lauantai 30. syyskuuta 2023

Eturauhasia ja virtsakiteitä - eläinlääkärillä

Tihkukin piipahti eläinlääkärillä. Tihkulla on nimittäin ollut jonkinlaista yritystä kirputella alaselkäänsä ja viime aikoina olen muutaman kerran huomannut, että hän välillä hieman kavahtaa alaselkään koskemista. Kuitenkin kun havainnosta kiinnostuneena olen alkanut Tihkua tutkia, niin ei olekaan tullut mitään väistöliikettä tai muuta reaktiota, joten en ole ollut varma, että kuvittelenko vain. Oireet olivat siis vähän häilyviä, mutta toisiinsa yhdistettynä hieman vaivasivat ajatuksiani ja ajattelin, että tilanne olisi hyvä tarkistaa.
Olen myös aikeissa varata hörökorville hierontaa ja vesijuoksua, ja halusin siksikin selvittää tilanteen ensin.


Potilas Tiihonen


Olipas hyvä, että mentiin. Löydöksenä oli suurentunut 1. eturauhanen. Lisäksi otettiin pissinäyte, josta löytyi kaupan päälle vielä 2. tulehdusmuutoksia sekä 3. virtsakiviä! Huhhuh. Siinäpä sitä kerrakseen riittävästi vaivoja. Oikein sääliksi käy Tihkua! Kyllähän tuon on täytynyt jo vähän särkeäkin!

Virtsakivissä on usein oireena tihentynyt pissiminen ja voi olla vertakin virtsassa, mutta tällaisia merkkejä ei ole ollut ollenkaan. Välillä olen huomannut, että Tihkun yksittäinen pissi voi olla pitkä. En kuitenkaan tuolloin tajunnut sen olevan merkki mistään, kunhan vain panin merkille. Nyt tiedän paremmin, pitkä pissi voi myös viitata virtsakiviin/-kiteisiin.
Lisäksi ne edellä kertomani havainnot arasta alaselästä ovat todennäköisesti liittyneet eturauhaseen, vaikka en sitten olekaan ryhtyessäni painelemaan enää saanutkaan reaktiota.
Voi, osaisipa koirat kertoa vaivoistaan!

Lääkäri sanoi, ettei pysty varmuudella sanomaan, että onko virtsakivet itsenäinen oire vai onko eturauhasen liikakasvu ja tulehdusarvot muuttaneet virtsan PH:ta niin, että virtsakivillä on ollut mahdollista muodostua.
Virtsakiviä on eri laatuisia, Tihkulla kyse on struviittikiteistä, joiden muodostumiseen yleensä liittyy tulehdus (tulehdus altistaa niille), joten toivon, että näillä on kytky, eikä mitään virtsakivitaipumusta olisi.



Note to self - hoito-ohjelma:

Käynti eläinlääkärillä 26.9.2023
- lääke Ypozane 7,5 mg / 1 tabl päivässä viikon ajan. Hyvänlaatuisen eturauhasen liikakasvun hoitoon. 
- lääke Xeden Vet 50 mg / 2 tabl päivässä, 10 päivää. Antibiootti tulehdukseen.

ja vielä ruoka: 
Eläinlääkäri suositti virtsakiviä sulattavaa ruokaa parin kuukauden ajaksi, ja vieläpä mahdollisuuksien mukaan vain siinä ruuassa pitäytymistä.
Kääntäen - ei muita makupaloja - vielä kääntäen; ei siis treenipalkkojakaan herkkujen muodossa! Hmmm - tässäpä minulle päänvaivaa! Haluan kuitenkin toimia kuten lääkäri suosittaa, ja pysytellä määrätyssä ruokavaliossa niin, että pikkumies saadaan kuntoon <3.


Aloitin lääkityksen heti samana iltana. Pillereiden kyytipojaksi kyllä annoin miniannokset leikkelettä, jota kaapissa sattui olemaan.
Ruokakuppiin holahti uusi ruoka Royal Canin Urinary S/O. Jännäsin vähän, miten mahtaa syömisen kanssa käydä, kun Tihku ei ole kaikkein ahnein koira, mutta - yllätys, yllätys - koko annos upposi poitsuun. Olipa iloinen yllätys!
Tuon kerran jälkeen on välillä pitänyt vähän suostutellakin, mutta ihmeellisen hyvin Tihku on tuota uutta ruokaansa vetänyt - onni onnettomuudessa.

Kontrollikäynti on parin kuukauden päästä. Silloin pissinäytekin uudelleen, ja saan tietää, että ollaanko voiton puolella. 


Hei hei setelit, hurraa vakuutus ja koko perhe kremppaa

Miten voikin sattua, että molemmat koirat sairastavat samaan aikaan (ks edellinen postaus Wiiman tilanteesta). Setelit ne iloisesti lentelelevät ulos ovista ja ikkunoista. Eipä ole halpaa lystiä. Vakuutukset koirilla onneksi on ja niistä sentään sain osan takaisin. 

Taitaa olla vähän epäonninen syyskuu meillä: Wiimalla hermopinne (luultavimmin), Tihkulla eturauhasongelmia - sen lisäksi itselläni jo toista viikkoa kestävä flunssa, ja kirsikkana kakkuun isäntä nitkautti selkänsä kaksi päivää sitten ja sai välilevyn pullistuman!

