, joten hakeuduimme vielä virvoittavien vetten äärelle:

Kesähuveihini kuuluu myös mustikoiden poimiminen. Olen siinä hyvin taitava ja nopea. Matten kanssa käyn poimintareissuilla. Mattella on omituinen tyyli. Hän kerää mustikat ensin pikkuisiin purkkeihin vasta kotona syötäväksi, ehkäpä hänen suuvärkkinsä ei sovellu muunlaiseen mustikan keruuseen, sääli. 

Meikäläinen taas on varsinainen tyylilyyli mitä tulee mustikan keruuseen (ja muuhunkin..). Meitsi syö mustikat puskasta suoraan massuun ilman mitään välietappeja. Yleensä heitän itseni mahalleen mustikanvarpujen keskelle ja sieltä rennosti hamuan lähimarjat suukkeliini. Puikkonokkani on tähän puuhaan erityisen sopiva. Sitten siirryn ja sama kuvio toistuu. Olen kehittänyt tyylistäni lähes taidetta - saa vapaasti lainata ideaa ja koklata.. :) Mustikanvarpujen seassa makaaminen ja marjojen hamuaminen onkin yksi kesän kivoimmista iloistani. Eikä ole pahitteeksi terveydellenikään. Syö sinäkin mustikkaa, verisuonesi kiittävät!

Edellisessä postauksessa kerroin pentukurssista. Ollaan kuluneella viikolla harjoiteltu niitäkin juttuja, muttei mitenkään 'veren maku suussa' kuten Matte asian ilmaisi. Minulla on nyt jonkinlainen käsitys paikasta nimeltä SIVU. Se on luullakseni siinä vasemman pohkeen lähiseudulla. Matte joskus mutisee, että pemppuni on vinksin vonksin, kun pitäisi olla Matten kanssa samansuuntaisesti, mutta 'Sou Whottia, Matte', sanon minä, kyllä se meikälikan pemppuli siitä asettuu ja suuntansa löytää, kun vaan jaksetaan harjoitella.

Vanhoja juttuja muistutellaan mieleeni päivittäin, ISTUmista ja TÄNNEä ja MAAHAN menoa muun muassa. Kaikki sujuu hienosti, paitsi tuo maahanmeno on minusta edelleen jotenkin vastenmielistä. Painaudun kyllä maahan jos on ihan pakko (lihapullaa luvassa), mutta sitä ennen koitan josko muilla konstein heruisi.

Olen muuten oppinut olemaan paikallani kun minulle sanotaan PAIKKA.Taisin yllättää Matten osaamalla, kun sitä ei ole minulle erityisesti opetettu. Olen vain pannut merkille että hän sanoo aina Paikka kun toivoo minun olevan aloillani. Taidan olla aika hoksaavainen tyttö? :D Sitä sanaa käytetään muun muassa kun minua kytketään hihnaan tai vapautetaan lenkillä. Lisäksi sitä käytetään kaikenlaisissa ns. hoitotoimenpiteissä, punkinpoistossa ja korvien tutkimisessa. 

Olen muuten alkanut kestämään tuollaisia 'hoitojakin' aiempaa paremmin ja huomannut ettei minulle yleensä tapahdu mitään pientä epämukavuutta kamalampaa, niinpä olen nykyisin aika hissukseen kun minua käsitellään. Ja lopussa kiitos seisoo, sillä sitten minua kovasti kiitellään, kun kaikki on valmista.

Ja ai niin: Perjantaina oli taas merkkipäiväni. Nimittäin perjantaina minä täytin 13 viikkoa! Olen siis asunut kotona "jo" kuusi viikkoa (=1½ kk!!) ja se aika on kyllä mennyt yhdessä hujauksessa! - Ja tässä minä saan synttäripusun 13 viikon merkkipäivän kunniaksi, mukavaa!