Semmoinen syksy. Mutta kyllä täältä pohjalta vielä noustaan 😊!



keskiviikko 27. syyskuuta 2023

Wiiman takajalat pettää! - eläinlääkärillä

Viime aikoina olen saanut huomata, ettei tule vanhuus yksin, kun kohta 12-vuotiaan Wiiman kroppa on alkanut vähän reistailla. Olin lenkillä Wiiman ja Tihkun kanssa torstaina 14.9. iltapäivällä. Lenkki taisi olla noin tunnin mittainen, mutta melko leppoisaa vauhtia ja taisin näpsiä kuviakin, eli mitään hirmuvauhdikasta lenkkiä emme tehneet.

Kun lopuksi saavuimme takaisin autolle, niin Tihku loikkasi autoon ja huomautin Wiimalle olevan hänen vuoronsa. Sitten ällistyksekseni näin, että Wiima oli maassa vähän kuin sammakko, takajalat eivät liikkuneet. Siis vaikka juuri olimme tehneet ulkoilulenkin ilman mitään ongelmia.
Wiima ei mitenkään uikuttanut kivusta, eikä itse asiassa sanonut mitään, mutta sen silmät olivat kauhusta selällään, häntä varmasti pelotti, mitä on tapahtumassa.

Nostin Wiiman varovasti autoon, jonne hän jäi juuri siinä asennossa, kuin hänet asetin. Matkalta soittelin isännälle kotiin, että tulisi pihalle vastaan - hätätapaus!

Kotiin päästessämme isäntä nosti Wiiman ulos. Tuli mieleen, että olisi hyvä ymmärtää tilannetta hieman paremmin ja ehdotin, ettei isäntä kuitenkaan kantaisi Wiimaa sisään asti, vaan laskisi pihalla maahan, jotta näemme, pääseekö Wiima ylipäätään liikkeelle. 
Näin tehtiin, ja maahan päästyään Wiima kyllä pääsi liikkeelle, mutta selkä köyryssä ja takajalat kyykyssä, ja oli selvästi hätäinen tilastaan. Koppasimme hänet takaisin syliin ja veimme sisään.

Potilas Wimpelsson, 11 ja puoli vuotta elettyä elämää!


Voi herranjestas sentään! Ihan ensin ajattelin, että kipua on helpotettava! Minulla oli Carprodyliä kaapissa, josta annoin Wiimalle annoksen. Sitten soitin päivystykseen, ja he olivat oireet kuultuaan samaa mieltä, että kannattaisi käydä näyttäytymässä. Niinpä Wiima taas auton kyytiin, ja isännän kanssa molemmat tälläsimme itsemme autoon, minä takapenkille Wiimaa pitelemään, ja menoksi.

Niin hyvin kävi, ja isoksi helpotuksekseni, että päivystykseen päästyämme Wiima käveli taas. Hoitaja tutki hänet - taivutteli jalat ja paineli selän ja nikamat, eikä löytänyt mitään selkeää syytä tapahtuneeseen. Päätin sitten tehdä niin, että lähtisimme päivystysjonosta kotiin, vaikkei lääkäriä vielä oltukaan tavattu ja varasin ortopedin vastaanottoajan seuraavalle viikolle.

Kotiin päästyämme ja seuraavina päivinä Wiima oli taas entisensä. Kiipesi kotona päivittäin yläkerran portaat toimistooni etäpäivänmaskotiksi ja ulkona pihalla haastoi Tihkua leikkiin - takaa-ajoa ja pystypainia, kaikki sujui ongelmitta, sohvalle hyppääminenkin. Vein Wiimaa päivittäin jopa pienille lenkeille.


Melkein meinasin perua ortopedin, mutta sitten yhtenä iltana kun juuri olin iltaruokia tarjoilemassa, tilanne toistui. Taas oli Wiiman takajaloista voima pois. Hän kyllä pääsi liikkumaan, mutta liikkui taas selkä köyryssä ja  jalat koukussa, ja pyrki enimmäkseen eteeni istumaan, lähelle. Tein kuitenkin vielä yhden testin - laitoin Wiiman ruuan esiin tarjolle, jotta näkisin syökö hän vai ei. Jos ei syö, niin sattuu todella. 
Niin meni Wiima syömään ruokansa, kuitenkin takajalat hieman vapisivat toimituksen aikana. 
Tästä kaikesta näkemästäni päättelin, että tilanne ei ilmeisesti ole Wiimalle ainakaan ihan hirveän kivulias, vaikka toki siihen silti voi jonkinlaista kipua liittyä. 


Puuttuvat refleksit

Koitti vastaanottopäivä (21.9. itselle muistiin) ja ajelimme taas eläinlääkärille, ortopedi Mikael Granholmin asiakkaiksi. Wiima nostettiin tutkimuspöydälle. Tutkittiin jalat ja selkä, ei mitään kipukohtia tai muita havaintoja.
Kunnes Granholm haki pienen vasaran ja kopautteli sillä Wiiman polviin. Ei refleksejä! Ei kerta kaikkiaan mitään refleksiä oikeassa jalassa, vasemmassa jalassa hyvin, hyvin pieni.

Tällöin Granholm esitti arvelunaan ongelman syyksi selkäytimessä kulkevan hermon, joka alaselässä jakautuu jalkoihin - kyse olisi luultavasti tuon hermon pinteestä. 


Wiima röntgattiin, selän, lonkkien ja polvien alueelta. Hyviä uutisia saatiin - Granholmin mielestä harvoin näkee noin hyvässä kunnossa olevaa luustoa Wiiman ikäiseltä koiralta, ei kerta kaikkiaan mitään viitettä nivelrikosta tai nivelien löysyyksistä. Sehän oli hieno uutinen!

Alaselästä löytyi kuitenkin pieni madaltuma onkalossa, jossa selkäydin kulkee ja Granholm arveli, että se saattaa aiheuttaa tuon puristustilan.

Tarkempaa tietoa röntgen ai antanut, joten avoimeksi jäi, onko kyse ahtaasta onkalosta. Muita vaihtoehtoja ovat kasvain tai verenkierronhäiriö, jolla olisi paras ennuste, eli tilanne voisi olla ohimenevä. 


Kun Wiima löytää lenkillä vilpoista ruohoa, heittäytyy hän aina selälleen piehtaroimaan..
Onni elää hetkissä.

Nyt elelemme päivä, viikko, kuukausi kerrallaan ja seurailemme tilannetta. Pelottavaa - tämä saa minut ymmärtämään, että emme olekaan yhdessä ikuisesti. Wiima, minun sielunpuolikkaani 🧡.
Mitään leikkauksia Wiimalle ei enää kohta 12-vuotiaana tehdä. Toivon kuitenkin täydestä sydämestäni, että kyseessä on ohimenevä tila, ja saamme jättää nämä ajatukset taaksemme. Tuon ruokailusession, josta edellä kerroin, jälkeen ei tilanne vielä ole toistunut ja Wiima on ollut oma riehakas itsensä, joten olen toiveikas! 


👆Edit 30.9. kohtaukset ei ole uusineet, viimeisin on pvm 18.9. (tai 19.9.), Wiima on liikkunut hyvin, kiivennyt portaita ja leikkinyt pikkuveljenkin kanssa. 



keskiviikko 30. elokuuta 2023

Aamukahvit koirametsässä

Sunnuntaiaamuna melkein heti herättyämme istuttiin autonpenkille koko konkkaronkka - minä, isäntä ja kaksi hörökorvaa. Olin nimittäin varannut meille koirametsän ja päätimme pitää aamiaishetken siellä luonnon helmassa. 

Herättyämme ensin vähän kylläkin harmitti, pitäisikö tosiaan olla niin aktiivinen sunnuntaiaamuna, että heti lähdetään liikkeelle, mutta kun olimme reissussa, olimme kaikki - koiria myöten - sitä mieltä, että se olikin loistava keksintö.

Lauantaina satoi koko päivän ja sunnuntaihinkin oli sadetta luvattu, mutta kuin ihme, oli poutaa koko vierailumme ajan. Koirametsä Satumaassa (Turku, Littoinen) on kivat maastot niin ihmisille kuin koirillekin - kostea metsä tuoksui ihanalle, mutta ei ollut kuraista eikä jalat uponneet kosteikkoihin. Satumaa oli minusta nimensä mukainen - kuusia ja mäntyjä, sammaleiden peittämä maapohja, vähän sellainen satumetsä, johon on helppo kuvitella menninkäisiä. Metsässä kulkee myös ihmiselle sopivia reittejä, joten ihmisenkin on helppo kerätä askelia reittiä kiertäessään, jos haluaa. Tämä oli siis ensimmäinen vierailumme kyseisessä paikassa.


No ei tiettykään kierretä, jos hyppäämällä pääsee yli!

Ihmisväen aamupalat oli runsaat ja vähän meni näistä koiraväenkin suuhun. Koiraväen varsinainen mukana ollut aamiainen oli kuitenkin nappulat, jotka heittelin mättähille.


Kiva kun on tällaisia paikkoja, niin koirat saavat juosta ja nuuskuttaa niin paljon kuin mieli tekee, eikä ihmisväen tarvitse jännittää, että tuleeko paikalle muita koiria tai lähteekö nuorimmainen peurajahtiin - hän kyllä palaa nopeasti, mutta se ei riitä, pitäisi osata luopua.



Koirametsiä on alkanut tupsahdella sinne tänne. Tänne Turun suunnalle taisi ekana ennättää avata porttinsa Paimion Koirametsä ja tämä Satumaa ilmestyi viime vuonna loppusyksystä. Myös ihan kotiliepeille on uusi koirametsä perusteilla, ja siellä varmaan tullaan myös silloin tällöin käymään. 






Hei ihminen. Voisin vaikka maistaa tuota, mitä sinäkin syöt?


Jos tuo olisi nyt viimeinen haukkauksesi, niin vielä riittäisi tuosta nysästä minullekin!

Wiimalla on niin hauska lammasvillapylly tuon kesäkampauksensa myötä :)

Tuollainen reitti kuin kuvassa yllä, kiersi Koirametsä Satumaan ulkokantilla. Kyllä siinä ihminenkin kivasti sai jalkojaan ojenneltua. Reitin lisäksi pikku polkuja kierteli metsän keskellä. 



Kiva visiitti ja hyvä alku sunnuntaipäivälle. Ja olipa tuuri, että olin varannut melko aikaisen ajan aamupäivälle, niin oli vielä koko muu aika sunnuntaista nautittavana. 







maanantai 28. elokuuta 2023

Maisemareitti Kuusistonsalmen rannoilla II

Kuusistonsalmen rantareitin tutkiminen jatkuu! Kirjoittelin keväällä uudesta lenkkireitistäni Kaarinan Kuusistonsalmen rantoja pitkin. Tuolloin taivalsin Kaarinan Hovirinnan rannalta Kaarinan Voivalan rannalle ja takaisin (kyseessä ei ole rengasreitti), LINKKI aiempaan kirjoitukseeni, reitin alkupäähän. Se oli kuitenkin vain pätkä tuota Kuusistonsalmen reittiä, jolla on kokonaispituutta yli 13 kilometriä. Niinpä jätin seuraavat etapit odottamaan tulevaa sopivaa hetkeä.

Tuo päivä koitti sitten elokuun alkupuolella! Kaappasin isännän föliin ja lähdimme neljään pekkaan katsomaan miten reitti jatkuu tuolta Kaarinan Voivalan rannalta, jonne asti viimeksi patikoin.
Nyt teimmekin niin, että ajoimme autolla suoraan sinne Voivalaan ja starttasimme sieltä kohti Tuorlan majataloa, joka olisi seuraava steppi tällä rantareitillä.


Kuten aiempikin pätkä, niin myös reitti Voivalan ja Tuorlan välillä oli tällaista ihanaa hiekkatietä, joka kulkee peltojen välissä. Hiekkatie alkaa heti Voivalan uima- ja venerannan toiselta puolelta, Piikkiön puoleisesta päädystä.
Hiekkatietä kulkiessa siintää kauempana myös meri, se Kuusistonsalmi, ja ihania lehmukoita oli laitumella. Laidunta kiersi vain ohutnauhainen aita, sitä kannattanee varoa sähköiskun varalta, vaikka mitään tiedotetta asiasta ei ollut. 





Kun Voivalan rannalta pääsee tuolle hiekkatielle, niin toisella puolella kohoaa metsä ja toisella puolella on laidun. Metsään johtaa useampikin polku, oikein kutsuvan näköisiä. Ajattelin, että joskus olisi kiva tulla tutkimaan niitäkin, mutta tämä reissu kuljettaisiin "virallista reittiä".


Kutsuvan näköinen polku, jonne emme nyt poikenneet. Se on toisen reissun ohjelmanumero.

Reitti n 2.5 km yhteen suuntaan, edestakaisin noin 5 km.
Lisäpituutta saa halutessaan helposti kuljeskelemalla Tuorlan kauniilla mailla
sekä Tuorlan luontopolulla, ks kuva.



Mistä tietää, että aletaan olla Tuorlan mailla? No siitä, että tällainen punainen latorakennus alkaa siintää näköpiirissä ja pieni puron ylittävä silta. 



Tuorlan Majatalo 
Tuorla on oikeastaan vanha kartano. Turkin ja kaivelin hieman, ja ensimmäinen maininta Tuorlasta on vuodelta 1515, mutta alueella tiedetään olleen asutusta jo 1200-luvulla. 

Tuorlan silloinen kartano on ollut eri sukujen omistuksessa ja siinä on 1800-luvulla toiminut 2-vuotinen maanviljelyskoulu sekä tyttöjen puutarhakoulu. Nykyisin tänä päivänä siinä toimii Majatalotoiminnan lisäksi Maaseutuopisto Livia, eli samoissa aiheissa pysytellään, vaikka vuosisadat ovat vaihtuneet.

Tuorlan vanha kartano, eli Majatalon päärakennus

Näin mainostaa Majatalo: "Majatalossa voi kokea aidon mummola-tunnelman. Ravintolan ja sen yhteydessä toimivan vanhanajan puodin talo on rakennettu 1820-luvulla silloisen tilan voudin kodiksi ja toimistoksi. Päivittäin tarjolla oleva lounaspöytä on katettu perinteisellä ruualla, paikallisia reseptejä unohtamatta.
Samalla alueella toimii Väisälän avaruuspuisto ja Maaseutuopisto Livia. Tuorlasta löytyykin kaikkea maan ja taivaan väliltä: maaseutua ulkona laiduntavine lehmineen ja avaruuden ihmeitä vaikkapa planetaarioesityksessä. Kesäaikaan majatalon pihapiirissä on kanoja ja lampaita.
Tuorlan alue ja läheiset metsät ovat suosittu ulkoilukohde. Tuorlan kulttuurimaisemissa on mukavaa viettää viikonloppua, olipa ilma mikä tahansa! Luontopolulla tutustut alueen erityiseen luontoon. Lapsia metsään on tehty peikkopolku, jonka varrella on mukavia tehtävärasteja. Tuorlan Majatalo ympäristöineen soveltuu myös viihtyisän kokouspäivän, perhejuhlien tai yritystilaisuuksien viettoon
.".


Itse en ole koskaan aterioinut Tuorlassa, mutta sen putiikissa asioinut useitakin kertoja, ja niin ihania tuotteita (lähituottajien) heillä on, että aina ostelen myös impulssiostoksia.

 

 


Yllä joitakin kuvia Tuorlan kauniista ja hyvin hoidetusta pihapiiristä.

Pienen pettymyksen koimme Tuorlaan saavuttuamme, sillä olimme suunnitelleet nauttivamme kahvit ja jätskit Tuorlan kahvilasta, mutta sepä olikin jo sulkeutunut, joten jouduimme kaikki neljä tyytymään vesihörppyihin, joita kannoimme repussa mukanamme. Vesihuikat maistuikin hyvälle helteisenä päivänä!

Tuorlassa käännyimme ympäri ja palasimme samaa reittiä takaisin autolle. Matkaa Voivalan rannalta Tuorlaan kertyi yhteen suuntaan noin 2,5 kilometriä, joten edestakainen reissu muodosti noin 5 kilometrin lenkin. Sille saa helposti pituutta lisää kiertelemällä Tuorlassa enemmänkin ja poikkeamalla Tuorlan luontopoluille, mutta tällä kertaa meille riitti tuo viiden kilsan keikka. 





Kuusistonsalmen reitti on myös osa Turun Yliopiston Aikavaellus-reittiä (LINKKI), joka alkaa juuri tuolta Tuorlasta ja seuraa Kuusistonsalmea, mutta jatkuu Kaarinasta vielä eteenpäin Turkuun asti. Niinpä matkan varrelta voi löytää tuollaisia kylttejä, jotka kertovat, mitä maapallolle missäkin vaiheessa on alkuräjähdyksen jälkeen tapahtunut. 

Keväällä kuljin siis reitin Hovirinnasta Voivalaan, ja nyt tällä kertaa Voivalasta Tuorlaan.
Vielä on pätkä Tuorlasta Piikkiön Raadelmaan jäljellä. Sen vuoro on jonain kauniina syyspäivänä :) .

perjantai 25. elokuuta 2023

Tihku Turun Elonäyttelyssä

Ilmoitin Tihkun uteliaisuuttani näyttelyyn. Olin käynyt sen kanssa aiemmin jo pentukehässä kertaalleen, mutta nyt oltaisiin jo lähempänä aikuista (avo) ja olin utelias kuulemaan, mitä tämän näköisestä suomenlapinkoirasta sanotaan. Omasta mielestänihän Tihku on hyvin kaunis, mutta se ei todellakaan näytä tyypilliseltä lapinkoiralta. Tihku on suomenlapinkoiran ns paimensukuislinjaa, jossa jalostuskriteerit eivät pohjaudu suoraan rotumääritelmään, tästä lisätietoa paimensukuisten kasvatuslinjasta (linkki).

Turussa pidettiin Elonäyttelyt pari viikonloppua sitten, ja tuomarina suomenlapinkoirille olisi Pekka Teini, ja hänen edessään me sitten kävimme pyörähtämässä.


Erimoone Läpimurto

Tihku esiintyi oikein hienosti, siitä olin iloinen. Ei hätkähdä tai väistele käsittelyäkään kummemmin, vaikkei siitä mitenkään nauti, ja oli oma iloinen itsensä.

Arvosteluarvosanaksi Tihku sai H:n seuraavalla arvostelulla:
"Rotutyyppi erittäin hyvä. Mittasuhteiltaan oikea. Kapearunkoinen uros. Kapea kallo-osa, hyvä kuono. Tummat silmät. Kapea rintakehä ja hieman jyrkkä lantio. Hyvä raajakorkeus. Pystyasentoinen häntä. Takaliikkeissä hieman ahtautta, etuliikkeissä hieman löysyyttä. Hyvä karvanlaatu."


Tunnistan listalta kapeuden. Tihku on kapea ja kevytrunkoinen. Myös jonkinmoisen takaliikkeiden ahtauden näen. Sen sijaan en ole ihan varma, mikä on etuliikkeiden löysyys, tai mistä se syntyy. Saattaa olla vielä nuoren koiran keskeneräistä liikettä tai sitten jotain opittua, tai Tihkulle ominaista.

Eräs koiraharrastajatuttuni esitti Tihkua näkemättä, arvostelun perusteella, arvion, että Tihkun kapea rintakehä mahdollisesti ei tue etuliikettä. Looginen päätelmä, mutta mene ja tiedä.

Sen tiedän, että olen itsekin ajatellut Wiiman ja Tihkun liikkeen, ravin, olevan erilaista: Wiimalla on jotenkin "juurevampaa" ja vetävämpää, maanläheisempää liikettä ja Tihkulla taas jotenkin ilmavampaa.
Meillä on ollut tapana hassutellakin, että Wiima etenee tasaisesti ja varmasti kuin juna ja Tihku puolestaan on aviaattori, lentäjän poika. Hän on muutenkin aina ilmassa - hyppimällä, laukassa tai kiipeilemällä, ja ravissaankin on ilmavuutta.



Meillä ei ollut telttaa, ja Tihku joutui tyytymään ruohikkoon ja auringonpaisteeseen, joka tuona päivänä ei onneksi ollut liian kuuma ollenkaan, vaan oikein passeli.


tuomari pyytelemässä anteeksi arvosanaa :D

Pekka Teini oli mukava tuomari. Koko kehävierailu meni kivasti ja hän tutki koiran hyvin ystävällisesti. Hänellä tuntui selvästi ikävältä antaa meille tuo arvosana H; ensin hänen kätensä meni kuvassa olevalla tavalla poskilleen ja sitten vielä jotenkin ristiin "rukousasentoon", kun hän tuli pahoittelujen kera kertomaan, että H olisi tulossa - oli kuulemma niin paljon poikkeamia rotumääritelmään.
Hän silmin nähden ilostui, kun sanoin, ettei haittaa, tiedänhän minä, että Tihku on ulkoisesti hieman "tyttöpoika", jos nyt sellaista hassua termiä edes voi näinä aikoina käyttää, mutta Tihkusta se on kuvaava.

Se oli totta, H ei haitannut, ja sitä ennakoinkin, myös T:tä olin ajatellut tietäessäni Tihkun kepeyden ja enintään edes uskalsin haaveilla EH:sta.

Lisäksi, jos minulta kysytään, niin olihan Tihku toki uroskehän kaunein koira! Muut urokset olivat todella muhkeaturkkisia ja melko neliöitä, sekä lisäksi minusta liian massiivisia kuonoja näkyi. Pidän myös elävästä hännästä enemmän kuin selällä koko ajan nököttävästä hännästä.
Nartuissa sen sijaan näin oikein kivannäköisiäkin tyttöjä, maltillisilla turkeilla ja kauniilla kuono- ja kroppamuodoilla. 

Sellainen käynti oli se. Ei ole näyttelyt minua varten, mutta onhan se hyvä saada ihan virallinenkin rakennearvostelu. Tämän jälkeen ei taida meitä näyttelyt kutsua, ennen kuin ehkä taas uteliaisuuttamme joskus kun ollaan kerätty kunnolla ikävuosia alle, ja ollaan ihan oikeasti aikuisia miehiä (hän siis, minä jatkan tässä naispuolisessa porukassa 😊).






keskiviikko 9. elokuuta 2023

Koirien aivoituksia - oma etu vai toisen etu?

Koirien aivoituksia olen pohtinut taas, se on niin kiinnostava aihe! Ihan kuin me ihmisetkin, on koiratkin erilaisia, ja niiden taitojen ja tekemisten havainnoiminen on minusta todella mielenkiintoista.

Jokin aika sitten minulle syttyi oivalluslamppu eräässä Wiimaa ja Tihkua erottavassa asiassa. Molemmat ovat hoksaavaisia ja aloitteellisia koiria. Mutta niiden tekemisissä on perustavanlaatuinen ero:



WIIMA
Wiima seuraa ympäristön tapahtumia siinä suhteessa, miten ne vaikuttavat häneen itseensä ja sitä myöden myös käyttää aivosolujaan edistääkseen omaa tilannettaan. Esimerkiksi tässä tarinassa LINKKI kerron Wiiman keksinnöstä päästä hieman huijaamalla (ei varmaan tarkoituksella, mutta ihmiselle se näyttäytyi pienenä huijuna) käsiksi myös Tihkun ruokaan. Fiksu veto Wiimalta. Samantyyppisiä älynväläyksiä on Wiimalla esiintynyt muitakin, mutta tosiaan, niitä yhdistää tavoite Wiiman oman tilanteen paranemisesta - useimmiten Wiiman kekseliäisyys ja toiminta liittyy makupalan hankintaan, tilanteet vaan vaihtelevat! Hän kun on melkoisen ahne tätikoira!


TIHKU
Tihku sitten taas on hauska epeli, sillä hän pyrkii teoillaan edistämään pääasiassa muiden kuin itsensä hyvinvointia. Tihku tarkkailee ympäristöään hyvin tarkasti ja aktiivisesti, ja huomaa kaikki tilanteet ja äänet. Jotkut jutut hän tietenkin jättää huomiotta, joihinkin hän katsoo voivansa reagoida itse, mutta sitten välillä on tilanteita, joihin hänen mielestään olisi hyvä noutaa emäntä tai isäntä paikalle, ja tällöin hän kipittää luokse ja lähtee kuljettamaan ihmistä "tapahtumapaikoille".

Erityisen ahkeraan Tihku huolehtii Wiimasta ja jos Wiima on jotenkin ”pulassa”, niin Tihkun mielestä on kiireen vilkkaa noudettava minut apuun.  


Eräs tyypillinen arjen tilanne tapahtui juuri muutama päivä sitten. Olin puuhaamassa talon sisätiloissa, kun Tihku yhtäkkiä saapui luokseni sen näköisenä, että olisi syytä seurata häntä. Tihku johdatti minut mökin terassin portille, joka oli läiskähtänyt kiinni niin, ettei Wiima päässyt sisään ja hän ressukka istui portin takana odottamassa. Äkkiä päästettiin Tihkun kanssa Wiimakin terassin puolelle ja taas oli rauha maassa!

Tihkun assistenttikäytös on johtanut Wiiman omien "pyyntökäytösten" sammumiseen. Esimerkiksi ennen vanhaan Wiima olisi haukahtanut siellä aidan takana. Nyt hän odotti, että Tihku hoitaa homman... eli Wiimakin on oppinut hyödyntämään pikkuveikkaa :) !

Samaa esiintyy ihan kotonakin, vaikkapa kun Wiima haluaa ulos. Ennen vanhaan, siis ennen Tihkua, jos Wiima halusi ulos pihalle, hän tuli tiiviisti tuijottamaan minua eteisestä käsin, jolloin tiesin avata ulko-oven hänelle.
Nykyisin Wiima vaan menee istumaan ulko-oven eteen. Tihku, joka tietenkin huomaa tämän, saa työtehtävän ja hänelle tulee kiire noutaa minut paikalle ovea avaamaan, ja niin pääsee Wiima pihalle. Yleensä samalla ovenavauksella pihalle hyppää Tihkukin, mutta on ollut sellaisiakin kertoja, ettei hän olekaan itse halunnut ulos, vaan on todellakin vain hoitanut tuon tehtävän saada Wiimalle oven auki.

Tai kun Wiima alkaa illalla huokailla, että koskakohan sitä iltapalaa saisi, niin Tihku nousee paikaltaan ja tulee luokse katsomalla viestimään, että etkös jo kuule, että Wiimalla on nälkä.

Aina eivät tapahtumat sentään liity Wiimaan, vaikka hyvin usein liittyvät! Joskus kun Tihku on pihalla, niin hän saattaa nähdä jotain, mikä saa hänet haukkumaan. Sitten hän voi yhtäkkiä kaahata sieltä ulkoa sisään ja lähtee viemään minua ulos, mutta en ole näillä kerroilla oikein päässyt selville, että mikä nimenomainen asia häntä on näillä kerroilla hermostuttanut. Rosvo oli varmaan jo ehtinyt pelästyä hänen haukkua ja hävitä😃!

Aiemmin Tihku myös haki minut paikalle aina kun uunin kello alkoi ruuanvalmistuksessa piipata. Se toiminta on joskus talvella tai kevättalven aikaan sammunut - uuni piippaa varmaan niin usein, ja hän on huomannut, että noteeraan kovan kelloäänen itsekin.

Tihku on myös herkkä käyttämillemme äänensävyille. Onneksi emme isännän kanssa ole penkkiurheilijoita, sillä pelejä katsoessa voisi joskus alkaa hermostuttaa, jos Suomi joutuu häviölle. Tihku kuulee hermostumisen sävyt äänessä ja tulee heti katsomaan ja rauhoittelemaan sellaisia kuullessaan, siinä kun Wiima levollisesti kellii pöydän alla ja antaa minun ihan rauhassa sadatella. 

Meille onkin vähän vitsiksi isännän kanssa tullut, että jos joku asia toisen tekemisessä harmittaa, sillä lailla vähän leikillään, niin ei päästetäkään ärtymystä ääneen, vaan sanotaankin asia oikein hunajaisesti, ettei koira vaan hermostu! 


*******

Joten aika hauskoja tyyppejä nuo Wiima ja Tihku hoidellessaan omia tärkeitä hommiaan. Olisi kiva kuulla jonkun eläinkäytösbiologin kommentit näistä käytösten eroista ja ymmärtää itse paremmin, mistä kaikki kumpuaa.
Molemmat koirat ovat itsenäisiä luonteeltaan, Wiima kyllä vielä itsenäisempi.

Kirjoitin alussa, että Wiima hoitaa omaa etuaan ja Tihku toisten etua. Loppujen lopuksi tietenkin Tihkukin eläimenä ajattelee omaa etuaan, mutta sen etu näyttää enemmän riippuvan "lauman" edusta. Toki  Wiimankin etu lähtee siitä, että "lauma" on koossa, mutta hän ei selvästikään ajattele asiaa niin laajasti; hän vaan keskittyy miettimään omaa hyvää oloaan ja yksinkertaisesti vain luottaa siihen, että olen paikalla jakamassa aamupalaa seuraavanakin aamuna!


Onko sinulla tämän tyyppisiä havaintoja omista koiristasi? Kenen hyvän olon varmisteluun sinun koirasi kallistuu, omansa vai toisten? Tai muita havaintoja tai taustoitusta näihin asioihin? Olisi kiva kuulla!




sunnuntai 6. elokuuta 2023

Kesämökkeilyä

Tänä kesänä on ehditty mukavasti mökkeillä, pari pitempää jaksoa. Alkukesällä, sekä tuossa heinäkuussa. Tämä postaus on valokuvamättö noista ihanista päivistä!
Mökkeilyssä on parasta se, kun kodin askareet jäävät taakse ja voi rentoutua ihan niiden asioiden kanssa, mitkä sattuu haluttamaan!




Wiiman ja Tihkun rantariemua :)


Täh, sanoitko jotain?
Vedet on toistaiseksi olleet ihanan kirkkaat! Sinilevääkin on uutisten perusteella ollut, mutta ei vielä omaan rantaamme ajautunut. Mikä onni!

Kun Wiima oli pikkutyttö, olivat ensimmäiset vuodet touhukkaita. Wiima on nenäkoira ja lähtee helposti jäljelle, joten vaikka se ei varsinaisesti "karkaillut", niin välillä se joutui nenänsä perässä aika pitkälle mökin pihamaalta. Lisäksi se on niin itsenäinen, ettei sille tule mikään hätä itsekseenkään.

Välillä olimme helisemässä ja aloimme miettiä aitaa mökin ympärille, mutta emme oikein olisi halunneet, kun sitten olisimme itsekin siellä aidan sisällä.

Onneksi asia muuttui, kun Wiima aikuistui - kolme vuotta täytettyään, se alkoi yhtäkkiä pysytellä pihalla, tai ainakin tuli kutsusta, jos oli joutunutkin vähän pidemmälle. 

Tihku on toisenlainen. Hän pitää koko ajan valvonnassaan mitä mökin pihalla tapahtuu ja käy oma-aloitteisesti tuon tuosta myös luonani ilmoittautumassa, jalkaan tökkäämässä, ja siten kertomassa, että "täällä ollaan". Oikeasti kylläkään Tihkun näkökulmasta ei taida olla kyse "ilmoittautumisesta", vaan se on osa hänen valvontajärjestelmäänsä, ja hän käy tarkistamassa, että minulla on asiat reerassa ja, että olen siellä missä sovittiin. 

Tuo on hurjan kiva ominaisuus, että koira pitää itse yhteyttä ihmiseensä. Jonkinlainen laumavietti on siinä Tihkulla vahvana, vaikka toisaalta esimerkiksi katsekontakti voi joissain kohdissa olla Tihkulle paineistava - mutta ehkä se on eri juttu (?).

Pidimme koko kesän mökillä ollessamme Tihkulla gepsiliiviä, Tihku siis vapaana koko ajan. Jossain kohdassa ajattelin, että turha juttu koko gepsi, kun koira pysyy niin hienosti lähistöllä ja tulee kun kutsutaan. Kunnes tuli se kerta, kun palasimme lenkiltä ja edessä vähän matkan päässä sujahti peura metsään. Tihku oli vapaana, ja avot - sinne lähti. Eipä hän taaskaan ollut pitkää aikaa poissa, muutaman minuutin vain, mutta oli lohdullista, että näin gepsistä koko ajan missä hän viilettää. 

Tihkulla on tuo saalisvietti, peräänlähtö, todella vahva ominaisuus. Saapa nähdä saanko sitä ikinä karsittua hänestä pois... tai karsiutuuko se iän myötä. Hän on vasta kaksi vuotias ja risat, mutta edes LAT-yritelmäni eivät ole juurikaan tilannetta muuttaneet, tai siis - eivät ollenkaan muuttaneet.






Mökki mereltä päin.
Laituri, tuo vasemman puoleinen, valmistui ehkä viitisen vuotta sitten, ja tuo katos viime kesänä. Siinä katoksen alla ollaan siitä asti monet illat istuttu, keskenämme ja ystävien kanssa.
Oikean puoleinen laituri on vähän "risa", mutta kun siitä isännältä kyselin, niin aikomuksensa oli nostaa sekin uuteen uskoon!


Illanviettoa ystävien kanssa



Hämähäkkiaiheisia kirjoja! Tietenkin kun luonnon keskellä ollaan :) !

Kuten kuvista yllä näkyy, yksi mielihetkistäni mökillä ovat aamut. Keitän aamukahvit - tai isäntä keittää - teen leivät ja hipsin terassille aamiaisen ja kirjan kanssa. Siinä sitten kuluukin tovi kirjaa lukiessa. Koirat on siinä kohtaa jo päässeet aamupissille ja "number 2:llekin", jos on haluttanut, niin heillekin maistuu hyvin pienet terassitorkut.
Kuvat ovat juhannuksen jälkimainingeissa ja kulahtanut juhannuskoivun oksa vielä sinnittelee terassinkulmalla :D.


Terassitorkkuja


Ennen vanhaan oli lapsi aina vessaseurana. Hänen kasvettuaan isoksi, ovat koirat ottaneet sen tehtävän. Tässä Tihku on tullut tarkistamaan, että huussissa kaikki hyvin :) .
Ja... toinen makailee huussipolulla samoissa puuhissa! (alakuva)


Iltalenkillä. Mökkimme on saaressa, jossa oli aiemmin hiekanottoa, ja sen jäljiltä jäi kaunis pikku järvi saaren sisäpuolelle. Hiekanotto on joitakin vuosia sitten päättynyt, mutta järvi on jäljellä. Teen usein lenkin sen ympäri - maisema on kaunis, ja mikä parasta, järvessä ei ole esiintynyt sinilevää.
Joskaan tänä kesänä sitä ei ole näkynyt meillä päin meressäkään - vielä.


Tässä kuvassa vasemmalla siintää kylläkin meri, mutta tuo mainittu järvi onpi alakuvissa.
Järven ympäri kiertää hiekkatie, sillä hiekka-autot ja traktorit niitä aikanaan tarvitsivat.








Tuli melkein taiteellinen kuva! Ihan vahingossa :) .
Ostin tuollaiset pikkupullot maljakoiksi koristamaan rantapöytää, ja niihin kukkasiksi kaisloja ja heiniä.  




Yhdellä viikolla oli komeita pilviä. Vähän satelikin, mutta pääasiassa vedet tuli taivaasta maahan vasta lähempänä mannerta ja saaressa oli kuivaa. 



Tihku aterioi kaislanvartta. Hänestä on tullut samanlainen laiduntaja kuin Wiimakin on.
Ei tarvitse unelmoida "maisemointilampaista" :D






Tervetuliaiskomitea ja turvajärjestelmä viritetty vastaanottoon :) 





Pientä leikinpoikasta taas :)


Nuorimies Tihku Tiihonen


Tämän kuvan julkaisin Facebook -feedissä juhannustoivotuksena. Tässä odotellaan juhannusvieraiden saapumista, tuolien täyttymistä ja iloista puheensorinaa!


Venehommia tietenkin myös!







Kesämökin nuori isäntä katselemassa tiluksiaan mökin portailla :)


Sellaisia kesätunnelmia. Ihanaa leppoisaa oleskelua. Ja vielä on kesää jäljellä 💚!